RSS Feed

Filson

0

December 16, 2019 by Ville Raivio

Filson on vuonna 1897 perustettu amerikkalainen vapaa-ajan vaatetehdas. Alusta alkaen se erikoistui kulutusta ja elämää kestäviin vaatteisiin, sillä Filson aloitti työnsä kullankaivajien varustajana. Pientilallinen Clinton C. Filson perusti yrityksen Seattlessa, joka oli ammoin kullankaivajien välietappi matkalla Kanadan kultamaille. Ennen Filsonia hän oli varustanut metsätyöläisiä omassa liikkeessään, mutta vasta uudempi yritys sai tuulta alleen, ja samalla kovin mahtavan nimen: C.C. Filson’s Pioneer Alaska Clothing and Blanket Manufacturers. Ei siis ainoastaan vahvoja vaatteita vaan myös peitteitä, sillä C.C. Filson omisti kutomon. Siellä syntyivät hyvin paksut ja vahvat villaiset Mackinaw-kankaat, joista tehtiin päällystakkeja sekä peitteitä. Kanadan talvet olivat hirvittäviä, joten lämpö oli elinehto. Samankaltainen paksu kangas on yhä käytössä useissa tehtaan malleissa. Yritys kukoisti laadun ansiosta, mutta myös avoimen mielen: omistaja kuunteli mainareiden toiveita ja muokkasi vaatteita sopimaan heidän käyttöönsä. Myös uudet mallit suunniteltiin juuri kovaan käyttöön. Mitä ei valmiina löytynyt, sen sai teettää.

Tänä päivänä Filsonin valikoima on laajentunut suuresti. Varsinaiset työvaatteet ovat enimmäkseen korvautuneet arkivaatteilla, joiden inspiraatio on ns. workwear. Tehdas valmistaa erikseen mallistot metsästykseen, kalastukseen, leirielämään, ja vapaa-aikaan. Kaikkea yhdistää käytännöllisyys ja vahvat materiaalit. Kun yrittäjä Stan Kohls osti Filsonin vuonna 1981, hän teki tietoisen päätöksen välttää öljypohjaisia materiaaleja ja kaiken maailman tarranauhoja. Vaikka yritys on sittemmin myyty parisen kertaa uudelleen, sama linja on pitänyt. Vahakankaisten ja Mackinaw-kankaisten vaatteiden ohella tunnettu on erityisen paksu Rugged twill -kangas, jonka tehtaalle kutoo maineikas brittiläinen Millerain. Siitä Filson on valmistanut vahvoja laukkuja kaikkeen käyttöön vuodesta 1991 lähtien. Materiaaleista kehut ansaitsee myös valjasnahka, bridle leather, joka on vahan ja talin kyllästämä, erityisen kestävä nahka. Sitä Filson käyttää kanvaasilaukkujen koristeisiin, kahvoihin ja hihnoihin, myös hintavimpien laukkujen päämateriaalina.

Vuonna 1914 perustaja Filson kuvaili yrityksensä ajatusmaailmaa seuraavasti:

“To our customers: if a man is going North, he should come to us for his outfit, because we have obtained our ideas of what is best to wear in that country from the experience of the man from the North — not merely one — but hundreds of them. Our materials are the very best obtainable, for we know that the best is none too good and that quality is of vital importance. You can depend absolutely upon our goods both as to material and workmanship… The goods we quote must not be confounded with the cheap and vastly inferior grade with which the market is over-run. Such goods are not only useless for the purpose for which they are intended, but the person wearing them would be better off without them.”

Sama eetos vaikuttaa säilyneen, sillä tänä kertakäyttöisen vaatteen aikakaudella Filson ui vastavirtaan. Yritys valmistaa tykötarpeensa USA:ssa, välttää keinokuituja, sekä ottaa inspiraationsa vintage-vaatteista. Tehdas tarjoaa tuotteilleen myös kunnostuspalvelun Seattlessa, jotta vahvatkin vaatteet kestäisivät yhä kauemmin. Jos ei pääse paikan päälle, voi lähettää omansa postissa. Samoin valmistaja tarjoaa täyden huoltopalvelun jalkineilleen. Filsonilla on myös niin sanottu elinikäinen takuu, joka kattaa materiaalien ja vaatteiden kestävyyden “tavallisessa käytössä”. Viime kädessä tehdas toki päättää, mikä kuuluu takuun piiriin. Lisäksi vahakankaasta valmistetut vaatteet voi tehtaalla saada jälleenvahatuksi. Tämä, jos mikä, ansaitsee paikatun hatun noston. Filsonin motto kuuluukin, Might as well have the best.

Juttu on alun perin julkaistu Care of Carlin verkkolehdessä.

www.filson.com


0 comments »

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *


Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari