RSS Feed

Raffaele Caruso

0

October 2, 2011 by Ville Raivio

Vuonna 1958 köyhästä Etelä-Italian Napolista pohjoisen Soragnaan muutti paremman elämän toivossa Raffaele Caruso. Hän perusti nimeään kantavan räätäliverstaan, joka keskittyi palvelemaan alueen varakasta väestöä – ja menestyi. Nöyrästä alusta kehittyi Manifattura Confezioni, MA.CO., suurempi paja joka pystyi vastaamaan 70- ja 80-lukujen kysyntään. Raffaelen pojat Alberto ja Nicola astuivat yhtiön palvelukseen 90-luvulla, päätyen lopulta seuraamaan Brionin mallia: käsintehtyjä pukuja tehdastyönä ryhdyttiin tarjoamaan vuonna 2000, jolloin myös nykyinen nimi otettiin käyttöön. Satsaus kannatti, sillä yhtiö siirtyi pelkästä alihankkijasta oman malliston valmistajaksi sekä useiden nimekkäiden eurooppalaisyhtiöiden luottovalmistajaksi.

Vuonna 2005 yhtiö teki historiaa: se oli kautt’aikain ensimmäinen ISO 9001 -luokituksen saanut vaatevalmistaja. Kova tahti jatkui, sillä vuotta myöhemmin Raffaele Caruso oli listautunut pörssiin. Tänä päivänä yhtiö on yksi Italian merkittävimmistä pukutehtaista, joka ei tingi laadusta tai käsityön määrästä Soragnan tiloissaan. Sivustollaan Caruso listaa muutamia lukuja: 50 räätälimestaria, 600 työntekijää ja heidän joukostaan 15 yksin asiakaspalvelussa sekä 60 miljoonan euron vuosittainen myynti.

Caruson osalta kaikki on Suomessa hyvin: yhtiön vaatteita on saatavilla, tarkemmin Vaatturiliike Saumasta.

http://www.carusomenswear.com/


0 comments »

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *


Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari