Kunnon talvikengät

0

November 11, 2014 by Ville Raivio

Matti-serkkuni työkaveri oli pohdiskellut kunnon talvikenkien hankkimista, mutta ei halunnut turvautua Gore-Texin kaltaisiin kalvokenkiin, joissa on myös yleensä hyvin paksu pohja. Tekninen kalvo on mainio keksintö, mutta ne saapuivat käyttöömme vasta 60-luvulla. Tätä ennen täytyi jalkine suojata muin keinoin, joilla on melko monen vuosisadan perinne, joka kaiketi vetoaa romantiikannälkäiseen tai ajattomuutta arvostavaan. Koko lailla pomminvarmin talvijalkine on velttikenkä, jonka erityinen rakenne on suunniteltu hyvin kosteaan menoon. Missä tahansa mallissa paras rakenne on paljeiltti, joka estää lunta, vettä tai satunnaista sontaa pääsemästä sukkaan asti. Luonnollisesti myös korkea varsi on kätevä. Mikä tahansa kuminen ulkopohja, joka tuntuu ihoa vasten nihkeältä, pitää jäällä sekä kostealla paremmin kuin vähemmän nihkeä, suorastaan liukuva pohja. Samoin on hyvä valita sellainen kumipohja, jossa ei ole pieniä uria niin kuin yleisessä Commando-versiossa. Pieniin uriin pakkautuu lumi ja Suomessa käytettävä hiekoite, jolloin kävelystä tulee ulkosalla ärsyttävää ja sisälle astuessa liukastuu hengiltä. Nahkajalkine suojataan kosteudelta lankilla, joka toimii tehokkaammin useana ohuena kerroksena kuin yhtenä paksuna. Myös nahkareunos on hyvä lankata. Tehokkain päällismateriaali on vahattu nahka (eng. waxed leather), sillä siihen on parkinnan jälkeen imeytetty kelpo määrä vahaa syvälle nahkaan asti. Kovimpiin keleihin valmistetaan myös kyllästysaineita, jotka muodostavat kalvokerroksen nahkan pinnalle.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Ainoastaan minun sanoihini ei kannata turvautua, sillä Keikarin foorumilla on keskusteluja aiheesta aina vuodesta 2008 alkaen. Selasin hieman arkistoja, joista nostan esille talvikenkien etsijälle sopivia aiheita.

Talvikengät

Jalkineiden ostaminen verkkokaupoista

Kenkäkokoelmia inspiraatioksi

Ulkopohjien vertailua käytön ja kokemusten myötä


0 comments »

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.