Keikari.com

Olen viimeisen neljän vuoden aikana haastatellut hieman päälle kolmeakymmentä tyylin saralla vaikuttavaa henkilöä. Nämä tekstit löytyvät Keikarin kohtaamisia-nimikkeen alta, kertoen omaa kieltään niistä monista merkityksistä joita vaatteisiin voi liittää. Paitsi kunkin mausta, valinnoista ja vaatekaapin saloista, olen kysellyt myös haastateltavien ohjeista uusille pukeutujille. Ei ole yhtä polkua tyyliin, ja kiinnostuskin voi tulla joko äidinmaidossa tai vasta elämäntapahtumien saatossa. Onhan pukeutuminenkin taas yksi taito lisää, jonka miehen odotetaan osaavan viimeistään edustavaa asua vaativaan työhön astuessa. Jos tähän mennessä minkään sortin uteliaisuutta ei ole herännyt, tämäkin projekti on selvästi hankalampi. Lukijan hyödyksi päätin tiivistää haastatteluiden annin sekä omat mietteeni yhden tekstin alle.

Useimmiten toistuu verkkaisuuden neuvo. Kun kiinnostus on vasta herännyt ja suuri tympääntyminen vaatekaapin sisältöön ärsyttää mieltä, paussi on paikallaan. Jatkuva uuden ostaminen on typerä kulutusmalli, johon mainostajat sekä valmistajat painostavat nopean mielihyvä koukuttamia. Paljon mielekkäämpää on tuumia mitä todella tarvitsee ja hankkia usean vuoden tarpeisiin. Näin ollen klassisesta tyylistä kiinnostuneelle hyödyllisimpiä lisäyksiä ovat niin sanotut klassikot, jotka ovat osoittaneet ajattomuutensa viimeisen sadan vuoden aikana. Siispä ennen kaupoille ryntäämistä täytyy selvittää mille tarpeille on luvassa eniten käyttöä, ja edetä tämän mukaisesti.

Toinen monta kertaa mainittu seikka on laatu. Haastatellut kehottavat yksikertaisesti hankkimaan parasta, mihin on varaa. Yksi laadukas kenkäpari on järkevämpi lisäys kuin kaksi hyvin halpaa yksinkertaisen kaavan mukaan: kun materiaaleista ja työnlaadusta on maksettu enemmän, hyödyke myös kestää kauemmin, ikääntyy edustavammin ja palvelee miellyttävämmin. Ongelmaksi luonnollisesti muodostuu laadun määrittely sekä hinnoittelu. Tässä kohdin on mahdollista käyttää joko aikaansa tai rahaansa. Jos aikaa löytyy, eri valmistajiin, materiaaleihin sekä valmistustapoihin voi perehtyä tyylisivustoja lukemalla. Riittävästi luettuaan todennäköisesti myös selvittää, mitkä valmistajat ratsastavat pelkällä markkinoinnilla ja medianäkyvyydellä, mitkä taas silkalla laadulla. Jos saldo ei ole este, räätäli on tunnetusti miehen paras ystävä ja ainoastaan henkiräätälin valinta – sekä takit –  jää omille harteille.

Kolmas opinkappale ovat klassikot. Nämä länsimaisen miehen vaatekappaleet ovat osoittaneet ajattomuutensa viimeisen sadan vuoden aikana, ja kantautuneet kansainvälisen kaupankäynnin sekä median mukana maailman ympäri. Laivastobleiseri, harmaat flanellihousut, tummansininen pallosolmio, tumma puku, valkoinen pellavataskuliina, mustat oxford-jalkineet sekä trenssitakki ovat kelpo esimerkkejä. Klassikkojen suurin hyöty on ilman muuta kätevyydessä. Jos työnsä tai osallistumisensa vuoksi tarvitsee tietyn asun, muttei jaksa vaivata päätään yhtään tätä pakkoa enempää, jokin klassikoista on helppo valinta. Se palvelee samassa tarpeessa vuosikymmenet, jos materiaali vain kestää kantajan käyttöä. Tällöin ei edes tarvitse pohtia onko yllä jotakin sopivaa tai edes riittävää, kunhan ostohetkellä on varmistunut istuvuudesta sekä käyttökohteesta. Jos edessä on vaikkapa pikkujoulut, klubitakkinsa voi parittaa yhteen värikkään paidan ja tiukempien housujen kanssa. Kun seuraavana päivänä on edessä lounas kappelissa, sama takki siistimmän paidan ja väljempien housujen kera on kuin eri ilmestys. Klassikko on aina sopiva, ajankohtainen sekä kaikenlaisen muotihömpän ylittävä hyödyke.

Syyskuun ollessa harmonisesti yhdeksännessä päivässään on hyödyllistä kerrata syksyn tyyli. Kesän taittuessa syksyyn kaapista on hyvä kaivaa esille kaikkea lämmintä: paksumpia neuleita, irtotakkeja sekä -housuja painavammin kankain ja vuodenajan kuningasta: tweediä. Vuorittomat avokengät, mokkasiinit sekä ajokengät painuvat hoidettuina kaapin uumeniin levolle, esille ilmestyvät ennen kaikkea varrelliset kenkämallit. Mikäli kalossit eivät miellytä, varma vaihtoehto on shell cordovan -jalkineissa. Myös useammalla kerroksella lankatut nahkakengät sekä suojasuihkeen saaaneet mokkakengät palvelevat syksyn keleissä paremmin. Nahkapohja on hyödyllistä puolipohjata tai vaihdattaa kumiseen. Kurjimpiin keleihin on syytä varata ns. beater-kengät eli pari, jonka voi antaa huoletta kärsiä.

Kesän pastellivärit vaihtuvat maan väreihin: ruskeaan, beigen moniin muotoihin, vihreään, oranssiin, harmaaseen. Tätä kirjoa heijastaa parhaiten tweed, joka sopivasti karheana, värikkäänä ja paksumpana kankaana on verraton. Muita erinomaisia kankaita ovat flanelli, molski, vakosametti, päälle 400-grammaiset pukukankaat sekä kashmir-sekoitteet. Jos huomaa vaatekokoelmassaan puutteita, täydennystä varten syksyn adjektiivit ovat helppoja: paksua, karheaa, villaista. Myöskään neuleiden merkitystä ei voi kyllin korostaa. Helpommin hikoava hyötyy ohuemmasta kudonnasta, viluinen mies taas paksummasta. Neuleen paksuus on hyvä huomioida vartalon mallissaan: tukeva mies näyttää paksussa neuleessa entistä muhkummalta, hyvin hoikan yllä ohuen ohut taas korostaa luisevaa olemusta. Lihaksikkaan veijarin ei syyttä tarvitse piilottaa kehoaan paksun neuleen alle, mutta tällainen malli myös korostaa entisestään voimakasta vartaloa.

Sukkien osalta villaiset vaihtoehdot ovat ylittämättömiä ja vapaa-ajan malleista metsästyssukat ovat lämpimin valinta. Nämä polvien alle yltävät sukat valitsemalla voi epäeroottiset pitkät kalsongit unohtaa. Myös kauluspaitojen osalta paksummat kankaat ovat avain hyvinvointiin. Erityisesti oxford- ja flanellikankaat lämmittävät vapaa-ajalla, myös puuvilla-villa -sekoitteet tehoavat. Puvun kanssa lisälämpöä tuo pukuliivi tai ohut neule. Päähineiden puolesta villa on jälleen avainsana. Oli nupin lämmittäjä sitten huopahattu, pipo, lätsä tai jokin muu, villa on verraton. Jos ei hyödy kaksoisleuan suomasta kyseenalaisesta lämmöneristyksestä, kaulaliina tulee napata aina mukaan. Oli se yllä vain kietaistuna tai usean kerroksen rullana, kaulaliina on ainoastaan hyödyllinen. Rasvakerrosta ei löydy käsistä, joten käsineet ovat samoin tarpeelliset. Vuorimateriaalina nousee jälleen esiin villa, mutta myös turkis on harvinaisempi, kalliimpi vaihtoehto. Päällystakki on mieluiten villakangasta tai sitten jotakin muuta lämpimällä vuorikankaalla. Myös hyvin ohuesta Rain Mac -mallista saa syyskelpoisen, jos siihen ompelee tai ompeluttaa erillisen villakankaan vuoriksi. Näillä ohjeilla siis syksyn vaatekaappi haltuun ja jäitä hattuun: seuraavan kevään alkuun on ainoastaan puoli vuotta aikaa.

Kevään voimistuessa täyteen kirkkaaseen voimaansa edessä on tuskan hiki. Näin siis Suomessa, jossa valtaosa puvuista on sekoitekankaista ja liimakangasrakenteella luotu. Molemmat ovat kurjia valintoja keväällä ja kesällä, erityisesti miehelle joka sattuu olemaan voimakkaan hikoilun geenillä siunattu. Kevään myötä siis kevyemmät kankaat ja erityisesti pellava nousevat korkeaan arvoon. Silti tilanteen mukainen pukeutuminen on hyvä muistaa: Suomen kevät on melkoisen petollinen ja usealla sade- tai lumikuurolla taikka pakkasasteilla rankaiseva olio, joten vielä ei välttämättä ole aika haudata villakangastakkia. Samaten uskolliset kalossit tulevat tarpeeseen myös kuumimman kesän rankoilla sateilla, ja brittejä seuraten sateenvarjoon kannattaa todella sijoittaa. Marketit ja roskakorit ovat pullollaan muutaman euron liima- ja muovihirviöitä, jotka hajoavat ensimmäisen tuiverruksen otteessa. Mikään ei kirvele yhtä pahoin kuin muisto siitä, mitä muutaman euroa enemmän sijoittamalla olisi aikoinaan saanut.

Kun pitää mielessään suomalaisen ilmaston asettamat rajoitukset, mielestäni kevään tärkein hankinta on sopivan ohut, sateelta ja tuulelta suojaava päällystakki. Näitä löytyy kaupoista laajalti keinokuiduissa, jotka valitettavasti toimivat elmukelmun kaltaisena tuskanhien kääreenä lämpötilan noustessa. En voi kyllin suositella puuvillaisia takkeja, joissa on jonkinlainen kemiallinen käsittely: nämä tyylin ja kemian riemuvoitot ovat vertaansa vailla suojan sekä hengittävyyden suhteen. Rain mackintosh- ja trenssitakkimallit ovat ajattomia valintoja, jotka kelpaavat kotiovelta aina konttoriin asti erityisesti tummissa sävyissä. Takkien alkuperäinen beige väri on enemmän paikallaan vaaleampien kankaiden kera, laivastonsininen tai tummanharmaa versio taas tumman puvun suojana. Toivon mukaan vaatekaapissa on jo talven jäljiltä aiemmin mainitut kalossit sekä sateenvarjo, jotta hätä ei tule käteen asti. Tarkin pukeutuja muistaa suojata myös arvosalkkunsa herkän päällisnahan jonkinlaisella erillisellä sadesuojalla, joita löytää kyllä verkkokaupoista.

Päällystakin ohella kevään muita hankintoja ovat irtotakit sekä puvut, joiden materiaali on luonnon luomaa. Italialaiset ovat mestarillisia erittäin ohuiden villakankaiden kutojia, mutta materiaalin ohella myös toteutus on tärkeää. Liimakangastuenta, joka löytyy liki kaikista alle kuuden sadan euron puvuista, on käytännössä liima- ja tököttimassa joka takaa hikoilun. Se ei millään tavoin näy ulospäin vuorikankaan ja päällismateriaalin välistä, mutta tuntuu helteessä inhalta. Rakennetta ei voi jälkikäteen poistaa, joten ainoa optio on hankinnan hetkellä varmistua täydestä tai vähintään puolikkaasta liinakankaasta. Ilmavin valinta on toki täysin rakenteeton (eng. unstructured) puku tai takki, jossa rinnan kohdalla tai hartioissa toppauksia ei ole eikä liioin vuorikangasta. Tämä jos mikä takaa hyvän olon.

Uusi lukija Niklas toivoi minulta artikkelia, joka kertoisi kuinka nuori mies voi pukeutua klassisesti ja samalla näyttää ikäiseltään. Nyökkään nyt hänen ja kaikkien muiden nuorempien jamppojen suuntaan, joskin alla oleva on suunnattu yläaste-, lukio-, korkeakoulu- ja vapaa-ajan ympäristöihin. Työelämä siis erikseen. Lukijan on tietysti hyvä muistaa kirjoittajan olevan jo 25-vuotias setämies, joka ei tiedä mikä on hip tai hop 2000-luvun kouluissa.

Pukuja on hyvä välttää, mutta kauluspaitoja suosia aina kun mahdollista. Mikä tahansa paita, josta kaulus löytyy, on aina siistimpi kuin muut paitamallit. Kankaasta, väristä ja yksityiskohdista riippuen kauluspaitoja löytää joko äärimuodollisina tai hyvin rentoina. Ääripäiden esimerkit ovat valkoinen kauluspaita ranskalaisilla kalvosimilla sekä flanellipaita täysin pehmeällä kauluksella ja kalvosimilla. Myös leikkauksella on väliä. Kireä kauluspaita on nuorekkaampi kuin löysempi paita. Jos kehonrakenne on hankala, mittapaita on kätevin ratkaisu. Halvimmat mittapaidat Suomessa kustantavat noin 80 euroa ja ne voi suunnitella täysin oman maun mukaan. Harvempi alle kaksikymmenvuotias näyttää ikäiseltään tai ympäristöönsä sopivalta puvussa, ellei ole sukujuhlassa tai jo pääsyt pukua vaativaan työhön. Ennen kuin nuoria nähdään yleisesti niihin sonnustautuneena – kuten Italiassa – puvusta ei tule osa suomalaisen nuoren jokapäiväistä olemusta.

Mikäli nuoria miehiä on kuitenkin useampi ja he kaikki ovat puvuissa, katsoja olettaa heillä olevan jonkinmoinen sopiva syy kokoonpanoilleen. Juhlat tai valmistujaiset. Jos haluaa ehdottomasti pitää yllä korkeaa tasoa, on suositeltavaa turvautua mieluummin irtotakki-irtohousut -yhdistelmään. Se on riittävän rento nuorelle, mutta taatusti myös riittävän edustava miltei mihin tahansa ympäristöön. Myös pelkistettyjä silkkisolmioita tulee välttää, sillä niillä on juhlava asu. Nämä asusteet voi korvata solmukkeilla tai kudotuilla neulesolmioilla. Ylipäätään asusteet nousevat erittäin suureen osaan, jos haluaa näyttää joten kuten ikäiseltään.

Keikarin foorumilla käyty (toistaiseksi) lyhykäinen keskustelu pukeutumisen filosofiasta on tämänkertaisen artikkelin innoittaja. Aloitan pukeutumisen syistä ja laajennan klassisen tyylin olemuksen puolelle, mutta toivon mukaan vältyn kajoamasta metafyysiseen kontemplointiin, joka harvoin tuo tulosta.

Ihmiset pukeutuvat, koska heidän täytyy. Evoluutio ei ole suonut lajille kovin kummoista suojaa elementeiltä, eikä ajan saatossa kadonnut karvoituskaan ole omiaan edistämään selviytymistä. Mary Bellisin teos “The History of Clothing” toteaa ihmislajin varhaisimpien edustajien siirtyneen käyttämään vaatteita noin 200 000 vuotta sitten. Tärkein vaikuttava tekijä on ollut kullakin alueella vallitseva ilmasto ja niiden saattamilta luonnonvoimilta suojautuminen, mutta mukaan mahtuu myös vahva annos sosiaalista stratifikaatiota. Ryhmien sisäisen järjestyksen ja yksilöiden erottautumisen esittämiseksi vaatteista on luotu yhä mutkikkaampia, ja niihin on liitetty eriäviä merkityksiä. Ilmaston ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen oheen liittäisin vahvasti kulttuurin kolmantena pukeutumiseen eniten vaikuttaneena tekijänä. Jokainen kulttuuri on oma pieni kosmoksensa.

Noin viimeisen 140 vuoden ajan miesten klassinen tyyli on muuttunut hyvin vähän. Kaksi- tai kolmiosainen puku, kauluspaita, solmio, taskuliina, pukusukat ja reunoskengät ovat yhä yhtenäinen kokonaisuus kuten 1800-luvun loppupuolella. Muutoksista suurimmat ovat kohdanneet materiaaleja sekä leikkauksia. Museoissa säilyneiden vaatteiden perusteella vaatekankaat olivat sitä paksumpia, karkeampia ja kestävämpiä, mitä kauemmas ajassa kuljetaan. Osaltaan selityksenä ovat erilaisuudet näiden aikakausien kudontatekniikoissa sekä jalostetuissa tuotantoeläimissä, mutta myös puhtaan käytännölliset seikat vaikuttavat. Ilmastointi ja keskuslämmitys ovat melkoisen tuoreita keksintöjä, joten vaikkapa 20-luvun herrasmiehen tuli pukeutua lämpimästi myös sisätiloissa. Tuhdit kankaat myös kestivät käyttöä kauan, eikä kansa ollut keskimäärin vaurasta. Vahvoja kankaita suosittiin, sillä ne kestivät ja auttoivat. Vanhat valokuvat puolestaan kertovat, että 1900-luvun alussa puvuntakkien kaulukset olivat hyvin pieniä sekä korkealle leikattuja, myös erilaisia puku-, irtotakki-, housu-, liivi- ja paitamalleja oli käytössä valtaisasti. Nykyisin valikoima on onnettomasti köyhtynyt.

Klassista miesten tyyliä on hyvin vaikea määritellä tyhjentävästi, sillä erilaiset tulkinnat, perinteet ja muuttujat ovat lukuisat. Kenties varminta on todeta, että länsimainen klassinen tyyli on kunkin aikakauden eliitin, virkamiesten, kaupankäyjien sekä poliittisen sektorin pukeutumista. Nämä tahot ovat kaikkina aikakausina määritelleet “hyvän maun” sekä “herrasmiehelle” sopivan käytöksen ja asun, joskin taustalla on muitakin vahvoja tekijöitä. Näiden joukkoon lukeutuvat kunkin maan kulttuuri, vaatteiden valmistustavat sekä niinkin satunnaiset ilmiöt kuten sota-ajan kangassääntely. Viimeisen vuoksi 30-luvun Amerikassa kaksiriviset puvut liki katosivat katukuvasta. Klassinen miesten tyyli on myös enemmän tai vähemmän räätälöidyistä vaatteista koostuvaa. Tyyli pohjautuu mittasuhteilla, harmonialla ja yksinkertaisille väri- ja kuvioyhdistelmille. Täydentävää määrittelyä tuskin voi antaa, sillä länsimainen pukeutuminen on vapautunut miltei kaikista normeista ja pukumies ei ole enää entisensä. Nykyisin melkein kaikki käy ja kaikkea tulee sietää.

Monista muuttujista huolimatta kaikki palautuu takaisin yhteen mieheen, George Bryan “Beau” Brummelliin. Ennen häntä länsimaiset herrasmiehet olivat parfymoituja pitsi-, sametti- ja marenkikakkuja, jotka kekkuloivat naurettavan kokoisissa peruukeissa jo ennen puoltapäivää. Beau asetti herrasmiehen asuun sopiviksi ominaisuuksiksi vaatimattomuuden, istuvuuden, pelkistetyt värit sekä maskuliinisuuden. Hänen laivastonsininen lievetakkinsa oli ensimmäinen modernin puvun kantamuoto, joka on vuosisatojen kuluessa leikattu yhä lyhyemmäksi ja monikäyttöisemmäksi kokonaisuudeksi. Klassinen miesten tyyli tulee aina palautumaan Beaun asettamiin normeihin, mutta ei rajoittumaan niihin. Italialainen sprezzatura, amerikkalainen rento meininki sekä englantilainen virallinen jäykkyys ovat vahvimmat kolme katsantoa, joihin pukumiehen olemus voidaan jakaa. Nämä kolme maata myös hallitsevat 2000-luvun tyylimarkkinoita, muoti jääköön ranskalaisille ja muille ilmiöstä kohkaaville.

Tätä tekstiä takoessani huomaan ulkona olevan varsin maukkaat 16 astetta lämpöä. Jo oli aikakin. Yhä lämpenevän ilman kunniaksi on tarpeen kaivella kaappejaan kevät- ja kesävaatteiden toivossa, tai täydentää varastojaan mikäli tilanteen mukainen eleganssi on sydäntä lähellä. Tämä mielessäni laadin pienet suositukset.

Kauluspaidat

Kevät- ja kesäpaitojen on suotavaa olla värikkäitä ja reippaammin kuvioituja. Klassinen valkoinen ja vaaleansininen ovat yhä hyviä valintoja, mutta tarkoin harkitut vaaleat sävyt sekä kuviot ovat lämpimän vuodenajan kunkkuja. Paksummat puuvillakankaat, kuten oxford, on syytä jättää kaappiin päiväsaikaan. Taivaan silmän ollessa kuumimmillaan pellavakankainen kauluspaita on ehdottomasti paras valinta, mutta vain rentoihin tilanteisiin. Työpaikalle helposti rypistyvä pellavapaita ei sovi, jos ympäristö vaatii formaalia ulkomuotoa. Kevään sekä kesän kauluspaitarintamalla ainoastaan musta kauluspaita ja lyhythihainen kauluspaita ovat vääriä valintoja. Mikäli mahdollista, solmio kannattaa jättää kokonaan pois ja tilalle kaulaansa valita värikäs ascot.

Housut

Molemmat jalkansa tulee peitää pitkälahkeisilla housuilla, jos mielii kunnioittaa ympärillään olevia. Vaikka reidet olisivat kuinka maukkaan muotoiset, karvaiset jalat eivät koskaan ole edustava valinta. Vapaa-aika, harrasteet ja takapiha ovat ympäristöjä erikseen, mutta kaupungille lähtiessä säärensä tulee peittää vaikka sukat jättäisi kotikaappiin. Väreistä suotavimmat ovat beigen eri sävyt, sekä valkoinen. Valkoisia housuja näkee Suomessa harvoin, mutta lämpötilan kivutessa hellerajoihin valkoinen pitää viileämpänä kuin mikään muu väri. Housujen muista väreistä tulee valita mahdollisimman vaaleita sävyjä, jotka sopivat työpaikan ympäristöön. Kankaiden on suotavaa olla mahdollisimman ohuita ja kevyitä, kuitenkin siten ettei mitään alla olevaa näy läpi. Puuvilla on mainio, pellava yhä parempi ja yli super 100 -laatuinen merinovilla kenties laadukkain edustamiseen kelpaava kangas. Toisin kuin muut kevään ja kesän kankaat, hyvin ohut villa ei rypisty epäesteettiseksi.

Irtotakit ja puvut

Kevät- ja kesäpuvut ovat joko puuvillaa, villaa tai pellavaa. Puuvilla on melko formaali, mutta rypistymistaipumuksensa vuoksi se ei kelpaa tiukan etiketin tilanteisiin. Pellava rypistyy erittäin herkästi, joten se kelpaa vain luoviin työympäristöihin sekä vapaa-ajalle. Erittäin ohut villa on formaaleiden kevät- ja kesäpukujen ihanteellisin valinta, sillä se hengittää eikä rypisty niin herkästi kuin muut materiaalit. Kukaan ei valmista ohuita pukuja samalla mestarillisuudella kuin italialaiset, joten saapasmaan valmistajia on syytä suosia lämpimänä vuodenaikana. Väripuolella kaikki vaalean sävyt ovat erinomaisia, musta puolestaan on ainoa väärä valinta. Irtotakkiosastolla rohkeasti kuvioitu tai rohkean värinen pellavatakki on ihanteellisin valinta. Miltei kaikki kuviteltavissa olevat värisävyt käyvät kevään ja kesän vapaa-aikaan. Mikäli on onnekas, voi löytää puvun tai irtotakin, jossa ei ole vuorta eikä toppauksia. Nämä yksilöt voi huoletta pestä pesukoneessa ja hymyillä vaivattomuudelle.

Jalkineet

Keväällä ja kesällä vuorelliset sekä nauhalliset reunoskengät ovat tukahduttavan kuumia ulkosalla. Vuodenaikaan sopivat parhaiten reunoskengät, joissa on piilorei’itys joka sallii ilman kulkea. Näitä ei Suomesta löydä, joten etsijän on suunnattava ulkomaille tai verkkokauppoihin. Yleinen harhaluulo on, etteivät nahkajalkineet hengitä helteellä. Ilma vaihtuu lämmössä toki kehnommin, mutta muovisiin tai kumisiin street-kenkiin verrattaessa nahkajalkineet vetävät silti voiton. Jos uskallusta löytyy, mokkajalkineet ovat vuodenaikaan paljon suositeltavampi valinta kuin nahkajalkineet. Kevään ja kesän ehdottomasti tärkein valinta ovat ruskeat reunoslouferit – joko vuorella tai ilman. Vuorettomat jalkineet, kuten Bassin Weejun-louferit, hengittävät paremmin. Mitä ohuempi jalkineiden antura on, sitä paremmin ilma pääsee kulkemaan: tämän vuoksi on syytä suosia nahka-anturoita kumianturoiden sijasta. Tälläkin saralla italialaiset pärjäävät ilmastonsa vuoksi paljon paremmin kuin ketkään muut: mikäli ei vielä omista ohuita ja siroja lämpimän vuodenajan italialaisjalkineita, on syytä pohtia pariin tai useampaan sijoittamista. Edustavista jalkineista ohuin valinta ovat mokkasiinit, mutta ne sopivat yhteen vain kaikista ohuimpien kankaiden kanssa. Kaikista jalkineista ilmavin valinta ovat ohuet ja remmilliset nahkasandaalit hieman samaa mallia kuin muinaisilla roomalaisilla. Valitettavasti ne sopivat vain vapaa-aikaan, joten formaalin pukeutujan on vain kärvisteltävä. Loufereiden ja mokkasiinien kanssa sukat voi jättää pois, nauhakenkien kera tulee suosia ohuita, täyttä puuvillaa olevia sukkia.

Päällystakit

Mikäli haluaa suojata arvokkaan pukunsa säältä, lialta ja yleisiltä elämän yllätyksiltä, on suotavaa hankkia lämpimän vuodenajan päällystakki. Gabardiinipuuvillainen, vaalea ja polvipituinen päällystakki on kenties elegantein valinta, mutta moisia ei Suomesta hevillä löydä. Ulkomailla on tarjolla pellavaisia, edustavia päällystakkeja aina trensseistä Crombie-malliin. Tällä saralla Suomi on erittäin hirveällä tolalla. Useimmiten Suomessa näkee harmaita Rain Mac -mallisia päällystakkeja, mutta niistä valtaosa on täyttä hiostavaa polyesteriä. Moisia ei voi suositella kenellekään. Jos suosii rennompaa tyyliä, englantilaisen Baracutan puuvillaiset ja pellavaiset vyötäröpituiset takit ovat kenties laadukkaimmasta päästä. Oli miten oli, kevään sekä kesän päällystakin tulee olla vaaleaa puuvillaa, pellavaa tai todella ohutta villaa, ja mahdollisimman ohut.

Päähineet

Kun helleraja rikkoutuu, päähine tuntuu kovin typerältä valinnalta. Mikäli hikoilee helposti ja runsaasti, kannattaa lakki jättää kotiin. Jos sietää lämpöä paremmin ja haluaa suojata tai koristella myös päänuppinsa, vaihtoehtoja on useita. Vaalea klassikko, autenttinen panamahattu on formaalein ja elegantein valinta. Sitä seuraa ohuesta luonnonkuidusta kudottu lierihattu, ja kolmantena perässä tulee puuvilla- tai pellavalakki pienellä lipalla. Väreistä ainoastaan beigen ja ruskean eri sävyt ovat suositeltavia. Syyt tähän näkee vanhoista valokuvista, joissa hyvin harvalla herrasmiehellä on tummaa väriä kesäpäähineessään.

Huomaan puhuneeni noin kahden ja puolen kuun ajan eleganssin puolesta, enkä ole tarjonnut sille omaa määritelmääni. Tämä lapsus on oitis korjattava.

Kun puhun eleganssista, tarkoitan estetiikan kaltaista käsitettä joka viittaa mihin tahansa ajattomaan, vaikeasti määriteltävään ja kulttuuritietoa vaativaan. Eleganttia voi olla puhe, musiikki, käytös, elekieli, näytelmä, kirjoitettu kieli ja vastaava. Oma maku konnotaatioiden ja denotaatioiden suhteen ratkaisee, mutta on hyvä käyttää järkeään: en koskaan luonnehtisi vaikkapa lippalakkia elegantiksi, hampurilaisbaaria elegantiksi taikka punttisalia elegantiksi. Sanana eleganssiin liittyy mielikuva hyvästä mausta ja kultivoidusta olemuksesta, joka puolestaan perustuu kulloisenkin kulttuuripiirin käsityksiin. Hyvän maun rajat on kautta aikain asettanut eliitti, mutta suuret massat ovat sen sisällön säätäneet. Näin pääsemme jonkinlaiseen pohdintaan: kenties eleganssi on vallitsevan hyvän maun toteutumista persoonallisella tavalla tietyssä kulttuuripiirissä tiettynä ajankohtana. Jos eleganssi kuitenkin olisi pelkästään edellämainittua, se ei olisi eleganttia – viime kädessä sana on kuin haihtuvaa eetteriä, jota on helppo suihkia ympärilleen, mutta äärettömän vaikea tavoittaa.

Eleganssin käyttö pukeutumista luonnehdittaessa on helpompi määritellä. Tällöin se liittyy ennen kaikkea ajattomaan klassiseen tyyliin, oli kyse joko nais- tai miespuoleisesta pukeutujasta. Esimerkkeinä vaikka Audrey Hepburn ja Cary Grant. Kun mies on elegantti, hän voi mennä minne tahansa maailmassa ja joutua katseiden kohteeksi ilman häpeää. Hän näyttää tällöin oman aikansa pukumieheltä, joka pitää yllä vuosisataisia perinteitä eikä aiheuta ärsytystä katsojan silmässä. Hän on siisti, hänen vaatteensa istuvat kehon kaariin mainiosti, ja hän on pukeutunut ympäristön mukaisesti. Poissa ovat räikeät tai feminiiniset sävyt, verkkokalvoja pistävät kuviot sekä silmille hyppivä keikarointi. Tämä luonnollisesti vaatii sivistystä ja perehtymistä pukeutumiseen. Koska taidolla pukeutuminen vaatii sivistystä, elegantti mies on aina myös älykäs, mutta sama ei päde toisin päin.