RSS Feed

Tradera – Ruotsin oma Huuto.net

0

November 20, 2017 by Ville Raivio

Tradera on Ruotsin vastine kotoiselle Huuto.netille. Verkkohuutokaupoissa on samat ominaisuudet ja hienoudet, mutta valikoima erityisesti miesten laadukkaissa vaatteissa on erilainen. Suurin osa Traderan myyjistä suostuu postittamaan Suomeen, maksu hoituu kätevästi Klarnan välityksellä. Toki ruotsia täytyy osata, ettei osta sikoja säkeittäin.

Esimerkiksi pikainen haku miesten reunoskengistä paljastaa Traderan voittavan Huuto.netin mennen ja tullen. Suosittelut.

www.tradera.se


Suora nauhoitus

0

November 19, 2017 by Ville Raivio

Kengännauhojen nauhoitustapoja on kymmenittäin, kuten Ian Fieggenin maineikas nauhasivusto osoittaa, mutta oikeasti asian kanssa ei jaksaisi näperrellä. Siispä Keikarin lukijan on hyvä tuntea vain yksi metodi, jota Mestari Fieggen kutsuu suoraksi eurooppalaiseksi nauhoitukseksi. Se sopii parhaiten oxford-kengälle, joka on muodollisin malli, ja tässä keinossa nauhat kulkevat suorina riveinä. Muitakin suoria tapoja nauhoittaa löytyy, mutta eurooppalainen on kätevin: vain kahta ylintä nauhariviä täytyy raottaa, jotta kengän saa vedettyä jalkaan. Aikaa ja vaivaa säästyy kummasti.

https://www.fieggen.com/shoelace/straighteuropeanlacing.htm


Käytettyjä miesten laatuvaatteita

0

October 15, 2017 by Ville Raivio

Tyhjennän syksyn kunniaksi omaani ja läheisten vaatekaappeja rankalla kädellä. Eniten irtotakkeja on koon 46- tai 48 miehelle, mutta myös muita kokoja löytyy ja niiden päälle vielä reilu satsi asusteita sekä kirjoja. Käytettyjä miesten laatuvaatteita löytyy Huutonetin puolelta.

https://www.huuto.net/haku/sellernro/99629


Joonas Konstig: Vuosi herrasmiehenä

1

October 4, 2017 by Ville Raivio

Hyviä uutisia klassisen elämän ystäville: WSOY julkaisee tänä syksynä dokumentaarisen teoksen, joka kertoo, miten käy herrasmiehuutta tavoittelevalle suomalaiselle miehelle. Joonas Konstigin Vuosi herrasmiehenä ahtaa vuoden espoolaista perheenisän elämää kansien väliin, mutta klassisella otteella. Kirjasta toivon mukaan selviää, mitä 2010-luvulla voi oppia menneiden aikojen tapaoppaista, miekkailusta, ratsastuksesta, mittavaatteista ja itsensä haastamisesta. Kirja on kuin luotu Keikarin lukijalle, joten haastattelu kirjoittajan kanssa oli paikallaan.

Joonas_Konstig_Vuosi_herrasmiehenä_Keikarissa

 

VR: Miten idea teokseen syntyi?

JK: Toissa keväänä nuorin lapseni, poikani, täytti yhden vuoden. Olin ruokapöydässä hänen kanssaan ja katselin kuinka hän suuttui, paiskoi ruokaa ja alkoi huutaa protestina, eikä lopettanut sitten millään. Tajusin kauhistuneena, että pojalla on minun luonteeni. Jotenkin se, että näkee omat vikansa toistuvan jälkeläisissään, oli riittävän pysäyttävää. Halusin tehdä parannuksen. Ja koska olen kirjailija, halusin tehdä siitä kirjan ja tehdä sen kunnolla. Niinpä kesästä 2016 kesään 2017 elin vuoden herrasmiehenä ja koetin tulla paremmaksi ihmiseksi.

En aluksi osannut odottaa, mihin kaikkeen päätös johtaisi. Onneksi! Vuodesta tuli nimittäin elämäni vaativin niin sosiaalisesti, fyysisesti kuin henkisestikin, mutta samalla se oli hyvin antoisa.

 

VR: Millä perusteilla valikoit lähde- tai inspiraatiokirjallisuuden?

JK: Lähdin liikkeelle klassikoilla, mutta sain lisäksi hirveän hyviä vinkkejä tapaamiltani ihmisiltä. Esimerkiksi Chesterfieldin ja Castiglionen teokset olivat ohittamattomia eepoksia, mutta Suomessa vähän tunnettuja. Toisaalta sain esimerkiksi eräänkin Ville Raivion tavatessani yhden kirjan, joka sai minut miettimään, mitä pukeutumisellemme on tapahtunut, miksi aikuiset eivät enää pukeudu aikuisten vaatteisiin.

 

VR: Entä perusteet kirjassa esiteltyihin harrastuksiin, ilmiöihin tai haastatteluihin?

JK: Lähdin ritareista liikkeelle, koska ritariaate oli lähes vallankumous siinä, miten suhtauduimme ihmisiin ja etenkin naisiin. Ritareille ratsastaminen oli ensimmäinen taito, joten minun piti voittaa hevospelkoni. Miekkailu on sekin ollut herrasmieslaji, ja on sitä yhä. Rugby taas paljastui olevan täsmäase, jolla 1800-luvun yläluokan pojille on opetettu ryhmätyötä, vastuun kantoa ja luonteen karaisemista. Rugbyn aloittaminen nelikymppisenä oli aika hullua, mutta hetkeäkään en kadu. Yliopiston promootiojuhlia varten harjoittelimme vaimon kanssa tansseja, jotain missä olen taas kerran surkea, mutta mikä osoittautui sekin hauskaksi.

Haastattelin lukuisia asiantuntijoita, ja oli kunnia saada tavata muun muassa Tapaseuran Kaarina Suonperä sekä professori Matti Klinge. Sain myös tutustua muun muassa Kadettikouluun ja siihen, miten siellä kasvatetaan sotilaista herrasmiehiä. Se oli tällaiselle vanhalle sivarille hyvin opettavaista.

Mitä vaatteisiin tulee, ostin vuoden aikana muun muassa smokin, uuden puvun sekä tilasin mittatilaustakin turkulaisesta Herrainpukimosta. Frakin jouduin keväällä vuokraamaan, tästä kun tuli aika kallis vuosi muutenkin. Pelkäsin smokin ja frakin jäävän jotenkin vieraiksi itselleni, mutta nehän osoittautuivat todella hienoiksi asuiksi, joita pitäisi käyttää enemmänkin. Mittatilaustakin tilaaminen opetti miesten puvusta hirveästi yksityiskohtia istuvuudesta, joita en olisi koskaan tullut ajatelleeksi.

 

VR: Mitkä ovat tavoitteesi kirjalle?

JK: Lukijoiden tavoitteet ovat edellä. Laitoin itseni ja kroppani likoon, että kirjasta tulisi mahdollisimman kiinnostavaa luettavaa. Toivon, että lukija viihtyy kirjan parissa ja ehkä oppii sieltä yhtä ja toista kiinnostavaa. Ensimmäiset lukijat ovat myös kuulemma nauttineet kovasti kirjan henkilökohtaisuudesta ja itseironiasta. Eihän se yhtään haittaisi, jos joku näkisi kirjan luettuaan elämänsä vähän eri lailla.

 

VR: Mitä opit tai miten ehkä muutuit teoksen työstön aikana?

JK: Oli raskastakin ymmärtää vuoden aikana, millainen houkka olen ollut läpi ikäni. Olen entinen punkkari, joka jatkoi sitä samaa punk-eetosta ja kapinointia kaikkea vastaan tänne keski-ikään asti. Mutta koetan kirjassa pelkän itseruoskinnan sijasta kuvata, miten herrasmies elämänsä olisi hoitanut, että siitä on lukijoillekin hyötyä. Työstin paljon asenteitani maailmaa kohtaan ja toisia ihmisiä, erityisesti naisia kohtaan. Ehkä kaikkein suurin muutos tapahtui suhteessa vaimooni. Hän oli aluksi sanotaanko että vähintäänkin skeptinen projektiani kohtaan, mutta nyt jälkikäteen hyvin tyytyväinen. Vuosi herrasmiehenä on hoitanut parisuhdettani. Meillä menee nyt paremmin kuin koskaan.

Tavallaan kirjan paradoksi on, että vaikka keskityn itseeni ja kirjoitan itsestäni enemmän kuin koskaan, se auttoi minua pois itsekeskeisyydestä ja pois oman navan tuijottelusta ja pois sellaisista kuvitelmista, että oma yksityinen älyni riittäisi löytämään totuuksia vaikka siitä, mitä hyvä elämä on.

 

VR: Miksi aikoinaan syntyi käsite herrasmiehestä erotuksena tavanomaiseen mieheen?

JK: Alunperin herrasmies, gentilhommegentleman ja niin edelleen viittasi jaloon syntyperään. Gentleman esimerkiksi ei tarkoita “herkkää miestä”, vaan tulee latinan sanasta gens, joka tarkoittaa sukua. Mutta oli kiinnostava löytää lähdekirjoista, että yhä uudestaan ja uudestaan on keskiajalta meidän aikoihin asti huomautettu, että pelkkä sukutausta ei riitä mihinkään, olennaista on “sydämen aateluus” – herrasmies määritellään sitten vuosisatojen kuluessa yhä vahvemmin sen mukaan, miten hän käyttäytyy, ei miten jaloon sukuun hän on syntynyt. Herrasmiehuus paljastui olevan enemmän kuin vain koodisto sille, miten käyttäytyä ruokapöydässä tai miten pukeutua. Se on ollut hyvän ihmisen ja hyvän elämän ihanne vuosisatojen, ellei vuosituhansien ajan.

Oli kiinnostavaa oivaltaa esimerkiksi, miten käytöstavoissakin on sisäänkoodattuna paljon hiljaista tietoa hyvästä elämästä. Esimerkiksi oman naisen kohtelu opettaa meitä ikään kuin piilo-opetussuunnitelmana kohtelemaan häntä aina yhtä hyvin kuin silloin suhteen alussa, kun halusimme tehdä häneen vaikutuksen huomioimalla häntä. Ilman käytöstapoja oman puolisonkin ottaa helposti vain itsestäänselvyytenä, jonka eteen ei tee mitään työtä. Parisuhteesta tulee se vanha vitsi että “rakastan rakastan, olenhan minä sen jo kerran sanonut ja ilmoitan jos asia muuttuu”. Mutta autapa vaimolle takki päälle, avaa ovet ja nosta hänelle aina ensimmäinen malja, niin et voi laiminlyödä häntä. Teot määrittelevät sanoja enemmän.

 

VR: Onko “herrasmiestä” enää olemassa 2010-luvun Suomessa?

JK: Herrasmiehiä on aina, vaikka herrasmiehen ihanne ei ole enää niin vahva kuin vaikka vielä puoli vuosisataa sitten. Heidät tunnistaa yleisestä kunnioituksesta yhteistä ihmisyyttä kohtaan, niin lähimmäisten kuin itsensäkin ihmisyyttä. Tämä kunnioitus sitten näkyy päälle etenkin huomaavaisena käytöksenä ja pukeutumisena. Pukeutuminenkin on siis tapa osoittaa kunnioitusta.

Tietynlainen henkilökohtainen arvokkuus, se mitä roomalaiset kutsuivat sanalla gravitas, on sekin yhä relevantti ihanne kaikille niille, jotka haluavat edetä elämässä ja yhteiskunnassa.

 

VR: Miksi Keikarin lukijan olisi hyvä inspiroitua herrasmiehuudesta?

JK: Herrasmiehen tie ei ole kaikille. Se on jatkuvaa vaativaa työtä itsensä parantamisessa, ja vaatii monesti muiden asettamista itsensä edelle, eikä tätä tietä voi tuputtaa kenellekään. Mutta Keikarin lukijoille se voisi olla erityisen hyödyllistä, koska tyylikkäästi pukeutuvina miehinä heiltä ehkä usein oletetaan, että he ovat herrasmiehiä myös vaatteidensa alla. Itse asiassa herrasmiehuus tulee helpommin, kun on jo valmiiksi pukeutunut rooliin. Vaatteet muokkaavat meitä, ja niin tutkimusten kuin omien kokemusteni mukaan me käyttäydymme itsekin eri tavoin eri lailla vaatetettuna. Asiallinen pukeutuminen esimerkiksi kannustaa tavallaan “asiallisempaan” käytökseen. Tästä tulee positiivinen noidankehä – me käyttäydymme kunnioittavammin toisia kohtaan ja he meitä kohtaan.

Lopuksi, Keikarin blogissa lukee tuo Beau Brummelin viisas motto: että jos mattimeikäläinen kääntyy katsomaan vaatteitasi, yrität liikaa. Se on oikeastaan aika hyvä ohje myös herrasmiehuudessa. Herrasmies on monesti vähän kuin Clark Kent tai salainen agentti, joka vain tekee asioista sulavampia ja mukavampia muille. Siitä ei ole tarkoitus tehdä numeroa. Olen tietysti itse epäonnistunut tässä ennätyksellisen nopeasti, jo kirjan nimessä, mutta älkää antako sen estää teitä.

Kuva: Veikko Somerpuro, WSOY


Don Lehtinen: Suomalaisten miestenmuotijuttujen mieskuva

1

July 16, 2017 by Ville Raivio

Mukavia uutisia suomalaisten miesten pukeutusmiskultuurista kiinnostuneille: journalisti Don Lehtinen on opinnäytetyössään tutkinut, miten meillä kirjoitetaan mieskuvasta. Haastattelin häntä aiheesta ja opin seuraavaa.

Vr: Miksi tämä aihe?

Don: Opinnäytetyötä pohdiskellessani oli alusta asti selvää, että halusin kirjoittaa jotain miesten muotiin liittyvää. Ensiksi tarkoitus oli kirjoittaa muotijournalismin ja vaatekauppojen sisäänostajien suhteesta, mutta homma kaatui muutaman koehaastattelun jälkeen, sillä suhdetta ei näyttänyt olevan. Juttelin aiheen kaatumisesta opinnäytetyön ohjaajan kanssa ja muutaman mutkan kautta keskustelu päätyi mainoksiin ja niissä oleviin sukupuolistereotypioihin. Tajusin, että myös miesten muotiin liittyviä juttuja voisi analysoida samalla tavalla.

Lähdin kotiin tutustumaan aiheeseen ja löysin miestutkimuksen. Aihe sytytti, sillä en ole koskaan kokenut olevani kovin maskuliininen tai maskuliinisista asioista innostuva ja miestutkimus toi aivan uutta näkökulmaa myös itsetutkiskeluun. Muotiharrastuksen ja journalismin yhdistäminen tähän ei ollut kovin hankalaa. Opinnäytetyön aihe syntyi siis kolmen eri mielenkiinnon kohteen yhdistämisen seurauksena

VR: Miksi juuri hegemoninen maskuliinisuus?

Don: Vaikka miestutkimuksen kenttä ei olekaan erityisen laaja, oli silti mahdollista tutkia muotijuttuja monelta eri kantilta. Hegemonisen maskuliinisuuden teorian vertaaminen muotijuttujen mieskuvaan tuntui kuitenkin nopeasti selviöltä, sillä teoria puhutteli minua henkilökohtaisella tasolla ja se tuntui sopivan mainiosti aiheeseen, jota tutkin. Opinnäytetyön runko ja metodi on rakennettu pitkälti tämän käsitteen varaan, mikä osoittautui onneksi hyväksi valinnaksi.

 

VR: Millä perustein valitsit tutkittavat lehdet (Gloria, Helsingin Sanomat, Image, Kuukausiliite, Optio)

Don: Valitsin lehdet pitkälti siitä syystä, että ne ovat valtakunnallisia ja vaikuttavia lehtiä, joilla on paljon lukijoita ja ne ovat siksi merkittäviä tekijöitä muotia kuluttavan miehen maskuliinisuuden rakentamisessa. Kriteerinä oli totta kai se, että lehdissä kirjoitetaan miesten muodista säännöllisesti. Opinnäytetyön yksi tavoite oli myös luoda metodi, jolla samanlaisen analyysin pystyy tekemään mistä tahansa miesten muodista kirjoittavasta julkaisusta, vaikka blogista tai Instagram-tilistä. Mielenkiintoista olisi myös tehdä samanlainen analyysi samoista lehdistä esimerkiksi kymmenen vuotta vanhoilla lehdillä.

Opinnäytetyön sivuilta 15–17 voi lukea tarkempia perusteluita.

 

VR: Miksi meidän tulisi välittää siitä, millaista mieskuvaa suomalaiset lehdet ylläpitävät?

Don: Minulle on tärkeää, että ihminen saa olla sellainen kuin on. Mitä enemmän toistetaan jäykkiä stereotypioita, sitä vaikeampaa on haluta olla erilainen. Tämä ei koske pelkästään lehtiä tai tiedotusvälineitä vaan kaikkea viestintää. Itsekin möläytän silloin tällöin ulos stereotypioita miehistä, mikä tietysti rakentaa maailmaa ympärilläni tiettyyn suuntaan. Onneksi (ainakin omassa punaviherkuplassani) tuntuu nyt siltä, että kauppalehtioptiomaiset metsurimiesstereotypiat alkavat olla historiaa. Toisaalta stereotypioita kuulee välillä myös ihmisiltä, joiden ei ikinä ajattelisi ajattelevan niin. Silloin tällöin olen yrittänyt puuttua tähän esimerkiksi huutamalla kovaan ääneen jotain seksismistä.

 

VR: Miten tiivistät opinnäytetyön löydökset lukijalle, joka haluaa tietää vain nämä seikat?

Don: Pelkkien löydösten luetteleminen ei hirveästi avaa tutkimusta, sillä koko opinnäytetyön mielenkiintoisinta antia ovat tapausesimerkit ja niiden antamat opetukset siitä, mikä on hegemonisen maskuliinista ja mikä ei. Ehkä mielenkiintoisin tulos oli, että lähes kaikissa jutuissa oli jotain, mikä tukee hegemonisen maskuliinisuuden ihanteita ja näin ylläpitää hegemonista mieskuvaa. Tämä tarkoittaa, että miehistä on hyvin vaikea puhua tukeutumatta stereotypioihin. Toisaalta se kertoo myös toimittajien maailmankuvasta ja pahimmassa tapauksessa laiskuudesta.

 

Toinen tärkeä tulos oli, että lehdissä on selviä eroja. Option jutut olivat keskimäärin selvästi eniten hegemonisen maskuliinisuuden ihanteita tukevia, Helsingin Sanomat puolestaan vältti tätä parhaiten. Image ei ollut läheskään niin edistyksellinen kuin ennakoin.

 

Muotia seuraavia lukijoita kiinnostanee myös, että tutkimuksen mukaan todella monessa miesten muotiin liittyvässä lehtijutussa väitetään suorasti tai epäsuorasti, että miehet tai osa miehistä ei ole kiinnostunut muodista ja pukeutumisesta. Harvassa ovat ne aihepiirit, joista kirjoitettaessa kyseenalaistetaan koko aihepiirin perusta. Miesten muoti on kuitenkin sellainen.

 

VR: Mikä on tutkimuksesi perusteella pielessä suomalaisessa miesten journalismissa?

Don: Tämä on täysin kiinni lukijan omasta maailmankuvasta. Omasta mielestäni miesten muodista pitäisi ensinnäkin kirjoittaa paljon enemmän, jotta se tulisi tunnetummaksi ja uskottavammaksi aihepiiriksi. Toiseksi toivoisin, että supermaskuliinisia miehiä käytettäisiin jutuissa vähemmän sekä malleina että haastateltavina. Katumuoti ja tavallisten ihmisten tyyli on paljon helpommin lähestyttävää, omaperäisempää, monipuolisempaa, informatiivisempaa ja kiinnostavampaa. Kuten kaiken muunkin journalismin, miesten muodin pitäisi perustua vielä paljon useammin siihen, mitä tavallinen ihminen kokee ja näkee omassa elämänpiirissään. Tavallisista ihmisistä kertominen tuottaa myös tavallisia, realistisia mieskuvia.

 

VR: Millä keinoilla journalistit voisivat epäkohtiaan parantaa?

Don: Analysoimieni juttujen kirjoittajat ovat pääosin todella kokeneita, joten minun ei kannata heitä ruveta neuvomaan. Toivon, että jos joku heistä eksyy lukemaan opinnäytetyöni, saa se hänet pohtimaan myös omaa kirjoittamistaan. Edelliseen kysymykseen viitaten toivoisin kuitenkin, että nykyistä useampi toimittaja jalkautuisi kadulle kyselemään ihan keneltä tahansa, mitä vaatteet hänelle merkitsevät.

 

VR: Miksi Keikarin lukijan kannattaisi lukaista myös opinnäytetyösi?

Don: Opinnäytetyö on paitsi oma hengentuotteeni ja rakas digitaalinen lapseni, myös mielenkiintoinen ja silmiä avaava katsaus miesten muotiin ja siitä viestimiseen. Opinnäytetöissä näkee usein kammottavaa kieltä ja vähän sinne päin tehtyä tutkimustyötä, mutta minä panostin aiheeseen aidosti ja intohimolla. Yritin myös kirjoittaa koko jutun mahdollisimman helppolukuiseksi, joten tekstiä pitäisi pystyä lukemaan kuin aikakauslehden artikkelia.

Don Lehtinen: Suomalaisten miestenmuotijuttujen mieskuva


Klassikko: jokaisen miehen tyylikirja ylioppilaalle

2

May 2, 2017 by Ville Raivio

Klassikko: jokaisen miehen tyylikirja on ehtinyt noin kahden vuoden naperoikään, mutta sisältö ei ole vanhentunut. Siispä sitä suosittelen ylioppilaslahjaksi jokaiselle nuorelle miehelle, jota aihealue koskettelee vaikkapa tulevan unelma-ammatin puolesta.

Signeeratun kopion voi tilata suoraan kirjoittajalta osoitteesta infoATkeikariPISTEcom hintaan 35 euroa + postit.


Nahkakengän eduista

1

March 12, 2017 by Ville Raivio

Kävin keskustelun kengäntekijä Jussi Paljakan kanssa nahkaisten jalkineiden eduista, sillä minäkään en kaikkea tiedä. Alla havainnot juttujen annista.

Jussi_Paljakka_sekä_nahkakengän_edut_Keikarissa

VR: Miksi täysnahkavahvike on parempi kantakupissa ja kärjessä kuin kuitunahka tai muovi?

JP: Vaikka mittatilauskengän kantapää on jo alun perinkin tehty mahdollisimman sopivaksi, muotoutuu nahkainen kantakappi käytössä vielä entistäkin paremmaksi. Nahka lisäksi ”hengittää” ja absorboi eli sitoo itseensä jalan kosteutta. Jos kengäntekijällä on tallessa asiakkaan kenkälestit, voidaan huollon yhteydessä linttaan astuttu kenkä palauttaa alkuperäiseen muotoonsa, kun se kostutetaan läpeensä ja annetaan kuivua lestin päällä.

 

VR: Miksi nahkainen pinkopohja (jalkapohjan alle jäävä kappale) on parempi kuin muut?

Jos tehdään reunoskenkä, täytyy pinkopohjan olla hyvälaatuista nahkaa, jotta reunoshihna ei repeä irti. Nahkaiset kengän osat hengittävät ja absorboivat kosteutta.

 

VR: Mitä eroja on pikilangalla ja pellavalangalla ja synteettisellä?

Synteettinen, normaalisti polyesterilanka, on hyvä, jos kenkä joutuu poikkeuksellisen vaativaan kosteusrasitukseen, siis sellaiseen, jossa lanka ei välttämättä ehdi käyttökertojen välissä kuivua. Se on paras paksupohjaisten vaelluskenkien reunoshihnan ompeluun.

Pikilanka on ohuesta pellavalangoista kerrottu ”naru”, joka kyllästetään suutarinpiellä. Pien pitää olla puutervapikipohjaista eikä bitumipikeä. Piki sitoo pellavasäikeet yhteen, jolloin narusta tulee todella lujaa. Pikilanka on tahmeaa, jolloin se ei luista ompeleissa, eli se pysyy kireällä. Pikilanka hylkii myös vettä. Jos halutaan vaalea pohjaommel, käytetään suutarinpien sijasta hartsi-vaha seosta.

 

VR: Mitä etuja on nahkavuorilla?

JP: Nahka on jalalle pehmeämpi ja kestävämpi kuin kangasvuori. Lisäksi tässäkin asiassa nahka ”hengittää” ja absorboi kosteutta. Mikäli nahkavuorin väri valitaan oikein, on se myös osa kengän ulkonäköä ja tyyliä.

 

VR: Miten kenkälankki vaikuttaa nahkaan? entäs kenkävoide?

JP: Kenkälankki uudistaa nahan värin ja saa sen myös kiiltämään. Lankissa liuottimena käytettävä alkoholi irrottaa vanhan likaantuneen lankin, joten sitä kannattaa käyttää runsaasti, ja se kannattaa harjata riittävän voimakkaasti kenkään.

Kenkävoiteessa olevat öljyt ja vahat korvaavat nahasta ajan myötä poistuneet öljyt, ja pitävät nahan elastisena.

Hyvälaatuinen nahka ei tarvitse liikaa ihmeaineita kestääkseen, ne vain pilaavat kengän ulkonäön. Ennen vanhaan, kun ei ollut kumisaappaita, nahkasaappaat todellakin kyllästettiin tökötin (koivuterva) ja traanin (hylkeenrasva) seoksella, mutta harva nykyään valitsee nahkakengän, jos joutuu kävelemään välillä hevosen lannassa ja välillä säärtä myöten vedessä.

 

VR: Miksi valita nahkapohja kumisen sijaan?

JP: Suomessa on nahkapohjilla syyttä huono maine, sillä täällä on viimeisinä vuosikymmeninä myyty ala-arvoisesta pohjanahasta tehtyjä kenkiä. Jotkut sanovat, etteivät nahkapohjat sovellu Suomen märille kaduille, mutta ymmärtääkseni Englannissa on vielä vaativammat kosteusolosuhteet, eikä siellä kukaan epäile nahkapohjien kestävyyttä. Kumipohja on kyllä hyvä vaihtoehto, mikäli kenkää käytetään paljon märillä keleillä. Normaalikeleillä ja satunaisilla sateilla nahkapohja on herrasmiehen valinta niin kesällä että talvella. On olemassa myös nahkapohjia, johon on lisätty päkiän kohdalle kumiupotus. Tässä mallissa monien mielestä yhdistyy nahkapohjan ja kumipohjan parhaat ominaisuudet.

 

VR: Miten oikeasti istuva kenkä tukee jalan terveyttä?

JP: Iso osa jalkavaivoista johtuu siitä, että on käyttänyt vuosikausia väärän kokoisia ja ominaisuuksiltaan puutteellisia kenkiä. Hyvin toimiva kenkä ei luonnollisestikaan purista varpaista leveys- tai korkeussuunnassa. Kengän takaosan tulee olla tarkasti kantapään mallinen ja jalkapöydän kohdalla kengän on hyvä olla nauhoja kiristäessä napakan kireä, jotta se pysyy liikkumatta jalassa. Oikean korkuinen korko helpottaa kävelemistä ja päästää akillesjänteen ja pohkeen vähän helpommalla kävellessä varpaille noustessa. Jos on taipumusta lattajalkaisuuteen (laskeutunut jalan kaari), voidaan kengän lestiin tehdä jalan kaarta tukeva muoto tai valmistaa irrallinen tukipohjallinen.

 

VR: Mitä hyötyä on lenkkiraudasta ja pärjääkö ilmankin?

JP: Kun kengän pinkopohja kastuu läpeensä, tulee siitä plastista, jolloin se pyrkii painumaan koron ja päkiän väliltä. Ulkopohjan ja pinkopohjan väliin laitettu lenkkirauta (tai puinen lenkkituki, jota itse käytän) estää tämän painumisen. Hyvälaatuinen pohjanahka vettyy todella hitaasti, joten hyvin huollettu laatukenkä ei välttämättä painu, mutta lenkkituesta ei toisaalta ole mitään haittaakaan, joten mielestäni se on hyvä olla olemassa.

 

VR: Miksi joissain siroissa italialaisissa kengissä ulkopohjan kärki ei ole koholla, kuten tavallisissa kengissä?

JP: Tuota kärjen kohollaan olemista kutsutaan kengän käynniksi. Jotta kengällä voidaan kävellä, täytyy siinä olla tuota käyntiä, muuten kävely on töpöttelyä. Toinen vaihtoehto on se, että pohja on erityisen taipuisa, jolloin se myös joustaa kävellessä. Vieraillessani syksyllä italialaisten suutareiden pajoissa, sain kokeilemalla todeta miten taipuisaa pohjanahkaa he käyttävät. Huono puoli tuossa taipuisan pohjan vaihtoehdossa on se, että varpaiden ja päkiän yläpuolelle tulee helpommin ryppyjä tai taitoksia.

 

VR: Miksi käytetään sovituskenkiä, eikö pelkkä jalan mittaus riitä?

JP: Mittauksessa jalasta otetaan muutamia strategisia ympärysmittoja, mutta pelkkä ympärysmitta ei kerro jalan kolmiulotteista muotoa, esim. jalkapöydän kohdalta mitattuna voidaan saada sama mitta luisesta ja korkeasta ja toisaalta pyöreästä jalan profiilista. Suurin syy kuitenkin sovituskenkien käyttöön on yksilölliset vaihtelut kengän tuntemukseen jalassa. Tämä johtuu käyttötottumuksesta ja varmasti ihan erilisesta jalan hermoston herkkyydestä. Eli jos tehdään kahdelle eri ihmiselle kengät samalla väljyydellä, voi toinen kokea sen sietämättömän puristavalta, kun se toisen mielestä hölskyy jalassa.

 

VR: Ovatko reunoskenkä ja Goodyear-welt kenkä sama asia?

JP: Reunoskenkä on perinteinen rakenne, jossa reunoshihna ommellaan syvin pistoin, jotka ulottuvat pinkopohjan vahvaan keskiosaan.

Goodyear-welt imitoi reunoskenkää, mutta siinä reunoshihna ommellaan pinkopohjaan liimattavaan ritsiin, eli koko rakenteen kestävyys on itse asiassa vain tuon kapean liimasauman varassa. Jos halutaan teollisesti tehdä ommeltuja pohjarakenteita, on läpiommeltu reunoskenkä rakenne Blake/Rapid Goodyear-welt -rakennetta vahvempi. Läpiompelu edellyttää kuitenkin ylimääräisen kengän lestiltä poistamisen ja takaisin laittamisen, mikä hidastaa kengän tekoa.


Suomessa on euromaiden kalleimmat vaatteet ja jalkineet

0

January 8, 2017 by Ville Raivio

Suomi on maa, jonka kulttuurissa miehen suvaitaan käyttävän viljalti rahaa autoon, taloon, mökkiin, matkailuun ja teknologiaan, vaan ei vaatteisiin. Jos niiden hinnat ovat vielä EU-alueen korkeimpien joukossa, tilanne on yhä nihkeämpi. Ratkaisuksi jäävät alennusmyynnit, kirpputorit tai vaka vanha neuvo: Omista vähemmän, omista laadukkaampaa.

“Suomessa on euromaiden kalleimmat vaatteet ja jalkineet, kertoo EU:n tilastopalvelun Eurostatin tuore tilasto. Suomi on hintaykkönen myös euromaiden ravintoloiden ja kuljetuspalveluiden hinnoissa.

Käytännössä hintaero tarkoittaa, että jos kenkäpari maksaa muualla euroalueella keskimäärin sata euroa, Suomessa sille tulee hintaa 121 euroa.”

http://yle.fi/uutiset/3-9385287


Gregory Moore: My Favorite Suit

0

January 6, 2017 by Ville Raivio

Herkkä, romanttinen ja naurettava kertomus, jossa muuan Mr Moore vihdoin saa ostettua vuosikertapuvun, jota kauan kaupassa katseli.



Leveä liituraitapuku

2

January 1, 2017 by Ville Raivio

Suurin osa suomalaisista liituraitapukujen kankaista on kovin heikkoja. Tosin hyvin ohut raita on hillitty, mutta samalla kutomot asettavat ne kovin lähelle toisiaan. Näin kankaan pinnasta muodostuu monien raitojen verkosto, joka muuttuu yhä levottomammaksi, jos raidoissa on väritys. Minä pidän paksusta liituraidasta, joka harmaana tai valkoisena tummansinisen taustan yllä on koko lailla stereotyyppinen pankkiirin asu. Nyt yritän taivutella lukijaa samalle kannalle.

Inspiraatiota paksusta liituraidasta tarjoilee muuan Lapo Elkann, joka on Fiat-konsernin rappiollinen mutta halutessaan kovin tyylikäs vesa. Vanha kuva on vuodelta 2004, jolloin tämä tyyli-ikoni oli hillitympi kuin kokaiininhuuruisten myöhempien aikojen versio. Puvun taustaväri on mainittu tummansininen, raita paksu ja vaaleanharmaa, raitojen väli leveä. Asun muita yksityiskohtia: tyköistuvat lahkeet sekä korkea vyötärö; kovin leveiksi leikatut ja korkeiksi topatut hartiat; melko leveät pystykäänteet, joiden kauluslovi on selvästi matalampi kuin useimmilla valmistajilla; hyvin pitkä paidankaulus ja neulesolmio, jossa on karkea kuvio. Kokonaisuus ei erotu kadulla tai toimistossa, mutta klassiseen tyyliin addiktoituneet huomaavat yksityiskohdat, joiden yhdistelmänä on yksilöllinen.


Alpa – suomalaiset alpakkaneuleet

0

December 7, 2016 by Ville Raivio

Alpa on melko nuori suomalainen neulevalmistaja, joka on erikoistunut alpakanvillaan. Yhtiön perusti yrittäjä Heikki Timlin vuonna 2012, ja päivittäistä toimintaa pyörittää hänen lisäkseen Ilari Kinnunen ja Lauri Hilliaho, kolmen nuoren uroon joukko. Timlin löysi alpakat 5vuonna 2011 ollessaan reppureissulla Perussa. Vuoristossa lämpötila heitteli helteestä hallaan, mutta mies huomasi paikallisten alpakkaneuleiden olevan kuumassa hyvin hengittäviä ja kylmällä hyvin lämmittäviä. Materiaali tuntui iholla miellyttävältä, eikä pistellyt. Lisäksi neuleet tuntuivat pysyvän hyväkuntoisina ja nukkaa vailla vaelluskäytöstä huolimatta. “Ihastuminen alpakanvillaan ja leipiintyminen huonolaatuisiin kertakäyttövaatteisiin yhdistyivät ajatukseksi yrityksestä, joka valmistaisi pohjoismaista ajatonta designia alpakanvillasta”, yhtiö kertoo. Ensimmäiset neuleluonnokset hahmoteltiin matkan aikana ja yritys perustettiin Suomeen palattua.

alpa_alpakkaneuleet_keikarissa

Alpan vaatesuunnittelijana toimii Ainomaria Haataja. Uudet neuleet mietitään yhdessä suunnittelijan, omistajien ja asiakkaiden kesken. Yhtiö seuraa Suomessa harvinaista mallia, jossa mallistot suunnitellaan asiakkaita varten: uutiskirjeen tilaajat saavat vaikuttaa neulemalleihin ja –väreihin. Miesten ja naisten neuleet valmistetaan Liettuassa kahdella perheyrityksellä, joilla on yhdessä yli 120 vuoden kokemus neulonnasta. Samaiset tehtaat ovat voittaneet palkintoja neuleinnovaatioiden ja hyvien työolojen ansiosta. Laadun takaavat uudet Stoll-koneet. Lisäksi pipot valmistetaan Suomessa ja huivit Perussa.

Muista suomalaisista miesten neulefirmoista Alpa eroaa erityisesti materiaalinsa vuoksi. Alpakka on vielä Suomessa harvan suosima materiaali, ja peruslaatuinen perulainen alpakka on noin kolme kertaa suomalaista lampaanvillaa kalliimpi raaka-aine. Sen yksittäiset kuidut ovat paljon hienompia ja sileämpiä kuin karkea suomalainen lammas. Yhtiö kävi paikan päällä vertailemassa lankafirmoja, ja tilaa materiaalinsa suoraan Perusta. Perustaja Timlin kertoo: “Teimme kolme eri matkaa Peruun, jossa suoritimme 22 vierailua eri villatoimittajille, joita Perun valtio meille suositteli. Näistä valitsimme kaksi parasta, jotka ottivat toiminnassaan huomioon reilun kaupan periaatteet, ja joilla on erittäin pitkä kokemus alpakasta materiaalina. Näillä toimijoilla oli myös pitävät todisteet laadusta: esimerkiksi haitallisista kemikaaleista vapaat väriaineet ja se, että lanka oli varmasti täyttä alpakkaa. Valinnassa meille oli tärkeää, että toimittajan toimipaikalla oli avoin ja myönteinen ilmapiiri, ja että suorittavan työn tekijät rohkenivat tulla avoimesti keskustelemaan.”

alpa_alpakkaneuleet_keikarissa2

Lisäksi Alpan neuleet ovat järjestään muotoonneulottuja. Tässä rakenteessa neuleen osat on ensin valmistettu erikseen, ja tämän jälkeen liitetty yhteen valmiiksi neuleeksi. Muotoonneulomisella vähennetään materiaalihukkaa ja vältetään purkautumisriski yhden sauman pettäessä. Lopuksi kysyin Herra Hilliaholta, miksi Keikarin lukijan tulisi valita Alpa. Hän vastaa: “Valmistamme ajattoman tyylikkäitä, mahtavan tuntuisia ja kestäviä neuleita harvinaisesta, mutta erittäin hienosta luonnonmateriaalista. Koska yrityksemme kulurakenne on todella kevyt, voimme tarjota hinta-laatusuhteen, joka ei ole useimmille brändeille mahdollinen.”

alpa_alpakkaneuleet_keikarissa3

www.alpa.fi


Klassikko on piste joulun j:n päälle

0

December 7, 2016 by Ville Raivio

Klassikko-kirjani on kuin onkin kuin piste joulun j-kirjaimen päälle. Tarkemman esittelyn teoksesta voi lukea Keikarin arkistosta ja signeeratun teoksen voi itselleen tai lahjaksi tilata osoitteesta infoATkeikariPISTEcom. Kirja on tutut 35 euroa + postikulut, ja se ehtii vielä jouluaatoksi mukavan miehen kirjahyllyä somistamaan.


Ompelimo Tuplatikki

0

December 4, 2016 by Ville Raivio

Tuplatikki on Vantaan Tikkurilassa sijaitseva ompelimo, joka perustettiin vuonna 2003. Sen palveluihin lukeutuvat kaikki miesten, naisten ja lasten korjausompelut, kuten vaatteiden ja asusteiden kavennukset, levennykset, lyhennykset, pidennykset, muokkaukset, korjaukset sekä yrityspalvelut. Lisäksi tiimi valmistaa tilauksesta verhoja, peittoja, pöytäliinoja, verhoiluja sekä mittavaatteita, kuten hääpukuja tai iltapukuja, yritysten ja asiakkaiden tilausten mukaan. Sijainti Tikkuraitin sivukadulla on Tikkurilan ydinkeskustassa.

ompelimo_tuplatikki_keikarissa

Liikkeen omistaja, ompelija itsekin, on Marju Karjalainen. Hän syntyi ja toimi Etelä-Savon Punkaharjulla kymmenen vuoden ajan puutuotteiden parissa, kunnes muutti Vantaalle ompelutöiden pariin vuonna 2004. Tätä ennen hän kävi Savonlinnan ammattioppilaitoksessa mallipukinevalmistajan koulutuksen, jolta ajalta ompelutaidot ovat peräisin, ja Karjalainen osti yrityksen omistukseensa vuonna 2011. Ydintiimin kaksi muuta toimijaa ovat Satu Runila, joka liittyi Tuplatikkiin työpaikkailmoituksen kuljettamana, ja Camilla Hiltunen, joka saapui liikkeeseen työharjoittelu mielessään. Ompelimon lisäksi yrityksellä on vuonna 2013 perustettu verkkokauppa, joka tarjoaa Caterpillarin, Lacosten ja Björn Borgin kaltaisia valmisvaatteita, asusteita ja popoja kotiovelle tai lähipostiin.

ompelimo_tuplatikki_keikarissa2

Karjalaisen mukaan lukijan tulisi valita Tuplatikki hyvän ja nopean palvelun sekä ammattitaitoisen henkilökunnan ansiosta. “Jos ihmisten pukeutumiseen ja pukeutumiskäyttäytymiseen vielä kommentoin, kyllä toivoisin tuonne musta-valkoisen sekaan väriä ja persoonallisuutta. Näitähän saa nimen omaan muokkaamalla vaatteita. Toisena asiana korostaisin kierrätystä, koska nykypäivänä vaate alkaa olla ongelmajätettä, ja vanhoista vaatteista saa erittäin hyviä muokkaamalla”, Karjalainen lisää.

ompelimo_tuplatikki_keikarissa4

Vasemmalta alkaen Marju, Satu ja Camilla

http://www.ompelimotuplatikki.fi


Vaatturin luona

1

November 14, 2016 by Ville Raivio

“Jokaisella miehellä tulisi olla oma hoviräätäli, johon hän vuosien varrella on luonut luottamukselliset suhteet ylimalkaan ja myös kun on kyse luotosta!

Ylipäänsä on niin, että samoin kuin parturissa mies myös vaatturilla käydessään muuttuu merkillisen tahdottomaksi olennoksi, joka jäykästi nyökkäilee, myöntelee, mumisee ja on tyytyväisen näköinen, vaikkei syvällä sisimmässään tyytyväisyyttä tuntisikaan.

Lisäksi mies on vanhoillinen valitessaan uuteen pukuunsa kangasta ja kuosia. Hänellä ei ole rohkeutta poiketa entisiltä linjoilta vaan kuten Sinuhessa Kaptah hän arvelee varmuuden parhaaksi ja valitsee sekä kankaan että kuosin niin läheltä entistä pukuaan, että hänen tuskin huomataan uutta pukua käyttävänkään. Valitkaamme uusi puku pitkällä tähtäimellä. Suunnitelkaamme puvustomme siten, että tuoreus tuo entistemme joukkoon todellista vaihtelua. Katselkaamme rauhassa vaatturin myötäillessä erilaisia kankaita. Selailkaamme ujostelematta muotilehtiä.

Vielä parempi on, jos mies vaatturille mennessään on jo pikkupiirteitä myöten selvillä siitä, millaisen puvun haluaa. Vaatturikin on vain ihminen, ja vaikka hän auttaakin neuvoillaan miestä aimo askeleen eteenpäin muodin mutkikkailla poluilla ja rohkaisee tätä valitsemaan kapeat housut ja myöntymään siihen, että hän saa tehdä takin liepeeseen halkeimen [blog.huom., takahalkion], hänkin saattaa Homeroksen tavoin torkahtaa.

Mies olkoon vaatturilla käydessään muutenkin luonnollinen, mittaa otettaessa seisköön luontevasti, vetämättä vatsaa suolivyöhän [blog.huom., mitä ihmettä?] ja röyhistelemättä rintaa. Näin vaatturi pääsee nuppineuloineen, liituineen ja mittanauhoineen parhaimpaan tulokseen. Toisaalta mies älköön luottako siihen, että housut ovat sopivat, kun hän lopullisessa katselmuksessa on havainnut takin moiteettomaksi. Kelpo housujen on normaalikupuisella miehellä pysyttävä yllä ilman vyötä ja olkaimia.”

— Veikko Karumo ja Olavi Järvi, Miehen Etikettikirja (1965), Otava, sivut 244-245


Kavennettu vyötärö

9

November 12, 2016 by Ville Raivio

Kavennettu vyötärö on luontaista maskuliinisuutta korostava yksityiskohta leikkauksessa. Oli oma koko mikä vain, hartioitaan voi leikkauksella voimistaa kavennuttamalla takkinsa vyötäröltä. Oikein harteikas korsto ei tätä toimenpidettä tarvitse, hänelle kätevämpää on poistattaa hartiatoppaukset takeista, ja niiden sijaan pyytää hieman vanua tasaisen ilmeen vuoksi. Näin takin hartiat kaartuvat lihaksen kaarien mukaan, eikä ylen harteikas näytä vielä harteikkaammalta kuin räätälöity Frankensteinin otus. Yleinen merkintä takkien valmistuslätkässä on drop, joka tarkoittaa vyötärön ja hartioiden mittasuhdetta. Yleisesti tämä on numeroltaan 7 eli vyötärö on hitusen kapeampi kuin hartiat. Urheilijoilla, kehonrakentajilla tai erikoiset geenit saaneilla numero on 8 tai suurempi. Mitä pulleampi vatsa eli suurempi vyötärö, sitä pienempi drop-luku.

Esimerkkikuvassa villakangastakki, jonka vyötärölinja on kavennettu voimakkaasti. Oikeastaan hitusen liikaa, sillä tämä määrä saa jo lantion näyttämään leveämmältä eli naiselliselta. Harva vaatevalmistaja tavoittelee tällaista ilmettä, mutta melkeinpä kaikki yrittävät antaa asiakkaalleen leveämmältä näyttävät hartiat. Kukapa mies ei moisia haluaisi? Lisäseikkoina huomioimme kaksirivisen napituksen, jossa napit on ommeltu melko kauas toisistaan. Tämä saa kehon näyttämään leveämmältä ja sopii laihalle miehelle parhaiten. Lisäksi käänteiden lovi on sijoitettu korkealle, kuten 2010-luvun miesten takeissa on yleistä, ja tämä saa miehen näyttämään pidemmältä. Erityisen hyvin moinen sopii ns. vertikaalisesti haasteelliselle miehelle. Viimeisenä takissa on rintatasku, joka on melko harvinainen näky, mutta toimii hyvin käytännöllisenä paikkana käsineille, MP3-soittimelle, kännylle ja muille esineille, jotka ilahduttavat arkea. Korrektein pukeutuja änkee taskuun liinan, sillä rintatasku on perinteisesti taskuliinan koti.

oikeat-yhdistelmat-nipistetty-vyotaroKuva: srivats


Klassikko on isänpäivän huipennus

0

October 31, 2016 by Ville Raivio

Tänä vuonna isänpäivää vietetään 13.11. Jos lukija sattuu tuntemaan miehiä, jotka käyttävät vaatteita, ja jotka ovat myös isiä, uskallan suositella Klassikko-nimistä kirjaani juuri heille. Pieni haku verkossa paljastaa positiivisia arvioita sekä esittelyjä, ja Keikarin juttuarkistosta löytyy lisäinfoa.

Signeeratun Klassikon, jonka omistukseen voi toivoa mitä vain, saa 35 eurolla + 9 euron postikuluilla osoitteesta infoATkeikariPISTEcom.


Pitti Uomo -dokumentti

1

June 14, 2016 by Ville Raivio

The Life Of Pitti Peacocks – Pitti Uomo Mockumentary from Aaron Christian on Vimeo.


Seri- eli silkkipainanta

0

May 15, 2016 by Ville Raivio

Seri- eli silkkipainanta (engl. screen-printing) on tekstiileissä, grafiikassa ja muissa taidemuodoissa käytetty painomuoto, joka hyödyntää sapluunia kuvioiden siirtämisessä. Klassisen vaatetuksen harrastajalle termi on hyödyllinen tuntea, sillä seripainetut solmio-, taskuliina- ja kaulaliinakankaat ovat eläväisempiä kuin suurin osa tavanomaisista. Miltei kaikki vaatekauppojen silkkikankaat on värjätty suihkupainokoneilla, jotka ruiskuttavat väriaineet kankaan ulkopinnalle nopeasti ja tehokkaasti. Sen sijaan seripainannassa käytetään perinteisesti sapluunia, jotka peittävät osan painopinnasta, kun väriaine siirtyy seulakankaan lävitse aina takapuolella asti. Aikoinaan seulakankaan materiaali valmistettiin silkistä, joka on jättänyt nimensä tekniikalle, ja toinen nimi on perua latinasta, jonka sana sericum ilmaisee silkkiä. Ennen kuin teolliset seripainokoneet yleistyivät, seritekniikka oli erityisen työläs yhdistelmä sapluunan suunnittelua ja valmistusta, värien sekoittamista, kankaan ja materiaalien yhdistelyä, käsin painamista ja viimeistelyä. Jotkin valmistajat suosivat käsityötä yhä, mutta tämä reitti johtaa suurempiin hintoihin.

Seri-eli_silkkipainanta_Keikarissa

Esimerkiksi keskiaikaisesta La Dame à la Licorne -gobeliinista inspiraationsa saaneen kaulaliinan kangas on valmistunut erissä: ensiksi vaikkapa liinan reunojen kuviot, sitten koristeelliset oksat, lopuksi eläimet ja sitten valikoidut värit yksi tai pari kerralla. Luonnollisesti seripainatus vie enemmän aikaa ja vaivaa, joten se soveltuu kehnosti voittojen tavoitteluun. Lopputuloksena on kuitenkin voimakkaita värejä, tarkkoja kuvioita ja mieltä lämmittävä tieto siitä, että valmistukseen on käytetty enemmän harkintaa kuin yleensä. Harva vaatevalmistaja jaksaa joko investoida seripainotekniikkaan tai alihankkia seripainettuja kankaita, joten merkintä screen-printed on aina miellyttävä lisäinfo vaatteen liitelappusessa. Kenties kerran seripainettua asustetta kokeiltuaan ymmärtää eron.

Seri-eli_silkkipainanta_Keikarissa2


Klassikko on ylioppilaan tyylikirja

0

May 9, 2016 by Ville Raivio

Klassikko: jokaisen miehen tyylikirja on ehtinyt päälle vuoden taaperoikään, mutta sisältö ei ole mielestäni vanhentunut. Tämän vuoksi uskallan sitä suositella ylioppilaslahjaksi jokaiselle nuorelle miehelle, jota aihealue voisi innostaa syystä tai toisesta.

Signeeratun kopion voi tilata suoraan kirjoittajalta osoitteesta infoATkeikariPISTEcom hintaan 35 euroa + postit.


Alan Flusser: Style and the Man

0

May 1, 2016 by Ville Raivio

Amerikkalaisen vaatesuunnittelija-kouluttaja-kirjailija Alan Flusserin kynäilemä Style and the Man: How and Where to Buy Fine Men’s Clothes on klassisen pukeutumisen perusteoksia. Vuonna 1996 julkaistu opus poikkeaa Flusserin muista kirjoituksista, sillä sen 399 sivusta valtaosa on vain kuvauksia vaatevalmistajista tai -myymälöistä. Moni näistä on jo lopettanut kauppansa tai muuttanut kahden vuosikymmenen aikana, joten anti on monen osalta tyhjää. Silti kauppojen valikoiman, hintatason ja historian ohella Flusser tarjoaa myös kiinnostavia kertomuksia seikoista, joilla jokin maineikas puoti tai suunnittelija on saavuttanut paikkansa. Samoin elokuvaintoilija voi kätevästi tarkistaa, missä Gary Cooperin ja Cary Grantin kaltaiset ikonit ovat omaa tyyliään täydentäneet. Vaikka liike olisi muuttanut, maailmaa työn tai huvin perässä kiertävä matkailija voi kätevästi kirjasta tarkistaa, miltä valmistajalta löytyy oikein laadukas solmio, puku tai muu tykötarve. Verkkokaupat vastaavat nykyisin moneen huutoon, mutta teos myös listaa laadukkaita puoteja New Yorkista, Pariisista, Lontoosta, Tokiosta, Wienistä ja muista maailman metropoleista.

Alan_Flusser_Style_and_the_Man_Keikarissa

Tyylin laatukeitaiden lisäksi kirjan alun yli sata sivua tarjoavat pikkutarkkoja ohjeita niin sanotusta täydellisestä istuvuudesta, vaatteiden hoidosta ja pakkaamisesta, solmioista, vinkkejä vaatteen kestävyyden arvioimiseen, infoa materiaaleista sekä rakenteista, ja listauksen laadukkaista yksityiskohdista. Jos on jo lukenut kirjailijan uusimmat ja kattavimmat teokset, Style and the Man, Flusserin kolmas kirja, tarjoaa vähän uutta infoa. Kuitenkin julkaisuvuonna 1996 harvempi mies tunsi useimmat kirjassa esitellyt vaatevalmistajat, sillä Internet oli tällöin vasta lapsen(reunos)kengissään, eikä vastaavaa infopakettia ollut kerätty tyylisivustoille. Niin sanotuissa muotilehdissä listauksia oli, mut

ta kirjan symboliarvo ja säilyvyys on aina korkeammalla jalustalla. Suurimman hyödyn Style and the Man -teoksesta saa englannintaitoinen, vasta pukeutumiskulttuurista kiinnostunut mies, joka pystyy matkailemaan. Myöskään verkkokauppoja tai netin huutokauppoja selaava tuskin panee pahakseen Flusserin neuvoja. Kaikki muut löytävät kirjasta kelpo vinkkejä, neuvoja sekä erittelyä niistä tekijöistä, joilla epämääräinen “laadun” käsite määritellään taiten valmistetuissa miesten vaatteissa.

Alan_Flusser_Style_and_the_Man_Keikarissa2

Alan_Flusser_Style_and_the_Man_Keikarissa3




Copyright © 2013 Ville Raivio





Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Translate Keikari

Aiheet

Arkisto