Edwards of Manchester

2

June 27, 2009 by Ville Raivio

Vuonna 1830 perustettu Edwards of Manchester on Englannin vanhin itsenäinen Lontoon ulkopuolella sijaitseva kenkäkauppa. Yritys on viimeisen 179 vuoden ajan sijainnut samoissa tiloissa Machesterin keskustassa, mutta omistus vaihtui 12 vuotta sitten muuan Alan Clemencen käsiin. Aiemmin jalkineita myös valmistettiin Edwardsin tiloissa, mutta nykyisin liike keskittyy korkealaatuisten jalkineiden jälleenmyyntiin. Vaikka tarjolla on myös italialaisia, australialaisia ja saksalaisia jalkineita, perusta on aina ollut käsintehdyissä englantilaistuotteissa.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Erinomaisen asiakaspalvelun ohella Edwardsilla on tarjota erittäin selkeä ja toimiva verkkokauppa, jonka hinnat peittoavat Herringin kaltaiset toimijat hiuksenhienosti. Esimerkiksi Gaziano&Girlingin jalkineet ovat huokeita, noin 400 punnan tuntumassa. Myös yhtiön itse suunnittelemia melko villejä popoja on tarjolla merkin Edwards 1830 alla. Asusteissa on tarjolla laatuvöitä sekä -salkkuja. Kaiken lisäksi asiakas saa jokaisen 125 puntaa ylittävän tilauksen mukana kaupan päälle puiset lepolestit. Vilpittömästi vakuutan Edwardsin olevan tähän asti korkeatasoisin kohtaamani jalkineiden verkkokauppa.

Edustetut valmistajat:

http://www.edwardsofmanchester.co.uk/


2 comments »

  1. Ville Raivio says:

    Reply emailed.

  2. Mark Firth says:

    Hi,

    I work at Edwards of Manchester and I wondered if you could translate this to English for me so that I could read what you are saying.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.