RSS Feed

Nahkakengän eduista

0

March 12, 2017 by Ville Raivio

Kävin keskustelun kengäntekijä Jussi Paljakan kanssa nahkaisten jalkineiden eduista, sillä minäkään en kaikkea tiedä. Alla havainnot juttujen annista.

Jussi_Paljakka_sekä_nahkakengän_edut_Keikarissa

VR: Miksi täysnahkavahvike on parempi kantakupissa ja kärjessä kuin kuitunahka tai muovi?

JP: Vaikka mittatilauskengän kantapää on jo alun perinkin tehty mahdollisimman sopivaksi, muotoutuu nahkainen kantakappi käytössä vielä entistäkin paremmaksi. Nahka lisäksi ”hengittää” ja absorboi eli sitoo itseensä jalan kosteutta. Jos kengäntekijällä on tallessa asiakkaan kenkälestit, voidaan huollon yhteydessä linttaan astuttu kenkä palauttaa alkuperäiseen muotoonsa, kun se kostutetaan läpeensä ja annetaan kuivua lestin päällä.

 

VR: Miksi nahkainen pinkopohja (jalkapohjan alle jäävä kappale) on parempi kuin muut?

Jos tehdään reunoskenkä, täytyy pinkopohjan olla hyvälaatuista nahkaa, jotta reunoshihna ei repeä irti. Nahkaiset kengän osat hengittävät ja absorboivat kosteutta.

 

VR: Mitä eroja on pikilangalla ja pellavalangalla ja synteettisellä?

Synteettinen, normaalisti polyesterilanka, on hyvä, jos kenkä joutuu poikkeuksellisen vaativaan kosteusrasitukseen, siis sellaiseen, jossa lanka ei välttämättä ehdi käyttökertojen välissä kuivua. Se on paras paksupohjaisten vaelluskenkien reunoshihnan ompeluun.

Pikilanka on ohuesta pellavalangoista kerrottu ”naru”, joka kyllästetään suutarinpiellä. Pien pitää olla puutervapikipohjaista eikä bitumipikeä. Piki sitoo pellavasäikeet yhteen, jolloin narusta tulee todella lujaa. Pikilanka on tahmeaa, jolloin se ei luista ompeleissa, eli se pysyy kireällä. Pikilanka hylkii myös vettä. Jos halutaan vaalea pohjaommel, käytetään suutarinpien sijasta hartsi-vaha seosta.

 

VR: Mitä etuja on nahkavuorilla?

JP: Nahka on jalalle pehmeämpi ja kestävämpi kuin kangasvuori. Lisäksi tässäkin asiassa nahka ”hengittää” ja absorboi kosteutta. Mikäli nahkavuorin väri valitaan oikein, on se myös osa kengän ulkonäköä ja tyyliä.

 

VR: Miten kenkälankki vaikuttaa nahkaan? entäs kenkävoide?

JP: Kenkälankki uudistaa nahan värin ja saa sen myös kiiltämään. Lankissa liuottimena käytettävä alkoholi irrottaa vanhan likaantuneen lankin, joten sitä kannattaa käyttää runsaasti, ja se kannattaa harjata riittävän voimakkaasti kenkään.

Kenkävoiteessa olevat öljyt ja vahat korvaavat nahasta ajan myötä poistuneet öljyt, ja pitävät nahan elastisena.

Hyvälaatuinen nahka ei tarvitse liikaa ihmeaineita kestääkseen, ne vain pilaavat kengän ulkonäön. Ennen vanhaan, kun ei ollut kumisaappaita, nahkasaappaat todellakin kyllästettiin tökötin (koivuterva) ja traanin (hylkeenrasva) seoksella, mutta harva nykyään valitsee nahkakengän, jos joutuu kävelemään välillä hevosen lannassa ja välillä säärtä myöten vedessä.

 

VR: Miksi valita nahkapohja kumisen sijaan?

JP: Suomessa on nahkapohjilla syyttä huono maine, sillä täällä on viimeisinä vuosikymmeninä myyty ala-arvoisesta pohjanahasta tehtyjä kenkiä. Jotkut sanovat, etteivät nahkapohjat sovellu Suomen märille kaduille, mutta ymmärtääkseni Englannissa on vielä vaativammat kosteusolosuhteet, eikä siellä kukaan epäile nahkapohjien kestävyyttä. Kumipohja on kyllä hyvä vaihtoehto, mikäli kenkää käytetään paljon märillä keleillä. Normaalikeleillä ja satunaisilla sateilla nahkapohja on herrasmiehen valinta niin kesällä että talvella. On olemassa myös nahkapohjia, johon on lisätty päkiän kohdalle kumiupotus. Tässä mallissa monien mielestä yhdistyy nahkapohjan ja kumipohjan parhaat ominaisuudet.

 

VR: Miten oikeasti istuva kenkä tukee jalan terveyttä?

JP: Iso osa jalkavaivoista johtuu siitä, että on käyttänyt vuosikausia väärän kokoisia ja ominaisuuksiltaan puutteellisia kenkiä. Hyvin toimiva kenkä ei luonnollisestikaan purista varpaista leveys- tai korkeussuunnassa. Kengän takaosan tulee olla tarkasti kantapään mallinen ja jalkapöydän kohdalla kengän on hyvä olla nauhoja kiristäessä napakan kireä, jotta se pysyy liikkumatta jalassa. Oikean korkuinen korko helpottaa kävelemistä ja päästää akillesjänteen ja pohkeen vähän helpommalla kävellessä varpaille noustessa. Jos on taipumusta lattajalkaisuuteen (laskeutunut jalan kaari), voidaan kengän lestiin tehdä jalan kaarta tukeva muoto tai valmistaa irrallinen tukipohjallinen.

 

VR: Mitä hyötyä on lenkkiraudasta ja pärjääkö ilmankin?

JP: Kun kengän pinkopohja kastuu läpeensä, tulee siitä plastista, jolloin se pyrkii painumaan koron ja päkiän väliltä. Ulkopohjan ja pinkopohjan väliin laitettu lenkkirauta (tai puinen lenkkituki, jota itse käytän) estää tämän painumisen. Hyvälaatuinen pohjanahka vettyy todella hitaasti, joten hyvin huollettu laatukenkä ei välttämättä painu, mutta lenkkituesta ei toisaalta ole mitään haittaakaan, joten mielestäni se on hyvä olla olemassa.

 

VR: Miksi joissain siroissa italialaisissa kengissä ulkopohjan kärki ei ole koholla, kuten tavallisissa kengissä?

JP: Tuota kärjen kohollaan olemista kutsutaan kengän käynniksi. Jotta kengällä voidaan kävellä, täytyy siinä olla tuota käyntiä, muuten kävely on töpöttelyä. Toinen vaihtoehto on se, että pohja on erityisen taipuisa, jolloin se myös joustaa kävellessä. Vieraillessani syksyllä italialaisten suutareiden pajoissa, sain kokeilemalla todeta miten taipuisaa pohjanahkaa he käyttävät. Huono puoli tuossa taipuisan pohjan vaihtoehdossa on se, että varpaiden ja päkiän yläpuolelle tulee helpommin ryppyjä tai taitoksia.

 

VR: Miksi käytetään sovituskenkiä, eikö pelkkä jalan mittaus riitä?

JP: Mittauksessa jalasta otetaan muutamia strategisia ympärysmittoja, mutta pelkkä ympärysmitta ei kerro jalan kolmiulotteista muotoa, esim. jalkapöydän kohdalta mitattuna voidaan saada sama mitta luisesta ja korkeasta ja toisaalta pyöreästä jalan profiilista. Suurin syy kuitenkin sovituskenkien käyttöön on yksilölliset vaihtelut kengän tuntemukseen jalassa. Tämä johtuu käyttötottumuksesta ja varmasti ihan erilisesta jalan hermoston herkkyydestä. Eli jos tehdään kahdelle eri ihmiselle kengät samalla väljyydellä, voi toinen kokea sen sietämättömän puristavalta, kun se toisen mielestä hölskyy jalassa.

 

VR: Ovatko reunoskenkä ja Goodyear-welt kenkä sama asia?

JP: Reunoskenkä on perinteinen rakenne, jossa reunoshihna ommellaan syvin pistoin, jotka ulottuvat pinkopohjan vahvaan keskiosaan.

Goodyear-welt imitoi reunoskenkää, mutta siinä reunoshihna ommellaan pinkopohjaan liimattavaan ritsiin, eli koko rakenteen kestävyys on itse asiassa vain tuon kapean liimasauman varassa. Jos halutaan teollisesti tehdä ommeltuja pohjarakenteita, on läpiommeltu reunoskenkä rakenne Blake/Rapid Goodyear-welt -rakennetta vahvempi. Läpiompelu edellyttää kuitenkin ylimääräisen kengän lestiltä poistamisen ja takaisin laittamisen, mikä hidastaa kengän tekoa.


Suomessa on euromaiden kalleimmat vaatteet ja jalkineet

0

January 8, 2017 by Ville Raivio

Suomi on maa, jonka kulttuurissa miehen suvaitaan käyttävän viljalti rahaa autoon, taloon, mökkiin, matkailuun ja teknologiaan, vaan ei vaatteisiin. Jos niiden hinnat ovat vielä EU-alueen korkeimpien joukossa, tilanne on yhä nihkeämpi. Ratkaisuksi jäävät alennusmyynnit, kirpputorit tai vaka vanha neuvo: Omista vähemmän, omista laadukkaampaa.

“Suomessa on euromaiden kalleimmat vaatteet ja jalkineet, kertoo EU:n tilastopalvelun Eurostatin tuore tilasto. Suomi on hintaykkönen myös euromaiden ravintoloiden ja kuljetuspalveluiden hinnoissa.

Käytännössä hintaero tarkoittaa, että jos kenkäpari maksaa muualla euroalueella keskimäärin sata euroa, Suomessa sille tulee hintaa 121 euroa.”

http://yle.fi/uutiset/3-9385287


Gregory Moore: My Favorite Suit

0

January 6, 2017 by Ville Raivio

Herkkä, romanttinen ja naurettava kertomus, jossa muuan Mr Moore vihdoin saa ostettua vuosikertapuvun, jota kauan kaupassa katseli.



Leveä liituraitapuku

2

January 1, 2017 by Ville Raivio

Suurin osa suomalaisista liituraitapukujen kankaista on kovin heikkoja. Tosin hyvin ohut raita on hillitty, mutta samalla kutomot asettavat ne kovin lähelle toisiaan. Näin kankaan pinnasta muodostuu monien raitojen verkosto, joka muuttuu yhä levottomammaksi, jos raidoissa on väritys. Minä pidän paksusta liituraidasta, joka harmaana tai valkoisena tummansinisen taustan yllä on koko lailla stereotyyppinen pankkiirin asu. Nyt yritän taivutella lukijaa samalle kannalle.

Inspiraatiota paksusta liituraidasta tarjoilee muuan Lapo Elkann, joka on Fiat-konsernin rappiollinen mutta halutessaan kovin tyylikäs vesa. Vanha kuva on vuodelta 2004, jolloin tämä tyyli-ikoni oli hillitympi kuin kokaiininhuuruisten myöhempien aikojen versio. Puvun taustaväri on mainittu tummansininen, raita paksu ja vaaleanharmaa, raitojen väli leveä. Asun muita yksityiskohtia: tyköistuvat lahkeet sekä korkea vyötärö; kovin leveiksi leikatut ja korkeiksi topatut hartiat; melko leveät pystykäänteet, joiden kauluslovi on selvästi matalampi kuin useimmilla valmistajilla; hyvin pitkä paidankaulus ja neulesolmio, jossa on karkea kuvio. Kokonaisuus ei erotu kadulla tai toimistossa, mutta klassiseen tyyliin addiktoituneet huomaavat yksityiskohdat, joiden yhdistelmänä on yksilöllinen.


Alpa – suomalaiset alpakkaneuleet

0

December 7, 2016 by Ville Raivio

Alpa on melko nuori suomalainen neulevalmistaja, joka on erikoistunut alpakanvillaan. Yhtiön perusti yrittäjä Heikki Timlin vuonna 2012, ja päivittäistä toimintaa pyörittää hänen lisäkseen Ilari Kinnunen ja Lauri Hilliaho, kolmen nuoren uroon joukko. Timlin löysi alpakat 5vuonna 2011 ollessaan reppureissulla Perussa. Vuoristossa lämpötila heitteli helteestä hallaan, mutta mies huomasi paikallisten alpakkaneuleiden olevan kuumassa hyvin hengittäviä ja kylmällä hyvin lämmittäviä. Materiaali tuntui iholla miellyttävältä, eikä pistellyt. Lisäksi neuleet tuntuivat pysyvän hyväkuntoisina ja nukkaa vailla vaelluskäytöstä huolimatta. “Ihastuminen alpakanvillaan ja leipiintyminen huonolaatuisiin kertakäyttövaatteisiin yhdistyivät ajatukseksi yrityksestä, joka valmistaisi pohjoismaista ajatonta designia alpakanvillasta”, yhtiö kertoo. Ensimmäiset neuleluonnokset hahmoteltiin matkan aikana ja yritys perustettiin Suomeen palattua.

alpa_alpakkaneuleet_keikarissa

Alpan vaatesuunnittelijana toimii Ainomaria Haataja. Uudet neuleet mietitään yhdessä suunnittelijan, omistajien ja asiakkaiden kesken. Yhtiö seuraa Suomessa harvinaista mallia, jossa mallistot suunnitellaan asiakkaita varten: uutiskirjeen tilaajat saavat vaikuttaa neulemalleihin ja –väreihin. Miesten ja naisten neuleet valmistetaan Liettuassa kahdella perheyrityksellä, joilla on yhdessä yli 120 vuoden kokemus neulonnasta. Samaiset tehtaat ovat voittaneet palkintoja neuleinnovaatioiden ja hyvien työolojen ansiosta. Laadun takaavat uudet Stoll-koneet. Lisäksi pipot valmistetaan Suomessa ja huivit Perussa.

Muista suomalaisista miesten neulefirmoista Alpa eroaa erityisesti materiaalinsa vuoksi. Alpakka on vielä Suomessa harvan suosima materiaali, ja peruslaatuinen perulainen alpakka on noin kolme kertaa suomalaista lampaanvillaa kalliimpi raaka-aine. Sen yksittäiset kuidut ovat paljon hienompia ja sileämpiä kuin karkea suomalainen lammas. Yhtiö kävi paikan päällä vertailemassa lankafirmoja, ja tilaa materiaalinsa suoraan Perusta. Perustaja Timlin kertoo: “Teimme kolme eri matkaa Peruun, jossa suoritimme 22 vierailua eri villatoimittajille, joita Perun valtio meille suositteli. Näistä valitsimme kaksi parasta, jotka ottivat toiminnassaan huomioon reilun kaupan periaatteet, ja joilla on erittäin pitkä kokemus alpakasta materiaalina. Näillä toimijoilla oli myös pitävät todisteet laadusta: esimerkiksi haitallisista kemikaaleista vapaat väriaineet ja se, että lanka oli varmasti täyttä alpakkaa. Valinnassa meille oli tärkeää, että toimittajan toimipaikalla oli avoin ja myönteinen ilmapiiri, ja että suorittavan työn tekijät rohkenivat tulla avoimesti keskustelemaan.”

alpa_alpakkaneuleet_keikarissa2

Lisäksi Alpan neuleet ovat järjestään muotoonneulottuja. Tässä rakenteessa neuleen osat on ensin valmistettu erikseen, ja tämän jälkeen liitetty yhteen valmiiksi neuleeksi. Muotoonneulomisella vähennetään materiaalihukkaa ja vältetään purkautumisriski yhden sauman pettäessä. Lopuksi kysyin Herra Hilliaholta, miksi Keikarin lukijan tulisi valita Alpa. Hän vastaa: “Valmistamme ajattoman tyylikkäitä, mahtavan tuntuisia ja kestäviä neuleita harvinaisesta, mutta erittäin hienosta luonnonmateriaalista. Koska yrityksemme kulurakenne on todella kevyt, voimme tarjota hinta-laatusuhteen, joka ei ole useimmille brändeille mahdollinen.”

alpa_alpakkaneuleet_keikarissa3

www.alpa.fi


Klassikko on piste joulun j:n päälle

0

December 7, 2016 by Ville Raivio

Klassikko-kirjani on kuin onkin kuin piste joulun j-kirjaimen päälle. Tarkemman esittelyn teoksesta voi lukea Keikarin arkistosta ja signeeratun teoksen voi itselleen tai lahjaksi tilata osoitteesta infoATkeikariPISTEcom. Kirja on tutut 35 euroa + postikulut, ja se ehtii vielä jouluaatoksi mukavan miehen kirjahyllyä somistamaan.


Ompelimo Tuplatikki

0

December 4, 2016 by Ville Raivio

Tuplatikki on Vantaan Tikkurilassa sijaitseva ompelimo, joka perustettiin vuonna 2003. Sen palveluihin lukeutuvat kaikki miesten, naisten ja lasten korjausompelut, kuten vaatteiden ja asusteiden kavennukset, levennykset, lyhennykset, pidennykset, muokkaukset, korjaukset sekä yrityspalvelut. Lisäksi tiimi valmistaa tilauksesta verhoja, peittoja, pöytäliinoja, verhoiluja sekä mittavaatteita, kuten hääpukuja tai iltapukuja, yritysten ja asiakkaiden tilausten mukaan. Sijainti Tikkuraitin sivukadulla on Tikkurilan ydinkeskustassa.

ompelimo_tuplatikki_keikarissa

Liikkeen omistaja, ompelija itsekin, on Marju Karjalainen. Hän syntyi ja toimi Etelä-Savon Punkaharjulla kymmenen vuoden ajan puutuotteiden parissa, kunnes muutti Vantaalle ompelutöiden pariin vuonna 2004. Tätä ennen hän kävi Savonlinnan ammattioppilaitoksessa mallipukinevalmistajan koulutuksen, jolta ajalta ompelutaidot ovat peräisin, ja Karjalainen osti yrityksen omistukseensa vuonna 2011. Ydintiimin kaksi muuta toimijaa ovat Satu Runila, joka liittyi Tuplatikkiin työpaikkailmoituksen kuljettamana, ja Camilla Hiltunen, joka saapui liikkeeseen työharjoittelu mielessään. Ompelimon lisäksi yrityksellä on vuonna 2013 perustettu verkkokauppa, joka tarjoaa Caterpillarin, Lacosten ja Björn Borgin kaltaisia valmisvaatteita, asusteita ja popoja kotiovelle tai lähipostiin.

ompelimo_tuplatikki_keikarissa2

Karjalaisen mukaan lukijan tulisi valita Tuplatikki hyvän ja nopean palvelun sekä ammattitaitoisen henkilökunnan ansiosta. “Jos ihmisten pukeutumiseen ja pukeutumiskäyttäytymiseen vielä kommentoin, kyllä toivoisin tuonne musta-valkoisen sekaan väriä ja persoonallisuutta. Näitähän saa nimen omaan muokkaamalla vaatteita. Toisena asiana korostaisin kierrätystä, koska nykypäivänä vaate alkaa olla ongelmajätettä, ja vanhoista vaatteista saa erittäin hyviä muokkaamalla”, Karjalainen lisää.

ompelimo_tuplatikki_keikarissa4

Vasemmalta alkaen Marju, Satu ja Camilla

http://www.ompelimotuplatikki.fi


Vaatturin luona

1

November 14, 2016 by Ville Raivio

“Jokaisella miehellä tulisi olla oma hoviräätäli, johon hän vuosien varrella on luonut luottamukselliset suhteet ylimalkaan ja myös kun on kyse luotosta!

Ylipäänsä on niin, että samoin kuin parturissa mies myös vaatturilla käydessään muuttuu merkillisen tahdottomaksi olennoksi, joka jäykästi nyökkäilee, myöntelee, mumisee ja on tyytyväisen näköinen, vaikkei syvällä sisimmässään tyytyväisyyttä tuntisikaan.

Lisäksi mies on vanhoillinen valitessaan uuteen pukuunsa kangasta ja kuosia. Hänellä ei ole rohkeutta poiketa entisiltä linjoilta vaan kuten Sinuhessa Kaptah hän arvelee varmuuden parhaaksi ja valitsee sekä kankaan että kuosin niin läheltä entistä pukuaan, että hänen tuskin huomataan uutta pukua käyttävänkään. Valitkaamme uusi puku pitkällä tähtäimellä. Suunnitelkaamme puvustomme siten, että tuoreus tuo entistemme joukkoon todellista vaihtelua. Katselkaamme rauhassa vaatturin myötäillessä erilaisia kankaita. Selailkaamme ujostelematta muotilehtiä.

Vielä parempi on, jos mies vaatturille mennessään on jo pikkupiirteitä myöten selvillä siitä, millaisen puvun haluaa. Vaatturikin on vain ihminen, ja vaikka hän auttaakin neuvoillaan miestä aimo askeleen eteenpäin muodin mutkikkailla poluilla ja rohkaisee tätä valitsemaan kapeat housut ja myöntymään siihen, että hän saa tehdä takin liepeeseen halkeimen [blog.huom., takahalkion], hänkin saattaa Homeroksen tavoin torkahtaa.

Mies olkoon vaatturilla käydessään muutenkin luonnollinen, mittaa otettaessa seisköön luontevasti, vetämättä vatsaa suolivyöhän [blog.huom., mitä ihmettä?] ja röyhistelemättä rintaa. Näin vaatturi pääsee nuppineuloineen, liituineen ja mittanauhoineen parhaimpaan tulokseen. Toisaalta mies älköön luottako siihen, että housut ovat sopivat, kun hän lopullisessa katselmuksessa on havainnut takin moiteettomaksi. Kelpo housujen on normaalikupuisella miehellä pysyttävä yllä ilman vyötä ja olkaimia.”

— Veikko Karumo ja Olavi Järvi, Miehen Etikettikirja (1965), Otava, sivut 244-245


Kavennettu vyötärö

9

November 12, 2016 by Ville Raivio

Kavennettu vyötärö on luontaista maskuliinisuutta korostava yksityiskohta leikkauksessa. Oli oma koko mikä vain, hartioitaan voi leikkauksella voimistaa kavennuttamalla takkinsa vyötäröltä. Oikein harteikas korsto ei tätä toimenpidettä tarvitse, hänelle kätevämpää on poistattaa hartiatoppaukset takeista, ja niiden sijaan pyytää hieman vanua tasaisen ilmeen vuoksi. Näin takin hartiat kaartuvat lihaksen kaarien mukaan, eikä ylen harteikas näytä vielä harteikkaammalta kuin räätälöity Frankensteinin otus. Yleinen merkintä takkien valmistuslätkässä on drop, joka tarkoittaa vyötärön ja hartioiden mittasuhdetta. Yleisesti tämä on numeroltaan 7 eli vyötärö on hitusen kapeampi kuin hartiat. Urheilijoilla, kehonrakentajilla tai erikoiset geenit saaneilla numero on 8 tai suurempi. Mitä pulleampi vatsa eli suurempi vyötärö, sitä pienempi drop-luku.

Esimerkkikuvassa villakangastakki, jonka vyötärölinja on kavennettu voimakkaasti. Oikeastaan hitusen liikaa, sillä tämä määrä saa jo lantion näyttämään leveämmältä eli naiselliselta. Harva vaatevalmistaja tavoittelee tällaista ilmettä, mutta melkeinpä kaikki yrittävät antaa asiakkaalleen leveämmältä näyttävät hartiat. Kukapa mies ei moisia haluaisi? Lisäseikkoina huomioimme kaksirivisen napituksen, jossa napit on ommeltu melko kauas toisistaan. Tämä saa kehon näyttämään leveämmältä ja sopii laihalle miehelle parhaiten. Lisäksi käänteiden lovi on sijoitettu korkealle, kuten 2010-luvun miesten takeissa on yleistä, ja tämä saa miehen näyttämään pidemmältä. Erityisen hyvin moinen sopii ns. vertikaalisesti haasteelliselle miehelle. Viimeisenä takissa on rintatasku, joka on melko harvinainen näky, mutta toimii hyvin käytännöllisenä paikkana käsineille, MP3-soittimelle, kännylle ja muille esineille, jotka ilahduttavat arkea. Korrektein pukeutuja änkee taskuun liinan, sillä rintatasku on perinteisesti taskuliinan koti.

oikeat-yhdistelmat-nipistetty-vyotaroKuva: srivats


Klassikko on isänpäivän huipennus

0

October 31, 2016 by Ville Raivio

Tänä vuonna isänpäivää vietetään 13.11. Jos lukija sattuu tuntemaan miehiä, jotka käyttävät vaatteita, ja jotka ovat myös isiä, uskallan suositella Klassikko-nimistä kirjaani juuri heille. Pieni haku verkossa paljastaa positiivisia arvioita sekä esittelyjä, ja Keikarin juttuarkistosta löytyy lisäinfoa.

Signeeratun Klassikon, jonka omistukseen voi toivoa mitä vain, saa 35 eurolla + 9 euron postikuluilla osoitteesta infoATkeikariPISTEcom.


Pitti Uomo -dokumentti

1

June 14, 2016 by Ville Raivio

The Life Of Pitti Peacocks – Pitti Uomo Mockumentary from Aaron Christian on Vimeo.


Seri- eli silkkipainanta

0

May 15, 2016 by Ville Raivio

Seri- eli silkkipainanta (engl. screen-printing) on tekstiileissä, grafiikassa ja muissa taidemuodoissa käytetty painomuoto, joka hyödyntää sapluunia kuvioiden siirtämisessä. Klassisen vaatetuksen harrastajalle termi on hyödyllinen tuntea, sillä seripainetut solmio-, taskuliina- ja kaulaliinakankaat ovat eläväisempiä kuin suurin osa tavanomaisista. Miltei kaikki vaatekauppojen silkkikankaat on värjätty suihkupainokoneilla, jotka ruiskuttavat väriaineet kankaan ulkopinnalle nopeasti ja tehokkaasti. Sen sijaan seripainannassa käytetään perinteisesti sapluunia, jotka peittävät osan painopinnasta, kun väriaine siirtyy seulakankaan lävitse aina takapuolella asti. Aikoinaan seulakankaan materiaali valmistettiin silkistä, joka on jättänyt nimensä tekniikalle, ja toinen nimi on perua latinasta, jonka sana sericum ilmaisee silkkiä. Ennen kuin teolliset seripainokoneet yleistyivät, seritekniikka oli erityisen työläs yhdistelmä sapluunan suunnittelua ja valmistusta, värien sekoittamista, kankaan ja materiaalien yhdistelyä, käsin painamista ja viimeistelyä. Jotkin valmistajat suosivat käsityötä yhä, mutta tämä reitti johtaa suurempiin hintoihin.

Seri-eli_silkkipainanta_Keikarissa

Esimerkiksi keskiaikaisesta La Dame à la Licorne -gobeliinista inspiraationsa saaneen kaulaliinan kangas on valmistunut erissä: ensiksi vaikkapa liinan reunojen kuviot, sitten koristeelliset oksat, lopuksi eläimet ja sitten valikoidut värit yksi tai pari kerralla. Luonnollisesti seripainatus vie enemmän aikaa ja vaivaa, joten se soveltuu kehnosti voittojen tavoitteluun. Lopputuloksena on kuitenkin voimakkaita värejä, tarkkoja kuvioita ja mieltä lämmittävä tieto siitä, että valmistukseen on käytetty enemmän harkintaa kuin yleensä. Harva vaatevalmistaja jaksaa joko investoida seripainotekniikkaan tai alihankkia seripainettuja kankaita, joten merkintä screen-printed on aina miellyttävä lisäinfo vaatteen liitelappusessa. Kenties kerran seripainettua asustetta kokeiltuaan ymmärtää eron.

Seri-eli_silkkipainanta_Keikarissa2


Klassikko on ylioppilaan tyylikirja

0

May 9, 2016 by Ville Raivio

Klassikko: jokaisen miehen tyylikirja on ehtinyt päälle vuoden taaperoikään, mutta sisältö ei ole mielestäni vanhentunut. Tämän vuoksi uskallan sitä suositella ylioppilaslahjaksi jokaiselle nuorelle miehelle, jota aihealue voisi innostaa syystä tai toisesta.

Signeeratun kopion voi tilata suoraan kirjoittajalta osoitteesta infoATkeikariPISTEcom hintaan 35 euroa + postit.


Alan Flusser: Style and the Man

0

May 1, 2016 by Ville Raivio

Amerikkalaisen vaatesuunnittelija-kouluttaja-kirjailija Alan Flusserin kynäilemä Style and the Man: How and Where to Buy Fine Men’s Clothes on klassisen pukeutumisen perusteoksia. Vuonna 1996 julkaistu opus poikkeaa Flusserin muista kirjoituksista, sillä sen 399 sivusta valtaosa on vain kuvauksia vaatevalmistajista tai -myymälöistä. Moni näistä on jo lopettanut kauppansa tai muuttanut kahden vuosikymmenen aikana, joten anti on monen osalta tyhjää. Silti kauppojen valikoiman, hintatason ja historian ohella Flusser tarjoaa myös kiinnostavia kertomuksia seikoista, joilla jokin maineikas puoti tai suunnittelija on saavuttanut paikkansa. Samoin elokuvaintoilija voi kätevästi tarkistaa, missä Gary Cooperin ja Cary Grantin kaltaiset ikonit ovat omaa tyyliään täydentäneet. Vaikka liike olisi muuttanut, maailmaa työn tai huvin perässä kiertävä matkailija voi kätevästi kirjasta tarkistaa, miltä valmistajalta löytyy oikein laadukas solmio, puku tai muu tykötarve. Verkkokaupat vastaavat nykyisin moneen huutoon, mutta teos myös listaa laadukkaita puoteja New Yorkista, Pariisista, Lontoosta, Tokiosta, Wienistä ja muista maailman metropoleista.

Alan_Flusser_Style_and_the_Man_Keikarissa

Tyylin laatukeitaiden lisäksi kirjan alun yli sata sivua tarjoavat pikkutarkkoja ohjeita niin sanotusta täydellisestä istuvuudesta, vaatteiden hoidosta ja pakkaamisesta, solmioista, vinkkejä vaatteen kestävyyden arvioimiseen, infoa materiaaleista sekä rakenteista, ja listauksen laadukkaista yksityiskohdista. Jos on jo lukenut kirjailijan uusimmat ja kattavimmat teokset, Style and the Man, Flusserin kolmas kirja, tarjoaa vähän uutta infoa. Kuitenkin julkaisuvuonna 1996 harvempi mies tunsi useimmat kirjassa esitellyt vaatevalmistajat, sillä Internet oli tällöin vasta lapsen(reunos)kengissään, eikä vastaavaa infopakettia ollut kerätty tyylisivustoille. Niin sanotuissa muotilehdissä listauksia oli, mut

ta kirjan symboliarvo ja säilyvyys on aina korkeammalla jalustalla. Suurimman hyödyn Style and the Man -teoksesta saa englannintaitoinen, vasta pukeutumiskulttuurista kiinnostunut mies, joka pystyy matkailemaan. Myöskään verkkokauppoja tai netin huutokauppoja selaava tuskin panee pahakseen Flusserin neuvoja. Kaikki muut löytävät kirjasta kelpo vinkkejä, neuvoja sekä erittelyä niistä tekijöistä, joilla epämääräinen “laadun” käsite määritellään taiten valmistetuissa miesten vaatteissa.

Alan_Flusser_Style_and_the_Man_Keikarissa2

Alan_Flusser_Style_and_the_Man_Keikarissa3


Taskukellon lyhyt historia

0

April 24, 2016 by Ville Raivio

Taskukello on rannekellon kantamuoto. Molemmat tietysti palautuvat päälle 500 vuoden päähän, jolloin varhaisimmat mukana kannettavat aikaraudat syntyivät, mutta tällä kerralla on taskumallin tarinan vuoro. Ennen kuin se siirtyi taskuun, kello kiinnitettiin vaatteisiin tai kulki kaulan ympärillä ketjun jatkona. Myös lyhyet, koristeelliset kelloperät olivat yleisiä. Valtaosa taskukelloista on aina valmistettu ketjun kanssa tai ketjua varten, sillä näin tiuku on helppo kiinnittää esimerkiksi napinreikään, vyölenkkiin tai pieneen koukkuun, eikä kello katoa tai putoa. Taskukellon paikka pukuliivin taskussa on perua vuodesta 1666, kun kolmiosainen puku otettiin käyttöön Britanniassa kuninkaallisella määräyksellä. Joissakin liiveissä on yhä ylimääräinen napinreikä, jonka läpi vitjat pujotetaan. Vaikka kello on piilossa taskun pohjalla, ketju on pieni koristeellinen lisä muuten kovin synkän tumman puvun yllä. Liivien vuoksi taskukellon muoto muuttui litteäksi, pyöristetyksi ja sirommaksi, jotta se ei hangannut liivitaskua rikki. Lasi oli aikoinaan harvinaista ja kallisarvoista tavaraa, joten taskukellojen kellotaulu oli usein lasiton, ja kansi myös rei’itettiin ennen kuin lasin valmistaminen muuttui halvemmaksi.

Taskukellon_lyhyt_historia_Keikarissa

Niin kauan kun kelloja on valmistettu, niin kauan myös niiden ulkomuoto on ollut miltei yhtä tärkeä kuin rakenne. Työmiehen taskukello oli perinteisesti rautaa, terästä tai hopeaa, ja toimi tiukan paikan tullen pienenä vakuutuksena, jonka myymällä vältti perikadon. Ne olivat myös harvoja perintökaluja, jotka isät jättivät pojilleen. Porvaristo suosi kultaa, kaiverruksia, jaloja kiviä, miniatyyrimaalauksia ja muita harvinaisuuksia varojen mukaan. Aatelin ja maanomistajien kilvoittelussa mikään yksityiskohta ei ollut liikaa, sillä heidän ei tarvinnut työskennellä – heillä niin sanotusti oli rahaa. Ennen kellojen teollistumista 1800-luvulla miltei kaikki taskukellot teetettiin, joten yksilöllisyys oli taattu. Valitettavasti tämä maulla iloittelu ei näkynyt käsityöläisten arvostuksena, vaan säätyläiset yleisesti jättivät laskunsa maksamatta jopa vuosien ajaksi. Kellomestari luotti maineikkaan tai muodikkaan asiakkaan kehuihin. Ne saattoivat tuoda merkittäviä uusia ostajia, joiden laskut hoituivat. Vaikka ajan julkkis ei koskaan maksaisi, hänen kontaktinsa pitivät artesaanin leivässä.

Klassinen miesten asu on tunnetusti hillitty, joten yksityiskohdat ja pienet asusteet ovat aina olleet tärkeitä oman tyylin tavoittelussa. Taskukello on harvoja korun kaltaisia miesten asusteita, joten niiden ilme on ollut melko vapaa ja monipuolinen vuosisatoja. Myös hillitty, hallittu käden liike taskuun aikaa katsomaan on oma taidemuotonsa, joka on aikoinaan paljastanut persoonasta enemmän tai vähemmän. Taskukello oli suosituin ajannäyttäjä aina Ensimmäiseen maailmansotaan asti. Tällöin upseerit mielsivät joukolla rannekellon hyödyllisemmäksi, sillä sen taulu oli nähtävillä silmänräpäyksessä. Rannekkeeseen kiinnitettyjä kelloja oli toki saatavilla myös ennen sodankäyntiä, mutta sotaa edeltänyt tapakulttuuri arvosti näyttäviä vaatekappaleita kätevyyden kustannuksella.

Sota-aikana tasku- ja rannekellot myös yhdistettiin erikoisissa hybrideissä, joiden ominaisuudet olivat sekoitus molempia. Kun Euroopan valtamaiden politiikkaa oli jatkettu sodan keinoin loppuun saakka, jermut palasivat siviiliin palveluskellot mukanaan. Sankareiden myötä uudehkon mallin suosio oli valtava ja taattu. Sittemmin liivipuvut ovat suuresti vähentyneet 1970-luvun jälkeen, kaupunkikuva on seinäkelloja täynnä ja kännyköiden myötä erillinen ajannäyttäjä ei ole oleellinen. Lopulta taskukellon suosio tuhoutui ennen muuta kätevyyden nimissä, sillä rannemallit ovat aina nähtävillä – ja osoittavat omistajansa maun tai vaurauden tehokkaammin. Aikaa niistä kai harvoin tarkistetaan.


Kerrosliivi

0

April 17, 2016 by Ville Raivio

Kerrosliivi (engl. gilet) on hihaton, vyötäröpituinen kerrosvaate, joka muistuttaa kovasti puvun liiviä. Niiden historia on sama: vuonna 1666 Brittein kuningas Kaarle II antoi määräyksen uudesta asusta, johon hovin tuli siirtymän. Tuo asu koostui housuista, liivistä ja takista, jotka valmistettiin villaisesta kankaasta – toisin sanoen se oli nykyisen puvun kantamuoto. Aluksi liivissä saattoi olla pitkät hihat ja polvipituus, mutta ajan kuluessa molemmat kutistuivat, kunnes jäljellä oli riisuttu muoto. Kerrosliivi eroaa puvunliivistä yksikertaisesti. Edellinen on tarvittaessa ulkovaate, jälkimmäinen taas takin alle jäävä sisävaate. Siispä kerrosliivin materiaali on yleensä ollut paksua villaa, nahkaa tai jotakin toista vahvaa, säänkestävää ainesta. Vaatteen leikkaus on hitusen väljä, jotta keholla on tilaa liikkua. Jos vuorin ja kankaan välissä on topattu, lämmin eriste, käsissä on toppaliivi.

Kerrosliivi_Keikarissa

Taatusti maineikkain kerrosliivi on ruskeasta nahkasta valmistettu jerkin-malli, jonka Britannian armeija asetti osaksi soturiensa univormua Ensimmäisen maailmansodan aikana. Niiden helma oli tavallista pidempi ja yläosa leikattu korkealle rinnan ylle, vuorina toimi vahva khaki-villa. Nahka-jerkin toimi lämpimänä ja vahvana kerrospukeutumisena, joka palveli juoksuhaudoissa Euroopan ympäri. Sodan jälkeen valtavat määrät jerkineitä päätyi siviilien ylle, kun armeija tyhjensi varastonsa, ja niistä muodostui pienimuotoinen tyyli-ilmiö. Kun maailmansodan toinen osa saapui, nahkaiset kerrosliivit palasivat käyttöön, ja ilmestyivät jälleen siviileiden harteille rauhan myötä.

Suomen arvaamattomassa ilmastossa kerrosliivi on erinomaisen hyödyllinen ympäri vuoden. Kevyt, ohut ja mukava liivi mahtuu pieneen tilaan ja tarjoaa lisälämpöä mökki-iltoihin, tuulisiin päiviin, järville ja merille. Se myös toimii yksityiskohtana tai kontrastina lukemattomissa asukokonaisuuksissa, ja tehostaa kevyen päällystakin suojaa. Erityisen suosituiksi ovat muodostuneet untuvaliivit, joiden toppaus on hyvin kevyt ja silti lämmin. Toki kelpo neule ajaa saman asian eristyksen puolesta, mutta ei suojaa yhtä hyvin sateelta tai ravalta. Kerrosliivi on säilyttänyt suosionsa usean vuosisadan ajan, sillä se on loputtoman kätevä.


3-roll-2 -leikkaus

0

April 10, 2016 by Ville Raivio

3-roll-2 -leikkaus on omintakeinen ilme, jota erityisesti amerikkalaiset vaatevalmistajat ovat suosineet irtotakeissa ja puvuntakeissa, harvemmin myös päällystakeissa. 3/2-takissa on kolme nappia miehustassa, mutta näistä vain kaksi on kaavoitettu sulkeutumaan. Aikoinaan kaksi ylintä saattoi sulkea, mutta tämän päivän malleissa ainoastaan keskimmäinen kiinnitetään. Ylin, kolmas napinreikä on koristeellinen ja ommeltu kauluksen alimmalle kohdalle. Lisäksi takki prässätään siten, että kaulus kaartuu keskimmäiseen nappiin. Tekstinä selitys on tietysti hieman sekavaa, mutta tällaisen takin nähtyään mallin muistaa kyllä. Brooks Brothers, USA:n vaikutusvaltaisin miesten vaatettaja, on kertonut arkistojensa perusteella enemmän leikkauksen historiasta. BB:n mukaan erikoinen malli syntyi 1900-luvun alussa, kun nuoret ylioppilaat päättivät joukolla prässäyttää kolminappiset takkinsa kaksinappisen näköisiksi. Tänä aikana kaksinappinen takki oli niin sanotusti suurta muotia, mutta nuorilla ja nälkäisillä opiskelijoilla ei ollut varaa uusia koko kaappiaan. Höyryn ja raudan avulla kolmenappinen kuitenkin muokattiin toimimaan kuin kaksinappinen. Oppilaiden esimerkistä BB otti leikkauksen käyttöönsä myös valmisvaatteissa – ja malli levisi ympäri maan.

3-roll-2_leikkaus_Keikarissa

3-roll-2 -takki on yhtä passeli kuin muutkin mallit, mutta ylimääräisen napinreiän vuoksi se on vähemmän pelkistetty eli vähemmän muodollinen kuin muut. Leikkausta näkee 2000-luvulla harvoin eurooppalaisten vaatettajien valikoimassa. Kenties syy on perinteiden, sillä Amerikassahan takki syntyi, sai suosion, ja pojat vain seurasivat isien esimerkkiä. Erityisesti Ivy League -tyylisuunnassa leikkaus on olennainen osa puvuntakkia tai irtotakkia. Atlantin toiselle puolen leikkaus levisi turistien kautta, mutta syystä tai toisesta ei saanut yhtä suurta suosiota kuin USA:ssa. Brooks Brothers valitsi 3/2-leikkauksen myös legendaariseen #1-pukuunsa, josta muodostui yksi USA:n eniten myydyistä malleista. Vakain mielin leikkausta voi siis kutsua yhtä amerikkalaiseksi kuin omenapiirasta, farkkuja, T-paitaa ja vapaata markkinataloutta.

Kuva: Mr Lauri Hilliaho


G. Bruce Boyer: True Style

0

April 3, 2016 by Ville Raivio

True Style on amerikkalaisen tyylijournalisti G. Bruce Boyerin viimeisin kirja. Tarkemmin se on päälle kahdensadan sivun kokoelma esseitä, jotka kertovat kymmenien vaatekappaleiden, asusteiden ja tyylisuuntien historiasta, muutoksesta ja hienouksista. Viime vuonna julkaistu teos sisältää eri lehdissä aiemmin painettuja tekstejä sekä uusia kynäilyjä, joiden aiheet vaihtelevat solmukkeista denimiin, tuoksuista vaatehuoltoon ja vaatekappaleiden yhdistelystä shortsien kautta kesäkankaisiin. Kaikenlaisia tyylioppaita löytyy jo kymmenittäin, mutta Boyeria on syytä lukea, sillä hänen taustansa yliopistolehtorina ja englannin kielen opettajana tekevät eron. Samoin tekevät hänen mittava lähdeteosten yksityiskirjastonsa, vuosikymmenien kokemuksensa ja historiallisten taustojen selvityksensä. Toki erikoistumisella on miinuksensa, sillä kirjassa ei ole juuri lainkaan kuvitusta, joten hätäiselle se ei sovi. Samoin englantia tulee lukijan osaaman, sillä käännöstä ei ole luvassa.

G._Bruce_Boyer_True_Style_Keikarissa

Esseissään Boyer muistuttaa lukijaansa niin sanotuista klassisen pukeutumisen säännöistä, mutta ei ole niiden suhteen armoton. Ajat muuttuvat ja 2010-luvun vapaus on omalla tavallaan rikkaus, sillä mielikuvitus voi nyt laukata eri tavoin kuin ennen. Samalla vapaus on harmi, sillä eri tilanteet vaativat erilaisia asuja, ja juhlavammat tamineet suunnitellaan, leikataan ja valmistetaan eri tavoin kuin löysät ja helpot löhöasut. Kun tutustuu kirjan tekstien kautta yksityiskohtiin ja vaatekappalaiden käyttöön, työ- tai juhla-asujen ymmärrys laajenee ja toivon mukaan itseluottamus nousee. Muista tyylikirjoista poiketen Boyer tarjoaa myös tärppejä. Teoksen lopussa on lyhyitä esittelyjä toisista tyylikirjoista, jotka GBB kokee hyödyllisiksi, kattaviksi, historiallisesti sivistäviksi tai lähdekirjoina ylittämättömiksi. Lopuksi hän on listannut esseiden lähteitä, joista löytyy lisää kiintoisaa ammennettavaa lukijalle, joka jaksaa kysyä, miksi? Kokonaisuutena True Style täydentää kirjoittajan trilogian, jonka aiemmat osat ovat Elegance sekä Eminently Suitable. Nämä sopivat jokaiselle tyylistä kiinnostuneelle miehelle, joskin kaikkien kuvitus on ohut, joten perusteet on hyvä osata ennen kuin lähtee uudelle matkalle Boyerin seurassa.


Flanellipaita

0

March 27, 2016 by Ville Raivio

Yksinkertaista: flanellikankaasta valmistettu paita on flanellipaita. Itse kangasta on kudottu Britanniassa jo neljän vuosisadan ajan, ja aluksi se oli kodintekstiilien sekä alusvaatteiden materiaali. Kauluspaidoissa sitä käytettiin vasta 1800-luvulla ja tällöinkin vain mahdollisimman epämuodollisissa malleissa, kuten retkeilypaidoissa. Kun vuorikiipeily urheilulajina syntyi 1850-luvulla, flanellipaidoista tuli yleinen osa retkikuntien varustusta. Samoin työpaidoissa karkea, paksu ja lämmin flanellivilla oli arvossaan, sillä se piti työläisen lämpimänä myös kastuessaan. Stereotyyppinen mielikuva tukkijätkästä syntyi aikakaudella, jolloin kookkaat ja värikkäät ruudukot olivat yleisiä kankaita: näin työmies erottui paremmin metsässä, eikä jäänyt yhtä herkästi kaatuvan puun alle.

Flanellipaita_Keikarissa

Patikoijat, kalastajat sekä metsästäjät ovat aina nauttineet flanellin lämmöstä, niitä on myös suosittu osana univormuja sekä urheiluasuja. Yleisiä yksityiskohtia ovat olleet kookkaat rintataskut, joiden säilytystila on yhä avuksi. Flanellipaidan kaulus on aina ollut mahdollisimman pehmeä, sillä solmiottomana sen ei tarvitse edustaa. Jossakin välissä historiaa flanellipaitojen yleisin materiaali vaihtui villasta puuvillaan, kaiketi jälkimmäisen halvemman hinnan vuoksi. Erityisesti kirkkaanpuna-musta buffalo-ruudukko, joka tunnettiin alun perin Rob Roy MacGregor -tartaanina, on flanellipaitojen ikoni.

Flanellipaitaa ei voi mainita ilman mainintaa 1990-luvun amerikkalaisista laulu- ja soitinyhtyeistä, jotka levyttivät grungea. Nirvanan, Sound Gardenin, Alice in Chainsin, Pearl Jamin ja Stone Temple Pilotsin kaltaiset poppoot suosivat värikkäitä, löysiä ja huokeita flanellipaitoja, jotka saivat yhtyeiden suosion myötä uuden nosteen. Ennen grungen aikakautta flanellipaita oli lämmin ja mukava vapaa-ajan tai liikunnan vaate, mutta media muutti pelin. Kun paidoista tuli niin sanotusti muodikkaita, suunnittelijat loivat niistä myös hyvin kalliita silkki- tai kashmirversioita, joiden idea oli täysin vastakkainen kuin aggressiivisten muusikoiden tai konstailemattomien työläisten.

Flanellipaita_Keikarissa2

2000-luvulla paita on muuttunut yhä, sillä jotkin vaatetehtaat ovat ryhtyneet valmistamaan pukupaitoja, joiden kangas vain sattuu olemaan flanellia, kun muut yksityiskohdat ovat edustavia. Näin flanellipaita on kulkenut epämuodollisesta ääripäästä toiseen. Silti tämä paita on niitä harvoja klassikkoja, joissa värikkyys, jopa räikeys, on osa perinnettä ja oletusarvo. Toki loppukevääseen ja kesään se on turhan hiostava, mutta paidan lämpö ja pehmeys ovat yhä jokaisen viimapäivän pelastus.


Aamutakki

0

March 20, 2016 by Ville Raivio

Aamutakki (engl. dressing gown) on väljä, kevyt ja mukava pyjaman tai oloasun päällinen. Pukineen kantamuoto on kaukaisen Persian hovivaatteissa, jotka kantautuivat aina Eurooppaan asti Silkkitien ja diplomaattien matkassa. Niiden innoittamana 1700-luvulla syntyi banyan – korea, pitkä ja väljä oleskelutakki, jota käytettiin kotosalla. Se leikattiin T-kirjaimen muotoiseksi ja valmistettiin mieluusti koristeellisesti kuvioidusta silkistä vaurauden merkiksi. Aluksi asussa ei ollut nappeja, vaan se vyötettiin ylle ja hihoja käärittiin taaksepäin, usein olotakin alla oli liivi samasta kankaasta. Myös aikakauden raskas peruukki yleensä riisuttiin kotona ja sen sijalle puettiin säkkimäinen turbaani, joka oli osa banyanin kokonaisuutta. Asussa kelpasi oleskella, vastaanottaa läheisiä vieraita tai pelata korttia. Ajan kuluessa vaatetta ryhdyttiin valmistamaan yhä enemmän päällystakin näköisenä, vaikka helma oli miltei poikkeuksetta hyvin löysä, ja herrasmiehet suuntasivat myös ulkosalle banyan yllä. Lopulta banyanista muokattiin 1800-taitteessa aamutakki, joka ei kuitenkaan ollut alusvaate, vaan sen alla oli paita ja housut.

Aamutakki_Keikarissa

Ennen kuin nykyaikainen eristys- ja rakennustekniikka sekä keskuslämmitys saapuivat, länsimaiset asunnot olivat poikkeuksetta kylmiä tai vähintään vetoisia paikkoja. Samaten pukujen ja juhlatamineiden sisärakenteet olivat jäykkiä, joten suurin osa herrasmiehistä heitti ne kotona yltään. Yli vuosisadan ajan aamutakki oli tarpeen, jotta palelun vältti, löhöily onnistui — eikä häpäissyt itseään puolialastomana yllätysvieraan saapuessa. Ennen 1920-lukua valtaosa aamutakeista oli ruudukkokuvioisia tai kuviottomia, ja niiden materiaali oli lämmintä villaa tai puuvillaflanellia. Vasta myöhemmin banyan-henkiset räiskyvät kankaat palasivat ylle ja aamutakin vyöstä tai nyöristä muokattiin yhä koristeellisempi. Samoin taskut kasvoivat kokoa kummasti.

Aamutakin yleisin kaulusmalli on ollut pyöreä shaalimalli, joka on tuttu myös erään James Bondin smokeista. Ajan kuluessa vaatteen helma on lyhentynyt, herkät silkkikankaat ovat käyneet harvinaisiksi, ja tänä päivänä harvempi mies edes omistaa aamutakkia. Paljon suositummaksi on tullut kylpytakki, jonka pelkistetty froteekangas poistaa kosteuden suihkun jälkeen, on kätevä puhdistaa ja kestää käyttöä hyvin. Kun asunnotkin ovat yhä lämpimämpiä ympäri Euroopan, aamutakin suosio on romahtanut, eikä sitä olennaiseksi vaatteeksi voi nimittää, sillä ilmankin pärjää. Silti aamutakki vetoaa vintage-henkiseen pukeutujaan sekä mieheen, joka nauttii tyylikkäästä löhöilystä.




Copyright © 2013 Ville Raivio





Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Translate Keikari

Aiheet

Arkisto