Bloggaajan tarina

13

February 10, 2009 by Ville Raivio

Minun kohdallani kiinnostus pukeutumista ja tyylejä kohtaan alkoi koulukiusaamisesta. Ala-asteella kuljin rennosti verkkareissa ja missä milloinkin, aivan kuten muutkin naperot. Yläasteelle tultaessa sain yhtäkkiä kuulla olevani tyhmä ja kaikin keinoin tehtiin selväksi, etten missään nimessä kelpaisi omana itsenäni. Olin siis huono ihminen. Vika oli täysin minussa, ei suinkaan toisissa tai niissä vaatimuksissa, joita media tunkee teinien korvista sisään. Aikani yritin olla välinpitämätön pukeutumista kohtaan, mutta lopulta sosiaalinen paine kasvoi liian kovaksi. Koin alemmuuden tunteita rähmäisen ulkoasuni vuoksi ja lopulta turhauduin tilanteeseen täysin. Tuumasin myös 14-vuotiaana, ettei kukaan nainen voisi hyväksyä minua sellaisena miltä näytin. Jouduin siis sopeuttamaan itseni muiden kaltaiseksi: ostamaan skeittikengät, merkkifarkut, merkkicollegen ja sopeutumaan sosiaalisiin kuvioihin. Tämä ei kuitenkaan riittänyt. Minun olisi tullut sitoa kengännauhat tietyllä tavoin, ostaa vain tietynmerkkisiä collegeja sekä ryypätä ja/tai polttaa tupakkaa kuten kovat tyypit. Uuden ulkokuoren ansiosta sopeuduin joukkoon, mutta en silti kuulunut joukkoon. Olen luonnollisesti katkera teinivuosien idiotiasta, eikä tällaisia vuosia voi unohtaa.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Panostamiseni jälkeen yhden liikuntatunnin päätteeksi pukuhuoneessa selvisi, minkä merkkisiä farkkuja käytin. Sain kuulla “Ville, olen positiivisesti yllättynyt farkkujesi merkistä.” Tämä siis henkilöltä, jonka tiesin mukavaksi ja jonka suusta se oli kohteliaisuus – mutta jo siinä iässä minulle oli selvää, ettei hyväksynnän koskaan tule seurata vaatteiden valmistajan perusteella. Vaikka muuan Joonas, joka edellämainitun lausui, oli muutoin mukava mies, hänen lauseensa inhotti. Tiesin, että kaikki päälläni oleva oli vain suojakilpi, jonka ansiosta olin vähemmän houkutteleva kiusaamisen kohde. Voin vain kuvitella, kuinka vaikeaa aidosti massasta poikkeavien teinien koulunkäynti voi nykyisin olla. Tämänkaltaisten vuodesta toiseen toistuvien kokemusten kautta ajan myötä selvisi, etten koskaan voisi olla tavallinen. Samalla, hieman syrjässä olevalla tavalla kuljen eteenpäin yhä.

Lukiossa jatkoin yläasteen viitoittamaa polkua. Muistan kuitenkin jo pikkulapsena olleeni todella kiinnostunut tv-sarjojen sekä elokuvien herrasmieshahmoista; näistä oman elämänsä Hercule Poiroteista, Frasier&Niles Craneista, kreivi Draculoista ja Don Corleoneista. Minulla ei ollut ryhmäharrastuksia, juurikaan kavereita tai viiteryhmää, joka ajatteluani voisi ruokkia, joten käännyin sisäänpäin ja itseeni. Intohimo herrasmiehen käsitettä kohtaan voimistui. Lukion loppupuolella vapaa-aikaa vallitsi verkossa roikkuminen ja klassiseen tyyliin tutustuminen. Kävin myös läpi retro-eksetrisen vaiheen, jolloin keräsin vintage-vaatteita, pystykauluspaitoja sekä plastroneja, ja tunsin ylemmyyttä niiden käyttämisestä. Knallit, silinterit, saketit ja muu 1800-luvun hienoston arkipukeutuminen oli haaveiden kohde. Jälkeenpäin tarkasteltuna RE-vaiheeni on kovin ymmärrettävä, sillä jokainen itseensä päin kääntyvä päätyy lopulta kehittämään jonkinlaisen haavemaailman, joka on mahdollisimman erillään pahasta arjesta. Arki on tuskaa, josta vierottuminen tarvitsee sitä voimakkaamman eriytymisen mitä kovempi kipu on.

Lukion päätyttyä karistin ajan mittaan retro-eksentrismin harteiltani ja löysin yhden totuuden Dandyism.net -sivuston artikkeleista. Löysin hippivaiheen, teknovaiheen, Reggae-vaiheen sekä erakkovaiheen jälkeen kauan etsimäni inspiroivan ihmisryhmän: dandyt. Ymmärsin myös, kuinka väärässä käsitykseni pukeutumisesta ja eleganssista olemuksesta olivat olleet. Liioitellen voisin todeta sen olevan uskonkappale – Monsieur Baudelairehan on kirjoittanut dandyismin olevan uskonnonkaltainen minä-kultti. Tästä eteenpäin vapaa-aikani kului äärisivistäviä elämyksiä ja tekstejä keräten, dandyismiin sekä pukumiehen tyylin nyansseihin tutustuen. Vasta 20-vuotiaana, seitsemän vuoden etsimisen jälkeen, sen oman jutun etsiminen oli päättynyt.

Kukaan ei voi väittää olevansa valmis tai täydellinen, joten minäkään en moiseen sorru. Korkeintaan totean olevani vasta polun alussa, jokaisen harppauksen ollessa ainoani – menneet kun ovat poissa ulottuvilta, eikä tulevista ole tietoa. Vain tämänhetkisellä askeleella on merkitystä. Quentin Crispiä mukaillen “pyrin tulemaan yhä enemmän itseni kaltaiseksi”.


13 comments »

  1. Lauri T.J.K says:

    Osa kokemuksistasi vastaa jossain määrin omiani. Voisit varmasti kirjoittaa loistavan omaelämänkerran.
    Mahtoi tuottaa vaikeuksia saada opiskeluvaiheessa rahat riittämään nk. tyylivaatteisiin.

  2. Ville Raivio says:

    Parahin Anon,

    Jäppisen sivusto on todettu usempaan otteeseen aivan liian pintapuoliseksi sekä vajaaksi. Hän on toki ensimmäisten joukossa, mutta sisältö ei riitä.

  3. Anonymous says:

    “Kertoo paljon Suomesta, että n. 20 vuotias asiastaan innostunut pystyy luomaan maan parhaan pukeutumiseen keskittyvän sivuston.”

    Kirjoittaahan aiheesta jokunen muukin. Esim. Jäppinen.

  4. Ville Raivio says:

    …jotta melodraaman aura haihtuisi tekstin yltä, totean ettei minua koskaan systemaattisesti taikka raa’asti kiusattu. Selviytymismekanismikin löytyi pian. Aivan kuten Noël Coward omaa julkista käyttäytymistään luonnehti: “Immense calm with your heart pounding”.

  5. Anonymous says:

    Melkein itkin, kun luin tuota. Lapset osaavat olla julmia. Vasta nuorella aikuisiällä ymmärtää, kuinka hölmöä kaikki on voinut olla. En minkäkään ole antanut kiusaajilleni anteeksi.

    Mutta sinänsä yllättävä tarina, kun on havainnut tämän kuvastasi ja teksteistäsi välittyvän itsevarmuuden. Komea ja hyvännäköinen poika vielä. En olisi koskaan uskonut, että olisit ollut koulukiusauksen uhri.

    Mutta kuten kerroit, puhkesit niin sanotusti kukkaan vasta nuorella aikuisiällä. Hiljaa hyvä tuli.

  6. Anonymous says:

    koskettava tarina ja erittäin arvostettavaa että uskallat avautua aiheesta julkisesti.

    omistakin – toisinaan – katkerista nuoruuden kokemuksista selvinneenä voin todeta peruskliseellä: mikä ei tapa, se vahvistaa.

  7. Ville Raivio says:

    Egoni kiittää kehuista. Lupaan jatkaa valitulla tielläni.

  8. Anonymous says:

    Kertoo paljon Suomesta, että n. 20 vuotias asiastaan innostunut pystyy luomaan maan parhaan pukeutumiseen keskittyvän sivuston.

    Kunnia uranuurtajalle!

  9. Anonymous says:

    Per aspera ad astra,

    blogisi suosio ja asema puhukoon puolestaan.

  10. Anonymous says:

    No, eipä tuo kaikki hukkaan ole mennyt. Olet pystyttänyt kaiketi maan parhaan pukeutumiseen keskittyvän sivuston.

    Arska

  11. Ville Raivio says:

    Toveri Finanssimies,

    kipu kasvattaa. Hyvin pisteliäästi, mutta tehokkaasti. Mr Sarasvuo on oikeassa: jos ongelmia ei tunnista, ei niiden kautta voi kehittyä.

  12. Finanssimies says:

    Vakavalla asialla ei saisi vitsailla, mutta en malta olla lainaamatta Jari Sarasvuota: “Kehittyminen tapahtuu epämukavuusalueella.”

  13. Mikke says:

    Rehellisyydessään ja suoruudessaan vaikuttava tarina. Kiitos, Ville.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.