“Jokaisella miehellä tulisi olla oma hoviräätäli, johon hän vuosien varrella on luonut luottamukselliset suhteet ylimalkaan ja myös kun on kyse luotosta!

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Ylipäänsä on niin, että samoin kuin parturissa mies myös vaatturilla käydessään muuttuu merkillisen tahdottomaksi olennoksi, joka jäykästi nyökkäilee, myöntelee, mumisee ja on tyytyväisen näköinen, vaikkei syvällä sisimmässään tyytyväisyyttä tuntisikaan.

Lisäksi mies on vanhoillinen valitessaan uuteen pukuunsa kangasta ja kuosia. Hänellä ei ole rohkeutta poiketa entisiltä linjoilta vaan kuten Sinuhessa Kaptah hän arvelee varmuuden parhaaksi ja valitsee sekä kankaan että kuosin niin läheltä entistä pukuaan, että hänen tuskin huomataan uutta pukua käyttävänkään. Valitkaamme uusi puku pitkällä tähtäimellä. Suunnitelkaamme puvustomme siten, että tuoreus tuo entistemme joukkoon todellista vaihtelua. Katselkaamme rauhassa vaatturin myötäillessä erilaisia kankaita. Selailkaamme ujostelematta muotilehtiä.

Vielä parempi on, jos mies vaatturille mennessään on jo pikkupiirteitä myöten selvillä siitä, millaisen puvun haluaa. Vaatturikin on vain ihminen, ja vaikka hän auttaakin neuvoillaan miestä aimo askeleen eteenpäin muodin mutkikkailla poluilla ja rohkaisee tätä valitsemaan kapeat housut ja myöntymään siihen, että hän saa tehdä takin liepeeseen halkeimen [blog.huom., takahalkion], hänkin saattaa Homeroksen tavoin torkahtaa.

Mies olkoon vaatturilla käydessään muutenkin luonnollinen, mittaa otettaessa seisköön luontevasti, vetämättä vatsaa suolivyöhän [blog.huom., mitä ihmettä?] ja röyhistelemättä rintaa. Näin vaatturi pääsee nuppineuloineen, liituineen ja mittanauhoineen parhaimpaan tulokseen. Toisaalta mies älköön luottako siihen, että housut ovat sopivat, kun hän lopullisessa katselmuksessa on havainnut takin moiteettomaksi. Kelpo housujen on normaalikupuisella miehellä pysyttävä yllä ilman vyötä ja olkaimia.”

— Veikko Karumo ja Olavi Järvi, Miehen Etikettikirja (1965), Otava, sivut 244-245