RSS Feed

Aran-neule

0

January 12, 2014 by Ville Raivio

Aran-neule (eng. Aran jumper, fisherman’s jumper) on vapaa-ajan malli, joka erottuu kookkaan ja koristeellisen kudontansa ansiosta. Useimmin tarjolla oleva malli on kermanvärinen, paksuhko ja sen miehustasta löytyy kookas kuviointi. Nimensä neule on saanut lähellä Irlannin länsirannikkoa löytyvistä Aran-saarista, jossa malli syntyi vuonna 1891. Tällöin paikallishallinto perusti The Congested Districts Board -nimisen sosiaalilautakunnan, joka huolehti työttömien ja ruoattomien murheista. Lautakunta kannusti kalastajaperheitä valmistamaan neuleita myyntiin, ja opetti heille kuvioiden kutomista sekä tehokkaampia kalastustapoja. Ennen tätä paikalliset suosivat neuleissaan paikallista tummaa, öljyistä villaa helpon hoidon ja lämmön vuoksi. Lautakunta suositteli pehmeämpää, värjäämätöntä villaa myyntituotteisiin.

Ensimmäiset Aranit kudottiin paikallisesta viimeistelemättömästä villasta, jonka tuhti kerros lanoliinia eli villarasvaa takasi paitsi jännän tuoksun myös erinomaisen vedenpitävyyden. Paksummat langat sallivat kutojien viimeistellä neuleensa nopeammin, ja toi myös kuviot paremmin esille. Lautakunnan ja ahkerien naisten yhteistyö oli menestys. Kenneth McNally on jakanut seuraavan historiankirjassaan Achill: “Opetusta monenlaisessa neulonnassa annettiin Keelissä, ja yhtenä vuonna (maaliskuuhun 31. mennessä, 1914) ansiot yhdestä lähteestä ylittivät 510£. Samaan aikaan pitsinneulonta tuotti 102£ Achill Soundissa ja 34£ Keelissä.” Sata vuotta sitten viisisataa puntaa tarjosi huomattavasti enemmän kuin tänä päivänä. Aran-neuleen koristekuvioissa on symbolismia: hunajakennot kuvaavat uutteria ampiaisia, ankkurit turvaa vellovilla vesillä, timantit muistuttavat rikkauksista veden alla, korit taas kaloja pullistelevista koreista. Nämä koristeet neulotaan pystysuunnassa neuleen etu- ja takapuolelle, joskus myös hihoihin. Miehustan kuvio on yleensä kaula-aukon levyinen, kun muissa kohdin kuviot ovat kapeampia.

Myynnin sijasta kalastajien käyttöön neulotuissa neuleissa oli omistajan nimikirjaimet helmassa, jotta merellä kadonneet voitiin myöhemmin tunnistaa. Romanttisempaa on tietysti ajatella, että vanha myyntitarina pitäisi paikkansa: kuinka jokaisen kutojan omaleimainen kädenjälki näkyi kuvioissa ja niiden ansiosta rannalle huuhtoutunut kalmo voitiin tunnistaa. On myös kaunista harhaa uskoa toista tarinaa, jonka mukaan kalastajat pitivät päänsä kylmänä ja jatkoivat työtään, vaikka neuleet kastuivat, sillä perinteiset Aran-neuleet ovat jäykkiä ja paksuja, epäsopivia verkkojen käsittelyyn. Miltei saumattomat ja paremmin joustavat Guernsey-neuleet olivat paljon kätevämpiä ja suosittuja ammatikseen kalastavien parissa.

Anglo-irlantilainen näytelmäkirjailija John Millington Synge asui ajoittain Aranin saarilla vuosien 1898 – 1902 välillä. Hänen muistiinpanonsa julkaistiin kirjassa The Aran Islands vuonna 1907, ja teos tietää kertoa kalastajien neuleista seuraavaa: “In Aranmor many of the younger men have adopted the usual fisherman’s jersey, but I have only seen one on this island.” Synge viittasi Guernsey-neuleisiin, jotka eroavat Aran-neuleista tasaisen rakenteensa vuoksi: jälkimmäiset neulotaan palasina, jotka liitetään lopuksi yhteen, kun taas edelliset luodaan putkimaisista palasista. Siispä Araneissa on paksuja saumoja, jotka eivät takaa kovin mukavaa työvaatetta, sillä joustoa on vähemmän ja saumat voivat revetä rasituksessa. Aran-neuleet eivät todennäköisesti olleet kalastajien käytössä, vaikka moni lähde näin väittää.

Paitsi Brittein saarilla, Aranin neuleet olivat menestys myös kaukaisessa Amerikassa. Suuret myyntitulos auttoivat saarelaisia nälän ja työttömyyden aikoina suuresti. Satoja naisia koulutettiin kutomaan Aran-neuleita ennen kuin koneet astuivat näyttämölle vastaamaan kysyntään. Tänä päivänä Aran on yhä yksi tuhti, mukava, lämmin ja ykstyiskohtainen vapaa-ajan neule, jonka suurin osa vaatevalmistajista tarjoaa muodossa tai toisessa. Viimeistelemättömästä villasta luodut kappaleet ovat harvinaisia, sillä lanoliinin vahva tuoksu ei kaikkiin neniin vetoa. Myös käsin neulotut tai Aranin saarilla valmistetut mallit ovat hintavia. Valtaosa kauppojen esimerkeistä on villan sekä nailonin sekoituksia, jotka hiostavat ikävästi. Silti Aran on aika lailla ulkopuolinen: alkuperäinen kerman väri on epäkäytännöllinen metsästyksessä, kalastamisessa, puutarhan hoidossa ja näin edelleen, kun taas paksu neulos on turhan kuuma sisätiloissa. Siispä Aranit toimivat todennäköisesti parhaiten kevyempinä ja tummemmissa väreissä seuraavan sadan vuoden ajan.

Kuva: © Inis Meáin


0 comments »

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari