Vuonna 1916 Jacob ja Louis Weinberg perustivat räätäliliikkeen Chicagoon. Samalla tiellä Oxxford on yhä, mutta toiminta on huimasti laajentunut vuosien varrella. Tällä hetkellä yhtiön palveluksessa on yli 500 räätälimestaria ja ompelijaa jotka valmistavat vaatteita alusta loppuun käsityönä kaikkia perinteitä kunnioittaen, ja jokainen heistä viettää ennen uransa alkua vähintään kolme vuotta oppipoikana/-tyttönä. Kaikki puvut valmistetaan mittatilauksena, ja Oxxford onkin maailman suurin alallaan.
Eräitä Oxxford-vaatteiden tavaramerkkejä: housujen patentoitu yksiosainen vyötärönauha sekä piilotasku, johon voi huoletta tallettaa kukkaronsa; nikkelillä vahvistetut vetoketjut; ainoana valmistajana maailmassa käsin ommellut napinreiät myös housuissa. Brooks Brothers jää kauas taakse kisassa USA:n korkealaatuisimmasta vaatevalmistajasta.
Keikarin Sanan leviäminen jatkuu printtimuodossa pienimuotoisella haastattelulla, joka ilmestyy Turun Sanomien tyyliliitteessä 21.9. Aikaisempia tekstejä lukeneelle tuleva pätkä ei tarjonne mitään uutta, mutta klassisen tyylin levittäminen on aina ilo. Tuttuun tapaan sivuston lukijaa kehotan ostamaan, lainaamaan taikka pihistämään tulevan TS:n aviisin.
Suomen kauluspaitaosaamisen huippunimenä itseään markkinoiva lahtelainen Jousipaita on laadullisesti surkea valinta. Ostin aikoinaan kaksi yhtiön kauluspaitaa alennuksesta. Kolmanteen pesuun mennessä osa napeista oli irronnut ja kankaan pinta oli paikoin nukkaantunut – tämä siis, vaikka pesuohjeita oli noudatettu pilkulleen. Mikäli olisin tuotteista täydet 70 euroa kappaleelta maksanut, olisin ollut syystä raivoissani.
Valmismalliston paidoista uupuu liki kaikki laadukkaan kauluspaidan ominaisuudet, ja esimerkiksi kalvosimet ja kaulukset ovat pehmeät. Valmispaidoissa kaulus- ja kalvosinvalikoima on suppea ja kaikki vaihtoehdot on leikattu kovin mitäänsanomattomiksi; paidan saumat on käännetty epäesteettisesti sisäänpäin; napit kehnosti kiinnitetty, mutta hintataso taas korkea. Perinteikäs yhtiö toki on, mutta se ei oikeuta keskitasoisten tuotteiden tarjoamista erittäin huonolla hinta-laatusuhteella. Jousipaita pysyi pystyssä niinkin kauan sillä suomalaiset kuluttajat eivät osanneet vaatia parempaa, ja Made in Finland -lätkä koetaan kunnia-asiaksi.
Luotettava kontaktini Suomen vaatekentällä kuitenkin totesi hiljattain, että yhtiön mittatilauspalvelu olisi erinomainen valinta. Hinta per paita on kuitenkin noin 170 euroa, ja samaisella hinnalla saa melkoisen monta paitaa Jermyn Streetiltä joko täysihintaisena tai alen avulla. Vaa’an toisessa päässä on liki täydellinen istuvuus, suomalaisen työn tukeminen ja itse valitut yksityiskohdat, toisessa taas korkealaatuiset materiaalit, laatupaidan ominaisuudet ja vuosisataisen paitaperinteen tukeminen. Minä pysyn ulkomaiden kannalla.
Vuodesta 1860 lähtien brittiläinen Sunspel on valmistanut käsityönä mitä hienoimpia alusvaatteita sekä t-paitoja. Nämä kaksi aluetta ovat yhä yhtiön ydinosaamista, mutta tarjonta on laajentunut myös korkeatasoisiin neuleisiin, pikeepaitoihin, asusteisiin, yöasuihin sekä pikeekauluspaitoihin (tässäpä erikoisuus, josta en ollut aiemmin kuullutkaan). Erikoisuutena mainittakoon Riviera Polo, joka sai suurta nostetta Daniel Craigin bondailtua se yllään Casino Royalessa.
Rubinacci Club on vastikään heinäkuun alussa perustettu blogisivusto, joka tarjoaa kurkistuksia Rubinaccin maineikkaan räätäliliikkeen vaiheisiin sekä luomuksiin. Lukijoille tarjotaan tyyli-inspiraatiota itsensä Luca Rubinaccin johdolla, ja italialaista pehmeää räätälöintiä arvostavan uskoisi olevan innoissaan. Huolimatta melko kaupallisesta intressistään, RC on kelpo lisä tarjontaan.
Dresswithstyle on verkon blogosfäärissä erikoisen pirteä poikkeus. Kuvien ja tekstin sijasta ylläpitäjä Michael Alden, joka luotsaa myös maineikasta London Loungea, tarjoaa lukijoilleen lyhykäisiä videoita joissa käydään läpi kiehtovia tyylien nyansseja. Huumoria ei ole unohdettu, ja esiintymistaitoinen dandy saa jopa kengänkiillotuksen selostuksellaan kiehtovaksi katsottavaksi. Aika velmu.
Parisen vuotta sitten törmäsin verkon tyylifoorumeilla ensi kerran mainintaan Heinrich Dinkelackerista, joka yhä on kehnosti tunnettu saksankielisen Euroopan ulkopuolella. Luonnollisesti kaikki lupaava, melko salaperäinen herättää mielenkiintoa eikä HD ollut poikkeus. Olikin jo aika tutustua paremmin unkarilaiseen suutaritaitoon, joka on omaleimaista ja aivan yhtä kelpoista kuin englantilainen ja amerikkalainen serkkunsa.
Heinrich Dinkelackerin jalkineet ovat yhdellä termillä mainiten jykeviä. Luonnollinen vertailukohde on Englantilainen Tricker’s, joka valmistaa ilmaston rasitteita hylkiviä jalkineita jykevin lestein. Samoin on laita HD:n, jonka kaikki mallit ovat vähintään tuplanahkapohjalla varustetut. Lestit eivät ole elegantteja, eivätkä jalkineet oikein sovi ohuiden kankaiden kera yhteen, mutta eipä Dinkelacker sirouteen pyrikään. Esimerkkiparina ja tarkastelun alaisena on valmistajan malli London Cap Toe Classic. Ominaisuuksina mainittakoon tammiparkitut tuplanahkapohjat, äärimmäisen tummanpunainen shell cordovan -päällinen, 84 koristeellista käsin iskettyä messinkinaulaa, 360 asteen reunos, pyöreävarpainen London-lesti, käsin ommeltu Goodyear-rakenne, käsilestaus sekä myrskyreunos — ja noin 30 valmistukseen käytettyä käsityötuntia.
Vaikka London-lesti on Dinkelackerin pyörein ja omaan silmääni luonnollisin, tästä huolimatta se jää jalkapöydän kohdalla harmittavan korkeaksi. Sen sijaan voimakkaasti sisäänpäin kaartuvan kantapään kohdalla lestin muotoilu ja kantapään saama tuki ovat upeat. Tuplanahkapohja on liki sentin paksuinen ja mukavasti askelta pehmentävä, mutta suurin harmi on valtava korko. Tämä 2,6-senttinen monsteri on paitsi tarpeettoman korkea, myös aivan liian leveä ja pitkä. Yhdessä leveä reunos ja jättikorko tekevät jalkineesta liian jykevän ohuiden kankaiden yhteyteen, mutta samalla pelkistetty derby-rakenne on liian formaali vapaa-ajan housujen kera. Tämä on sääli, sillä pienemmän pohjauksen kera jalkine olisi oikein passeli minkä tahansa suorien housujen kera. Laadullisesti HD:llä ei ole hävettävää, sillä käsityötä on runsaasti vaikkei se jalkineen ulkoasusta kovin näykään. Kenkälaatikkon
Heinrich Dinkelackerit ovat passelit pukukengiksi kookasjalkaisille tai muutoin kookkaille herrasmiehille sekä vapaa-ajan popoiksi erittäin kestäviä ja laadukkaita jalkineita arvostaville. Mikäli valmistaja jatkossa tarjoaisi mallejaan myös pienemmin pohjauksin ja siroimmin lestein, lähin vertailukohde olisi unkarilainen Laszlo Vass, jonka jalkineet ovat suuressa arvossa tyylituntijoiden parissa. Parin mukana tulivat kammottavan paksut kengännauhat, jotka ovat samaa kaliiberia kuin Church’sin tarjoamat. Yksistään vaihtamalla ne siroihin nauhoihin popojen ulkoasu keveni huomattavasti. Unkarilainen suutaritaito on korkeatasoista, mutta lestien muotokielessä on petrattavaa.
White bucks -jalkineet ovat klassinen kesäajan malli, joka valmistetaan useimmiten derby-rakenteella. Oxfordejakin toki löytyy, mutta derby on alkuperäinen asultaan. Nimestään poiketen tämä jalkine on useimmiten kermanväristä tai muuten hitusen valkoista tummempaa väriä, ja beige malli – dirty bucks – on tarkoitettu viileämpään säähän. Buckseissa on punainen kumipohja sekä -korko, ja usein vaaleanruskea täysreunos. Nauhat ovat perinteisesti valkoiset, mutta itsevarma pukeutuja saa popoihin uutta ilmettä vaihtamalla nauhat vaikkapa punaisiin. Kovasta hausta huolimatta en löytänyt infoa tämän jalkinemallin syntyhistoriasta, mutta oletan sen kumipohjan vuoksi syntyneen alun perin urheilukäyttöön, kuten tennikseen ja purjehdukseen.
Bucksien ihanteellisin pari on seersucker, mutta myös puuvillaiset ja pellavaiset housut ovat kelpo valintoja. Malli valmistetaan useimmiten pellavavuorella, jonka vuoksi popot hengittävät hitusen paremmin – kumipohjasta huolimatta. Koska malli on hyvin rento, sitä voi suosia myös sukatonna ja shortseissa. Mallin väri on vaarallisen helposti likaantuva, mutta tämä vaara kuuluu sen luonteeseen. Teki mitä tahansa, popot tahraantuvat taatusti ennen pitkään. Huoli on silti pieni: erityistä käyttöä varten suunnatut kalkkipussit takaavat hohtavan puhtauden vuodesta toiseen.
Päivän tilauspari olkoon esillä pelkkänä kuriositeettina suutarimestareiden taidosta ja hieman eksyneiden asiakkaiden villistä mielikuvituksesta. Sinistä strutsinnahkaa, Frankensteinmaiset irtopalaompeleet, hyvin paksu rypytetty 360:n asteen myrskyreunos, tuplanahkapohjat. Sanat eivät riitä kuvaamaan.
Keikari ja Kallion korjausompelimo ovat solmineet hellän suhteen, joka takaa lukijoille 10% alennuksen jo valmiiksi huokeista hinnoista. Tämä diili koskee kaikkia muutostöitä ja on käytettävissä kätevästi: asiakas vain mainitsee saapuneensa Keikarin välityksellä, ja siinäpä se.
Vibram S.p.A. on italialainen yhtiö, joka valmistaa ja lisensoi Vibram-merkkisten kumipohjiensa tuotantoa ympäri maailman. Yhtiön perusti herrasmies nimeltä Vitale Bramani, joka myös keksi Vibramin alkuperäisen kumiseoksen koostumuksen. Vuonna 1935 kuusi Bramanin vuorikiipeilevää ystävää kuoli tapaturmaisesti Italian alppeja temmeltäessään, ja onnettomuudesta syytettiin osittain heidän käyttämiään kehnoja jalkineita. Tämä tragedia sai Bramanin kehittämään kumiseoksen, jota sovellettiin ensi alkuun vain kiipeilykenkiin. Kaksi vuotta myöhemmin keksijä patentoi Vibramin Pirelli-renkaiden Leopoldo Pirellin taloudellisella avustuksella. Tässä vulkanisoinnilla valmistetussa kumipohjassa oli selkeästi tunnistettava sahalaitainen Carrarmato-kuvio, ja se kehitettiin kestämään mahdollisimman monella alustalla. Mainetta yhtiölle toi suuresti vuonna 1954 suoritettu K2-vuoren valloitus, jolla laen saavuttaneet kiipeilijät käyttivät Vibramin kumipohjia.
Tänä päivänä Vibram on yksi maailman suurimmista kumipohjien valmistajista, ja yhtiön keltainen Vibram-logo on selkeästi tunnistettavissa lukemattomien popojen pohjista. Kumipohjia valmistetaan sekä vapaa-ajan käyttöön että pukujalkineiden pohjiin, joiden kohdalla Vibramin ohuet pohjat muistuttavat englantilaisen Dainiten tuotteita. Kuriositeettina mainittakoon Vibramin mullistava FiveFingers-jalkine, joka simuloi paljain jaloin kävelyä hyvin ohuen ja kestävän pohjansa avulla. Laadullisesti Vibram-popoisella ei ole huolen häivää.
Vanderbilt-yliopiston emeritusprofessori Claude Pichois oli totisesti kannuksensa ansainnut. Akateemisen ja kirjallisen tuotantonsa ohella hän ehti Jean Zieglerin avustuksella laatia uskomattoman pikkutarkan Magnum Opuksen Charles Baudelairen elämästä, tuotannosta, persoonasta ja perinnöstä. Sadoissa laskettavat viitteet sekä runoilija-kriitikon perikunnalta ja ystäviltä säilyneet kirjeenvaihdot mahdollistivat kattavan elämäkerran synnyn. Mikäli haluaa tutustua 1800-luvun ranskalaisen runouden keskeisiin vaiheisiin, Pichoisin teos “Baudelaire” on erinomainen valinta. Samaten dandyismistä intoileville opus on pakkolukaisu, joka valottaa tämän ilmiön vaikeasti määriteltävää luonnetta yhden sen keskeisimmän määrittelijän kautta.
Mikäli muutama adjektiivillinen tulisi elämäkerran kohteelle valita, Charles Baudelaire oli ennen kaikkea flanööri, runoilija, dekadentti ja dandy. Keikari.com nostaa Pichoisin teoksen ilolla kesälukemistonsa oleellisimmaksi opukseksi.
Menshoes.de -verkkokaupan perustaja, toimitusjohtaja Katrin Hoste, 38, uhrasi tovin aikaansa vastatakseen muutamaan kysymykseen laatujalkineiden maailmasta sekä hänen taivalluksestaan popojen parissa.
“Isäni työskenteli yli 40 vuoden ajan jalkinebisneksessä, ja minulla oli pienestä pitäen mahdollisuus osallistua muotinäytöksiin ja -kohtaamisiin. Lapsuudesta lähtien olen unelmoinut oman kenkä- tai muotikaupan perustamisesta. Lukion loputtua oppisopimus- ja talousopintoni Peek&Cloppenburgissa, joka on suuri saksalainen vaatetusliike. Vuonna 1996 jatkoin opintoja muodin ja designin parissa Firenzen Accademia Italianassa. Valmistuttuani suuntasin töihin vuoroin italialaiselle Belfe&Belfelle sekä Ermenegildo Zegnalle, ja vuonna 2000 aloitin vihdoin oman bisnekseni muotikenkien parissa. Tätä ennen ehdin toimia trendikonsulttina, kenkämallistojen suunnittelijana sekä muotitoimittajana. Menshoes.de -sivuston idea syntyi kun asiakkaat tiedustelivat minulta malleja sekä kokoja joita ei löytynyt kenkäkaupoista. Pyrimme tarjoamaan mahdollisimman suuren valikoiman Heinrich Dinkelackerilta asiakkaille jotka haluavat jalkineidensa olevan kestäviä, laadukkaita ja istuvia.
Tyylin näkökulmasta katsoen Heinrich Dinkelackerin jalkineet ovat jotain täysin erilaista kuin aiemmat vuoteni muotialalla – samalla rakastan tätä tointa eniten. Osa kokoelman malleista ei ole lainkaan alisteisia muodille; ne ovat olleet tuotannossa jo 40 vuotta ja todellisia klassikoita. Miehen yllä ne kuitenkin näyttävät paljon tyylikkäämmiltä ja elegantimmilta kuin mitkään hienostelevat muotikengät. Niitä voi käyttää sekä farkkujen että pukujen kanssa, ja ne antavat kantajalleen erityistä karismaa. Yli 17 vuoden työkokemukseni lisäksi olen lukenut valtavasti muotilehtiä, sillä katselen mielelläni mitä ihmisillä on yllään. Myös matkailu, tyyliblogit sekä trendipaikoissa käyminen tarjoavat inspiraatiota. Vaatteiden ohella intohimojani ovat hyvä ruoka ja juoma, matkailu sekä golf.
Omissa jaloissani rakastan ennen kaikkea mukavia jalkineita, joissa on feminiini ulkoasu. Käytän usein ballerinoja, ja tänä kesänä suosin Blochia, Pretty Ballerinasia sekä K&S Shoesia. Kaikkien tämänhetkiset kokoelmat ovat upeita ja valikoima vaihtelee. Talvisin käytän saappaita, joiden parissa lempimerkkejäni ovat Fiorentini&Baker, Strategia sekä Free*lance. Täydelliset jalkineet? Ne ovat se pari, joista pidät eniten. Tyyli-ikoneja minulla ei ole, mutta etsin jatkuvasti kaikkea käsintehtyä jolla on jokin tarina kerrottavanaan. Luonnonmateriaalit ja hyvä laatu yhdessä sopivan designin kanssa ovat avainasia. Suosin italialaista tyyliä, vaikka Ranskan Saint-Tropez onkin aina hyvä lähde kesätrendien haisteluun. Tyylit ovat kovin hienoja ja ajoittain täysin villejä. Minua kiinnostavia trendejä sekä suunnittelijoita tulee Lontoosta, Kööpenhaminasta ja Antwerpenistä.
Oli enemmän tai vähemmän sattuma, kuinka päädyin työskentelemään Dinkelackerin parissa. Rakastuin heidän tuotteeseensa kolme vuotta sitten. Vierailin HD:n tiloissa Budapestissa, jossa tutustuin valmistukseen tarkoituksenani kirjoittaa artikkeli saksalaiselle tyylilehdelle. Verstas työllistää 35 käsityöläistä, ja paikalla käyminen on kuin astuisi ajassa taaksepäin. Yhtiö on perustettu vuonna 1879, ja näiden monien vuosien aikana mikään ei ole muuttunut. Ilman täyttävät vasaroinnin ääni ja nahkan sekä liimojen pistävät tuoksut. Dinkelackerin suutarit ovat käsityön mestareita. He tekevät jalkineita työkaluilla, joita heidän isoisänsä olisivat voineet käyttää: vasaroilla ja alasimilla, nauloilla, reunosnauhoilla, harjoilla sekä vanhalla kunnon Singer-ompelukoneella. Kaiken kaikkiaan yhden parin valmistaminen vie kahdeksan käsityötuntia. Jokainen pari on uniikki ja suutarimestareiden signeeraama ennen tehtaalta lähtöä. HD pyörittää vain yhtä omaa myymälä, jossa koko kokoelma on tarjolla. Eri mallien ja tyyppien yhdistelmät yhteenlaskettuna erilaisia vaihtoehtoja on 150 ja lestejä viisitoista. Yksin materiaalit kustantavat omaisuuden: hienointa puhvelia Italiasta, hohtavaa aniliinivasikkaa Ranskasta ja shell cordovania kuuluisalta Chicagon Horweenilta. Heinrich Dinkelackerin arvokkainta omaisuutta ovat yhtiön lestit, joita suutarimestarit pyrkivät jatkuvasti kehittämään uusinta anatomista tietoa hyödyntäen.
Ohjeeni jalkineiden hoitoon: poista pöly ja lika ennen jalkineiden kiillotusta. Vedä pari jalkaasi aina kenkälusikalla, äläkä koskaan käytä samaa paria kaksi päivää putkeen. Käytön jälkeen muista setripuiset lepolestit. Jalkineiden hoitoon liikkeemme suosittelee Sveitsiläisen Burgolin hoitoaineita, joita on valmistettu käsityönä vuodesta 1921 lähtien. Niillä saavutettu lopputulos on vertaansa vailla.”
Ascot-huivi (eng. day cravat, ascot) on avonaisen kauluspaidan alle kaulan ympärille solmittava asuste, joka jakaa mielipiteitä kovin. Se on suora keskiajan pitsikravatin jälkeläinen, joka periytyy 1700-luvun kaulaliinoista, niitä seuranneista kravateista ja niiden jälkeen ilmenneistä plastroneista. Tämä ainoastaan kevääseen ja kesään sopiva huivi on verkon tyylifoorumeilla toisten mielestä liian feminiini, toiset taas pitävät sen dekadentista palyboy-asenteesta. Suomessa asuste on kovin harvinainen näky, eikä välttämättä istu kenen tahansa kaulaan luontevasti. Kantajan persoona ratkaisee. Ascot on suotavaa hankkia kirkkaissa elämänvoimaa ja aurinkoa kielivissä väreissä, ja yleisiä kuva-aiheita ovat paisley, pallot sekä eläimet. Puvun kera ascot on liian rento, mutta irtotakin, v-neuleen tai pelkän kauluspaidan kera se on erinomainen valinta mikäli haluaa hitusen tasokkaampaa ulkoasua ilman solmiota. Valkokankaalla yksi unohtumattomimmista ascotin suosijoista on muuan Michael Corleone, joka vuoroin rakasti ja vihasi elegantisti suittuna ascot kaulassaan.
Ulkonäöstään ja solminnastaan huolimatta ascotia ei tule sekoittaa plastroniin, jota käytetään vain saketin kanssa. Englannissa nämä kaksi erotetaan toisistaan termeillä dress cravat ja day cravat.
Puolalainen Wojtek Szarski ylläpitää erikoisesti nimettyä blogia Macaroni Tomato. Nimi ei sisältöä kuitenkaan pahenna, sillä MT on erinomainen lisä verkon laatutarjontaa esittelevien blogien joukkoon. En suinkaan pitänyt Puolaa varteenotettavana lähteenä kauneuden tavoittelussa, mutta Mr Szarskin sivusto paljastaa että tietotaitoa maasta löytyy runsaasti – ja mikä parasta, hintataso on suomalaiselle kukkarolle upea. Macaroni Tomato esittelee puolalaisia räätäliliikkeitä ja bespoke-suutareita, jotka loihtivat alusta loppuun uniikkia käsityötä tasokkaalla jäljellä. Jan Wielądekin, Januszkiwiczin ja Jan Kielmanin kaltaiset suutarit tarjoavat tilausjalkineita alkaen 300 eurosta, Mazurczak & Trzaska sekä Zaremba ja Kamínska luovat tilauspukuja noin 700 eurolla. Puola toden totta vaikuttaa lupaavalta lähteeltä, ja bloggaajasta tuli ottaa selvä. Seuraavassa hänen haastattelunsa.
Mr Szarski, 32, työskentelee televisiopuolella käsikirjoittajana, ja tällä hetkellä toimii toisena käsikirjoittajana suositun sarjan Hotel 52 tiimissä. Täytettyään kolme vuosikymmentä, oli – kuten kovin monella iän saavuttavalla – pitkällisen tuumailun paikka. Szarski pääsi osallistumaan lukuisille kutsuille, ja hän tuumasi huppareiden ja farkkujen olevan kaukana 30-vuotiaalle sopivasta tyylistä. Klassinen tyyli vetosi, erityisesti Alan Flusserin Dressing the Man -teoksen houkuttelemana. Hän luki monia verkon tyylifoorumeja sekä blogeja, mutta vasta tilausvaatteiden myötä Szarski alkoi ymmärtää mistä tyylissä todella on kyse. Omaa tyyliää blogööri kuvailee termillä “aina puvussa, mutta rentona oikeiden asusteiden ansiosta”. Tilausvaatteiden kutsu oli hänelle hyvin yksinkertainen valinta, sillä Puolassa ne ovat huokeampia tai liki samanhintaisia kuin tasokkaat valmis- ja mittatilausvaatteet.
“Räätälit ja suutarit pyörittävät pieniä liikkeitä; he välittävät suuresti käsityöstään, mutta vähät välittävät markkinoinnista tai hienoista liiketiloista. Tämä pitää hinnat melko alhaisella tasolla.” Tyyli-ikonikseen Szarski lukee ainoastaan Cary Grantin, ja Macaroni Tomatonsa hän perusti vuosi sitten huomattuaan pienimuotoisen tilausharrastuksensa tulevan yhä suuremmaksi. Hän halusi löytää samanhenkisiä ihmisiä ja tarjota englannin kielen kautta puolalaisia vaihtoehtoja kansainvälisille lukijoille. Szarski rakastaa italialaista rentoa tyyliä, mutta hän kokee englantilaisen katsannon sopivan parhaiten itselleen. Laatuvaatteiden ohella blogööri nauttii elämäkertojen sekä muistelmien lukemisesta, ja luonnollisesti elokuvien liikkuvasta maailmasta. Hänen vinkkinsä vasta klassista vaatekaappia keräävälle lukijalle ovat seuraavat: “älä aloita kokoelmaasi tyrmävällä kaksirivisellä liituraitapuvulla, jonka näit juuri Voguessa. Rakenna sen sijaan vaatekaappisi konservatiivisilla väreillä ja kuvioilla, sillä ne ovat monipuolisempia. Edisty mieluummin hitaasti kohti kirkkaampia värejä sekä rohkeampia kuvioita.”
Vuonna herrasmies nimeltä John Kiehl perusti nimeään kantavan apteekin New Yorkin 3. Avenuen ja 13th Streetin kulmaan. Alusta lähtien Kiehl’sin raaka-aineet ovat olleet luonnonmukaisia ja kovin korkealaatuisia, ja tämä tasokkuus on kantanut yhtiötä toistaisen 159 vuoden ajan. Mainion Kielh’sin hygieniatuotteita ei Suomesta saa, joten verkkokaupat ovat korvaamaton apu kaiken maailman alihankittujen mömmöjen parissa puntaroivalle lukijalle.
Viime kesänä ja tänä kesänä punaiset suorat puuvillahousut ovat yleistyneet kummasti pääkaupunkiseudulla. En nyt tarkoita hitusen pinkahtavia tai muutoin epämääräisiä sävyjä, vaan intohimon-, Ferrarin- tai suorastaan tuhmanpunaisia housuja. Kieltämättä nämä kaksilahkeiset vaativat kantajaltaan tietynlaista olemusta, enkä suinkaan voisi kuvitella niitä kenen tahansa vakavanharmaalla alalla työskentelevän ylle. Vapaa-aikana toki kukin tavallaan. Koska tämä sävy on vahva, se vaatii parikseen jotakin rauhoittavaa, kuten valkoista kauluspaitaa, pelkistettyjä jalkineita taikka selkeää irtotakkia. Yksi tyylitutkielma on seuraava: mainitut punaiset housut, ruskea vyö, hiekanvärinen irtotakki, haaleanvihreä taskuliina, gingham-kuvioitu paita ja raitasolmio.
Rohkeudessaan kunnioitettava värin ja kuvion liitto.
Toisin kuin mokkanahka, joka on naudannahkan lihapuolta, nupukkinahka (nubuck leather) on nahkan ulointa kerrosta joka on hiottu. Nimityksensä se on todennäköisesti saanut englannin kielen sanoista new ja buckskin. Oikeastaan mokalla ja nupukilla on yhteistä vain pörröinen ulkoasu, sillä materiaalit eroavat laadultaan ja ominaisuuksiltaan huomattavasti. Molemmat ovat kuin persikan pehmeää nukkaista kuorta, mutta nupukki on nukaltaan hienojakoisempaa kuin mokka. Nahkan uloin kerros on myös vahvempaa, paksumpaa ja muodostaa tasaisemman, hienomman pinnan. Nupukki on siis hitusen pörröisten nahkamateriaalien saralla kuningaslaatua ja hinnaltaan sen mukaista. Valitettavasti sekä mokka että nupukki ovat molemmat kovin herkkiä kosteudelle ja tahroille, joten innokas spray-aineella suihkiminen on tarpeen niiden suojaamiseksi.
Nupukkinahkan yleisimpiä käyttökohteita ovat huonekalut sekä laatujalkineet ja -asusteet.
Spectatorit ovat ihanteellisin jalkinevalinta kesän kovimmille helteille, mutta mustavalkoinen pari on tunnetusti melko hankala yhdistää. Valkoiset flanellihousut olisivat upeat, mutta kovin kuuma valinta. Paras löytämäni ratkaisu ovat seersucker-kankaiset ohuet puuvillahousut, joiden raitaista yleisilmettä mustan ja valkoisen liitto täydentää kauniisti.
Esimerkkimiehellä on yllään valkoinen klubikauluspaita, musta kudottu villasolmio, sininen pellavatakki, siniset seersucker-housut, valkoiset sukat ja kovin komeat jalkineet.
Vuonna 1879 suutarimestari Heinrich Dinkelacker perusti nimeään kantavan suutariverstaan Stutgartiin. Jo tällöin yhtiö erikoistui käsintehtyihin Budapest-tyylisiin miesten jalkineisiin. Korkea laatu ja käsityö ovat kantaneet yhtiön pitkälle, mutta korkeiden tuotantokustannusten vuoksi tehdas siirrettiin Unkariin 70-luvulla. Unkarilaisesta alkuperästään huolimatta HD:n tuotteet ovat tyylipuhtaita saksalaisjalkineita. Valmistus ja omistus säilyi suvussa aina vuoteen 2005 asti, jolloin Porsche-pomo Wendelin Wiedeking osti yhdessä Norbert Lehmannin ja Anton Hungerin kanssa Dinkelackerin itselleen. Tänä päivänä Dinkelacker on Laszlo Vassin ohella ainoa autenttisia käsintehtyjä Budapest-jalkineita tarjoava yhtiö. Tarkemman esittelyn yhtiöstä voi lukea Porschen sivuilta.
HD erottuu edukseen äärimmäisen pikkutarkan viimeistelyn ja ensiluokkaisten materiaalien ansiosta. Jalkineiden tuotantoerät ovat hyvin pieniä, ja päivittäin verstaalta lähtee maailmalla vain noin 40 paria ensiluokkaisia jalkineita. Suutarimestareita yhtiön palveluksessa on 35, lestejä 15 ja erilaisia malleja peräti 150 kappaletta. Miellyttävästi myös shell cordovan -jalkineita on tarjolla valmismallistoissa. Useimmissa malleissa on paksut nahkapohjat ja yhtiö pitää norminaan kaksinkertaista tammiparkittua nahkapohjaa. Joissain malleissa on peräti kolminkertaiset pohjat, ja eräissä lisäksi metalliset kärki- ja korkoraudat. Erikoisena yksityiskohtana mainittakoon noin 80 pohjaan naulattua messinkinaulaa, jotka suojaavat pohjan kärkeä sekä reunoja kulumalta. Myös mittatilaaminen luonnistuu. Käsityön määrästä kertoo jotakin se, että vain vähän koneita käytetään yli 300 työvaihetta ja 40 käsityöntuntia vaativien parien valmistuksessa – jopa lestaus ja reunospohjaus tapahtuvat käsityönä.
Valmisjalkineiden hinnat alkavat 400 eurosta, ja cordovan-mallit irtoavat noin 600 eurolla. Heinrich Dinkelackerin jalkineet ovat parhaimmillaan taidetta.
