Plastron

Saketin kaveriksi sulhaselle kannattaa ehdottomasti valita plastron. Plastron on kapea miesten juhla-asuste, jossa on leveät siivekkeet. Alun perin ne valmistettiin harmaasta kuviollisesta silkistä, mutta nykyään valtaosa Suomessa myytävistä plastroneista on poikkeuksetta polyesteristä. Tämä on suuri surku, sillä polyesteri on materiaalina moskaa. Tämä virallinen asuste valmistetaan joko itse sidottavana tai valmiiksi sidottuna versiona. Taiteltavien plastronien siivekkeet kiinnitetään koristeellisella solmioneulalla, jonka nupissa on mieluiten helmi. Alla olevasta plastronista neula uupuu.

Plastron on saanut englanninkielisen nimensä “Ascot tie” kuninkaallisesta laukkakisasta, joka järjestetään yhä vuosittain Ascotissa, Englannissa. Plastron oli erittäin suosittu liikemiesten ja ylemmän keskiluokan keskuudessa 1800-luvun loppupuolelta 1900-luvun alkupuolelle. Sittemmin se putosi muodista, eikä enää ole käytössä häätilaisuuksia lukuun ottamatta.

Bookmark and Share

Comments (5)

Pär K.Heinäkuu 31st, 2010 at 16:03

Kyllä plastron nykyihmisen kaulassa tuo allekirjoittaneelle mieleen lukion vanhojen tanssit tai ns. larppauksen. Esimerkiksi brittihovin miespuoliset jäsenet eivät näytä plastronia shaketin kanssa käyttävän, vaan solmiota. Neuvoni hääpukeutujille olisi “don’t overdo it”.

JSLokakuu 21st, 2011 at 23:44

Käytettiinkö plastronia siis myös pukujen kanssa tuolloin reilu sata vuotta sitten vaiko pelkästään sakettien? Plastronin käyttö toisi mielestäni mukavaa vaihtelua solmiolle nykyäänkin.

Ville RaivioLokakuu 22nd, 2011 at 14:50

Päiviä, JS.

Platron oli ennen kaikkea saketin kaveri, mutta niitä näki myös vanhanmallisten pukujen kanssa. Esimerkiksi Googlen kuvahaulla löytyy runsaasti vanhoja valokuvia. Vaikka plastron ilman muuta toisi vaihtelua puvun kanssa, etiketti on ajanut sen ohitse. Solmio on solmukkeen ohella ainoa vaihtoehto.

JSLokakuu 23rd, 2011 at 0:50

Noista plastron/ascot -kuvista tuli mieleen Andy Garcia Ocean’s trilogiassa. Onko Andyllä tässä kuvassa plastron vai ascot?
http://www.aceshowbiz.com/still/00000301/ocean_twelve01.html

Ville RaivioLokakuu 23rd, 2011 at 3:46

Huomenta, JS.

Andyllä on vanhanmallinen kiedottu plastron, joka on harvinaisen kapea.

Leave a comment

Your comment