Saint Crispin’s

0

May 19, 2018 by Ville Raivio

Saint Crispin’s on Romanian Brașovissa toimiva pieni paja, joka valmistaa miesten jalkineita käsin, ja naisille erikoistilauksesta. Yhtiö syntyi kengäntekijä Michael Rollingin päästä vuonna 1992 Itävallassa. Ideana oli tarjota mittajalkineita asiakkaan lestin mukaan valmistettuna, mutta halvemmalla kuin muut. Siispä päämaja Wienissä, valmistus Romaniassa. Vasta vuonna 2002 Saint Crispin’s siirtyi valmiskenkiin, kun perustaja Rollingin serkku Phillip Carr liittyi mukaan. Vuonna 2008 Carr osti kaikki yhtiön osakkeet ja on siitä lähtien luotsannut jalkineita itse. Cripin’sin valmisparit luodaan samoin kuin tilaustuotteet, joita se tekee jokusia vuosittain. S.C. on kouluttanut 24 kengäntekijää, jotka valmistavat noin 1500 paria vuodessa isoisänaikaisia keinoja käyttäen: koneita käytetään vain päällisnahkan ompeluun sekä ulkopohjan kiinnitykseen. Tämä mahdollistaa myös erikoiset ominaisuudet. S.C. esimerkiksi käyttää pidempiä ja paksumpia vahvikkeita jalkineen sisällä kuin suurin osa valmistajista. Näin saadaan erityisen tukevia, muotonsa säilyttäviä popoja, mutta samalla ne tuntuvat paljon jäykemmiltä uusina. Sisäänajo voi kestää viikkoja, mutta palkitsee pidemmän päälle. Myös suurin osa tehtaista käyttää liimaa reunoksen kiinnitykseen Goodyear welt- rakenteen mukaan, S.C. ompelee reunoksen käsin sisäpohjan alle.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Saint_Crispin's_Keikarissa

Erikoista kyllä, S.C. kiinnittää ulkopohjan puisilla nauloilla – tämä rakenne on käynyt hyvin harvinaiseksi myös tilauskenkien valmistajien parissa. Naulauksen etuna ulkopohja saadaan hyvin kapeaksi juuri ennen korkoa, näin jalkineet näyttävät sirommilta ja hienommilta. Yhtiön lepolestit koverretaan ja hiotaan käsityönä, jolloin lopputulos muistuttaa enemmän puuveistosta kuin jotakin muottia. Koverruksen ansiosta kosteus haihtuu popoista nopeammin ja hiki myös imeytyy puuhun tehokkaammin, kun sen pintaa ei lakata. Crispin’s suosii niin sanottuja crust-nahkoja, jotka värjätään vasta nahkan leikkaamisen jälkeen. Näin värit voidaan sekoittaa täysin vapaasti verstaalla. Valtaosa tilauksista on enemmän tai vähemmän muokattuja. Suurin osa kenkätehtaista sallii asiakkaan valita vain tietyn lestin, koon ja värin erikoistilauksessa, mutta S.C. tarjoaa myös koon muokkauksen. Jos valmislesti ei ole riittävän muotoinen, sitä voidaan muokata asiakkaan jalan mukaan. Näin vaikkapa voimakkaasti ulkonevat varpaat saavat lisätilan, vaikka muuten lesti olisi sama. Useimmilla tehtailla on perusleveys ja leveä lesti, Crispin’sillä leveyksiä on kolme. Valmispareja on rajatusti jälleenmyyjille, erikseen tilattavat parit saapuvat 8-10 viikon sisällä. Äärimmilleen pelkistetyt pahviset kenkälaatikkonsa S.C. valmistaa itse.

Crispin’s käyttää yhteen pariin 20-40 työtuntia, joista viimeistely kiillotuksen kera vie tunnin. Hienot eurooppalaiset nahkat ja erikoisrakenteet tuovat oman lisänsä. Tämän vuoksi Saint Crispin’s pyytää pareistaan alkaen 1350 euroa, lepolestit ja yleisimmät vaihtoehdot sisältyen. Tämä on alle puolet hinnasta, jonka brittiläiset tilauskenkien valmistajat keskimäärin veloittavat, ja hintatasonsa ansiosta S.C. on kerännyt suosiota viime vuosikymmenen. Vaikka ajatus tuntuu erikoiselta, myös korkeimmassa hintaluokassa voi kilpailla hinta-laatusuhteella.

www.saintcrispins.com


0 comments »

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.