RSS Feed

Care of Carl

0

November 6, 2018 by Ville Raivio

Care of Carl on ruotsalainen miesten vaatekauppa, joka perustettiin Boråsissa vuonna 2010. Tänä syksynä verkkokauppa on laajentanut Suomeen. Henning Källqvist ja Gustaf Rudholm kaipasivat alun perin verkkokauppaa, jossa olisi tarkoin valikoitu ja laadukas valikoima sellaisia valmistajia, joita Ruotsissa ei juuri ollut tarjolla. Puodin nimi saatiin toisesta nimestä, joka molemmilla on Carl. Care of Carl nimettiin perustusvuonaan Prisjakt-kuluttajasivuston arvostelussa vuoden verkkokaupaksi. Kilpailijoistaan CoC erottautuu ennen kaikkea asiakaspalvelun avulla. Verkkokaupassa jokainen vaatekappale on mitattu erikseen ja työntekijät ovat sovittaneet vaatteita ennen listaamista. Lisäksi tuoteinfossa kerrotaan, millä metodeilla vaatteet on mitattu, ja mainitaan, onko leikkaus tavallista kapeampi tai leveämpi. Näin asiakas voi verrata ilmoitettuja mittoja kotona kaapissa oleviin vaatteisiin, ja istuvuus selviää tarkemmin. Asiakaspalvelu toimii myös puhelimen ja sähköpostin avulla.

Yrityksellä on toimisto ja varasto Ruotsin Boråsissa, mutta ei kauppatilaa. Verkkokauppa toimittaa toki kaikkialle Pohjoismaissa. Care of Carl myös tarjoaa sivustollaan inspiraatiota. Verkkojulkaisu Carl Magazine toimii kuin tyylilehti, jonka katsauksissa lukija voi tutustua valmistajiin, materiaaleihin ja vaatekappaleisiin. Erikoinen osio, jota en ole muissa verkkokaupoissa tavannut, on kategoria “tiedostavat vaatteet”. Siitä löytyy esimerkiksi luomu- tai reilun kaupan puuvillasta valmistettuja vaatteita, joita alkuperästä ja valmistuksen eettisyydestä tarkka asiakas arvostaa. Lisäksi CoC:lla on pieni kokoelma vaatteita, jotka on teetetty varta vasten heille. Tämän lisäksi verkkokaupassa on aina ilmainen postitus – ja palautuskin on valmiiksi maksettu, jos tilaaja ei halua pitää ostostaan.

Tänä päivänä CoC:lla on valikoimassaan yli 100 valmistajaa Ruotsista ja muualta maailmasta. Näistä kiinnostavimpia klassisen tyylin ystävälle ovat esimerkiksi:

  • Barba
  • Barbour
  • Caruso
  • Drake’s
  • Edward Green
  • Filson
  • Finamore
  • Merz B. Schwanen
  • Private White V.C.

www.careofcarl.fi


Dandyismi Oscar Wilden näytelmissä Lady Windermere’s Fan ja The Importance of Being Earnest

0

November 1, 2018 by Ville Raivio

Dandyismi on paheeni. En osaa selittää, miksi juuri tämä, mutta uskon jokaisella miehellä olevan intohimo tai pari. Tämä on omani ja olen tyytyväinen, kun löysin sen jo herkässä lukioiässä. Koska tämä aihe tuo minulle taatusti monituisia rikkauksia, naisia ja työtarjouksia, päätin myös kirjoittaa siitä humanististen tieteiden kandidaatin tutkielmani englantilaisessa filologiassa. Jotta työ ei täysin katoaisi Helsingin yliopiston arkistoihin, jaan sen Keikarissa. Kukaties jossain päin Suomea on jäljellä pari sielua, jotka ovat mielistyneet historiallisiin dandyihin, ja jotka ammentavat siitä lähteestä, joita nuo ovat olleet.

Tässä kandin työssä analysoin dandyismiä kahdessa Oscar Wilden näytelmässä. Hän olisi voinut luoda hahmoja, joilla ei ole dandyismiin liitettyjä ominaisuuksia, mutta tämän sijasta meillä on kaksi päädandyhahmoa. Tämä työ ensin esittelee dandyismin käsitteen, sitten kertoo George Bryan “Beau” Brummellin tarinan, sillä hän on toiminut arkkityyppinä tosielämän ja fiktion dandyille. Samalla essee analysoi, mikä funktio dandyismillä on näytelmien päähenkilöille sekä näytelmille. Edellisen näytelmän dandyhahmo on Lordi Darlington, jälkimmäisen Algernon Moncrieff.

Tutkielman teoreettinen tausta on tutkimuksissa, jotka käsittelevät dandyismia tai ismin merkitystä Wilden töissä. Aineisto koostuu elämäkerroista, akateemisista esseistä, tietokirjasta, pro gradu -työstä ja väitöskirjasta. Tärkeimmät lähdeteokset ovat Alfred L. Recoulley III:n Oscar Wilde, the Dandy-Artist: A Study of Dandyism in the Life and Works of Oscar Wilde, With Particular Attention Given to the Intellectual Bases of Wilde’s Dandyism, Ellen Moersin The Dandy: Brummell to Beerbohm, Stephen Callowayn Wilde and the Dandyism of the Senses sekä William Jessen The Life of George Brummell, ESQ., Commonly Called Beau Brummell.

Tutkimusmenetelmänä on teoriakirjallisuuden lukeminen, tulkitseminen ja soveltaminen oman argumentin muodostamiseksi.

Analyysissa lordi Darlington sekä Algernon Moncrieff täyttävät viihdyttävän ja analyyttisen hahmon roolin, mutta heissä on myös eroja. Darlington on esimerkiksi tietoinen pinnallisuudestaan, Moncrieff ei vaikuta huomaavan piirrettä itsessään. Darlington on valmis hylkäämään asemansa ja statuksensa saadakseen rakastamansa naisen, kun taas Moncrieff on valmis hylkäämään etunimensä. Darlington rakastuu persoonaan, Moncrieff rakastuu ulkonäköön.

Tutkielman loppupäätelmänä on, että Oscar Wilde valitsi dandyismin näytelmiinsä osana taiteilijan imagoaan. Hänen teoksensa kertovat yläluokan elämästä ja piikittelevät sitä. Tyylikkyyden ja tahdikkuuden verhon takaa hahmot pystyvät esittämään sosiaalista kritiikkiä, jota myös Wilde esitti viktoriaanisen aikakauden brittiläistä kulttuuria kohtaan. Dandyhahmot, kuten Wilde, tekevät tämän niin hurmaavasti, että näytelmien toiset hahmot eivät loukkaannu. Kärjistäen Wilden dandyt ovat kuin keskiajan hovinarrit, joiden suusta totuus kuullaan, siitä huvitutaan, mutta mikään ei muutu. Omnia mutantur, nihil interit!

Kandidaatin työtäni voi tarkastella seuraavan linkin takaa:

Dandyism in Oscar Wilde’s Plays Lady Windermere’s Fan and The Importance of Being Earnest

 


Kasinolle pukeutuminen

0

October 19, 2018 by Ville Raivio

Suomalaisen ensimmäinen kosketus kasinoihin on todennäköisesti erään James Bondin siipimiehenä. Vuosikymmenet ikinuorena, -viriilinä ja -tyylikkäänä säilynyt Bond uhkapelaa ympäri maailman teetetyissä smokeissa, joiden valmistaja on vaihdellut vuosikymmenestä toiseen. Niistä kaiken ja enemmän tietää maanmainio Bondsuits, jossa hahmon asuja on eritelty tietokirjan kaltaisella tarkkuudella. Daniel Craigin aikakaudella valmistaja on kuitenkin Tom Ford. Hahmon myötä syntynyt kuva kasinoiden etiketistä on kovin hienostunut ja vaativa, joka taas on omiaan pysäyttämään satunnaisia pelaajia kävelemästä suin päin sisään. Todellisuus Suomessa on päinvastainen, mutta maamme ulkopuolella pelaavan on hyvä tietää seikka tai muutama.

Suomessa monopolia pyörittelevä RAY omistaa maamme ainoan kasinon, Helsingin Grand Casinon. Pikainen selaus pelitilan sivustolla ja soitto yhteyshenkilölle paljastavat etiketin toki olevan voimassa, mutta aivan Bondin tasolle ei Suomessa päästä. Grand Casinon vaatimuksena on ennen kaikkea siisteys ja toisten huomioiminen. Sisällä eivät ole toivottuja urheiluvaatteet, likaiset tai rikkinäiset hepeneet taikka t-paidat. Lienee kasinon henkilökunnan harkinnalla, josko pikeepaita on t-paita, vai käykö se jonkinlaisena kauluspaidan verrokkina, mutta farkut toki kelpaavat. Uutta Applen kehittämää älytakkia ei sentään tarvita. Kasinolla vierailu on todennäköisesti lukijalle harvinainen tilaisuus erikoisessa ympäristössä, joten kannustan ilman muuta mieluummin pukeutumaan ylitse kuin alitse.

Seuraavat ohjeet ovat peräisin Grand Casino Helsingin Gaming Manager/Slot & Hospitality/Cash Desk -henkilö Sina Hentuselta sekä verkkolähteistä:

Pukeutuminen kasinoilla vaihtelee suuresti sekä maanosan että kasinon mukaan. Löysintä meno on Las Vegasissa, jossa tuhansien arvoisia merkkejä voi viskellä t-paidassa ja farkuissa kellon ympäri miltei missä tahansa pelipaikassa. Silti hihaton paita, sandaalit, rikkinäiset farkut ja erityisen lyhyet housut ovat kuitenkin todennäköisesti pannassa. Tarkinta tyylin suhteen ollaan Keski-Euroopassa, jossa puku on yleinen vaatimus oli kellonaika mikä hyvänsä. The Clermontin, The Bellagion ja The Ritzin kaltaisissa maineikkaissa kasinoissa pidetään kiinni tason lisäksi pukeutumisesta, eikä sisään ole asiaa ilman pukua ja solmiota taikka smokkikokonaisuutta. On myös hyvä muistaa kultuurierot: kunkin maan kulttuuri vaikuttaa myös kasinoiden antiin. Jos pelaa aidosti isojen poikien pöydissä, tapahtumat alkavat usein iltasella ja asuna on kuin onkin smokki asusteineen. Sisäisen smokki-Bondinsa voi vapauttaa näiden high roller -pöytien lisäksi hyväntekeväisyystapahtumissa ja vastaavissa kemuissa, joissa edustaminen on paikallaan.

Edelleen parhaat löytämäni hinta-laatudiilit smokeissa ja niiden versioissa, kuten tupakkatakissa tai kuvioidussa smokkitakeissa, ovat hollantilaisen Suitsupplyn valikoimassa.


Made in Italy -leiman rappio

0

October 13, 2018 by Ville Raivio

Maanmainio New Yorker -lehti lähetti tutkivan toimittajansa Pratoon, Italiaan, selvittämään ikävää ilmiötä. Huhtikuun numerossa julkaistu pitkä tutkivan journalismin pätkä valottaa rumaa bisnestä, jota käydään laatua ja hienoutta henkivällä Made in Italy -leimalla. Pratoon on noussut 1990-luvulta alkaen kymmeniä ja satoja kiinalaisten siirtolaisten pajoja sekä tehtaita, joissa useimmissa työläisten oikeuksia poljetaan ja veroja kierretään surutta. Käytännössä hyväksikäytön ruletti pyörii samalla tavalla, josta Roberto Saviano raportoi erinomaisessa, kauheassa teoksessaan Gomorra. Suuret muotijätit, kuten Gucci tai Dolce&Gabbana tai Fendi, haluavat X-määrän vaatteita. He antavat toimeksiannon aliurakoitsijalle, joka pystyy tarjoamaan sopivan laadun halvimmalla. Diilin voittanut paja voi kuitenkin käyttää omia aliurakoitsijoita, jolloin alkuperä hämärtyy täysin ketjujen alla. Jos hyväksikäyttö paljastuu, muotihuone itse voi sanoa vain antaneensa homman alkuperäiselle aliurakoitsijalle.

Kaiken takana on tietenkin voittojen kasvattaminen yhä suuremmiksi ja himoitun Made in Italy -leiman taika. Hyväksikäytön ongelmista ei pääse suosimalla käsintehtyjä, hintavia vaatteita, sillä New York Times puolestaan raportoi viime kuussa ompelijoiden riistosta. Italian saappaankorossa sijaitsevassa Barissa aliurakoivat ompelijat saavat surkeat pari lanttia tuntipalkkaa, eikä pesteissä ole turvaverkkoja. Seudulla ei yksinkertaisesti ole työpaikkoja, joten kotirouvat ottavat vastaan sen, mitä löytyy. Ruletti pyörii kaikkialla.

Jos italialaisen vaatevalmistuksen moraali kuvaa myös maan yleistä moraalia, Italian talouden kurja jama, veronkierto, nuorisotyöttömyys, rapistuva infrastuktuuri sekä levottomuudet ovat itse ansaittuja. Moraalista italialaista vaatetta etsivälle ainoa ratkaisu on suosia artesaaneja tai valmistajia, jotka itse omistavat tuotantonsa. Tällaisia ovat suuremmassa kaavassa esimerkiksi Isaia, Brioni, Kiton, ja pienemmässä yksityiset pajat. Ei muotihuoneita, jotka ketjuttavat ja alihankkivat ja luovat enemmän pahaa kuin hyvää.

Inside Italy’s Shadow Economy

https://www.newyorker.com/magazine/2018/04/16/the-chinese-workers-who-assemble-designer-bags-in-tuscany


Villa&Peite

0

October 1, 2018 by Ville Raivio

Villa&Peite on suomalainen kodintekstiilejä, peittoja, asusteita, tyynyjä, futon-patjoja ja muista nukkumatarpeita valmistava tehdas. Kun valtaosa sänkyfirmoista luottaa vaahtomuoviin ja keinokuituihin, tämä porilainen yritys on valinnut toisin. Epävirallinen motto kuuluukin ”Lepää tai nuku luonnonkuiduissa, älä keinokuiduissa!” Villa&Peitteen materiaalit ovat puuvillaa, hevosenjouhta, villaa, kookoskuitua ja luonnonkumia. Tykötarpeet valmistetaan käsityönä Suomessa, työntekijöitä on vain alle 10, ja oman malliston lisäksi tehdas ottaa vastaan myös tilaustöitä.

Yrityksen perusti rouva Anna Rajamäki vuonna 1929 jäätyään leskeksi. Hän päätti ryhtyä yrittäjäksi perustamalla puodin nimeltä Villatavara- ja vaihtoliike A.Rajamäki. Tämä oli tuohon aikaan rohkea veto naiselta, joka oli alun perin koulutukseltaan kiertokoulunopettaja. Hänellä ei ollut yrittäjänkokemusta, mutta Annan veli omisti Oulussa villatehtaan. Hän kehotti siskoa ryhtymään villa-, lanka- ja kangasalan kauppiaaksi, ja tarjosi tälle tehtaansa asiamiesoikeuksia. Tämä tarkoitti sitä, että asiakkaiden lumput, villat ja värjättävät vaatteet lähetettiin Ouluun, josta ne palasivat jalostettuna Poriin. Sittemmin Villatavara- ja vaihtoliike A.Rajamäki toimi myös alihankkijana tikkaus- ja ompelupalveluiden saralla. Liike on kuitenkin aina valmistanut jotain omaa mallistoa.

Tänä päivänä Villa&Peitteen omistavat Antti ja Teija Viinikka. Heistä Antti on yrittäjä neljännessä polvessa. Futonit otettiin tehtaan tuotantoon noin 15 vuotta sitten, jolloin tämä japanilainen tyyli nukkua oli Suomessa harvinaisempi. Yleensä uudet tuotteet lähtevät asiakkaiden palautteesta liikkeelle, esimerkiksi painopeittoja valmistaa Villa&Peiton lisäksi harva suomalainen toimija. Erikoistilauksista Teija Viinikka mainitsee mieleenpainuvina mittatilausfutonin, joka tehtiin pyöristettyjen kulmien avulla funkkissänkyyn sopivaksi; jättipeitto, jonka mitat olivat suuntaansa kaksi ja puoli metriä; majataloon tilatut täysvillaiset futon-patjat. Suurin osa majoittajista kun luottaa yhä vaahtomuoviin ja muihin keinokuituisiin ratkaisuihin.

www.villajapeite.fi


Tapalähettiläs Matti Rönkä

0

September 25, 2018 by Ville Raivio

Ohessa pieni haastattelu, jonka suoritin Tapaseuran uuden tapalähettilään, Matti Röngän, kanssa.

Ville Raivio: Mikä on ollut urapolkunne, joka on johtanut nykyiseen pestiin?

Matti Rönkä: Se on sillä lailla hyvin klassinen sukupolvelveni ihmisille, että olen tällainen jälleenrakennussukupolven kasvatti. Kotona kannustettiin koulunkäyntiin, ja että opiskelu tuottaa paremman elämän – niin sanotusti voit ohittaa vanhempasi, ja saada turvallisemman ja paremman elämän. Opiskelin täällä Helsingin yliopistossa valtiotieteellisessä ja sitten Helsingin Sanomilla oli oma toimittajakoulu, kävin sen. Nämä olivat onnekkaita aikoja vielä mediassa eli työpaikkoja tuli lisää, tuli välineitä, uusia kanavia.

Kiersin erilaisissa hyvissä töissä mediassa ja päädyin sitten Yleisradioon TV-uutisten uutispäälliköksi. Tein siellä tämmöisen pomouran, olin pitkään uutispäällikkönä, tuottajana, uutisten päällikkönä eli pomona, jolla on sekä journalistista että hallinnollista puuhaa. Sitten riisuin ikään kuin omasta aloitteesta niitä pomohommia vähemmäksi, ja siirryin takaisin ruutuun. Olin nuorena tehnyt sitäkin puuhaa, mutta olin sitten [vanhempana] tarpeeksi harmaa tukasta ja luotettava. Siitä on yli kymmenen vuotta aikaa. Nyt olen tehnyt toistakymmentä vuotta pelkästään ankkurointia.

 

Ville Raivio: Oliko Teillä kotona millainen tapaoppi?

Matti Rönkä: Näin jälkikäteen, kun mietin sitä, niin se oli aika säntillinen. Äiti olisi varmaan iloinen tästä [kunniakirjasta]. Kyllä meillä yritettiin opettaa hyviä tapoja, mutta ehkä sillä tavalla juuri, että kysymys on oikeasti muitten ihmisten kunnioittamisesta ja huomioon ottamisesta. Se, että teititelläänkö vai sinutellaanko, ja avataanko ovia, sehän on vaan se pintakerros. Oikeasti tärkeää on se, että kaikenlaisia ihmisiä kunnioitetaan ja kohdellaan ihmisinä ja tasa-arvoisina.

Olen kasvanut sillä lailla vaatimattomissa oloissa, vaatimattomana aikana, joilloinka ympärillä [Outokummussa] oli kaikenlaisia ihmisiä. Ehkä se oli sellainen juttu, jota tässä mielessä arvostan kyllä kovasti, että äiti ja isä pitivät tärkeänä sitä, että me ymmärrämme, että kaikenlaiset ihmiset ovat yhtä arvokkaita. Se oli kunnollinen työväenkoti ja vaatimaton, mutta totta kai siihen aikaan ympärillä oli köyhiä ihmisiä ja rikkaampia, ja ihmisiä, joilla oli ollut epäonnea, ynnä muuta. Siihen luulen, että opetettiin, tosiaan siihen, että kaikki ihmiset on arvokkaita.

 

Ville Raivio: Minkälainen tapakoulutus on ollut omalle jälkikasvulle?

Matti Rönkä: No, kyllä tietysti tällaista, ehkä tätä samaa on pyritty siirtämään, että muita ihmisiä pitää kunnioittaa, ja että kaikilla on ihmisarvo. Kyllä silloin, kun omat lapset oli pieniä, kaikille muille lapsille oli ovet auki. Kyllä se on sellaista arjen todellisuutta, että lapsille ovat hirveän tärkeitä myös muut vanhempien ihmisten kontaktit kuin omat vanhemmat. Ne voi olla täydentäviä, joillain lapsilla puuttuu kotoa kenties huomioivia aikuisia. Ihan se, että lapsi huomataan, sitä puhutellaan, kysytään, mitä sulle kuuluu, puhutellaan nimellä – tulla nähdyksi.

Kyllä ne on semmoisia, luulen, että ne ovat ihan arvokkaita asioita. Ne on sitten siirretty edelleen. Ehkä se, tosiaan, että on koetettu pitää huolta, on ollut mahdollisuus vanhempien mukana kulkea erilaisissa paikoissa ja tavata erilaisia ihmisiä, kaikenlaisia ihmisiä. Se on oikeastaan niin lasten kuin aikuisten osalta, kyllähän me haluamme, että meidät huomioidaan. Tulla huomatuksi, tulla nähdyksi. Niin, että ihmisiä katsotaan, niistä ollaan kiinnostuneita, niille puhutaan, niitä tervehditään.

* * *

Siispä uuden tapalähettilään motto tulevalle vuodelle on “Tulla nähdyksi!”


Tapaseuran Tapapäivä ja Säätytalo

0

September 21, 2018 by Ville Raivio

19.9. Tapaseura juhlisti vuosittaiseen tapaansa Tapapäivää, jolloin palkittiin seuran valitsema Vuoden Käyttäytyjä. Hän on tänä vuonna Puolustusvoimain komentaja, kenraali Jarmo Lindberg. Hänen lisäkseen kehuja jaettiin Hyvien tapojen lähettiläille, joiksi nimitettiin maastohiihtäjä Krista Pärmäkoski ja uutisankkuri, kirjailija Matti Rönkä. Nuorten tapalähettiläänä palkittiin näyttelijä Antti Holma. Heistä oli paikalla kaksi, sillä näyttelijä Holma asuu Lontoossa ja hiihtäjä Pärmäkoski oli harjoitusleirillä.

Emil Wikströmin pronssiveistos Aleksanteri I ja Porvoon valtiopäivät 1809

Europa Nostran kunniakirja Suomen valtiolle Säätytalon restauroinnista

Luonnollisesti tällaisia arvonantoja saadakseen tulee olla hyväkäytöksinen, hyvämaineinen kansalainen. Palkintojen perimmäisenä tarkoituksena on kuitenkin kiinnittää mielenkiinto toisten huomioimiseen, sillä siitä tulee hyvä mieli. Myöskään en muista lukeneeni, että joku olisi ikinä joutunut erityisiin vaikeuksiin käyttäytymällä raivostuttavan kohteliaasti.

Kopio Walter Runebergin veistoksesta Laki (Lex)

Tapapäivää vietettiin Säätytalolla, joka on mielestäni Suomen kaunein rakennus. Perusteluni väitteeseen on siinä, että olen tätä mieltä. Kannan kyllä ymmärtää, kunhan pääsee vierailemaan paikan päälle. Tapapäivän ohjelmassa oli tervetuliaismaljat, puheenjohtaja Kaarina Suonperän tervehdys, palkittujen esittely, kunniakirjojen jako, upseerikuoron lauluesitys, naposteltavia ja seurustelua. Kaikki vaikuttivat olevan perin kohteliaita.

Itse Paavo Lipponen?

Yksi lukuisista puhelinkopeista

Säätytaloon pääsee harvoin vierailemaan ilman kunnollista syytä, joten otin koko tukun kuvia muistoksi tavattoman kauniista rakennuksesta. Silmä haki ja löysi jatkuvasti uutta tarkasteltavaa, yllätyksiä, yksityiskohtia ja kauneutta.

Maakunnat koristeaiheina

Säätytalo on arkkitehti Karl Gustaf Nyströmin voimannäyttö, jonka muotokieli on uusrenessanssia. Se rakennettiin säätyvaltiopäiviä varten ja valmistui vuonna 1890.

Tuolloin Suomen aatelilla oli oma tilansa Ritarihuoneen muodossa, joten Säätytalo valmistui aatelittomien säätyjen omaksi kokoontumispaikaksi. Myös kansanedustajat kokoontuivat siellä, kunnes rakennus jäi turhan pieneksi 200 edustajan käyttöön. Valiokunnat kuitenkin kokoontuivat paikan päällä ja Säätytalossa säilytettiin eduskunnan kirjastoa vielä vuoteen 1931 asti, jolloin Arkadianmäelle kohosi Eduskuntatalo.

Sittemmin Säätytalo toimi Tieteellisten Seurain yhdistysten käytössä. Valtioneuvoston kanslian käyttöön rakennus siirtyi vuonna 1978. Sitä peruskorjattiin viiden vuoden ajan, kunnes eheytetty rakennus avattiin käyttöön vuonna 1993. Nykyisin Säätytalo on valtioneuvoston edustuskäytössä ja siellä pidetään lukemattomia tilaisuuksia vuosittain. Myös hallitusneuvottelut neuvotellaan paikan päällä, kun vaalien tulos selviää.

Tapapäivä kerran vuodessa, Snellman ikuinen


Sandqvist-repun anatomia

0

September 17, 2018 by Ville Raivio

Sandqvist-yhtiön perustivat Johan Sandqvist ja Sebastian Westin vuonna 2004. Firma suunnittelee laukkuja sekä asusteita urbaaniin tarpeeseen, ja sen muotokieli on pelkistetty. Sandqvist käyttää kasviparkittua, aniliinivärjättyä nahkaa täysnahkaisissa ja hintavammissa malleissaan. Muissa malleissa yhtiö suosii kromiparkittua pintanahkaa, joka on parkittu toiseen kertaan kasviaineilla. Osassa malleista nahka on pinnoitettua, ja joissakin malleissa käytetty mokka on vuohennahkaa. Suurin osa laukkujen materiaalista on luomutuotettua, intialaista kanvaasipuuvillaa, jossa on palttinakudos. Kankaat ovat pesemättömiä, joten Sandqvistin laukkujen värit haalistuvat ajan saatossa.

Vahvin Sadqvistin kanvaasi on 510-grammaista, kolmikierteistä, merseroitua, kahdesti värjättyä lankaa, ja käytössä kalliimmissa malleissa. Suurin osa on 340-grammaista luomupuuvillaa, jonka langasta kolmasosa on kierrätettyä polyesteria. Nämä ohuemmat kankaat myös pinnoitetaan asetaatilla vahvistukseksi. Satunnaisesti Sandvist käyttää myös vahattua puuvillaa tai Cordura-kangasta laukuissaan. Yhtiöllä on korjauspalvelu Tukholman-myymälässään, ja siellä myydään myös kierrätettyjä laukkuja. Laukut valmistetaan Intiassa ja Vietnamissa, jossa tehtaiden työoloja valvoo itsenäinen Fair Wear -järjestö. Kiinnostuin alun perin valmistajasta, sillä sen reppuja näkee pääkaupunkiseudun katukuvassa usein.

Tällä kerralla Keikarin tarkastelussa on Sandqvistin reppumalli Hege, joka saapui Mukama-verkkokaupan näytteenä. Sen nahka on pinnoitettua ja kanvaasi paksuinta, jota valmistaja käyttää. Mallin muotoilu on hyvin pelkistetty, sillä siinä on vain läppä repun suun yllä, eikä mitään erottuvaa tai silmiinpistävää. Vaikka mallissa ei ole pieniä taskuja ulkopuolella, siinä on nokkelasti piilotettu sivutasku oikean sivusauman sisällä. Kuten toivoa sopii, repun pohjan sisällä tuntuu vahvike. Sen ansiosta kangas ei veny muodottomaksi tai rikki, vaikka kuormaa olisi enemmän. Repun suulla on nepparit, joiden avulla sen kokoa voi säätää. Tarvittaessa suu siis laajenee, jos sisään haluaa mahduttaa vaikkapa viltin. Kantohihnat kiinnittyvät renkaisiin, joten ne liikkuvat hyvin vapaasti selän mukana. Hihnoissa ei ole pehmusteita, vain kerros kanvaasia hoitaa homman. Kantokahva on siro ja pyöreä. 

Repun mitat ovat 30 × 42 × 15 cm ja tilavuus 18-litrainen, joten se on kooltaan perusmalli. Sisällä on kookas keskitila ja selkää vasten kannettavan PC:n kokoinen avoin sivutasku, jonka yllä on pienempi avoin tasku. Ulkoseinällä on vetoketjullinen tasku ja sen alla kaksi kämmenen kokoista avotaskua sekä avainlenkki. Repun keskiosan saumat on päällystetty vahvan tuntuisella polyesterilla, joka suojaa niitä. Vuorikangas on ohuen tuntuista ja vaaleanharmaata puuvillaa, jossa on toimikaskudos. Repun ompeleet ovat suoria ja kangaspalat sekä rakenteet on kohdistettu kunnolla. Kokonaisuutena reppu on toimiva työjuhta, jonka kevyt rakenne mahtuu tarvittaessa pieneen tilaan taiteltuna. Vaellukseen tai pitkiin matkoihin se ei passaa tukirakenteiden puutteen vuoksi, mutta arkiseen elämään malli onkin suunniteltu.


Laadukas sisustus

3

September 9, 2018 by Ville Raivio

Vuosikymmen on riittävän pitkä aika yhden aiheen ympärille, joten uutena aiheena Keikari lanseeraa sisustamisen. Laadukkaat materiaalit takaavat yleensä kestävämmät vaatteet. Samoin ne takaavat laadukkaammat huonekalut, liinavaatteet, kodintekstiilit ja muut pienet ilon aiheet, joilla voi kotinsa ympäröidä. Kaunis elämä paremminkin alkaa kodista ja laajenee sieltä eteenpäin.

Jos lukijalla on toiveita jostakin sisustukseen liittyvästä tekstistä tai aiheesta, pyydän laittamaan viestiä kommenttina tai maililla. Teidän hyväksenne ahkeroin.


Luottohankkijat 2018

4

August 31, 2018 by Ville Raivio

Viitisen vuotta sitten listasin joukon valmistajia, joiden tykötarpeisiin luotin. Tänään sain kyselyn, onko listaan tullut vuosien varrella muutoksia, joten nyt on hyvä palata aiheeseen.

Niin kuin aiemmin, tälläkin kerralla listasta on kaiketi eniten hyötyä lukijalle, jota vaatteet ja tyyli kiinnostavat, mutta niistä lukeminen ei juurikaan. Kun haussa on laadukasta vaatetta, valmistajien vertaileminen on hyödyllistä. Se vie kuitenkin paljon aikaa, vaivaa ja rahaa, joten projekti ei ole mielekäs tavanomaiselle pukeutujalle. Keikari täyttää 21.9.2018 kymmenen vuotta, joten uskallan sanoa olevani tavanomaista paremmin selvillä valmistajista, joilta saa oikein laadukkaita vaatteita.

Alla uusi Raivion lista. Nimet eivät ole laatu-, hinta- tai mieltymysjärjestyksessä, mutta niitä on useampi, jotta lukijalla olisi suurempi valinnanvara. Vertailemalla valmistajien mallistoja lukija löytää omaa silmää miellyttävän tehokkaammin. Harmillisesti valtaosa listan nimistä on kalliita kaupassa. Vaatteita ei kuitenkaan tarvitse hankkia uusina, sillä eBayn ja Styleforumin kaltaiset vaihtoehtoismarkkinat tarjoavat suuret ja erinomaiset markkinat. Niistä vähän käytettyä tai vanhojen mallistojen jäämiä löytää myös säästeliäs mies. Näin minäkin olen tehnyt ja yhä teen. Keikari ei olisi ollut mahdollinen, jos olisin aina ostanut täydellä hinnalla uuden uutta.

Seuraavilta valmistajilta saa mielestäni erityisen laadukkaita vaatteita. Jos jokin vaatealue jäi lukijan mielestä syyttä pois, pyydän jättämään kommenttia.

  • Jalkineet: Gaziano&Girling, László Vass, Edward Green, Saint Crispin’s, Lanvin (vain tennarit)

 

  • Sukat: Pantherella, Scott-Nichol, Falke

 

  • Alusvaatteet: Schiesser, Hanro, Zimmerli, Merz B. Schwanen, Uniqlo (vain pima-aluspaidat)

 

  • Kauluspaidat: Luxire (varauksella), Isaia, G. Inglese, Turnbull&Asser, Kiton, Suitsupply (riippuen kankaasta)

 

  • Neuleet: John Smedley, Uniqlo (vain täysin merinovillaiset), Johnston’s of Elgin, Alpa

 

  • Solmiot: Berg&Berg, E.G. Cappelli, Vanda Fine Clothing

 

  • Solmukkeet: Le Noeud Papillon

 

  • Laukut: Tusting, Swaine Adeney Brigg, Frank Clegg, Filson, Rutherfords

 

  • Taskuliinat: Simonnot-Goddard, Vanda Fine Clothing

 

  • Irtotakit ja puvut ja suorat housut ja päällystakit: Suitsupply, Herrainpukimo, Oxxford Clothes, Isaia, Chester Barrie (vain vintage-kappaleet), d’Avenza (vain vintage-kappaleet), Luxire (vain housut, rajauksella)

 

  • Maaseututyyli: Barbour, Purdey, Cordings, Lavenham

Miksikö miehet eivät enää pukeudu?

0

July 27, 2018 by Ville Raivio

”It used to be rather simple and time-saving: a man would get up in the morning, put on his business uniform – dark suit, white shirt and tie, black cap toes – and go to work. If he wanted to incorporate a few personal touches, like a natty pocket square or somewhat intricate wristwatch, fine. But he didn’t need to spend a great deal of time worrying whether or not his mock turtleneck was appropriate with his canvas gamekeepers jacket, or whether he should wear his leather blousson with the pastel gabs or the jewel-tone, narrow-wale cords, or what sort of footwear would be appropriate with the peacock blue stretch denims. Today, with all the high-tech innovations and information at our fingertips, it would seem that many men actually don’t know what to wear. I mean, they can’t dress themselves because they no longer know what’s appropriate for virtually any occasion except weight-training.”

— maineikas tyylikolumnisti, -konsultti ja -kirjailija G. Bruce Boyer


Saint Crispin’s -jalkineen anatomia

0

June 11, 2018 by Ville Raivio

Saint Crispin’s on Romaniassa käsintehtyjä jalkineita kauppaava yritys, joka esiteltiin Keikarissa aiemmin. Seuraavana vuorossa on yhden parin esittely. Se tarttui mukaan noin 3 kuukauden odotuksen jälkeen, ja yhteistyönä, Eliel’sistä.

Anatomy_of_Saint_Crispin's_shoes_at_Keikari_dot_com Anatomy_of_Saint_Crispin's_shoes_at_Keikari_dot_com02 Anatomy_of_Saint_Crispin's_shoes_at_Keikari_dot_com03

Erikoista kyllä, niin sanotun preemioluokan jalkineeksi Crispin’sin parit saapuvat suorastaan kökössä kenkälaatikossa. Pahvi on värjäämätöntä ja niitein koottu, mitään ylimääräistä hohtoa loota ei tarjoa. Kenkäpusseja voi sentään kehua, niiden kangas on oikein paksua villaa, jonka luulisi kestävän matkalaukussa myös. Satiininauhat ovat leveät ja vahvat. Mukana seuraa pieni pussillinen kuivattua laventelia, joka ilmeisesti pitää kosteuden loitolla ja pahat hajut kaukana – jos siis sattuu pitämään laventelin tuoksusta. Kokonaisuutena Saint Crispin’sin jalkineissa on useita erikoisia yksityiskohtia, joista lisää alla.

Anatomy_of_Saint_Crispin's_shoes_at_Keikari_dot_com04 Anatomy_of_Saint_Crispin's_shoes_at_Keikari_dot_com05 Anatomy_of_Saint_Crispin's_shoes_at_Keikari_dot_com06

Vaikka itse sanonkin, Classic-lestille teetetty ruskea balmoral oxford -tyyppinen popo on muodokas ilmestys. Kuten Brittilässä todetaan, “The last shall be the first” – lesti olkoon ensimmäinen. En halunnut pariin lainkaan koristeluja, rei’ityksiä tai muita savukoneita, jotta valmistajan lesti pääsisi oikeuksiinsa. Näin pyöristetty kantakuppi, ylhäältä alas kaartuva kärki, jalkapöytää hivelevä keskiosa ja jalan kaarta seuraava vyötärö erottuvat parhaiten. Lestissä istuvuus oli mainio, mutta pikkuvarpaiden leveyden vuoksi Romanian-verstas muokkasi sitä lisäpaloilla. Niiden kanssa tuntuma on maanmainio. Tummanruskea aniliinivärjätty vasikannahka oli sileää, siistiä ja hohtavaa jo ennen lankkia.

Anatomy_of_Saint_Crispin's_shoes_at_Keikari_dot_com07 Anatomy_of_Saint_Crispin's_shoes_at_Keikari_dot_com08 Anatomy_of_Saint_Crispin's_shoes_at_Keikari_dot_com09

Toisin kuin valtaosa muista, Crispin’s suosii leveitä ja neliskanttisia kengännauhoja. Mitään eroa niiden suorituskyvyssä ei ole, vain ulkomuodossa. Korko on kapea ja reunos hyvin kapeaksi leikattu, jotta pari näyttäisi sirommalta. Samasta syystä kengän suun ympärillä päällisnahka on leikattu matalammaksi ulkosyrjältä katsoen. Vielä sirouden nimissä reunos on pyöristetty ennen korkoa, ja nahkapohjien kapein kohta myös. Vapaa-ajan mallissa kaikki olisivat kookkaampia ja paksumpia. Pyysin pariin värjäämättömän reunoksen päällisen ja valkoisen reunosompeleen, sillä tämä yhdistelmä oli aikanaan yleinen – ja kaunis. Vintage-pareissa vielä 1960-luvulla tätä näki jopa mustien pukukenkien kanssa. Pelkistettyjen oxfordien ainoa piristys on intohimonpunainen nahkavuori, joka ei muille näy, mutta ilahduttaa omistajaa. Toisin kuin yleensä, tämä vuori ei ole naudasta vaan vuohesta.

Anatomy_of_Saint_Crispin's_shoes_at_Keikari_dot_com10 Anatomy_of_Saint_Crispin's_shoes_at_Keikari_dot_com11 Anatomy_of_Saint_Crispin's_shoes_at_Keikari_dot_com12

Sitten huomio erikoisuuteen. Toisin kuin melkein kaikki muut valmistajat, Saint Crispin’s kiinnittää ulkopohjan vyötärön, siis kapeimman kohdan, puunauloilla. Naulauksen ansiosta reunoksen saa kapeammaksi ja parin siromman näköiseksi kuin yleensä. Puunaulausta näkee enää vain saksankielisen Euroopan kenkäverstaiden tuotoksissa, mutta 1900-luvun alkuvuosikymmeninä rakenne oli yleinen muuallakin. Messinkinaulatut nimikirjaimet ovat ylimäärää, mutta upotettu kärkirauta on käytännöllinen ja suojaa nahkaa kulumalta. Varta vasten lestille valmistetut lepolestit ovat puuveisttännän taidonnäyte. Niiden tuki on vahvempi kuin joustavien lepolestien, mutta poistaminen ja sisälle tunkeminen ovat hitaampaa vänkäämistä. Koverrettu sisäosa päästää kosteuden haihtumaan tehokkaammin ja keventää painoa.

Anatomy_of_Saint_Crispin's_shoes_at_Keikari_dot_com13 Anatomy_of_Saint_Crispin's_shoes_at_Keikari_dot_com14 Anatomy_of_Saint_Crispin's_shoes_at_Keikari_dot_com15

Lepolesteillä ei ole lakkaa tai muuta viimeistelyä, jotta ne imisivät kosteuden tehokkaammin. Jalkineen sisällä Crispin’s käyttää voimakkaampia tukirakenteita kuin suurin osa valmistajista, joten pari on uutena jäykkä. Vahvasti jäykkä. Käytön myötä sen on määrä pehmentyä ja mukautua omistajan jalkaan, jolloin tuntuma muuttuu. Tämä onnistuu, sillä vahvikkeet ovat täyttä nahkaa, eivät muovia tai kuitunahkaa. Kymmeniä valmistajia kokeilleena uskallan kehua Saint Crispin’sin kuuluvan laadukkaimpiin, joita tältä pallolta löytyy. Lestien muotoilu, parin viimeistely, asiakaspalvelu, muokkausten määrä, ulkomuodon ja toiminnallisuuden yhdistelmä – kaikki ovat esimerkillisiä.

Anatomy_of_Saint_Crispin's_shoes_at_Keikari_dot_com16 Anatomy_of_Saint_Crispin's_shoes_at_Keikari_dot_com17

Suomessa Saint Crispin’sin jalkineita myy ainoastaan Helsingin oma Eliel’s.


Haastattelussa Nish de Gruiter

0

June 4, 2018 by Ville Raivio

Nish de Gruiter, 33, on Suitsupply-yhtiön Pohjois-Amerikan operaatioiden varatoimitusjohtaja. SS avasi muutaman viikkoa sitten myymälän Helsinkiin osoitteessa Eteläesplanadi 18, ja ehdin jututtaa häntä ennen liikkeen avajaisjuhlallisuuksia.

 

VR: Millainen on koulutuksesi?

NdG: Kävin AMFIn [vuosina 2003-2006], jonka jälkeen pääsin harjoittelijaksi Cucinellille USA:ssa. Olin töissä siellä muutaman vuoden.

Nish_de_Gruiter_Keikarissa

VR: Kuinka liityit SS:n riveihin?

NdG: Fokke De Jong, Suitsupplyn perustaja ja toimitusjohtaja, vieraili luonani Yhdysvalloissa muutaman kerran, ja hän näki minussa mahdollisuuden. Me tulimme juttuun, koko lailla, joten avasimme yhdessä myymälän Sohossa, Vigo Streetillä, ja ensi viikolla avaamme sadannen Bostonissa.

 

VR: Tunsitko Fokken jo bisneskontaktien kautta?

NdG: En, mutta hän on melko hyvin tunnettu Hollannissa Suitsupply-brändin kautta, sillä oli tuohon aikaan jo hyvä osa markkinoista. Räätälöityjen vaatteiden maailmassa, missä kaikki on hieman jäykkää ja ihmiset ottavat itsensä liian vakavasti, meistä tuntuu siltä, että teemme vakavasti otettavia tuotteita, mutta emme ota itseämme liian vakavasti. Esimerkiksi Race Case -matkalaukkumme, jota käytän koko ajan – ihmiset heittävät minulle yläfemmaa USA:n lentokentillä, kun potkin sillä eteenpäin ihan pukeutuneena, puku päällä.

 

VR: Millainen työpäiväsi on yleensä?
NdG: Kun herään aamulla New Yorkissa, sähköpostini on täynnä, koska Eurooppa on kuusi tuntia meitä amerikkalaisia edellä. Otamme siis kiinni nämä ensimmäisenä. Juuri tällä hetkellä työskentelemme Bostonin-projektin parissa, siellä meillä on pieni kahvila kaupan alakerrassa. Sitten meillä on joukko muiden avautuvien liikkeiden projekteja kesken. Lisäksi pidän yhteyttä hyviin asiakkaisiimme, haluan pitää huolen, että ihmiset ovat hyvin puettuja. Meillä on kourallinen uusia kumppanuuksia yritysten kanssa. Työskentelen myös kiinteistöjemme parissa, meillä on projekti Kanadassa ja Detroitissa, ja hoidan mallistojamme sekä stailauksia. Jokainen päivä on erilainen, mutta aamuisin otan kiinni Euroopan, ja iltapäivisin olen projektiemme parissa. Laitan mielelläni käteni kiinni kaikkeen, minkä uskon osaavani. En ole hyvä taulukkojen tai organisoinnin kanssa, joten hoidan mieluummin projekteja.

 

VR:Miltä Suitsupplyn tulevaisuus näyttää tällä hetkellä?

NdG: Minulla ei ole kristallipalloa. Meillä on kuitenkin hyvin tasaista kasvua, saimme juuri uuden johtoryhmän. Operatiivinen johtajamme tuli Merrill Lynchiltä, myyntijohtajamme tuli Tory Burchilta, uusi USA:n-johtajamme tuli Rag and Bonelta, joten joukolla on paljon kokemusta. Yritys laajenee vahvasti ja valmistautuu tulevaan kasvuun.

Nish_de_Gruiter_Keikarissa2

VR: Miksi Suitsupply avasi liikkeen Helsinkiin?

NdG: Hyvä kysymys. Monet helsinkiläiset ja suomalaiset matkustavat ympäri maailman, ja he käyvät liikkeissämme vaikka Tukholmassa tai Kööpenhaminassa. He löytävät oman kokonsa, ostavat puvun ja käy niin, että he muuttuvat verkkoasiakkaiksi. Viime vuosina olemme nähneet todellisen piikin verkkotilauksissa Suomeen, joten ei ollut mitään syytä olla antamatta lojaaleille faneille omaa liikettään. Myös Keikarin kautta olemme saaneet paljon bisnestä.

 

VR: Millainen Suomi on ulkomaisille yrityksille?

NdG: Käytännöllinen on se voimasana. Missä tahansa, ympäri maailman, täytyy mennä virallisten kanavien lävitse. Yritys täytyy rekisteröidä, hankkia lisenssit – olemme tehneet tämän kaikkialla maailman ympäri, joten se ei ollut vaikeaa enää tässä vaiheessa. Alkuvaihe on aina hankalin kaikkialla.

 

VR: Kuinka myynti on sujunut Helsingin-liikkeessä tähän asti?
NdG: Erittäin vahvasti. Hauskinta, mitä olen huomannut: liikkeeseen saapuvat miehet ovat niin hyvin perillä vaatteista. He tuntevat leikkaukset, he tietävät, miten ne istuvat, he tuntevat tuotteiden nimet. Olin hyvin yllättynyt, miten hyvin he tietävät kaikesta. Esimerkiksi täysin liimattu puku ei koskaan myötäile kehoa kuten liinakangaspuku, jonka hevosenjouhista valmistettu liina myötäilee, mutta palautuu aina muotoonsa. Emme ole markkinoineet juuri lainkaan, mutta toimintaa on riittänyt aamusta iltaan kahden viikon ajan.

Olemme miesten tyylikeskus, koulutamme asiakkaita puvun hyvästä istuvuudesta ja tarjoamme muutospalvelut paikan päällä. Ennen miehet näkivät isänsä ja lähipiirin tyylin, mutta nykyisin he voivat seurata tyylejä verkosta, ja saapua meille kuvan kanssa. Sitten he voivat kysyä, voitteko saada minusta tämän näköisen? ja tarjoamme palvelumme. Kaikki myyjämme ovat käyneet kahden viikon koulutuksen omassa koulussamme Hollannissa.

Sanon aina, että tyyli on jotain, minkä kuiskaat – et huuda.

https://eu.suitsupply.com/en_FI/store?StoreID=stores-Helsinki


Vaatekauppa Kekäle

0

May 21, 2018 by Ville Raivio

Kekäle on suomalainen, vuonna 1957 perustettu joensuulainen vaatekauppa, jonka perustivat Veikko ja Maire Kekäle. Alun perin liike myi lasten vaatteita. Nykyisin sillä on 9 kauppaa, joista suurin osa toimii Suomi-neidon keskialueella, ja vuonna 2012 perustettu verkkokauppa. Uusin puoti on Vantaan Jumbossa ja viimeisin muutos on verkkokaupan uudistus. Seuraavaksi luvassa on uusia kivijalkaliikkeitä sekä urheilullisten vapaa-ajan vaatteiden saapuminen valikoimaan. Uusien liikkeiden kautta yhtiö hakee kasvua, tämän tavoitteen takana on 3. polven toimitusjohtaja Joonas Kekäle. Liike hallinnoi valikoimaansa neljän periaatteen mukaan. Nämä ovat: asiakkaiden toiveet; trendien, muodin ja uutuusarvon yhdistelmä; aiemmin toimineet tuotteet; mahdollisimman laaja vaate- ja kokovalikoima.

Kekäle_verkkokauppa_Keikarissa

Kekäleen edustaja Eetu Karppanen kertoo: “Olemme kotimainen, yli 60 vuotta vanha vaateketju, jonka tärkein tavoite on auttaa asiakkaitaan löytämään pukeutumisen ilo heidän omaa persoonallista tyyliään kunnioittaen. Uskomme tyylikkyyden tulevan sisältä päin – muodin mukana ei aina tarvitse mennä, vaan vaihtuvat trendit voi sovittaa itselle mieluisaan pukeutumiseen. Panostamme korkealuokkaisiin brändeihin ja tuotteisiin, emmekä tarjoa asiakkaillemme mitään, mikä ei täytä kriteereitämme.

Yleisesti meidän yrityksessä intohimo laatupukeutumista kohtaan näkyy vahvana osaamisena, jatkuvana kehittymisenä sekä ymmärryksenämme asiakkaan yksilöllistä tyyliä kohtaan. Meille on tärkeää saada asiakkaamme löytämään pukeutumisen mukavuuden ja samalla saada heidät vakuutettua siitä, että vaatteissaan saa viihtyä niin arjessa kuin juhlassa. Mielestämme yhdestäkään näistä ei pitäisi vaatetuksessa joutua tinkimään: tyylistä, mukavuudesta tai laadusta.”

Kun kysyn, miksi Keikarin lukijan olisi hyvä vierailla Kekäleen liikkeessä tai verkkokaupassa, sisäänostaja Tuomas Kekäle kertoo: “Meillä on erittäin laaja tuotevalikoima, johon kuuluvat tarkkaan hinta-laatusuhteeltaan valitut merkit. Palvelumme on henkilökohtaista, kuuntelevaa, osaavaa, avuliasta, reilua ja rehtiä. Haluamme varmistua, ettei kenenkään tarvitse poistua luotamme tyhjin käsin: neuvomme ja ehdotamme, räätälöimme ja joustamme. Esimerkiksi puvunostajat voivat olla varmoja siitä, että iästä, koosta ja tyylistä riippumatta päälle löytyy laadukas edustusasu, jossa olo tuntuu mukavalta ja itsevarmalta.

Kekäleen suurin erottautumistekijä tulee siitä, että olemme pitkän historian omaava monimerkkejä myyvä suomalainen vaateketju, joka on vaatettanut kotimaassa jo kymmeniä vuosia. Ymmärrämme mm. isoja globaaleja vaatetoimijoita paremmin, mitä tarpeita on vaikkapa Joensuun vaateostajien keskuudessa, erityisesti, kun puhutaan laadukkaista merkkivaatteista. Meille yksikään asiakas ei ole samanlainen, vaan kunnioitamme jokaista omana tyylikkäänä yksilönään, jolle haluamme tarjota vain laatua. Niin tuotteiden kuin palvelunkin kohdalla.”

Edustettuja miesten vaatteiden valmistajia:

Alberto

Boss Green

Bugatti

Buzo

Calvin Klein

Calvin Klein Accessories

Calvin Klein Jeans

Camel Active

Canada Goose

Canson

Casa Moda

Daniel Hechter

Erla of Sweden

Falke

FILA

Finna

Gant

Garcia

Garcia Jeans

Hugo Boss

J. Lindeberg

JACK & JONES

Juhani Mutka

Lloyd

Marc O’polo

Meyer

Monti

Naketano

Olymp

Only & Sons

Parajumpers

Park Lane

Pepe Jeans

Saddler

Sand

Selected

Tiger of Sweden

Tommy Hilfiger

Tommy Jeans

Turo

Turo Red Label

www.kekale.fi


Saint Crispin’s

0

May 19, 2018 by Ville Raivio

Saint Crispin’s on Romanian Brașovissa toimiva pieni paja, joka valmistaa miesten jalkineita käsin, ja naisille erikoistilauksesta. Yhtiö syntyi kengäntekijä Michael Rollingin päästä vuonna 1992 Itävallassa. Ideana oli tarjota mittajalkineita asiakkaan lestin mukaan valmistettuna, mutta halvemmalla kuin muut. Siispä päämaja Wienissä, valmistus Romaniassa. Vasta vuonna 2002 Saint Crispin’s siirtyi valmiskenkiin, kun perustaja Rollingin serkku Phillip Carr liittyi mukaan. Vuonna 2008 Carr osti kaikki yhtiön osakkeet ja on siitä lähtien luotsannut jalkineita itse. Cripin’sin valmisparit luodaan samoin kuin tilaustuotteet, joita se tekee jokusia vuosittain. S.C. on kouluttanut 24 kengäntekijää, jotka valmistavat noin 1500 paria vuodessa isoisänaikaisia keinoja käyttäen: koneita käytetään vain päällisnahkan ompeluun sekä ulkopohjan kiinnitykseen. Tämä mahdollistaa myös erikoiset ominaisuudet. S.C. esimerkiksi käyttää pidempiä ja paksumpia vahvikkeita jalkineen sisällä kuin suurin osa valmistajista. Näin saadaan erityisen tukevia, muotonsa säilyttäviä popoja, mutta samalla ne tuntuvat paljon jäykemmiltä uusina. Sisäänajo voi kestää viikkoja, mutta palkitsee pidemmän päälle. Myös suurin osa tehtaista käyttää liimaa reunoksen kiinnitykseen Goodyear welt- rakenteen mukaan, S.C. ompelee reunoksen käsin sisäpohjan alle.

Saint_Crispin's_Keikarissa

Erikoista kyllä, S.C. kiinnittää ulkopohjan puisilla nauloilla – tämä rakenne on käynyt hyvin harvinaiseksi myös tilauskenkien valmistajien parissa. Naulauksen etuna ulkopohja saadaan hyvin kapeaksi juuri ennen korkoa, näin jalkineet näyttävät sirommilta ja hienommilta. Yhtiön lepolestit koverretaan ja hiotaan käsityönä, jolloin lopputulos muistuttaa enemmän puuveistosta kuin jotakin muottia. Koverruksen ansiosta kosteus haihtuu popoista nopeammin ja hiki myös imeytyy puuhun tehokkaammin, kun sen pintaa ei lakata. Crispin’s suosii niin sanottuja crust-nahkoja, jotka värjätään vasta nahkan leikkaamisen jälkeen. Näin värit voidaan sekoittaa täysin vapaasti verstaalla. Valtaosa tilauksista on enemmän tai vähemmän muokattuja. Suurin osa kenkätehtaista sallii asiakkaan valita vain tietyn lestin, koon ja värin erikoistilauksessa, mutta S.C. tarjoaa myös koon muokkauksen. Jos valmislesti ei ole riittävän muotoinen, sitä voidaan muokata asiakkaan jalan mukaan. Näin vaikkapa voimakkaasti ulkonevat varpaat saavat lisätilan, vaikka muuten lesti olisi sama. Useimmilla tehtailla on perusleveys ja leveä lesti, Crispin’sillä leveyksiä on kolme. Valmispareja on rajatusti jälleenmyyjille, erikseen tilattavat parit saapuvat 8-10 viikon sisällä. Äärimmilleen pelkistetyt pahviset kenkälaatikkonsa S.C. valmistaa itse.

Crispin’s käyttää yhteen pariin 20-40 työtuntia, joista viimeistely kiillotuksen kera vie tunnin. Hienot eurooppalaiset nahkat ja erikoisrakenteet tuovat oman lisänsä. Tämän vuoksi Saint Crispin’s pyytää pareistaan alkaen 1350 euroa, lepolestit ja yleisimmät vaihtoehdot sisältyen. Tämä on alle puolet hinnasta, jonka brittiläiset tilauskenkien valmistajat keskimäärin veloittavat, ja hintatasonsa ansiosta S.C. on kerännyt suosiota viime vuosikymmenen. Vaikka ajatus tuntuu erikoiselta, myös korkeimmassa hintaluokassa voi kilpailla hinta-laatusuhteella.

www.saintcrispins.com


Kengänvalmistus Suomessa

0

May 18, 2018 by Ville Raivio

Vaikka fakta kuulostaa utopialta, vielä 1960-luvulla Suomessa valmistettiin yli 7 miljoonaa kenkäparia vuosittain. Allaoleva linkki johtaa filmiin, joka käsittelee pankkien teollisuudelle suuntaamaa luottopalvelua ja muita apuja. Noin kuuden minuutin kohdalla kamera vierailee nahkapajalla, sen jälkeen kenkätehtaassa. Molemmissa käytettiin samoja menetelmiä kuin vaikkapa brittiläiset tehtaat yhä käyttävät, siis nahkapäällisen iskeminen, reunoksen ompelu, nahkan pinkominen, nahkakoron kokoaminen. Silti tuntuu niin erikoiselta nähdä vastaavaa työtä Suomesta – niin totaalinen on ollut meidän kenkätehtaidemme tuho, kun valmistus siirrettiin ulkomaille suurempien voittojen nimissä.

https://www.elavamuisti.fi/aikajana/kansallispankki-palvelee-teollisuutta


Kirjalahja ylioppilaalle

0

May 9, 2018 by Ville Raivio

Kirjani Klassikko: jokaisen miehen tyylikirja on tunnetusti mitä parhain kirjalahja ylioppilaalle, jota aihealue koskettelee vaikkapa tulevan unelma-ammatin puolesta. Siispä sitä suosittelen mitä kohteliaimmin signeerauksen kera. Etsin käsiini viimeiset kappaleet kirjakaupoista tänä keväänä, ja näitä on jäljellä enää alle 20 kappaletta. Niiden jälkeen uusia ei yksinkertaisesti voi saada.

Signeeratun kopion voi tilata suoraan kirjoittajalta osoitteesta infoATkeikariPISTEcom hintaan 40 euroa + postit.


Hajunpoisto kengistä

0

May 6, 2018 by Ville Raivio

Tunnetusti setripuiset lepolestit ovat tehokkain keino ehkäistä ja poistaa inhaa hajua jalkineissa. Vaikka perinteisesti lepolestit valmistetaan reunoskengille, voi samoja käyttää myös juoksu- ja katukengille. Joskus lepolestit eivät kuitenkaan riitä joko popojen iän tai varastopaikan aiheuttaman hajun tuhoamiseen, joten muut konstit on hyvä tuntea.

Kätevin on tietysti antibakteerinen suihke, jota saa apteekeista sun muista kaupoista. Sitä voi suihkia parin sisälle ja pinnalle oman uskalluksen mukaan, mutta suihkeessa käytetty alkoholi voi vaikuttaa nahkaan.

Toinen helppo niksi on ruokasooda, joka tunnetaan myös kaverillisesti natriumbikarbonaattina (NaHCO3). Tätä jauhettaa sirotellaan lemuavan parin sisälle ja pinnalle, annetaan vaikuttaa kaksi päivää, ja imuroidaan pois.

Haisevat kengät voi viedä voimakkaaseen auringonpaisteeseen moneksi tunniksi. Mitä kuumempi ja kirkkaampi päivä, sen parempi. Paiste voi kuitenkin kuivattaa nahkaa voimakkaasti ja haalentaa nahkan väriä, joten parempi on tarkistaa parin kunto silloin tällöin.

Lisäksi etikka on väkevä aines. Popojen sisään taitellaan sanomalehteä, sillä nettilehti ei käy, ja tuo lehti tulee kastella väkiviinaetikan ja veden seokseen. Yhden suhde kymmeneen on kätevä sekoitus, jotta litku ei ole liian voimakas. Seoksella voi myös kostuttaa ulkopintaa, lopuksi popot kääritään sanomalehteen. Toivon mukaan etikka poistaa hajua ja samalla imeytyy lehteen.

Haisupopojen sisälle voi myös sirotella talkkia, jonka imuroi pois seuraavana päivänä. Lisäksi voi kokeilla kuivattua laventelia, jossa on voimakas ominaistuoksu. Sitrushedelmien, kuten greipin tai appelsiinin tai sitruunan, kuivatut kuoret voivat myös tehota. Vielä on mahdollisuus teepuuöljyssä, joka voi kuitenkin imeytyä nahkaan ja tummentaa sitä, tai sitten jättää rasvaisen kerroksen nahkan pintaan.

Jos aiemmat keinot eivät tehoa, inhan hajuparin voi pistää saunomaan. Vartista tuntiin noin 50 asteen syleilyssä voi tehota pistävimpiin hajuihin, mutta liian pitkä aika kuivattaa nahkan.

Vinkeistä kiitos Paljakka Handmaden tietotoimistolle.


Ainamuoti ja Hattu.fi-verkkokauppa

0

April 27, 2018 by Ville Raivio

Ainamuoti on tamperelainen yritys, joka pyörittää omaleimaisesti nimettyä Hattu-verkkokauppaa. Liike on ollut ensimmäisten suomalaisten verkkokauppojen joukossa, sillä se on myynyt päähineitä netitse jo 1990-luvun puolivälistä, ensin suppealla valikoimalla. Hattu-osoitteella Ainamuodin pariin on löytänyt vuodesta 2005. Ainamuodin tarina alkaa vuodesta 1952, jolloin se myi päähineitä Ainanlinnan talossa Näsilinnankadulla. Seuraavalla vuosikymmenellä myymälä muutti Kuninkaankatu 19 luo, jossa se toimi vuoteen 2008 asti kahdessa kerroksessa. Työtila sijaitsi samassa liikkeessä. Tampereen korkea vuokrataso houkutti muuttoon ja verkkokaupan puoleen, joten vuonna 2009 Ainamuoti pienensi tilansa vain yläkerrokseen.

Ainamuoti_ja_Hattu.fi_Keikarissa

Liikkeen Hanna Varpukari-Masheh kertoo: “Myymme laadukkaita tuotteita moneen eri käyttötarkoitukseen, tyyliin ja vuodenaikaan. Valikoimamme on Suomen laajin ja monipuolisin. Kokovalikoimamme kattaa niin todella pienet kuin isotkin koot, joten pystymme palvelemaan asiakkaitamme pään koosta riippumatta. Meiltä löytyvät niin klassikot kuin viimeisimmät päähinetrenditkin.” Vuodesta toiseen suosittuina hattuina ovat pysyneet trilby- ja fedoramalliset lierihatut, kuten Stetsonin malli Elkader tai liikkeen italialainen Pekka-malli. Samoin flat cap -mallinen kankainen lätsä tai sitä kookkaampi, myös lipalla valmistettu newsboy-lätsä ovat säilyneet pään päällä. Myös Frank Sinatran suosima, matalampi porkpie-mallinen lierihattu on saanut suosiota 2000-luvulla.

Ainamuoti_ja_Hattu.fi_Keikarissa2

Valikoiman puolesta Hattu.fi erottuu omalla mallistollaan, joka kantaa Ainamuodin tavaramerkkiä. Kaikki Ainamuodin päähineet valmistetaan Suomessa, Tampereella – liikkeen mukaan ne “suunnitellaan trendejä sekä asiakkaita haistelemalla”. Suurin osa kokoelman päähineistä valmistetaan Suomessa, mutta kaikille malleille tai materiaaleille ei enää löydy osaavia liikkeitä. Ainamuoti-hatut suunnitellaan Suomessa niin kutsuttuja trendejä sekä asiakkaita haistelemalla. Suosittuja malleja ovat olleet korkeakruunuiset lätsät. Suomalaista osaamista edustavat myös Länsilakin päähineet, jotka valmistetaan Porissa. Heiltä ikisuosittu malli on kipparilakki kaikissa väriyhdistelmissään. Toinen suomalainen taitaja on pohjanmaalainen turkisvalmistaja Mauri Jäske, joka on valmistanut Ainamuodille turkispäähineitä vuosien ajan.

Edustettuja valmistajia:

  • Ainamuoti
  • Amanda Christensen
  • Bailey
  • Barmah
  • City Sport
  • Fernandez y Roche
  • Fiebig
  • Goorin Brothers
  • Göttmann
  • Kangol
  • KN Collection
  • Kopka
  • Länsilakki
  • Laulhère
  • Mary Pihlaja
  • Montecristin panamahatut
  • Pietamo
  • Seeberger
  • Signes
  • Stetson
  • Wigéns

www.hattu.fi


Pinkki väri miesten vaatteissa

0

April 22, 2018 by Ville Raivio

Pinkki eli vaaleanpunainen on kovin monen miehen karttama väri. Tämä alkaa kaiketi jo neuvolassa, jossa vaaleanpunainen on perinteisesti ollut tytöiksi tulkittujen vauvojen väri, kun taas pojiksi tulkitut ovat potkineet vaaleansinisissä. Sama kanta on jatkunut lastenvaatteissa – jos taapero kasvaa vääränvärisissä hepeneissä, hän menee pilalle. Silti muutaman vuosisataa sitten vaaleanpunaiset vaatteet olivat yleinen näky aatelin ja herrasväen yllä, sillä pastellivärit olivat niin sanotusti muodissa 1700-luvulla. Miehet suosivat vaaleanpunaista ennen kaikkea sen läheisyydestä punaiseen, joka oli veren ja sotaisuuden ja voiman symboli länsimaissa. Pinkki oli suosittu lastenvaatteissa aina 1800-luvun lopulle asti, sillä se tulkittiin lapsekkaaksi. Viktoriaanisella aikakaudella hienoston pojilla sekä tytöillä oli pitkät hiukset ja housujen sijaan mekon kaltainen lahkeeton vaateparsi. Hiukset leikattiin ensimmäisen kerran vasta kuuden vuoden tienoilla. 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä sinistä ja vaaleanpunaista käytettiin sekä tyttöjen että poikien vaatteissa, mutta vuosisadan puolivälin main pinkki oli saanut vahvasti feminiinin auran. Se miellettiin lapsekkaaksi ja pirteäksi, molemmat määreitä, jotka kernaammin suodaan tytöille. Vaatetehtailla oli suuri kannustin valmistaa ja markkinoida sukupuolittuneita vaatteita, sillä näin voitiin myydä enemmän tavaraa.

Toukokuun 2. päivä vuonna 1955 LIFE-lehti julkaisi artikkelin nimeltä The Peak Year For Pink, jossa kerrotaan haalean värin suosiosta konservatiivisen USA:n aikakaudella. Suurimmaksi syyksi suosioon kerrotaan maineikas vaatettaja Brooks Brothers, joka ryhtyi valmistamaan naisten mallistossaan pinkkejä kauluspaitoja 1900-luvun ensimmäisten vuosien aikana. Kun riittävästi aikaa kului, myös rohkelikot miehet halusivat samaa väriä ylleen. 50-luvulla vaaleanpunainen kauluspaita oli yleinen näky Amerikassa harmaan puvun ja mustan solmion kera. Tämä on erikoista, sillä kokonaisuutena vuosikymmen oli hyvin konservatiivinen. 60-luvulla seurasi suunnaton muutos, jota kutsun Rentoutumisen aikakaudeksi. Tällöin vanhaa tapakulttuuria kritisoitiin voimakkaasti, puvuista siirryttiin suoriin housuihin, kampaukset kasvoivat, ja solmio jäi pois yhä useammalta. Samalla miesten yllä nähtiin yhä enemmän väriä ja kuviota, kunnes 70-luvulla kaikki oli levotonta ja hullunkurista.

Vaaleanpunainen on herkkä väri, jossa lika näkyy herkästi. Se on myös voimakas väri, sillä Suomessa se erottuu niin selkeästi kaikesta mustasta ja tummasta, johon maamme miehet verhoutuvat. Näiden syiden vuoksi pinkki on mielestäni paras paidassa. Vaaleanpunainen kauluspaita on kätevä, sillä värisävy on hyvin haalea ja sopii siis käyttöön, jossa yleisempiä ovat toki valkoinen, kermanvärinen, vaaleanharmaa ja vaaleansininen kauluspaita. Kokonaisuudessa tumma puku tuo muodollisuuden, vaalea kauluspaita keventää sitä, ja kuviointi löytyy solmiosta sekä taskuliinasta. Tämä on perinteisin muodollisen asun malli. Paita on myös helpompi pestä kuin pinkit housut tai muut hepeneet. 2000-luvulla pinkkiä näkyy yhä enemmän miehillä, mutta muodollista käyttöä useammin vapaa-ajan vaatteissa. Minä en vaaleanpunaisesta pidä, enkä pinkkejä vaatteita omista, mutta värin historia on kiintoisa esimerkki mielipiteistä, jotka miellämme kiveen hakatuiksi. Mikä on tänään massojen totuutta, voi muutaman vuosikymmenen päästä olla silkkaa höpöä.

Aiheesta löytyy lisää havaintoja Smithsonian-instituutin puolelta sekä aina laadukkaan The Atlantic -lehden sivuilta.




Copyright © 2013 Ville Raivio

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Translate Keikari

Aiheet

Arkisto