Yleisesti sukista

2

December 18, 2009 by Ville Raivio

Moneen otteeseen olen sanomaani jo toistanut, mutta vielä mainitsen sukkien olevan kaikkein aliarvioiduin osa pukeutumista. Valtaosa suhtautuu näihin asusteisiin kulutushyödykkeinä, jotka vaihdetaan vanhojen hajottua. Kokonaisvaltainen pukeutuja kuitenkin tietää, että korkealaatuisista materiaaleista tarkoin työstetyt sukat myös kestävät kauemmin. Perusmies ostaa kehnot sukat, jotka hajoavat parissa kuukaudessa, ja lopulta hän päätyy uusien ostosten myötä maksamaan enemmän kuin kerralla satsannut. Tämä ei ole ekologista eikä myöskään järkevää rahankäyttöä.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Perussääntö on, että sukkien tulee olla joko samaa väriä jalkineiden tai housujen kanssa. Myös niiden paksuuden tulisi vastata housujen kankaan paksuutta. Mikäli housuissa on selkeästi erottuva värikäs kuviointi, sukat voi sovittaa vapaammin. Housujen tai jalkineiden täydentäminen sopivalla värillä luo harmonisen jatkumon nilkkojen ympärille, eivätkä sukat ole räikeästi erottuva osa kokonaisilmettä. Tyylinsä tunteva pukeutuja voi kuitenkin rikkoa tätä kultaista ohjenuoraa vaikkapa keltaisilla sukilla, mikäli kokonaistyyli ja persoona tämän suovat. Hullunkuriselta ajatus vaikuttaa, mutta sukissa pukeutujan persoona pääsee esille.

Sukkia tarjotaan valtaosin villaisina tai puuvillaisina, ja kestävyyden sekä istuvuuden vuoksi asusteisiin sekoitetaan keinokuituja. Puuvilla on aina paikallaan, villaa tulee suosia vilpoisalla. Kokemukseni perusteella kashmir, bambu, silkki ja muut hauraat materiaalit eivät kestä käyttöä eikä niitä tule suosia. Mielestäni sukkiin tulee panostaa juuri sen vuoksi, ettei joutuisi jatkuvasti hankkimaan uusia pareja tai pitämään jo parin pesun jälkeen nukkaantuneita raatoja jalassaan. Lisäksi näissä asusteissa vain mielikuvitus on rajana erilaisille kuvio- ja väriyhdistelmille, joten tylsänkin puvun voi pelastaa vaikkapa hillityn räväköillä kalanruotosukilla.

Suomessa sukkatarjonta on kurja. Joko tarjolla on KS socksien tapaisia surkeanlaatuisia asusteita, tai sitten laatusukista nyhdetään kahta- tai kolmeakymmentä euroa parilta. Kumpikaan vaihtoehto ei ole hyväksyttävä, joten suosittelen sukanjanoista pukeutujaa suuntaamaan Keikarissa esiteltyjen verkkokauppojen pariin. Valikoima, hintataso ja laatu ovat täysin toisella tasolla – ja mikä parasta: sukat ovat niiden harvojen vaatekappaleiden joukossa, joita ei tarvitse sovittaa ennen ostoa. Harvapa kauppa edes sovittamisen sallii.


2 comments »

  1. Ville Raivio says:

    Päiviä, Johannes.

    Kokemusteni perusteella Wolseyt ovat perussukkia perushintaan – käyttöä eivät kovin kestä.

  2. Johannes says:

    Mitä mieltä olet Wolseyn sukista? Niitä kun saa paketin Stockmannilta ihan kohtuulliseen hintaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.