‘Tyyli-ikonit’ Category
-
Kreivi Massimiliano Mocchia
5September 29, 2011 kirjoittaja Ville Raivio
Verkon syövereissä riittävän kauan vellottuaan eteen voi päätyä voimakkaita elämyksiä. Yksi moinen on aitoitalialainen kreivi Massimiliano Mocchia, jonka koko nimi – Massimiliano Mocchia conte di Coggiola e Pray; signore di S. Benigno; consignore di Ceva, Ostana, Roascio, S. Michele, Torricella. Alias Andrea Sperelli Fieschi d’Ugenta - muistuttaa lähinnä alaviitettä. Hänen kohdallaan nimi ei miestä pahenna, sillä mies pelaa tyylin suhteen täysin omalla tasollaan.
Kolmannella vuosikymmenellään oleva Mocchia teettää valtaosan vaatteistaan ja viihtyy vapaa-ajallaan 1700- sekä 1800-luvun teemanaamiaisissa sekä burleski-iltamissa. Hän pukeutuu valtaosin 1920- ja 1930-luvun tyyli-ihanteiden mukaisesti. Kreivillä on koti sekä Italian Torinossa että Ranskan Pariisissa, hän harrastaa kuvataiteita ja saa inspiraationsa menneiden vuosikymmien yläluokan loistosta. Mies bloggaa dandyismista italiaksi ja pitää harvoin päivittyvää blogia. Verkossa hänet tunnetaan nimimerkillä Andrea Sperelli. Vaikka Dandyism.net on ottanut miehen vertailukohteeksi useissa artikkeleissaan, kreivi Mocchia kiistää olevansa dandy. Oli miten oli, Mocchia on ehtymätön inspiraation lähde ja moderni, vähemmän tunnettu tyyli-ikoni sekä henkilökohtainen idolini.
Kuvat: © Massimilano Mocchia
Kategoria Dandyismi, Tyyli-ikonit | Merkintä:
-
-
Prinssi Charles
4June 28, 2009 kirjoittaja Ville Raivio
Aikamme vaikutusvaltaisin tyyli-ikoni on Iso-Britannian kuningashuoneen prinssi Charles. Hän on saavuttanut tämän tason erityisesti ikijulkisen elämänsä ja jatkuvaa edustamista vaativan asemansa vuoksi, mutta myös englantilaisen räätälityön sekä oman makunsa ansiosta. On aika tutustua legendaan.
Walesin prinssi Charles Philip Arthur George Windsor syntyi 14.11.1948 kuningatas Elizabeth II:n ja prinssi Philipin jälkeläisenä. Asemansa vuoksi hän on kuninkaallisen valtaistuimen suora perillinen ja Iso-Britannian 16 alusmaan (commonwealth realm) tuleva hallitsija. Hän on myös perijänä englannin kirkon supreme governor-titteliin, Normandian herttuaksi, Mann-saaren lordiksi sekä Fiji-saarten ylipäälliköksi. Vuodesta 1958 lähtien Charles on kantanut Walesin prinssin titteliä, mutta Skotlannissa häneen viitataan Rothesayn herttuana eikä nimitys Corwallin herttuakaan ole harvinainen. Vaikka Charles listaa meriiteikseen mieluiten lukuisat hyväntekeväisyyskohteensa sekä vihreämmän elintavan edistämisen, suuri yleisö tuntee hänet keltaisen lehdistön sivuilta. Eritoten Lady Diana Spencerin pettämisestä Camilla Parker-Bowlesin kanssa – vuosikymmenien ajan. Ilkeämielisen brittilehdistön ivasta huolimatta prinssi Charles on jatkanut työtään kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Prinssi Charles syntyi Buckinghamin palatsissa vuonna 1948, ja Canterburyn arkkipiispa kastoi hänet palatsin musiikkihuoneessa samana vuonna anglikaaniseen kirkkoon. Charlesista tuli myöhemmin ensimmäinen kuninkaallisen huoneen jäsen, joka yksityisopetuksen sijaan suoritti oppimääränsä koulussa. Tästä huolimatta muuan Catharina Peebles nimitettiin hänen yksityisopettajakseen, eninnä etiketin ja muun siniverisen opin saralla. Charles kävi Hill House Schoolin Lontoossa, tämän jälkeen Cheam Preparatory Schoolin Berkshiressä ja tämän jälkeen suuntasi Skotlannin Gordonstouniin. Viimeisestä oppilaitoksestaan hän valmistui 1967 A-tason historian- ja ranskanopinnoilla. Tämän lukiotason opin jälkeen hän suuntasi yliopistoon Trinity Collegeen, Cambridgeen. Hänen sisäänpääsyään on kritisoitu, sillä Charles saavutti ranskan- ja historianopinnoissaan vain arvosanat B ja C. Cambridgessa Charles opiskeli arkeologiaa, antropologiaa ja historiaa, kunnes valmistui kandidaattia vastaavaksi vuonna 1970. Tämän jälkeen hän haki oppia myös Walesin yliopistosta, jossa hän luki walesin kieltä ja historiaa.
Vuonna 1969 Charles kruunattiin hyvin virallisessa, televisioidussa seremoniassa Walesin prinssiksi ja Chesterin jaarliksi. Tämän jälkeen hän tutustui Iso-Britannian poliittisen laitokseen toimintaan, ja otti myös vastaan paikkansa parlamentin ylähuoneessa. Seuraten edellisten Walesin prinssien perinnettä, Charles suuntasi seuraavaksi laivastoon ja ilmavoimiin. Hän on saanut luvan lentää useanmallisia hävittäjiä, helikoptereita sekä kuljetusajoneuvoja.
Charles on elämänsä aikana yhdistetty romanttisessa mielessä kymmeniin naisiin, joista valtaosa on brittiläisiä siniverisiä. Hän sai Louis mountbattenilta kirjallisen ohjeistuksen seurusteluun liittyen. Preivissä jaarli Mountbatten kehottaa nuorukaista nauttimaan irtosuhteista mahdollisimman reippaasti, mutta vaimoksi hän kehottaa ottamaan mahdollisimman siveellisen ja kokemattoman nuorikon. Vaikka Charles kohtasi Dianan ensi kerran vuonna 1977, hän katseli neitoa sillä silmällä vasta kolme vuotta myöhemmin. Muuan kerran he istuivat yhdessä heinäpaalilla ja keskustelivat Mountbattenin kuolemasta, kunnes Diana ilmaisi myötätuntoa Charlesia kohtaan. Tämän tapaamisen jälkeen heidät nähtiin yhä useammin yhdessä, ja kuninkaallinen perhe hykerteli hyväksynnässään Lady Dianaa kohtaan.
Paparazzien ja sopulien ristitulessa Charles ja Diana jatkoivat tapailu pidemmän aikaa, kunnes prinssin isä totesi pojan olevan parasta tehdä jo päätöksiä. Diana nimittäin täytti kuningashuoneen kriteerit, hänen persoonastaan pidettiin ja kansa rakasti häntä. Charles päätti toimia pian. Helmikuussa 1981, noin vuoden seurustelun jälkeen, prinssi kosi Dianaa ja häitä vietettiin heinäkuun 29. päivä. Häävieraita oli noin 3500, muassa Euroopan tärkeimmät aateliset. Televisioitua spektaakkelia katseli arvioiden mukaan noin 750 miljoonaa silmäparia ympäri maailman. Nuoripari muutti asumaan Highgroven ja Kensington Palacen kartanoihin. Häistä lähtien lehdistön kiinnostus suorastaan katosi käsistä, erityisesti Lady Dianaa kohtaan. Vuosi häiden jälkeen syntyi prinssi William, prinssin Henry puolestaan tästä kaksi vuotta eteenpäin. Charles oli paikalla molemmissa synnytyksissä, ja rikkoi näin kuninkaallisen perheen perinteitä. Liitto ei kuinkaan säilynyt onnellisena kauan.
Diana ei voinut sietää Camilla Parker-Bowlesin alituista läsnäoloa kaikissa pariskunnan menoissa, eikä liioin Charlesin kovin lämpimiä välejä Camillan kanssa. Viiden vuoden sisällä Diana myös onnistui suututtamaan valtaosan Charlesin ystävistä, perhepalvelijoista sekä oman perheensä jäsenistä. Heidän mukaansa Lady oli hyvin temperamenttinen ja ailahtelevainen – sietämättömyyteen asti. Vaikka pariskunta esiintyi yhdessä, 80-luvun loppuun mennessä he elivät käytännössä erillään. Vuoteen 1992 mennessä liitto oli täysin ohitse kaikin muun keinoin, paitsi virallisen avioeron muodossa. Tämä astui voimaan vasta elokuussa 1996. Elokuun 31. päivä vuonna 1997 Lady Diana sai surmansa koko maailmaa järkyttäneessä auto-onnettomuudessa, jonka seuraukset ovat tuoreessa muistissa. Kuninkaallinen perhe, ja aivan erityisesti Charles, sai niskaansa valtaisan määrän vihaa ja halveksuntaa Dianan saaman kohtelun myötä. Tästä huolimatta Charles on jatkanut tärkeäksi kokemiensa asioiden edistämistä ja Iso-Britannian edustamista kautta pallon – ja mikä tärkeintä, erittäin elegantisti.
Prinssi Charlesin tyyliä leimaa aristokraattisuus, formaalisuus ja virkistävän harkittu ote. Hän suosii poikkeuksetta kaksirivisiä pukuja sekä päällystakkeja, jotka ovat peräisin Savile Row’lta. Suurta kunniaa tuo myös hänen taipumuksensa suosia silkki- ja pellavapukuja päiväntasaajan alueilla. Missä kuka tahansa toinen käärisi hihat ja kulkisi shortseissa, Charles on puvussa ja elää kuninkaallisen asemansa mukaisesti. Kauluspaidoissaan hän käyttää cutaway-kauluksia, ja ne teetetään Jermyn Streetin maineikkaissa puodeissa. Jalkineet ovat perinteistä englantilaista käsityötä ja mittatilauksena luodut. Charlesin sukkia ja alusvaatetusta voi vain arvuutella, mutta kuningashuoneen ja Walesin prinssin hovihankkijan sinetit ovat melko varmoja valmistajien merkkejä. Charlesin hatut, hansikkaat ja solmit ovat englantilaista käsityötä vaihtelevista lähteistä. Kokonaisuudessaan hän on satavuotisen brittiläisen käsityö- ja räätäliperinteen puhtain ilmentymä.
Vaikka prinssi Charles on konservatiivinen pukeutuja, hän onnistuu keventämään ulkoasuaan mainioilla asustevalinnoilla. Useimmiten solmioissa ja taskuliinoissa on kuviota ja särmää, joka tuo raikkaan ilmeen pukukankaiden tasaisten pintojen äärelle. Hänen sormistaan löytyy kuninkaallinen sinettisormus ja kenties muutoin vaihteleva sormus, joka voi olla vaikkapa Cambridgen yliopiston tai jonkin herrainklubin tunnuksella. Charlesin hiustyyli on pysynyt samana ja hyvin ajattomana vuosikymmenet: päältä pidempi, sivuilta lyhyt – korvia peittämättä. Prinssin vihreä ajattelu näkyy myös vaatteiden säilyttämisessä. Hiljattain brittiläinen lehti nosti aivan otsikoihin tapauksen, jolloin Charlesin yllä nähtiin noin kymmenen vuotta vanha kauluspaita, sekä yli 20 vuotta vanhat jalkineet. Hänestä vuosikymmenten varrella otettujen valokuvien perusteella on turvallista olettaa, että Charlesin vaatekaappi on suunnaton, ajaton ja täydellisesti istuva. Todennäköisesti Charles ei ole dandy, vaan pikemminkin Mannerheimin tavoin aatelinen, joka haluaa myös näyttää aateliselta.
Tekijänoikeudet estävät virallisten kuvien käytön, mutta olen satojen kuvien joukosta koonnut oheen listan erittäin edustavista kokoonpanoista:
- Kiltissä
- Pellavapuvussa
- Ruskea puku
- Asusteet
- Päällystakki taskuliinalla
- Toinen päällystakki
- Häävieraana
- Harmaa puku, mokkakengät
- Karibialla
- Kuninkaallisissa vermeissä
Kategoria Tyyli-ikonit | Merkintä:
-
Gay Talese
0April 30, 2009 kirjoittaja Ville Raivio
Nimi ei aina ole enne. Amerikkalainen lehtimies-kirjailija Gay Talese on eittämättä saanut kuulla huulen jos toisenkin poikkeavasta etunimestään, mutta tämä ei ole miestä hidastanut. Talese syntyi vuonna 1932 New Jerseyssä italialaisten maahanmuuttajien perheeseen, ja hankki akateemisen koulutuksensa Alabaman yliopistossa. Valmistumisen jälkeen hänet pestattiin avustajaksi New York Timesiin. Pienen armeijavisiitin jälkeen hän palasi lehteen toimittajaksi vuonna 1965, ja toimi maineikkaan julkaisun leivissä yhdeksän vuoden ajan. Tämän jälkeen hän on kirjoittanut lukuisiin julkaisuihin, kuten Esquireen, The New Yorkeriin, Newsweekiin ja Harper’s Magazineen. Hänen kirjoitustyylinsä poikkesi suuresti aikakauden normista. Aikakauslehdissä ei ollut tavallista kirjoittaa faktaraportteja romaanityyliin, puhumattakaan kirjallisista tehokeinoista. Talesen vastusteluista huolimatta hänet on niputettu yhteen New Journalism -tyylisuunnan muiden edustajien kanssa. Hänen lehtiartikkelina ilmestynyttä henkilökuvaansa Frank Sinatrasta -otsikolla “Frank Sinatra Has a Cold” -pidetään yhtenä New Journalism -tyylisuunnan puhtaimmista esimerkeistä.
Talese on kirjoittanut yksitoista kirjaa. Hänen aikaisimmat bestseller-teoksensa käsittelevät yhteiskunnallisia muutoksia henkilökohtaisen elämänkokemuksen sävyttämänä. The Kingdom and the Power keskittyy New York Times -lehden historiaan ja vaikutusvaltaan, Honor Thy Father kertoo sisäpiiritarinan mafiaperheen elämästä, Thy Neighbor’s wife käsittelee USA:n muuttuvia arvoja Toisen maailmansodan ja AIDS-aikakauden välissä, Unto the Sons kertoo Talesen vanhempien muutosta Amerikkaan Toisen maailmansodan jälkeen. Talesen kolumneja, artikkeleja sekä reportaaseja on myös julkaistu kokoelmateoksina. Uuttera kirjoittaja asuun vaimonsa Nanin kanssa New Yorkissa, ja laatii tällä hetkellä kirjaa avioliitosta. Kaiken tämän ohella Gay Talese on myös 1900-luvun tyylipuhtaimpia dandyjä ja pienimuotoinen tyyli-ikoni Amerikan puolella.
Kuten toinen maineikas kirjallinen dandy Tom Wolfe, myös Talese on tilanteesta riippumatta pikkutarkka pukeutumisensa suhteen. Hänen isänsä sekä suvunperintönä räätäli, joten Talese pukeutui ylivertaisen laadukkaasti jo kouluaikoinaan. Isä sponsoroi poikansa vaatevarastoa ja poika mainosti isän räätäliliikettä kaikille, jotka korviaan kallistivat. Talese suosii valkoisia kontrastikauluksia, kolmiosaisia pukuja kaksirivisin pukuliivein, huopahattuja, galosh-mallisia pukukenkiä, rohkeita kuvioyhdistelmiä sekä tavaramerkkinään uniikkia ns. haikauluksella leikattuja takinkauluksia. Missä Wolfen aina käyttämä valkoinen puku on muuttunut ilahduttavasta eksentrisyydestä mauttomaksi keikaroinniksi, Talesen dandyismi ilmenee vaatimattomissa yksityiskohdissa. Missä valkean lääkepillerin värinen Wolfe pistää silmään joukosta, Talese sulautuu sekaan, mutta erottuu lähietäisyydeltä edukseen. Gay Talesen tyyli on aito pilkahdus ajatonta kauneutta sammuvan ja harmaan aikakauden yllä.
Kuvaesimerkkejä Talesen tyylistä:
Kategoria Dandyismi, Tyyli-ikonit | Merkintä:
-
Yleisesti tyyli-ikoneista
0February 23, 2009 kirjoittaja Ville Raivio
Länsimaisten tyyli-ikonien joukkoon lukeutuu herrasmiehiä, kuten Gianni Agnelli, Fred Astaire, Douglas Fairbanks Jr., Beau Brummell, Oscar Wilde ja Windsorin herttua. Mielenlaaduiltaan, ammateiltaan ja intohimoiltaan he ovat olleet hyvin eriäviä, mutta yhteisiä ominaisuuksia löytyy toki. Kaikilla on ollut aikansa yhteiskunnassa korkea status, näkyvä asema, laajat kontaktit, huikeasti karismaa sekä miellyttävä ulkomuoto. Heidän makunsa vaatetuksen suhteen on ollut joko aikaansa edellä tai muutoin riittävän omaleimainen, jotta miehistä on muodostunut vaikutusvaltaisia. Tyyli-ikonien olemusta pohdittaessa nousee vahvana esiin käsitys siitä, ettei kenestäkään voi tietoisesti tehdä moista. Aika ja kansa valitsevat ihanteensa.
Myös Suomesta löytyy kymmenittäin ellei sadoittain enemmän tai vähemmän anonyymejä, huikaisevan tyylikkäitä miehiä jotka herättävät ihastusta liikkuivat he missä tahansa. Toinen ääripää on tyylinsä suhteen vaatimaton ja kiittää kehuista hieman vaivaantuneena hymyillen, toinen ääriaines pyrkii hyvin tietoisesti kovan luokan egon ja tyylitaitonsa avulla erottaumaan, ottaen kehut vastaan vain vahvistuksena ylivertaisesta maustaan. Persoonallinen pukeutuminen on kuitenkin vasta ensimmäinen askel matkalla ikonin asemaan. Seuraava määränpää on tyylin jatkuva kehittäminen ja ennen kaikkea tason ylläpitäminen.
Tyyli-ikonin tulee näyttää ikonilta tilanteessa kuin tilanteessa, ja poikkeuksia valitusta tyylistä voi ilmetä ainoastaan tilanteiden mukaan. On typeryyttä odottaa ikonin käyvän puku päällään myös lenkkeilemässä tai liikkuvan luonnossa suorat housut yllään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö molempiin harrasteisiin voisi ryhtyä harkitussa asussa. Kun taso on aina korkea, myös katsojien odotukset nousevat. Kolmas askel tyyli-ikonin hartaalla tiellä on oikeanlainen persoona. Tunteiden kylmyys, välinpitämättömyys, rasismi, epäystävällisyys sekä muut negatiiviset mielentilat voidaan kuitata lievinä paheina ainoastaan, mikäli miehellä on riittävästi muita avuja jotka tuovat hänelle hyväksyntää. Esimerkiksi 1800-luvun Pariisissa tuhahdellut runoilija-kirjailija kreivi Robert de Montesquiou-Fézensac – tuttavallisemmin ihan vain kreivi Montesquiou – oli tunnettu äärimmäisen ivallisena, oikullisena sekä vaikeana ihmisenä. Hänen asemansa, vieraanvaraisuutensa sekä muut avunsa saivat silti yläluokan sietämään ja jopa rakastamaan häntä. Neljäs vaihe ikonin tiellä onkin tunnettuuden saavuttaminen.
Vasta kun poikkeuksellisen herrasmiehen kasvot, ruumiinrakenne, vaateyhdistelmät sekä tyyli tulevat suuren yleisön tietoisuuteen, hän voi ajan saatossa saavuttaa viidennen asteen, tyylillisen kanonisoinnin. Windsorin herttua oli sikäli onnellisessä asemassa, että hän saattoi kuningashuoneen edustajana sekä maansa tulevana hallitsijana sanella aikakautensa hyväksyttävän pukeutumisen. Konservatiivisimmat tietysti nyrpistelivät nuoren jolpin oudolle ulkomuodolle, mutta valtaosa miehistä otti Edvardin esittelemät uudistukset ajan myötä innolla vastaan. Esimerkkeinä laajalti levinneistä tyyliseikoista mainittakoon herttuan alas taitettu smokkikaulus sekä Fair Isle -neule. Nöyremmistä perheistä lähteneet ikonit Fred Astaire ja Douglas Fairbanks Jr. olivat esillä kymmenissä elokuvissa sekä seurapiirilehtien artikkeleissa, joiden ansiosta heidän esteettiset käsityksensä saavuttivat suuren yleisön. Paitsi valkokankaalla, heidän tyyliään vahdattiin tarkoin myös vapaa-ajalla. Uudistuksille on kuitenkin rajansa. Mikäli oma ikonimme Björn Wahlroos päättäisi esiintyä jatkossa vain pinkissä puvussa sekä punaisissa krokotiilinnahkakengissä, en usko Suomen olevan valmis moiseen harppaukseen – oli sen ajajana W. tai kuka tahansa. Sen sijaan vaikkapa tummanvihreästä puvusta, tummanpunaisista nahkajalkineista tai pyöreäkauluksisista club collar -paidoista – jotka kaikki ovat peruskauraa ulkomailla – voisi tulla arkipäivää myös Suomessa, mikäli ne nähtäisiin toistuvasti tiettyjen miesten yllä.
Poikkeuksellisia pukeutujia on aina, mutta suuret muutokset tulevat vain ikonien kautta.
Kategoria Esseitä, Tyyli-ikonit | Merkintä:
-
Gordon Gekko
2January 3, 2009 kirjoittaja Ville Raivio
Vuonna 1987 Oliver Stone ohjasi Wall Streetin. Elokuva sikseen, sillä päähenkilö Gordon Gekko on reilusti kiinnostavampi: saihan Michael Douglas Gekkon roolista jopa parhaan pääosanäyttelijän Oscarin. Tämä härski, röyhkeä oman elämänsä investointipankkiiri jäi elämään melko vaikutusvaltaisena tyyli-ikonina, joka on huomattavasti tunnetumpi USA:ssa kuin Euroopassa. Roolihahmon vaatetti maineikas vaatesuunnittelija Alan Flusser, jonka laatiman puvustuksen erikoispiirteitä olivat hartioista topatut kauluspaidat.
Gekkon vaatevalinnat olivat sekä nyökkäys 80-luvun talouspuolen muotituuliin että niiden innovatiivinen uudistaja. Värikkäistä housunkannattimista, kiiltävistä ja vahvasti topatuista puvuista sekä pysyvästi taaksekammatusta tukasta tuli vaikutusvallan ja mammonan symboleita. Gekkon kuulut housunkannattimet (joiden väritys koostuu Etonin yliopiston väreistä) ovat peräisin Albert Thurston Ltd. -yhtiön kokoelmista.
Tekijänoikeus estää Gekkon kuvien esittelemisen, mutta kiinnostunut lukija voi tarkastaa linkin kautta tämän pahamaineisen tyyli-ikonin elkeet.
Kategoria Tyyli-ikonit | Merkintä:
-
James Bond
0December 21, 2008 kirjoittaja Ville Raivio
1900-luvun tärkeimpiä moderneja tyyli-ikoneja on fiktiivinen James Bond. Jokainen elokuvia katsonut tietää, että Bond rakasteli, tappeli ja naljaili tyylistä tinkimättä. Elokuvasarjan tuottajat tekivät viisasti kun päättivät pukea päähahmon käsin tehtyihin tilauspukuihin, sama linja on sittemmin jatkunut vaihtelevin valmistajin. Kauluspaidat on uusimpia elokuvia lukuunottamatta valmistanut Turnbull&Asser, joka Casino Royalen kunniaksi tuotti myös rajatun numeroidun sarjan smokkipaitasettejä joista on sittemin tullut keräilykappaleita.
Brittiläinen Savile Row -räätäli Anthony Sinclair vastasi Bondin tyylistä Dr. No -filmistä aina You Only Live Twice -filmatisointiin. Hän oli muuten sama veikko joka puki myös asemastaan tarkan kirjailija Ian Flemingin. Elokuvissa paukkusankarin yllä nähtiin yksinkertaisia pukuja joiden leikkaus tunnetaan nimellä Conduit Cut. Väriltään ne olivat tummansinisiä tai -harmaita, kaksinappisia ja yksirivisiä. Näinä vuosina hahmoa nähdään harvoin muissa vaatteissa kuin puvussa ja asiankuuluvien asusteiden kera, mutta tämä muuttui seuraavan puvustajan myöt. Kun rooliin astui surullisenkuuluisa mallipoju George Lazenby, puvuista tuli muodinmukaisia Dimitrio Majorin vuoksi. Lazenbyn yllä nähtiin tällöin leveäkäänteisiä, kolmiosaisia luomuksia useissa väreissä, joskin ne kaikki olivat vain versioita Conduit Cut -leikkauksesta. Hän myös pukeutui tilaisuuden sekä maanosan mukaan ja veti ylleen myös vapaa-ajan vaatteita.
Roger Mooren vuosien aikana puvut valmisti mayfairilainen räätälilegenda Douglas Hayward, joka hylkäsi aiemman leikkauksen ja pyrki tuomaan hahmon aikaansa. Tänä aikana Bond myös ryhtyi käyttämään irtotakkeja irtohousujen kera. Pierce Brosnanin aikakausi toi aivan uuden toimijan tummatukkaisen kultapojun vaatettajaksi. Italialainen Brioni toimitti lukuisia noin 5000 euron tilauspukuja joilla hahmo todella erottui minne tahansa kulkikin. Englantilainen vaatimattomuus oli hylätty, tilalle oli saapunut röyhkeämmin statushyödykkeitä käyttävä agentti. Uusimmat Daniel Craig -filmatisoinnit on stailannut muotisuunnittelija Tom Ford, jonka tilauspukuja tuhoutui kymmeniä stunttikohtauksissa. Myös T&A:n kauluspaidat hylättiin kymmenien vuosien perinteen jälkeen, ja uusimmissa elokuvissa ne ovat Tom Fordin mallistoista.
Flemingin kirjoissa Bondin perustyyli on seuraava: tummansininen puku kampavillaa tai alpakkaa (ilmastosta riippuen), raskas valkoinen silkkikauluspaita, ohut musta kudottu solmio, tummansiniset sukat ja tarkasti kiillotetut mustat mokkasiinit. Bond-puristi voi vain äimistellä, miksi elokuvien hahmo on muutettu klassisempaa suuntaan. Kirjan sankari kun erottuu rennommaksi, menevämmäksi mieheksi yhdistelmänsä ansiosta.
Elokuvissa Bondin puvut ovat kautta linjan enimmäkseen perusmustia, tummanharmaita ja yönsinisiä. Hän ei käytä liituraitaa eikä juurikaan kolminappisia luomuksia: erikoisuutena ovat yksinappiset vapaa-ajan irtotakit. Alin nappi on poikkeuksetta torson alimman osan kohdalla, taskut ovat suorat ja hihojen napit voi avata. Bond käyttää normaalilevyisiä pukuhousuja, joissa ei ole upslaakeja eikä prässejä. Kauluspaidat ovat aina lumenvalkoisia ja puhtaita, button down -paitoja ei nähdä koskaan. Uusimmissa Bondeissa kengät ovat joko Church’s-yhtiöltä tai John Lobbilta, mallit hillittyjä ja klassisia. Taskuliina on liki poikkeuksetta taitettuja suoraan ja hohtavan valkoista liinaa on näkyvissä noin 2 sentin verran.
Lisää helposti innostuvalle:
Kategoria Tyyli-ikonit | Merkintä:
-
Seuraamisen arvoisia pukeutujia
7December 13, 2008 kirjoittaja Ville Raivio
Lukija nimeltään Jukka pyysi juttua miehistä, jotka ovat nykyajan herrasmiehiä näyttämättä kuitenkaan vanhanaikaisilta. Kuvia laittaisin mielelläni, mutta tekijänoikeus ei armahda. Lukijan harteille jää siis hakukoneiden ja lehtien selailu kuvien toivossa En voi kuin tarjota subjektiivisia totuuksia tällä haavaa, ja perustelut ovat hankalia kuvitta. Ohessa kuitenkin pieni lista tunnetuista suomalaisista, joiden pukeutumista on nautinnollista seurata.
Päivitys: selailtuani tänään Kokoomuksen Nykypäivän extra-liitettä, olen huomannut etteivät herrat Stubb ja Katainen olekaan seuraamisen arvoisia. Miesten jalkinevalinnat ovat auttamattoman kelvottomia. Koska erinomaiset kengät voivat pelastaa kehnommankin kokonaisuuden, he ovat auttamatta avun ulottumattomissa. Sauli Niinistön reunoskengät ovat selvästi eri sarjassa, mutta malli kehno. Kun edellämainitut miehet karsitaan listasta, jäljelle jäävät:
- Björn Wahlroos
- Matti Klinge
- Martti Ahtisaari (pelkästään sen vuoksi, että hän teettää pukunsa räätälityönä ja suosii vaatimatonta kokonaisuutta)
- Jorma Uotinen (ei niinkään klassisuutensa, vaan omalaatuisuutensa vuoksi)
Lista on lyhyt, koska maamme kulttuuriin ei pukeutumiseen panostaminen kuulu. Valtaosa tyylikkäistä herrasmiehistä on nimettömiä, ja heihin törmää eninnä Helsingin hienostoalueilla tai suomenruotsalaisissa piireissä. Myös poikkeuksia löytyy, mutta he ovat elämää suurempia ja pienen piirin tuntemia. Suomi on pudonnut hyvin kauas vielä 50-luvulla vallinneesta eleganssista: nykyisin halutaan ennen kaikkea helppoa elämistä, mukavuutta ja rentoutta. Ne, jotka työnsä ja kukkaronsa puolesta laittavat reilusti rahaa pukuihinsa, eivät kuitenkaan ole kokonaisvaltaisesti tyylikkäitä. Komeinkaan puku ei ole mistään kotoisin, mikäli se istuu kehnosti ja saa parikseen sämpylän näköiset kengät, huumorisolmion sekä tyhjän rintataskun.
Pakko on myöntää: Björn Wahlroos on toistaiseksi Suomen tyylikkäin uros, kunnes joku Beau murtautuu massojen lävitse tunnetuksi hahmoksi.
Kategoria Tyyli-ikonit | Merkintä:
