Miksi kirjoitan

5

October 31, 2014 by Ville Raivio

Tunnen joko vääriä ihmisiä tai vääränlaisia ihmisiä, sillä kukaan ei ole koskaan kysynyt minulta, miksi kirjoitan. Silti haluan tähän vastata, sillä olen sattuneista syistä miettinyt paljon kirjoittamisen tointa viimeisten kuukausien aikana, ja haluan saada nämä ajatukset jonnekin, jotta tilaa olisi myös uudelle. Kirjoittamiseen on monta syytä. Rakastan kirjoja, sillä niistä saa uusia ajatuksia tai sellaista infoa, joka ruokkii ajattelua, ja tämän myötä kirjoittaminen kiinnostaa. Myös olen joskus kauan sitten huomannut pohdiskelevani paljon sanoja, niiden muotoa kirjaimina ja äänteinä sekä pään sisällä että paperilla. Tähän päivään mennessä olen enimmäkseen elänyt ajatuksissa ja pään sisällä kaikenlaisen fyysisen tekemisen sijasta. Isäni on aina ollut kova munansaantelija, joka ei voi elää läpi yhtään päivää ilman sananmuuntelua, niillä leikittelyä ja kaikenmoista vääntelyä, jota olen saanut kuunnella kaksi ja puoli vuosikymmentä. Tämän lisäksi isoisäni Onni kirjoitteli runoja, pakinoita, sepustuksia ja lastuja, joita ei kuitenkaan julkaistu paikallislehteä suuremmilla areenoilla. Täytyy nyt vain olettaa, että Raivion suvussa kulkee jonkinlainen kielellisen tavan geeni, joka on vahva miehissä. Joitakin vuosia sitten löysin klassisen miesten tyylin ja tajusin tyylin olevan täydellinen kirjoittamisen aihe, sillä en vain ollut saanut itseäni kynäilemään tätä ennen. Muistan 14-vuotiaana sättineeni teini-Villeä, joka ei ollut vielä yhtään romaania aikaiseksi. Totisesti, totisesti: Suomessa täytyy kärsiä ja jurottaa ja itseään ruoskia, sillä muuta elämisen mallia ei ole!

Tyyli on täydellinen aihe, sillä se on täyttä tulkintaa ja sopii humanistille kuin leima otsaan. Tyyliä voi kuvata historian, semantiikan, kulttuurin, tapojen, aikakauden, yhteiskunnan tai vaikka seksuaalisuuden vinkkelistä, mutta lopulta se on aina yksilön tarkastelua. Muoti on joukkojen katselua, sillä yhden ihmisen pukeutumistapa ei voi olla muotia. Vasta suuren joukon uusi tai muuttuva vaateparsi, kuten farkut, voi kuvata muodin muutosta tai kehitystä. Yksilö taas kuvaa ihmistä, eikä mikään aihe tai ilmiö ole kiinnostavampi kuin ihminen, joka on suurimmillaan käynyt kuussa ja kurjimmillaan keksinyt videoidut suoran lähetyksen mestaukset. Homo mensura on todettu muutama vuosituhat sitten, enkä voi olla eri mieltä. Siispä jälleen yksi syy lisää kirjoittamiseen on tyyli ja klassisen miesten pukeutumisen ilosanoman levittäminen. Lisäksi olen huomannut olevani melko etevä kirjoittamisessa, ja ihmisellä on tapana nauttia siitä, missä hän on hyvä, ja tehdä tätä hommaansa yhä enemmän. Vielä on mukava tunne, kun tietää valitsemiensa sanojen auttavan muita. Myöskään vaikutusvaltaa, edes pientä sellaista, jolla on kuitenkin näkyviä seurauksia toisten elämässä, ei voi sanoa huonoksi kirjoittamisen syyksi. Kuitenkin tärkein syy kirjoittamiseen on tieto siitä, että kuolen.

En ole vielä pystynyt uskomaan jumaluuksiin, joten täytyy vain olettaa kuoleman olevan kaiken täydellinen loppu. Ei jälleensyntymistä, ei Paratiisia, ei autuutta, vain ei-mitään. Valtaosa ihmisen kehosta on vain happea, hiiltä, vetyä, typpeä, kalsiumia ja fosforia, jotka pysyvät kasassa oikeanlaisten atomien ansiosta ja pyörivät aivojen avulla. Ihminen syntyy, sitten tekee jotakin ja lopulta maatuu pois. Tässä matkassa on kuitenkin mutka. Me emme voi pelastaa kehoamme, sillä elämä on vain kiihtyvää apoptoosia eli solukuolemaa, mutta me voimme pelastaa ajatuksemme. Ei minua niin kiinnosta tietää, mitä joku on tehnyt, sillä kiinnostavampaa on kuulla, mitä hän on ajatellut. Lopulta kaikkien tekojen takana on ajatus jostakin, jokin näkemys, moraali ja maailmankatsomus, joka on monta kertaa kiinnostavampi. Me kuitenkin voimme tallentaa ajatuksemme maalauksin, piirroksin, tarinoin tai vaikka kirjoituksin. Pelkälle rahan tavoittelulle omistettu elämä on kylmä, ahne, turha ja kurja, sillä yhtään rahaa emme saa mukaamme ja tavarat nakertaa ajan hammas. Samoin himojen tyydyttämiselle omistettu elämä on himon oravanpyörä, joka pyörii eikä sammu, eikä mitään siitä jää jälkeen. Minä siis kuolen ja lukija kuolee, mutta niin kauan kuin joku osaa suomea lukea, niin kauan ajatukseni voivat elää. Näin on hyvä ja enempää en voi pyytää.

Näkemystäni parhaiten kuvaa hyvän ystäväni William Shakespearen 18. sonetin viimeiset rivit:

Shall I compare thee to a summer’s day?
Thou art more lovely and more temperate:
Rough winds do shake the darling buds of May,
And summer’s lease hath all too short a date;
Sometime too hot the eye of heaven shines,
And often is his gold complexion dimm’d;
And every fair from fair sometime declines,
By chance or nature’s changing course untrimm’d;
But thy eternal summer shall not fade,
Nor lose possession of that fair thou ow’st;
Nor shall Death brag thou wander’st in his shade,
When in eternal lines to time thou grow’st:
So long as men can breathe or eyes can see,
So long lives this, and this gives life to thee.


5 comments »

  1. choir says:

    On kaikille ilmeistä, että Sinä, Ville, olet lahjakas kirjoittaja. Ja onhan se kiva nöyrästi itsekin tietää, missä on hyvä. Olen saanut paljon tietoa Sinulta.

    Oman kuolevaisuuden muistaminen on suorastaan – erittäin hyödyllistä! Emme me tiedä elämämme pituutta. Se tekee joka päivästä kiitolliseksi ja opettaa asioiden tärkeyden suhteellisuutta. Rohkenen myös Villen kirjoituksesta kimmokkeen saaneena esittää kysymyksen: Mistä me pidämme kiinni, kun inhimilliset tuet katoavat ja meidän on kokonaan luovuttava tästä elämästä? Minulle kristinuskossa on vastaus tähän.

  2. Brooks Brother says:

    No hyvä jos kaikki ovat elossa (:

    Mutta minä olen kyllä ikuinen.

    Kuin Neuvostoliitto.

  3. Ville Raivio says:

    Hop!

    Täällä olen, mutta on se nyt vaan biologinen fakta, että jonain päivänä en ole. Etpä ole sinäkään. Kun mielessä on memento mori, voi jokaisen päivän yrittää kokea arvokkaampana.

  4. Brooks Brother says:

    Joku saattaisi hienon, mutta pahaenteisen tekstin perusteella luulla että Ville Raivio on liittymässä kuolleiden muotibloggajien kerhoon Robin Williamsin tapaan? (:

    Captain o captain, r u still with us? (:

  5. Brooks Brother says:

    “We don’t read and write poetry because it’s cute. We read and write poetry because we are members of the human race. And the human race is filled with passion. And medicine, law, business, engineering, these are noble pursuits and necessary to sustain life. But poetry, beauty, romance, love, these are what we stay alive for.”

    O Captain, My Captain, Kuolleiden runoilijoiden seura

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari