Rusetti

6

December 30, 2012 by Ville Raivio

Rusetti, kauniimmin solmuke, on miesten asuste. Jokainen tuntee tämän useimmiten silkkisen luomuksen, sillä muuan Aku Ankka on ajanut menestyksekkäästi asusteen asiaa kohta kahdeksan vuosikymmenen ajan. Muita kannattajia ovat hahmot kuten Hercule Poirot, Sherlock Holmes, Winston Churchill sekä James Bond, joita kaikkia olisi vaikea kuvitella ilman tätä kaulan koristetta. Näistä raskaan sarjan tyyli-idoleista huolimatta solmuke ei ole yleinen näky Suomessa, eikä solmion suvereenia asemaa käy haastaminen muuallakaan läntisissä maissa. Käytön puolesta suosion romahdus on erikoista. Toisin kuin solmio, solmuke ei juuri solmimisensa jälkeen avaudu. Apaattisena roikkuva puolivallaton solmio on yleinen näky, solmuke taas on – ja pysyy. Ainoa haaste solmukkeen käytössä on solmimisen opettelu ja asusteen mielikuvien sivuuttaminen tai sisäistäminen. Nykyisin solmukkeen suosija on harvinainen mies, useimmiten joko taiteellinen tai tieteellinen hahmo, johon solmio ei onnistu vetoamaan. Suomessa tunnetuin nykysuosija on Matti Klinge, jonka kaulassa solmio on silti yleisempi näky. Hieman kauemmas suunnattaessa esiin nousee näkyvä hahmo: Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves, joka valitsee solmukkeen miltei kaikkiin tilaisuuksiin.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Solmukkeen kantamuoto on samanlainen kuin solmion. Molempien esi-isä nähtiin kolmikymmenvuotisessa sodassa (1618 – 1648), jossa kroatialaisten palkkasoturien armeija erottautui muista usean kertaa käärityllä kankaisella kaulaliinalla. Tämä näky nimettiin kravatiksi kantajiensa kansallisuuden mukaan ja asusteesta muodostui nopeasti muodikas ympäri Euroopan. Ajan saatossa tämä kaulan koriste muuntui eri väreissä sekä materiaaleissa valmistetuksi kappaleeksi, joka nähtiin kaikkien kansanosien yllä. Hienoimmat esimerkit olivat puhtaan valkoisia, tärkättyjä ja pellavaisia (eng. neck cloth). Niiden solmintaan luotiin lukuisia ohjeita sekä solmumalleja, mutta yksikään herrasmies ei noussut pikkutarkkuudessa Beau Brummellia korkeammalle. Hän saattoi käyttää solmintaansa joka päivä tunnin tai toisenkin, kunnes oli tyytyväinen lopputulokseen. Epäonnistuneet kappaleet viskattiin lattialle palvelijan siistittäväksi, mikä ei suinkaan ollut aivan huokeaa tällä aikakaudella. Tärkkäys ja pesu veivät selvän osan herrasmiehen lompakosta. Lopulta solmuke muuttui nykyistä muotoaan muistuttavaksi: silkkiseksi, ohueksi sekä kärjistään muotoilluksi. Useimmiten se myös leikataan tiettyyn kokoon kantajansa kaulanympäryksen mukaisesti.

Olen seurannut miesten klassisen tyylin tarjontaa päälle seitsemän vuoden ajan. Ajanjakso on lyhyt, mutta huomaan solmukkeen käyneen suositummaksi vuosi vuodelta. Smokin ja frakin seurasta asuste ei ole koskaan kadonnut, mutta pukualoilla asia on tyystin toisin, ja valtiotasolla presidentti Ilves on hyvin harvinainen poikkeus. Uskoakseni solmuketta vierastetaan, sillä sitä ei nähdä usein ja asusteen ulkoasu on hieman vallaton. Itse solmittu solmu on aina hieman epätäydellinen, niin kuin sen kuuluukin olla. Tämän lisäksi on vielä mielikuvien tuoma rasite: solmuke loihtii mieleen kuvan pikkupojasta, joka käyttää hyväkseen lausahdusta “pojat on poikia” ja kokeilee kaikkia rajoja. Mielestäni solmio on selvästi tyylikkäämpi asuste ja minun on vaikea nähdä solmuketta puvun kanssa. Sillä on kuitenkin vahva paikkansa: vapaa-ajan pukeutumisessa mikä tahansa solmuke tuo siistimmän ilmeen. Parhaimmillaan asuste on ilman muuta irtotakin tai neuleen ja suorien housujen kanssa. Tällöin solmio voi olla liian virallinen, mutta solmuke juuri sopivasti virallisen ja rennon välisen binääriopposition välissä. Silkki ei myöskään ole ainoa mahdollinen materiaali. Solmukkeensa saa villaisena, puuvillaisena, samettisena tai vaikkapa tweedistä kaikissa väri- ja kuvioyhdistelmissä. Aku Ankan ei tarvitse jäädä ainoaksi kantajaksi. Solmuke on paikallaan missä tahansa vaatekaapissa.

Kuva: Herrainpukimo


6 comments »

  1. Ville Raivio says:

    Hei, solmuke tarvitsee parikseen rakenteellisen kauluksen. Jokapojassa on pehmeä kaulus, joka ei pidä asustetta paikallaan hyvin. Jos paidassa on kuvio, solmukkeen on parempi olla kuvioton – ja sama toisin päin.

  2. Ville Raivio says:

    Hei, juuri tuolla logiikalla solmukkeen kuvion voi valita. Periaatteessa solmuke on yhtä passeli kuin solmio, mutta sitä näkee Suomessa niin harvoin, etten voi suositella asustetta kuin smokin tai frakin taikka vapaa-ajan asun kanssa. Muuten jää mieliin solmukkeesta, eikä persoonastaan.

  3. Willy says:

    Millaisten kauluspaitojen kanssa solmuke käy? Käykö sillä tavalla kuvioidut ei-formaalit kauluspaidat kuten esimerkiksi Marimekon jokapoika-paidat eri väreissään?

  4. Willy says:

    Missä tilanteissa ja pukukoodeissa solmuke voi korvata solmion? Onko silloin niin että yksivärisen juhlasolmion korvaa yksivärinen solmuke, hillitysti kuvioidun solmion hillitysti kuvioitu solmuke jne?

  5. Freddie says:

    Havainto länsirannikolta uudeltavuodelta yökerhosta: kymmeniä rusetteja parikymppisten kaulassa. Nuorisomuoti ottanut solmukkeen omakseen, valmiiksi sidottuina Henkka&Maukka-versioina valitettavasti kylläkin.

  6. Dr. Blind says:

    Minulla on kapeat ollapäät, mutta aina pyöreät kasvot ja nyttemmin pyöreä mahakin. Käytin rusettia vuosia pääasiallisena kaulapukineena, päivittäisenä asuna oli tuolloin yleensä irtotakki. Sittemmin rusetti on jäänyt puolison vastustuksen ja nykyisen työn edellyttämän muodollisen business-pukulinjan vuoksi.

    Solmun oppii nopeasti, mutta ilman peiliä se ei minulta koskaan ole onnistinut. Usein solmuun jää “vetoa”, joka saa rusetil päivän mittaan kääntymään tuollaiset 30-40 astetta; kiusallista.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.