Klassikon rakenne
0November 1, 2014 by Ville Raivio
Koska ilmiö on syntymässä, haluan valottaa sen taustaa lukijalle, joka kenties tarttuu kirjaani tammikuun puolella. Teoksen luvut ovat epäjärjestyksessä seuraavat: juhla-asut; kankaat, materiaalit ja kuviot, asusteet, päällystakit, paidat, housut, irtotakit, jokaisen miehen vaatetieto, puvut, neuleet, jalkineet, päähineet. Tekstit seuraavat Taloussanomien kolumneista tuttua kaavaa: ensin vaatteen lyhyt kuvaus, sitten nimen alkuperä, tämän jälkeen vaatteen historia, vielä semantiikka ja lopuksi asema tänä päivänä. Tuo lyhyt kuvaus on kätevä, jos hakee vain nopeaa määritelmää, kuten vaikkapa sanaston kohdalla. Vaatteilla on nimet, jotta ne erottuvat muista, mutta näiden nimien alkuperä kertoo myös vaatteista. Historia kiinnostaa minua, sillä harva vaate syntyy tyhjästä, ja valtaosa jotakin käyttökohdetta taikka -tarkoitusta varten. Semantiikka on olennaista, jotta vaatteen osaa valita oikeaan tilanteeseen ja asuun.
Esimerkiksi juhlavaatteet erottavat arjen juhlasta ja niiden erikoislaatuisuus vähenee arkisuuden myötä. Samoin Internetin ihmemaailmassa naureskellaan fedoraan sonnustautuneille nörteille, jotka valitsevat tämän pukupäähineen teepaidan ja farkkujen kaveriksi, vaikka se on aina ollut pukuasuste. Tuskinpa taivaat romahtavat niskaan, jos farkkujen kanssa parittaa virallisen Chesterfield-takin, mutta juhlatakki on todennäköisesti liian hieno ääripää arkisen denimin seuraan. Myös semanttisiin eroihin perehtymällä niin sanottuja pukeutumisen sääntöjä pystyy taivuttelemaan edukseen. Säännöt tulee tietää, jotta niiden rikkominen on helpompaa. Asun asema tänä päivänä on hyvä tietää, jotta voi tarvittaessa välttää jotakin harvinaista, sillä kaikki harvoin nähty on erikoista ja herättää reaktioita. Toinen vaihtoehto on tietoisesti valita jokin erikoinen, jotta voi selvittää, sopiiko se omalle kohdalle. Kirjan lopussa on toki hakemisto ja sanasto, jotta luku olisi helpompaa.
Category Klassikko: jokaisen miehen tyylikirja | Tags:
Leave a Reply