RSS Feed

Valjasnahka

1

March 2, 2014 by Ville Raivio

Valjasnahka (eng. bridle leather) on parkittua naudannahkaa, joka käsitellään ja viimeistellään erikoismenetelmin. Nimensä se on saanut yleisestä käytöstä valjaissa, jotka ovat olennainen osa sekä ratsastajan turvallisuutta että hevosen mukavuutta. Tämän nahkan täytyy olla sileää ja joustavaa, jotta ratsu ei arista valjaitaan, siispä valjasnahka käsitellään kauttaaltaan. Sekä pinta- että lihapuoli käsitellään luonnonrasvoilla sekä -talilla, jonka jälkeen nahka viimeistellään vahoilla. Käsittely vaatii aikansa ja kärsivällisyyttä, jonka vuoksi valjasnahka on hintavampi materiaali kuin tavanomaiset kromilla parkitut vuodat. Siinä on kelpo annos rasvoja sekä vahaa, jotka pidentävät nahkan käyttöikää ja estävät sitä kuivumasta ja tämän jälkeen murtumasta. Samalla valjasnahkasta tulee mainion joustavaa ja erittäin kestävää vuosien rasituksessa. Ajan ja käytön myötä luonnon raaka-aineet saattavat nousta vaaleaksi kerrokseksi valjasnahkan pinnalle. Kertymä on merkki aidosta valjasnahkasta, ja siitä pääsee eroon harjaamalla, jonka jälkeen nahkaa on mukava haistella miellyttävien kasviaromien kokemiseksi.

Valjasnahkavyö Equus Leatherin mittatilauspajalta

Materiaalia on käytetty enimmäkseen ratsastusvaljaisiin, suitsiin, satuloihin, vöihin sekä muihin vahvaa rasitusta kokeviin nahkatarpeisiin. Näiden lisäksi englantilaiset salkku- ja laukkumestarit ovat erikoistuneet valjasnahkaan, joka on yksi vahvimmista materiaaleista klassisissa laukuissa. Myös nahkaiset asusteet, kuten lompakot, iPad-kotelot ja silmälasikotelot, luonnistuvat. Koska nämä tykötarpeet eivät taitu yhtä rankasti kuin ratsastustavarat, valjaslaukut kestävät tavanomaisessa käytössä vuosikymmeniä. Lontoon vanhain tavarain liikkeissä vieraileva pääsee parhaimmillaan ihailemaan lähemmäs satavuotisia nahka-arkkuja, joiden henki pihisee yhä vahvana. Niin kuin kaikki nahka, myös valjasnahka kestää ajan hammasta vahvemmin säännöllisen huollon avulla. Uudessa hyödykkeessä vahaa ja öljyä jo löytyy, joten omistaja selviää pelkällä harjauksella. Vuoden tai parin jälkeen pieni kerros nahkavoidetta tekee terää.

Valjasnahkaa ei turhan moni parkitsimo tarjoa, mutta yhä toimivien joukosta löytyvät englantilaiset J&E Sedgwick&Co. Ltd. sekä J&FJ Baker&Co. Ltd. Amerikan puolella toimijoita ovat Hermann Oak Leather ja Wickett&Craig, Australiassa puolestaan Greenhalgh Tannery Pty. Ltd.

Lopuksi vielä pieni video tämän erinomaisen nahkan valmistuksesta.


1 comment »

  1. Anniina says:

    Myös ruotsalainen Tärnsjö kannattaa huomioida kun puhutaan laadukkaista, kasviparkituista nahoista.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari