Ruskeat kengät kaupungissa

2

September 11, 2009 by Ville Raivio

Olen kuullut, että herrasmies suorittaa sosiaalisen itsemurhan käyttämällä ruskeita kenkiä Lontoossa, ellei ole perjantai ja käyttäjä matkalla maaseudulle vapaa-ajan viettoon. Tämä kai oli totuus noin puoli vuosisataa sitten, mutta Suomessa asiat ovat toistaiseksi rennommin ja ruskea on sopiva myös kaupunkiin. Ruskeat kengät kaupungissa ovat hyvä valinta silloin, kun kokonaisuus vaatii ruskeat kengät. Esimerkiksi farkut, ruskea puku, tweed-puku tai irtohousut vaaleassa sävyssä. Ruskeat kengät käyvät myös vapaa-aikaan, mutta edustavaa ulkoasua vaativassa työssä ne eivät ole parhaimmillaan. Luovalla alalla kylläkin, samoin jos työpaikan ilmapiiri ne sallii. Ongelmallisempi on kysymys ruskeista jalkineista sinisen puvun kera. Tätä yhdistelmää näkee ainakin ulkomailla usein, mutta konservatiivisimmat eivät sitä hyväksy. Mielestäni paras ja varmin ruskea on erittäin tummaa sävyä. Se näyttää sisävalaistuksessa miltei mustalta, mutta elävämmältä kuin mustan musta mustuus. Esimerkiksi hyvin tummanruskeat oxfordit käyvät mainiosti sinisen puvun kera. Lukijan on hyvä muistaa, että tummansininen puku on virallisin länsimainen päiväasu, sillä juhla-asut ovat erikseen. Oikein vaaleanruskea on sen kanssa kovin, kovin epämuodollinen pari.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

2 comments »

  1. K says:

    Itse olen täysin rakastunut ruskeisiin Church’s Brogue kenkiini ja päättänyt etten anna etiketin määrätä voinko käyttää niitä kaupungissa tai illalla. Ne näyttävät hyvältä ja mielestäni etiketti on tässä kohtaan vanhentunut.

  2. ivyman says:

    Etikettivirhe tai ei, kuvan yhdistelmä on yksinkertaisesti paskan näköinen. Musta ja ruskea (housut / kengät), oli liituraitaa tai ei, on strictly no-no. Sen sijaan tumman sinisen puvun kanssa esim. kastanjanruskeat kengät näyttävät hell-vetin hyviltä, olettaen että popot ovat kunnolliset, puku istuu ja kokonaisuus on kaiken kaikkiaan hallussa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.