RSS Feed

Kontrastikaulus

2

June 15, 2014 by Ville Raivio

Kontrastikaulus (eng. contrast collar) on kaulusmalli, jonka kangas eroaa muun kauluspaidan materiaalista. Useimmiten se on valkoinen, sillä tämä väri sopii kaikkien kankaiden pariksi. Myös kalvosimissa käytetään kontrastimallia, useimmiten samasta kankaasta kuin kauluskin. Yksityiskohdan alkuperä kantaa aina 1900-luvun alkuhämäriin asti, jolloin herrasmiehet kävivät kauppaa, edustivat ja esiintyivät vakavina irtokauluksissa. Tällöin valtaosa paidoista luotiin vitivalkoisina, sillä väri oli työläs pitää puhtaana ja edustavana hiilellä käyvissä kaupungeissa, joiden puhtaanapito oli mitä oli. Valkoinen, puhdas paita oli statusvaate. Pelkän kauluksen vaihtamalla pukineen sai kuitenkin näyttämään uudelta tai puhtaalta, vaikka muun asun alle jäävä osa oli tahrainen. Värikkäitä kauluspaitoja teettäneet miehet ostivat usein irtokauluksen sekä paidan värissä että valkoisena, jolloin yhdestä tilauksesta sai enemmän irti.

Paidan kaulus ja kalvosimet kuluvat ensin. Jos karkea parta tai pään kääntely ei hierrä kauluksen kangasta turmiolle, niin pöytää tai rannekelloa vasten nojaava kalvosin ehtii ensin hajalle. Harva kutomo on valmistanut samaa paitakangasta uskollisesti vuodesta toiseen, joten vanhan paidan säilyttäminen vaatii kontrastia. Alkuperäinen kangas voi myös haalistua pesujen tai auringon jäljiltä, joten uusi valkoinen kangas on kätevin valinta ehostukseen. Turhapa koko paitaa on vaihtaa, kun pelkällä kauluksella tai kalvosimilla selviää. Riippuen kantajasta ja käytöstä, kontrastivaihdoksella lisäikää paidalleen saa parista vuodesta vuosikymmeneen asti. Mikä parasta: kauluksen tai kalvosimet voi vaihtaa kerta toisensa jälkeen, kunhan vaate kestää muista kohdin.

Omaan silmääni paita näyttää paremmalta, jos sekä kaulus että kalvosimet vaihdetaan samalla kertaa. Muutoin jokin näistä on ikään kuin orpo hukkapätkä, joka jää vaille harmoniaa. Kauluspaidat, joissa kontrastia löytyy yhdestä tai useasta kohdasta, ovat yhtä päteviä kuin muut. Syystä tai toisesta niitä näkee enemmän pankkialalla, kenties perintönä 80-luvun ylettömyyksistä tai Wall Street -elokuvan innoittamana. Kaupoista voi poimia myös kauluspaitoja, joista kontrastikaulus tai -kalvosimet löytyvät jo. Näissä ei kuitenkaan ole aivan samaa charmia kuin vuodesta toiseen palvelleissa, jotka saavat uuden elämän yksityiskohtien vaihdon myötä. Joillakin paidoilla vain on enemmän tarinoita, enemmän kantajansa historiaa kerrottavanaan.

Kuvat: Turnbull&Asser


2 comments »

  1. Ville Raivio says:

    Päiviä, jm!

    Tänä päivänä harva mies jaksaa välittää paidan säilymisestä, joten toimenpide on uskoakseni harvinainen, eikä se siten ole tuttu kaikille ompelijoille. Joku voi tämän vuoksi kieltäytyä, mutta kärsivällinen ja ammattinsa vakavasti ottava kyllä suostuu kokeilemaan. Kauluksen ompeleet vain ratkotaan, kangas käännetään ja sitten ommellaan kiinni, joten kovin kallista sen ei pitäisi olla. Hinta-arviota on paha antaa, sillä kääntäminen ei ole yleinen juttu, mutta parisen kymppiä arvelen sen korkeintaan maksavan.

  2. jm says:

    Kalvosimet ja kaulus tosiaan kuluu aina ensimmäisenä puhki vaikka pata olisi muuten edelleen hyvässä kunnossa.

    Onko suositella toimijoita jotka tekevät kalvosimien ja kauluksien uusimista/vaihtoja pääkaupunkiseudulla tai postitse?

    Mitä tämä maksaa?

    Kiitos avusta!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *


Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari