1906 mennessä Barbour oli hyvin menestynyt yritys, joka sai tuta kahdesta uudesta pomomiehestä, kun Johnin lapset Jack sekä Malcom nousivat palleille. Malcom laajensi bisnestä markkinoimalla Beacon-takkeja myös maanviljelijöille, ja painatti Barbourin ensimmäisen mainoskatalogin kaksi vuotta myöhemmin. Vuoteen 1917 mennessä postimyyntiluettelo toi 75% yhtiön tilauksista, joista osa meni aina Chileen ja Hong Kongiin asti. Tästä viisi vuotta myöhemmin nimi muuttui muotoon J. Barbour & Sons Ltd. 1919 Malcom esitteli Barbourin ostoagentuurin, jonka kautta kaukomailla asuvat saattoivat jättää tilauksen kaikesta, mitä yhtiön luettelosta ei löytynyt. Mitä ei itse valmistettu, se toimitettiin asiakkaalle toisaalta. Tämä oli välillä tukalaa. Kerran Barbour sai tilauksen puolesta tonnista merikeksejä, jotka haluttiin Intian valtamerelle; kerran pyydettiin rotanloukkuja Tiibetiin. Asiakaspalvelu pysyi aina kunnia-asiana.

Ensimmäinen Maailmansota tekii hyvää bisnekselle, sillä öljykangastakkeja vaadittiin joka rintamalle. -29 alkanut suuri lama kuitenkin pysäytti kehityskulun, vasta vuonna 1935 Barbour ryhtyi taas tuottamaan voittoa. Samalla vuosikymmenellä innokas moottoripyöräintoilija Duncan Barbour suunnitteli yhtiölle motoristimalliston, joka oli suuri menestys. Kerrottiin jopa kisoista, joissa yhdeksän kymmenestä ajajasta käytti Barbourin öljypuuvillaisia ajopukuja. Toinen Maailmansota toi taas valtaisia tilauksia, ja sodan loputtua rintamalta palannut Duncan päätti laajentaa imperiumia. Hän päätti ensin rakennuttaa tehtaan. Kuusikymmentäkolme vuotta toimittuaan eninnä jälleenmyyjänä, Barbour ryhtyi täyspäiväiseksi valmistajaksi sekä markkinoijaksi. Kuolema korjasi ensin Duncanin, sitten Malcomin ja vielä nuoren Johnin – jäljelle jäi jälkimmäisen vaimo Margaret, joka joutui ottamaan perheyrityksen aisat käsiinsä. Hän oli koulutukseltaan opettaja, eikä ollut aiemmin joutunut millään tavoin tekemisiin suuryrityksen kanssa. Margaret päätti kuitenkin onnistua.

Hänestä tehtiin ensin johtokunnan jäsen, ja bisneksen hienoudet hallittuaan hän pääsi johtoon. Koko 70-luvun ajan tuottavuus ja tehokkuus kasvoivat, myynti nousi ja tehtaita rakennettiin. 1973 Margaret päätti lopettaa suoramyynnin sekä katalogien painamisen, ja jälleenmyyjät astuivat innokkaina palvelukseen. Hän päätti Barbourin tulevaisuuden olevan maaseutuvaatteissa. Vuotta myöhemmin napsahti ensimmäinen kuninkaallisen hovihankkijan sinetti, jonka myönsi Edinburghin herttua. Seuraava saapui -82 itseltään kuningattarelta, ja -87 suosiotaan osoitti Walesin prinssi. Barbour on ainoita englantilaisia yhtiöitä, joilla on peräti kolme sinettiä. Vuonna 1988 perustettiin yhtiön hyväntekeväisyyteen omistautunut säätiö, ja 90-luvun aikana yhtiö palkittiin kolmasti kuningattaren vientipalkinnolla. 1997 Margaretin tytär Helen Barbour nousi yhtiön johtoon, ja tästä viisi vuotta myöhemmin erinomaisesti suoriutunut äiti palkittiin Damen (naispuolinen Sir) arvonimellä.

Tänä päivänä tuotanto on valitettavasti levitetty halpamaihin. Poikkeuksen muodostavat (neuleiden ja kaulaliinojen ohella) Barbourin legendaariset ja syystä ylistetyt vahakangastakit, jotka tehdään käsin Simonsidessa sijaitsevassa tehtaassa. Perheyhtiön inspiraatio ja arvot ovat peräisin brittiläisestä maaseudusta, ja mallisto on valtaisa. Herrasmies voi pukeutua päästä varpaisiin Barbourin vaatteisiin, joskin täysin niillä pääsee iloittelemaan vain maaseudulla asuva. Vahakangastakit ovat erittäin suosittuja kautta Euroopan, ja yksi suurimmista klassikoista joka yllään voi käyskennellä miltei missä tahansa. Suurin syy niiden prestiisiin on Iso-Britannian kuningasperhe, jonka jäsenet nähdään usein vapaa-ajallaan moinen takki yllä. Vahakangastakit ovat myös huiman kestäviä: yhtiö levittää mielellään hyvin dokumentoitua tarinaa kalastajasta, joka pelastui Barbour-takin ansiosta, vaikka oli paatilta pudottuaan odottanut pelastusta hyisessä vedessä tuntikausia. Takkien laatu ja kestävyys on kuin toiselta planeetalta.

Takkien lisäksi voin suositella lämpimästi yhtiön Tattersall-kuvioisia kauluspaitoja, maaseutusolmioita, metsästysvaatteita, tweed-lätsiä, villaisia sukkia, -kaulaliinoja sekä -neuleita. Suomeen näitä tuo Kapteenska, jonka hintataso seuraa eurooppalaista mallia: Brittein saarilla Barbour on huokea koko kansan vaatettaja, maasta vietyihin tuotteisiin tulee selvä hintalisä. Amerikassa asti Barbour on jo kallis tykötarve.