RSS Feed

Sananen sukista

0

April 9, 2012 by Ville Raivio

Sukat ovat taatusti aliarvioiduin osa puvussa kulkevan miehen pukeutumista. Valtaosa heistä ei panosta näihin asusteisiin kaiketi sen vuoksi, koska sukat koetaan käyttöhyödykkeiksi: kun yhdet menevät rikki, ostetaan toiset. Tämä ajattelun tapa on hyvin kelvoton kukkarolle ja/tai ympäristölle, sillä halvat sukat näyttävät yhä halvemmilta muutaman pesun myötä, nukkaantuvat rumiksi ja hajoavat taatusti aiemmin kuin laadukkaammat verrokkinsa. Lisäksi harva huomioi sukkien perussääntöä, jonka mukaan näiden asusteiden on hyvä käydä yhteen joko housujen tai jalkineiden värin kanssa. Edistyneemmät tyyliveikot soveltavat vaikkapa oransseja tai punaisia sukkia tumman puvun kanssa sillä periaatteella, että ne sovitetaan yhteen taskuliinan tai solmion värin kanssa. Tämä on pätevä lähestymistapa, joskin aloittelijalle on helpompaa suosia jalkineen tai housujen väriä sukissaan. Pienimmätkin yksityiskohdat – kuten taskuliina, sukkien kuosi tai vaikkapa napinläpikukka – voivat nostaa yleisilmeen joko formaaliin tai laskea sitä epäformaaliin suuntaan.

Esimerkkikuvassa tavanomaiset penny loaferit ja puuvillahousut muuntuvat hieman rennommiksi voimakkaasti kuvioitujen sukkien ansiosta. Hyvin helppoa ja mieluisaa.

asusteet-ylistys-sukille


0 comments »

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari