RSS Feed

‘Esseitä’ Category

  1. Laatunahkan tunnistaminen

    0

    May 3, 2013 kirjoittaja Ville Raivio

    “Genuine leather” ei ole ollut hyödyllinen merkintä vuosikymmeniin. Miltei mistä tahansa eläimestä voi valmistaa nahkaa, joka laadultaan vaihtelee kurjasta loistokkaaseen, siispä pelkkä merkintä aidosta nahkasta ei palvele nahkan ostajaa kummoisesti. Jokainen eläin ja vuota on yksilöllinen, joten nahkoissa tulee olemaan selviä eroja jo lähtökohtaisesti. Nämä vain voimistuvat parkitsemistavan myötä, joten laatunahkan tunnistaminen on hyödyllistä, jos nahkatarpeita aikoo hankkia. Mainion kestävyyden, muokattavavuuden ja käyttömukavuuden ansiosta nahka on ylittämätön materiaali useissa kohteissa. Näistä yleisimpiä ovat vyöt, jalkineet, asusteet, laukut ja huonekalut, mutta nahkan käytössä vain mielikuvitus on esteenä. Ihmeetkään eivät ole mahdottomia, sillä taitava jalkinemestari saa litteän vuodan taipumaan liki 90 asteen kulmaan ja pysymään tanassa vuosikaudet, tästä esimerkkinä saumattomat chelsea-saappaat.

    Parkintakeinoja on lukuisia, ja jokainen vaikuttaa raakavuodan lopputulokseen sekä käyttökohteisiin. Kasvisparkittu nahka (eng. vegetable-tanned leather) parkitaan nimensä mukaisesti kasveista saatavilla parkkiaineilla. Puihin muodostuva tanniini on erinomainen keino nahkan säilömiseen ja vanhimpia keinoja vuotien parkitsemissa. Erityisesti tammesta kerätyt lehdet sekä kaarna luovat kestävimpiä nahkalaatuja, joita nykykeinoin on saatavilla. Tammiparkittu nahka (eng. oak-bark tanned leather) on vahva, kauniisti tuoksuva ja kallis materiaali. Kasvisparkittu nahka taas on vaaleanruskeaa materiaalia, joka tuoksuu miedosti kasveilta. Sitä on melko helppo työstää ja parkinta on myös hyvin ympäristöystävällistä. Tämä nahkalaatu ei kuitenkaan kestä voimakasta kosteutta kovin hyvin, muuttuen epävakaaksi ja lopulta hauraaksi. Myös värit voivat haihtua helposti. Tämä nahkatyyppi muodostuu parkinnassa helposti joko hyvin kovaksi tai erittäin pehmeäksi. Tämän vuoksi kasvisparkittua nahkaa käytetään nykyisin pehmeissä mokkasiineissa, vuorinahkoissa ja käsineissä, tai erittäin kovissa jalkineiden nahka- ja sisäpohjissa. Kasvisparkinta vaatii useamman päivän ajan, tammiparkituissa nahkapohjissa jopa vuoden, ja muodostaa nahkasta hintavaa.

    Valtaosa nykyisin valmistetusta nahkasta on kromiparkittua (eng. chrome-tanned leather). Vuonna 1858 keksitty metodi käyttää kromisulfaattia raakavuotien parkinnassa. Tämä epäorgaaninen ioniyhdiste on hyvin tehokas ja nopea keino nahkan käsittelyyn, ja lopputuloksena on hyvin taipuisaa, helposti käsiteltävää ja kosteutta kestävää nahkaa, joka pitää värinsä. Alkuperäiseltä väriltään se on kromin vuoksi sinistä (eng. wet-blue) ja vaatii värjäyksen ennen käyttöä. Kromiparkinta on hyvin haitallista ympäristölle, jos parkitsija ei huolehdi nesteiden puhdistamisesta. Toisin kuin päiviä vievä kasvisparkinta, kromiparkintaa vaatii vain päivän tai kahden käsittelyn. Kromiparkittu nahka ei tuoksu miellyttävältä, mutta kestävyyden ja kosteudensietonsa ansiosta tätä nahkatyyppiä käytetään laajalti myös käsintehtyjen jalkineiden päällisissä.

    Kasvis- ja kromiparkinnan voi myös yhdistää. Tällöin nahkan käsittely ei vie yhtä kauan, eikä se haise yhtä pistävältä. Lopputulos on melko onnistunut liitto historiallisen tanniinin ja teollisen kromin välillä. Näiden kahden metodin lisäksi raakavuota voidaan parkita formaldehydillä, naudanaivoilla, öljyillä, aldehydillä, ruusuöljyllä, synteettisillä tanniineilla ja alumiinisuoloilla, jotka kaikki vaikuttavat nahkan ominaisuuksiin. Parkitsija voi myös seurata Amerikan alkuperäiskansoja, jotka valmistivat raakavuotia raapimalla nahkan ohueksi, liottamalla sen lipeässä ja tämän jälkeen venyttivät sen keppien väliin. Tämä nahkatyyppi on huonoiten kestävä ja hyvin jäykkä, mutta helpoin valmistaa. Kaikkien keinojen jälkeen nahkaa voi vielä käsitellä öljyillä, vahoilla sekä talilla. Värinaineiden lisäksi myös erilaisten kuvioiden, kuten martioinnin, painaminen muuttaa nahkan ulkomuotoa.

    Parkitsemisen lisäksi itse vuodat eroavat huomattavasti, ja valmistajat yleisesti huijaavat materiaaleihin perehtymätöntä asiakasta. Tässä kohdin “genuine leather-” ja “aitoa nahkaa-”merkinnät astuvat näyttämölle. Nahka on nahkaa, kyllä, mutta kaikki nahka ei ole ostamisen arvoista. Surkeinta laatua on pinnoitettu nahka (eng. corrected grain leather), jonka pinta on hiottu epätasaisuuden peittämiseksi ja tämän jälkeen päällystetty ohuella muovikerroksella, joka saa aikaan luonnottoman kiillon. Nämä vuodat ovat peräisin vanhoista tai vahingoittuneista eläimistä, ja kemiallinen käsittely peittää nahkan virheet. Täksi materiaaliksi päätyvät kaikki vuodat, joiden pinta tai ikä ei kelpaa laadukkaampien nahkojen valmistukseen. Pinnoitetun nahkan tunnistaa korkeasta kiillosta, muovisesta ilmeestä ja pistävästä hajusta. Karvatuppia ei voi erottaa, sillä ne on hiottu piiloon. Taipuessa tämä materiaali muodostaa vahvoja ryppyjä, joista ei voi päästä eroon hoitoaineilla. Ajan ja kulun myötä rypyt vain syvenevät, kunnes nahka murtuu.

    Useimmat nahkatyypit ovat peräisin nautaeläimistä. Vasikannahka on erittäin kestävää, siistiä ja kalleinta, naudannahka taas sopivan kestävää ja huokeaa, vesipuhvelin nahka todella kestävää ja kuvioltaan urien halkomaa. Naudan nahka on noin kolme millimetriä paksu, joten kaikki vuodat halkaistaan parkitsimossa asiakkaan tilaamaan kokoon. Hyvin paksuissa vuodissa nämä kertaalleen halkaistut kappaleet voidaan vielä halkaista useampaan osaan. Useimmat jalkinenahkat ovat hieman yli millin paksuisia, käsineet tästä ohuempia. Paksuimmat laukut ovat yleensä kahden millin koossa. Kahteen osaan halkaistun naudannahkan alemmassa palassa on enää jäljellä noin 10% vuodan alkuperäisestä vahvuudesta, siispä siitä valmistetut nahkatarpeet eivät kestä käyttöä yhtä hyvin. Tämä halkaistun vuodan alempi osa, haljasnahka (eng. split leather,) useimmiten kuvioidaan koneellisesti muistuttamaan ulkonäöltään pintaosaa. Kuviot ovat keinotekoisia, vaikutelma aidon oloinen.

    Haljasnahka myös yleisesti siistitään hiomalla, jolloin siitä muodostuu haljasmokkaa. Tämä materiaali on aina vähemmän kestävää kuin pintanahkasta luotu mokka, joka puolestaan kestää yhtä hyvin kuin tavanomainen pintanahka. Laadukkain kenkä- ja vaatemokka saadaankin pintanahkan nurjasta puolesta, joka siistitään kevyellä hionnalla. Pintanahkan ylemmästä osasta, jossa karvatupet sijaitsevat, voidaan myös luoda nupukkinahkaa, joka on hyvin hienoa ja sileää. Kaikki mokkanahkat likaantuvat herkemmin kuin sileä nahka, mutta ne voidaan suojata ja pestä erityisillä mokanpesuaineilla. Lopputulos on useimmiten kuin uusi. Siispä mokan maine herkkänä, huonosti kestävänä nahkana on perätön.

    Halkaistun vuodan ylempi osa, pintanahka (eng. top-grain leather,) on puolestaan laadukas nahkatyyppi. Tässä osassa on yhä tallella eläimen nahkan kestävä ulkopuoli, johon karvatupet ovat kiinnittyneet. Jos pintanahkan pinnassa on kulumaa, se usein hiotaan ja viimeistellään peiteväreillä, joiden vuoksi pintanahka ei hengitä yhtä hyvin, eikä myöskään ikäänny yhtä kauniisti kuin aniliininahka. Niin kauan kuin peiteväri ja käsittely kestävät, muokattu nahka sietää likaa ja kosteutta paremmin kuin aniliinivärjätty nahka. Valtaosa kaupoissa myytävistä laatunahkatuotteista, kuten hintavammista laukuista ja jalkineista, on valmistettu enemmän tai vähemmän muokatusta pintanahkasta.

    Ehdottomasti laadukkain nahkatyyppi on aniliinivärjättyä vasikan pintanahkaa (eng. full-grain aniline-dyed calf leather,) jota ei koskaan käsitellä peiteväreillä tai hiomalla luonnollisten jälkien peittämiseksi. Tämä nahka on virheetöntä vuotaa, jossa näkyvät kaikki eläimen nahkan kuviot sekä mahdolliset naarmut. Useimmiten valmistajat käyttävät vain parhaat palat vuodista, jättäen naarmut ja kolhut pois. Karvatupet erottuvat selvästi pieninä pisteinä, myös vahvuus sekä kestävyys säilyvät mainiosti halkaisun jälkeen. Suomenkielinen nimitys aniliinivärjätylle pintanahkalle on nappanahka. Se hengittää parhaiten ja päästää kosteuden haihtumaan käyttäjän iholta, jolloin kädet tai jalat eivät litise nihkeinä käsineiden tai jalkineiden sisällä.

    Murtumisen sijasta pintanahkan pinnalle kehittyy patinaa taitoskohtiin sekä hankauksen jäljiltä. Kun tämän nahkatyypin pinta on siisti ja tasainen, se värjätään aniliiniväreillä tai nahkapetsillä, jotka läpäisevät nahkan pinnan ja imeytyvät sen sisälle. Näin materiaalin pinta ja sen kuviot erottuvat selkeästi. Valitettavasti kaikki parkitsijat eivät anna vuotien lillua parkitsemisaineissa niin kauan kuin toivoisi, joten lopputuloksena voi myös olla nopeammin parkittua pintanahkaa. Tämä on melko laadukasta tykötarvetta, mutta kaukana läpikotaisin huolella ja ajan kanssa parkitusta napasta. Ulkonäöltä näitä kahta on hyvin vaikea erottaa, ellei pääse kaupassa katsomaan vuodan liha- tai sivupuolelle. Jos näissä kohdissa on näkyvissä sinistä väriä kromin jäljiltä, parkinta on hoidettu hutiloidusti. Usein sivut kuitenkin peitetään väriaineella, mutta sitä voi koettaa raapia pois totuuden löytämiseksi.

    Tämän kaiken sisäistettyään lukija toivon mukaan ymmärtää, miksi “genuine leather” ja “aitoa nahkaa” eivät ole luotettavia tuotemerkintöjä. Jokaisen eläimen jokainen vuota on ainutkertainen, joten nahkojen välillä on luontaisia eroja, jotka parkitsemisen myötä vahvistuvat. Jos myyjä ei tiedä myymäänsä, eikä osta ostajaansa, lopputulos on kaupallista teatteria – tai pahimmillaan petkuttamista. Ennen ostopäätöstä tärkeintä on tiedustella myyjältä, onko tuotteessa käytetty aniliinivärjättyä vasikan pintanahkaa, tuota nahkatyyppien laadukkainta valintaa. Kasvis- ja kromiparkittu nahka taas voidaan erottaa toisistaan muutamilla kikoilla. Jos nahkaa naarmuttaa, ja huomaa naarmujen helposti tasoittuvan kankaalla hangatessa, nahka on kasvisparkittua. Myös tuoksuissa on selvä ero. Lisäksi polttaminen kertoo eron: vihreäksi tuhkaksi muuttuva nahka on kromiparkittua.

    Myös nahkan alkuperämaa on hyvä kysyä, sillä laadukkaimmat naudannahkat kasvatetaan ja parkitaan Euroopassa, jossa sertifikaatit sekä kehittynyt teknologia takaavat laadun. Yhä parempi on varmistua nahkan parkitsijasta, sillä niiden välillä on eroja. Tämä toki vaatii jo todellista perehtymistä, sillä parkitsimoita on Euroopassa satoja. Helpoimmalla pääsee, jos hankkii nahkatarpeita vain luotettavilta vaate- tai huonekaluvalmistajilta, joiden tulee menestyäkseen ylläpitää hintaluokkansa laatutasoa. Myös erikoismyymälät, joiden myyjät todella tuntevat tuotteensa, ovat todennäköisesti luotettavia nahkatuotteiden ostopaikkoja. Pinnoitetun nahkan kyllä erottaa jo ulkonäöltä, mutta haljas- ja pintavärjättyä nahkaa on vaikea erottaa aniliininahkasta pelkän silmäilyn perusteella. Niin kauan kuin ostajia riittää, riittää myös petkuttajia – ja ostaja saa useimmiten sitä, mistä maksaakin. Laadukkaimmat nahkatyypit ovat hintavia, mikä selittää osan hintatasosta.

    Suomessa on yhä jäljellä seitsemän parkitsimoa, jotka tarjoavat lukuisia nahkalaatuja eri käyttökohteisiin. Valtaosa osaamisesta on keskittynyt Pohjanmaalle, jossa lippua heiluttavat Lapuan nahka, Fabriks Ab, Ahlskog LeatherGeson sekä Kokkolan nahka. Lapissa on jäljellä kaksi, Kemin Nahkatarvike sekä Lapin Nahka, molemmat erikoistuneita porontaljoihin. Näiden valmistajian valikoimasta löytää kuin löytääkin myös nappanahkaa, jota voi ilomielin käyttää omissa nahka-askareissa tai erikoistilauksissa. Myös Suomessa osataan nahkan salat.

    Esseessä avustivat Nippanapan Nahkamestari Jussi Neirtamo sekä Ahlskogin toimitusjohtaja Carita Pöntiö.


  2. Tweed-villa

    0

    April 7, 2013 kirjoittaja Ville Raivio

    Tweed on karhea ja viimeistelemätön villakangas, joka syntyi Skotlannissa 1700-luvulla. Kankaan kudos on pehmeä, avoin sekä joustava ja se kudotaan joko toimikas- tai palttinasidoksena. Yleisiä kuvioaiheita ovat tartaani, glen-ruudukko, kalanruoto ja neliskanttinen ruudukko. Tweedille ominainen monivärinen kuosi saavutetaan kutomalla kangas eriväristen ohuiden lankojen yhdistelmänä, useimmiten kaksin- tai kolminkertaisista langoista. Viimeistelemättömän materiaalinsa ansiosta tweed on hyvin kestävää, lämmintä ja vedenpitävää kangasta. Perinteisesti siitä valmistetaan päällystakkeja, irtotakkeja sekä -housuja sekä pukuja. Kankaan alkuperäinen nimi oli tweel, joka skotin kielessä tarkoittaa toimikasta. Yleisen tarinan mukaan kangas sai nykynimensä vuoden 1830 mailla, kun lontoolainen kauppias luki skotlantilaisen kangaskauppiaan käsialaa väärin. Hän uskoi kangaskauppiaan tarkoittavan Skotlannin läpi kulkevaa Tweed-jokea ja markkinoi kangasta tweed-nimellä.

    Tweed ja tartaani käyvät käsi kädessä osana skotlantilaista kulttuuria. Silti tekstiilihistoroitsija E.J.W. Barber kirjoittaa varhaisimpien tartaanien löytyneen Iso-Britannian ulkopuolelta. Hänen mukaansa Keski-euroopassa elänyt Hallstattin kulttuuri kutoi tartaaneja vuosien 400-100 eaa aikana. Skotlannissa tartaanikuviot syntyivät 1500-luvulla alueellisina kankaina, joilla ryhmät osoittivat yhtenäisyytensä. Ajan myötä sama henki kantautui Englantiin, ja kartanotartaanit syntyivät. Hienosto loi maaseutukartanoilleen omia kankaita, joita saivat käyttää ainaostaan suvun jäsenet sekä palkolliset. Tänä päivänä Skotlannin tartaanirekisteriä ylläpitää maan kansallisarkisto, ja rekisteri mahdollistaa oman kuosin suojelun maailmanlaajuisesti. Esimerkkinä tweedin suuresta nykysuosiosta mainitsen Napolissa toimivan Gianluca Isaian vaatetehtaan, joka on patentoinut oman kuosinsa muutama vuosi sitten. Osa kuoseista, kuten laajalti levinnyt Black Watch, on militaristisen alkuperänsä vuoksi vapaita kenen tahansa käyttöön.

    Tweed on perinteisesti värjätty kasviväreillä, joiden myötä paikalliset kankaat on – kuvioiden ohella – ollut voitu erottaa ympäri Iso-Britannian. Kangasta käytettiin alun perin maaseutuvaatetukseen, kuten metsästystakkeihin, polvihousuihin ja Norfolk-takkeihin. Ensimmäisen ja Toisen maailmansodan jälkeen tweedin suosio laski kovin, eikä kiinnostus herännyt ennen 60-lukua. Tällöin mod-alakulttuuri otti kankaan omakseen. Atlantin toisella puolella Ivy League -yliopistoissa kangas oli yleinen näky. Tweed on perinteisesti ollut hyvin suosittu akateemisen alan hengentyöläisillä, joiden harteilla tweed onkin aina paikallaan. Ajan kuluessa pukeutusmisnormit ovat vapautuneet ja kadonneet, eikä maaseusulla syntynyt tweed enää ole väärässä paikassa keskellä suurkaupunkia. Karhean pintansa sekä värikkyytensä vuoksi kangas ei kuitenkaan sovi edustuskäyttöön, vaan toimii parhaimmillaan värikkäänä osana arkityyliä. Tweed on yksi kestävimmistä kankaista, joten siistissä sisäkäytössä kangas kestää helposti vuosikymmenien käyttöä. Ennen teknisten kalvojen keksimistä tweed oli ehdottomasti parhain valinta ulkoiluun.

    Tweed-kankaita on tarjolla lukuisia ja niiden alkuperää suojellaan tarkoin. Harris tweed -nimikkeen  alkuperätodistuksen voi saada ainoastaan kangas, joka on kudottu Skotlannin Ulko-Hebridien saaristossa. Saariryhmään kuuluvat nimenmukaisesti Harris sekä Lewis, Uist ja Barra. Lovat tweed taas on Skotlannissa kudottua tweed-kangasta, jonka värisävy on vihreä. Donegal tweed on Irlannin Donegalissa kudottua laikukasta kangasta, jonka värjäämiseen on käytetty paikallisia karhunvatukoita, sammalia, verenpisaroita sekä piikkiherneitä. Silkki-tweedissä on mukana enemmän tai vähemmän silkkiä, joka tuo kankaaseen keveyttä sekä hohtoa. Näiden lisäksi kudotaan kashmir-tweediä, Highland tweediä, Islay tweediä, näin edelleen. Värien puolesta kankaan voi kutoa missä tahansa yhdistelmässä, joten tweedinsä saa halutessaan vaaleanrentona tai tummanjäykkänä. Uusin edistysaskel on brittiläinen Dashing Tweeds, joka tarjoaa villejä teknisiä tweed-kankaita.

    Tänä päivänä tweed elää vahvaa renessanssia. Kankaasta yleisesti valmistettujen vaatteiden lisäksi markkinoilla on valtaisa määrä asusteita: kenkiä, kuulokkeita, laukkuja, käsineitä, kaulaliinoja, toilettilaukkuja, lätsiä, näin edelleen. Jos jotakin voi suinkin tweedistä valmistaa, joku sen myös tarjoaa. Eikä tämä väärin ole, onhan tweed kestävä, huokea, värikäs, lämmin ja kaunis kangas, joka on paikallaan jokaisessa vaatekaapissa. Materiaali, joka on yhtä brittiläinen kuin tumma puku – eikä koskaan vanhene.


  3. Uudelle pukeutujalle

    0

    March 3, 2013 kirjoittaja Ville Raivio

    Olen viimeisen neljän vuoden aikana haastatellut hieman päälle kolmeakymmentä tyylin saralla vaikuttavaa henkilöä. Nämä tekstit löytyvät Keikarin kohtaamisia-nimikkeen alta, kertoen omaa kieltään niistä monista merkityksistä joita vaatteisiin voi liittää. Paitsi kunkin mausta, valinnoista ja vaatekaapin saloista, olen kysellyt myös haastateltavien ohjeista uusille pukeutujille. Ei ole yhtä polkua tyyliin, ja kiinnostuskin voi tulla joko äidinmaidossa tai vasta elämäntapahtumien saatossa. Onhan pukeutuminenkin taas yksi taito lisää, jonka miehen odotetaan osaavan viimeistään edustavaa asua vaativaan työhön astuessa. Jos tähän mennessä minkään sortin uteliaisuutta ei ole herännyt, tämäkin projekti on selvästi hankalampi. Lukijan hyödyksi päätin tiivistää haastatteluiden annin sekä omat mietteeni yhden tekstin alle.

    Useimmiten toistuu verkkaisuuden neuvo. Kun kiinnostus on vasta herännyt ja suuri tympääntyminen vaatekaapin sisältöön ärsyttää mieltä, paussi on paikallaan. Jatkuva uuden ostaminen on typerä kulutusmalli, johon mainostajat sekä valmistajat painostavat nopean mielihyvä koukuttamia. Paljon mielekkäämpää on tuumia mitä todella tarvitsee ja hankkia usean vuoden tarpeisiin. Näin ollen klassisesta tyylistä kiinnostuneelle hyödyllisimpiä lisäyksiä ovat niin sanotut klassikot, jotka ovat osoittaneet ajattomuutensa viimeisen sadan vuoden aikana. Siispä ennen kaupoille ryntäämistä täytyy selvittää mille tarpeille on luvassa eniten käyttöä, ja edetä tämän mukaisesti.

    Toinen monta kertaa mainittu seikka on laatu. Haastatellut kehottavat yksikertaisesti hankkimaan parasta, mihin on varaa. Yksi laadukas kenkäpari on järkevämpi lisäys kuin kaksi hyvin halpaa yksinkertaisen kaavan mukaan: kun materiaaleista ja työnlaadusta on maksettu enemmän, hyödyke myös kestää kauemmin, ikääntyy edustavammin ja palvelee miellyttävämmin. Ongelmaksi luonnollisesti muodostuu laadun määrittely sekä hinnoittelu. Tässä kohdin on mahdollista käyttää joko aikaansa tai rahaansa. Jos aikaa löytyy, eri valmistajiin, materiaaleihin sekä valmistustapoihin voi perehtyä tyylisivustoja lukemalla. Riittävästi luettuaan todennäköisesti myös selvittää, mitkä valmistajat ratsastavat pelkällä markkinoinnilla ja medianäkyvyydellä, mitkä taas silkalla laadulla. Jos saldo ei ole este, räätäli on tunnetusti miehen paras ystävä ja ainoastaan henkiräätälin valinta – sekä takit –  jää omille harteille.

    Kolmas opinkappale ovat klassikot. Nämä länsimaisen miehen vaatekappaleet ovat osoittaneet ajattomuutensa viimeisen sadan vuoden aikana, ja kantautuneet kansainvälisen kaupankäynnin sekä median mukana maailman ympäri. Laivastobleiseri, harmaat flanellihousut, tummansininen pallosolmio, tumma puku, valkoinen pellavataskuliina, mustat oxford-jalkineet sekä trenssitakki ovat kelpo esimerkkejä. Klassikkojen suurin hyöty on ilman muuta kätevyydessä. Jos työnsä tai osallistumisensa vuoksi tarvitsee tietyn asun, muttei jaksa vaivata päätään yhtään tätä pakkoa enempää, jokin klassikoista on helppo valinta. Se palvelee samassa tarpeessa vuosikymmenet, jos materiaali vain kestää kantajan käyttöä. Tällöin ei edes tarvitse pohtia onko yllä jotakin sopivaa tai edes riittävää, kunhan ostohetkellä on varmistunut istuvuudesta sekä käyttökohteesta. Jos edessä on vaikkapa pikkujoulut, klubitakkinsa voi parittaa yhteen värikkään paidan ja tiukempien housujen kanssa. Kun seuraavana päivänä on edessä lounas kappelissa, sama takki siistimmän paidan ja väljempien housujen kera on kuin eri ilmestys. Klassikko on aina sopiva, ajankohtainen sekä kaikenlaisen muotihömpän ylittävä hyödyke.


  4. Paitakankaista

    2

    December 16, 2012 kirjoittaja Ville Raivio

    Kauluspaita on yhtä kestävä kuin kankaansa. Valmistajia on tuhatmäärin, mutta käytetyt ompelukoneet eivät suuresti eroa – siispä saumojen kestävyyteen voi kyllä luottaa. Kankaat ovat täysin toinen asia. Paidankankaista puhuttaessa materiaali, valmistaja, paksuus, paino, lankojen määrä ja kudonta vaikuttavat hintaan, laskeutuvuuteen ja tärkeimpään tekijään, kestävyyteen. Näiden tekijöiden summaa ei pääse laskemaan kaupassa, sillä valmispaitojen kohdalla kauluspaidoissa on mainittu korkeintaan pesuohje sekä käytetty materiaali. Näin ollen seuraavat sanani ovat hyödyllisimpiä mittatilauspaitojen ostajalle, joka pystyy valitsemaan kankaansa. Empiirinen hiplailu paljastaa toki paksuuden ja silmät kertovat kudontatavan, mutta paino, lankojen määrä ja valmistaja jäävät arvailuksi. Vaatevalmistajat tietävät tämän ja käyttävät kankaiden kohdalla samaa keinoa kuin niin sanotun hehkulamppuhuijauksen kanssa: hyvin ohuita ja hienoja kankaita suositaan ja markkinoidaan voimakkaasti, jotta asiakas valitsisi kuten valmistaja haluaa. Ohuet kankaat kestävät huonommin, rypistyvät herkemmin ja mokomia on vielä kivuliaan vaikeaa silittää. Lopputuloksena on vähemmän käyttöä kestävä hyödyke, jonka asiakas hylkää nopeammin.

    Paitakankaiden kohdalla lankojen lukumäärä (eng. thread count) kertoo kankaan hienouden: mitä suurempi määrä lankoja on käytetty kankaan kutomiseen, sitä ohuempaa siitä muodostuu. Esimerkiksi lankaluku 140 tarkoittaa, että kankaassa on 140 lankavyyhtiä (yksi vyyhti on 768 metriä) jokaista puolen kilon painoa kohden. Kokemukseni perusteella jonkinlainen kriittinen piste ylittyy lankaluvun ylittyessä 140. Tätä hienommat paitakankaat ovat liian ohuita, huonosti kestäviä ja turhan kalliita. Valmistajan sekä materiaalinistin näkökulmasta ne ovat ilman muuta kudontateknologian riemuvoittoja: äärimmäisen hienoja ja ohuita kankaita, joiden soveltaminen käyttöhyödykkeissä on hyvää bisnestä. Vastaavasti lankaluvun pudotessa 60 tienoille käsissä on hyvin paksu kangas, joka toimii ainoastaan vapaa-ajan paidoissa. Se on selvästi kestävämpää ja paksumpaa kuin sataluvun ylittävät serkkunsa, mutta ei sovellu pukukäyttöön. Samat periaatteet pätevät paitakankaiden painon (eng. fabric weight) kohdalla: tuhdimmat flanelli- tai oxford-kankaat painavat liki 200 grammaa per neliömetri ja hienoista hienoimmat painavat alle sata grammaa. Ero näiden kahden välillä on huomattava.

    Kankaan kudonnalla on selvä vaikutus käyttöikään ja -mukavuuteen. Esimerkiksi oxford, tvilli ja koripunos ovat selvästi kestävämpiä kaikissa painoluokissa kuin vaikkapa panamakudos, johon jää pienen pieniä reikiä. Pellava on erittäin kestävä materiaali, mutta kostuessaan sen vetolujuus heikkenee selvästi. Puuvilla on selvästi käytetyin materiaali paitakankaissa, mutta sitäkin on markkinoilla laidasta laitaan. Kurja puuvilla voi uutena näyttää ja tuntua miellyttävältä, kunnes totuus paljastuu muutaman viikon käytön myötä. Tätä seikkaa käyttävät hyväkseen erityisesti H&M:n kaltaiset jättiketjut, jotka saavat voittonsa suurten erien halvoista hinnoista. Vastaavasti hintava puuvilla nostaa minkä tahansa kankaan loppusummaa, mutta kestää vuodesta toiseen kovaakin kuritusta. Kutomoita löytyy tuhansia ympäri pallon, mutta korkeimman laadun saralla niitä kilpailee vain tusinan verran. Erot valmistajien välillä ovat pieniä, laatu sitäkin parempaa.

    Seuraavien kutomoiden tarjontaan voi luottaa: Alumo, Thomas Mason, Albini, Acorn of England, David and John Anderson, Tessitura Monti, Somelos, Getzner, Tessuto Teseo, Albiate, Mileta, Leggiuno.

    Kauluspaita on yhtä kestävä kuin kankaansa. Valmistajia on tuhatmäärin, mutta käytetyt ompelukoneet eivät suuresti eroa – siispä saumojen kestävyyteen voi kyllä luottaa. Kankaat ovat täysin toinen asia. Paidankankaista puhuttaessa materiaali, valmistaja, paksuus, paino, lankojen määrä ja kudonta vaikuttavat hintaan, laskeutuvuuteen ja tärkeimpään tekijään, kestävyyteen. Näiden tekijöiden summaa ei pääse laskemaan kaupassa, sillä valmispaitojen kohdalla kauluspaidoissa on mainittu korkeintaan pesuohje sekä käytetty materiaali. Näin ollen seuraavat sanani ovat hyödyllisimpiä mittatilauspaitojen ostajalle, joka pystyy valitsemaan kankaansa. Empiirinen hiplailu paljastaa toki paksuuden ja silmät kertovat kudontatavan, mutta paino, lankojen määrä ja valmistaja jäävät arvailuksi. Vaatevalmistajat tietävät tämän ja käyttävät kankaiden kohdalla samaa keinoa kuin niin sanotun hehkulamppuhuijauksen kanssa: hyvin ohuita ja hienoja kankaita suositaan ja markkinoidaan voimakkaasti, jotta asiakas valitsisi kuten valmistaja haluaa. Ohuet kankaat kestävät huonommin, rypistyvät herkemmin ja mokomia on vielä kivuliaan vaikeaa silittää. Lopputuloksena on vähemmän käyttöä kestävä hyödyke, jonka asiakas hylkää nopeammin.

    Paitakankaiden kohdalla lankojen lukumäärä (eng. thread count) kertoo kankaan hienouden: mitä suurempi määrä lankoja on käytetty kankaan kutomiseen, sitä ohuempaa siitä muodostuu. Esimerkiksi lankaluku 140 tarkoittaa, että kankaassa on 140 lankavyyhtiä (yksi vyyhti on 768 metriä) jokaista puolen kilon painoa kohden. Kokemukseni perusteella jonkinlainen kriittinen piste ylittyy lankaluvun ylittyessä 140. Tätä hienommat paitakankaat ovat liian ohuita, huonosti kestäviä ja turhan kalliita. Valmistajan sekä materiaalinistin näkökulmasta ne ovat ilman muuta kudontateknologian riemuvoittoja: äärimmäisen hienoja ja ohuita kankaita, joiden soveltaminen käyttöhyödykkeissä on hyvää bisnestä. Vastaavasti lankaluvun pudotessa 60 tienoille käsissä on hyvin paksu kangas, joka toimii ainoastaan vapaa-ajan paidoissa. Se on selvästi kestävämpää ja paksumpaa kuin sataluvun ylittävät serkkunsa, mutta ei sovellu pukukäyttöön. Samat periaatteet pätevät paitakankaiden painon (eng. fabric weight) kohdalla: tuhdimmat flanelli- tai oxford-kankaat painavat liki 200 grammaa per neliömetri ja hienoista hienoimmat painavat alle sata grammaa. Ero näiden kahden välillä on huomattava.

    Kankaan kudonnalla on selvä vaikutus käyttöikään ja -mukavuuteen. Esimerkiksi oxford, tvilli ja koripunos ovat selvästi kestävämpiä kaikissa painoluokissa kuin vaikkapa panamakudos, johon jää pienen pieniä reikiä. Pellava on erittäin kestävä materiaali, jonka vetolujuus vahvistuu selvästi kosteana. Huoli kainalosauman kestävyydestä on pieni, sillä hiki takaa paremman vahvuuden. Puuvilla on selvästi käytetyin materiaali paitakankaissa, mutta sitäkin on markkinoilla laidasta laitaan. Kurja puuvilla voi uutena näyttää ja tuntua miellyttävältä, kunnes totuus paljastuu muutaman viikon käytön myötä. Tätä seikkaa käyttävät hyväkseen erityisesti H&M:n kaltaiset jättiketjut, jotka saavat voittonsa suurten erien halvoista hinnoista. Vastaavasti hintava puuvilla nostaa minkä tahansa kankaan loppusummaa, mutta kestää vuodesta toiseen kovaakin kuritusta. Kutomoita löytyy tuhansia ympäri pallon, mutta korkeimman laadun saralla niitä kilpailee vain tusinan verran. Erot valmistajien välillä ovat pieniä, laatu sitäkin parempaa.

    Seuraavien kutomoiden tarjontaan voi luottaa: Alumo, Thomas Mason, Albini, Acorn of England, David and John Anderson, Tessitura Monti, Somelos, Getzner, Tessuto Teseo, Albiate, Mileta, Leggiuno.


  5. Mafian tyyli

    0

    November 23, 2012 kirjoittaja Ville Raivio

    Ensimmäinen historiallinen merkintä Amerikan mafiasta on peräisin vuodelta 1869. Tällöin The New Orleans Times raportoi kaupungin Second District -alueen joutuneen “tunnettujen ja pahamaineisten sisilialaismurhaajien, väärentäjien ja murtovarkaiden” kouriin. Samainen aviisi kertoi rikollisten muodostaneen liittoutuman kaupungin alueiden jakoa ja hyödyntämistä varten. Tänä aikana muuttoaalto eteläisestä Italiasta kulki Brasiliaan ja Argentiinaan, josta muuttajat matkasivat New Orleansin satamaan. Kaupunki kärsi ensimmäisen aallon iskut. Mafian juuret olivat syvällä Italian maaperässä, mutta Atlantin takana odottava uusi manner houkutti monine rikkauksineen ottajaansa. Italian puolella vähäpätöinen kätyri saattoi pysyä asemassaan vuosikaudet, Amerikassa hän saattoi perustaa oman joukkionsa ja kohota nopeasti. Mafian jäsenet olivat italialaisia tai amerikanitalialaisia, harvoin poikkeuksin myös ulkopuolinen kohosi soturia korkeammalle.

    Mafian tyyli seurasi aikaansa ja italialaisia juuriaan, mutta ääripäissä. Tarkin mielikuva syntyy, kun katsoo ajan valokuvia ja ynnää niihin pari potenssia. Paksuin ja rikkain mafioso näytti asemansa turkiksilla sekä räätälien ja jalkinemestarien luomuksilla, joissa tuhlaileva ylettömyys oli koko lailla vakio. Valta ja varakkuus näytettiin asun avulla heti kun ylennys tai suurempi tili salli. Asun suhteen jako seurasi samaa linjaa kuin organisaation järjestys. Korkeimmilla palleilla pullistelivat rikollisperheiden tai ryhmien donit, joiden ei tarvinnut liata käsiään likaisella työllä. He olivat useimmiten perheen isoisiä tai isiä, jotka saivat osuuden jokaisesta järjestön diilistä. Jokaista donia avusti consigliere, johtajan oikea käsi. Hän toimi välittäjänä toisten perheiden kanssa asioitaessa, tunsi perheen historian sekä toimintatavat. Useimmiten tämä hahmo oli vanha perheenjäsen tai -tuttava, joka oli ollut mukana kuvioissa vuosikymmenien ajan. Kunkin pomomiehen alaisena toimi vara-don, joka puolestaan jakoi käskyt capoille. Nämä jonkinlaiset kapteenit luotsasivat noin 10-20 hengen sotilasjoukkoja, joille varsinainen rötöstely kuului kapteenin johdolla.

    Donien asema salli, suorastaan vaati, joten he pukeutuivat koreimmin ja hienoimpiin kankaisiin. Kashmir, vikunja, silkit sekä muut jalot materiaalit olivat olennaisia valintoja. Kaikki teetettiin vaatteisiin tai asusteisiin erikoistuneilla käsityöläisillä, joille maksettiin avokätisesti – tai tehtiin tarjous, josta he eivät voineet kieltäytyä. Vara-don ja consigliere olivat hierarkiassa tässä järjestyksessä donia seuraavia. Kukaan ei saanut pukeutua koreammin kuin don, mutta enemmän oli sallittua näille kahdelle kuin muille. Kankaat olivat hienoja, materiaalit samaten. Capot olivat sotureiden tavoin mukana toiminnassa ja tyyli seurasi tarkoitusta: kankaat olivat paksumpia, karheampia ja kulutukseen sopivia. Harvempi rivijäsen kävi räätälin pakeilla, aikakauden työvaatteet sekä juuri ilmestyneet valmisvaatteet olivat yleinen näky. Boardwalk Empirea seurannut lukija tunnistaa tämän realistisen tyylin esimerkiksi Jimmy Darmodyn tai Chalkyn kätyreiden yltä.

    Suurelle yleisölle yleisin mielikuva Amerikan mafiasta on peräisin Hollywoodin tuotoksista. Alkuvuodesta 2013 teattereihin ilmestyy uusin tuotos, Gangster Squad. Elokuvista valtaosa ajoittuu 1900-luvun ensimmäisiin vuosikymmeniin, jolloin elossa säilyneet ja asemansa vakiinnuttaneet ensimmäiset siirtolaiset kasvattivat kolmatta polveaan. Kuva viimeisen päälle tälläytyneestä rosmosta liituraitapuvusa, Fedora vinossa ja Thompson kädessään, on kehno. Soturit ja kapteenit vastasivat iskuista, joille ei suinkaan pistetty parasta ylle. Veriläntti tai luodinreikä parhaassa puvussa ei olisi vedonnut asustaan tarkkaan mieheen. Huopahatut ja puvut olivat silti aikakauden yleinen asu, joten keskiverto mafioso on esteettinen näky nykykatsojalle. Muutaman gangsterin tyyli on tallentunut aikalaisten kynästä historiankirjoihin. Frank Lucas ja Nicky Barnes käyttivät usein minkki- tai chinchilla-takkeja, Al Capone tunnettiin silkkisistä liituraitapuvuista, jotka paikallinen räätäli Italiassa laivasi Amerikkaan. Eetos on säilynyt nykypäivään asti; John Gottin puki roomalainen Brioni. Rehvastelevaan malliin, tietty.

    Ensimmäinen historiallinen merkintä Amerikan mafiasta on peräisin vuodelta 1869. Tällöin The New Orleans Times raportoi kaupungin Second District -alueen joutuneen “tunnettujen ja pahamaineisten sisilialaismurhaajien, väärentäjien ja murtovarkaiden” kouriin. Samainen aviisi kertoi rikollisten muodostaneen liittoutuman kaupungin alueiden jakoa ja hyödyntämistä varten. Tänä aikana muuttoaalto eteläisestä Italiasta kulki Brasiliaan ja Argentiinaan, josta muuttajat matkasivat New Orleansin satamaan. Kaupunki kärsi ensimmäisen aallon iskut. Mafian juuret olivat syvällä Italian maaperässä, mutta Atlantin takana odottava uusi manner houkutti monine rikkauksineen ottajaansa. Italian puolella vähäpätöinen kätyri saattoi pysyä asemassaan vuosikaudet, Amerikassa hän saattoi perustaa oman joukkionsa ja kohota nopeasti. Mafian jäsenet olivat italialaisia tai amerikanitalialaisia, harvoin poikkeuksin myös ulkopuolinen kohosi soturia korkeammalle.

    Mafian tyyli seurasi aikaansa ja italialaisia juuriaan, mutta ääripäissä. Tarkin mielikuva syntyy, kun katsoo ajan valokuvia ja ynnää niihin pari potenssia. Paksuin ja rikkain mafioso näytti asemansa turkiksilla sekä räätälien ja jalkinemestarien luomuksilla, joissa tuhlaileva ylettömyys oli koko lailla vakio. Valta ja varakkuus näytettiin asun avulla heti kun ylennys tai suurempi tili salli. Asun suhteen jako seurasi samaa linjaa kuin organisaation järjestys. Korkeimmilla palleilla pullistelivat rikollisperheiden tai ryhmien donit, joiden ei tarvinnut liata käsiään likaisella työllä. He olivat useimmiten perheen isoisiä tai isiä, jotka saivat osuuden jokaisesta järjestön diilistä. Jokaista donia avusti consigliere, johtajan oikea käsi. Hän toimi välittäjänä toisten perheiden kanssa asioitaessa, tunsi perheen historian sekä toimintatavat. Useimmiten tämä hahmo oli vanha perheenjäsen tai -tuttava, joka oli ollut mukana kuvioissa vuosikymmenien ajan. Kunkin pomomiehen alaisena toimi vara-don, joka puolestaan jakoi käskyt capoille. Nämä jonkinlaiset kapteenit luotsasivat noin 10-20 hengen sotilasjoukkoja, joille varsinainen rötöstely kuului kapteenin johdolla.

    Donien asema salli, suorastaan vaati, joten he pukeutuivat koreimmin ja hienoimpiin kankaisiin. Kashmir, vikunja, silkit sekä muut jalot materiaalit olivat olennaisia valintoja. Kaikki teetettiin vaatteisiin tai asusteisiin erikoistuneilla käsityöläisillä, joille maksettiin avokätisesti – tai tehtiin tarjous, josta he eivät voineet kieltäytyä. Vara-don ja consigliere olivat hierarkiassa tässä järjestyksessä donia seuraavia. Kukaan ei saanut pukeutua koreammin kuin don, mutta enemmän oli sallittua näille kahdelle kuin muille. Kankaat olivat hienoja, materiaalit samaten. Capot olivat sotureiden tavoin mukana toiminnassa ja tyyli seurasi tarkoitusta: kankaat olivat paksumpia, karheampia ja kulutukseen sopivia. Harvempi rivijäsen kävi räätälin pakeilla, aikakauden työvaatteet sekä juuri ilmestyneet valmisvaatteet olivat yleinen näky. Boardwalk Empirea seurannut lukija tunnistaa tämän realistisen tyylin esimerkiksi Jimmy Darmodyn tai Chalkyn kätyreiden yltä.

    Suurelle yleisölle yleisin mielikuva Amerikan mafiasta on peräisin Hollywoodin tuotoksista. Alkuvuodesta 2013 teattereihin ilmestyy uusin tuotos, Gangster Squad. Elokuvista valtaosa ajoittuu 1900-luvun ensimmäisiin vuosikymmeniin, jolloin elossa säilyneet ja asemansa vakiinnuttaneet ensimmäiset siirtolaiset kasvattivat kolmatta polveaan. Kuva viimeisen päälle tälläytyneestä rosmosta liituraitapuvusa, Fedora vinossa ja Thompson kädessään, on kehno. Soturit ja kapteenit vastasivat iskuista, joille ei suinkaan pistetty parasta ylle. Veriläntti tai luodinreikä parhaassa puvussa ei olisi vedonnut asustaan tarkkaan mieheen. Huopahatut ja puvut olivat silti aikakauden yleinen asu, joten keskiverto mafioso on esteettinen näky nykykatsojalle. Muutaman gangsterin tyyli on tallentunut aikalaisten kynästä historiankirjoihin. Frank Lucas ja Nicky Barnes käyttivät usein minkki- tai chinchilla-takkeja, Al Capone tunnettiin silkkisistä liituraitapuvuista, jotka paikallinen räätäli Italiassa laivasi Amerikkaan. Eetos on säilynyt nykypäivään asti; John Gottin puki roomalainen Brioni. Rehvastelevaan malliin, tietty.


  6. Vaatteet harrasteena

    0

    September 20, 2012 kirjoittaja Ville Raivio

    Satunnaisesti joudun hieman selittelemään harrastettani kyselijöille. Suomalaisen miehenhän ei tulisi olla kiinnostunut vaatteista, eikä suinkaan saavan niistä mielihyvää. En kutsuisi vaatteita harrastamiseksi, sillä kyseessä ei ole mikään aktiivinen laji. Jotakin valitaan aamulla, vedetään ylle ja tämän jälkeen annetaan olla. Sen sijaan voin puhua harrasteesta, sillä perinpohjainen perehtyminen kankaisiin, kudontoihin, materiaaleihin, leikkauksiin sun muuhun mukavaan taatusti ylittää jonkin kriittisen pisteen, jota voidaan kutsua jokamiehen vaatetietoudeksi. Silti Täydellisen Vaatekaapin tavoitteluun saa halutessaan upotettua niin paljon aikaa, vaivaa tai rahaa kuin vain haluaa. Kun mukaan otetaan vintage-vaatteet tai rajoitetut erät, voidaan jo puhua keräilystä, joka eroaa selvästi tavanomaisesta esineiden keräilystä. Missä maalaukset, veistokset tai matot pysyvät ainoastaan kodin koristuksena, vaatteet sen sijaan saa kulkemaan kaikkialle minne itse astelee. Hyvä ystäväni Oscar Wilde lohkaisi “One should either be a work of art or wear a work of art.” Ilman muuta näin. Vaatteet koen reilusti mielekkäämmäksi sijoituskohteeksi kuin taiteen, josta vain omistaja voi nauttia. Samoin ne ovat jokaiselle välttämättömiä tarpeita, joihin panostaminen maksaa itsensä takaisin pidemmän käyttöiän, laadukkaampien materiaalien sekä itseilmaisun muodossa.

    Kun vaatteita verrataan harrasteena vaikkapa suomalaisille niin yleisiin elektroniikkaan ja autoihin, ero on selvä edellisen eduksi. Laadukas elektroniikka on hyvin kallista ja vanhenee muutamassa vuodessa auttamattoman noloksi. Autot puolestaan imevät rahaa jokaiselle kilometrillä, vaativat useamman vakuutuksen ja ovat hyvin kalliita hankkia. Vaatteet sen sijaan hankitaan – parhaassa tapauksessa – vain kerran. Vahakangastakki tai paksusta kankaasta luotu villakangastakki kestävät kovaakin käyttöä vuosikymmenet, eivätkä vaadi hintavaa huoltamista. Samoin on laita laatujalkineiden, paksumpien irtotakkien sekä asusteiden. Laadukkaimmat räätälöidyt vaatteet ovat toki hintavia, mutta käyvät käytön myötä aina vain halvemmiksi vanhan kaavan (hinta-per-käyttökerta) mukaan. Kun harrasteen tuntemus kasvaa, oma maku tarkentuu ja hankinnoistaan saa enemmän irti. Eipä vaateharrastetta silti kannata turhan paljon kysyville selitellä. Toiset meistä vain nauttivat materiaalien hiplailusta, valon leikistä kankailla ja vaatteisiin liittyvän kultuurihistorian opiskelusta. Harraste on viaton, opettavainen ja ilman muuta mielekäs.


  7. Syksyn tyyli

    2

    September 9, 2012 kirjoittaja Ville Raivio

    Syyskuun ollessa harmonisesti yhdeksännessä päivässään on hyödyllistä kerrata syksyn tyyli. Kesän taittuessa syksyyn kaapista on hyvä kaivaa esille kaikkea lämmintä: paksumpia neuleita, irtotakkeja sekä -housuja painavammin kankain ja vuodenajan kuningasta: tweediä. Vuorittomat avokengät, mokkasiinit sekä ajokengät painuvat hoidettuina kaapin uumeniin levolle, esille ilmestyvät ennen kaikkea varrelliset kenkämallit. Mikäli kalossit eivät miellytä, varma vaihtoehto on shell cordovan -jalkineissa. Myös useammalla kerroksella lankatut nahkakengät sekä suojasuihkeen saaaneet mokkakengät palvelevat syksyn keleissä paremmin. Nahkapohja on hyödyllistä puolipohjata tai vaihdattaa kumiseen. Kurjimpiin keleihin on syytä varata ns. beater-kengät eli pari, jonka voi antaa huoletta kärsiä.

    Kesän pastellivärit vaihtuvat maan väreihin: ruskeaan, beigen moniin muotoihin, vihreään, oranssiin, harmaaseen. Tätä kirjoa heijastaa parhaiten tweed, joka sopivasti karheana, värikkäänä ja paksumpana kankaana on verraton. Muita erinomaisia kankaita ovat flanelli, molski, vakosametti, päälle 400-grammaiset pukukankaat sekä kashmir-sekoitteet. Jos huomaa vaatekokoelmassaan puutteita, täydennystä varten syksyn adjektiivit ovat helppoja: paksua, karheaa, villaista. Myöskään neuleiden merkitystä ei voi kyllin korostaa. Helpommin hikoava hyötyy ohuemmasta kudonnasta, viluinen mies taas paksummasta. Neuleen paksuus on hyvä huomioida vartalon mallissaan: tukeva mies näyttää paksussa neuleessa entistä muhkummalta, hyvin hoikan yllä ohuen ohut taas korostaa luisevaa olemusta. Lihaksikkaan veijarin ei syyttä tarvitse piilottaa kehoaan paksun neuleen alle, mutta tällainen malli myös korostaa entisestään voimakasta vartaloa.

    Sukkien osalta villaiset vaihtoehdot ovat ylittämättömiä ja vapaa-ajan malleista metsästyssukat ovat lämpimin valinta. Nämä polvien alle yltävät sukat valitsemalla voi epäeroottiset pitkät kalsongit unohtaa. Myös kauluspaitojen osalta paksummat kankaat ovat avain hyvinvointiin. Erityisesti oxford- ja flanellikankaat lämmittävät vapaa-ajalla, myös puuvilla-villa -sekoitteet tehoavat. Puvun kanssa lisälämpöä tuo pukuliivi tai ohut neule. Päähineiden puolesta villa on jälleen avainsana. Oli nupin lämmittäjä sitten huopahattu, pipo, lätsä tai jokin muu, villa on verraton. Jos ei hyödy kaksoisleuan suomasta kyseenalaisesta lämmöneristyksestä, kaulaliina tulee napata aina mukaan. Oli se yllä vain kietaistuna tai usean kerroksen rullana, kaulaliina on ainoastaan hyödyllinen. Rasvakerrosta ei löydy käsistä, joten käsineet ovat samoin tarpeelliset. Vuorimateriaalina nousee jälleen esiin villa, mutta myös turkis on harvinaisempi, kalliimpi vaihtoehto. Päällystakki on mieluiten villakangasta tai sitten jotakin muuta lämpimällä vuorikankaalla. Myös hyvin ohuesta Rain Mac -mallista saa syyskelpoisen, jos siihen ompelee tai ompeluttaa erillisen villakankaan vuoriksi. Näillä ohjeilla siis syksyn vaatekaappi haltuun ja jäitä hattuun: seuraavan kevään alkuun on ainoastaan puoli vuotta aikaa.


  8. Kevään tyyli

    0

    May 13, 2012 kirjoittaja Ville Raivio

    Kevään voimistuessa täyteen kirkkaaseen voimaansa edessä on tuskan hiki. Näin siis Suomessa, jossa valtaosa puvuista on sekoitekankaista ja liimakangasrakenteella luotu. Molemmat ovat kurjia valintoja keväällä ja kesällä, erityisesti miehelle joka sattuu olemaan voimakkaan hikoilun geenillä siunattu. Kevään myötä siis kevyemmät kankaat ja erityisesti pellava nousevat korkeaan arvoon. Silti tilanteen mukainen pukeutuminen on hyvä muistaa: Suomen kevät on melkoisen petollinen ja usealla sade- tai lumikuurolla taikka pakkasasteilla rankaiseva olio, joten vielä ei välttämättä ole aika haudata villakangastakkia. Samaten uskolliset kalossit tulevat tarpeeseen myös kuumimman kesän rankoilla sateilla, ja brittejä seuraten sateenvarjoon kannattaa todella sijoittaa. Marketit ja roskakorit ovat pullollaan muutaman euron liima- ja muovihirviöitä, jotka hajoavat ensimmäisen tuiverruksen otteessa. Mikään ei kirvele yhtä pahoin kuin muisto siitä, mitä muutaman euroa enemmän sijoittamalla olisi aikoinaan saanut.

    Kun pitää mielessään suomalaisen ilmaston asettamat rajoitukset, mielestäni kevään tärkein hankinta on sopivan ohut, sateelta ja tuulelta suojaava päällystakki. Näitä löytyy kaupoista laajalti keinokuiduissa, jotka valitettavasti toimivat elmukelmun kaltaisena tuskanhien kääreenä lämpötilan noustessa. En voi kyllin suositella puuvillaisia takkeja, joissa on jonkinlainen kemiallinen käsittely: nämä tyylin ja kemian riemuvoitot ovat vertaansa vailla suojan sekä hengittävyyden suhteen. Rain mackintosh- ja trenssitakkimallit ovat ajattomia valintoja, jotka kelpaavat kotiovelta aina konttoriin asti erityisesti tummissa sävyissä. Takkien alkuperäinen beige väri on enemmän paikallaan vaaleampien kankaiden kera, laivastonsininen tai tummanharmaa versio taas tumman puvun suojana. Toivon mukaan vaatekaapissa on jo talven jäljiltä aiemmin mainitut kalossit sekä sateenvarjo, jotta hätä ei tule käteen asti. Tarkin pukeutuja muistaa suojata myös arvosalkkunsa herkän päällisnahan jonkinlaisella erillisellä sadesuojalla, joita löytää kyllä verkkokaupoista.

    Päällystakin ohella kevään muita hankintoja ovat irtotakit sekä puvut, joiden materiaali on luonnon luomaa. Italialaiset ovat mestarillisia erittäin ohuiden villakankaiden kutojia, mutta materiaalin ohella myös toteutus on tärkeää. Liimakangastuenta, joka löytyy liki kaikista alle kuuden sadan euron puvuista, on käytännössä liima- ja tököttimassa joka takaa hikoilun. Se ei millään tavoin näy ulospäin vuorikankaan ja päällismateriaalin välistä, mutta tuntuu helteessä inhalta. Rakennetta ei voi jälkikäteen poistaa, joten ainoa optio on hankinnan hetkellä varmistua täydestä tai vähintään puolikkaasta liinakankaasta. Ilmavin valinta on toki täysin rakenteeton (eng. unstructured) puku tai takki, jossa rinnan kohdalla tai hartioissa toppauksia ei ole eikä liioin vuorikangasta. Tämä jos mikä takaa hyvän olon.


  9. Naisten klassinen tyyli

    3

    October 30, 2011 kirjoittaja Ville Raivio

    Ilokseni sivuston tietokanta kertoo Keikarilla olevan myös enemmän tai vähemmän satunnaisia kauniimman sukupuolen lukijoita. En luonnollisesti ole naisten klassisen tyylin asiantuntija, – mikäli tällainen tyyli edes on määriteltävissä – mutta päätän silti kirjoittaa korteni kekoon satunnaisista havainnoista koostuen. Onnekseen naiset ovat siinä pisteessä, jossa liki mikä tahansa vaatekappale on passeli. Miesten klassinen tyyli rakentuu vahvasti puvun ympärille,  käsittäen toki vapaa-ajan puolella tweedin, vakosametit, rouheat saappaat ja tällaiset, mutta naisilla skaala on huomattavan laaja. Sen sijaan, että painottaisin ainoastaan hameita, helmikoruja, twin-settejä sekä korkokenkiä, mieluummin uskon suuremman hyödyn koituvan Hollywoodin kultakauden filmatisointeja katsomalla. Mielestäni eteerinen naisten klassisen tyylin käsite on vahvin näiden elokuvien puvustuksessa. Myös nykyajan Euroopan siniveristen ja kuninkaallisen sukujen naisia on ilo katsella, heillä ote pukeutumiseen on melkoisen klassinen.

    Kirjoittajalla ei liene suurempaa iloa kuin itsensä siteeraaminen, mutta tällä kohdin uskon tämän henkisen onanian koituvan lukijan hyödyksi. Aivan samoin kuin miesten pukeutumisen kohdalla, koen Raivion maksiimien olevan paikallaan myös naisten pukeutumisessa. Siispä siteeraan nämä tärkeysjärjestyksessä:

    1. Tilanteen mukainen pukeutuminen

    2. Oikea istuvuus

    3. Oikeat mittasuhteet

    4. Etiketin tuntemus

    5. Oikeat yhdistelmät

    6. Oikeat materiaalit

    7. Oman tyylin luominen

    Siispä jakku tai mekko on kaunis sekä edustava, mutta täysin väärä – jopa ruma – valinta jos edessä on leikkiä lapsensa kanssa hiekkalaatikolla. Ei ole liion väliä vaikka vaatekappale istuisi täydellisesti, olisi sopusuhtainen ja erinomaista materiaalia, jos se on yllä väärässä paikassa. Tilanne on aina tärkein. Klassisiksi vaatekappaleiksi on vakiintunut koko joukko enemmän tai vähemmän muodollisia vaatteita:

    • musta cocktail-mekko
    • helmikorut
    • twin-setit
    • ballerina-jalkineet
    • sirot talvisaappaat
    • nahkainen käsilaukku
    • kashmir-neuleet kaikissa sateenkaaren väreissä
    • laadukkaat sukkahousut
    • tweed kaikissa muodoissaan
    • tikkitakit
    • kauluspaidat
    • timantit (tämä ei liene yllätys kellekään)
    • hameet kaikissa kuoseissaan, joskin sopivalla pituudella
    • silkkihuivit
    • mustat korkokengät

    Melkoisen klassisia naisten tyyli-ikoneja ovat monien muiden joukossa seuraavat. Täydennän listaa mielelläni, mikäli joku olennainen puutuu:

    Viimeisenä listana on koko joukko sivustoja, joilta klassisempaa suuntaa tavoitteleva leidi voi löytää inspiraatiota:

    Viimeisenä mainitsen muodin. Mikäli yhden asian voisin naisten pukeutumisessa muuttaa, se on alituinen muodista kohkaaminen, uusien vaatteiden loputon hankkiminen ja designer-vaatteiden perään kuolaaminen. Ymmärtääkseni jokainen nainen -piti hän erityisemmin vaatteista tai ei – on silti tarkka niiden suhteen. Jos nyt ei sen suhteen, mitä päälleen laittaa, ainakin sen suhteen, mitä ei. Muodin perästä jättäytyminen, alakulttuurit ja suhisevat lenkkitakit ovat valintoja siinä missä muutkin. Minua inhottaa yli kaiken, kuinka markkinointikoneisto ja naistenlehdet saavat kauniimman sukupuolen haluamaan designer-vaatteita, joissa oikea merkki on tae ihanasta vaattesta, joka “on niin mua.”

    Todellisuudessa ei ole suurempaa yksilöllisyyttä, laatua ja oman näkemyksensä seuraamista kuin vaatteiden teettäminen. Mikäli tämä kurja designer-piirre kuopattaisiin, räätälit ja ompelijat saisivat takaisin arvostuksen, joka heille syystä kuuluu. Jos naiset saataisiin taivuteltua alituisesta uusien ostosten tekemisestä kohti omien vaatteiden suunnittelua, oman kankaan ja yksityiskohtien valitsemista ja lopulta oman näkemyksen toteuttamista räätälin tai ompelijan avustuksella, he saisivat vihdoin sitä mistä todella haaveilevat: ainutkertaisia, kauniita, täydellisesti istuvia ja kantajansa näköisiä vaatteita.


  10. Nuoren miehen klassinen tyyli

    39

    March 21, 2011 kirjoittaja Ville Raivio

    Uusi lukija Niklas toivoi minulta artikkelia, joka kertoisi kuinka nuori mies voi pukeutua klassisesti ja samalla näyttää ikäiseltään. Nyökkään nyt hänen ja kaikkien muiden nuorempien jamppojen suuntaan, joskin alla oleva on suunnattu yläaste-, lukio-, korkeakoulu- ja vapaa-ajan ympäristöihin. Työelämä siis erikseen. Lukijan on tietysti hyvä muistaa kirjoittajan olevan jo 25-vuotias setämies, joka ei tiedä mikä on hip tai hop 2000-luvun kouluissa.

    Pukuja on hyvä välttää, mutta kauluspaitoja suosia aina kun mahdollista. Mikä tahansa paita, josta kaulus löytyy, on aina siistimpi kuin muut paitamallit. Kankaasta, väristä ja yksityiskohdista riippuen kauluspaitoja löytää joko äärimuodollisina tai hyvin rentoina. Ääripäiden esimerkit ovat valkoinen kauluspaita ranskalaisilla kalvosimilla sekä flanellipaita täysin pehmeällä kauluksella ja kalvosimilla. Myös leikkauksella on väliä. Kireä kauluspaita on nuorekkaampi kuin löysempi paita. Jos kehonrakenne on hankala, mittapaita on kätevin ratkaisu. Halvimmat mittapaidat Suomessa kustantavat noin 80 euroa ja ne voi suunnitella täysin oman maun mukaan. Harvempi alle kaksikymmenvuotias näyttää ikäiseltään tai ympäristöönsä sopivalta puvussa, ellei ole sukujuhlassa tai jo pääsyt pukua vaativaan työhön. Ennen kuin nuoria nähdään yleisesti niihin sonnustautuneena – kuten Italiassa – puvusta ei tule osa suomalaisen nuoren jokapäiväistä olemusta.

    Mikäli nuoria miehiä on kuitenkin useampi ja he kaikki ovat puvuissa, katsoja olettaa heillä olevan jonkinmoinen sopiva syy kokoonpanoilleen. Juhlat tai valmistujaiset. Jos haluaa ehdottomasti pitää yllä korkeaa tasoa, on suositeltavaa turvautua mieluummin irtotakki-irtohousut -yhdistelmään. Se on riittävän rento nuorelle, mutta taatusti myös riittävän edustava miltei mihin tahansa ympäristöön. Myös pelkistettyjä silkkisolmioita tulee välttää, sillä niillä on juhlava asu. Nämä asusteet voi korvata solmukkeilla tai kudotuilla neulesolmioilla. Ylipäätään asusteet nousevat erittäin suureen osaan, jos haluaa näyttää joten kuten ikäiseltään.

    Seuraavat kokoonpanot toimivat kuin paraskin häkä:

    • farkut ja irtotakki
    • farkut ja samettitakki
    • farkut ja klubitakki
    • farkut ja laivastobleiseri
    • farkut ja v-aukkoinen neule

    Tarkka lukija huomaa, mihin olen pyrkimässä: farkut laskevat minkä tahansa kokoonpanon riittävän rennoksi jopa teinille. Tällöin tulee kuitenkin huolehtia siitä, että jalkineet, asusteet ja kauluspaita ovat sopivan klassiset, jotta yhdistelmässä on sitä jotakin. Jos ei pidä farkuista, toinen rennompi vaihtoehto ovat khakit tai chinot. Myös molski- tai vakosamettihousut passaavat. Suorat housut taas ovat turhan viralliset kouluympäristöön. Mikäli kaulusten sijaan yllä onkin pikeepaita, kokoonpano laskee välittömästi rennompaan ja samoin käy jos jalkineet ovat katumallia. Nauhakenkien sijaan louferit eli avokengät ovat taas rennompi valinta, samoin kuin saappaat.

    Seuraavat ovat hyödyllisiä jokaisen nuoren miehen vaatekaapissa:

    • samettitakki, irtotakki, klubitakki, laivastobleiseri
    • useampi taskuliina eri väreissä ja kuvioissa
    • ruskeat brogue-jalkineet
    • mustat oxford-malliset jalkineet
    • ruskeat avokengät
    • puhtaanvalkoinen ja -sininen kauluspaita, sekä useampi kuvioitu paita
    • yksi hillitty solmio sukujuhliin ja kissanristiäisiin, musta solmio hautajaisiin ja harmaa solmio juhlatilaisuuksiin
    • yhdet vaaleansiniset ja yhdet tummansiniset farkut, mieluiten mahdollisimman hillittyä kangasta ja leikkausta
    • reilusti neuleita monissa väreissä
    • tumma puku, joka todella istuu

    Mustat oxfordit, valkoinen kauluspaita, solmio ja taskuliina ovat vaatekaapin perusteita, sillä jokaisen miehen tulee omistaa tumma puku. Vastaan tulee ajan myötä juhlatilaisuuksia, joissa tarkempi asu on paikallaan. Jos mielii siistiä ilmettä, farkkunsa kannattaa valita suoralla lahkeella ja mahdollisimman koristelemattomina. Liian tiukka istuvuus on härski, liian löysä taas ghettoon sopiva. Esikulutettu kangas on kaukana siististä. Taskuliinojen runsaus on hyödyksi, sillä liinan pukeminen nostaa takin aina siistimmälle tasolle kuin kenellä tahansa miehellä, jonka rintatasku on syyttä tyhjä.

    Broguet ovat oleelliset, sillä ne ovat jo sinällään edustavat, mutta niiden hienous riippuu täysin muista vaatteista. Farkkujen kanssa ne ovat niin sanottua smart casual -linjaa, puvun kanssa juhlavat. Ne voidaan myös yhdistää todella monipuolisesti miltei kaikkien housujen kanssa. Neuleet ja kauluspaidat mahdollistavat rennon tyylikkyyden, jota voidaan pukea hienommaksi tai rennommaksi tarpeen mukaan. Jos täysin tyhjästä aloittaa, mielestäni tummansiniset chino-housut, hiukan kuvioitu sininen kauluspaita, ruskeat broguet ja tyköistuva neule ovat kätevin aloitus. Näille kaikille saa vuosien varrella reilusti käyttöä. Maku tulee myös muuttumaan, joten hyvin hintavista hankinnoista voi kertyä kalliit oppirahat. Siispä halvemmilla ratkaisuilla on hyvä aloittaa, niiden avulla selviää minkälaisia ominaisuuksia vaatteiltaan jatkossa haluaa.

    Yllä luetellut vinkit auttavat, mutta lopulta oma maku ratkaisee. Aina.


  11. Klassisen tyylin määritelmä

    1

    December 18, 2009 kirjoittaja Ville Raivio

    Keikarin foorumilla käyty (toistaiseksi) lyhykäinen keskustelu pukeutumisen filosofiasta on tämänkertaisen artikkelin innoittaja. Aloitan pukeutumisen syistä ja laajennan klassisen tyylin olemuksen puolelle, mutta toivon mukaan vältyn kajoamasta metafyysiseen kontemplointiin, joka harvoin tuo tulosta.

    Ihmiset pukeutuvat, koska heidän täytyy. Evoluutio ei ole suonut lajille kovin kummoista suojaa elementeiltä, eikä ajan saatossa kadonnut karvoituskaan ole omiaan edistämään selviytymistä. Mary Bellisin teos “The History of Clothing” toteaa ihmislajin varhaisimpien edustajien siirtyneen käyttämään vaatteita noin 200 000 vuotta sitten. Tärkein vaikuttava tekijä on ollut kullakin alueella vallitseva ilmasto ja niiden saattamilta luonnonvoimilta suojautuminen, mutta mukaan mahtuu myös vahva annos sosiaalista stratifikaatiota. Ryhmien sisäisen järjestyksen ja yksilöiden erottautumisen esittämiseksi vaatteista on luotu yhä mutkikkaampia, ja niihin on liitetty eriäviä merkityksiä. Ilmaston ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen oheen liittäisin vahvasti kulttuurin kolmantena pukeutumiseen eniten vaikuttaneena tekijänä. Jokainen kulttuuri on oma pieni kosmoksensa.

    Noin viimeisen 140 vuoden ajan miesten klassinen tyyli on muuttunut hyvin vähän. Kaksi- tai kolmiosainen puku, kauluspaita, solmio, taskuliina, pukusukat ja reunoskengät ovat yhä yhtenäinen kokonaisuus kuten 1800-luvun loppupuolella. Muutoksista suurimmat ovat kohdanneet materiaaleja sekä leikkauksia. Museoissa säilyneiden vaatteiden perusteella vaatekankaat olivat sitä paksumpia, karkeampia ja kestävämpiä, mitä kauemmas ajassa kuljetaan. Osaltaan selityksenä ovat erilaisuudet näiden aikakausien kudontatekniikoissa sekä jalostetuissa tuotantoeläimissä, mutta myös puhtaan käytännölliset seikat vaikuttavat. Ilmastointi ja keskuslämmitys ovat melkoisen tuoreita keksintöjä, joten vaikkapa 20-luvun herrasmiehen tuli pukeutua lämpimästi myös sisätiloissa. Tuhdit kankaat myös kestivät käyttöä kauan, eikä kansa ollut keskimäärin vaurasta. Vahvoja kankaita suosittiin, sillä ne kestivät ja auttoivat. Vanhat valokuvat puolestaan kertovat, että 1900-luvun alussa puvuntakkien kaulukset olivat hyvin pieniä sekä korkealle leikattuja, myös erilaisia puku-, irtotakki-, housu-, liivi- ja paitamalleja oli käytössä valtaisasti. Nykyisin valikoima on onnettomasti köyhtynyt.

    Klassista miesten tyyliä on hyvin vaikea määritellä tyhjentävästi, sillä erilaiset tulkinnat, perinteet ja muuttujat ovat lukuisat. Kenties varminta on todeta, että länsimainen klassinen tyyli on kunkin aikakauden eliitin, virkamiesten, kaupankäyjien sekä poliittisen sektorin pukeutumista. Nämä tahot ovat kaikkina aikakausina määritelleet “hyvän maun” sekä “herrasmiehelle” sopivan käytöksen ja asun, joskin taustalla on muitakin vahvoja tekijöitä. Näiden joukkoon lukeutuvat kunkin maan kulttuuri, vaatteiden valmistustavat sekä niinkin satunnaiset ilmiöt kuten sota-ajan kangassääntely. Viimeisen vuoksi 30-luvun Amerikassa kaksiriviset puvut liki katosivat katukuvasta. Klassinen miesten tyyli on myös enemmän tai vähemmän räätälöidyistä vaatteista koostuvaa. Tyyli pohjautuu mittasuhteilla, harmonialla ja yksinkertaisille väri- ja kuvioyhdistelmille. Täydentävää määrittelyä tuskin voi antaa, sillä länsimainen pukeutuminen on vapautunut miltei kaikista normeista ja pukumies ei ole enää entisensä. Nykyisin melkein kaikki käy ja kaikkea tulee sietää.

    Monista muuttujista huolimatta kaikki palautuu takaisin yhteen mieheen, George Bryan “Beau” Brummelliin. Ennen häntä länsimaiset herrasmiehet olivat parfymoituja pitsi-, sametti- ja marenkikakkuja, jotka kekkuloivat naurettavan kokoisissa peruukeissa jo ennen puoltapäivää. Beau asetti herrasmiehen asuun sopiviksi ominaisuuksiksi vaatimattomuuden, istuvuuden, pelkistetyt värit sekä maskuliinisuuden. Hänen laivastonsininen lievetakkinsa oli ensimmäinen modernin puvun kantamuoto, joka on vuosisatojen kuluessa leikattu yhä lyhyemmäksi ja monikäyttöisemmäksi kokonaisuudeksi. Klassinen miesten tyyli tulee aina palautumaan Beaun asettamiin normeihin, mutta ei rajoittumaan niihin. Italialainen sprezzatura, amerikkalainen rento meininki sekä englantilainen virallinen jäykkyys ovat vahvimmat kolme katsantoa, joihin pukumiehen olemus voidaan jakaa. Nämä kolme maata myös hallitsevat 2000-luvun tyylimarkkinoita, muoti jääköön ranskalaisille ja muille ilmiöstä kohkaaville.


  12. Luksuksesta

    5

    December 13, 2009 kirjoittaja Ville Raivio

    Viime vuosina yhä useampi ilmiö on päässyt nauttimaan luksus-etuliitteen seurasta. Markkinoijat tuputtavat luksuslomia, -peitteitä, -hotellipaketteja, -hoitoja, -kosmetiikkaa, -vaatteita ja kaiken kruununa ”arjen luksusta”. Sana on kokenut vahvan inflaation. Elintason nousu on taannut hieman tanakampia tilejä yhä useammalle suomalaiselle ja suureen löyhästi määriteltävään keskiluokkaan luksuksen hokeminen on suunnattu vahvimmin. Olen lukenut jopa halvasta luksuksesta, tästä oksymoroneista suurimmasta. En muista kohdanneeni ainuttakaan kolumnia, jossa käsiteltäisiin luksus-käsitteen olemusta, joten tartun aiheeseen itse.

    Niin sanotut luksusmarkkinat ovat olleet suuressa kasvussa jo lukuisia vuosia. Yorkin yliopiston selvitys vuodelta 2000 kertoi maailmanlaajuisten luksushyödykkeiden ja -palveluiden arvoksi noin 170 miljardia dollaria. Suuri osa potista kertyi korkeatasoisista juomista, kuten konjakeista, samppanjasta sekä viskeistä, mukana on luonnollisesti myös muotihuoneiden lonkeroiden lailla laajeneva tarjonta. Suurimmat markkinat olivat USA:ssa, tiukasti perässä kuluttivat Hong Kong, Japani, Kiina, Saksa, Italia, Ranska, Iso-Britannia, Brasilia, Espanja sekä Sveitsi. Ennen kaikkea luksus näyttää toimivan sosioekonomisena merkkinä kantajansa menestyksestä tai asemasta, mistä esimerkkinä mauttomat ja alati kookkaammiksi kasvavat logot. Markkinoinnilla on valtaisa merkitys, sillä Bossin ja Armanin kaltaiset menestyksekkäät valmistajat eivät puhtaasti raaka-aineita ja työn jälkeä tarkastellen ole luksusta. Ne eivät ole korkeaa laatua, mutta kaikki tuntevat merkit. Sen sijaan Brionin, Kitonin, John Lobbin ja Swaine Adeney Briggin kaltaiset aidosti tasokkaat yhtiöt ovat harvan tuntemat. Niiden ei tarvitse juurikaan mainostaa tai koreilla logoilla, sillä asiakkaat eivät hakeudu heidän luokseen toitottaakseen jokaiselle vastaantulijalle erinomaisuuttaan. He, jotka valmistajat tuntevat, kyllä tunnistavat pienetkin vivahteet joihin yhtiöt luottavat.

    Ollakseen luksusta, hyödykkeen tai palvelun tulee olla rajoitetusti saatavilla. Se on joko kallista, harvoin tarjolla taikka vain valikoidun joukon saatavilla. Vaatteissa luksus tarkoittaa vaikeutettua saatavuutta, kalliita materiaaleja taikka käsityötä. Ei ole olemassa “halpaa luksusta”, sillä tämä sotii sanan koko olemusta vastaan. Kaikkein kiinnostavin pulmakohta on kuitenkin se, mistä voidaan puhua luksuksena. Yhdelle Armanin puku on unelmien täyttymys, toiselle tuhannen euron valmispuku on luksusta, kolmas mieltää käsitteen vasta räätälin luomusten yhteydessä. Periaatteessa kaikki kolme vaihtoehtoa ovat enemmän tai vähemmän luksusta, sillä peruspuvun saa tänä päivänä noin sadalla eurolla. Kaikki tämän yli menevä on jollakin tavoin enemmän vaivaa vaatinutta, ja saa osakseen luksuksen kultaista auraa. On olemassa erinomaisia löytöjä, joita kirpputoreille ja alennusmyynteihin suuntaava voi tehdä saadakseen jotakin rajoitettua omakseen. Tämä kuitenkin johtaa suorastaan ontologisiin ongelmiin. Onko kirpputorilta kymmenellä eurolla poistettu räätälityön helmi luksusta? Onko parilla sadalla käytettynä hankittu tuhansien arvoinen jalkinepari luksusta? Jos kuka tahansa olisi voinut saada saman vaatteen tai asusteen murto-osalla alkuperäisestä hinnasta, voidaanko enää puhua luksustuotteesta?

    Oli miten oli taikka ei, inhoan luksus-sanaa. Mielestäni  luksusta ei ole edes olemassa, vaan ainoastaan laadullisia eroja palveluiden tai hyödykkeiden välillä. Jalkineiden nahkapohjista voi väitellä verkon tyylifoorumeilla loputtomiin, mutta tämä ei muuta sitä seikkaa, että vuosisatojen käytön perusteella tammiparkitut pohjat on havaittu luonnonmateriaaleista kaikkein kestävimmiksi. Ne ovat kalliimmat ja vaivalloisemmat valmistaa kuin muut vaihtoehdot, mutta ne eivät silti ole luksusta. Ne ovat vain laadullisesti korkeammalla tasolla. Myöskään räätäliltä tilattu puku ei ole luksusta, vaan äärimmäistä laatua kaikkein vaativimmalle pukeutujalle. Sen sijaan vissi ero vallitsee laadun tavoittelun ja pröystäilyn välillä. Kukaan ei voi väittää sateenvarjon olevan laadullisesti korkeammalla tasolla hopeisen kahvan ansiosta; lopputulos on vain mauton yritys erottautua ja hieroa rahojaan vasten toisten kasvoja. Samaa ajatusketjua voi soveltaa vaikkapa kullattuun sytyttimeen, täyskashmirvillaiseen pukuun, timanttikoristeiseen kelloon tai suurella karaattimäärällä toteutettuihin kalvosinnappeihin. Nämä kaikki ovat vain äärimmäistä mauttomuutta ja oman erinomaisuutensa keinotekoista pönkittämistä. Luksus-termi tulisi poistaa. On vain laadullisia eroja, jotka riippuvat määrittelijästä.


  13. Kevätpukeutuminen, kesäpukeutuminen

    0

    April 25, 2009 kirjoittaja Ville Raivio

    Tätä tekstiä takoessani huomaan ulkona olevan varsin maukkaat 16 astetta lämpöä. Jo oli aikakin. Yhä lämpenevän ilman kunniaksi on tarpeen kaivella kaappejaan kevät- ja kesävaatteiden toivossa, tai täydentää varastojaan mikäli tilanteen mukainen eleganssi on sydäntä lähellä. Tämä mielessäni laadin pienet suositukset.

    Kauluspaidat

    Kevät- ja kesäpaitojen on suotavaa olla värikkäitä ja reippaammin kuvioituja. Klassinen valkoinen ja vaaleansininen ovat yhä hyviä valintoja, mutta tarkoin harkitut vaaleat sävyt sekä kuviot ovat lämpimän vuodenajan kunkkuja. Paksummat puuvillakankaat, kuten oxford, on syytä jättää kaappiin päiväsaikaan. Taivaan silmän ollessa kuumimmillaan pellavakankainen kauluspaita on ehdottomasti paras valinta, mutta vain rentoihin tilanteisiin. Työpaikalle helposti rypistyvä pellavapaita ei sovi, jos ympäristö vaatii formaalia ulkomuotoa. Kevään sekä kesän kauluspaitarintamalla ainoastaan musta kauluspaita ja lyhythihainen kauluspaita ovat vääriä valintoja. Mikäli mahdollista, solmio kannattaa jättää kokonaan pois ja tilalle kaulaansa valita värikäs ascot.

    Housut

    Molemmat jalkansa tulee peitää pitkälahkeisilla housuilla, jos mielii kunnioittaa ympärillään olevia. Vaikka reidet olisivat kuinka maukkaan muotoiset, karvaiset jalat eivät koskaan ole edustava valinta. Vapaa-aika, harrasteet ja takapiha ovat ympäristöjä erikseen, mutta kaupungille lähtiessä säärensä tulee peittää vaikka sukat jättäisi kotikaappiin. Väreistä suotavimmat ovat beigen eri sävyt, sekä valkoinen. Valkoisia housuja näkee Suomessa harvoin, mutta lämpötilan kivutessa hellerajoihin valkoinen pitää viileämpänä kuin mikään muu väri. Housujen muista väreistä tulee valita mahdollisimman vaaleita sävyjä, jotka sopivat työpaikan ympäristöön. Kankaiden on suotavaa olla mahdollisimman ohuita ja kevyitä, kuitenkin siten ettei mitään alla olevaa näy läpi. Puuvilla on mainio, pellava yhä parempi ja yli super 100 -laatuinen merinovilla kenties laadukkain edustamiseen kelpaava kangas. Toisin kuin muut kevään ja kesän kankaat, hyvin ohut villa ei rypisty epäesteettiseksi.

    Irtotakit ja puvut

    Kevät- ja kesäpuvut ovat joko puuvillaa, villaa tai pellavaa. Puuvilla on melko formaali, mutta rypistymistaipumuksensa vuoksi se ei kelpaa tiukan etiketin tilanteisiin. Pellava rypistyy erittäin herkästi, joten se kelpaa vain luoviin työympäristöihin sekä vapaa-ajalle. Erittäin ohut villa on formaaleiden kevät- ja kesäpukujen ihanteellisin valinta, sillä se hengittää eikä rypisty niin herkästi kuin muut materiaalit. Kukaan ei valmista ohuita pukuja samalla mestarillisuudella kuin italialaiset, joten saapasmaan valmistajia on syytä suosia lämpimänä vuodenaikana. Väripuolella kaikki vaalean sävyt ovat erinomaisia, musta puolestaan on ainoa väärä valinta. Irtotakkiosastolla rohkeasti kuvioitu tai rohkean värinen pellavatakki on ihanteellisin valinta. Miltei kaikki kuviteltavissa olevat värisävyt käyvät kevään ja kesän vapaa-aikaan. Mikäli on onnekas, voi löytää puvun tai irtotakin, jossa ei ole vuorta eikä toppauksia. Nämä yksilöt voi huoletta pestä pesukoneessa ja hymyillä vaivattomuudelle.

    Jalkineet

    Keväällä ja kesällä vuorelliset sekä nauhalliset reunoskengät ovat tukahduttavan kuumia ulkosalla. Vuodenaikaan sopivat parhaiten reunoskengät, joissa on piilorei’itys joka sallii ilman kulkea. Näitä ei Suomesta löydä, joten etsijän on suunnattava ulkomaille tai verkkokauppoihin. Yleinen harhaluulo on, etteivät nahkajalkineet hengitä helteellä. Ilma vaihtuu lämmössä toki kehnommin, mutta muovisiin tai kumisiin street-kenkiin verrattaessa nahkajalkineet vetävät silti voiton. Jos uskallusta löytyy, mokkajalkineet ovat vuodenaikaan paljon suositeltavampi valinta kuin nahkajalkineet. Kevään ja kesän ehdottomasti tärkein valinta ovat ruskeat reunoslouferit – joko vuorella tai ilman. Vuorettomat jalkineet, kuten Bassin Weejun-louferit, hengittävät paremmin. Mitä ohuempi jalkineiden antura on, sitä paremmin ilma pääsee kulkemaan: tämän vuoksi on syytä suosia nahka-anturoita kumianturoiden sijasta. Tälläkin saralla italialaiset pärjäävät ilmastonsa vuoksi paljon paremmin kuin ketkään muut: mikäli ei vielä omista ohuita ja siroja lämpimän vuodenajan italialaisjalkineita, on syytä pohtia pariin tai useampaan sijoittamista. Edustavista jalkineista ohuin valinta ovat mokkasiinit, mutta ne sopivat yhteen vain kaikista ohuimpien kankaiden kanssa. Kaikista jalkineista ilmavin valinta ovat ohuet ja remmilliset nahkasandaalit hieman samaa mallia kuin muinaisilla roomalaisilla. Valitettavasti ne sopivat vain vapaa-aikaan, joten formaalin pukeutujan on vain kärvisteltävä. Loufereiden ja mokkasiinien kanssa sukat voi jättää pois, nauhakenkien kera tulee suosia ohuita, täyttä puuvillaa olevia sukkia.

    Päällystakit

    Mikäli haluaa suojata arvokkaan pukunsa säältä, lialta ja yleisiltä elämän yllätyksiltä, on suotavaa hankkia lämpimän vuodenajan päällystakki. Gabardiinipuuvillainen, vaalea ja polvipituinen päällystakki on kenties elegantein valinta, mutta moisia ei Suomesta hevillä löydä. Ulkomailla on tarjolla pellavaisia, edustavia päällystakkeja aina trensseistä Crombie-malliin. Tällä saralla Suomi on erittäin hirveällä tolalla. Useimmiten Suomessa näkee harmaita Rain Mac -mallisia päällystakkeja, mutta niistä valtaosa on täyttä hiostavaa polyesteriä. Moisia ei voi suositella kenellekään. Jos suosii rennompaa tyyliä, englantilaisen Baracutan puuvillaiset ja pellavaiset vyötäröpituiset takit ovat kenties laadukkaimmasta päästä. Oli miten oli, kevään sekä kesän päällystakin tulee olla vaaleaa puuvillaa, pellavaa tai todella ohutta villaa, ja mahdollisimman ohut.

    Päähineet

    Kun helleraja rikkoutuu, päähine tuntuu kovin typerältä valinnalta. Mikäli hikoilee helposti ja runsaasti, kannattaa lakki jättää kotiin. Jos sietää lämpöä paremmin ja haluaa suojata tai koristella myös päänuppinsa, vaihtoehtoja on useita. Vaalea klassikko, autenttinen panamahattu on formaalein ja elegantein valinta. Sitä seuraa ohuesta luonnonkuidusta kudottu lierihattu, ja kolmantena perässä tulee puuvilla- tai pellavalakki pienellä lipalla. Väreistä ainoastaan beigen ja ruskean eri sävyt ovat suositeltavia. Syyt tähän näkee vanhoista valokuvista, joissa hyvin harvalla herrasmiehellä on tummaa väriä kesäpäähineessään.


  14. Moderni, elegantti toimistotyyli

    10

    April 7, 2009 kirjoittaja Ville Raivio

    Innokas lukija tiedusteli “mitä tehdä, kun ei halua näyttää sedältä tai pomoansa arvokkaammalta, mutta haluaa silti olla tyylikäs?”. Tämä mielessäni laadin pienen katsannon siitä, miten moderni, elegantti toimistotyyli voisi syntyä.

    Ensimmäiseksi on katsottava toimiston muita uroita. Tärkeintä on tarkkailla kriittisellä ja tarkalla silmällä esimiestään/esimiehiään vähintään parin viikon ajan, jotta näkee useamman kokoonpanon. Tämän ohessa on silmäiltävä toimiston vanhempia herrasmiehiä, jotta voi mielessään muodostaa kuvan siitä, miten ei halua pukeutua. Kun tämä alustus on valmis, voi puntaroida valintojaan. Mikäli esimies on tyyliniekka, tai jopa varsinainen dandy, on helpompi muodostaa vaatimattomampi tyyli. Mikäli hän on hyvin, hyvin vaatimaton tai mauton pukeutuja, on edessä suuri haaste. Viime kädessä pukeutujan oma maku ratkaisee, mutta myös ikänsä on suotavaa huomioida. Koska jokainen toimisto on omanlaisensa, voin tarjota vain suuria linjoja.

    Puvut

    Nuoren toimistoveijarin pukujen on suotavaa olla kaksiosaisia ja rohkeammin kuvioituja. Kaulusten koko määräytyy rintakehän leveyden mukaan; adonikselle leveämpää, kapealle pienempää. Kaulusten malli puolestaan on makukysymys. Kuten aina, puvun tärkeimmät kriteerit ovat istuvuus, viimeistely ja materiaalit. Mitä näkyvämpi kuviointi, sitä rennompi puku. Pukuvyön kanssa ei ole suotavaa kikkailla, sillä erittäin koristeellinen solki sopii hyvin vain farkkujen kanssa. Jos tyylinsä tuntee varmasti, on suotavaa käyttää irtotakkeja yhdessä irtohousujen kera. Oikea yhdistely vaatii taitoa, mutta onnistuessaan tämä menettely tuottaa hyvin formaaleja kokoonpanoja, jotka ovat aina pelkkää pukua rennompia.

    Kauluspaidat

    Kauluspaitojen on suotavaa olla erinomaisen miellyttäviä yllä. Kauluksen ei tule puristaa mistään kohdin, vaikka päätään kääntelisi miten. Kaulusten koko määräytyy miehen pään mukaan: suurikuuppaiselle leveät kaulukset, kapeapäiselle pienemmät. Solmiosolmun koon tulee vastata kaulusten kokoa. Riippuen toimistosta, kuvioita, värejä ja yksityiskohtia voi paidassa olla paljonkin. Ranskalaiset kalvosimet ovat muodollisemmat, nappikaulukset rennommat. Jos oikein välitöntä on, voi hihansa kääriä ylös muodokkaat ojentajalihaksensa paljastaakseen. Pikeepaita sopii ainoastaan hyvin, hyvin rennolle alalle. T-paitaa ei tule edes harkita.

    Solmiot

    Riippuen solmion kuvioinnista, tällä asusteella voi muokata kokoonpanoaan joko hienostuneemmaksi tai rennommaksi. Formaaleimmat kuviot ovat rykmenttiraita ja pallokuvio, niiden jälkeen seuraa täysin yksivärinen mutta kudontakuvioitu solmio. Printatut solmiot ovat aina epämuodollisempia kuin kudotut, villasolmiot puolestaan silkkisiä rennommat. Mikäli solmion jättää pois, tulee muiden asusteiden nostaa kokoonpanoa korkeammalle tasolle.

    Neuleet ja liivit

    Sekä neuleet että liivit ovat erittäin tärkeässä asemassa toimistossa. Mikäli ei halua käyttää pikkutakkia, voi neuleella tai pukuliiveillä nostaa kokoonpanoaan formaalimmaksi. Kolmiosainen puku on siitä mainio hankinta, että pelkät housut yhdessä liivien kanssa ovat riittävän formaali yhdistelmä, mutta ei missään nimessä jäykkä. Tätäkin voi nostaa ylemmäs lisäämällä taskukellon, jota pidetään aina vasemmassa liivitaskussa. Liivien alin nappi puolestaan jää aina auki. Irtoliivejä löytyy, mutta niiden onnistunut yhdistäminen vaatii taidokkuutta. Mitä paksumpi neule on, sitä rennompi. Materiaalipuolella villa ajaa puuvillan ohitse. Formaalein neule on ohut, villasta ja v-aukkoinen, slipoverit taas ovat epäformaalein valinta. Mitä kuvioidumpi neule, sitä rennompi.

    Jalkineet

    Jalkinerintamalla yleiset ohjesäännöt pätevät. Nauhalliset ovat loufereita formaalimmat, musta on ruskeaa juhlallisempi, oxford-malli on kuningas. Mitä enemmän jalkineissa on koristelua tai nahkassa kuviointia, sitä rennommat popot. Väreistä suositeltavat ovat musta, oxblood sekä ruskean lukuisat sävyt. Jos toimii luovalla alalla tai rennossa ilmapiirissä, voi uskaltautua jopa muiden värien pariin.

    Sukat

    Näihin armaisiin asusteisiin kannattaa todella panostaa. Niitä ei usein huomioida, mutta silloin kun jalkineet, housut ja sukat todella toimivat yhdessä, vähintään katsojan alitajunta kokee mielihyvää symmetriasta. Mitä rohkeampi kuviointi, sitä rennommat sukat, mutta todellinen erottautuminen onnistuu vain kuvioilla. On suositeltavaa pitäytyä joko housujen tai jalkineiden väreissä.


  15. Yleisesti tyyli-ikoneista

    0

    February 23, 2009 kirjoittaja Ville Raivio

    Länsimaisten tyyli-ikonien joukkoon lukeutuu herrasmiehiä, kuten Gianni Agnelli, Fred Astaire, Douglas Fairbanks Jr., Beau Brummell, Oscar Wilde ja Windsorin herttua. Mielenlaaduiltaan, ammateiltaan ja intohimoiltaan he ovat olleet hyvin eriäviä, mutta yhteisiä ominaisuuksia löytyy toki. Kaikilla on ollut aikansa yhteiskunnassa korkea status, näkyvä asema, laajat kontaktit, huikeasti karismaa sekä miellyttävä ulkomuoto. Heidän makunsa vaatetuksen suhteen on ollut joko aikaansa edellä tai muutoin riittävän omaleimainen, jotta miehistä on muodostunut vaikutusvaltaisia. Tyyli-ikonien olemusta pohdittaessa nousee vahvana esiin käsitys siitä, ettei kenestäkään voi tietoisesti tehdä moista. Aika ja kansa valitsevat ihanteensa.

    Myös Suomesta löytyy kymmenittäin ellei sadoittain enemmän tai vähemmän anonyymejä, huikaisevan tyylikkäitä miehiä jotka herättävät ihastusta liikkuivat he missä tahansa. Toinen ääripää on tyylinsä suhteen vaatimaton ja kiittää kehuista hieman vaivaantuneena hymyillen, toinen ääriaines pyrkii hyvin tietoisesti kovan luokan egon ja tyylitaitonsa avulla erottaumaan, ottaen kehut vastaan vain vahvistuksena ylivertaisesta maustaan. Persoonallinen pukeutuminen on kuitenkin vasta ensimmäinen askel matkalla ikonin asemaan. Seuraava määränpää on tyylin jatkuva kehittäminen ja ennen kaikkea tason ylläpitäminen.

    Tyyli-ikonin tulee näyttää ikonilta tilanteessa kuin tilanteessa, ja poikkeuksia valitusta tyylistä voi ilmetä ainoastaan tilanteiden mukaan. On typeryyttä odottaa ikonin käyvän puku päällään myös lenkkeilemässä tai liikkuvan luonnossa suorat housut yllään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö molempiin harrasteisiin voisi ryhtyä harkitussa asussa. Kun taso on aina korkea, myös katsojien odotukset nousevat. Kolmas askel tyyli-ikonin hartaalla tiellä on oikeanlainen persoona. Tunteiden kylmyys, välinpitämättömyys, rasismi, epäystävällisyys sekä muut negatiiviset mielentilat voidaan kuitata lievinä paheina ainoastaan, mikäli miehellä on riittävästi muita avuja jotka tuovat hänelle hyväksyntää. Esimerkiksi 1800-luvun Pariisissa tuhahdellut runoilija-kirjailija kreivi Robert de Montesquiou-Fézensac – tuttavallisemmin ihan vain kreivi Montesquiou – oli tunnettu äärimmäisen ivallisena, oikullisena sekä vaikeana ihmisenä. Hänen asemansa, vieraanvaraisuutensa sekä muut avunsa saivat silti yläluokan sietämään ja jopa rakastamaan häntä. Neljäs vaihe ikonin tiellä onkin tunnettuuden saavuttaminen.

    Vasta kun poikkeuksellisen herrasmiehen kasvot, ruumiinrakenne, vaateyhdistelmät sekä tyyli tulevat suuren yleisön tietoisuuteen, hän voi ajan saatossa saavuttaa viidennen asteen, tyylillisen kanonisoinnin. Windsorin herttua oli sikäli onnellisessä asemassa, että hän saattoi kuningashuoneen edustajana sekä maansa tulevana hallitsijana sanella aikakautensa hyväksyttävän pukeutumisen. Konservatiivisimmat tietysti nyrpistelivät nuoren jolpin oudolle ulkomuodolle, mutta valtaosa miehistä otti Edvardin esittelemät uudistukset ajan myötä innolla vastaan. Esimerkkeinä laajalti levinneistä tyyliseikoista mainittakoon herttuan alas taitettu smokkikaulus sekä Fair Isle -neule. Nöyremmistä perheistä lähteneet ikonit Fred Astaire ja Douglas Fairbanks Jr. olivat esillä kymmenissä elokuvissa sekä seurapiirilehtien artikkeleissa, joiden ansiosta heidän esteettiset käsityksensä saavuttivat suuren yleisön. Paitsi valkokankaalla, heidän tyyliään vahdattiin tarkoin myös vapaa-ajalla. Uudistuksille on kuitenkin rajansa. Mikäli oma ikonimme Björn Wahlroos päättäisi esiintyä jatkossa vain pinkissä puvussa sekä punaisissa krokotiilinnahkakengissä, en usko Suomen olevan valmis moiseen harppaukseen – oli sen ajajana W. tai kuka tahansa. Sen sijaan vaikkapa tummanvihreästä puvusta, tummanpunaisista nahkajalkineista tai pyöreäkauluksisista club collar -paidoista – jotka kaikki ovat peruskauraa ulkomailla – voisi tulla arkipäivää myös Suomessa, mikäli ne nähtäisiin toistuvasti tiettyjen miesten yllä.

    Poikkeuksellisia pukeutujia on aina, mutta suuret muutokset tulevat vain ikonien kautta.


  16. Sport/Smart Casual

    0

    January 11, 2009 kirjoittaja Ville Raivio

    Ystäväni Tuomas on raitis urheilijanuorukainen. Tuomaan nykyinen tyyli on – hänen sanojaan lainatakseni – Sport/Stupid Comfortable, mutta häntä kiinnostaisi tason hienoinen nostaminen. Nyökkäys hänen ja muiden reilusti urheilevien suuntaan on luomukseni Sport/Smart Casual.

    Yleisesti

    Urheilu ei ole mikään este eleganssille. Jos puvun tai jo suorien housujen pitäminen ahdistaa, on muita väyliä suotuisan ulosannin saavuttamiseksi. Collegehousut ja verkkarit ovat toki omiaan harjoituksiin, mutta vapaa-ajalla pukeutumisen ei tarvitse repsahtaa jos vähänkin kiinnostusta klassisemman tyylin puoleen löytyy. SSC-tyyliä seuraavalla on alituinen ongelma tasapainoilussa riittävän edustavan ja samalla urheilullisen rennon välillä. Epäonnistuminen on todennäköistä, ellei oma visio ole riittävän vahva. Mikäli kukaan ystävistäsi ei tiedustele oletko lähdössä juhliin, kokoonpanosi on onnistunut. Mikäli joku urheiluseurastasi toteaa sinun näyttävän hyvältä, olet jälleen mainiolla tiellä. Ylipäätään voisi todeta kaiken riippuvan asusteista.

    Parhaat valinnat
    • pikeepaidat
    • kuvioidut, rennot ja slimmit kauluspaidat
    • hillityt farkut
    • Street-pukukengät
    • klassinen ruskea nahkavyö
    • valkoiset teepaidat
    • klassisesti kuvioidut sukat
    • samettitakit
    • kipparitakki

    Atleettinen v-muotoa seuraava vartalo nousee Sport/Smart Casual-tyylissä pääosaan. Koska puvut, solmiot ja pukukauluspaidat on unohdettu, myönteisesti kehoa myötäilevät vaatteet korvaavat ne. Todella kireisiin ja avoimiin paitoihin verhoutuminen on hyvin mautonta, ja tuo mieleen vain testosteronia joka suuntaan ruiskivat machot. Kun on saavuttanut lihaksikkaan ja kateutta herättävän kropan, tulee olle hienotunteinen ilonsa ja ylpeytensä verhoamisessa.

    Mikään ei ole urheilullista eleganssia tavoiteltaessa parempi vaihtoehto kuin klassinen pikeepaita. Heti perässä seuraa vapaa-ajan kauluspaidat, joiden hihat kääritään ja pari ylintä nappia jätetään auki. Kolmantena puhtaan valkoinen teepaita, jossa ei ole valtavia brändilogoja. Näillä taataan v-muodon ja lihaksien korostuminen, joka on omiaan herättämään iloa naiskatselijoissa. Farkut ovat miltei ainoat housut, jotka ovat riittävän rennot ja urheilulliset, mutta silti Smart Casualin puolella. Street-pukukengät olivat minulle uusi tuttavuus tämän vuoden puolella. Uskon niiden olevan paras valinta SSC-miehelle. Ulkomailla moisia on ollut jo kauan, kun nuoremmat veijarit ovat halunneet jotain rennompaa mutta silti hitusen edustavaa jalkinetta pukujensa pariksi. Englannissa ne tunnetaan nimellä Work Trainers.

    Koska myös irtotakit ja taskuliinat ovat poissa pelistä, muut asusteet nousevat tärkeään asemaan jotta kokoonpano pysyisi yhä Smart Casualin puolella. Riittävän klassinen ruskea nahkavyö on erinomainen valinta, kunhan solki on munakas. Sukkien puolella tulee valita klassisia kuoseja (Argyle, windowpane, tartaani, linnunsilmä yms.), ja riittävän paksuja kudoksia farkkujen kanssa pidettäväksi. Aina housujen tai jalkineiden värissä, jotta Smart Casual saavutetaan. Liika värikkyys pilaa kokoonpanon. Kipparitakki on ainoa riittävän klassinen mutta samalla rento päällystakki, jonka mieleeni saan. Ainoa pikkutakki, jonka voisin kuvitella nähtävän ikiurheilullisen herrasmiehen yllä, on samettitakki. Ei kuitenkaan vakavan mustana, vaan viininpunaisena, sammalenvihreänä tai tummansinisenä. Riittävän klassista, mutta samalla pienellä hitusella playboyn auraa.


  17. Yleisesti laatukengistä

    0

    December 24, 2008 kirjoittaja Ville Raivio

    Laadukkaat jalkineet eivät ole ökyilyä, ne ovat sijoitus. Otetaan esimerkki: peruspukeutuja ostaa farkkujensa kaveriksi vaikkapa Adidas Superstarit tai muut noin satasen street-kengät. Niitä ei juuri voi huoltaa tai käsitellä suoja-aineilla, eivätkä kaikki suutarit vaihda pohjia muovisiin kenkiin. Tämä peruspukeutuja käyttää kenkiään miltei joka päivä eikä anna niiden levätä käytön jälkeen, kuten kuuluisi. Kahden vuoden kuluttua – tai aiemmin – hänen kenkänsä ovat niin rispaantuneet, että uusi pari tulee ostaa. Sama tahti jatkuu ja kahden vuosikymmenen kuluessa hän on käyttänyt kenkiin 2000 euroa. Tämä ei ole ekologista, kestävää tai järkevää rahankäyttöä. Herrasmies puolestaan ostaa kerralla laatujalkineet sekä lepolestit, hoitaa ja käsittelee niitä, vie suutarille kun tarvetta ilmenee. Hän on käyttänyt kerralla satoja euroja, mutta hänen ostoksensa kestää 20 vuotta ja käytön myötä mukautuu hänen kävelytyyliinsä erinomaisesti. Voi toki laskea mukaan vuotansa luovuttaneen eläimen kärsimyksen, mutta sekä hiilijälki että yleinen ekologisuus jää nahkajalkineissa taatusti pienemmäksi kuin peruspukeutujalla. Puhumattakaan eleganssin määrästä.

    Korkealaatuiset nahkaiset reunoskengät maksavat vähintään 300 euroa. Tällä summalla saa (oikein hoidettuna) vuosikymmeniä kestävän kenkäparin, joiden valmistamiseen ja materiaaleihin on satsattu. Mikäli vain paras kelpaa, tulee maksaa viidestäsadasta aina 900 euroon asti. Tätä kalliimmat valmiskengät ovat harvinaisia, ja useimmiten niissä on merkkilisää. Laadukkaat mittatilausjalkineet taas kustantavat noin 2000 eurosta ylöspäin, eikä ylärajaa juuri ole. Jalkineiden parissa tunnettu ja vuosia pystyssä pysynyt valmistaja on parhain tae siitä, että tuote on laadukas. Nahkavalikoima on valtaisa, mutta yleisimmin käytetään joko perusnautaa tai vasikannahkaa (calf leather, box calf). Ennen kuin eläimestä on saatu raaka-aine jalkinetehtaaseen on käyty lävitse valtavan työläs ja hidas tuotantoprosessi. Laatunahka on tavattoman kallista ja se tuo suuren osan jalkineen hinnasta.

    Tuntemattoman valmistajan jalkineita tarkastellessa on vaikea arvioida, miten ne tulevat kestämään vuosien käyttöä. Myyjä voi kertoa mitä mielii, mutta ostajan on hyvä katsoa hintaa, sitten viimeistelyn jälkeä ja lopuksi tuumata onko kyseinen pari tarpeen. Viime kädessä oma maku ratkaisee, mutta kerran laatukengät ostettuaan kykenee tunnistamaan laadun sen kohdatessaan. Mitä enemmän jalkineisiin perehtyy, sitä varmemmin tuntee oman makunsa ja osaa tehdä oikeita valintoja. Varmin merkki erinomaisesta valinnasta on toisilta saatu kehu, sillä harvoin yksittäistä vaatekappaletta kehutaan ellei se todella puhuttele.


  18. Eleganssin määritelmä

    0

    December 8, 2008 kirjoittaja Ville Raivio

    Huomaan puhuneeni noin kahden ja puolen kuun ajan eleganssin puolesta, enkä ole tarjonnut sille omaa määritelmääni. Tämä lapsus on oitis korjattava.

    Kun puhun eleganssista, tarkoitan estetiikan kaltaista käsitettä joka viittaa mihin tahansa ajattomaan, vaikeasti määriteltävään ja kulttuuritietoa vaativaan. Eleganttia voi olla puhe, musiikki, käytös, elekieli, näytelmä, kirjoitettu kieli ja vastaava. Oma maku konnotaatioiden ja denotaatioiden suhteen ratkaisee, mutta on hyvä käyttää järkeään: en koskaan luonnehtisi vaikkapa lippalakkia elegantiksi, hampurilaisbaaria elegantiksi taikka punttisalia elegantiksi. Sanana eleganssiin liittyy mielikuva hyvästä mausta ja kultivoidusta olemuksesta, joka puolestaan perustuu kulloisenkin kulttuuripiirin käsityksiin. Hyvän maun rajat on kautta aikain asettanut eliitti, mutta suuret massat ovat sen sisällön säätäneet. Näin pääsemme jonkinlaiseen pohdintaan: kenties eleganssi on vallitsevan hyvän maun toteutumista persoonallisella tavalla tietyssä kulttuuripiirissä tiettynä ajankohtana. Jos eleganssi kuitenkin olisi pelkästään edellämainittua, se ei olisi eleganttia – viime kädessä sana on kuin haihtuvaa eetteriä, jota on helppo suihkia ympärilleen, mutta äärettömän vaikea tavoittaa.

    Eleganssin käyttö pukeutumista luonnehdittaessa on helpompi määritellä. Tällöin se liittyy ennen kaikkea ajattomaan klassiseen tyyliin, oli kyse joko nais- tai miespuoleisesta pukeutujasta. Esimerkkeinä vaikka Audrey Hepburn ja Cary Grant. Kun mies on elegantti, hän voi mennä minne tahansa maailmassa ja joutua katseiden kohteeksi ilman häpeää. Hän näyttää tällöin oman aikansa pukumieheltä, joka pitää yllä vuosisataisia perinteitä eikä aiheuta ärsytystä katsojan silmässä. Hän on siisti, hänen vaatteensa istuvat kehon kaariin mainiosti, ja hän on pukeutunut ympäristön mukaisesti. Poissa ovat räikeät tai feminiiniset sävyt, verkkokalvoja pistävät kuviot sekä silmille hyppivä keikarointi. Tämä luonnollisesti vaatii sivistystä ja perehtymistä pukeutumiseen. Koska taidolla pukeutuminen vaatii sivistystä, elegantti mies on aina myös älykäs, mutta sama ei päde toisin päin.


Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Translate Keikari