Gladstone-laukku

0

November 10, 2013 by Ville Raivio

Gladstone on keskikokoinen ja portmanteau-tyyppinen, eli kahteen osaan avautuva, laukku. Se valmistetaan jäykän kehyksen ympärille, ja rakenne tukee laukkua sekä mahdollistaa taittuvat laidat. Laukun yläosan reunoissa on saranat, joiden avulla päällinen taipuu suljettaessa laukun ylle ja vahvistetun yläosan keskellä on kantokahva tai kaksi. Toisin kuin matkalaukkujen kohdalla, Gladstone on leveyttään syvempi. Useimmiten teräksellä vahvistettu kehys mahdollistaa myös raskaimmat kuormat, ja joitakin malleja tukee myös päällisen ympäri kulkeva soljin suljettava vyöte.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Laukku on saanut nimensä neljä kertaa Iso-Britannian pääministerinä toimineen William Ewart Gladstonen mukaan. Kampanjoidessaan hän matkusti saarivaltiota laidasta laitaan ja innoitti laukkumallin keksijää, nahkakauppias J.G. Beardia, joka loi prototyypin Lontoossa 1800-luvun puolivälin tienoilla. Saranoista huolimatta laukussa oli enemmän tilaa kuin salkuissa, joten potilaiden luona vierailevat lääkärit ottivat Gladstonen omakseen. Lääkärinlaukku on näiltä ajoilta jäänyt lempinimi. Lyhyelle matkalle lähdettäessä raskaan laukun sai osakseen palvelija, pidemmillä reissuilla tavarat kulkivat matka-arkussa.

Moni moderni valmistaja markkinoi laukkujaan Gladstone-nimikkeellä, mutta nämä ovat useimmiten aivan liian pyöreitä ja kevyitä ollakseen ehtaa tavaraa. Perinteisissä malleissa on suorat laidat, joiden yläosa on pyöristetty, sekä tasainen pohja, jonka reunat on vahvistettu. Muoto on yleensä suorakulmainen. Pohjan alla on messinkisiä niittejä, jotka korottavat laukun ylös likaisesta maasta. Materiaaleista valjasnahka (eng. bridle leather) on ylittämätön kestävyytensä ansiosta. Kaunein ja puhdaslinjaisin löytämäni mallin edustaja on Swaine Adeney Briggin valikoimissa kovin omaperäisellä nimellä Gladstone. Kehys, nahka ja messinkiosat yhdistyvät painavaksi kokonaisuudeksi, joten Gladstonesta ei ole jokapäiväiseksi laukuksi. Ongelmaa on kierretty purjeankaasta valmistetuilla malleilla.

Taittuvat laidat sekä päällys vaativat runsaasti aikaa ja osaamista nahkataiturilta, joten Gladstone on hintava löydös. Haasteen saa kierrettyä vintage-liikkeissä, joihin asiansa osaavat kauppiaat keräävät vuosikymmeniä säilyneitä esimerkkejä. Haitarin lailla taipuvat laidat vaativat oman tilansa, joten tilaihmeeksi laukkua ei voi kehua. Lentokoneiden käsimatkatavaraksi se taas on liian kookas, käsipuolessa kuljetettavaksi hyvin painava. Parhaimmillaan Gladstone onkin kauniina pikamatkalaukkuna, jolloin syvään pohjaan saa kasattua juuri sopivan määrän tykötarvetta mökkireissulle tai viikonloppulomalle. Aikansa omistajaa palveltuaan Gladstone, todellinen käyttötaideteos, on todennäköinen perintöriitojen aihe.

Kuva: Sterling&Burke


0 comments »

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.