Noin kuu sitten kerroin uusimman Keikari-projektin lähtökohdista ja tällä kerralla on vuorossa pitkällisen prosessin toinen osa. Kun yksityiskohdista ja muusta mukavasta on päästy ymmärrykseen, jalkineiden teettämisen seuraava vaihe Paljakan kanssa on lestin veistäminen ja sovitustossun valmistaminen. Valtaosa kenkäartesaaneista ei tossua käytä, sillä siihen kuluu aikaa, joka on käsityöläisen rajoitetuin resurssi.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Samoin valtaosa kengäntekijöistä ei valmista erillistä sovituskenkää, joka on halvasta nahkasta tehty miltei valmis jalkine. Sekin vie aikaa ja usein mokoma vielä leikataan auki sisäisen istuvuuden tarkistamiseksi, joten nämä ylimääräiset askeleet, joilla saavutetaan tarkempi istuvuus, eivät ole yleisiä. Paljakka kulkee siis tehostamista vastahankaan.

Sovitustossu on karkeasta parkkinahkasta tehty ja muistuttaa huopatossua. Paksu nahka pingotaan puisten lestien ylle ja sen jälkeen jätetään useaksi päiväksi ottamaan muotoa. Kun asiakas lopulta kokeilee tossua jalkaan, siinä on muovinen korko ja teippikiinnitys, sillä tossu on vain työkalu. Sen avulla selviää tarkasti, onko lestin muotoilu asiakkaan jalalle miellyttävä.

Esimerkiksi vasemman jalan tossuni oli passeli, mutta oikea puristi. Jos sovitusluonnosta ei olisi, lopullinen pari täytyisi valmistaa varmuuden vuoksi väljäksi tai muuten se puristaisi ikävästi. Suurin osa käsityöläisistä ottaa tämän vuoksi mitat asiakkaan istuessa sekä seistessä, ja tämän jälkeen laskee mittojen keskiarvon. Samoin valmistuksessa huomioidaan mahdolliset känsät, liikavarpaat, diabetes, urheiluvammat tai poikkeavat luutumat. Tossun kanssa homma on hitaampaa, mutta tarkempaa.

Kuvissa näkyvät asiakkaan tilauslomake, josta yleisimpiä kenkätyyppejä sekä -yksityiskohtia voi kätevästi valita, auki leikattu tossu, jalkapohjista otetut mustepainokset ja puiset lestit, joissa on jalkani muoto. Tilausparin seuraava vaihe on sovituskenkä, joka muistuttaa jo enemmän viimeistä versiota.