RSS Feed

Irtotakkien ja -housujen yhdistelystä

11

May 28, 2009 by Ville Raivio

Jos jokin klassisen tyylin osa-alue on Suomessa retuperällä, se on irtotakkien ja -housujen yhdistely. Tietyt vaatekappaleet, kuten laivastobleiseri tai tweed-takki, ovat melko helppoja sisäistää, mutta ongelmia kohtaa, kun päätyy hankkimaan irtotakkeja, jotka ovat nimensä mukaisesti irrallaan vastakappeleista, housuista, eivätkä siis ole osa pukua. Pukuhan on takki ja housut, mutta yhdistelmäasu on irralliset housut ja jokin takki. Missä tummansininen laivastobleiseri kelpuuttaa seurakseen useamman vaihtoehdon, vaaleanruskea glen plaid -kuvioitu takki rajaa yhteensopivien housujen määrää. Onneksi tietyt ohjesäännöt auttavat valintoja tekevää.

Irtotakit ja -housut on suotavaa yhdistää samanpainoisten kankaiden kera. Jos housut ovat todella ohutta villaa, tulee myös irtotakin olla ohutta. Jos takki on raskasta kangasta, kuten tweediä, tulee housujen olla vastaavassa luokassa – tweedin tapauksessa joko farkut, vakosamettihousut tai molskihousut. Yhtäläiset kankaat laskeutuvat samalla tavoin ja niiden pinta näyttää yhteensopivalta yhdessä. Irtotakkien tulee mieluiten olla selkeästi eriväristä kangasta kuin housujen – ja sama toisinpäin. Kyse kun on irtoasusta, sen kappaleiden on hyvä erottua toisistaan. Vaikkapa sininen klubitakki punaisten housujen kera, kuten ikirohkea Björn Wahlroos parisen vuotta sitten esitteli, on kaikesta rohkeudestaan huolimatta passeli pari. Musta samettitakki taas toimii parhaiten harmaiden flanellihousujen kera, sillä valoa heijastava sametti täydentää erinomaisesti valoa imevää flanellia.

Sekä housujen että takkien on suotavaa olla samaa materiaalia. Esimerkiksi puuvillahousut toimivat harvemmin villaisten irtotakkien kera ja samoin on toisin päin. Puuvilla nimittäin rypistyy helpommin kuin villa, joten siistipintainen villainen takki ryppyisten puuvillahousujen kanssa on epäsuhta. Kuitenkin pellavaiset ja puuvillaiset vaatteet toimivat hyvin yhdessä, joten materiaalien ei ole pakko olla yhtenevät. Myös puuvilla voi toimia villan kanssa, mutta tällöin kudonta, kankaan paino ja väritys ovat tärkeitä. Mikä tahansa irtotakki voi toimia miltei minkä tahansa väristen tai miten tahansa kuvioitujen housujen kera. Viime kädessä pukeutuja tekee omat ratkaisunsa mieltymyksiensä mukaan. Silti kertauksena yhtäläinen paino, materiaalit ja vuodenajan huomioiva väritys ovat passeli lähtökohta.


11 comments »

  1. Tuure says:

    Tervehdys,

    tuosta eri materiaalien yhdistelemisestä: itse näkisin että raaka-ainetta tärkeämpää on käyttää samantyyppisiä kankaita. Esim. villaa on hyvin monenlaista, tweediä, flanellia ja hienompaa villakangasta. Myös puuvillasta valmistetaan erilaisia kankaita. En pidä huonona ideana yhdistää esim. tweed-takkia ja vakosamettihousuja, vaikka tällöin yhdistetään villaa ja puuvillaa. Ja mainitsethan itsekin, että samettitakki toimii hyvin (villa)flanellihousujen kanssa, eikä samettia yleensä ainakaan villasta valmisteta, puuvillasta kai useimmiten.

    Kiitokset hienosta blogista!

  2. Ville Raivio says:

    Iltaa, Suitable.

    On hyvin vaikea kommentoida näkemättä takkien kankaita. Kätevimmän vastauksen saat, kun esität kysymyksen Keikarin foorumin puolella kuvien kera.

  3. Suitable says:

    Hankin ns. perinteisen tummanharmaan kalanruotokuvioisen sekä punaruskeaan vivahtavan pikkutakin (Baumlerin takkeja). Molemmat ovat pitkää mallia, mutta istuvat valmisvaatteiksi varsin hyvin. Ongelma onkin nyt se, että millaiset housut ja millaiset paidat näiden takkien kanssa? Valkoinen paita tuntuisi olevan liian suuressa kontrastissa takkeihin samoin kuin mustat suorat housut. Samoin mietin, että ovatko vastaaavasti mustat pikkukengät sopiva vaihtoehto, vai voisiko ajatella myös ruskeita kenkiä? (Ainoa mustan ja tuon harmaan pikkutakin mielestäni toimiva yhdistelmä oli musta siisti poolo ja mustat suorat housut hopeanharmaalla siistillä vyöllä varustettuna. Tuohon toiseen takkiin en ole saanut mitään sopivaa yhdistelmää, joten neuvot tulisivat tarpeeseen.)

  4. Elias says:

    Lutin takki lienee omimmillaan farkkujen kera. Malli on selkästi rennompi ja edustaakin enemmän katumuotia kuin klassista pukeutumista.

  5. Ville Raivio says:

    Kaiketi tuo teksti viittaa siihen, että takki on Selectedin “tailored denim/elevated jeans wear”-sarjasta.

  6. Lutti says:

    Kiitos vastauksestasi. Hemmetti kun en nyt löydä kyseistä takkia internetin syövereistä. Kyseessä ei siis ole tavallinen pikkutakki-malli, ja kyseinen linkittämäni kuva on kyllä täysin harhaanjohtava. Takki on musta Selected/homme-takki, jossa lukee “tailored denim/elevated jeans wear”. Mitä tämä mahtaa tässä yhteydessä tarkoittaa? Kiitos taas valaisemisesta!

  7. Ville Raivio says:

    Iltaa, Lutti.

    Mikäli takki on täysin musta kuten kuvassa, kyseessä ei ole irtotakki vaan puvuntakki ilman housuja. Myöskään bleiseriä siitä ei saa, tästä takkimallista on artikkeli ja esittely erikseen. Jos takki on musta, se ei ole kotonaan missään muualla kuin pukukäytössä housujen kera. Pikkutakkien napeista on teksti erikseen Keikarissa.

  8. Lutti says:

    Ja vielä lisäys edelliseen. Tuleeko mainitsemassani takissa alin nappi jättää auki, vai napitetaanko molemmat napit? Olen todellinen aloittelija tyyliasioissa ;)

  9. Lutti says:

    Hei Ville!

    Ostin eilen suunnilleen vastaavan Selectedin mustan blazer-takin: http://www.modezine.com/fi/selected-homme-ramon-black-blazer-28867/

    Minkälaisten vaatteiden kanssa sitä tulee mielestäsi suosia, ja mitkä ovat ehdottomasti huono valinta. Ilmeisesti ylemmän kirjoituksesi mukaan mustat farkut ovat ehdottoman huono valinta housuiksi? Siniset farkut lienevät kuitenkin hyväksyttävä vaihtoehto. Entäpä vaalean chinot, kun ilmat alkavat vähän lämpenemään? Paidoissa voi varmaankin suosia hyvinkin erilaisia vaihtoehtoja? Kiitos jo etukäteen toivottavasti mahdollisimman kattavasta vastauksestasi!

  10. Ville Raivio says:

    Iltaa, Petteri.

    Koska pikeepaidat ovat alunperin urheiluvaatteita, ne eivät käy yksiin formaalien suorien housujen kanssa. Sen sijaan prässätyt puuvillahousut, prässittömät puuvillahousut ja pellavahousut ovat hyväksyttävät.

  11. Petteri says:

    Mitä olet mieltä esimerkiksi pikeepaitojen ja irtohousujen yhdistämisestä?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *







Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari