-
The Trad
0March 31, 2009 kirjoittaja Ville Raivio
Amerikkalainen The Trad -blogi tarjoaa omannäköisensä annoksen tietoutta klassisesta miesten tyylistä, eleganssista ja kauniista elämästä. Ehdottomasti vilkaisun arvoinen sivusto.
Kategoria Linkkikokoelma | Merkintä:
-
Coles
7March 28, 2009 kirjoittaja Ville Raivio
Vuonna 1854 herra William Coles syntyi 13-lapsisen perheen kuopuksena Englannin maaseudulla. Hänet lähetettiin Lontooseen elantoaan etsimään, ja William päätyi lopulta vaatekauppiaan apulaiseksi. Vuoteen 1878 mennessä hän oli säästänyt riittävästi aloittaakseen oman yrityksen. Hän otti yhtiökumppanikseen muuan George Parrottin, ja yhdessä he pystyttivät kaksi liikettä. Menestys tuli nopsaan, sillä putiikkien lähistöllä asui lukuisia varakkaita herrasmiehiä. Vuonna 1882 William Coles meni naimisiin Eliza Pringin kanssa, ja puolisonsa tuomilla varoilla hän osti Parrottin osuuden bisneksestä. Coles joutui siirtämään liikkeensä pois metron tieltä 1900-luvun alussa, ja hän muutti osoitteeseen 147 Knightsbridge. Siellä kyltti ilmoitti Colesin olevan olevan “paita- ja pyjamaspesialisti”.
Toinen omistajan pojista, William Pring Coles, tuli mukaan isänsä bisnekseen samoin kuin tytär Gladys, joka toimi kirjanpitäjänä vuosikymmeniä. 1920-luvulla Ensimmäinen maailmansota teki hyvää kaupankäynnille, ja liike vastaanotti lukuisia tilauksia rykmenteiltä. 30-luvun kehnosta jamasta huolimatta Colesista tuli yhä menestyvämpi liike. 1940-luvulla kuoli Willliam Coles, 1956 puolestaan liikettä johtanut William. Tämän jälkeen omistus siirtyi toiselle pojista, Kennethille, joka oli luonut oman uransa teollisuuskemistinä. Koska hän ei tuntenut vetoa vaatealaan, liikkeen toiminnasta vastasi pääleikkaaja A.C. Martin yhdessä muuan G.A. Headenin kanssa. Vuonna 1972 liike muutti Sloane Streetille, ja 70-luvun puolivälistä lähtien Kennethin poika Timothy Coles johti yhtiötä.
Vuonna 2005 lukuisten pyyntöjen vuoksi Coles perusti jälleenmyyntimalliston, jota maahantuodaan lukuisiin huippulaatua tarjoaviin tavarataloihin kautta maailman. Sittemmin Jermyn Streetin paitamaine on kärsinyt kovia, mutta Colesin maine on säilynyt. Vuonna 2006 Glenaden Shirts of Londonderry -yhtiö osti William Colesin vuonna 1878 perustaman yhtiön. Verkkokaupan valikoima on hyvin pieni, mutta paitojen laatu on erinomainen. Myös alennusmyynnit hoituvat esimerkillisesti. Hinta-laatusuhteeltaan Coles asettuu todennäköisesti Tyrwhittin ja Lewinin yläpuolelle, mutta yhtiön tuotteita en ole vielä itse tilannut. Tarjolla on käsintehtyjä kalvosinnappeja, kauluspaitoja, alusvaatteita, pyjamia, juhlapaitoja, solmioita, naisten paitoja sekä taskuliinoja. Kaikki solmiot on valmistettu käsityönä Englannissa, ja kauluspaidat on viimeistelty käsin. Tuotanto on valtaosin Englannissa, mutta osa tuotteista on peräisin Intiasta tai Espanjasta.
Coles-paitojen ominaisuuksia:
- helmiäisnapit
- taatusti kauttaaltaan kohdistetut kuviot
- single needle stitching -ompeleet
- korkealaatuiset materiaalit
- kaksiosaiset kaulukset
- pyöreät kalvosimet
- 20 ommelta per tuuma
- irrotettavat kaulustuet
- kaksiosainen hartiakaarroke

Kuva: Coles
Käyttökokemuksista voi lukea Keikarin foorumilta.
Kategoria Laatuvalmistajat, Verkkokaupat | Merkintä:
-
Hackett Feressä
0March 28, 2009 kirjoittaja Ville Raivio
Brittiläinen laatuvalmistaja Hackett on rantautunut Suomeen. Bulevardilla sijaitseva Fere on toistaiseksi ainoa valmistajan vaatteita maahantuova yritys, joten visiitti voi olla vaivan arvoinen. Kevätkin kun saapuu.
Kategoria Loistodiilit | Merkintä:
-
Lordi Byron
0March 28, 2009 kirjoittaja Ville Raivio
Runoilija George Gordon Byron (1788-1825) oli Beau Brummellin aikalainen ja tunnettu dandyhahmo. Toisin kuin Beau, lordi Byron ei viihtynyt alituiseen seurapiirien supinan keskellä vaan edusti kirjallista, vetäytyvää dandyismiä. Hänellä oli aatelinen päärinarvo, joka toi mukanaan paikan parlamentin ylähuoneessa, eikä hänen täytynyt taistella asemansa saavuttaakseen kuten Brummellin. Kuten aikansa yläluokkaiset nuormiehet, myös Byron opiskeli ratsastusta, miekkailua, nyrkkeilyä sekä esiintymistaitoa. Vertaistensa lailla hän myös lähti ilolla mukaan kapakoihin, uhkapeleihin, ilotaloihin sekä naisseikkailuihin. Poikkeuksellisesti hän piti myös kovasti miehistä – mieltymys, joka oli hyvin vaarallinen Regency-ajan Englannissa. Kuolemattoman runoilijanmaineensa hän saavutti teoksellaan “Childe Harolds Pilgrimage” vuonna 1812. Kertomus matkasta Venetsiaan teki tuntemattomasta maalaislordista miltei yhden yön kuluessa kaikkien janoaman jännittävän taiteilijan, jolle satoi kutsuja seurapiirien tapaamisiin.
Byron oli suuri esteetikko, seikkailija sekä nautiskelija. Hän suosi vaatetuksessaan klassisen hännystakin ohella itämaisia vaikutteita aina turbaaneista värikkäisiin sametteihin. Hän ei käyttänyt reilusti tärkättyä kaulusta eikä monimutkaista pellavakravattia, vaan avarakaulaisia, poimutettuja Schiller-kauluksia ja tuulessa romanttisesti lepattavia mustia solmukkeita. Taipumustensa mukaisesti Byron oli kenties liian söpö heteroksi: hänen kasvonsa ja vartalonsa olivat sirot, hiuksensa punaruskeat, kätensä pehmeät ja vaaleat, sekä ihonsa kalpea. Reipas ulostuslääkkeiden käyttö toi mukanaan hoikan kehon sekä kalvaan ihon, yölliset papiljottihoidot toivat kiharan hiuksiin. Hän piti kehostaan huolta uimalla, ratsastamalla ja nyrkkeilemällä. Myös pitkäaikainen kasvissyönti muokkasi lordin olemusta. Elämänmittainen melankolia kulki Byronin harteilla kaikkialle, hänen oikea jalkansa oli epämuodostunut tuntemattoman sairauden vuoksi, ja lordi kulki nilkuttaen. Hän totesikin kirjeessään vuonna 1821: “En ole varma onko pitkä elämä suotuisa kellekään minun mielenlaadullani siunatulle”. Byronin lähimpiä ystäviäkin kummastutti runoilijan tempperamentti. Hän saattoi hetken nauraa sydämensä pohjasta ja hymyillä kaikelle edessään, mutta heti perään murjottaa tai raivostua suunnattomasti. Lordin tunnetilat vaihtuivat ääripäästä toiseen.
Byron ei ansainnut dandynkannuksiaan pukeutumisellaan, vaan taiteilijankarismallaan ja tyylinsä omalaatuisuudella. Hän ihaili suunnattomasti Beau Brummellia ja turhatuminen valtasi lordin mielen, kun hän tajusi ettei koskaan voisi yltää pukeutumisessa esikuvansa tasolle. Tästä huolimatta Byron pysyi aina äärimmäisen turhamaisena ja itsepäisenä miehenä, joka saattoi ilmestyä juhlakutsuille rooliasuissa. Kenties juuri erikoislaatuisuuden vuoksi Byroniin rakastuivat lukemattomat naiset. Hän sai lukemattomia ihailijakirjeitä kaikilta säädyiltä, ja lukuisat lukijat vannoivat kuolematonta rakkauttaan herkkää taiteilijaa kohtaan. Julkidandyn päivät kuluivat nautinnosta toiseen, aatelisnaisten salongeista klubeille ja nyrkkeilyturnauksiin. Byronista kehittyi entistä itsetietoisempi ja huolitellumpi: missä Beau käytti virkistäytymiseen ja hygieniaan päivittäin kaksi tuntia, lordi intoutui käyttämään peräti kolme tuntia toalettitoimiin. Samalla hän piti vastaanottoa, jolla vieraat saivat keskustella pukeutuvan, virkistäytyvän ja heräävän sankarin kera. Muotokuvamaalareitaan Byron ohjeisti maalaamaan hänet toiminnan miehenä, ei kirjojen tai kynien kantajana. Tietoinen maineen rakentaminen oli täysin verrattavissa nykyajan filmi- ja musiikkitähtiin.
Missä Beau nousi asemaansa yläluokkaisten suojelijoidensa avulla, Byronilla ei ollut lainkaan läheisiä ystäviä taikka mesenaatteja seuraapiireissä. Hänellä oli vain mielenlaatunsa, kirjalliset lahjansa sekä taiteilijanmaineensa. Lukuisilla kutsuilla hän joutui panettelun kohteeksi, sillä hän tuppasi vetäytymään omaan melankoliaansa ja nojaamaan kyynärpäähänsä apeana. Ele tulkittiin dandyn välinpitämättömyydeksi, mutta osin syynä oli nöyryyttävä jalkavamma, joka olisi tehnyt tanssimisesta puujalkaesityksen ja kepeästä kävelystä mahdottoman. Ahdistustaan lievittääkseen Byron levitti itsestään riettaita juoruja sekä vihjaili paheisiin, jopa insestiin. Vuoteen 1816 mennessä tarinoihin ryhdyttiin suhtautumaan aivan toisin kuin ennen. Hänen tiedettiin olevan ateisti, mutta yhdessä riettaiden kertomusten kera hänen persoonansa oli aivan liikaa seurapiireille. Byronin suosio romahti yhtä nopsaan kuin se oli syntynytkin. Kaiken lisäksi hänen rahankäyttönsä oli yhtä holtitonta kuin muillakin dandyillä, ja vararikko koitti samana vuonna. Ratkaisuna oli maanpako, joka kuljetti lordia ympäri Eurooppaa seuraavan kahdeksan vuoden ajan.
Vuonna 1824 lordi Byron sairastui keuhkotautiin Messolonghissa, Kreikan vapaussodassa. Hänen poismenoaan surtiin laajalti kokomustin suruasuin. Hänen ruumiinsa palsamoitiin ja lähetettiin Lontooseen, jossa valtaisat ihmisjoukot tungeksivat kurkkimaan kuollutta sankarihahmoa. Hänestä on sittemmin tullut legendaarinen romantiikan ajan johtohahmo, jonka runous vaikutti suunnattomasti aikansa Eurooppaan.
Byronin teoksia:
- Hours of Idleness (1806)
- English Bards and Scotch Reviewers (1809)
- Childe Harold’s Pilgrimage (1818)
- The Giaour (1813)
- The Bride of Abydos (1813)
- The Corsair (1814)
- Lara (1814)
- Hebrew Melodies (1815)
- The Siege of Corinth(1816)
- Parisina (1816)
- The Prisoner of Chillon (1816)
- The Dream (1816)
- Prometheus (1816)
- Darkness (1816)
- Manfred (1817)
- The Lament of Tasso (1817)
- Beppo (1818)
- Mazeppa (1819)
- The Prophecy of Dante (1819)
- Marino Faliero (1820)
- Sardanapalus (1821)
- The Two Foscari (1821)
- Cain (1821)
- The Vision of Judgement (1821)
- Heaven and Earth (1821)
- Werner (1822)
- The Deformed Transformed (1822)
- The Age of Bronze (1823)
- The Island (1823)
- Don Juan (1819–1824; valmistumaton Byronin kuollessa vuonna 1824)
- The First Kiss of Love (1806)
- Thoughts Suggested by a College Examination (1806)
- To a Beautiful Quaker (1807)
- The Cornelian (1807)
- Lines Addressed to a Young Lady (1807)
- Lachin y Garr (1807)
- Epitaph to a Dog (1808)
- Maid of Athens, ere we part (1810)
- She Walks in Beauty (1814)
- My Soul is Dark (1815)
- When We Two Parted (1817)
- Love’s Last Adieu
- So, we’ll go no more a roving (1830)
Kategoria Arbiter elegantiarum, Dandyismi | Merkintä:
-
Super 100 -villa
3March 23, 2009 kirjoittaja Ville Raivio
Amerikkalainen tyylivapahtaja sekä pseudonyymi Nicolas Antongiavanni on kirjoittanut American.com -sivustolle erinomaisen artikkelin super-villoilla pelattavasta pelistä. Super-merkitty villa kun on ihan kivaa tavaraa, mutta pelkästään tämä merkintä ei takaa materiaalin olevan kestävää, miellyttävää tai järkevä hankinta.
Kullanarvoisen tekstin voi löytää tämän linkin takaa.
Kategoria Linkkikokoelma, Materiaalit, Sanastoa | Merkintä:
-
English Cut
0March 19, 2009 kirjoittaja Ville Raivio
Thomas Mahon on yksi Savile Row’n nuorimmista räätälimestareista. Hän opiskeli alaa ensin seitsemän vuotta S. Redmaynen liikkeessä, jonka jälkeen hän suuntasi legendaarisen Anderson&Sheppardin oppiin vielä viideksi vuodeksi. Tämän jälkeen hän perusti Steed-räätäliliikkeen ystävänsä Edwinin kanssa vuonna 1995, työskenteli hänen kanssaan kuusi vuotta ja suuntasi käyntinsä eteenpäin. Tällä hetkellä hän pyörittää omaa liikettään Cumbriassa, ja vierailee viikoittain Savile Row’lla.
Mahonin blogi English Cut on erinomaisen hyödyllinen herrasmiehelle, joka haluaa tutustua Savile Row’n perinteisiin ja räätälialaan. Sisäpiirimies Mahon jakaa myös hyödyllistä hänelle, jonka mielestä jumaluus asuu yksityiskohdissa. English Cut muun muassa paljastaa, että Savile Row’n toimijat suosivat miltei poikkeuksetta nautaeläinten sarvista valmistettuja nappeja joissa on vain kaksi napinreikää. Dokumentti Mahonista löytyy täältä.
Kategoria Linkkikokoelma, Savile Row | Merkintä:
-
PukuStudio
2March 19, 2009 kirjoittaja Ville Raivio
Rauhaisan Eiran Tehtaankadulla, aivan pompöösin Venäjän suurlähetystön vierellä, sijaitsee PukuStudio. Vaatimattoman julkisivun taakse kätkeytyy sopimuksesta auki oleva räätäliliike, joka kykenee vastaamaan kaikkiin miesten ja naisten vaatteiden tarpeisiin. Pieni sisätila täyttyy sohvasta, laajakuvatelevisiosta, kirjahyllystä sekä työpöydästä. Rekeillä roikkuu vaatteita kahdessa rivissä, osa huollossa, osa viimeistelyä vailla. Kapea kirjahylly notkuu sekä moderneista pukeutumisoppaista että vuosikymmeniä vanhoista räätälialan teoksista. Ylimpänä kaikista nököttää kuvitettu painos ikonisesta Sunzin teoksesta “Sodankäynnin taito” – eittämättä Arman ottaa alansa tosissaan. Arman ja Sonja, Helsingin kaunein vaatturi, muodostavat yhdessä melkoisen vaikuttavan parivaljakon.
Sonja Raassina, 38, valmistui vaatturiksi 12 vuotta sitten. Hän toimi parturi-kampaajana, kunnes lama vei työpaikan ja jätti Sonjan tyhjän päälle. Koska hänen isoisänsä oli tyyliniekka ja äitinsä ompeli paljon, vaatteet ovat aina kiinnostaneet Sonjaa. Hän on ollut vaatturimestari Matti Hampaalan opissa, tehnyt yhteistyötä Janne Renvallin kanssa ja ollut harjoittelussa muun muassa teatterikorkeakoulussa. Kaupunginteatterissa hän toimi kaksi vuotta ja kansallisopperassa yhden kauden ajan. Hän tuskastui jatkuvaan pätkätyösumaan, ja ajatus oman liikkeen perustamisesta ehti muhia jo ennen kuin hän kuuli Armanin olevan samoissa aikeissa. Tietotaitojen yhdistäminen oli luonnollinen päätös. PukuStudio on ollut pystyssä nyt liki kolme vuotta. Vaikka molemmat räätälit osaavat sekä miesten että naisten vaatteiden valmistamisen, Sonja palvelee miltei poikkeuksetta naisasiakkaita ja Arman miehiä. Sonjan mukaan asiakkaan tulisi valita PukuStudio mikäli hän haluaa yksilöllistä tyyliä ja erinomaista palvelua. Koska hyvin harva liike tarjoaa naisille mittajakkuja sekä käsintehtyjä tilausjakkuja, PukuStudio on erinomainen valinta mikäli näitä mielii. Erikoisin Sonjalta tilattu vaate on ollut sähkönsininen pliseerattu morsiuspuku.
Arman Alizad, 38, on ehtinyt moneen paikkaan. Taival alkoi Iranin pääkaupungista Teheranista, josta hän päätyi vanhempiensa mukana vallankumouksen tieltä Amerikkaan. Koska isovanhemmat olivat asuneet Suomessa 60-luvulta lähtien, Arman päätyi vanhempiensa mukana hyvinvointipohjolaan. Hänet tunnetaan Cityn kolumnistina, MoonTV:n Dresscoden juontajana, MTV3:n Unisex-ohjelmasta sekä bisnes.fi -sivuston sekä Ekonomi- ja Veli-lehtien tyylikolumnistina. Näiden lisäksi hän on nuorin vaatturimestarin tutkinnon Suomessa suorittanut henkilö. Mestarintutkinto eroaa vaatturin tutkinnosta liiketaloudellisten teoriakokeiden sekä mestarineuvoston valvonnassa suoritetun loppukokeen ansiosta. Viimeisessä koitoksessa vaatturin tulee valmistaa neuvoston valvovien silmien alla frakki 40 tunnin eli yhden työviikon aikana. Tämän jälkeen vanhat mestarit tarkastavat valmiin frakin ja päättävät, onko kokelas mestarintutkinnon arvoinen. Arman sai mestaruutensa 26-vuotiaana vuonna 1997.
90-luvun puolella Arman haki Teatterikorkeakouluun, ei päässyt sisään ja tuumi mitä elämällään tekisi. “Kaveri oli Roihuvuoressa ja soitti, että ‘tule kokeilemaan. Täällä on ihan hauskaa, saa tehdä releitä.’ Ajattelin, että miksei.” Hän kyseli Roihuvuoren ammattioppilaitokselta peruutuspaikkoja, päätyen lopulta koeajalle. Kun syysloma saapui, Armanilla ei ollut mitään tekemistä ja hän päätti soittaa vaatturimestari Jouni Korhoselle. Äreänä puhelimeen vastannut Korhonen tiedusteli, mitä helvettiä Arman aikoisi hänen luonaan tehdä. Nuorimies meni hiljaiseksi, mutta lyhyen tauon jälkeen mestari ilmoitti, että Arman saisi saapua harjoittelemaan heti seuraavana maanantaina kello 8. Tämän jälkeen hän paiskasi luurin hellästi nuoren oppilaan korvaan. Niinpä Arman kävi Roihuvuoren ohella Korhosen luona opissa, ja vaatturin tutkinnon suoritettuaan jatkoi täysipäiväisesti vaatturimestarin luona. Hän päätyi viettämään neljä vuotta Jounin luona, jonka jälkeen hän jatkoi vaatturimestari Matti Hampaalan luokse. Matin rohkaisusta Arman päätti suorittaa mestarin tutkinnon. Valmistuttuaan mestariksi Arman päätyi TV-alalle, mutta päätti ettei halua tehdä alan töitä elääkseen. Vaatturin leipä oli hänen mielestään paljon varmempi valinta, mutta hän päätti yhdistää satunnaiset televisioprojektit leipätyönsä ohelle. Seuraavana pamahtaa ruudulle Kill Arman, joka aloittaa elämänkaarensa 24.3. Jim-kanavalla.
PukuStudion tyypillisimmät miesasiakkaat ovat noin 30-vuotiaita hyvin toimeentulevia veijareita, jotka eivät ole kiinnostuneita hinnasta. Sen sijaan heitä kiinnostaa, onko olemassa mitään rajoja oman mielikuvituksen toteuttamiselle. He eivät ole unelmoineet nimenomaan käsintehdystä puvusta, vaan puvusta jossa on joitain tiettyjä ominaisuuksia. Miellyttävänä lisänä jokainen tilauspuvun hankkinut asiakas saa pähkinäpuisen henkarin, jonka puuseppä on valmistanut asiakkaan mittojen mukaan. Arman määrittelee oman tyylinsä istuvuuden kautta. Hänen mielestään puku saa olla mieluummin puoli numeroa liian pieni kuin puolisen numeroa liian suuri. Kenties hieman kärjistäen hän lisää: “puvun ei tarvitse olla mukava. Verkkarit on mukavia, sohva on mukava, mutta puvun ei tarvitse olla.” Armanin mukaansa asiakkaan tulisi valita PukuStudio, mikäli hän haluaa äärimmäisen luotettavan räätälin, joka taatusti tietää vaatteista enemmän kuin hän. Herrasmies päätyy tiettyyn räätäliin myös käsityötaiturin persoonan ansiosta. Saman väittämän tämä Tehtaankadun persialaissoturi ilmaisee omalla tyylillään: “me myydään täällä tietynlaista mustikkamehua. Ne, jotka tykkää siitä, tykkää siitä. Se on hiton hyvää niille, jotka on mieltyneet meidän tarjontaan.”
Erikoisin Armanin saama toimeksianto: Wyatt Earp -tyylinen 1800-luvun lännenasu.
Esimerkkihinnastoa:
-käsityönä valmistettu tilauspuku alkaen 3300 euroa
-käsityönä valmistetut tilaushousut alkaen 700 euroa
-mittatilauspuvut alkaen 1300 euroa
-mittatilaushousut alkaen 450 euroa
-mittatilauspaidat alkaen 220 euroaLiikkeen kautta voi hankkia Hübscherin mittatilauspaitoja sekä Sartoria Rossin mittatilauspukuja.
Kuvista suuri kiitos luottovalokuvaajalleni toiminimi Masarazzille.
PukuStudio
Tehtaankatu 8
09-677027
www.pukustudio.com
Avoinna sopimuksen mukaan.
Kategoria Räätäliliikkeet | Merkintä:
-
Yves Saint-Laurent
2March 18, 2009 kirjoittaja Ville Raivio
Kuten valtaosa muotitaloista, myös YSL teettää pukunsa alihankkijoilla. Tämä ranskalainen vaikuttaja suosii toistaiseksi maineikasta Ermenegildo Zegnaa, joka on tunnettu vähintään tyydyttävää laatua tarjoavana perinteikkäänä italialaistoimijana. Saint-Laurentin puvut eivät kuitenkaan missään nimessä ole täyden hintansa arvoisia. Muotifirma ainoastaan suunnittelee mallistot, ja valmistaja-Zegna lätkäisee niihin YSL-logon, joka tuo hintaan ilmaa valtaisasti. Asiakas pääsee paljon halvemmalla ostamalla suoraan Zegnan puvun, joka on vielä suhteellisen järkevästi hinnoiteltu.
Käytettynä YSL on kuitenkin erinomainen hankinta. Koska valmistajan puvun ostava todennäköisesti kohtelee aarrettaan huolella, käytetyt YSL-puvut ovat yleensä moitteettomassa kunnossa. Mitoitus on muotitalojen mukaisesti hoikka, eikä ole tavatonta että 50-kokoinen puku mahtuu hoikalle 48-kokoiselle. Kokemukseni mukaan YSL erottuu rohkean värinkäyttönsä ansiosta, ja valtaosa puvuista sekä irtotakeista on melko klassista linjaa. eBayssä seikkaileva voi tehdä uskomattoman herkullisia löytöjä.

Kategoria Laatuvalmistajat | Merkintä:
-
Mokkasiinit
0March 17, 2009 kirjoittaja Ville Raivio
Mokkasiinit (moccasins) ovat kaikkien nauhattomien nahkajalkineiden kantamuoto. Varhaisimmat versiot ovat peräisin Amerikan intiaaniheimoilta, ja perusrakenne on pysynyt samana vuosisatoja. Heimot valmistavat mokkasiininsa yhdestä ohuesta ja pehmeästä nahkapalasta, joka on ommeltu muotoonsa ja koristeltu yläosasta. Antura on hyvin ohut ja joustava. Nimensä mokkasiini on saanut Powhatanin kielen sanasta makasin, joka tarkoittaa kenkää.
Modernin mokkasiinin katkeamaton menestystarina syntyi, kun norjalaiset ryhtyivät 1930-luvulla valmistamaan vapaa-ajan nahkajalkineita mokkasiinirakenteella. Nyt jokainen kunnioitettava valmistaja tarjoaa jopa useampaa mokkasiinimallia rentoon oleiluun. Ainoa yhdistävä tekijä on rakenne, joka on yhä hyvin kevyt, ohut ja rento. Mokkasiinit ovat pahamaisia yhden kesän popoja, jotka kuluvat nopeasti rikki kaupungin kovia katuja kuluttaessa. Ne eivät missään nimessä sovellu formaaleihin tilanteisiin, vaan nimenomaan vapaa-aikaan, autoiluun ja erityisesti kesän helteille. Italialaiset ovat tässäkin asiassa hyvin sallivia, mutta suomalaisen ei kannata sooloilla.
Koska mokkasiinien rakenne on huomattavasti kevyempi kuin reunosloufereiden, on suositeltavaa yhdistää ne ainoastaan hyvin ohuiden housujen kanssa. Farkut ovat yleinen valinta, mutta denim on poikkeuksetta liian paksu materiaali mokkasiinien ihonohuen olemuksen kaveriksi.
Suositeltavat vaihtoehdot:
- pellavahousut
- ohuet puuvillahousut
- shortsit (ilman sukkia)
- puuvilla-pellavahousut

Kategoria Jalkineet | Merkintä:
-
Tie pin
5March 17, 2009 kirjoittaja Ville Raivio
Tie pin (solmiopinni) tunnetaan myös nimillä stickpin, tie tack sekä tie tac. Se oli hyvin suosittu solmiokoriste 1800-luvun ja 1900-luvun molemmin puolin, mutta nykyisin hyvin harvinainen. Ulkomailla pinniä näkee ajoittain, mutta Suomessa ei lainkaan. Aiemmin miehet saattoivat pinnillään kertoa jäsenyydestään kerhossa, poliittisessa liikkeessä tai yhtiössä, mutta myös koristautua tai pitää solmiotaan ojossa. Nykyisin samaa hallintaa tuo solmioneula, joka on vielä yleinen listä tumman puvun tilaisuuksissa.
Solmiopinni kiinnitetään hieman solmun alapuolelle, jossa se ilmaisee kantajansa erinomaisesta mausta. Kenties klassisin valinta on kultainen pinni helmikoristeella. Koska pinnin terävä pää on hyvin ohut, se ei oikein aseteltuna jätä näkyvää jälkeä solmion pintaan. Vaikka tämä asuste on Suomessa kenties harvinaisin solmion kera käytettävä koriste, se ei suinkaan ole muinaismuisto. Solmiopinniä ympäröi samanlainen klassisen elegantti aura kuin taskukelloa: kumpikaan ei ole välttämätön taikka tarpeellinen, mutta oikein toteutettuna molemmat ovat erinomainen lisä.
Kategoria Asusteet, Solmiot | Merkintä:
-
Tupsulouferit
0March 17, 2009 kirjoittaja Ville Raivio
Tupsulouferit (tassel loafer) syntyivät 1950-luvulla, kun alkuperäiseen penny loufer -mallin iltin päälle lisättiin nahkaiset tupsukoristeet. Koska tupsuilla ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin koristeellisuus, niitä voidaan pitää formaaleimpana louferimallina. Tästä huolimatta, tupsuin koristetut louferit ovat hankala tapaus. Niillä on erinomaisen vankka asema klassisessa pukeutumisessa sekä bisnespuolella, mutta ne jakavat miehet kahtia. Toinen puolisko kokee tupsujen näyttävän melkoisen hupaisilta, fanit puolestaan ovat kovasti hurmaantuneet jalan käynnin mukana pomppiviin tupsuihin. Kuten aina, käyttäjän maku ratkaisee. On hyvä pitää mielessä, että tupsut voivat repeytyä irti tai hangata erityisen herkän pukukankaan rikki.
Kuten muutkin louferit, tupsulouferit on suositeltavaa yhdistää seuraavien kanssa
- pellavahousut
- ohuet puuvillahousut
- khakihousut
- chinot
- farkut
- shortsit (tällöin ilman sukkia)
- suorat housut vapaa-ajalla
- suorat housut rennommassa ympäristössä
Kategoria Jalkineet | Merkintä:
-
Louferit
2March 17, 2009 kirjoittaja Ville Raivio
Louferi (loafers, slip-ons) on puolikenkä, jonka nauhattomaan olemuksen sisään jalat luistavat kuin itsestään. Ne syntyivät 1930-luvulla, kun norjalaiset ryhtyivät valmistamaan nahkaisia vapaa-ajan jalkineita mokkasiinirakenteella. He veivät jalkineita ympäri Eurooppaa, josta amerikkalaiset toivat mallin kotimaahansa. 1934 amerikkalainen Bass-jalkineyhtiö toi markkinoille sittemmin klassikoksi muodostuneen mallinsa nimeltä Weejun. Kevyt ja rento louferi sai nopeasti klassisen miesten kengän arvonimen.
Vuorettomana kenkänä louferi muotoutuu mainiosti käyttäjänsä jalan muotoon, ja tuntuu mukavalta myös ilman sukkia. Jalkinetyyppi onkin ihanteellinen kesäkäyttöön. Nahka hengittää, mutta helteillä silläkin on rajansa. Tupsulla tai ilman, ulkonäkö on makukysymys. Louferit eivät kuitenkaan ole formaalit jalkineet. Häihin, hautajaisiin ja muihin vastaaviin ympäristöihin nauhakengät ovat ainoa oikea vaihtoehto. Rentoihin ilmapiireihin sekä luovan työn aloille malli sopii mainiosti. Alkuperäinen louferimalli on 1934 syntynyt penny loufer, seuraava versio on 50-luvulla kehitetty tupsulouferi ja kolmas vuonna 1966 syntynyt Gucci-tyylinen louferi, jossa on metallinen koriste. Näiden lisäksi on kymmeniä eri muunnoksia samasta peruskaavasta. Kaikkia loufereita yhdistää nauhattomuus ja nahkarakenne.
Loufereiden pariksi sopivat:
- farkut
- pellavahousut
- ohuet puuvillahousut
- khakihousut
- chinot
- kaikki ohuet pukukankaat
Kategoria Jalkineet | Merkintä:
-
Wain Shiell
0March 16, 2009 kirjoittaja Ville Raivio
Vuonna 1807 perustettu Wain Shiell&Son saavutti vakaan markkina-aseman vuoteen 1830 mennessä, jonka jälkeen se piti vahvaa asemaa West Endin kangasmarkkinoilla. Vuodesta 1851 eteenpäin bisnes jatkui nimellä Stone and Wain, kunnes vuonna 1878 Thomas Wain löi hynttyyt yhteen Robert Pirie Shiellin kanssa: Wain Shiell&Co. oli syntynyt. Tästä rapiat kolmekymmentä vuotta myöhemmin toimipaikka oli siirtynyt Savile Row’lle, jossa päämaja yhä on. Vuosien saatossa Wain Shiell saavutti erittäin kunniakkaan maineen yhtenä korkealaatuisimmista vaatekankaiden valmistajista. Vissi vaikutus oli Savile Row’n vaativilla räätäliliikkeillä, jotka suosivat kotimaista kunhan laatu tyydytti.
Tänä päivänä Wain Shiell on osa maineikasta Scabal-yhtiötä, joka toimittaa huippulaadukkaita pukukankaita ympäri maailman.
http://www.scabal.com/index.php?page=wainshiell

Kategoria Laatukangasvalmistajat | Merkintä:
-
Harmaat hanskat
2March 16, 2009 kirjoittaja Ville Raivio
Harmaat hansikkaat ovat jokaisen itseään kunnioittavan pukeutujan vaatekaappiin lukeutuva lisä. Maailmalla ne ovat mustien ja ruskeiden hansikkaiden ohella yleisimmät käsien suojat, mutta Suomessa valitettavan harvinaiset. Ruskeisiin verrattaessa harmaat ovat formaalit, mutta mustiin verrattaessa rennot. Harmi kyllä, kovin monesta suomalaisesta puodista ei löydy harmaita hansikkaita lainkaan. Kenties asiakkaat eivät osaa niitä tiedustella, ja suosivat mustia kuten kaikki muut.
Kategoria Asusteet, Hansikkaat | Merkintä:
-
Dainite sole
0March 14, 2009 kirjoittaja Ville Raivio
Dainite sole (Dainite-pohja) on korkealaatuisten reunosjalkinevalmistajien suosima kumipohjamateriaali. Dainite-pohjia käytetään nahkapohjiin ommeltuina, ja ne erottuvat muista kumipohjista pallomaisten kuvioiden ansiosta. Paitsi että Dainite tarjoaa erinomaisen pitävyyden, pehmeän tuen ja suojaa jalkineiden sisärakenteita kosteudelta, se on myös erittäin kestävää. Korkealaatuiset jalkinevalmistajat ompelevat Dainite-pohjan kiinni käsityönä Goodyear Welt -rakenteen mukaisesti, joten rakenne on kokonaisuudessaan vaihdettavissa.
Kenties ainoa Dainite-pohjan haittapuoli on paksuus. Koska tämä materiaali on valmistettu kestämään, Dainite-jalkineissa on usein yhtä paksu pohjarakenne kuin kaksinkertaisissa nahkapohjajalkineissa. Tätä kumipohjamateriaalia ei myöskään ole laajalti tarjolla, eikä mustaa kumia pysty helposti kätkemään värikerroksella. Mikäli nämä pienet negatiiviset puolet pystyy hyväksymään, Dainite on kenties paras pohjaratkaisu ympärivuotiseen käyttöön Suomen ilmastossa.
Kategoria Jalkineet | Merkintä:
-
Avainkotelo
0March 14, 2009 kirjoittaja Ville Raivio
Avaimet ovat tehty kestämään. Paha kyllä, niiden terävät reunat riipivät taskut ja kaiken muunkin tiellään rikki. Kattavan tärvelyn välttääkseen on hyvä hankkia avainkotelo, joka suojaa vaatteita avaimilta ja toimii myös esteettisenä elämyksenä. Kaikenlaisia malleja on saatavilla lukuisilta valmistajilta, mutta ehdottomasti kätevimmät niistä ovat riittävän kookkaita mutta taskukokoisia. Tukeva nahka takaa pitkän käyttöiän.
Kategoria Asusteet | Merkintä:
-
Kärkirauta
0March 14, 2009 kirjoittaja Ville Raivio
Toe cap (kärkirauta) on pieni teräksinen kovike, jonka ammattitaitoinen suutari kiinnittää nahkajalkineiden kärkiosaan anturaa tärvelemättä. Kävelijästä riippuen pohjan osat kuluvat eri tavoin, mutta kärkiosa on poikkeuksetta ensimmäisten joukossa hätää kärsimässä. Tämän vuoksi kärkirauta on järkihankinta, mikäli tietää askeleensa olevan raskas ja kärjen kuluvan nopsaan. Haittapuolena voi olla metallinen kopina, joka teräksestä lähtee. Vastaavia kovikkeita on saatavilla myös korkolapun kohdalle, mikäli on kanta-astuja.
Kategoria Jalkineet, Vaatteiden kustomointi | Merkintä:
-
Desert boot
2March 13, 2009 kirjoittaja Ville Raivio
Desert boot (aavikkosaapas) juontaa juurensa Toisen maailmansodan taisteluista. Sotilaat käyttivät tällöin raakakumipohjaisia saappaita, jotka oli suunniteltu sodankäyntiin, mutta joita nähtiin erityisesti aavikkoilmastossa brittiläisten upseerien jaloissa. Muuan Nathan Clark, joka oli mukana jalkineyhtiö Clarks’sissa, törmäsi Burmassa kahdeksaan upseeriin jotka marssivat pölyä kasaan desert bootsit jaloissaan. Hän hurmaantui malliin, ja palattuaan kotiin Somersetiin, hän loi yhdessä Clark’sin leikkaajan kanssa vapaa-ajan mallin kaavan: kahdesta palasta koostuva yläosa, raakakumipohja, pyöreä varvasosa ja vahva kantapäätuki.
Tyylipuhtaimmassa desert bootissa ei ole koristeluja etuosassa, varsi on melko korkea ja nauhareikiä on vain kahdessa tai kolmessa rivissä. Varsikappaleet ovat selvästi näkyvillä ja ne on ommeltu melko matalalle. Vaikka nahkaisia ja mokkanahkaisia versioita näkee yhtä paljon, jälkimmäinen on puristin valinta. Samainen perinteitä tukeva herrasmies valitsee valmistajakseen Clarksin, joka oli ensimmäinen yhtiö joka toi mallin siviileille. Clarksin hintataso jäänee noin 100 euroon, joten mistään vuosikymmeniä kestävästä parista ei voi olla kyse.
Desert bootsiensa yhdistelyssä tulee olla huolellinen. Vaikka suositukset kulkevat suorien housujen kautta molskeihin sekä vakosamettihousuihin, eniten kotonaan tämä malli on farkkujen seurassa. Suorat housut voivat toimia, mutta epäonnistuminen on todennäköisempää kuin aistikas toteutus. Kuten aina, oma maku ratkaisee.
Kategoria Jalkineet | Merkintä:
-
Tumma puku
5March 11, 2009 kirjoittaja Ville Raivio
Kutsussa tumma puku tarkoittaa hillittyä kokonaisuutta, jonka muodostavat tummanvärinen puku, kauluspaita, solmio, taskuliina, ohuet sukat ja pukukengät. Puvun väri on joko musta, tummanharmaa tai hyvin tumma sininen. Vaikka asu on tumma, tämä ei tarkoita etteikö puvun kankaassa voisi olla kuviointia. Täysin kuvioton kangas on toki virallisempi, mutta hienovarainen kalanruoto, hillitty liituraita taikka niin sanottu sharkskin-kudonta ovat myös passelivalintoja. Keski-Euroopassa täysmusta puku on varattu ainoastaan hautajaisiin, ja sikäläiset pukutyöläiset kummastelevat hautajaisasuissa edustavia suomalaisia kontaktejaan. Samanlainen on oma kummasteluni ja suosittelenkin mustaa vain hautajaisiin, äärettömän surun merkiksi. Monipuolisin mahdollinen tumma puku on tummansininen, joka on ilman muuta yleisin näky poliitikkojen sekä talouspamppujen yllä - ja syystäkin. Värinä tummansininen on edustava, sopii jokaisen ylle, se ei ole liian raskas ja näyttää keinovalossa liki mustalta.
Tulevia tumman puvun tilaisuuksia tai työpaikkapukeutumista silmällä pitäen olen koonnut listan, jolla tumman puvun etiketti selviää helposti ylhäältä alaspäin pukeutuen.
Hattu on erinomainen valinta kylmän vuodenajan aikana. Puvun kanssa yhteenkäyviä malleja ovat fedora- tai trilby-malliset huopahatut sekä suikka. Jos sietää kylmää hyvin, päänsä voi myös jättää paljaaksi. Pipo tai lätsä on suotavaa jättää kotiin.
Puku on joko yksi- tai kaksirivinen ja siinä yksi, kaksi tai kolme nappia. Väriltään kankaan tulee olla joko tummansininen, tummanharmaa tai hautajaisissa musta. Kangas on joko täysin koristelematon tai hillitysti kudottu. Tumman puvun tilaisuuksissa päähuomion tulee aina kohdistua juhlan järjestäjiin tai juhlittaviin henkilöihin, joten vieraan tulee välttää kaikenlaista huomiohakuisuutta asussaan.
Kauluspaita on virallisemmissa tilaisuuksissa valkoinen, mahdollisimman hillitysti kuvioitu ja siinä on mieluiten ranskalaiset kalvosimet, jotka kiinnitetään kalvosinnapeilla. Työpaikasta riippuen myös siniset, kuvioidut tai muuten värikkäät kauluspaidat ovat kelpo vaihtoehtoja. Kaulusten koko valitaan miehen pään ja rintakehän koon mukaan: isolle miehelle kookkaampaa, pienemmälle pienempää. Paidanhihojen tulee aina näkyä takinhihojen alta sentin-puolentoista verran – ei yhtään enempää tai vähempää.
Kalvosinnapit ovat hillityt ja yleisen tavan mukaisesti samaa materiaalia kuin muut metalliasusteet. Jos siis solmion kanssa pitää solmioneulaa, sen tulee olla samaa materiaalia kuin kalvosinnappien. Hopea ja kulta ovat yleisimmät metallit. Kalvosinnappien kivikoristeena helmiäinen, onyks ja tiikerinsilmä ovat yleisimmät vaihtoehdot. Koristeaiheen voi valita erittäin vapaasti.
Solmion väri on kaikkein juhlallisimmissa tilaisuuksissa joko harmaa tai hopeinen ja hyvin hillitysti kuvioitu. Muissa tilaisuuksissa solmion väritys ja kuviointi ovat melko vapaasti valittavissa. Solmiosolmu valitaan paidan kaulusmallin ja miehen pään koon mukaan. Pienemmälle veijarille pienempi solmu, suuremmalle suurempi. Musta solmio on surun merkki ja ainoastaan hautajaisiin sopiva.
Taskuliinan tulee juhlallisimmissa tilaisuuksissa olla valkoinen ja hillitysti taiteltu. Muutoin väri- ja kuvioskaala on erittäin laaja – hillityn rajoissa kuitenkin. Koska puvuntakin rintataskun ainoa funktio on taskuliinan säilyttäminen, liina tulee aina sujauttaa sisään.
Vyö on yleisesti samaa väriä ja materiaalia kuin jalkineet. Solki on hillitysti kuvioitu. Jos housuissa on napit housunkannattimille, niiden materiaali ja kuviointi on hyvin vapaasti valittavissa.
Sukkien tulee mieluusti olla samaa väriä joko housujen tai jalkineiden kanssa. Näin muodostuu yhtenäinen visuaalinen jatkumo pukukengistä nilkkaan ja nilkasta lahkeeseen. Sukissa voi olla kuviointi hyvin vapaasti valiten.
Kengät ovat virallisissa tilaisuuksissa kanssa aina mustat. Työpaikasta riippuen myös ruskeat parit tai jopa avokengät sopivat. Ennen juhliin lähtöä on hyvä kiillottaa poponsa suurella antaumuksella.
Kaulahuivi on mahdollisimman tummaa väriä ja hillitty, hautajaisissa aina valkoinen.
Päällystakki on polvipituinen ja väriltään tummansininen, -harmaa tai musta. Hillitty kuviointi on aina paikallaan.
Käsineet ovat mieluiten harmaat tai mustat, sillä nämä värit käyvät yhteen mustien jalkineiden kanssa. Kaikki nahka-asusteet ovat yleensä samaa väriä.
Laukku on edellisen kohdan mukaisesti samaa väriä kuin muutkin nahkaiset asusteet. Erilaisia laukkumalleja on suuri määrä ja valinta on vapaa.
Kategoria Etiketti | Merkintä:
-
Frakki
18March 11, 2009 kirjoittaja Ville Raivio
Seuraavana vuorossa on äärimmäisen eleganssin ympäröimä frakki (eng. white tie). Esimerkkinä toimii Hänen kuninkaallisen korkeutensa Windsorin herttuan yönsininen räätälityönä valmistettu kokonaisuus, jotta oikea istuvuus olisi lukijalle selvä. Tämän typerryttävän näyn valmisti Savile Row’n legendaarinen räätäli Frederick Scholte, joka huolehti muiden luottovalmistajien ohella herttuan tyylistä vuosikymmeniä.
Frakkitakki on musta, mutta jos haluaa olla jumaluuden kaltainen ilmestys, yönsininen on ainoa oikea valinta. Tämä sinisen sävy näyttää sisätilavalaistuksessa mustaakin mustemmalta. Takin etuosan liepeiden tulee juuri ja juuri peittää liivit sekä housujen vyötärö. Tätä seikkaa ei voi liioin korostaa, sillä Linnan juhlia katsellessa 95% vieraista kulkee frakissa, jossa liivin alareuna roikkuu rumasti takin miehustan alta. Takin hännys ei saa ulottua polvitaipeita alemmas.
Housut ulottuvat luontaiselle vyötärölinjalle siten, että niiden yläosa jää liivien alle piiloon. Molempien lahkeiden pituudelta kulkee kaksi silkkistä koristeraitaa.
Frakkipaita on valkoista merssipuuvillaa ja sen rintamus sekä kalvosimet tärkätään. Ideaalitapauksessa paidassa oleva pystykaulus on irrallinen ja maahanmuuttopolitiikkaakin jäykempi. Tämä kuitenkin toteutuu harvoin luonnossa, sillä suomalaiset miehet haluavat pukeutua mahdollisimman vähällä vaivalla. Aitoa menoa kannattava mies ostaakin paitansa ulkomailta ja huolehtii siitä, että irtokaulukseen tulevat myös kiinnitysnapit mukaan. Paidan hihojen tulee kurkistaa frakkitakin alta vain 1-1½ cm verran. Myös tämän osalta Linnan juhlien vieraat epäonnistuvat usein.
Hansikkaat, mikäli ne puetaan, ovat valkoiset ja puuvillaa, jotta kädet eivät hikoilisi ahdistavasti keinokuidun sisällä – ja jotta daamin ei täytyisi tanssin aikana kärsiä partnerinsa hikisistä käsistä.
Liivit valmistetaan valkoisesta merssipuuvillasta ja niiden etumus tärkätään. Liiveissä on syvään leikatut kaulukset, jotka sulkeutuvat alhaalta helmiäisnapeilla. On makukysymys, josko liiviensä takaosaan haluaa vuorikankaan, vaiko ainoastaan joustokiinnityksen.
Solmuke on valkoista merssipuuvillaa, jota tärkätään (jos tärkätään) vain vähän. Jos mies ei itse onnistu sitä solmimaan, on hänen turha mennä kutsuille. Frakkitilaisuuden isäntäparia ja vieraita tulee kunnioittaa pukeutumalla kutsun mukaisesti, ja osa valmistautumista on solmukkeen solmiminen.
Jalkineet ovat kiiltonahkaa ja ehdottomasti oxford-malliset. Myös opera pumps -nimellä kulkevat rusetin koristamat kengät (kuten kuvassa) käyvät. Frakkitilaisuus on äärimmäisin pukeutumisetikettiä vaativa tapahtuma, eikä tällaiseen tilaisuuteen ole suotavaa saapua minkään muun mallisilla jalkineilla.
Sukat ovat mustat ja joko puuvillaa tai silkkiä. Mieluiten yli nilkan ulottuvat, jotta paljas iho ei missään tilanteessa näkyisi.
Taskuliina on aina valkoinen ja sivusuunnassa taiteltu. Mikään muu väri ei missään nimessä käy, mutta tyylinsä tunteva mies voi valita valkoisen taskuliinan jossa on hienovarainen kuviointi. Materiaalin tulee olla joko pellavaa tai puuvillaa.
Taskukello ei aina käy laatuun, sillä se voidaan tulkita vieraan merkiksi siitä, että kellon vahtaaminen olisi hänelle tärkeää juhlinnan keskellä.
Kalvosinnapit ovat kultaa, kullan väristä metallia tai helmiäistä. Niitä voi myös somistaa jaloilla kivillä. Hopea ei vähäisemmän arvonsa vuoksi ole suotava valinta.
Paitanapit ovat kultaa, kullan väristä substanssia taikka helmiäistä. Hopeansävyinen ei käy.
Kunniamerkkejä käytetään vain, jos kutsu niin vaatii.
Päällystakki on musta tai todella tummaa sinisen sävyä ja riittävän pitkä peittämään frakkitakin pitkän hännyksen.
Käsineet, mikäli ne ulkosalla puetaan, ovat mustat tai harmaat ja nahkaa.
Kaulaliina on valkoinen, useimmiten täysin koristelematon. Tyylinsä tunteva mies voi valita hienovaraisesti kuvioidun valkoisen. Yleisin käytetty materiaali on silkki.
Kävelykeppi ei valitettavasti kuulu 2000-luvulle, paitsi jos onnekseen on riittävän korkeassa iässä. Tällöin kannattaa valita hopeanuppinen ja tummaa puuta oleva luomus.
Silinteri tulee valita. Frakki on ainoita mahdollisuuksia käyttää silinteriä – tuota miehisen eleganssin korkeimman asteen symbolia. Silinterin tulee olla mustaa silkkiä ja tuottaa kantajalleen hämmentävää iloa.
Akateemisissa päivätilaisuuksissa frakkiliivit ovat mustat ja kengät tavallista kiiltämätöntä nahkaa. Tämä on suomalainen tyyli ja tapa. Kello 18 jälkeen jalkineet vaihtuvat kiiltäviksi ja liivit valkoisiksi, kuten iltatilaisuuksissa kuuluu.
Lopuksi on hyvä suurentaa kuva Windsorin herttuan frakista ja huokaillen odottaa tulevaa frakkitilaisuutta. Vaihtoehtoisesti voi myös katsella kuvia menneistä Linnan juhlista ja naureskella miesvieraiden surkeasti istuville kokonaisuuksille. Suurta hupia!
Kategoria Etiketti | Merkintä:






























