Saarni ja Chester Jefferies -käsineet

0

December 2, 2020 by Ville Raivio

Chester Jefferies on vuonna 1936 perustettu käsineverstas, joka pyörii yhä perheyhtiönä. Sen loivat samanniminen yrittäjä sekä Gilbert Pearce Slough’n kaupungissa, ja aluksi CJ valmisti käsineitä vain alihankintana 25 vuoden ajan. Ennen muuta valmistaja erikoistui käsin ommeltuihin hansikkaisiin sekä tuolloin harvinaiseen pekaari-villisian nahkoihin. Tuolloin suuri osa työntekijöistä ompeli kotonaan, sillä käsineiden kysyntä riippuu kovasti vuodenajasta. Vuonna 1959 itse Chester myi osuutensa yrityksestä Pearcelle, joka jostakin syystä ei vaihtanut firman nimeä, ja neljä vuotta myöhemmin CJ muutti kaikki toimintonsa Gillinghamiin. Erikoista kyllä, valmistajan mallisto on vuosien kuluessa laajentunut suurimmaksi, jonka olen löytänyt. En saa mieleeni toista tekijää, jolla olisi laadukkaita käsineitä sekä puvun pariksi, pyörätuolikäyttöön, ratsastukseen, univormukäyttöön että metsästykseen.

Chester Jefferiesin käsineissä nahka leikataan käsin ja valmistus tapahtuu pääosin omassa tehtaassa Gillinghamissa. Jotkin työntekijät ompelevat kotonaan yhä, kuten aikoinaan oli yleisempää. Jotkin mallit ommellaan käsin, suurin osa koneellisesti. Vuorimateriaalit vaihtelevat silkistä villaan ja kaninkarvasta kashmiriin, lämpimin malli on kelsiturkista. Yleisin materiaali on naudannahka, jonka lisäksi peura sekä pekaari ovat pienemmässä suosiossa. Suurin osa käsineistä leikataan ja ommellaan 16 kappaleesta, joissakin malleissa on sormien välissä niin sanotut quirk-palaset. Niiden avulla kädet saavat suuremman liikeradan, vaikka valmistus hidastuukin. CJ tarjoaa myös mittatilauspalvelun, jos omat kädet sattuvat olemaan kovin vaikeaa mallia.

Tänään Keikarin tarkastelussa ovat Chester Jefferiesin nappikäsineet, joissa on kontrastiommel sekä -tere. Ne saapuivat Saarni – Gentlemen’s Boutique -liikkeen lähetyksenä ja toimivat esimerkkinä CJ:n työnjäljeestä. Kaikki Saarnin myymät kappaleet ovat Jefferiesin valmistamia, mutta niin sanotusti design on Turusta. Siispä malleja saa Suomessa vain yhdestä liikkeestä, jossa ajohanskat ovat tähän mennessä suosituimpia. Tässä käsineessä on harvinainen punainen kontrastiommel, jonka avulla malli passaa mielestäni myös tummanpunaisten popojen pariksi. Perinteisesti nahka-asusteiden väri on sama kuin jalkineiden, mutta harvempi jaksaa näistä niin tarkoin välittää. Yleensä ompeleet ovat samaa väriä kuin käsineen nahka tai sitten tummemmat, joten punainen on poikkeus. Mallin toinen juju on napissa, jonka avulla parin saa istumaan paremmin ranteen ympärille. Se on paitsi koriste, myös erittäin toimiva yksityiskohta, kun pakkanen voimistuu tai viima koettelee.

Parissa on tavanomainen villavuori, jonka olen omassa käytössäni havainnut parhaaksi. Tosin kashmir tuntuu pehmeämmältä ja silkki on sileä, mutta ensimmäinen ei kestä käyttöä hyvin ja toinen on turhan kylmä. Jefferiesin peurannahka tuntuu erinomaisen pehmeältä ja sen pinta näyttää kiinnostavalta. Nauta on toki siisti ja sileä, mutta sen pinta on kovin tylsä. Kämmenselän koristeelliset kolme ommelta ovat siistiä jälkeä, sormien ympärillä kulkevissa ompeleissa on huojuntaa ja kokoeroja. Esimerkki huolellisesta valmistuksesta löytyy sisältä: messinkinepparin vastakappaleen alla on nahkapala, jotta metalli ei hankaa vuorivillaa rikki. Samoin sormien välissä on kuin onkin tuo quirk-rakenne, jonka avulla sormet joustavat paremmin. Mallin mitoitus on yllättävän tyköistuva. Yleensä käsineissäni jää ranteen tai kämmenen ympärille tyhjää, näin ei ole laita Jefferiesin parissa. Silti sormet ovat riittävän pitkät, mikä ei ole itsestäänselvä asia.

Kokonaisuutena Chester Jefferiesin käsineet yltävät laadukkaimpaan päähän, jota olen tähän mennessä kokeillut. Aika näyttää, miten hyvin peura kestää arkikäyttöä ja villavuori hankausta. Hinta-laatusuhde ainakin on erinomainen, sillä ominaisuuksien yhdistelmä on niin toimiva, ja CJ valmistaa Englannissa. Eipä ole kumma juttu, miksi yrityksen käsineitä löytyy niin monesta puodista ympäri maailman. Nyt myös Suomesta.


0 comments »

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari