Savile Row

3

November 29, 2008 by Ville Raivio

Englannissa on yksi katu, joka on omanlaisensa pukeutumisen keidas. Kadusta on muovautunut vuosisatojen saatossa legenda, jossa yhdistyvät eleganssi, räätälitaito ja englantilaisen herrasmiehen käsite. Savile Row rakennettiin 1731-1735 välisenä aikana osana Burlington Estate -alueen yleistä parannustyötä. Se nimettiin Lady Dorothe Savilen, III Burlingtonin Jaarlin vaimon mukaan. Alussa se oli moninkertaisesti militantti alue, sillä sitä asuttivat lukuiset brittiläisen armeijan upseerit perheineen. 1800-luvun aikana Beau Brummellin vaikutusvalta oli jo ulottunut koko englantilaisen herrasmieskunnan ylle, ja jokainen arvonsa tunteva iso- tai pieniherra oli ylen kiinnostunut siististä pukeutumisesta. Lukuisat räätälit työskentelivät tuolloin Burlington Estaten alueella, erityisesti Cork Streetin luona, mutta vuoteen 1803 mennessä osa heistä oli vaihtanut toimitilansa Savile Row’lle. Ajan kuluessa yhä useampi räätäli muutti alueelle, sillä sen läheisyydessä oli lukuisia miesten klubeja, joiden varakkaat jäsenet suosivat likellä sijaitsevia palveluita.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Neula, räätälisakset ja vimmainen into aseinaan räätälit niittivät mainetta ympäri Iso-Britannian. Valtaisa lumipallo oli lähtenyt liikkeelle, ja kadusta muodostui englantilaisen tyylin mitta. Vuonna 1969 Nutters-niminen räätäliliike modernisoi kovasti menneeseen takertuneen Row-tyylin ja havahdutti liioista töistä taipuneet ompelijat uudistumaan. Tämä modernisointi jatkui sittemmin Richard Jamesin ja Ozwald Boatengin kaltaisten liikkeiden myötä. Synkät ajat olivat kuitenkin edessä. Erinomaisen sijainnin vuoksi Row’n vuokrat nousivat huimasti ja aiheutti räätälien joukkopaon. Vuonna 2006 Row’lla oli ainoastaan 19 perinteistä liikettä. Räätälit ryhtyivät puolustamaan perinteikästä tointaan äärikapitalismia vastaan. He totesivat vuonna 2005, että Savile Row’n alue ei voinut kehittyä entiseen tahtiinsa, kun paikalliset kiinteistöomistajat voisivat uloshinnoitella räätälit ja ottaa tilalle H&M:n kaltaisia varakkaita jättiliikkeitä. The Savile Row Bespoke Association perustettiin perinteisten arvojen puolustamiseksi ja räätälityön edistämiseksi.

Tällä hetkellä suurin huolenaihe on, että alueelle myöhemmin muuttaneet toimijat käyttävät osoitteen tuomaa prestiisiä ulkomailla tehtyjen vaatteiden markkinoimisessa. Vastoinkäymisistä huolimatta kadulla on yhä pystyssä liikkeitä, jotka ovat toimineet samoissa tiloissa yli sadan vuoden ajan. Monissa on yksilölliset kankaat, viimeistelytavat ja perinteet, joita on vaalittu hartaudella. Korkeampaa osaamisen tasoa miesten vaatteissa ei voida saavuttaa missään muualla Englannissa. Hinnat ovat korkeat, mutta alennusmyyntejä löytyy ja elämä on vain kerran. Lontookaan ei ole kaukana.

Savile Row’n perinteiset räätäliliikkeet:

Muita Row-toimijoita:

  • Steed Bespoke Tailors (?12)
  • Ozwald Boateng
  • Comelie Londo (?12)
  • Thomas Mahon(?12)
  • Jasper Littman(?9)
  • Richard Anderson (?13)
  • Maurice Sedwell(?19)
  • Welsh and Jefferies (?20)
  • Richard James est. 1992 (?29)
  • Gary Anderson (?34/35)
  • Alexandre (?39)
  • William Westmancott(?12)
  • Holland&Sherry

Linkkejä:

http://www.mayfair-london.co.uk/location.php?lid=21

http://www.savilerowbespoke.com/About_Us/index.php

http://www.streetsensation.co.uk/mayfair/sr_east.htm


3 comments »

  1. Quijote says:

    No, tottahan tuo. On vain pitkään pitänyt tilata sieltä jotain, ja tuli mieleen. (E&R on yksi harvoista paikoista, joista saa kiinteän kokoisia frakki- ja smokkisolmukkeita ilman epäesteettisiä hakasia ja säätösolkia.)

  2. Ville Raivio says:

    Iltaa, Quijote.

    Ilman muuta aikanaan. Materiaalia vain on loputtomasti, joten valikoin epäjärjestelmällisesti kaikenlaista eteentulevaa.

  3. Quijote says:

    Onko blogiin tulossa esittelyä Savile Row’llakin käsittääkseni toimivasta Ede & Ravenscroftista? Kyseessä on kuitenkin Lontoon vanhin ja Euroopan toisiksi vanhin räätäliliike jolla on vino pino hovihankkijasinettejä ja räätälipalveluiden lisäksi hyvin laaja valmisvaatemallisto. Kengät hankitaan Crockett & Jonesilta ja Edward Greeniltä jne.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.