Renessanssi irtoliiveille!

4

June 3, 2009 by Ville Raivio

Yksi elävistä harvinaisuuksista pukujen saralla ovat irtoliivit. Mikään etiketti ei estä miestä yhdistämästä vaikkapa tummanharmaita suoria housuja alla olevan keltaraitaisten glen plaid -kuvioisten liivien kanssa, mutta irtoliivien maailman on hyvin, hyvin vaikea. Epäonnistuminen on todennäköistä, ellei omaa tyyliään tunne tarkasti.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Vielä kultaisena Jazz-aikana, 1930-luvulla, tyylilehti Men’s wear totesi, että pastellisävyiset pellavaiset irtoliivit olivat klassikko, joka kuului ehdottomasti jokaisen aikaansa seuraavan herrasmiehen vaatekaappiin. Vuosikymmenen puolivälin suuriin legendoihin kuuluivat myös Tattersall-kuvioiset irtoliivit. Kuoliniskun irtoliiveille antoi USA:n Toisen maailmansodan aikainen sotatuotantolautakunnan päätös, joka kielsi kaksirivisten pukujen valmistamisen liiveillä varustettuna. Raaka-ainepula yhdistettynä niukkaan tuotantoon tarkoitti karsimista kaikessa mahdollisessa.

Irtoliiveillä saa mainiosti kontrastia, väriä ja elämää vaatekaappiinsa – varsinkin, jos pukuja löytyy useita monissa kuoseissa. Ne ovat kuitenkin kuin haihtuvaa eetteriä, joten irtoliivien maailmasta on hyvin vaikea antaa täsmällisiä ohjeita. Mitkä tahansa liivit voivat toimia miltei missä tahansa kokoonpanossa, mutta vain jos vaatekankaiden painot ovat melko yhtenevät. Myöskään kontrastia taikka kuviointia ei tule kasata rasittavuuteen asti. Esimerkiksi kuvan liivit ovat melko levottomat, joten ne toimivat vain hyvin vaatimattomien housujen ja takin seurassa.


4 comments »

  1. Ville Raivio says:

    Päiviä, tweedster.

    Erinomaisista puvun ja irtoliivien liitoista löydät kuvia The Chap -ryhmittymän tapahtumista. Esimerkiksi haku termillä “chap olympics” tuottaa mainioita tuloksia.

  2. tweedster says:

    Irtoliivit ovat aina epämuodollinen vaihtoehto.

    Jos haluaa olla sataprosenttisen korrekti, voi käyttää doeskin-irtoliivejä tweedtakin tai tweedpuvun kanssa. Tämä perinteinen brittiläinen vaatekappale on tehty kankaasta, joka ikään kuin villan vastine molskille. Näitä on yleensä kolmea tai neljää eri väriä, niin että ne sopivat yksivärisinä kaikenväristen ja -kuvioisten tweedtakkien kanssa. Tässä esimerkkejä:

    http://www.brocklehurstsofbakewell.co.uk/acatalog/Ross_Waistcoat__49.95.html
    http://www.clothingstockhouse.co.uk/pure-new-wool-waistcoats-plain-goldredlovatcamel-545-p.asp

    Ruudulliset tattersall-liivit taas sopivat paremmin yksiväristen tweedtakkien kanssa. Ne liitetään mielikuvissa ymmärtääkseni paljolti ratsastukseen.

    Kuvassa olevan tyyppisiä irtoliivejä taas on paljon vaikeampi yhdistää mihinkään ja niille sopii pariksi ehkä vain yksi ainut takki. kyseessä olevan tyyppisesti kuvioitu kangas jonkin toisen värisenä sopisi ehkä samettitakin tai pellavaisen kesäpuvun kanssa.

    Liivit ovat hyvä valinta, sillä hoikalle ne antavat lisää tyyliä ja lihavalla voivat auttaa paradoksaalisesti kätkemään vatsaa (tosin eivät ehkä irtoliivit?)

    Varsinaisesti minusta tumman puvun kanssa on oltava samaa kangasta olevat liivit. Muu menee jo keikaroinnin puolelle, mikä on kyllä todella sääli. Mikäli omaan persoonaan ja luonteeseen sopii, niin silloin ei ole ongelmaa. Paljolti persoonallisissa valinnoissa on kyse siitä, että ne osaa kantaa. Meille muille se olisi turhan rohkeaa.

  3. Ville Raivio says:

    Iltoja, Mr Masa.

    Irtoliivit on hyvin, hyvin vaikea laji. Hopeanharmaat liivit tummansinisen puvun kanssa voivat toimia, mutta tämä riippuu täysin vaatekankaista sekä kuvioinneista. Myös muut ylle valitut vetimet vaikuttavat. Irtoliivien maailmaan on parasta sukeltaa vasta sitten, kun tuntee makunsa erinomaisesti ja on myös nähnyt kymmenittäin kuvia toimivista irtoliivikokoonpanoista.

  4. J-Masa says:

    Mitä mieltä olette, sopiiko (hopean)harmaa liivi tummansinisen puvun kanssa?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.