RSS Feed

Montblanc-matkalaukun anatomia

1

July 21, 2020 by Ville Raivio

Montblanc ei nimestään huolimatta ole ranskalainen, eikä se pidä päämajaa samannimisen vuoren lähistöllä. Saksalainen yhtiö saavutti alun perin maineensa mustekynillä ja on nykyisin osa Richemont-konsernia. Vuosien kuluessa se on laajentanut valikoimansa myös muihin kirjoitustarpeisiin ja niistä vähitellen yhä laajemmalle. Nyt valikoimassa on kaikenlaista, jota myydään niin sanotun premium-tavaran kaupoissa. Vöitä, aurinkolaseja, laukkuja, salkkuja, tämän tällaista asustetta. Nyt tarkastelussa on yhtiön kevyt, muovinen matkalaukku, joka saapui Keikarin lainaksi Care of Carlista.

Käsimatkatavaran mitat täyttävä laukku on polykarbonaattia, joka on yleinen materiaali lentolaukuissa, ja pyörät alumiinia. Kuvauksen mukaan kahva on nahkaa, mutta se ei tuoksu tai näytä nahkalta. Mukana tulee myös liimattavia lätkiä, joihin voi yhtiön myymälässä saada nimikirjaimensa. Kolmelle korkeudelle nouseva kahva puolestaan on alumiinia ja laukku on valmistettu Kiinassa. Se on yhtiön huokeammasta mallistosta kaiketi valmistusmaan ja materiaalin vuoksi. Laukun muovissa on korkea kiilto.

Laukkua kiertävä vetoketju on päällystetty kumilla, joka näyttää hyvin tiiviiltä kerrokselta pientä likaa ja vettä vastaan. Pyörät kääntyvät joka suuntaan vapaasti ja ne rullaavat ainakin uusina erittäin liukkaasti. Laidassa on tavanomainen TSA-lukko ja sen yläpuolella paikka nimikirjaimille. Mallilla on painoa ainoastaan 3 kiloa tyhjänä. Keveys on taatusti muovin ansiota, mutta laukun materiaali on samalla kovin joustavaa ja näyttää jo naarmuuntuneen. Kestävyys käytössä on siis arvoitus. Sisällä on tavanomaiset kaksi suurta osastoa, verkko, pieni tasku ja pakkausnauhat.

Kokonaisuutena matkalaukku ei vaikuta kummemmalta kuin American Touristerin budjettiluokan vastaava, josta minulla on aiempaa kokemusta. Tosin Montblancilla kahva on alumiinia ja pyörät rullaavat vinhemmin, mutta muuten ominaisuudet ja ulkomuoto ovat muovisen yhtäläiset. Riippuu sitten asiakkaasta, arvostaako saksalaisen kynämaakarin mainetta niin, että haluaa heiltä myös matkalaukun. Keveys ja helppo liikuteltavuus ovat ainakin valtteja.


Suomen kansallisoopperan puvusto: kulissien takana

1

July 14, 2020 by Ville Raivio

Aiemmin tänä keväänä, ennen Coronan kaameaa aikaa, vierailin Suomen kansallisoopperan puvustossa. Kierrosta isännöi Janne Renvall, joka toimii paikan päällä puvuston teosvastaavana. Käytännössä hän siis vastaa siitä, että kunkin näytöksen asut ovat suunnittelijan näkemyksen mukaisia, valmistuvat ajallaan, istuvat esiintyjille. Perinpohjaisesta esittelystä tulisi kovin pitkä, eikä Keikari ole videoblogi, joten annan kuvien puhua puolestaan. Keikari siis kurkistaa kulissien taakse ja valottaa hieman, mitä kaikkea valtion verorahoilla toimiva ooppera valmistaa esitysten ohella. Kulissien takana työskentelee yli sata henkeä, joita ei lavalla nähdä, joten tämä juttu esittelee heidän osaamistaan lähemmin.

Vaikka esiintyjien asut eivät näy tarkasti katsomoon, niiden suunnitteluun, valmistukseen, sovitukseen ja viimeistelyyn käytetään runsaasti aikaa. Oopperan väki valmistaa melkein kaiken itse, joten käsityöläisiä on paljon. Puvustossa onkin todennäköisesti laajin suomalainen kokoelma vaateartesaaneja. Yksin tästä syystä se on tärkeä. Jotta suomalainen vaatteiden valmistus, ei siis pelkkä suunnittelu, osataan myös jatkossa, tarvitaan osaavia opettajia, jotka inspiroivat toisiaan. Minulle kiinnostavinta oli oppia, miten näytöspuvut eroavat tavallisesta. Valtaosa eroista helpottaa liikkumista tai tanssimista, eivätkä ne näy katsojalle asti. Irtoliinan kaltaisia rakenteita tai käsin ommeltuja napinreikiä niissä ei ole, sillä valmistustahti on kiivas. Tämä Keikarin juttu on tietääkseni ainoa, jossa erot esitellään. Kiitokseni siis kansallisoopperalle ja Mr Renvallille!

Tavanomainen käytävä, jonka laita toimii tilapäisenä varastona valmiille vaatteille

Koko kasa vaatekankaita, jotka odottavat osaavaa kättä

Sovitushuone ja sen tilpehöörit

Puolivalmis tanssijan puku, joka odottaa sovitusta

Jotta tanssi sujuu helpommin, tanssipuvun paidoissa ei yleensä ole nappeja, ja niiden helmassa on joustonauha tai kiinni ommellut alushousut

Luonnoksia Peppi Pitkätossun asuista

Luonnoksia Peppi Pitkätossun asuista #2

Vanha yhteiskuva vaatettajista

Hassunhauskoja hattuja

Hattuhuone ja kenties Suomen suurin kokoelma hattutukkeja

Varvastossujen anatomia

Kengäntekijän huone, jossa soi metallimusiikki

Mestarityötä

Vasemmalla hevosen esittäjän alkuperäinen jalkine, joka oli käytössä epätasainen, ja vaihtui turvallisuuden nimissä oikeanpuoleiseen malliin

Kengäntekijä tarvitsee lestinsä

Tuuletettu koppi, jonka suojissa voi värjätä nahkaa turvallisemmin

Valmiita asuja Peppi Pitkätossun esiintyjille

Keskeneräinen puku

Ruskea liituraita retro-hengessä

Lisää puolivalmiita vaatteita

Lyhyet lovikäänteet ja lyhyt kaari helmassa

Räätälin työtaso

Tanssijan kauluspaita, joka pysyy paikoillaan, kun alushousut ovat osa sitä

Puolivalmiita asuja

Poliisin univormu

Lisää näytöspuvun erikoisuuksia: saumat jätetään esille ja saumavaraa on paljon, jotta muutokset onnistuvat helposti

Kauluspaidoissa on yleensä lyhyet hihat ja kalvosimet on ommeltu puvuntakin hihaan, jotta ne pysyvät aina paikallaan

Räätälin työnäkymiä

Voimakkaat värit satuhahmon ylle

Homobonus, räätäleiden suojeluspyhimys

Kymmeniä laatikoita tuhansille tykötarpeille

Viikot ennen ensi-iltaa ovat kiireisimmät

Monet näytösasujen kankaista tilataan erikoistukuista

Työn iloa!

Jotkut vaatekankaista värjätään paikan päällä

Heimoasut ovat ihon väristä, ohutta joustokangasta, jotta esiintyjät näyttävät puolipukeisilta

Heimolaisten tatuoinnit ovat käsityötä

Myös jalkineita värjätään tarvittaessa

Jälleen yksi erikoisuus: monissa housuissa on keskihaarukassa joustokangas

Prässäys antaa villakankaalle lopullisen muodon

Hurja hirvitys, joka on raskaan sarjan kuivapesukone

Oopperan päävarastossa on asuja kymmenien vuosien ajalta, mutta se sijaitsee kaukana Helsingistä – tässä kuvassa on uudempia asuja väliaikaisessa varastossa

Väliaikainen varasto sijaitsee oopperan alakerrassa

Lähivuosille sijoittuvissa näytöksissä on nykyaikaisia asuja

Arkistomaiset rullahyllyt kätkevät aarteita

Myös vintage-asuja ostetaan ja muokataan näytösten tarpeisiin

Täysin hulvaton rooliasu, joka voisi olla tottakin

Tuhat nappia ja ylikin – yksi huone on täynnä niitä

Esiintyjistä otetaan monet, tarkat strategiset mitat


R.M. Williams -nilkkureiden anatomia

0

June 11, 2020 by Ville Raivio

R.M. Williams on vuonna 1932 perustettu australialainen kenkätehdas, joka tunnetaan ennen muuta varsikengistä. Maineeseen RMW nousi vuosisadan alkupuolella laadukkailla satuloilla sekä ratsastussaappailla, joissa oli vain yksi takasauma. Vähäsaumaisessa saappaassa nahka muotoutui parhaiten käyttäjän mukaan, vaikka se alussa olikin vaikea saada jalkaan. Nahkaa Reginald Murray Williams oli oppinut työstämään hevosmieheltä, joka matkasi kaupungista toiseen, ja otti nuoren ummikon oppiinsa. Toinen Australian-klassikko on valmistajan chelsea-varsikenkä, joka valmistetaan yhdestä nahkapalasta. Australian huumaava kuumuus ja kuivuus vaativat paljon jalkineelta, mutta myös materiaaleilta. Naudan lisäksi RMW on vuosikymmeniä käyttänyt vallabin- ja kengurunnahkaa, sillä ne ovat erityisen vahvoja materiaaleja.

Popojen ohella tehdas valmistaa työ- ja vapaa-ajan vaatteita. Mainoksissaan RMW on aina hyödyntänyt Australian uniikkia luontoa ja maisemaa, sillä niissä oloissa Williams on suosionsa rakentanut. Perustaja Williams oli Australiassa niin suosittu hyväntekijä, että päälle tuhat ihmistä kerääntyi hyvästelemään hänen maallisen muotonsa hautajaisissa vuonna 2013. Kuitenkin tänä päivänä useat Williamsin mallit valmistetaan Australian ulkopuolella ja firman omistuksen on vuonna 2014 itselleen kahminut luksushirviö LVMH. Lähin vertailukohde, joka RMW:lle mielessäni nousee, on amerikkalainen Filson – amerikkalainen veli on kuitenkin itsenäinen. Molemmille aito meno, kestävyys, vahvuus ja työkäyttö ovat vaatteen keskiössä. Nämä yllä ei toimistolla hienostella.

Tällä kerralla Keikarin lainassa ja tarkastelussa on tehtaan malli Craftsman, joka saapuu Care of Carlin kokoelmista. Chelsea-tyylisessä varsikengässä on nahkapohja, Goodyear-kiinnitys sekä yhden nahkan päällinen. Sauma löytyy kantapään takaa, jossa se yleensä on muutenkin. Suurin osa tehtaista jättää yhden sauman joustokkeen alle, mutta RMW tekee asiat omalla tyylillään eli sauma on vain takana. Käytännössä rakenteesta ei huomattavaa etua ole, mutta kengäntekijälle saumaton pari on vaikeampi valmistaa, ja nahkasta kertyy enemmän hävikkiä.

Mallia varten täytyy nimittäin löytää riittävän kokoinen ja riittävän virheetön pala nahkaa. Saumaton nahka venyy käytössä enemmän kuin saumallinen, joten istuvuuden pitäisi kerralla olla napakka. Muuten popo venyy käytössä epämukavan väljäksi. Kehua täytyy ilman muuta tehtaan kenkälaatikkoa, sillä sen pahvi on poikkeuksellisen vahvaa, viimeistely hyvin siisti, ja magneetti pitää kannen kiinni voimakkaasti. Ilmoituksessa varsikengän materiaalina lukee yearling, joka tarkoittaa 1-2 -vuotiasta hevosta, mutta tätä ei erikseen mainita. On siis epäselvää, onko kyseessä hevosennahka vai tavanomainen nauta.

Ainakin nahkan pinta näyttää karheammalta ja vähemmän siistiltä kuin vasikannahka. Lisäksi se vaikuttaa pingottuneen kehnosti eli saaneen ikään kuin raskausarpia, kun materiaali on venytetty lestille. Parin lesti istuu tavanomaisesti, se ei ole erityisen väljä tai tyköistuva mistään. Seikka on valmistajan etu, sillä tällainen muoto istuu useammalla paremmin. Lesti ei kuitenkaan ole näyttävä, siinä ei ole voimakkaita kaaria tai muotoja, jotka erottaisivat sen edukseen. Kärjen muoto on aavistuksen neliskanttinen. Craftsman ei kuitenkaan ole tarkoitettu toimistoon tai edustamiseen, vaan vapaa-aikaan ja yleiseen elämiseen. Kärjen vahvikkeet näyttävät pistävän esiin päällisnahkan alta ikävästi. Joustonauha tuntuu hyvin voimakkaalta, mutta venyy silti hyvin. Vetolenkit tuntuvat vahvoilta ja niissä on valmistajan nimi.

Nahkapohja on hiukan ohuempi kuin vapaa-ajan varsikengässä yleensä, korko on täyttä kumia. Parissa on nahkavuori ja nahkainen pinkopohja, viimeistely mallin sisällä on niin sanotusti krouvia. Liimajäljet tursuavat kantapohjallisen alta. Kokonaisuutena R.M. Williamsin varsikenkä on täysnahkainen reunoskenkä, jossa on kestävä rakenne. Viimeistely on tuota krouvia tyyliä ja muotoilu samaten, mutta kokonaisuus on taatusti siistimpi kuin marketin chelsea boot. Australian ystävä mielistyy kokonaisuuteen todennäköisesti, niin suuri maine valmistajalla on planeetan toisella puolella. CoC:n valikoimassa samantyylinen, huokeampi nilkkuri on vaikkapa Loaken pari. Kun parien kuvia vertailee, erot ovat selviä.


Kauluspaidan kaulusmallit

23

May 28, 2020 by Ville Raivio

Erilaisia kauluspaitojen kaulustyyppejä löytyy kymmenittäin ja vain mielikuvitus on uusien mallien rajana, mutta perusvalmistajat eivät valinnanvaralla iloittele. En osaa sanoa, onko syynä ostajan vaatimattomuus vai valmistajan tylsyys, mutta valtaosa kaikista kauluksista on muodottomia. Ne ovat joko suoria ja lyhyehköjä tai sitten moderneja eli koomisen levitettyjä. Edellinen on tylsä, jälkimmäinen liian aggressiivinen ollakseen klassinen. Tyylioppaiden mukaan kaulus tulisi valita miehen pään leveyden ja pikkutakin kaulusten leveyden mukaan. Jos kapeapäinen valitsee leveän kauluksen, mittasuhteet menevät kovin pieleen. Jos leveäkasvoisella miehellä on pieni kaulus, sama oja on edessä. Mittasuhteet ja harmonia on jälleen kerran tärkeintä.

Mitä kovemmat kaulukset ovat, sitä juhlallisemmasta paidasta on kyse. Vapaa-ajan paidat ovat monesti pehmeäkauluksisia, jolloin niihin muodostuu ryppyjä. Esimerkiksi ryppyinen nappikaulus ei ole yhtä edustava kuin suora, tasainen ja kova kaulus. Huolellisesti valmistetuissa paidoissa on kaulusten takana irtonaiset kauluskovikkeet, jotka huolehtivat ryhdistä. Ne lisäämällä tai poistamalla voi muokata kauluksen muotoa kätevästi. Ylimpien nappien määrä on makukysymys, mutta kaksi nappia on harvinaisempi versio, jota käytetään yleensä vain 5-6 -senttiä korkeissa kauluksissa. Kaulusten muoto on paitsi tyyliseikka, myös tuntoseikka. Minä suosin liimattomia kauluksia (unfused collar), sillä ne eivät purista kaulaa solmion kanssa, ja rakenne on perinteinen. Liimattu kaulus (fused collar) tuntuu liian kovalta, eikä taivu pään liikkeen mukana yhtä hyvin. Alla yleisimpiä kaulusmalleja lukijan iloksi ja arvioitavaksi. Satunnaisesti mediassa näkee myös varta vasten teetettyjä malleja, joiden muoto syntyy vain käsityöläisen avulla. Ne ovat niin harvinaista pukeutumista, ettei ole kätevää kirjoitella jokaikisestä.

Tällä hetkellä Kamakuralla ei ole valikoimassaan suoria kauluksia, joten kuvassa on nappikaulus. Jos hieman käyttää mielikuvitustaan eli poistaa napit, muoto on turndown collar eli suora kaulus. Mallissa kärjet ovat lähempänä toisiaan kuin levitetyissä, niiden pituus on myös suurempi. Tämä on koko lailla klassisin kaulusmalli, joka näkyy useimmissa valokuvissa länsimaisen miehillä aina 1800-luvun lopulta tähän päivään. Siinä ei ole mitään liioiteltua tai erikoista, tästä syystä sen suosio on kai laskenut nuorempien miesten parissa. Väitän, että ainoat kasvot, joilla tavanomainen kaulus ei sovi, ovat hyvin leveät tai lihavat. Heille levitetty ja pidempi kaulus on harmonisempi.

 

Toisena button down -kaulus (nappikaulus), joka on malleista epäjuhlallisin. Tämä johtuu kauluksen pehmeydestä, rypistymisestä ja napeista, jotka rikkovat kaulusten harmonian. On eriäviä mielipiteitä siitä, sopiiko solmio hyvin nappikauluksen pariksi. Mallin alkuperä on brittiläisissä poolovaatteissa, siis urheilussa, joten sitä ei alun perin ole suunniteltu pukutyyliin. Nappikaulus kuitenkin mukautui siihen amerikkalaisen Ivy League -tyylin myötä, sillä maan kulttuurissa mukavuutta ja epämuodollisuutta arvostetaan suuresti. Kun katsoo vanhoja kuva-arkistoja läpi, yleensä nappikauluksen kanssa käytettiin vähemmän muodollisia solmioita. Siis erikoisen värisiä, voimakkaasti kuvioituja, villasta valmistettuja tai neulottuja. Niitä myös pidettiin vähemmän muodollisten pukujen, kuten flanellin tai tweedin tai kuvioidun, parina. Näin Vähemmän muodollinen paita ja puku ja solmio olivat yhtäläinen pari. Olen nihkeä ja perinteinen mies, jonka mielestä nappikaulus ei ole pukuvaate vaan vapaa-ajan tyylin parhaita paloja.

Kolmantena cutaway-kaulus, jonka suomennan leikatuksi kaulukseksi. Kuten näkyy, kaulusten kärjet ovat kaukana toisistaan ja niiden pituus on lyhyt. Tämä malli on moderni keksintö, se on varmaankin syntynyt 1970-luvun valtavien kaulusten jälkeen, ja sillä haluttiin tehdä ero vanhemman ja nuoren polven välille. Kärjet ovat lyhyet, joten solmion solmun tulisi olla lyhyempi, jotta solmu ei pönkötä erikoisen pitkän näköisenä ja tyyli on harmoninen. Cutaway on aggressiivisin ja liioitelluin kaulusmuoto, jonka suosio on kuitenkin noussut tohinalla 2000-luvulla.

 

Tässä on tab collar, jonka suomennan lätkäkaulukseksi. Siinä pieni kangaslätkä nostaa solmiosolmun näyttävästi koholle ja pitää sen paikoillaan koko päivän. Jos huomaa solmunsa avautuvan tai laskevan tämän tästä, lätkä on ilman muuta kätevin valinta. Mallin ensimmäinen mainekuulu käyttäjä oli Windorin herttua nuoruudessaan 1920-luvulla. Lätkäkaulus on hyvin harvinainen 2000-luvulla, mutta sitä ei juuri tunnista toisten yllä. Lätkä nimittäin jää solmion alle piiloon, eikä satunnainen katsoja osaa kertoa, minkä vuoksi tuolla yhdellä miehellä solmio pysyy aina ojennuksessa. Kaulusten kärjet ovat melko lähellä toisiaan ja niiden muoto on kapeampi, lätkän takia malli ei sovi käytettäväksi ilman solmiota.

Sitten spread collar eli levitetty kaulus, joka sai suurimman suosionsa Windsorin herttuan esimerkiksi 1930-luvulta alkaen. Sen kärjet ovat kauempana toisistaan kuin aikanaan erittäin yleisin suoran kauluksen, mutta eivät liioitellusti kuin cutaway-kauluksessa. Levitetty kaulus on yleensä passeli ratkaisu kenelle tahansa, sillä sen muoto ei ole liikaa mihinkään suuntaan, ja hieman avoimempi levitys on tasapainoinen.

Kuvassa pin collar, neulakaulus. Se on todennäköisesti erottuvin ja erikoisin kaulusmalli, sillä kärkiin on ommeltu reiät neulaa varten. Kun kultaisen tai hopeisen neulan pujottaa niistä, se pitää solmion solmun ojennuksessa ja hohtaa näyttävästi. Suurin osa miehistä pelkää tällaista erottautumista, joten neulakaulus on koko lailla harvinaisin näky 2000-luvulla. Kuva-arkistoja selaamalla uskon sen olleen aikanaan yleisempi Yhdysvalloissa kuin muissa maissa. Muoto sallii ainoastaan kapeat solmut, eikä neulan välke välttämättä miellytä muita. Jos vintage-harrastajia ei lasketa lainkaan, todennäköisesti neulakaulus tulee katoamaan jokin päivä.

Sitten club collar eli pyöreä kaulus tai klubikaulus. Koska malli oli aikoinaan käytössä maineikkaassa Etonin sisäoppilaitoksessa, se tunnetaan myös Eton collar -nimellä. Pyöreä kaulusmalli syntyi 1800-luvulla, oli erittäin suosittu vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, ja on tänä päivänä harvinainen. En muistaan koskaan nähneeni pyöreitä kauluksia suomalaisella miehellä katukuvassa. Mediassa muotoa näkee joskus omintakeisilla amerikkalaisilla, myös vintage-harrastajat pitävät sitä elossa samoin kuin Ivy League -tyylin ystävät. Pyöreä malli ei hevin sovi hienoimpaan edustamiseen, sillä se erottuu suorista muodoista suuresti, ja harva poliitikko tai bisnesmies haluaa erottua toisista liikaa. Muutoin se on ihanteellisen persoonallinen valinta. Hyvin harva valmistaja tarjoaa klubikaulusta paidoissaan, joten mallia mielivän on suunnattava joko ulkomaille tai teetettävä omansa.

Sitten band collar eli pystykaulus. Siinä ei ole oikeastaan ole kaulusta vaan ainoastaan kaulan ympäri kulkeva nauha, johon kaulus yleensä kiinnitetään. Aasiassa se tunnetaan myös nimellä mandarin collar, mutta sikäläinen versio on yleensä hyvin korkea. Suomessa evankelis-luterilaisen kirkon papit käyttävät yleisesti pystykaulusta, joka kulkee myös nimellä papinkaulus, ja siihen kiinnitetään papin liperit. En osaa sanoa, miksi joku länsimainen haluaa käyttää tätä mallia myös kauluspaidassa, sillä se ei koskaan ole ollut vahva osa klassista pukeutumista. Turistit ovat mallia tuoneet Aasiasta lomilta, mutta silmääni se näyttää aina oudolta.

Camp collar eli leirikaulus on saanut nimensä, koska sitä on eniten käytetty vapaa-ajan paidoissa. Ilmeisesti erityisen suosittu se on ollut leirintä- ja vaelluspaidoissa, Yhdysvalloissa enemmän kuin missään muualla. Kauluksen muoto muistuttaa puvuntakin käänteitä, vaikka muoto onkin pienempi. Kaulus on pehmeä, eikä siinä ole tukirakennetta, joten solmiota sen pariksi ei saa. Parhaimmillaan se onkin kesän helteillä ikään kuin merkkinä, että nyt ei muuten partaa juuri ajella – korkeintaan ajellaan järven selällä paita reilusti avoinna. Malli ei ole erityisen yleinen, mutta mediassa olen huomannut sen yleistyneen 2000-luvun ajan. Kuva-arkistojen perusteella se on ollut kovin amerikkalainen kesäkaulus monissa mainoskuvissa.

Viimeisenä wing collar eli perhoskaulus. Se oli 1800-luvulla äärimmäisen yleinen herrasväen malli, jota pidettiin lievetakin, saketin, puvun ja frakin sekä smokin kanssa. Kaikkina vuorokaudenaikoina, solmion tai ascotin taikka solmukkeen kanssa. Siis kaiken kanssa ja aina! Kuulostaa yksinkertaiselta ja kätevältä. Arviolta 1930-luvulla se jo kävi harvinaiseksi, koska kahden maailmansodan jälkeen miehet olivat tottuneet pehmeisiin ja mukaviin kauluksiin, eivätkä halunneet palata tärkättyihin ja kuristaviin. Juuri sellaisia perhoskaulukset olivat viktoriaanisen aikakauden Euroopassa. Nykyisin perhoskaulus on muodollinen juhlamalli, jota harva mies pukee elämänsä aikana. Kauluksessa on vain pystyyn jäävät kärjet, jotka kehystävät smokin tai frakin solmuketta. Puvun kanssa mallia ei enää käytetä, toki vintage-harrastajat elävät eri aikaa kuin muut.

Kuvat: Kamakura


Hestra-käsineiden anatomia

1

March 12, 2020 by Ville Raivio

Hestra on ruotsalainen valmistaja, joka on erikoistunut käsineisiin. Sen perusti vuonna 1936 Martin Magnusson ja hän nimesi yhtiön kotikuntansa, Hestran, mukaan. Tänä päivänä yritystä luotsailee perheen kolmas sukupolvi. Alun perin Hestra valmisti työkäsineitä metsureille ja ne tehtiin paksusta nahkasta sekä voimistettiin niiteillä, mutta valikoima laajentui laskettelun pariin, kun Hestraan avautui laskettelukeskus 30-luvulla. Liikkeen yhteistyö Ruotsin laskettelumaajoukkueen kanssa onkin jatkunut 1970-luvulta asti.

Vaikka yhtiö tunnetaan erityisesti laskettelukäsineistä, jotka ovat pääosa bisneksestä, sillä on mallistot myös vapaa-aikaan sekä edustamiseen. Hestra valmistaa yli 2 miljoonaa paria omissa tehtaissaan vuosittain. Tänä päivänä yhtiö suunnittelee käsineensä Ruotsissa ja valmistaa ne Unkarissa, jossa on säilynyt eurooppalaisittain erityinen keskittymä käsineiden valmistusta. Tämän tekstin esimerkkipari on Hestran edustavasta Table Cut -mallistosta ja saapuu Keikarin lainaan Care of Carlin valikoimasta.

Käsineet ovat pekaarin nahkaa, joka on käsineiden arvostetuin materiaali pehmeyden ja kestävyytensä ansiosta. Harmillisesti tämän nahkan hinta on noussut koko 2000-luvun ajan ja samalla siitä valmistettujen käsineiden. Hestran käyttämä vuota on kuitenkin suurenmoisen pehmeää ja sileää, vaikka karvatuppien rei’ittämä pinta saa sen näyttämään karhealta. Tämä malli on vuoriton ja nahkan lihapuoli tuntuu suurenmoisen pehmeältä myös. Table Cut -mallisto on valmistajan laadukkain eli siinä on unkarilaista käsityötä kahden tunnin verran.

Niin kuin muissa Unkarissa valmistetuissa pekaarikäsineissä, myös näissä päällinen on kauttaaltaan käsin ommeltu. Ompeleet ovat tiuhat ja siistit joka suunnassa. Malli on äärimmilleen pelkistetty, jolloin päähuomio on nahkan kauniissa tekstuurissa sekä istuvuudessa. Tuo istuvuus on erinomainen, ainakin omiin pitkiin sormiin ja kirjoittelijan siroihin käsiin. Hyvin harvalla valmistajalla on aidosti pitkät sormet käsineissä, mutta Hestra kuuluu tähän arvokkaaseen joukkoon. Käsine taipuu mallikkaasti sormen tyveen asti.

Kauttaaltaan Hestran pekaarikäsine muistuttaa silti erittäin paljon muita vastaavia, jotka valmistetaan Unkarissa. Esimerkiksi Suomen oma Sakari Sauso teettää maassa omat käsineensä, joten kysymykseksi nousee, miksi tulisi valita juuri Hestra muiden samanlaisten rivistä. Minä en keksi muuta syytä kuin leikkaus ja kokonaisuus. Jos Hestran käyttämä kaava istuu omaan käteen paremmin kuin muut, valinta on helpompi. Jos istuvuus on heikompi, mutta haluaa silti korkeaa laatua ja siistiä suojaa käsille, sekin luonnistuu. Bonuksena saapuu Hestran vahva ja pelkistetyn tyylikäs rasia, jonkalaisia toivoisin yhä useamman käyttöön. On hassua, miten paljon pakkaus vaikuttaa kokonaisuuteen.

CoC:n valikoimassa huokeampia käsineitä löytyy Hestralta, kun materiaali on villisian sijaan peurannahkaa. Toinen vaihtoehto on vaikkapa tekninen ja erityisen lämmin untuvakäsine.




Copyright © 2013 Ville Raivio


Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari