Tämänpäiväinen Vieraskynä on peräisin Keikarin foorumin keskustelusta, jossa entinen välineharrastaja kertoo kääntymyksestään.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

« Reply #7228 on: Today at 13:43, Tauno »

“Kyllä. Tämän on saanut huomata monesta omasta “harrastuksesta”. Syöminen, viinin juominen ja kalastaminen nyt tulee ensimmäisenä mieleen.

Esimerkkinä: olen harrastanut perhokalastusta pienen ikäni. Aloitin sitomalla perhoja ala-aste ikäisenä noin vuoden päivät, ennen kun edes näin ensimmäistä perhovapaa. Kun ensimmäisen vapani sain, se oli käytetty, kaverini vanha varavapa – korjailtu sellainen. Se kelpasi minulle monta vuotta, kuten kaikki muukin ilmaiseksi tai puoli-ilmaiseksi saatu käytetty harrastusväline. Kului vuosia, kehityin niin kalastajana ja perhonsitojanakin, välineet paranivat pikkuhiljaa. Olin saavuttanut lukioikään mennessä sen aikaisten perhokalastusvälineistön tech-ninja -tason. Kaikki omilla taskurahoilla hankittuna, edelleen se isän oppi mielessä, että “kosken rannalla seisominen ja katsominen on arvokkaampaa kuin koskessa kalastaen tolskaaminen”. En koskaan liittynyt mihinkään perhokalastusseuraan, en koskaan kalastanut kavereidenki kanssa, vaan yksin tai veljeni kanssa. Mielestäni olin oppinut ymmärtämään luontoa, ainakin hieman, ehkä joku päivä tulisin ymmärtämään sen täysin. Kalastin, kalastin ja kehityin. Uskalsin sanoa olevani hyvä siinä. Erittäin hyvä. En siltikään kilpaillut, en sitomisessa, enkä kalastamisessa. Opetin japanilaisille diplomaateille ja suurlähettiläälle perhonsidontaa jossakin turhantärkeässä tapahtumassa. Kukaan ei koskaan kritisoinut tapaani, perhojani tai mitään muutakaan kalastukseeni liittyvää. Perhoni olivat kauniita ja monimutkaisia. Minut tunnettiin ja tiedettiin yhdeksi joen etevimmistä, jos ei etevimmäksi perhokalastajaksi.

Kului vuosia, ja jouduin opiskelujeni takia pitämään usean vuoden tauon kalastamisesta. Opiskeluaikoina en enää ehtinyt virran äärelle kuin ehkä 10 – 15 kertaa vuodessa, senkin kaikessa hiljaisuudessa. En tavannut muita kalastajia, en nähnyt lajin kehitystä, kun en seurannut alan julkaisuja. Useaan vuoteen en edes avannut yhtään kalastusaiheista kirjaa tai verkkosivua.

Hetki sitten, viime kesänä, aloitin kalastamisen tosissaan taas uudelleen. Vanhat välineet olin vaihtanut vanhempiin ja halvempiin, käytettyihin. Hiilikuidut vaihdoin bambuun, muovisiimat silkkiin. . . En hienoihin alttarilla palvottuihin, vaan käyttökelpoisiin. Sellaisiin, joita kenkiin verrattaessa suoraan täällä foorumilla tuomittaisiin. Ehkäpä Loaken 200:iin. Mikään omassa kalastamisessa ei ollut muuttunut. Nautin yhtä paljon, oikeastaan paljon enemmänkin, koska osasin nyt olla kiinnittämättä huomiota turhanpäiväisiin pikkuseikkoihin ja hienouksiin, ja keskittyä enemmän itse asiaan: rannalla seisomiseen ja katsomiseen. Odottamiseen. – Sain enemmän saalista kuin ennen, nauroin enemmän. Jaoin kokemukset veljeni kanssa. Olin yksinkertaistanut välineistöni, vain perhojeni määrä oli karttunut – laatu sen sijaan laskenut siihen nähden, mitä joskus jaksoin sitoa. Kalat ymmärsivät silti yksinkertaisten sidoksieni päälle ja itse uskoin niihin. Vaikka välineistöni oli siis “heikontunut”, ymmärsin silti enemmän kuin koskaan. Ymmärsin yksinkertaisuutta.

Eräs päivä kosken rannalla vastaani käveli poika, jonka oli tuntenut hänen ollessaan ihan pieni. Oli kasvanut kovasti. Yllään hänellään oli viimeisintä huutoa olevat vermeet, minulla vain tweedlätsä, vapa ja pajukori. Hän kertoili kovasti uusimmista välineistään, oivalluksistaan perhonsidonnassa ja uudenaikaisesta kalastustekniikasta, joka näytti tuovan saalista yli äyräiden. – Minä vastasin kahdella lauseella kauniista säästä. Sain tuolla reissulla kaksi kalaa. Kalastin noin vartin, joella olin noin neljä tuntia. — Myöhemmin joku kertoi, että poika oli saanut lähemmäs parikymmentä kalastettuaan koko yön, ja samaan hengenvetoon ihmetteli omaa pientä saalistani.

Tuon tapaamisen jälkeen olen hiljentänyt vauhtiani entisestään. – Tiedän, että tosissaan, veren maku suussa kalastaen olisin saanut moninkertaisen saaliin. Mutta enhän minä sellaista tarvinnut. Halusin ja haluan vain harrastella. Harrastaa paskasti.”