‘Laatuvalmistajat’ Category
-
Luottohankkijat
0April 8, 2013 kirjoittaja Ville Raivio
Olen päättänyt listata valmistajat, joihin olen vuosien vertailun perusteella päätynyt. Listasta on todennäköisesti eniten hyötyä lukijalle, jota vaatteet ja tyyli kiinnostavat, mutta niistä lukeminen ei juurikaan. Kun haussa on jotakin laadukasta, valmistajien tunteminen on hyödyllistä. Silti laadun määrittely on hankala laji, eikä minun sanani ole viimeinen, vaan korkeintaan valistuneen harrastelijan arvio. Kun luottohankkijoita on useampi, olen lisännyt suosikkini ensimmäiseksi. Tiitisen lista ei ole vielä julkinen, joten Raivion listalla voi lohduttautua. Tällä hetkellä luottovalmistajani näyttävät seuraavalta, viiden vuoden päästä lista saattaa olla täysin toinen.
Jalkineet: vaihtelevia lähteitä, suosikki silti László Vass
Lepolestit: Herrainpukimo
Sukat: Pantherella, Bresciani, Scott-Nichol
Kalossit: Swims
Irtohousut ja vapaa-ajan housut: Luxire, Oxxford
Alusvaatteet: Schiesser, Hanro, Zimmerli
Kauluspaidat: Luxire, Cottonwork, Turnbull&Asser, Lewis&Taylor, Blanklabel
Neuleet: John Smedley
Irtotakit: Oxxford, Jaeger, vintagea
Puvut: Jaeger, Oxxford, vintagea
Päällystakit: vintagea, Oxxford, vaihtelevia lähteitä
Kalvosinnapit: Kent Wang
Housunkannattimet: Albert Thurston
Käsineet: Paularun, Sakari Sauso
Laukut ja salkut: Swaine Adeney Brigg, Tusting, vintagea
Kaulaliinat: Kingcraig, Berg&Berg
Napinläpikoristeet: Vanda Fine Clothing
Lätsät: Purdey
Solmiot: Berg&Berg, E.G. Cappelli
Taskuliinat: Simonnot-Goddard, Vanda Fine Clothing, Kent Wang
Kategoria Laatuvalmistajat | Merkintä:
-
Paularun
7February 22, 2013 kirjoittaja Ville Raivio
Peccary-nahka on tunnetusti kiinnostavin, miellyttävin ja kestävimmästä päästä hansikkaiden materiaaleissa. Tämä Etelä-amerikkalaisesta villisiasta saatava nahka on pehmeää kuin sametti, kestävää kuin hirvennahka ja tekstuuriltaan yhtä erikoista kuin poronnahka. Eläin on suojeltu, mutta metsästys sallitaan pienissä määrissä kaupallisiin tarkoituksiin ja alkuperäiskansoille on taattu vapaammat oikeudet hyötykäyttöön. Tämän vuoksi peccary on melko harvinainen materiaali, jota ei kysynnästä huolimatta kovin suuria määriä ole tarjolla ulkomaisille valmistajille. Laadulla on aina ottajansa ja osaajansa, yksi uusi tulokas on Paularun-yhtiö.
Aiemmin e-queco-tunnuksella eBayssä toiminut yhtiö on laajentanut toimintaansa oman verkkokaupan puolelle. Paularun tarjoaa käsintehtyjä peccary-hansikkaita miehille ja naisille kymmenissä malleissa. Tämän lisäksi yhtiö tarjoaa tilauspalvelun, jossa asiakas valitsee koon, mallin, päällismateriaalin värin sekä mahdollisen alpakkavillaisen vuorimateriaalin värin. Valikoima laajenee tämän myötä vain mielikuvituksen asettamille rajoille, ja vaativimmille asiakkaille on bespoke-palvelu eli oman käden mukaan valmistettu tilauskäsine. Käsi vain jäljennetään kynällä paperille ja skannaus lähetetään valmistajalle. Maksaminen hoituu kätevästi Paypalin avulla ja postitus on ilmainen kautta pallon. Kevään ja kesän rientoihin on tarjolla vuorittomia malleja, kuten ajohansikkaita. Muutama vuosi sitten omistaja kävi Suomessa messuilla, tällöin yritys toimi vielä nimellä Iliari.
Kaksi kesää sitten tilasin yhden parin valmistajan eBay-myymälästä ja voin taata laadun olevan vähintään samalla tasolla kuin oman kotoisen Sakari Sausomme. Sittemmin käyttöön on päätynyt useampi tilauspari monessa värissä violetin alpakkavuorin kera. Koska yhtiö on nuori ja kiinnostunut uusista markkinoista, sain neuvoteltua Keikarin lukijalle alennuskoodin. Käyttämällä koodia “keikaricu” lukija saa 30% alennuksen kaikista tilauksistaan.
Kategoria Laatuvalmistajat, Verkkokaupat | Merkintä:
-
Allen-Edmonds 1940s
0November 24, 2012 kirjoittaja Ville Raivio
Päivän toinen linkki johtaa Allen-Edmonds -yhtiön Youtube-sivuille, jossa tehdas on jakanut 40-luvulla kuvatun mainospätkän. Tällöin valmistajan tuotteita mainostettiin tulevaisuuden kenkinä, joiden valmistuksessa vaivoja ei säästelty.
Päivän toinen linkki johtaa Allen-Edmonds -yhtiön Youtube-sivuille, jossa tehdas on jakanut 40-luvulla kuvatun mainospätkän. Tällöin valmistajan tuotteita mainostettiin tulevaisuuden kenkinä, joiden valmistuksessa vaivoja ei säästelty.
Kategoria Laatuvalmistajat | Merkintä: quality makers
-
Markowski
0November 6, 2012 kirjoittaja Ville Raivio
Vuonna 2007 perustettu Markowski tarjoaa Goodyear-pohjattuja jalkineita huokeammassa hintaluokassa. Valtaosa pareista kustantaa 200 euroa ja valikoima kattaa kaikki kenkätyypit. Nahkavuodat hankitaan Euroopasta, alennusmyyntien aikana hinnoista putoaa useita kymmeniä prosentteja.
Kategoria Laatuvalmistajat, Verkkokaupat | Merkintä: quality makers, Webstores
-
Tateossian
0November 5, 2012 kirjoittaja Ville Raivio
Vuonna 1990 perustettu Tateossian sekoitti aikoinaan pakkaa kalvosinnappien markkinoilla. Tavallisten, turvallisten helmiäis-, onyks-, tiikerinsilmä-, hopea- ja kultanappien sijaan yhtiö valmisti erikoisuuksia. Mekaanisia kelloja, lämpömittareita, pyöriviä ruletteja ja vastaavia hyötynappeja päätyi kalvosinten koristeeksi kiihtyvällä vauhdilla. Tänä päivänä Tateossianin kalvosinnappeja löytyy 60 maasta ja yhtiön tarjonta on laajentunut myös muihin asusteisiin sekä naisten mallistoon. Eri sarjojen ansiosta asusteita on tarjolla useassa hintaluokassa hänelle, joka etsii erilaista.
http://tateossian.co.uk/ ja http://www.opumo.com/brands/tateossian-1.html
Kategoria Laatuvalmistajat, Verkkokaupat | Merkintä: quality makers, Webstores
-
Stanley Ley
0October 31, 2012 kirjoittaja Ville Raivio
Vuonna 1903 perustettu Stanley Ley on erikoistunut Englannin asianajajien vaatettamiseen. Verkkokaupan tarjonnasta valtaosa on hyödyksi vain alalla toimiville briteille, mutta satunnaisen selaajan ulottuvilla on myös muuta mukavaa. Järkevästi hinnoiteltuja irtokauluspaitoja, solmioita sekä lakiin liittyvillä kuva-aiheilla koristeluja asusteita löytyy vino pino.
Kategoria Laatuvalmistajat, Verkkokaupat | Merkintä: quality makers, Webstores
-
J.M. Weston
0October 23, 2012 kirjoittaja Ville Raivio
Vuonna 1891 Edouard Blanchard perusti jalkinetehtaan Ranskan Limogesiin. Kolmetoista vuotta myöhemmin hänen poikansa Eugène matkusti Amerikan Westoniin perehtymään vallankumoukselliseen Goodyear welt -rakenteeseen sekä eri levyisten lestien valmistamiseen. Eräänä päivänä suutari Blanchard ja muuan herrasmies nimeltä Viard kohtaavat raveissa. Keskustelun myötä he päätyivät tapaamaan uudestaan, ja vuonna 1922 Viard perusti J.M. Weston -nimisen jalkinekaupan Pariisissa. Kymmenen vuoden kuluessa pariisilaisen Viardin persoona ja kontaktit yhdessä suutari-Blanchardin korkean taidon kanssa tekevät J.M Westonin kaupasta suoranaisen kohtaamispaikan Pariisin kermalle. Vuonna 1932 perustettiin päämyymälä legendaariselle Champs-Elyséelle.
Korkea laatu myi itse itsensä ja bisnes kukoisti. Vuonna 1976 J.M. Weston kuitenkin siirtyi vanhasta perheomistuksesta Descoursin perheelle. Tasosta pidetään kiinni samoin kuin päämyymälästä Pariisin paraatikadulla. Tänä päivänä Westonin jalkineet valmistetaan käsityönä Ranskassa. Vuodat leikataan ja lestataan käsityönä, mutta reunos, randi ja antura kiinnitetään konein. Tehtaan ajattomia klassikkomalleja on kolme: raskas vapaa-ajan norjalais-derby Chasse, sen pukuversio Demi-Chasse sekä penny loafer -tyyppinen “Signature loafer” Näistä erityisesti viimeinen on Ranskassa erittäin suosittu kaikissa väreissä. Jokainen Weston-jalkine vaatii mallista riippuen 150-190 työvaihetta ja Weston tarjoaa peräti 3-7 eri levyistä lestiä jokaista puolikasta jalkinekokoa kohden. Jalkineiden lisäksi J.M. Weston tarjoaa nahkaisia laukkuja ja -salkkuja, vöitä, nahka-asusteita sekä matkalaukkuja.
Kategoria Laatuvalmistajat | Merkintä: quality makers
-
London Undercover
1October 23, 2012 kirjoittaja Ville Raivio
Vuonna 2008 perustettu London Undercover tarjoaa sateensuojia. Toisin kuin perustylsät, -turvalliset ja -tavalliset mustat sateenvarjot, LU:n keskiössä on tälle vuosituhannelle päivitetty versio. Suunnittelija Jamie Milestone yhdistää röyhkeät camo-kuosit, erikoiset Navajo-kuviot, hullukuriset eläinpäänupit, printtikuviot, kirkkaat yksiväriset sekä muokatut klassiset mustat sateenvarjot erikoiseksi valikoimaksi, jossa niin sanottu classic with a twist on vahvasti läsnä. Vahvasti suunnittelijan eetoksesta huolimatta mallisto ei ole mitään halvalla valmistettua muotimoskaa. Milestone on suunnitellut useita erikoismalleja myös eri vaatevalmistajille sekä verkkokaupoille.
Suosikkini London Undercoverin kokoelmasta on Opumon verkkokaupasta löytynyt Black&Royal Stewart Tartan Classic, joka edustaa Keikarin kuvissa esimerkkimallina. Sateenvarjon päällys on turvallisen musta, mutta sen alapuolella vilahtaa voimakas tartaanikuosi. Ohuehko varsi on täyttä vaahteraa kahvaa myöten ja silti sopivan tukeva. Metallinen taittuva kehikko on joustava sekä vahva, tekokuituinen päällinen paksu ja sileä. Silti hinta on vain 65 puntaa, vaikka laadun puolesta numeroluku voisi olla selvästi enemmän. Vertasin tätä mallia kaapissa entuudestaan roikkuvaan Foxin sateenvarjoon ja viimeistely vakuuttaa. Sivustollaan London Undercover kertoo mallin olevan kierrätysmateriaalia. Tästä kirjoitan ilomielin lisäkehut. Ainoa harmipuoli LU:n varjoissa on päälliseen lätkäisty logolapuke sekä varteen kaiverrettu näkyvä logo. Muutoin sateensuoja on erinomaisen toimiva ja hinta-laatusuhteelta kova.
http://www.opumo.com/brands/london-undercover.html sekä http://londonundercover.co.uk/
Kategoria Asusteet, Laatuvalmistajat, Verkkokaupat | Merkintä: Accessories, quality makers, Webstores
-
Scott-Nichol
0October 23, 2012 kirjoittaja Ville Raivio
Yli seitsemänkymmenen vuoden ajan John Scott-Nicholin perustama yhtiö on valmistanut Leicestershiressä korkealaatuisia miesten sukkia erityisesti ulkoiluun ja vapaa-aikaan. Vuonna 2006 Scott-Nichol siirtyi maineikkaan englantilaisen Pantherellan omistukseen ja nykyinen korkea taso ylläpidetään laadukkaiden Bentley Komet -kudontakoneiden avulla. Kaikki sukat valmistetaan yhä Englannissa, saumattomien tuotteiden varvasosat liitetään käsityönä. Materiaalit vaihtelevat puhtaasta puuvillasta shetlandinvillaan, alpakkaan ja merinovillaan. Scott-Nichol tunnetaan erityisesti vahvoista kuvioistaan. Country Collection -mallisto tarjoaa rohkeitakin kukonaskelkuvioita, lumihiutaleita sekä linnunsilmäkuvioita vaihtelevan kokoisina ja värisinä. Scott-Nicholin alpakkasekoitteiset sukat ovat toistaiseksi lämpimin löytämäni nilkan lämmike.
Kategoria Laatuvalmistajat, Sukat | Merkintä: quality makers, Socks
-
Pantherella Vintage
0September 27, 2012 kirjoittaja Ville Raivio
Englannin sukkavelho Pantherella luo kahdesti vuodessa kokoelman, jonka tarjonta poikkeaa tehtaan vakiomallistosta. Vintage-malliston sukat ovat voimakkaammin kuvioituja ja osa kuoseista on peräisin tehtaan arkistoista. Joukkoon mahtuu yleisiä kalanruoto- ja pallokuvioita, mutta myös harvemmin tarjolla olevia Fair Isle – sekä Fleur-de-lys -kuoseja. Kun takana on 75 vuotta sukkien kudontaa, inspiraatiota menneestä löytynee riittämiin. Vintage-pareja on saatavilla niin kauan, kuin mallistoa riitää. Pikaisen haun perusteella huokeimmat hinnat tämän kiehtovan malliston pareista tarjoaa Wood’s of Shropshire.
Kategoria Laatuvalmistajat, Sukat | Merkintä: quality makers, Socks
-
Vanda Fine Clothing
0September 26, 2012 kirjoittaja Ville Raivio
Vuonna 2010 Singaporessa verstastaan pitävät Gerald Shen ja Diana Chan ryhtyivät valmistamaan asusteita. Tavoitteena oli tarjota käsintehtyjä solmioita ja taskuliinoja, jotka erottuisivat joko rakenteensa tai materiaalinsa ansiosta. Bisnes sai alkunsa Styleforumin puolelta, jossa vastaaotto oli hyvin positiivinen. Vandaan panostus vaati kuitenkin veronsa: Diana luopui paikastaan hotellialan puolella, Gerald puolestaan päätti omistaa talouspuolen tuplatutkintonsa mieluummin omaan yritykseen kuin painaa päivää jonkun toisen palkollisena. Materiaalien puolesta Vanda suosii englantilaisen Vannersin ja Adamleyn silkkejä, italialaisia villakankaita ja silkkilankaa joko Saksasta tai Japanista. Kokoelmissa on myös vintage-kankaita, joista valmistetaan asusteita niin kauan kuin materiaalia riittää: erityisen maininnan ansaitsevat kimono-silkit, joiden kuviointi on rikas. Solmioiden perusrakenne on six-fold -taitos ilman vuorikangasta, paksumpien kankaiden kohdalla four-fold. Toisin kuin yleensä, Vanda ei ompele logoaan asusteisiin eikä solmioistakaan löydy ohuemman kärjen pidikettä, joka on normi. Gerald ja Diana valmistavat kaiken omin kätösin, myös erikoistilaukset ovat tervetulleita. Erikoisen lisän muodostavat kauluksen napinläpeen sijoitettavat asusteet, jotka kulkevat nimikkeellä lapel pin. Vandan tarjoamat ovat japanilaista DECO-savea ja orkidealajike Vanda Miss Joaquimin, Singaporen kansalliskukan, muodossa.
Esimerkkiasusteina on Vandan shantung-silkkinen pallosolmio, kaksi napinläpikukkaa ja kaksi taskuliinaa kimono-silkistä. Solmion rakenteeton olemus vaatii totuttelua, samoin kuin täysin mattapintainen shantung. Solmio on ilman muuta hyvin kevyt, reunat on kääritty huolellisesti ja asusteen läpi kulkee ns. slip stitch -ommel. Napinläpikukkien värit ja muodot ovat kohdillaan, aika näyttää kuinka hyvin savi kestää käyttöä. Suosikkini tästä erästä ovat ilman muuta kimono-silkkiset taskuliinat. Reunat on kääritty huolellisesti ja koko on tavallista suurempi – näin silkin kudonta, muodot ja värit pääsevät oikeuksiinsa. Vanda tarjoaa myös kirjailumahdollisuuden, jolla nimikirjaimensa saa haluamiinsa kohtiin asustetta. Halusin kokeilla tätä palvelua, mutta välttää näkyvien nimikirjainten narsismin. Lopputuloksena on pieni hymiö valkoisen taskuliinan reunassa, sen saa sitten halutessaan kurkistamaan taskusta. Erityismaininnan Vandan ansaitsee paitsi uniikista kokoelmasta ja huolellisesta viimeistelystä, myös tyylikkäistä pahvilaatikoista. Valitettavan harva valmistaja muistaa korean pakkauksen tuoman ilon.
Kategoria Laatuvalmistajat, Verkkokaupat | Merkintä: quality makers, Webstores
-
E.&G. Cappelli
0September 10, 2012 kirjoittaja Ville Raivio
Pienistä tiloistaan huolimatta napolilaisen E. Marinellan solmiot ovat muodostuneet käsitteeksi taiten pukeutuvien ja vaativien miesten sanastossa. Vähemmän tunnettu, aivan yhtä laadukas toimija on samaisen kaupungin oma E.&G. Cappelli, jota suosii muiden muassa Michael Anton, yksi 2000-luvun arbiter elegantiarum -hahmoista. Luonnollisesti kaikki asusteet valmistetaan käsityönä sorjin sormin ja huomattavan solmiovalikoiman ohella tarjonta kattaa myös taskuliinat, solmukkeet sekä kaulahuivit. Erikoistilaukset ovat tervetulleita. Cappelli-solmion rakenne on kolmeen kertaan taitettu 3-fold ja hyvin kevyt, ompeleet tarkoituksellisen huolettomia ja joustavia, silkkimateriaalit luonnollisesti hyvin laadukkaita. Verkkokaupassa jokaisen solmion rakenteen, pituuden sekä leveyden voi valita suuresta kokotaulukosta, jonka myötä jokainen asuste on mittatilauksena luotu.
Lisäinfoa Cappellista on tarjolla Tweed in the Cityn artikkelissa.
Kategoria Laatuvalmistajat, Napoli, Verkkokaupat | Merkintä:
-
Panta
0August 24, 2012 kirjoittaja Ville Raivio
Vuoden 2010 alkupuolella perustettu Panta on kiinnostava lisä räätälöityjen amerikkalaisvaatteiden joukossa. Yhtiön pääjehu Ed Morel kertoo Pantan tavoitteena olevan tarjota järkevästi hinnoiteltuja, uniikkeja miesten valmisvaatteita, joita tavallisesti saa hankittua vain räätälityönä. Hinnoittelun ohella yhtiö eroaa myös materiaaleiltaan, jotka eivät ole yleisesti käytössä räätäliliikkeiden ulkopuolella. Esimerkkisolmioista sininen on peräti 1400-grammaista silkkiä Englannin Macclesfieldistä, kukonaskelkuvioinen taas on Zegnan kutomaa kashmiria, joka on alun perin luotu irtotakkikäyttöön. Molemmissa työn jälki ja materiaalit hykerryttävät mainiolla tavalla. Kaikki Pantan solmiot valmistetaan six-fold -rakenteella ja hyvin kevyillä vuorimateriaaleilla. Lopputuloksena Ed kertoo olevan hyvä solmu, hieno laskeutuvuus ja melko kevyt solmio. Valmiskappaleiden lisäksi yhtiö valmistaa tilauksesta aivan mitä tahansa.
Panta on nimensä mukaisesti erikoistunut housuihin, jotka luodaan käsityötä säästelemättä ja materiaaleista säästämättä. Valmistava räätälitehdas on amerikkalainen ja usean alihankkivan yhtiön verrattomaksi havaitsema. Napit ovat corozoa tai naudansarvea, vuorikangas ranskalaista kauluspaitakangasta, napinreiät ja vyötärönauhat käsin ommeltu. Mukana tulee kaksi varanappia, kangasta mahdollisten kulumien paikkaamiseen sekä kengän hankaamiselta suojaavat lahjenauhat. Leikkauksia on kaksi: classic ja slim, joista edellinen on hyvin perinteinen, jälkimmäinen taas selvästi tyköistuvampi kuin useimmat housut. Koot on mitoitettu 28 tuumasta aina 38 tuumaan asti. Panta veloittaa irtohousuistaan hieman yli 300 dollaria, kun vastaavan tason tilaushousut kustantavat kolme kertaa saman summan. Samaten räätälitehtaat, kuten Isaia, Kiton tai Brioni, hinnoittelevat omansa selvästi kovemmin kuin Panta.
Ed kertoo seuraavaa: “Kaikki valmistetaan paikallisesti meille New Yorkissa. Tämän ansiosta voimme saavuttaa laadunvalvonnan, joka ei olisi mahdollista ulkomailla. Suunnittelen kaavat, hankin kankaat ja tarpeet sekä valvon räätäleiden työnjälkeä. Emme osta lainkaan valmiita tarpeita, kaikki valmistetaan omille kaavoille, meidän yksityiskohdillamme ja valitsemistamme kankaista. Kenenkään toisen valmistajan mallistoista ei löydy samanlaisia. Emme lähteneet alalle pikavoiton tähden ja mieluummin kasvatamme yhtiötä hitaasti, jatkuvasti kehittäen mallistoamme ja kaiken maailman trendejä välttäen. Meiltä ei tulla löytämään camo-kuvioisia vaatteita tai tuplamunkkeja. Syksylle Pantalta on tulossa pukuja, jalkineita ja pari muuta vaatekappaletta. Postitamme kaikkialle maailmassa.”
Toistaiseksi verkkokaupan valikoima on hyvin suppea, mutta lisäkuvia tarjonnasta löytyy Pantan Tumblr-sivuilta. Yhtiön housut on esitelty tarkemmin Permanent Stylen artikkelissa.
Kategoria Laatuvalmistajat, Verkkokaupat | Merkintä:
-
Ede&Ravenscroft
0August 24, 2012 kirjoittaja Ville Raivio
Vuonna 1689 perustettu Ede&Ravenscroft on maailman vanhin yhä toimiva räätäliliike. Verrattuna Savile Row’n liikkeiden nauttimaan huomioon maailmalla, tämä kolmen vuosisadan instituutio on valitettavan harvan tuntema. Yhtiön perusti Shudallien räätälisuku, jonka korkea taso sai kuninkaallisen hyväksynnän. Liike valmisti sekä Vilhelm III Oranialaisen että hänen puolisonsa Maria II:n kruunajaisasut joiden lisäksi myös Yrjö III valitsi Eden puodin. Korkeimman tahon hyväksynnän myötä liike sai suosiota myös akatemian, lain, kirkon ja valtion edustajilta, jotka vaatetettiin asianmukaisesti. 1800-luvulla Joseph Ede nai Ravenscroftin tunnetun peruukkisuvun edustajan, jota myötä liikkeen valikoima laajentui ajanmukaisiin peruukkeihin. Eri alojen ammattivaatteiden lisäksi yhtiö on aina valmistanut myös tilausvaatteita yksityishenkilöiden tarpeisiin. Tarjonta on laajentunut myös valmisvaatteiden puoleen ja verkkokauppa palvelee kellon ympäri. Tarkemman selonteon yhtiön monista vaiheista kulttuurihistorian ystävä löytää E&R:n sivustolta.
Tähän päivään mennessä Ede&Ravenscroft on valmistanut vaatteet sekä peruukit 12 kruunajaisiin, vaatettanut lukemattoman määrän silmäätekeviä ja kantaa kolmen kuninkaallisen hovihankkijan sinettiä.
Kategoria Kuninkaalliset hovihankkijat, Laatuvalmistajat, Verkkokaupat | Merkintä:
-
Ascot Chang
0August 20, 2012 kirjoittaja Ville Raivio
Vuonna 1953 perustettu Ascot Chang kantaa luojansa nimeä. Vuosia tilauspaitavalmistajan opissa viettänyt Ascot Chang aloitti taipaleensa Shangaissa, joka 40-luvulla oli manner-Kiinan tyylikkäimpiä kaupunkeja, ja siirtyi mestarinkirja taskussaa Hong Kongiin oman liikkeen omistajaksi. Taito ja palvelu on kantanut hedelmää. Ensimmäinen Amerikan-myymälä perustettiin 1987 ja kaksi vuotta myöhemmin toinen mokoma Beverly Hillsiin. Tänä päivänä yhtiön ruoria kääntelevät Ascotin veli Johnny ja poika Tony. AC:n maine on kiirinyt pallon ympäri ja räätäliliike on kehuttu pystyyn useiden talouslehtien sivuilla. Yhtiön kaksitoista myymälää tarjoavat valmisvaatteita ja -asusteita sekä täydet räätälipalvelut aina tilausboksereista frakkien kautta pukuihin. Verkkokauppa tarjoaa apua hänelle, joka ei pääse paikan päälle.
Kategoria Kauluspaidat, Laatuvalmistajat, Verkkokaupat | Merkintä:
-
Alumo
0July 27, 2012 kirjoittaja Ville Raivio
Sveitsiläinen Alumo on kumma yhtiö. Kutomon kankaat ovat suuresti arvostettuja kaikkien alansa osaavien tilauspaitavalmistajien sekä materiaalinsa tuntevien pukeutujien keskuudessa, mutta tehtaan verkkosivut on lievästi sanottuna kurjat. Koska lisäinfoa ei tästä lähteestä ole tarjolla, joudun referoimaan lukemaani ja vahvistamaan Alumon kankaiden olevan ehdottomassa kärkikastissa Thomas Masonin, Rivan sekä Albinin kera. Kukin saavuttaa tavoitteensa äärimmäisen tasokkailla koneilla, raaka-aineiden sekä tuotantoketjun valvonnalla ja vaatimalla itseltään liikoja. Huipulla on yksinäistä, mutta näiden valmistajien hinnat todennäköisesti lohduttavat yksinäistä taivalta.
Kategoria Laatuvalmistajat, Materiaalit | Merkintä:
-
Schiesser
0July 27, 2012 kirjoittaja Ville Raivio
Vuonna 1875 perustettu saksalainen Schiesser on valmistanut korkealaatuisia miesten, naisten ja lasten alusvaatteita jo hyvän aikaa ennen Calvin Kleinin kaltaisten markkinoinnilla ratsastavien kukkopoikien aikakautta. Suurta itsepäisyyttä osoittaen Schiesser ei ole kääntänyt verkkosivujaan englanniksi, eikä valmistajaa turhan hyvin tunneta saksankielisen Euroopan ulkopuolella. Tästä huolimatta tehtaan suosima egyptiläinen mako-puuvilla sekä mainiot koneet takaavat tason, josta voi ylpeillä.
Kategoria Alusvaatteet, Laatuvalmistajat, Verkkokaupat | Merkintä:
-
Lotuff
0May 31, 2012 kirjoittaja Ville Raivio
Vuonna 2009 perustettu Lotuff kantaa perustajiensa Joe ja Rick Lotuffin nimeä. Toista sekä kolmatta sukupolvea edustava isä ja poika valmistavat tiiminsä kera salkkuja, laukkuja, asusteita sekä kaikkea muuta mahdollista nahkatarvetta. Kasvisparkituista nahkavuodista valitaan ainoastaan laadukkaimmat, joista luodaan aikaa ja vaivaa säästämättä käsityön riemuvoittoja. Elinikäinen takuu koskee materiaaleja sekä valmistusta. Hintataso on melko korkea, mutta Englantilaisiin valmistajiin verrattaessa selvästi huokeampi. Laadun puolesta hävettävää ei ole suuntaan tai toiseenkaan.
Kategoria Laatuvalmistajat, Verkkokaupat | Merkintä:
-
Meryan
0May 9, 2012 kirjoittaja Ville Raivio
Vuonna 1952 perustettu Meryan jatkaa Córdoban vuosisataisia nahkatarpeiden valmistusta. Käsityönä kaiverretut nahkatuotteet kattavat koristepaanelit, sukupuut, sukuvaakunat, kehykset, tuolit, koriste-esineet, rasiat, kirjankannet, arkut, kartat – ja näin edelleen. Valmistuksen ja huollon lisäksi Meryan tarjoaa myös restaurointia vanhoille nahkatuotteille. Koristekuviot ovat maurien vaikutuksen ansiosta arabihenkisiä, Córdoban perinteiden mukaisesti.
Kategoria Laatuvalmistajat, Verkkokaupat | Merkintä:
-
Purdey
0May 7, 2012 kirjoittaja Ville Raivio
Vuonna 1814 perustettu Purdey on legenda. Kolmella hovihankkijan sinetillä syleilty verstas on valmistanut Britannian aatelin kauneimmat haulikot sekä kiväärit päälle kahden sadan vuoden ajan, ja täydentänyt tarjontaansa myös tasokkaiden metsästys- ja maaseudulla oleiluun sopivien vaatteiden pariin. Purdey tarjoaa tämän ohella myös restaurointi-, säilytys- ja huoltopalveluita metsämiehelle, jonka taskut on vuorattu seteleillä – hintataso nimittäin on huima aseiden suhteen. Käsityön määrä ja tarpeiden viimeistely hakee silti vertaistaan. Kohtuutta korostavan onneksi valmistajan alihankittu vaatevalikoima on enimmäkseen järkevästi hinnoiteltu.
Kategoria Kuninkaalliset hovihankkijat, Laatuvalmistajat, Verkkokaupat | Merkintä:














































