RSS Feed

Hihastimet

9

September 26, 2008 by Ville Raivio

Ylipitkät hihat ovat muutenkin vähemmän vartta saaneiden miesten suuri ongelma. Ompelimossa hihan lyhennys maksaa noin 20 euroa, mutta jatkuvilta kustannuksilta voi välttyä ostamalla hihastimet. Mukavasti joustavat kahdeksan euroa parilta maksavat asusteet sijoitetaan kyynärpään alapuolella ja kiristetään. Mikäli kömpelö ulkonäkö haittaa, tulee hihastimien ylle heittää pikkutakki.

Erikoisliikkeissä myydään myös metalleista valmistettuja asusteita eleganssiin tottuneille, alla yksi versio Marleon’s-putiikista. Kumista versiota voi kysellä pukuvuokraamoista.



9 comments »

  1. Ville Raivio says:

    …jos suinkin mahdollista, mittatilauspaidat ovat kätevintä kovin pitkille tai muutoin kookkaille miehille. Istuvuudessa ei suinkaan tarvitse tinkiä.

  2. Jussi Wille says:

    Hihan pidentimet olisivat enemmän tarpeen. Harvassa ovat paidat, joissa riittävän pitkät hihat. (Olen 196 cm)

    Yleensä sitten pitäisi ostaa niin iso paita, että se taas on vatsan kohdalta aivan liian iso, lähes purje.

  3. Kaapo says:

    Isoisäni käytti hihastimia aina hauisten kohdalla. Nykyään useimmilla näkee kyynärpään alla. Voisinpa veikata, että paikka on vapaa. En olisi kyllä ällikällä lyöty mikäli vanhempiliitto suosisi hauisten kohdalla olevaa hihastinta.

  4. hho says:

    Itse ostin hihastimet tänään Jumbon stokkalta vantaalta, hinta oli kaikkinensa 6,90 euroa

  5. J-Masa says:

    Tampereen Sokokselta ostin hiljattain hihastimet. Maksoivat n. 6 €.

  6. Ville Raivio says:

    Päiviä, jore.

    Hihastimia näkee useimmiten miespuolisten tarjoilijoiden yllä, ja heidän olen aina nähnyt pitävän niitä kyynärpään alapuolella. Mikäli pikkutakki yllä on, kohdalla ei liene juuri merkitystä, sillä hihastimet eivät näy.

  7. jore says:

    pyh!hihastin eli hihankiristin tulee hauiksenkohdalle..noin!käytössä itselläni jo kohta 30v,niitä ei vain tahdo enää löytyä mistään..

  8. Ville says:

    Vain kyynärpään alapuolella olen nähnyt hihastinta käytettävän. Kaipa paikka on melko vapaa, kunhan asuste hoitaa tehtävänsä.

  9. Riku says:

    Kyynärpään alapuolelle? Eikö hihastin pysyisi paremmin paikoillaan heti kyynärpään yläpuolella, vai karkaisiko hiha silloin käsivartta koukistaessa?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *


Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari