RSS Feed

Woolmark-sertifikaatti

0

April 15, 2015 by Ville Raivio

Woolmark on The Woolmark Companyn omistama lisenssi, jonka yritys myöntää jäsenehdot täyttävälle villan valmistajalle, ja jonka symbolina toimii lankavyyhti. Yrityksen omistaa yli 28 000 australialaista villankasvattajaa Australian Wool Innovation -yhdistyksen kautta, joka puolestaan on voittoa tavoittelematon liittouma ja edistää villan myyntiä. Woolmarkin lisenssi ja symboli syntyivät vuonna 1964. Niiden tarkoitus oli toimia ulkopuolisen tarkastajan vakuutuksena kelpo materiaalista ja erottaa tavanomainen villa hitusen laadukkaammasta. Tämä tavoite on säilynyt, mutta nykyisin lisenssistä myös kerätään vuosimaksu.

Woolmark-villa_Keikarissa

Hyvin hienoa ja sileää Woolmark-merinoa

Kolmannen osapuolen laboratorioissa villakuidun vetolujuus, nukkaantuminen, joustavuus, öljyn- ja vedenpitävyys, hankauksen sietokyky ja värinpitävyys testataan ennen kuin hakija voi saada lisenssin. Tutkimusten koko lista on merkittävän kattava. Lupa myös tulee uusia joka vuosi, joten laadusta lipsuva voi menettää sen ennen kuin on ehtinyt hyödyntää lisenssiään. Woolmark on yksi maailman tunnetuimmista villamerkeistä ja käytössä yli sadassa maassa.

Vaatteessa pelkistetty Woolmark-symboli kertoo vaatteen materiaalin olevan 100% puhdasta uutta villaa, joka täyttää lisenssin myöntäjän vaatimukset. Se täytyy kuitenkin erottaa toisista yhtiön logoista, joissa lukee Woolmark Blend – nämä ovat sekoitelangoille, joissa villan osuus on pienempi. Puhdas uusi villa on sekoittamatonta, kierrättämätöntä ja kerimällä lampaasta saatua. Valitettavasti Woolmark ei ole tae lampaiden hellemmästä kohtelusta, sillä niin sanottu mulesing-toimenpide, jossa eläimen perän ympäriltä leikataan pala lihaa irti matojen torjumiseksi, usein ilman puudutusta tai jälkihoitoa, ei estä lisenssin saamista. Kerijöille myös maksetaan kerityn villan painon mukaan, joten nopeasti ja karkeasti tehty työ on alalla vakio.

Woolmark-villa_Keikarissa2

Woolmark-tasoinen villa on hienoa, joten sen hoito on hyvä tietää vaatteen käyttöiän pidentämiseksi: yleensä pesulätkä suosittaa puhdistusta kädenlämpöisessä vedessä ja kuivausta tasaisella alustalla, kuten pöydällä tai lattialla, pyyhkeen päälle levitettynä. Henkarille ripustettuna märkä villa venyy tuhottomasti ja menettää muotonsa. Useissa pyykkikoneissa on myös erityinen Woolmark-pesuohjelma. Oikein hintavat neuleet on silti paras pestä käsin, jotta neule ei hankaudu pesurumpua vasten. Pesuaineista erityisesti villalle suunnitellut valmisteet ovat varmin valinta.


Neuletakki

1

April 14, 2015 by Ville Raivio

Neuletakki (engl. cardigan) on napeilla ja usein myös taskuilla sekä käänteillä koristettu neuletyyppi. Se on saanut nimensä Cardiganin 7. jaarlilta, joka johti Brittien kevyen prikaatin hyökkäystä Krimin sodassa vuonna 1854. Saarivaltion upseereilla oli taistossa yllään hihaton neuleliivi, jonka miehustassa oli napit. Kevyen prikaatin pahamaineisen joukkotuhoon päättyneen hyökkäyksen jälkeen neuletakki nimettiin jaarlin mukaan. Nykyisistä neuletakeista upseerien liivi toki erosi, sillä niissä oli univormujen kirjailuja sekä usein myös turkisvuori. Suurempaa suosiota neuletakki sai vasta 1890-luvulla, kun sitä ryhdyttiin käyttämään kotosalla ja vapaa-ajalla takin pehmeänä, mukavana korvikkeena. Aikakauden takeissa oli järjestään tuhti toppaus rintakehässä ja harteilla, joten neuletakin suosio oli vain ajan kysymys.

Neuletakki_Keikarissa
Nuori Roger Moore ja irtotakin näköinen neuletakki 70-luvun Veijareita ja pyhimyksiä -sarjassa

Neuletakin kaula-aukko on V-kirjaimen muotoinen ja yleensä syvempi kuin muissa neuletyypeissä. Näin kauluspaidan kauluksille ja solmiolle jää paljon tilaa takin tapaan. Hienommat napit ovat luonnonmateriaalia, kuten naudansarvea, helmiäistä tai puuta, ja vapaasti nappeja sulkemalla tai avaamalla neuleeseensa saa erilaista ilmettä. Hihaton neuletakki on oksymoron, sillä parempi nimitys sellaiselle on napillinen neuleliivi. Mitä karkeampi tai paksumpi neulos, sitä rennompi neuletakki. Jos neuletakilla haluaa korvata irtotakin, painavampi ja paksumpi neulos on käyttöön paremmin sopiva, takin tapaan laskeutuva valinta. Ohuiden neuletakkien alta paidan napit ja olkaimet puskevat näkyviin, joten ne sopivatkin paremmin lisäkerrokseksi takin alle. Käänteillä valmistetut neuletakit ovat näyttäviä ja kaulalle lämpimämpiä kuin käänteettömät. Edustavimmissa neuletakeissa on taskut, käänteet, napit ja takahalkiot niin kuin takeissa. Ne myös kauempaa näyttävät irtotakeilta, kunhan neulos on hillitty. Tällainen vaate on yhdistelmä neuleiden ja takkien parhaita puolia.


Stirrup-kalvosinnapit

0

April 12, 2015 by Ville Raivio

Stirrup-tyyppinen kalvosinnappi on saanut nimensä hevosen jalustimesta, joka muistuttaa nappia kovin. Muita nimikkeitä on myös ollut käytössä, niiden joukossa wrap, wraparound ja wrapping cuff links. Valtaosa kalvosimen koristeista valmistetaan yhä pienen ketjun tai tangon liitoksella, mutta stirrup-tyyppi on toista maata. Ne ovat yleensä kolmion muotoisia ja yksi sivu toimii aukeavan haan lailla. Myös suurin osa kalvosinnapeista pujotetaan napinreikien lävitse, mutta jalustin liitetään kalvosimen ulkolaidalle, vain haka kulkee napinreiän läpi. Näin kaikkein pelkistetyinkin jalustin on erikoinen, näyttävä näky.

Stirrup_kalvosinnapit_Keikarissa3

Jalustinnapit olivat suosionsa huipulla Art Decon aikakaudella, palasivat myös vuosien 1940-1950 ajalle ja kukkivat vielä 60- ja 70-luvun yltiövärikkään muodin muassa, mutta tämän jälkeen ne ovat miltei kadonneet. Menetys on suuri, sillä tämä asuste on erittäin käytännällinen. Siinä ei ole ketjua tai tankoa, joten jalustin painaa ranskalaisen kalvosimen puoliskot tiukasti yhteen. Näin myös kookas ja väljä kalvosin istuu paremmin rannetta vasten, näyttää siistimmältä, eikä erikoisen kalvosinnapin omaleimaista ilmettä voi kieltää. Hyvin harva valmistaja enää kauppaa stirrup-kalvosinta, mutta sen kerran nähtyään asusteen kyllä muistaa.

Stirrup_kalvosinnapit_Keikarissa2

Stirrup_kalvosinnapit_Keikarissa

Jalustimen mallia näyttää muuan Nicolas de Gunzburg.


Chambray

0

April 5, 2015 by Ville Raivio

Chambray on hyvin vahva, kauempaa denimiä muistuttava puuvillakangas, jota käytetään erityisesti paitojen valmistukseen. Myös pellavasta valmistettuja tai painamalla kuvioituja chambray-kankaita on kudottu satunnaisesti. Kangas on syntynyt satoja vuosia sitten Ranskan pohjoisessa sijaitsevassa Cambrain kaupungissa, ja sen mukaan saanut alkuperäisen nimensä. Cambrai-nimi amerikkalaistettiin 1800-luvun alussa muotoon chambray. Cambrain seudulla kankaita on kudottu jo Keskiajalla, jolloin ne toivat kaupungille vaurautta. Chambrayn yleisin väri on kahden värisistä langoista muodostuva sininen, joka kudotaan valkoisista kudelangoista ja sinisistä loimilangoista. Chambrayssä on tiuha 1×1-mallinen palttinakudos eli langat vuorottelevat neliön muodossa, yksi yli ja yksi ali vuoron perään. Tämän ansiosta kangas on erityisen vahva, mutta se ei juurikaan jousta. Myös silittäminen voi olla vaivalloista. Kaukaa chambray-paita näyttää vaaleansiniseltä, valkoinen erottuu vasta lähemmin. Käytön, pesujen ja vuosien myötä chambray pehmenee ja väri haalistuu lähemmäs valkoista. Kangas on yleensä kudottu ohueksi sekä kevyeksi, ja sitä on käytetty paitojen ohella mekkoihin, haalareihin, esiliinoihin sekä lasten mekkoihin.

Chambray-kangas_Keikarissa

Myös työvaatteissa sekä vanginvaatteissa chambray oli 1900-luvulla yleinen, ja mahdollisesti juuri tästä kankaasta juontuu englanninkielinen termi blue-collar worker, sillä tehdastyöläisten paidat olivat niin usein sinistä chambraytä. Suurimman suosionsa Chambray-paita sai, kun Yhdysvallat otti materiaalin käyttöön osana laivastonsa miehistön univormua. Toisen maailmansodan aikaan työunivormu koostui tummansinisistä dungaree-kangashousuista, valkoisesta T-paidasta, vaaleansinisestä Chambray-paidasta, mustista nahkakengistä ja valkoisesta laivastolakista. Paidassa oli kaksi rintataskua, kookkaat kissansilmänapit ja sen kaulus oli aina auki. Hihat olivat pitkät, mutta ne usein käärittiin kuumalla. Sodan jälkeen ylijäämäpaidat myytiin militarialiikkeissä ja chambray levisi ympäri USA:n halpojen ylijäämien muodossa.

Chambray-kangas_Keikarissa2

Chambray näyttää kauempaa farkkukankaalta, mutta nämä kaksi eroavat toisistaan. Denim valmistetaan yleensä toimikaskudoksella eli sen pinnassa on vino ura, kun taas chambrayn pinta on tasainen. Farkkukangas on myös paksumpaa ja kaiketi maailman yleisin housumateriaali, mutta chambray on ohutta eikä juuri veny, joten se ei kestäisi housukäytössä hyvin. Levi’sin yhtiön lyhyt historiikki mainitsee 1970-luvun olleen erinomaista chambray-aikaa, sillä tehdas myi silloin kaikenlaisia vaatteita tästä kankaasta. Tänä aikana myös muuan Steve McQueen suosi nöyrää chambray-paitaa sekä valkokankaalla että vapaa-ajalla, ja rämäpään mallia miehet seurasivat innolla. Tämän jälkeen chambraylle kävi huonosti, sillä se ikään kuin unohtui suurempien vaatevalmistajien mallistoista. Vasta 2000-luvun alussa kangas löydettiin joukolla uudelleen ja se elää tällä hetkellä renessanssiaan. Yhä useampi valmistaja tarjoaa nykyisin vapaa-ajan paitoja monissa muodoissa, mutta rohkelikot myös käyttävät chambray-kauluspaitoja solmion kera toimistossa. Chambray on taivaltanut pitkän matkan tehtaista, vankiloista ja pelloilta jokamiehen sisäsiistiksi paidaksi.


Paljakan tilauskengät

2

March 29, 2015 by Ville Raivio

Uusimpana vaateprojektina Keikari tarjoaa sarjan tilauskenkien valmistumisesta yhteistyössä Paljakka Handmaden kanssa. Pikaisena kertauksena termistöä: jalkineiden erikoistilauksissa (made to order) asiakas voi valita lestin, materiaalin ja värin; mittatilauksissa (made to measure) valmista lestiä muokataan asiakkaan mittojen perusteella, kun taas tilauskengissä (bespoke, custom) kaiken mahdollisen voi valita mielensä mukaan ja tilaus valmistetaan asiakkaan jalan mukaan tehdylle lestille. Paljakka Handmade tarjoaa jalkineita viimeisestä kategoriasta ja valmistaa parinsa Tuusulassa.

Paljakan_tilauskengät_Keikarissa

Paljakan_tilauskengät_Keikarissa02

Paljakan_tilauskengät_Keikarissa03

Ensimmäinen vaihe on tietysti yhteyden ottaminen ja suunnitelman luominen. Kengäntekijä kysyy, mihin käyttöön asiakas on pariaan kaavaillut, ja tämän jälkeen avustaa tarkoitukseen parhaiten sopivan materiaalin, kenkätyypin ja nahkan valinnassa. Järjestään pukukengät ovat sirompia, kevyempiä, pelkistetympiä ja niiden nahka on hienoa, kun taas vapaa-ajan pareissa muodot ovat muhkumpia ja nahkat erottuvampia. Eniten käyttöä toki löytää näiden ääripäiden keskelle sijoittuville jalkineille, kuten ruskeille brogue-kengille, avokengille tai varrekkaille, joita voi parittaa farkkujen taikka suorien housujen kanssa. Paljakalla on kätevä näytelappu, josta selviää yleisimmät kenkätyypit ja yksityiskohdat myös jalkineiden kieltä vähemmän puhuvalle. Lisäksi valmistaja kysyy, onko asiakkaalla jalkasairauksia tai -vaivoja, jotka on hyvä huomioida.

Paljakan_tilauskengät_Keikarissa06

Paljakan_tilauskengät_Keikarissa05

Paljakan_tilauskengät_Keikarissa04

Keskustelun jälkeen miehestä otetaan mittaa. Viisi eri kohdista jalkaa otettua ympärysmittaa selvittävät, minkä kokoinen ja muotoinen lesti tarjoaa parhaan istuvuuden kullekin jalalle. Korkeisiin pareihin mittoja otetaan seitsemän. Yhdenkään meistä jalat eivät ole identtiset, joten valmislesti on aina kompromissi tuen suhteen. Seuraavaksi on vuorossa painolevy, jonka avulla selviää kehon painon jakautuminen jalkapohjille. Myös jalan kaaren muoto hahmottuu selkeästi paperille painuvan musteen kautta. Sitten kymmenien nahkavuotien ja -näytteiden avulla selviää, minkä näköinen tai värinen nahka miellyttää silmää eniten. Päällisnahkan ja vuorinahkan voi valita eri tyypissä, nahkapohjan sekä nahkaiset tukimateriaalit Paljakka valmistaa Rendenbachin tammiparkitusta nahkasta. Kärjen muodon asiakas päättää itse. Yksityiskohtia voi hioa vapaasti, joten ensitapaamiselle ei tarvitse saapua kaavojen tai piirrosten kera. Kun ne on lopulta päätetty ja mitat otettu, Paljakka aloittaa puisten lestien muokkaamisen. Niiden ylle pingotaan parkkinahkainen sovitustossu seuraavalle kerralle ja sen avulla myöhemmin selvitetään, onko lestien istuvuus kunnossa.

Paljakan_tilauskengät_Keikarissa09

Paljakan_tilauskengät_Keikarissa08

Paljakan_tilauskengät_Keikarissa07

Tämän projektin tavoitteena on hyvin tummanpunainen Balmoral-varrekas nahkapohjilla, tummanvioletilla vuorilla, pyöreänkaartuvalla kärjellä ja tavallista korkeammalla varrella. Päällinen on Freudenbergin parkitsimon valmistamaa vasikkaa, jota on vielä saatavilla. Valmistaja meni konkurssiin 1990-luvulla, mutta joillakin tarkoilla nahkakauppiailla on yhä tallella yhtiön maineikkaita vuotia. Projektin pieni vuota löytyi Saksasta. Uusia ei valmisteta, joten jokainen nahka on vuosikertatavaraa. Freudenbergin juottovasikka on äärimmäisen sileää, kestävää, hienoa, taipuisaa ja helposti muokattavissa. Tämän vuoksi materiaali on erityisen haluttua bespoke-kenkävalmistajien parissa. Ennen lopullisen parin syntyä on vielä jäljellä sovitustossun sekä sovituskengän luonti, niillä istuvuuden saa hiottua tarkemmaksi kuin pelkkien mittojen avulla.

Paljakan_tilauskengät_Keikarissa13

Paljakan_tilauskengät_Keikarissa11

Paljakan_tilauskengät_Keikarissa10

Paljakan_tilauskengät_Keikarissa12


The Suit: A Machiavellian Approach to Men’s Style

0

March 29, 2015 by Ville Raivio

The Suit: A Machiavellian Approach to Men’s Style on yksi parhaista klassiseen miesten asuun erikoistuneista tietokirjoista. Sen kynäili taiteilijanimi Nicholas Antongiavanni ja parisataasivuisen jäljen julkaisi HarperCollins vuonna 2006, mutta teokseen tarttumisen kynnys on korkea. Kirjan rakenne on lainattu Machiavellin klassisesta Il Principesta (suom. Ruhtinas) ja renessanssin korean kielenkäytön mukaisesti Antongiavannin teos on hankalampaa englantia. Kirjoittaja kuvailee klassista vaatekaappia mielivän parhaita valintoja sekä niiden yhdistelyä, mutta kirjassa on kuvitusta vain kappaleiden alussa. Vaatteiden ja materiaalien nimet tulee tuntea ennen kuin The Suitista voi hyötyä suuremmin, tai sitten kirjaa täytyy lukea hakukone apuna.

Nicholas_Antongiavanni_The_Suit_Keikarissa

Esimerkkeinä hyvistä tai huonoista pukeutujista Antongiavanni luettelee koko joukon poliitikkoja, toimittajia sekä muita median hahmoja, mutta kaikki ovat amerikkalaisia, eikä yhdestäkään ole kuvaa. Silti suurin rasite on kirjoittajan viehtymys miesten pukeutumisen sääntöihin, jotka saattoivat olla hyödyksi vielä 1950-luvulla — esimerkiksi sopivat jalkineen värit ovat kuulemma vain ruskeita tai mustia, mutta tummanpunainen saa joten kuten synninpäästön. Toki nämä säännöt on mukava tuntea, jos niitä haluaa kierrellä tehokkaasti. Tekijän monet jyrkät pannabullat voi kuitenkin antaa anteeksi, kun lukee kiehtovaa kuvausta 1900-luvun suosituimmista leikkauksista, jotka määrittivät länsimaisen miehen ilmeen Atlantin molemmin puolin. Teos onkin ärtymyksen ja mielenkiinnon vuorottelua kappaleesta toiseen.

Kirjan 26 lyhyttä kappaletta kertovat vaihtelevista aiheista, kuten kehonrakenteen mukaisesta asusta, yleisimmistä leikkauksista, vaatekankaista, jalkineista, paitakankaista, yhdistelmäasuista, solmioista, asusteista ja juhla-asuista. Nippelitiedon määrä on suuri, mutta joukossa on myös lukemattomia hyödyllisiä lauseita. Antongiavanni esimerkiksi toteaa, ettei vaatteissaan olonsa tukalaksi kokeva mies voi olla kovin tyylikäs, ja nivusista puristavat housut ovat tästä malliesimerkki. Taskupelin pelaaminen toimistossa ei voi olla tyylikäs näky. Erityisen hyödyllinen kappale selventää vaatekankaiden saloja sekä käsittelyä, ja kehonrakenteen mukaiset asuvinkit heti kirjan alussa ovat sulaa kultaa.

Valitettavasti kirjoittaja ei ole tehnyt selvää eroa oman näkemyksensä ja lähdekirjallisuuden vanhojen Sääntöjen välillä, joten epävarma lukija voi hukkua kirjoittajan dogmaan. Laaja, hyvin valikoitu lähdekirjasto, selkeät viitteet sekä erinomaisen kattava hakemisto ovat kehun arvoiset. Vaatekappaleiden syntyhistoriat Antongiavanni kertoo tarkasti ja kiehtovasti. Harva tyylikirja jaksaa nähdä saman vaivan. Monista vioista huolimatta The Suit on mielestäni hyvä luku hänelle, joka on kiinnostunut perinteisistä miesten vaatteista, mutta kokee jo oppineensa aiheesta kandillisen ja haluaa aineopintojen pariin. Jos vielä tuntee Machiavellinsa, voi löytää kansien välistä koko joukon pieniä viitteitä, jotka tavallinen lukija sivuuttaa. Sopiva annos kriittistä lukutaitoa on avain The Suitin hyödyntämiseen.


Smokki

22

March 23, 2015 by Ville Raivio

Siinä missä tumma puku on arkinen näky ja frakki puolestaan äärijuhlallinen, smokki (engl. black tie tai dinner suit, amer. tuxedo) on yhdellä sanalla ilmaistuna cool. Sen tunnetuin kantaja on tietysti oman elämänsä agentti James Bond, joka on jo parinkymmenen filmin ajan kantanut mustaa tai valkoista smokkia, ja muksinut samalla roistoja. Esimerkkikuvassa moderni smokki, jossa on shaalikaulukset poikkeuksellisesti napinreiän kera, ja paidassa irtonapit.



Smokin historian lasketaan alkavan vuodesta 1860, jolloin Savile Row’n räätäliliike Henry Poole loi lyhythelmaisen iltakäyttöön sopivan takin silloiselle Walesin prinssille. Vuonna 1886 smokki kantautui USA:n puolelle, kun New Yorkista kotoisin oleva muuan James Potter vieraili Englannissa prinssin luona. Kuninkaallisen neuvonantajat vinkkasivat Potterin prinssin henkiräätälin luokse smokkia teettämään, ja reissun jälkeen Potter palasi kotiinsa hykerrellen. Hän käytti ensi kerran smokkiaan julkisesti herrainkerho Tuxedo Clubissa, jonka jäsenistö hullaantui vaatekappaleeseen niin kovin, että muut teettivät oitis omat smokkinsa ja siitä tuli klubin epävirallinen tunnusvaate. Tämän vuoksi asu tunnetaan ainoastaan Amerikassa nimellä tuxedo, Englannissa se on yhä dinner suit.

Smokin takki on joko musta tai todella tummansininen ja yksi- tai kaksirivinen. Sininen versio valmistetaan sinisin silkkipäällyksin käänteissä ja napeissa. Hyvin pieni kuvio kankaassa on yksi keino lisätä smokkiinsa hieman pintajännitettä. Yksirivisissä takeissa on yleensä vain yksi nappi miehustassa, kaksirivisissä voi olla kuusikin. Yksirivistä takkia pidetään yleensä auki, jotta cummerbund-nauha näkyy ja olo on viileämpi, kaksirivinen on aina kiinni. Kaksirivinen smokki sai suosiota, kun Alfonso XIII ryhtyi käyttämään sitä 1900-luvun alussa. Napit, käänteet ja housujen lahkeen keskisauma on päällystetty silkillä. Takissa pystykäänteet ovat juhlavin yksityiskohta, shaalikäänteet James Bondin suosikki ja lovikäänteet moderni ratkaisu. Lovea on kuitenkin hyvä välttää, sillä se muistuttaa liiaksi puvuntakkia, mikä taas kumoaa erillisen juhlavaatteen idean. Pelkistetyimmässä takissa ei ole lainkaan takahalkiota.

Iltatilaisuuksissa tulee helposti kovin lämmin, joten smokkikankaat ovat nykyisin ohuita. Vuosikertasmokin hankkiminen on tukalaa, sillä vanhoissa juhla-asuissa on poikkeuksetta paksu ja hiostava villakangas. Valkoista tai kerman väristä smokkitakkia käyttävät yleensä esiintyjät, mutta ulkona, tropiikissa, kesällä tai purjehduksilla se käy myös vieraiden ylle. Oli yllä minkä tahansa värinen takki, housut ovat mustat tai tummansiniset. Takin taskut ovat juhlallisinta kahden kantin mallia eli niissä ei ole läppiä. Omaan käyttöönsä juhlien isännäksi tai klubinsa iltamille voi myös teettää kuvioituja smokkitakkeja, joiden väri ja kangas ovat miltei vapaata riistaa, vaikka tällaiset erikoisuudet saavatkin käyttöä harvoin.
Smokin housut ovat mustat tai tummansiniset. Niissä on sivusauman yllä silkkinen koristenauha, joka on perua univormujen housuista, joissa vahva koristenauha heijastaa sotilaan asemaa tai rykmentin värejä. Upslaakeja ei perinteisesti käytetä, jotta lahje on pelkistetympi. Laskoksia on yleensä yksi kummassakin lahkeessa ja housut on leikattu korkealle vyötäröllä. Smokkihousut pysyvät parhaiten yllä olkaimilla.

Smokkiliivi on tänä päivänä harvemmin nähty yksityiskohta, jolla asuaan voi nostaa virallisemmaksi. Valitettavasti liivejä ei ole yleisesti tarjolla valmissmokkeihin. Jos teettää omansa, siihen on hyvä valita käänteet, joilla se näyttää hienommalta. Käänteissä sekä napeissa on silkkipäällys. Jos liivin selkäosa valmistetaan pelkästä vuorikankaasta, pukineesta tulee viileämpi. Smokin käänteiden muoto on harvoja yksityiskohtia, joissa makuaan voi harjoittaa vapaasti.

Smokkipaita on valkoinen tai kerman värinen, ja siinä on helmiäisnapit sekä ranskalaiset kalvosimet, jotka suljetaan kalvosinnapeilla. Paidan materiaali on yleensä hienoa puuvillaa, ja sen miehustassa on pikeepuuvillavahvike tai pystysuuntaisia koristelaskoksia. Vanhoista rituaaleista nauttiva valitsee irtokauluksisen paitamallin, sillä sen kaulus pysyy paremmin muodossaan. Smokkipaidan kaulus on yleensä taitettava niin kuin suurin osa pukupaidoista. Vanhojen aikojen henkeä voi tavoitella perhoskauluksilla, jotka ovat samat kuin frakkipaidassa. Markkinoilla on myös erityisen hienoja smokkipaitoja, joiden miehustassa ei ole nappeja. Näitä varten tulee hankkia erilliset, koristeelliset smokkipaitanapit kahta tai kolmea napinreikää varten. Hyvin suunnitelluissa smokkipaidoissa on helmassa lätkä, jonka voi kiinnittää housujen sisäpuolelle. Näin paita ei nouse housuista illan aikana.

Smokin taskuliina on yleensä vaalea ja pellavaa tai puuvillaa. Mahdollisimman hillitty taitos, kuten niin sanottu TV-fold, ovat paikallaan juhla-asussa, mutta liinan kankaassa kuviointi on kiinnostava lisä. Värillinen mutta pelkistetty liina on harvoja mahdollisuuksia tumman smokin piristämiseen.

Smokkisolmuke on yleensä mustaa silkkiä ja itse sidottava. Näin solmusta tulee kiinnostava ja persoonallinen, sillä esisidotut solmut ovat hengettömiä. Solmukkeen kärkien muoto on vapaasti valittavissa.

Smokkiolkaimet ovat useimmiten mustat. Värillä ei kuitenkaan ole juuri väliä, sillä asuste jää piiloon takin alle ja sen kanssa voi omaksi iloksi revitellä. On parempi valita olkaimet, joiden päässä on nahkaiset ja housujen nappeihin kiinnittyvät remmit. Puristimilla luodut mallit ovat kurjia, sillä ne runtelevat housujen kankaan ja irtoavat helpommin.

Cummerbund on muunnos ikiaikaisesta intialaisesta vyöliivistä, ja sillä peitetään smokkihousujen vyötärö. Se voi olla värikäs mutta musta on aina varma valinta. Vyöliivi valmistetaan yleensä silkistä ja kiinnitetään siten, että laskokset osoittavat ylöspäin. Laskoksiin on perinteisesti säilötty pääsylippu tai naulakon lappu. Cummerbund peittää vyötärön ja samalla smokkipaidan helman, jolla on ruma tapa nousta ylös housuista illan aikana. Kaksirivisen takin kanssa sitä ei tarvita.

Kalvosinnapit ovat hillityt. Erityisesti kullan ja mustan onyks-kiven yhdistelmä sopii erinomaisesti smokin kanssa, myös jalot kivet ovat vaihtoehto. Jos paidassa on irtonapit, kalvosinnapit hankitaan yleensä samassa setissä yhtäläisen ilmeen vuoksi. Rannekello on parempi jättää kotiin, sillä illan ilossa ja juhlassa kellon vilkuilu on pahe.

Smokkisukat ovat perinteisesti mustat ja ulottuvat puolisääreen. Lisäpituus takaa, ettei hiivan värinen tai ylen karvainen sääri pilkota illan aikana housuista. Sukkien materiaalina on villa, puuvilla tai hienoin silkki, tosin jälkimmäinen on hauras ja vaatii käsinpesun. Värillinen sukka erittäin tummassa, miltei mustassa sävyssä on yksilöllistää asun.

Smokkikengät ovat mustaa kiiltonahkaa tai hyvin huolellisesti lankattua vasikannahkaa. Vasikka on parempi valinta, sillä muovilla pinnoitettu kiiltonahka rypistyy käytössä pysyvästi. Myös nauhattomat, rusetilla somistetut ooppera-avokkaat sopivat asuun. Pelkistetty ja pyöreäkärkinen jalkine on juhlavin. Kotona tai herrainklubilla järjestettävissä smokki-iltamissa taikka juhlien järjestäjän jalassa myös värikkäät samettiavokkaat ovat pirteä mahdollisuus. Perinteinen samettiavokkaan koriste on omistajan kirjaillut nimikirjaimet.

Smokin päällystakki on joko tummansininen, musta tai tummanharmaa ja pelkistetty. Villakankaat sopivat villaisen smokin ylle parhaiten, ja samettikaulukset tuovat niihin hehkua. Chesterfield on smokille luonnollisin pari. Hyvin koristeelliset takit, kuten trenssi tai poolotakki, ovat turhan epämuodollisia juhla-asun ylle.

Smokin käsineet, jos niitä käytetään, ovat nahkaa ja mustat. Päähine joko jätetään pois tai sitten valitaan tumma huopahattu. Fedora tai homburg ovat juhlavia, luontevia valintoja. Smokin kaulaliina on, monista filmipuvustuksista huolimatta, ollut 1900-luvun puolella musta, yleensä silkkiä ja pelkistetty. Jonkinlainen kuviointi piristää kovin synkkää liinaa. Nykyisin valkoista mallia suositaan enemmän.

Kun asu on huolella valittu ja istuvuus varmistettu ennen lähtöä, tämä täydellinen kokonaisuus antaa mielenrauhan, eikä juhlavieraan tarvitse enää tilaisuudessa miettiä onko kaikki kunnossa.


Kashmirvilla

3

March 22, 2015 by Ville Raivio

Kashmir (engl. cashmere wool) on kashmirvuohista saatava materiaali, joka on vuosisatojen ajan ollut erityisen haluttua sen helpon kerimisen, pehmeyden, keveyden ja lämmittävyyden vuoksi. Nimensä se on saanut Intian Kashmirin seudun vanhemman kirjoitusasun mukaan, sillä villa kulkeutui ensi kerran suuremmissa määrin tältä alueelta Eurooppaan brittien mukana. Vuohien karheampi päällysvilla eroaa alusvillasta huomattavasti eikä sovellu hienoista hienoimman kashmirin valmistamiseen. Aasian viileissä ilmastoissa kashmirvuohi kasvattaa talven varalle erityisen lämpimän alusvillan, jonka se ravistelee yltään lämpimän kevään saapuessa. Vuohipaimenet keräävät osan villasta maasta, mutta eläimiä myös autetaan harjoin. Tämän jälkeen likainen raakavilla pestään, kuivataan ja lajitellaan värin sekä hienouden mukaan. Raaka-aine kehrätään langoiksi ja lopulta se päätyy mitä moninaisimpiin vaatteisiin. Suurista yrityksistä huolimatta eläimiä ole saatu tuottamaan hienompaa alusvillaa Euroopan ilmastossa.

Kashmirvuohia on kymmenisen lajiketta. Yksi eläin tuottaa vuodessa vain noin 500 grammaa käyttökelpoista kuitua, jonka seulominen vie kovasti aikaa. Tästä 150 grammaa on korkealaatuista aluskarvaa, mikä selittää suurimmaksi osin hintaerot vaatteiden välillä. Kashmirkuidun kerääminen ja muokkaaminen on hidasta ja vaivalloista, mikä osaltaan vaikuttaa hintaan. Jotta vuohen tuottama kuitu määriteltäisiin kashmiriksi, sen tulee olla alle 18,5 mikrometriä leveydeltään ja 3,175 senttiä pituudeltaan. Valtaosa vuohista asustelee Aasiassa: Intiassa, Pakistanissa, Mongoliassa, Iranissa sekä Kiinan luoteisosissa. Maailmanlaajuinen villatuotanto on vuodessa noin 1,3 miljoonaa tonnia, josta puhtaan kashmirin osa on vain noin 6500 tonnia. Kysyntä kashmirille on loputon, tuotanto taas rajattu.

On kashmiria – ja on todellista kashmiria. Koska tuotanto on niin hajaantunut, sekaan mahtuu koko joukko halvempaa kehnolaatuista kashmiria, josta valtaosa alle sadan euron neuleista on valmistettu. Jättiketjut tarjoavat halpaa kashmiria, joka neulotaan päälliskarvasta, mutta nämä vaatteet eivät todennäköisesti osoittaudu kestäviksi. Tasokasta materiaalia on hankala erottaa käsituntumalla, sillä päälliskarvasta luotu vaate tuntuu kyllä uutena mukavalta. Yksi keino on tuumia hankintoja hinnan perusteella. Tasokas kashmirneule maksaa vähintään 200 euroa.

Lisäksi mainitsen skotlantilaisen kashmirvillan, joka saapuu Aasiasta mutta neulotaan Skottien maassa. Maassa on vuosisataiset perinteet villan neulomisessa ja, toisin kuin Aasiassa, kutomot ovat hyvin vaativia sertifioinnin ja laadun suhteen. Järjestöt vahtivat tuottajia ja myöntävät sertifikaatteja vaatimustason täyttäjille. Skotlannissa valmistettu kashmirvillainen vaate on todennäköisesti – vaan ei aina – tasokkaampi kuin Kiinassa teetetty.

Parhaimmillaan kashmir on mielestäni kaulaliinoissa ja neuleissa. Kashmirvillaiset puku- ja päällystakkikankaat vaativat paljon villaa, joten niiden hinta muodostuu melko lailla kauhistuttavaksi. Nämä villakankaat eivät kestä hankausta ja lopulta omistajan käsiin jää reikäinen, kallis ja lyhytaikainen nautinto. Sekoitekankaissa kashmir on silti upeaa, sillä jo muutaman kymmenen prosentin määrä tekee kankaasta pehmeämmän ja miellyttävämmän, kun taas lampaanvilla takaa kestävyyden. Sen sijaan neuleet ja kaulaliinat joutuvat vähemmälle rasitukselle kuin vaikkapa housut tai takit, eikä niihin tarvita yhtä paljon materiaalia. Neuleiden ja kaulaliinojen kohdalla kashmirvillan erot myös tuntuvat suoraan iholla pehmeytenä ja miellyttävänä lämpönä.


Paisley-kuvio

2

March 22, 2015 by Ville Raivio

Paisley on puolitoista tuhatta vuotta vanha pisaranmuotoinen kuva-aihe, jota käytetään yleisenä koristekuviona tekstiileissä ja vaatteissa. Se on syntynyt Intian, Pakistanin ja muinaisen Persian alueella noin vuoden 300 jaa. paikkeilla. Persialaisen Sassanidi-dynastian aikana paisley oli hyvin suosittu koristekuvio kuninkaallisissa esineissä, kruunuissa, hovivaatteissa sekä koko kansan tekstiileissä. Kuvion alkuperä on hämärä, sillä sen symboliikasta on lukuisia teorioita, eikä suurta konsensusta alkuperämaan tai -ajan suhteen löydy. Se on ollut vuosisatojen ajan suosittu kuvio Iranissa sekä Etelä- ja Keski-Aasian maissa. Tekstiileissä se kudotaan kulta- ja hopealangoista kankaille, joista valmistetaan lahjoja, hääasuja tai muita koristeita. Iranissa ja Uzbekistanissa käyttö on laajinta, ja paisley paistelee vaatteiden ohella maalauksissa, koruissa, freskoissa, verhoissa, pöytäliinoissa, vilteissä, matoissa, puutarhoissa ja savitöissä.

Paisley-kuvio_Keikarissa

Paisley kuitenkin saapui Eurooppaan Englannin kautta, globaalin Itä-Intian kauppakomppanian mukana 1600-luvun alkupuolella. Paikalliset kutomot ryhtyivät valmistamaan samoja kuvioita Ranskan Marseillessa kangaspainantana vuonna 1640. Englanti ja Hollanti seurasivat pian perässä. Kuvio säilyi suosittuna 1700- ja 1800-lukujen aikana, jolloin sen uskottiin suojelevan demoneilta. Kauppakomppanian työmiesten mukana Eurooppaan kulkeutui myös suuressa arvossa pidettyjä paisley-shaaleja Intian Kashmirista. Nämä olivat aikanaan Euroopan naisten suuri villitys. 1800-luvun puoliväliin mennessä skotlantilaisen Paisleyn kaupungin kutojista tuli Euroopan merkittävimpiä shaalivalmistajia, sillä heidän hienomekaanisilla koneillaan niihin saatiin viittä eri väriä, kun muut pystyivät tarjoamaan vain kahta. Tänä aikana kuvio tuli tunnetuksi paisleyn nimellä.

Paisley-kuvio_Keikarissa2

Vuoteen 1860 mennessä kaupungin kutojat kykenivät viiteentoista väriin, mutta tämäkin oli vain neljännes siitä, mihin Kashmirin alueen käsinkutojat pystyivät. Euroopassa paisley on ollut laajimmin esillä naisten shaaleissa ja asusteissa, miesten pukeutumisessa käyttö on rajoittunut enimmäkseen taskuliinoihin ja solmioihin. Psykedelian ja hippivuosien myötä paisley symboloi kaipuuta Kauko-Idän mystiikkaan sekä yhteiskunnan normien vastustamista. Sattumoisin John Lennon maalautti Rolls-Roycensa paisley-koristeluin vuonna 1967, ja Fender valmisti kitaroita paisley-aihein. Kuvio on kestänyt ajan hammasta, sillä siinä on jonkinlaista universaalia, mystistä tenhoa.


Saketti

19

March 20, 2015 by Ville Raivio

Saketti (engl. morning dress) on virallisin miesten päiväjuhla-asu. Sitä käytetään hienoissa tilaisuuksissa ennen kello kuutta, ja se on perua alun perin hovissa pidetyistä pitkistä silkkitakeista, jotka koristeltiin monimutkaisin kuvioin ja leikattiin edestä avonaiseksi. Niiden pohjalta luotiin vahvempia takkeja maaseudulle, jossa niitä käytettiin ratsastamiseen päivisin, ja tästä asu sai englanninkielisen nimensä. Ranskaksi asun nimi on jaquette, ruotsiksi jackett, ja suomenkielinen nimi on näiden mukainen. Asu syntyi urheiluvaatteeksi 1800-luvun alun Britanniassa ja sivuutti lievetakin herrasmiesten päiväasuna 1880-luvulla. Tämän jälkeen saketti oli laajalti käytössä aina 1920-luvulle asti, jolloin tumma puku syrjäytti sen ja muut hienot päiväasut parissa vuodessa. Pian asua käytettiin enää häissä ja kuninkaallisten kohtaamisissa.

Esimerkkikuvassa on Windsorin herttuan sakettikokonaisuus. Ajat ovat muuttuneet, eikä solmuke enää ole suositeltava valinta saketin kera. Ammoin suosittu ascot on jäänyt kovin harvinaiseksi myös, ja nykyisin solmio on saketin yleisin kaulan somiste. Muita esimerkkejä täydellisestä saketista tarjoavat prinssi Charles, vuoden 1901 tyylipiirros, herrasmies Royal Ascot -hevoskisoista, toinen anonyymi herrasmies ja vielä kerran prinssi Charles.

hrh-duke-of-windsor-morning-dress

Missä frakin linjat ovat kulmikkaat ja smokin kovin puvun näköiset, saketti jatkaa pehmeästi kaartuvana aina niskasta polviin asti. Tämän vuoksi saketti on pehmeämpi kokonaisuus kuin monikulmainen serkkunsa, mutta valitettavan harvinainen näky Suomessa. Vuosien saatossa pukeutumiskulttuuri on muuttunut ja seremoniallisuus vähentynyt, joten saketti on enää käytössä vain häissä tai hienoissa päiväjuhlissa. Sen leikkaus on vähemmän vaativa kuin frakin, joten oman sakettinsa voi tuurilla löytää hyvin istuvana valmisversiona. Toinen vaihtoehto on perintö- tai vintage-saketti, jonka saa muokkauksilla istumaan mainiosti.

Saketin anatomia
Sakettitakki on yleensä musta, mutta vaaleanharmaa ja tummanharmaa ovat vähemmän vakavat ja viralliset vaihtoehdot. Takissa on aina pystykäänteet, ja se on useimmiten ohutta villakangasta. Vasemmassa käänteessä on napinreikä, johon voi pujottaa valkoisen kukan suuren päivän kunniaksi. Mikäli valitsee harmaan takin, housut ovat myös harmaata kangasta. Musta takki valmistetaan yleensä ns. miljoonahousujen kaveriksi, ja tässä erikoisessa housukankaassa on musta-harmaat raidat. Takissa on yksi nappi vyötäröllä tai kaksi napinreikää, joihin pujotetaan kalvosinnapin näköinen kiinnike. Hyvin harvoin näkee kahden napin sakettia. Takin hännys yltää polviin asti.

Sakettihousut ovat samaa kangasta kuin takki tai sitten miljoonaraitaiset tai kalanruotokuvioiset. Moniraitaiset housut ovat perua 1830-luvulta, jolloin Brittein saarille rakennettiin rautatieverkosto, joka laittoi maiseman raidoille. Myös paksu kalkkiraita ja pieni ruudukkokuvio ovat mahdollisia sakettihousujen maailmassa, mutta housujen väri on aina mustan, harmaan ja hopean välillä vaihteleva. Juhlahousuissa ei ole upslaakeja, joten näitä ei myöskään sakettihousuissa nähdä. Sakettihousujen vyötärö on korkea, ja se leikataan olkaimien kanssa käytettäväksi. Yksi tai kaksi laskosta takaa mukavamman olon istuessa. Sakettihousujen keskisaumassa ei ole silkkinauhaa kuten smokin ja frakin housuissa.

Sakettipaita on perinteisesti valkoinen ja puuvillasta luotu. Myös hyvin vaaleat värisävyt, esimerkiksi vaaleansininen tai -keltainen, ja hyvin ohuet raidat voivat koristaa kangasta, mutta sakettipaidan kaulus on aina valkoinen. Kalvosimet ovat joskus samaa kangasta kuin miehusta. Paidan kaulusmalli oli aikoinaan perhosmallia ja irrotettava, mutta pukupaidan näköinen, taitettava kaulus on nykyisin suosituin. Valitsi kumman kauluksen tahansa, sen on hyvä olla mahdollisimman jäykkä tai tärkätty, jotta kärjet eivät rypisty tai käänny takin käänteiden alle. Paidan kalvosimet ovat ranskalaiset ja suljetaan kalvosinnapeilla. Kalvosinten on hyvä näkyä sakettitakin hihan alta 1–1½ senttiä, jotta tumma asu näyttää kevyemmältä.

Sakettiliivi on väriltään aina muuta asua vaaleampi, ellei se ole samaa kangasta kuin takki ja housut. Vaaleanharmaa, beige ja kerma ovat yleisimmät irtoliivivärit, mutta kesällä myös muut kirkkaat värit ovat hyvä lisä sakettinsa kirkastamiseen. Liivi on kuvioton sekä yksi- tai kaksirivinen ja sen helma peittää housujen vyötärön. Useimmiten liivissä on käänteet, joiden muoto on vapaa ja hyvä keino mieltymyksensä toteuttamiseen. Pellava on yleisempi kesäaikana, flanellivilla on hyvä muulloin. Liivin selkämys on yleensä vuorikangasta, jotta asu on viileämpi, ja napit hohtavaa helmiäistä tai pelkistettyä naudansarvea. Hienoimmissa liiveissä on silkkinen koristereunus, joka koristaa pukineen saumoja.

Plastron on saketin vuosisatainen kaulan koriste, mutta solmio on syrjäyttänyt sen suosiossa. Molemmissa silkki on hienoin materiaali, ja usein plastron tai solmio koristetaan vielä solmiopinnillä. Harmaa, musta, valkoinen ja hopea ovat perinteiset värit, mutta asusteessa voi olla hyvin hienovarainen kuviokin, mutta myös värikkäät, miedosti kuvioidut solmiot käyvät saketin seuraan hyvin. Musta on hautajaisväri, sarjakuvakuosit sopivat paremmin karkeloihin.

Saketin taskuliina on yleensä hillitty ja valkoinen ja taitettu suoraan linjaan. Pieni kuvio liinassa on pukeutujan piristys, pellava on materiaaleista hienoin. Värillinen mutta pelkistetty liina on harvoja keinoja piristää sakettia.
Sakettia täydentävät kalvosinnapit ovat kultaa, hopeaa tai helmiäistä. Korukivet ovat perinteisesti ilta-asujen koristeita, joten saketin kohdalla vähemmän on enemmän.

Olkaimet ovat harmaat tai mustat, mutta tämä alusvaate ei muille näy, joten sen kuvioinnilla voi huvittaa itseään. Nappeihin kiinnittyvät mallit ovat parempia, sillä puristimet repivät kangasta.

Sakettijalkineet ovat mustaa nahkaa, eivät peilikiillotetut tai kiiltonahkaiset kuten iltajalkineet. Pelkistetty oxford-malli sopii parhaiten juhla-asun kanssa. Syksyllä ja talvella myös balmoral-varrekas on hyvä valinta. Sakettisukat ovat harmaat tai hopeiset, mieluiten kuvioidut. Päiväjuhlasukkien ei tarvitse olla vakavia niin kuin iltajuhlissa, joten kuviointi voi olla erottuva.

Saketin päällystakki on mieluiten harmaa tai musta, kuten juhla-asukin, ja mahdollisimman pelkistetty. Chesterfield on paras asun täydentäjä. Sakettipäähineeksi, jos sellaisen haluaa, on syytä valita silinteri joko mustasta silkistä tai harmaasta huovasta. Saketin kaulaliina on valkoista silkkiä, jossa voi olla hienovarainen kuviointi. Saketin käsineet ovat nahkaa ja joko harmaat tai samaa väriä kuin sakettiliivi.


Sateenvarjo

3

March 15, 2015 by Ville Raivio

Jokainen tuntee sateenvarjon hyödyt ja haitat, mutta harvempi on tutustunut asusteen historiaan. Englanninkielinen nimi umbrella on johdettu latinasta: umbella (varjon muotoinen kukka) tai umbra (varjossa) ovat todennäköisimmät lähteet. Mesopotamian kulttuurin kaupungeista Niniven liki 2000-vuotisissa veistoksissa aurinkovarjo on yleinen kuva-aihe, ja reliefien perusteella asuste oli varattu vain kuninkaan käyttöön – toki palvelijan kannattelemana. Kaukaisessa Egyptissä sekä Persiassa varjo oli yleinen ylhäisön hyötyesine, kun taas antiikin Kreikassa aurinkovarjo, skiadeion, oli suotuisa asuste vain naisten käytössä. Vitivalkoisia varjoja käytettiin myös uskonnollisissa seremonioissa. Kreikan vaikutuksesta aurinkovarjo siirtyi etruskien sadesuojakäyttöön ja heiltä edelleen Roomaan, jossa monimutkaisesti koristeltu umbraculum oli sekä naisten että hienostelevien miesten suojana. Sade ei ollut suinkaan poikkeava ilmiö roomalaisille, mutta umbraculumeja ei auringon ohella käytetty sateelta suojautumiseen, todennäköisesti asusteiden koristeellisuuden vuoksi.

Sateenvarjo_Keikarissa

Keskiajan kirjallisuudessa viittaukset sateenvarjoihin ovat niin harvinaisia, ettei asuste ilmeisesti ollut kuin satunnaisesti käytössä. Vasta vuonna 1708 kirjattiin sanakirjamerkintä sateenvarjosta, kun Kersey’s Dictionary määritteli sen ”varjoksi, jota naiset yleisesti käyttävät sateensuojana”. Vaikka mielikuva sateenvarjosta erityisesti englantilaisena esineenä on vahva, varjo ei kuitenkaan ollut yleisesti käytössä saarivaltiossa. Tästä puhuu omaa kieltään kenraali James Wolfen merkintä Pariisista vuodelta 1752. Siinä hän kummastelee paikallisten tapaa käyttää varjoa sateen ja auringon suojana. Vuonna 1850 julkaistun Notes and Queries: Umbrellas -teoksen mukaan Magdalen Hospitalin perustaja Jonas Hanway oli ensimmäinen vakituisesti sateenvarjoa käyttänyt englantilaismies. Hanway ryhtyi käyttämään varjoa 1750-luvulla ja kesti vuosia avointa pilkkaa kaduilla kulkiessaan. Yleinen ivahuuto oli ”Ranskalainen, ranskalainen! Mikset kutsu valjakkoa?!” Erityisesti hevoskuskit olivat sateenvarjoa vastaan, sillä sen pelättiin vievän heiltä elannon, kun sateen vuoksi ei tarvinnutkaan valjakkoa.

Sateenvarjo_Keikarissa2

Hiljalleen ajat sekä tavat muuttuivat, ja englantilaiset tottuivat enimmäkseen kätevään sateenvarjoon. Suosiota kuitenkin hidasti ajan jäykkä sosiaalinen rakenne, sillä sateenvarjo myös kertoi ettei sen käyttäjällä ollut varaa kulkea edes vuokravaunuissa. Moderni varjo kehittyi hiljakseen. Ensin Kiinassa keksittiin vahata ja vahvistaa aurinkovarjoja, sitten silkkipäällysteiset varjot öljyttiin ja lopulta materiaalit kevenivät yhä. Melkoinen jytkähdys seurasi vuonna 1852, kun Fox Umbrellas -yhtiön varjomestari Samuel Fox kehitti yleiseen käyttöön tulleen paragon-mallisen teräsrungon. Keppi oli herrasmiehen asuste aina ensimmäiseen maailmansotaan asti, jonka jälkeen hyvin kapea ja tiukasti rullattu pitkä sateenvarjo otti sen paikan. Yksityisautoilun yleistyessä miehet eivät enää jääneet säiden armoille, vaan kulkivat vaatteet kuivina paikasta toiseen.

Sateenvarjo_Keikarissa3

Edes keksinnöt eivät pelastaneet sateenvarjoa.1940-luvulla syntyivät nailonkuomut, 1950-luvulla itsestään auki taittuva mekanismi, 1960-luvulla pienet taiteltavat mallit. Samalla usein unohtuvan ja epäkäytännöllisen pitkän sateenvarjon kantaminen kävi rasitteeksi. Nykyisin sen on korvannut auto tai taittuva lyhyt sateenvarjo. Tässä mallissa vain ei ole samaa hienoa muotoa, eikä sen ympärysmitta ole yhtä suojaava kuin pitkän. Hyvin suunnitellun sateenvarjon alle mahtuu mies ja puoliso, jotka molemmat pysyvät sateelta suojassa tyylillä. Puinen varsi ja kahva ovat hienoja yksityiskohtia, jotka piristävät ankeaa sadepäivää.

Sateenvarjo_Keikarissa4

Jos kelpo varjo kiinnostaa, varma ja ajaton valinta on täysmusta varjo, jonka hienovaraiset koristeet ovat erikoisesta puusta valmistettu kahva ja varsi. Vapaa-ajalla värikäs tai kuvioitu varjo toimii paremmin kuin juhlava musta. Jos varjo on aina tiellä, se on kätevä säilyttää joko salkun kahvojen välissä tai päällystakin sisälle ommellun kiinnikkeen suojassa. Toinen vaihtoehto on hankkia marketin parin euron varjo, jonka saa nakata roskiin ja korvata uudella jokaisen tuulisen päivän jälkeen. Vuosien kuluessa näihin kertakäyttöisiin varjoihin on uponnut liki sama summa kuin jos olisi kerralla varjostanut itsensä kuntoon. Jos oma varjo tuppaa aina unohtumaan, pieni GPS-paikannin kahvaan asennettuna on hyvä lisä. Menneen ajan muoto ja tämän ajan materiaalit ovat voittamaton synteesi.

Sateenvarjo_Keikarissa5


Klassikon ennakkotilaus

4

March 10, 2015 by Ville Raivio

Klassikko on nyt mahdollista ennakkotilata lähettämällä viestiä osoitteeseen infoATkeikariPISTEcom. 320-sivuinen monivärijulkaisu saapuu painosta kluuttikanteen sidottuna huhtikuun lopulla, ja kulkee postissa ennakkotilaajille toukokuun alussa. Luonnollisesti mitään ei veloiteta ennen toimitusta. Hakemistoa, lähdeluetteloa tai sanastoa ei ole unohdettu, ja kansien välistä löytyy myös pieniä yllätyksiä. Todennäköisesti en lähde kiertämään Suomea signeerauskynä taskussa, joten ennakkoon tilaaminen on varmin keino saada kopionsa omistus- tai lahjakirjoituksen kera. Myös tietty maaginen symboli on mahdollisuus siitä erikseen Keikarin foorumilla tiedustelleille uskalikoille. Teoksen ennakkohinta on 43,50 euroa + postikulut.

Päivitys: nyt huomaan kirjani olevan halvempi Pohjoismaiden suurimmassa verkkokirjakaupassa, joten pieni myyntipuhe tai -kirjoitus on paikallaan. Suomessa kirjan tekijä voi ostaa kustantajalta omia teoksiaan erityishinnalla ja tämän jälkeen myydä niitä itse päättämällään summalla. Ennakkotilaamalla lukija voi siis tukea minua kasvottoman verkkokaupan tai satunnaisen kivijalkaliikkeen sijaan. Toki toiveeni on myydä monta kopiota itse, sillä Keikarin blogi sekä foorumi ovat olleet ilmaisia lukukokemuksia vuodesta 2008 alkaen, ja molempien sisältö on Suomessa ainutkertaista. Silti miltei 50 euroa tietokirjasta on suuri summa, enkä minäkään usein tällaisia opuksia hanki hyllylle. Pyydän siis lukijaa valitsemaan ennakkotilauksen, jos hän on ollut tyytyväinen Keikarin sisältöön ja nauttinut lukemisesta. Lupaan myös käyttää myynnistä verojen jälkeen kertyneet eurot kauniin elämän tavoitteluun, sillä kauneus on jalo tavoite, eikä se tarvitse selittelyjä. Kauneus perustelee itse itsensä.

Ville_Raivio_Klassikko_jokaisen_miehen_tyylikirja copy


Puvun hoito ja huolto

5

March 8, 2015 by Ville Raivio

Puku on yleensä vaatekaapin kallein yksittäinen hankinta. Käyttöesineenä sen huoltaminen on aina kannattavaa, jotta euroilleen saa kauemmin vastinetta. Yhden vuodenajan vaatteet säilyvät mainiosti vaatekaapin suojissa, aktiivikäytössä olevat vaatteet sen sijaan hyötyvät pienestä huollosta. Huoneenlämpöinen säilytyspaikka on varmin, sillä vetoisaan tilaan kulkee tuulen mukana pölyä ja hiukkasia, kun taas kuumassa takkien liimatuet voivat sulaa. Päivän aikana puku kerää pölyä ja tomua ympäristöstään, mutta myös koko määrän kehon lämpöä ja kosteutta. Tämän vuoksi puvut hyötyvät jalkineiden ohella vuorokauden mittaisesta levosta, jonka aikana villapuvun rypyt yleensä katoavat tai hälvenevät, ja liinakangasmateriaali palautuu muotoonsa kosteuden kaikotessa. Pölystä, irtohiuksista ja muusta pienestä pääsee vaateharjalla, kuivunut rapa lähtee useimmiten kostealla rätillä ja harjaamalla.

Kuivapesun kemikaalit kuluttavat kangasta ja tukimateriaaleja. Tämän vuoksi pesulan tulisi olla viimeinen keino ikävän tahran poistamiseen, kun muut konstit ovat pettäneet. Vanhan koulukunnan Savile Row -räätälit pidättäytyvät kuivapesusta kokonaan ja luottavat höyrysilitysrautaan, veteen, paineeseen ja harjaamiseen, joilla myös suuri osa tahroista poistuu. Öljy sekä rasva ovat tahroista vaikeimpia, mutta sappisaippua tekee ihmeitä moneen vaivaan. Voimakkaan hien hajuun auttaa joko tuuletus, höyry tai otsonilaitteen voimakas hajunpoisto. Irronneet napit ja revennyt vuorikangas ovat helppoja korjata, ja tarvittaessa ompelija vaihtaa uudet. Vanhan puvun ilme muuttuu suuresti vuorin tai nappien vaihdosta. Myös puvun leikkausta voi hienovaraisesti muuttaa kavennuksilla tai levennyksillä, jos vaatteessa on saumavaraa.

Kun puku ei ole yllä, sen olisi hyvä olla henkarilla, joka täyttää hartiat jetsulleen. Näin harteiden yllä olevat tukirakenteet sekä päälliskangas säilyttävät muotonsa. Housujen säilyttämiseen on useita henkarimalleja, ja kokemuksen perusteella suosittelen keinohuovan kaltaisella nukalla päällystettyjä henkareita. Niistä eivät housut lipsu. Housujen prässit saavat pukineen näyttämään siistimmältä ja kankaan pysymään lähempänä jalkoja, joten ne on hyvä silittää paikoilleen silloin tällöin. Prässätessä silitysrautaa vain painetaan voimakkaasti alaspäin. Jos rautaa liikuttaa niin kuin kauluspaidan kanssa on tapana, housujen villakangas yleensä rypistyy useasta kohdasta. Myös takki hyötyy muotoa ja siistiä pintaa tuovasta prässäyksestä, mutta se on vaativa laji, joka on paras jättää henkiräätälinsä huoleksi.


Klassikko on kevään kirjauutuus

0

March 4, 2015 by Ville Raivio

Viimeisetkin valokuvat on vihdoin otettu ja Klassikko: jokaisen miehen tyylikirja saapuu kirjakauppoihin huhtikuun lopulla. Parhaamme mukaan vältimme kuvissa näkyviä logoja, sillä Klassikon tavoitteena ei ole edistää valmistajien X myyntiä. Tämä ikävä piilomainonta on esimerkiksi Täydellisen herrasmiehen kurjentaja. Markkinoinnin sijaan kuvissa on pääosassa vaatteet: niiden kankaat, leikkaukset ja yksityiskohdat, jotka ovat vaatteen tekijät. Klassikon kansikuva on taiteilija Ville Wikstedtin sulkimesta peräisin, kappaleiden alkusivut on piirtänyt kuvittaja Massimiliano Mocchia di Coggiola, ja vanhojen tyylikuvitusten hengessä vaatteita on kuvittanut Lauri Teivonen. Suurin osa valokuvista on Matti Raivion ottamia. Teoksen taittaa ansioitunut typografi Markus Itkonen. Toivon mukaan kokonaisuus on kovin miellyttävä ja perin klassinen.


Tikkurilan lukion Tyylit 2005 -näyttely

1

February 28, 2015 by Ville Raivio

Kiinnostuin vaatteista yläasteiässä. Sattuman kautta päädyin myöhemmin Vantaan Tikkurilassa seisovaan Suomen suurimpaan lukioon, jossa oli noin tuhat oppilasta välitunneilla tarkkailtavaksi. Tähän ikään mennessä kiinnostus oli kasvanut intohimoksi, joka ei vielä ollut löytänyt klassista ankkuria, sillä klassista vaatetyyliä ei teinien yllä näe. Monia muita asuja sen sijaan löytyi ja halusin tallentaa näkemääni, joten pystytin omaksi huviksi Tyylit 2005 -näyttelyn, johon valokuvasin lukioni oppilaita koulun käytävillä ja ulkoalueella. Myöhemmin näyttely kulki Lumon lukioon ja sittemmin siirtyi laatikkooni ja koneen muistille, josta sen nyt kaivoin esiin, jotta saman koulun jakaneet eivät unohtuisi. Tyylit 2005 kuvaa mahdollisimman monia eri tyylisuuntia ja mukaan 25 hengen otantaan mahtui hevaria, japania, rokkaria, vintagea, hopparia sekä tavista. Kuvien ohessa oli myös lyhyt haastattelu, jossa kuvattu kertoi asunsa taustasta. Myöhemmin sain kuulla Hel-looksin vasta syntyneen kuvaamaan pääkaupungin asuja samalla eetoksella ja hylkäsin suunnitelmani tyylejä tallentavan sivuston luomisesta. Alla on näyttelyn esipuhe, kuvat sekä haastattelut vuodelta 2005. Toivon mukaan lukija tunnistaa yhden tai toisenkin hengen, ja kuvat löytävät vihdoin tiensä myös kuvatuille.

Esipuhe

Sananen kuvaajalta

Vietän usein välituntejani alakäytävän värikkäillä sohvilla, ja joskus lempipaikkani varastaa jokin kuvaamataidon kurssityönäyttely, valitettavan usein heikkotasoinen sellainen. Kolmannen lukiovuoteni syksyllä päätin täyttää tämän tilan jollakin tasokkaammalla: omalla valokuvanäyttelylläni, johon kuvaisin Tilun oppilaiden pukeutumistyylejä. Katsojien tuli saada syvällisempi käsitys kuvatuista persoonista, joten kaikille yhteinen haastattelu oli paikallaan. Valtaosa lukiomme oppilaista on enemmän tai vähemmän samankaltaista vaatemassaa, joten päätin kuvata näyttelyyni tavis-MissSixtyjen ja -MicMacien joukosta edukseen erottuvia yksilöllisiä pukeutujia. Valitettavasti moni ei halunnut lahjoittaa persoonaansa näyttelyyn ja kielsi kuvaamisen, joten vaihdoin suunnitelmiani.

Näyttelyni ei kattaisikaan vain yksilöllisiä tyylejä, vaan suurimman osan Tilun pukeutumistyyleistä. Lukiosta löytyy useampia Lolita-, Heavy Metal- tai Hip-Hop – estetiikan mukaan pukeutuvia, joten valitsin näyttelyyni vain yhden edustajan jokaista tyylisuuntausta kohden. Näyttelyä tarkasteleva saattaa ihmetellä, miksi jokin kuvatuista on päässyt näyttelyyn. ”Eihän tuo nyt näytä mitenkään erikoiselta.” Heille vastaan jokaisen kuvatuista hipaisseen vain kuvaajan henkilökohtaista esteettistä silmää. Valitsin itse Tyylit 2005, kenties joku toinen kuvaa seuraavan vuoden Pukeutujat. Mukana on myös pakollinen ”tavis”, joka edustaa sitä massaa joka ei erotu pukeutumisellaan. Myös ne, jotka eivät koe omaa pukeutumistaan kovin tärkeäksi, saivat oman edustajansa.

Nuortenlehdet ja vaateyritysten omat julkaisut paasaavat oman tyylin löytämisestä ja tyrkyttävät heti perään suurten ”muotitalojen” valmiiksi luomia muotteja, joihin mukautumalla nuori näyttää heti tyylikkäältä ja trendikkäältä. Itse vihaan koko käsitettä muoti, josta elegantisti välinpitämätön Oscar Wilde totesi aikanaan:

”Muoti on niin sietämätön rumuuden muoto, että se täytyy vaihtaa pari kertaa vuodessa.”

Muoti on yksilöllisyyttä pelkäävien heroiinia. Muotitalot päättävät väreistä, asusteista ja vaatteista jotka ovat ”in” tiettynä hetkenä. Massat toimivat muodinluojien aivottomina marionetteina, jotka kiltisti ostavat, mitä neuvotaan. Muotia seuraamalla pysyy taatusti loitolla kaikesta yksilöllisyydestä, jonka vaatteilla voi luoda – siksi nostankin hattuani kaikille omaa tyyliään noudattaville, jotka eivät toisten mielipiteistä perusta.

Tyylit 2005 todistaa, ettei tyylikkyys vaadi rahaa. Noin 200 euroa riitti useimmille haastatelluille, osa löysi tyylinsä kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksista huomattavasti halvemmalla. Yksilöllinen tyyli on melko helppo saavuttaa: voi suosia kalliita merkkivaatteita, joita ei kävele vastaan joka toisessa kadunkulmassa, ostaa vaatteensa käytettyinä tai valmistaa ne itse. Myös ennakkoluuloton yhdistely tuo erottuvuutta. Osa haastatelluista oli luonut tyylinsä täysin itsenäisesti, osa oli omaksunut harvinaisemman vaate-estetiikan, mutta suurin osa oli hakenut inspiraatiota tyyli-idoleilta, erityisesti muusikoilta.

Medioissa haastatellut vaatealan ammattilaiset ovat väittäneet, etteivät suomalaiset osaisi pukeutua. Tämä pätee valtaosaan varttuneemmasta väestöstä, jotka muodostavat valtaosan kylmiä väreitä aiheuttavasta tuulipukukansasta, mutta nuoret osaavat pukeutua. Pahvilta suussani maistuva käsite globalisaatio on tuonut muun muassa kaukaa Japanista monenkirjavat J-Pop-, J-Rock-, ja Lolita-tyylit koettelemaan konservatiivisten pukeutujien tyylisilmää. Valtaosa tyylikkäästä väestöstä on nuorisoa tai nuoria aikuisia. Tilastojen mukaan kaikista Euroopan maista juuri Suomessa käytetään vähiten rahaa pukeutumiseen; olemme vuodesta toiseen peränpitäjinä Kreikan ja Espanjan kyseenalaisessa seurassa. Kenties nousemme tilastoissa uusien ennakkoluulottomien kuluttajasukupolvien myötä ylemmäs.

Tyylit kertovat myös aikakautensa yhteiskunnasta. 1900-luvun alussa kansalaiset pukeutuivat varojensa ja yhteiskunnallisen asemansa mukaisesti, eikä herrasmies, tai -nais suinkaan voinut lähteä kaupungille missä tahansa asussa. 60-luvun hippivuosien kukkapainatukset, hiuspannat ja rennot vaatteet sekä 70-luvun muhkeat housunlahkeet ja paidankaulukset olivat oman aikansa lapsia. Kuten yksi haastatelluista sanoi: monet menneet tyylit vaikuttavat nykyään naurettavilta, paitsi tietenkin 80-luvun vaatetus, joka oli salaliitto ihmiskunnan nolaamiseksi (ja erinomaisen onnistunut sellainen).

Kenties kaikki mihin nyt verhoudumme on 50 vuoden päästä digi-tv:n suosikkikomedian vakioaineistoa.

Aina on ollut (ja myös tulee olemaan) niitä, joita pukeutuminen ei suuremmin innosta – kunhan ei alastonna kaduilla hypähtele eivätkä pikkulapset kilju nähdessään, siinäpä se. He menettävät valtaisan mahdollisuuksien maailman suhtautumisellaan vaatteisiin. Jokainen voi vaatetuksellaan kätevästi ilmaista mielipiteensä, mieltymyksensä, ajatusmaailmansa ja samaistumisensa johonkin ihmisryhmään. Nuhruinen ulkoasu voi toki kertoa professorin omistautumisesta työlleen tai taiteilijan ja runoilijan sfääreissä leijuvista kontemplaatioista, mutta useimmiten ihmiset onnistuvat näyttämään harvinaisen typeriltä. Tietenkään tätä ei sanota ääneen (paitsi humalan säestämänä perjantai-iltana), mutta useimmiten ensivaikutelma syntyy juuri ulkoasusta. Moni pöndeltä näyttävä paljastuisi huumorintajuiseksi ja sympaattiseksi ihmiseksi, jos vain saisi tilaisuuden puhua ajatuksensa julki. Kaikkien kanssa ei tule mahdollisuutta keskustella, joten on tärkeää tuoda persoonansa esiin jo ulkomuodossaan.

Näyttelyni valmistui hiljalleen syksyn kuluessa, kunnes kuulin www.hel-looks.com – sivustosta. Riensin sivustolle vain huomatakseni, että osa näyttelyyni valituista oppilaista oli jo päässyt saitille kuvattujen joukkoon – joku toinenkin oli kiinnostunut tyylien tallentamisesta! Viimeistään HEL-LOOKS todistaa skeptiselle, että suomesta löytyy valtaisa persoonallisten tyylien kirjo, johon voi törmätä onnella ja avoimilla silmillä.

Kiitokseni kuvataiteenopettaja Juhalle, kouluisännille, kirjastonhoitajalle ja kaikille näyttelyyn osallistuneille. Kaikki oppilaat on kuvattu Tikkurilan lukiossa, tai lukion pihalla.

Tarkkailkaa vaatteita toistenne yllä, ja ennen kaikkea kysykää itseltänne: ”mitä pukeutumiseni kertoo minusta?

Vantaalla 11.12.2005
(Muokattu 23.4.2006)
Ville Raivio

* * *

Haastattelukysymykset

1) Nimi ja luokkaryhmäsi?

2) Kuvaile tyyliäsi yhdellä sanalla.

3) Miksi pukeudut juuri näin, miksi juuri tämä tyyli miellyttää sinua?

4) Kuinka paljon kaikki päälläsi oleva on maksanut yhteensä?

5) Nautitko shoppailusta?

6) Mikä on turhin vaate jonka muistat ostaneesi? Miksi?

7) Ostatko vaatteita merkkien perusteella? Miksi/miksi et?

8) Uskotko pukeutuvasi tällä tavalla vielä 5 vuoden päästä? Miksi/miksi et?

9) Onko sinulla tyyli-idoleita? Miksi juuri hän/he?

10) Ihailetko jotain pukeutumistyyliä menneiltä vuosisadoilta, tai vuosikymmeniltä? Miksi/miksi et?

11) Vaikuttaako jokin musiikkigenre vahvasti pukeutumiseesi? Miksi?

12) Tunnustatko lukeneesi pukeutumisvinkkejä lehdistä, tai katsoneesi niitä TV:stä?

13) Minkälainen tyyli vastakkaisessa sukupuolessa kiinnittää huomiosi? Miksi?

14) Käytätkö lapsityövoimalla tuotettuja vaatteita? Miksi tai miksi et ?

15) Pukeudutko elääksesi, vai elätkö pukeutuaksesi?

16) Mitä pukeutumisesi kertoo sinusta?

* * *
Tikkurilan_lukion_Tyylit_2005-näyttely_Laura

Laura – “Rock-boheemi”

”Pukeudun näin, koska tämä tyyli on minä. Sillä ilmaisen itseäni.

Kaikki päälläni oleva on maksanut noin 300 euroa.

Nautin shoppailusta silloin tällöin, jos olen hyvässä seurassa ja löydän hienoja vaatteita.

Turhin ostamani vaate oli eräs toppi, joka ei sovellu yleiseen käyttöön.

Suosin välillä merkkejä, koska tiedän joidenkin merkkien mallistojen sopivan itselleni.

En usko muuttuneeni 5 vuoden päästä niin merkittävästi, että se olisi vaikuttanut pukeutumiseeni.

Tyyli-idolini ovat kaikki boheemit ihmiset, niin kadulla näkemäni kuin julkisuuden henkilötkin, koska löydän itsestäni jotain boheemia.

Pidän 70- ja 80-luvun Glam Rock –tyylistä ja muinaisgoottien pukeutumisesta. Löydän myös itseni osittain Glam Rockista.

Pukeutumiseeni vaikuttaa vahvasti koko Rock-genre, joka iski minuun vahvasti noin vuosi sitten.

Luen pukeutumisvinkkejä lehdistä, koska niistä voi löytää jotain mielenkiintoista.

Tietoisesti massasta erottuminen, niittivyöt, mustat vaatteet, huivit ja erilaisuus kiinnittävät huomioni miesten pukeutumisessa.

Käytän lapsityövoimalla tehtyjä vaatteita, mutta yritän välttää niiden ostamista, jos mahdollista. Jos vaate on tarpeeksi hieno, en voi olla ostamatta sitä. En voi myöskään olla täysin varma, onko jokin vaate lapsen tekemä.

Pukeudun elääkseni, mutta elän myös pukeutuakseni.

Pukeutumiseni kertoo minusta persoonani.”

Tikkurilan_lukion_Tyylit_2005-näyttely_Timo

Timo – ”Flegmaattinen”

”Pukeudun näin, koska tämä tyyli kuvastaa parhaiten asennettani.

Kaikki päälläni oleva on maksanut 200-250 euroa.

En shoppaile. Käyn ostoksilla vain, kun todella tarvitsen jotain.

En muista turhinta ostamaani vaatetta.

En osta vaatteitani merkin perusteella, niiden ulkonäkö on minulle tärkeämpi.

Uskon pukeutuvani tällä tavoin vielä 5 vuoden päästä, mutten osaa kuvailla miksi. Minulla vain on sellainen aavistus.

Minulla ei ole tyyli-idoleita, koska haluan luoda oman tyylini itse.

Pidän 80-luvun alkupuolen Old School –skeittareiden tyylistä, koska se on rentoa ja huoletonta.

Musiikkityyleistä pukeutumiseeni ovat vaikuttaneet Rap, josta olen omaksunut löysät vaatteet, ja Psyke-skene, jonka psykedeeliset happopainatukset vetoavat minuun.

En tunnusta lukeneeni tyylivinkkejä lehdistä.

Vastakkaisessa sukupuolessa kiinnitän huomioni persoonalliseen pukeutumiseen ja ‘luonnollisiin’ vaatteisiin, koska niissä nainen on oma itsensä ja erottuu joukosta.

Käytän lapsityövoimalla tuotettuja vaatteita, koska en katso missä maassa vaate on tehty. Vaatteen ulkonäkö on minulle tärkeämpää kuin maa, jossa se on tuotettu.

Pukeudun elääkseni.

Pukeutumiseni kertoo minusta imagoni.”

Tikkurilan_lukion_Tyylit_2005-näyttely_Sara

Sara – “Uuskonservatiivinen”

”Pukeudun näin, sillä pidän tästä tyylistä. En usko Suomesta löytävän toista muslimityttöä, joka pukeutuisi samankaltaisesti.

Kaikki päälläni oleva on maksanut noin 150 euroa.

Tykkään shoppailusta joskus. On kiva saada kaikkea uutta.

Turhin ostokseni on ollut sukkapari, jota en sittemmin tarvinnut.

En osta vaatteita merkin perusteella, sillä vastustan merkkejä. Merkkivaatteet ovat lisäksi kalliimpia.

Uskon pukeutuvani näin vielä 5 vuoden päästä, koska pidän tyylistäni tällaisena, enkä halua muuttaa sitä.

Minulla ei ole tyyli-idoleita, mielestäni jokaisen pitäisi luoda oma tyylinsä itse.

Pidän 50-luvun herraskaisesta pukeutumisesta, samoin 30-luvun klassisesta tyylistä.

Punk vaikuttaa pukeutumiseeni, vaikka siinä onkin enemmän kyse asenteesta kuin vaatteista. Samoin 60-luvun Rock, joka on erityisen hyvää musiikkia.

En katso paljoa teeveetä, enkä lue teinilehtiä, kuten Demiä tai Cosmopolitania, joten en myöskään saa niistä pukeutumisvinkkejä.

Rento ja omaperäinen pukeutuminen vetoaa, tyylin pitäisi myös kertoa jotain kantajansa ajatusmaailmasta.

En tiedä käytänkö lasten tekemiä vaatteita, sillä en katso missä maassa vaatteeni on tehty. Toivottavasti en käytä…

Pukeudun elääkseni.

Pukeutumiseni kertoo minun olevan elävä ristiriita, sillä pukeudun osittain muslimiperinteen mukaisesti, osittain länsimaisesti.”

Tikkurilan_lukion_Tyylit_2005-näyttely_Suvi

Suvi – “Viihtyisä”

”Viihdyn omassa tyylissäni, en haluasi pukeutua toisin.

Kaikki päälläni oleva on maksanut 130 euroa.

Olen vasta hiljakkoin innostunut shoppailusta. On hauska löytää kaikkea uutta täydentämään tyyliäni.

Turhin ostokseni on ollut harmaa valkoraidallinen paita, jossa on ¾ hihat. Kaupassa se vaikutti mukavalta, muttei enää jälkeenpäin natsannut.

Merkillä ei ole väliä. Vaatteen tuntu ja ulkonäkö ovat tärkeämpiä.

On hyvin mahdollista että pukeudun näin vielä 5 vuoden päästä. Vaatteeni ovat elämäntyylikysymys, joten tyylini saattaa muuttua uusien kokemusten myötä. Tuskin paljoa, mutta hitusen.

Mikään menneistä tyyleistä ei ole erityisen koskettava, mutta kaikista löytyy jotain hyvää.

Hip-Hop vaikuttaa tyyliini eniten, sillä musiikki on lähellä sydäntäni. Hip-Hopista tulee sellainen tietty ‘pehmeä’ olemus.

Jotain pientä olen saattanut löytää lehtien tyylivinkeistä, mutten yleensä ota niistä oppia.

Miehen tulee olla rennosti pukeutunut, muttei liian siisti tai pyntätty. Mieluummin joku hieman resuinen kuin joku puvussa kulkeva. Hänen täytyy myös viihtyä vaatteissaan.

Käytän lapsityövoimalla tehtyjä vaatteita. Jos vaate on tarpeeksi hieno, en välitä valmistusmaasta.

Pukeudun elääkseni.

Tyylini kertoo minun olevan leppoisa, ja että pidän tyylistäni sekä elämäntavastani.”

Tikkurilan_lukion_Tyylit_2005-näyttely_Sallamari

Sallamari – “värikäs”

”Tämä tyyli on ainoa, joka kuvaa sisintäni ja luonnettani.

Kaikki päälläni oleva on maksanut noin 120 euroa.

En pidä shoppailusta, koen sen ahdistavaksi. Kaupoissa on liikaa ihmisiä, vaatteita ja valinnanvaraa. Lopulta huomaan että kaikki vaatteet ovat liian samankaltaisia, enkä osaa valita.

Turhin ostokseni ovat sateenkaarenväriset polvisukat, joita en ole koskaan pitänyt.

Jos haluan ostaa hyvälaatuisia ja kestäviä vaatteita, ostan merkkien perusteella. Muutoin merkillä ei ole minulle väliä.

Uskon pukeutuvani osittain samalla tavoin 5 vuoden päästä, tosin tyylini muuttuu iän ja ympäristön myötä.

Minulla ei ole tyyli-idoleita, haluan pukeutumiseni olevan lähtöisin itsestäni.

Mikään historian pukeutumistyyleistä ei vetoa minuun.

Kuuntelen niin monenlaista musiikkia, ettei mikään tietty vaikuta pukeutumiseeni.

Pukeutumisvinkkejä olen lukenut mielenkiinnosta, en tosin ole saanut niistä mitään irti.

Huomaan kaikki poikkeavasti pukeutuvat miehet, muut ovat samankaltaista massaa, jonka keskeltä ei erotu yksilöitä.

En tiedä pukeudunko lapsityövaatteisiin, en kiinnitä asiaan huomiota.

Pukeudun elääkseni.

Vaatteeni kertovat, että kiinnitän huomiota siihen, mitä aamulla vedän päälleni. Jotkut voivat suhtautua tyyliini välinpitämättömästi, jotkut voivat kiinnittää siihen huomiota.”

Tikkurilan_lukion_Tyylit_2005-näyttely_Peter

Peter – “Hip-Hop”

”Noudatan tätä tyyliä koska se miellyttää minua, ja koska se kuvaa elämäntapaani.

Kaikki päälläni oleva on maksanut noin 400 euroa.

En nauti shoppailusta, koska minulla ei ole siihen varaa usein.

Turhin ostokseni oli yöpuku, jonka totesin liian kuumaksi.

En suosi merkkejä, vaatteen ulkonäkö on tärkeämpi.

Pukeudun jotakuinkin tällä tavoin vielä 5 vuoden päästä, koska tämä tyyli ei ole vain hetken huumaa.

Minulla ei ole tiettyjä tyyli-idoleita, Hip-Hop on tyyli-idolini.

Ihailen barokkipukeutumista, koska siinä oli mukana suuria tunteita ja suuria kermakakkuja. Myös antiikin Kreikan pukeutuminen on upean yksinkertaista.

Pukeutumiseeni vaikuttaa Hip-Hop, koska se on musiikillisesti miellyttävää ja kuvaa ajatusmaailmaani.

En ole lukenut vinkkejä lehdistä, koska en koe pukeutumista niin tärkeäksi seikaksi itselleni.

Huomaan omaperäisesti pukeutuneet naiset, ja naiset jotka tuovat ajatusmaailmaansa julki pukeutumisellaan.

Käytän lapsilla teetettyjä vaatteita, en katso kaupassa missä maassa vaatteeni valmistetaan.

Pukeudun elääkseni.

Tyylini takia monilla ihmisillä voi olla ennakkoluuloja suhteeni.”

Tikkurilan_lukion_Tyylit_2005_näyttely_Pekko

Pekko – “Semi-Rock”

”Haluan tuoda julki ajatusmaailmaani pukeutumisellani.

Kaikki päälläni oleva maksoi noin 200 euroa.

Pidän shoppailusta, on mukava tehdä uusia löytöjä.

En ole koskaan ostanut mitään turhaa.

En osta merkkien mukaan, merkkivaatteet vain maksavat enemmän.

En pukeudu näin 5 vuoden päästä, sillä tyylini on jatkuvassa muutoksessa.

Minulla ei ole tyyli-idoleita, sillä koen tyylin olevan enemmän jokaisen oma juttu. Ei jotain, mitä jäljitellään toisilta.

Keskiaikaiset vaatteet ovat hienoja, samoin 70-luvun Punk-tyyli.

Pukeutumiseeni vaikuttavat Punk ja Rock, jotka iskevät minuun vahvemmin kuin muut musagenret.

En ole lukenut vinkkejä lehdistä, minulle ei ole tullut tarvetta ulkopuoliseen apuun pukeutumisessa.

Huomaan omaperäisesti ja erilaisesti pukeutuneet naiset. On hienoa, jos joku uskaltaa laittaa päällensä muutakin kuin ne Miss Sixtyt…

En yleensä käytä suurimpien merkkien vaatteita, mutten ole varma omistanko lapsilla tuotettuja vaatteita. En ole perehtynyt asiaan.

Pukeudun elääkseni.

Toivon, että pukeutumiseni viestii edes jonkinlaista erilaisuutta.”

Tikkurilan_lukion_Tyylit_2005-näyttely_Miikka

Miikka – ”Flow”

”Pukeudun tällä tavalla, koska näin näytän mielestäni hyvältä.

Kaikki päälläni oleva on maksanut noin 150 euroa.

Nautin shoppailusta, koska silloin pääsen kokeilemaan miltä näytän erilaisissa vaatteissa.

Turhin ostamani vaate oli eräs erittäin typerän näköinen villapaita.

En osta vaatteitani merkkien perusteella, koska merkit tuovat lisähintaa. Vaatteiden ulkonäkö on minulle merkkiä tärkeämpi.

Uskon pukeutuvani näin vielä 5 vuoden päästä, koska mielestäni jokainen pukeutuu koko elämänsä ajan sillä tavalla, jonka kokee parhaiten sopivan itselleen.

Minulla ei ole tyyli-idoleita. Poimin oman tyylini sieltä täältä.

Pidän 1900-luvun alun mafiagangsterien tyylistä. Kunnioitan sitä tyyliä, vaikken itse haluaisikaan pukeutua niin.

Valtavirtakonemusiikki vaikuttaa pukeutumiseeni jonkin verran, koska pidän elektronisesta musiikista.

Olen lukenut pukeutumisvinkkejä lehdistä, mutten ole tietoisesti noudattanut niitä.

Naisten pukeutumisessa matalalantiofarkut ja tiukat topit vetoavat ‘pikkuaivoihini’…

Käytän lapsilla teetettyjä vaatteita, koska olen niin kylmä ihminen ettei lapsityövoiman käyttö hetkauta minua. Aasiassa tehdyt vaatteet ovat myös halvempia.

Pukeudun elääkseni.

Pukeutumiseni kertoo minun olevan melko normaalia kastia.”

Tikkurilan_lukion_Tyylit_2005-näyttely_Miia

Miia – “Itseilmaiseva”

”Pukeudun osaksi fiilispohjalta, osaksi puhtaasti ulkonäöllisistä syistä.

Kaikki päälläni oleva on maksanut noin 30 euroa. Suosin kirpputoreja vaateostoksissani.

Pidän shoppailusta, koska tykkään uusista vaatteista. Minulla on myös paljon ideoita asukokonaisuuksista ennen ostoksille lähtöä. On upeaa, jos saan ideani täytettyä.

En muista mitään yksittäistä turhinta ostostani, mutta kotona minulla on paljon käyttämättömiä vaatteita odottamassa muokkaamista.

En osta vaatteita merkkien perusteella, katson enemmän vaatteen ulkonäköä. Merkkivaatteet ovat myös kalliimpia.

Uskon pukeutuvani samoin viiden vuoden kuluttua. Pukeutuminen on ollut minulle jo kauan keino itseni ja ajatusmaailmani ilmaisemiseksi. Uskon, että näin tulee olemaan myös jatkossa.

Minulla ei ole tyyli-idoleita: en ole löytänyt ketään, jonka tyyli pystyisi kattamaan kaiken sen, mikä minua pukeutumisessa kiinnostaa.

Pidän 70-luvun Punk- ja Glam Rock –tyyleistä ja niiden ajatusmaailmasta. 60-luvun Rauha ja Rakkaus vetoaa myös, samoin Barokkiajan massiiviset vaatteet. Vaatteiden historia kiinnostaa minua.

Pukeutumiseeni vaikuttavat Glam Rock, Punk sekä jokin aika sitten iskeneet Indie ja Indie Rock. Kaikista tyyleistä löytyy jotain monipuolista ja erilaista.

Luen lehdistä pukeutumisvinkkejä, mutten saa niistä paljoa irti. Katumuoti ja vaatteiden käyttö itseilmaisun välineinä ovat paljon kiinnostavampia.

Omalaatuisesti pukeutuvat miehet huomaan. Tyylin ei tarvitse olla mitenkään outo tai poikkeava, kunhan erottuu massasta. Massapukeutuminen on erittäin tylsää ja omalaatuinen pukeutuminen kertoo omalaatuisesta persoonasta.

Käytän lapsityövoimalla tehtyjä vaatteita, sillä olen jo ehtinyt kiintyä moniin vaatteisiini jotka ovat esim. Kiinassa tai Bangladeshissa tehtyjä. En silti haluaisi tukea lapsityövoiman käyttöä.

Elän pukeutuakseni, mutta se ei silti tarkoitta, että elämäni pyörisi ainoastaan vaatteiden ympärillä.

Toivottavasti pukeutumiseni kertoo katsojille jotain ajatusmaailmastani sekä sen, etten ole mikään vakava ihminen.”

Tikkurilan_lukion_Tyylit_2005-näyttely_Laura2

Laura – “Minä”

”Tyylini vaihtelee mielialojeni mukaan. Joskus pukeudun löysiin housuihin, joskus haluan laittaa minihameen.

Kaikki päälläni oleva on maksanut 500 euroa.

Uusien vaatteiden shoppailu on aina kivaa!

Turhin ostokseni oli musta toppatakki, joka oli liian iso minulle.

Merkkivaatteet ovat usein tylsiä…vaatteen ulkonäkö on merkkiä tärkeämpi.

Pukeuduin jo 5 vuotta sitten samoin, joten pukeudun varmasti samalla tavoin vielä tulevaisuudessa.

Minulle ei ole tyyli-idoleita, sillä oma tyylini ei ole mitään, jonka voisi kategorioida. Poimin ideoita kaikesta vastaan tulevasta.

Kaikki vanhat tyyli on hölmöjä. Kymmenen vuoden päästä jopa oma tyylinikin voi näyttää todella typerältä.

Musiikkimakuni ei näy pukeutumisessani, kuuntelen niin monia eri genrejä.

Luen tyylivinkkejä, mutten usko bonganneeni lehdistä mitään kovin fiksua.

Miehen tyylillä ei ole niin paljon väliä, mutta hänen täytyy näyttää siistiltä. En halua nähdä parin viimepäivän ruokalistaa paidan kauluksella.

Pukeudun ehkä lasten tekemiin vaatteisiin, en katso missä maassa vaatteeni on valmistettu.

Pukeudun elääkseni.

Minä olen mitä olen, toisten mielipiteet eivät kiinnosta. Laitan päälleni tasan sitä, mitä haluan.”

Tikkurilan_lukion_Tyylit_2005-näyttely_Katja

Katja – “Mukavuus”

”Pukeudun mahdollisimman mukavasti. Mukavuus on minulle tärkeintä.

Kaikki päälläni nyt oleva on maksanut noin 150 euroa.

Mikään ei inhottavampaa kuin uusien vaatteiden etsintä. Ei kumminkaan löydä mitään ja lopulta turhautuu.

Turhin ostokseni on Wanhojentanssipukuni.

En osta merkkien perusteella, ne eivät takaa hyvää laatua tai hienoa ulkonäköä.

Uskon pukeutuvani 5 vuoden päästä melko samoin, tosin siirryn varmaankin siistimpiin vaatteisiin.

Pidän tiettyjen ihmisten tyyleistä, mutten itse halua näyttää samalta kuin he.

70-luvun vaatteet ovat hienoja. Olen saanut monia sen aikaisia villapaitoja äidiltäni sekä tädiltäni. Ne ovat kaikki mukavia ja hyvännäköisiä.

En ainakaan tietoisesti pukeudu musiikkigenrejen mukaan. Musiikkimakuni ei tarvitse näkyä tyylissäni.

Huomaan useimmiten Rock-, Hevi- ja Reggae –tyyliä noudattavat tyypit.

Pyrin välttämään lapsityövaatteita, mutta aina rahatilanne ei vakaumusta salli. Jos tarvitsen todella jonkin vaatteen, ostan sen.

Luen tyylivinkkejä joskus ajankuluksi, mutten ota niistä mallia.

Pukeudun elääkseni.

Pukeutumiseni kertoo minun olevan tulevaisuuden vanhapiikatäti.”

Tikkurilan_lukion_Tyylit_2005-näyttely_Johanna

Johanna – “Hapero”

”Tässä tyylissä minulla on oma olo, en haluaisi pukeutua erilailla.

Kaikki päälläni oleva on maksanut 780 euroa.

Pidän shoppailusta, se vie murheet pois!

Turhin ostokseni…Dieselin farkut, joita olen käyttänyt kerran.

Suosin merkkejä ainoastaan laukuissa, koska on mukavaa satsata yhteen juttuun, minun tapauksessani käsilaukkuihin.

Aion pukeutua näin 5 vuoden päästä, koska en ole tantta vielä silloin. Minulla on vielä paljon vaatteita, jotka ovat peräisin 6. luokalta, ja joita käytän yhä.

Tyyli-idolini on Hilary Duff, jolla on pirteä tyyli. Hän käyttää paljon värejä ja yhdistelee eri kokonaisuuksia vapaasti.

Pidän 1920-luvun Charleston-tyylistä. Se tuo mieleeni iloisen 20-luvun yksinkertaisine vaatteineen.

En katso musiikkivideoita enkä osta monia levyjä, enkä myöskään yhdistä musiikkia pukeutumiseeni.

Luen tyylilehtiä, sillä niistä voi löytää monia kivoja ideoita.

Miehinen perustyyli vetoaa, mutta miehen täytyy uskaltaa käyttää myös vaaleanpunaista väriä pukeutumisessaan ja olla sinut tyylinsä kanssa.

Tuen lapsityövoimaa osittain, sillä ostan paitoja kaupoista, jotka käyttävät lapsityövoimaa. Muut vaatteeni ostan toisista myymälöistä.

Eläydyn pukeutuakseni.

Tyylini perusteella moni voi luulla minun olevan pinnallinen ihminen, joka haluaa pukeutua vain merkkivaatteisiin, ja jolle rahalla on paljon merkitystä. Saatan vaikuttaa siltä, mutta se ei ole totta.”

Tikkurilan_lukion_Tyylit_2005-näyttely_Jesse

Jesse – “Uskottava”

”Pukeudun tällä tavoin, koska tämä tyyli on lähinnä luonnettani.

Kaikki päälläni oleva on maksanut päälle 200 euroa.

Nautinko shoppailusta..? En helvetissä!

Minulla ei ole turhinta ostosta, sillä en koskaan osta mitään turhaa.

En tue merkkejä, vaatteiden mukavuus on minulle paljon tärkeämpää.

Aion pukeutua näin vielä 5 vuoden päästä. En usko tyylisuuntani vaihtuvan lähiaikoina.

Tyyli-idolini on Judas Priestin laulaja Rob Halford, koska hänessä kiteytyy kaikki, mikä omassa tyylissäni on olennaista.

En ihaile minkään menneen aikakauden pukeutumista.

Musiikkigenreistä pukeutumiseeni vaikuttavat eniten Black Metal, Äijähevi ja Doom Metal. Näiden genrejen synkkyys vetoaa.

En lue pukeutumisvinkkejä lehdistä, koska en tarvitse muita kertomaan kuinka minun kuuluisi pukeutua.

Naisten pukeutumisessa kiinnitän huomioni samantapaiseen tyyliini kuin minulla.

En kiinnitä huomiota vaatteitteni valmistusmaahan. Lapsityövoiman käyttö ei kiinnosta minua.

Pukeudunko elääkseni vai elänkö pukeutuakseni…vastaus on kyllä.

Tyylini kertoo minusta: ’Hell was full so I came back!’”

Tikkurilan_lukion_Tyylit_2005-näyttely_Heidi

Heidi – “Epätavanomainen”

”Pukeudun tällä tavoin, sillä haluan erottua massasta.

Kaikki päälläni oleva on maksanut yhteensä 200–250 euroa.

Tykkään shoppailusta ja uusien vaatteiden saamisesta.

Turhin ostokseni on ollut yksi bilepaita, joka ei ollut käytännöllinen.

En osta vaatteitani merkkien perusteella, koska merkit eivät kiinnosta minua. Yritän lisäksi välttää merkkituotteita, vaatteen ulkonäkö on paljon tärkeämpi.

Uskon pukeutuvani tällä tavoin vielä 5 vuoden kuluttua, sillä olisi kallista uusia koko vaatekaappini, eikä usko että minulle tulee tarvetta tyylinvaihtoon. Vaatemielipiteeni ovat jo ehtineet vakiintua.

Tyyli-idoleitani ovat kaikki, joilla on massasta erottuvia vaatteita, sekä Mötley Crüen basisti Nikki Sixx.

Ihailen kaikkien 80-luvun rokkareiden tyyliä, pidän Rock-vaatteista.

Musiikkityyleistä pukeutumiseeni vaikuttaa eniten Rock, koska olen itsekin rokkari.

Olen lukenut tyylivinkkejä lehdistä, sillä niistä voi löytää jotain mistä itse pitää.

Miesten pukeutumisessa minuun vetoaa kaikki erikoisempi pukeutuminen ja Rock-tyyli. Huomaan herkästi näillä tavoin pukeutuneet miehet.

Käytän lapsityövaatteita, koska olen niin itsekäs kuluttaja, etten katso missä vaate on tehty. Lapsityövoiman käyttö ei hetkauta minua.

Välillä pukeudun elääkseni, joskus taas elän pukeutuakseni. Riippuu mielialasta.

Pukeutumiseni kertoo minkälainen ihminen olen: se kertoo luonteestani, kiinnostuksistani ja musiikkimaustani.”

Tikkurilan_lukion_Tyylit_2005-näyttely_Henri

Henri – “musta”

”Pukeudun näin, koska pitkät takit ovat aina olleet mielestäni tyylikkäitä, ja minulla on aina jokin hattu päässäni. Lisäksi musta on erinomainen väri.

Kaikki päälläni oleva on maksanut 270 euroa.

En nauti shoppailusta, haen kaupoista vain sen, mitä tarvitsen.

Turhin ostokseni on ollut Venäjän armeijan maastopuku, jolle en ole löytänyt juuri käyttöä.

En osta merkkien perusteella. Merkki on minulla aivan sama, kunhan vaate näyttää hyvältä.

Pukeudun näin vielä 5 vuoden päästä, koska tyylini on hyvä enkä ole aikeissa muuttaa sitä mitenkään.

Minulla ei ole tyyli-idoleita, koska ei ole juuri ketään jonka pukeutumista voisin jäljitellä omassa tyylissäni.

Menneistä tyyleistä pidän eniten Japanin samuraiden pukeutumisesta.

Death- ja Black Metal taitavat vaikuttaa pukeutumiseeni jonkin verran. Hevipukeutumisessa minua kiinnostavat erilaisuuden tunne verrattuna massaan sekä yhteenkuuluvuuden tunne muiden metallifanien kanssa.

En ole lukenut pukeutumisvinkkejä, sillä ne eivät yksinkertaisesti kiinnosta minua.

Vastakkaisella sukupuolella pidän samankaltaisesta pukeutumisesta kuin minulla, koska suurin osa ihmisistä pitää minua vähintäänkin outona. Joku samanlaisen tyylin omaava ei välttämättä tuomitsisi minua välittömästi.

En ole varma, käytänkö lasten tekemiä vaatteita, sillä en tarkista missä maassa vaatteeni tehdään.

Pukeudun elääkseni.

Vaatteeni kertovat minun kuuntelevan metallimusiikkia ja olevan hieman outo…”

Tikkurilan_lukion_Tyylit_2005-näyttely_Elisa

Elisa – “Muuntuva”

”Ilmaisen itseäni vaatteilla. Viestitän tyylilläni muille persoonastani.

Kaikki päälläni oleva on maksanut noin 40 euroa.

Nautin joskus shoppailusta, ainakin silloin, kun käyn kirpputoreilla. Suuret tavaratalot eivät houkuttele.

Turhin ostokseni on ylipitkä hame, jota en ole koskaan käyttänyt.

En todellakaan osta merkkien perusteella, ne eivät ole minun silmissäni minkään arvoisia. On tärkeämpää, miltä vaate tuntuu päällä, ja miltä se näyttää.

En pukeudu välttämättä ihan samoin 5 vuoden päästä, pukeutumiseni muuttuu persoonani myötä.

Tyyli-idolini on Marilyn Manson, joka uskaltaa korostaa persoonaansa pukeutumisensa avulla, eikä välitä, mitä muut siitä ajattelevat.

Barokkiajan vaatteet ovat todella hienoja, samoin 70-luvun Punk-tyyli.

Genreistä vain Punk vaikuttaa pukeutumiseeni, sillä sen ajatusmaailma ja asenne vetoavat minuun. Punkissa on jonkinlaista syvää energiaa.

Ihan sama mitä miehellä on päällä, kunhan tämä kantaa sen omalla tyylillään, omana itsenään, ja uskaltaa näyttää siltä mitä on.

Käytän lasten tekemiä vaatteita, tosin en voi tietää tätä aivan varmasti. Jos vaatteessa lukee esimerkiksi ”Made in Bangladesh”, harkitsen tarkkaan ostanko sen.

Pukeudun elääkseni, ja elän pukeutuakseni. Molempia aina välillä.

Toivottavasti tyylini kertoo minusta jotain positiivista.”

Tikkurilan_lukion_Tyylit_2005-näyttely_Antti2

Antti – ”Fiilispohjalta”

”Pukeudun sovittamalla musiikkimakuni tyyliini.

Kaikki päälläni olevan on maksanut noin 40 euroa. Ostan vaatteita kirpputoreilta ja Kierrätyskeskuksesta.

En pidä shoppailusta, koen sen turhauttavaksi.

Turhin ostokseni olivat turhan kalliit ja massanmukaiset MicMac–farkut, jotka ostin ala-asteen MicMac–villityksen aikana.

En osta merkkejä, vaatteen ulkonäkö on tärkein.

Pukeudun todennäköisesti näin 5 vuoden päästä, en näe mitään syytä tyylini vaihtamiseen.

Tyyli-idoleitani ovat Hellacoptersin jäsenet, jotka näyttävät aina tyylikkäiltä.

Ihailen 60- ja 70-lukujen rokkareiden tyyliä, sillä tuon ajan musiikki maistuu minulle, ja vaatteet näyttävät hyvältä.

Myönnän lukeneeni tyylivinkkejä, mutten ole ottanut niistä vaikutteita.

Naisten paljastava vaatetus kiinnittää huomioni…selitys on ilmeinen.

Pyrin välttämään lapsityövaatteita, mutten ole varma omistanko sellaisia. Vaikka lapussa lukisi ’Made In China’, se ei tarkoita että vaate olisi lasten tekemä.

Pukeudun elääkseni.

Pukeutumiseni kuvaa persoonaani ja musiikkimakuani.”

Tikkurilan_lukion_Tyylit_2005-näyttely_Heikki

Heikki – “Musta”

”Pukeudun näin, koska nautin nähdessäni toisten reaktiot pukeutumiseeni.

Kaikki päälläni oleva on maksanut noin 170 euroa.

En pidä shoppailusta. Nautin kyllä uusien vaatteiden hankkimisesta, mutta en ymmärrä miksi pitäisi kierrellä kaupoissa, joista ei kumminkaan aio ostaa mitään.

En osta turhia vaatteita, kaikkia ostoksiani olen käyttänyt joskus.

En tue merkkejä, vaatteiden ulkonäkö on tärkeämpää.

Pukeudun näin vielä 5 vuoden päästä, en näe mitään syytä miksi en pukeutuisi.

Minulla ei ole tyyli-idoleita, koska en halua kopioida kenenkään toisen tyyliä.

En pidä mistään menneen aikakauden tyylistä.

Vaikka joku luulisi Hevin vaikuttavan pukeutumiseeni, musta väri ei tule musiikista, vaan käytännöllisyydestä. Musta on aina tyylikäs, ja kun koko vaatekaapin sisältö on samaa väriä, ei tarvitse miettiä eri värien yhteensopivuutta.

En lue tyylilehtiä, ne eivät kiinnosta minua.

Huomaan naiset joilla on samankaltainen tyyli kuin minulla, koska heidän ajatusmaailmansa on todennäköisesti myös samanlainen kuin omani.

En tue lapsityövoimaa ainakaan tietoisesti, yritän välttää lapsilla teetettyjä vaatteita.

Pukeudun elääkseni.

Vaatteeni kertovat musiikkimaustani ja siitä, etten ota itseäni niin vakavasti.”

Tikkurilan_lukion_Tyylit_2005-näyttely_Aapo

Aapo – “Boheemi”

”Haluan yhdistellä vaatteeni vapaasti. Kaikki päälläni olevat vaatteet olen ostanut toisistaan erillisinä ja sitten yhdistänyt ne.

Kaikki päälläni oleva on maksanut yhteensä noin 250 euroa.

En shoppaile huvikseni, mutten myöskään inhoa shoppailua. On aina kiva löytää uusia vaatteita.

Turhin ostokseni oli pari todella värikkäitä varvassukkia. Ostohetkellä ne vaikuttivat hauskoilta, mutten sittemmin ole tohtinut pitää niitä julkisesti.

En katso vaatteesta merkkiä, ulkonäkö on tärkeämpi. En myöskään halua merkkien näkyvän omista vaatteistani.

En usko pukeutuvani aivan samoin viiden vuoden päästä. Tyylini on jatkuvassa muutoksessa ja se tuntuu vaihtuvan vähintään kerran vuodessa.

Minulle ei ole tyyli-idoleita, en ainakaan tietoisesti pyri matkimaan kenenkään pukeutumista. Haluan uskoa siihen harhaan, että olen yksilö edes jollain tasolla.

1700-luvun miesten pukeutuminen pitkine takkeineen, liiveineen ja polvihousuineen on todella tyylikästä. Myös Keskiajan romanttiset ritarikaavut ja –tunikat ovat hienoja, mutteivät käytännöllisiä.

Musiikkityyleistä Reggae näkyy pukeutumisessani tällä hetkellä käsinkudottuna pipona.

En tunnusta lukeneeni pukeutumisvinkkejä lehdistä. En edes tiedä mistä saisin käsiini miehille sopivia lehtiä.

Naisten pukeutuminen on minulle aika se ja sama, mutta noin polvipituiset hameet huomaan aina.

Käytän mahdollisesti lasten tekemiä vaatteita, koska asia ei jaksa kiinnostaa minua. Tunnen tästä huonoa omaatuntoa…

Pukeudun kyllä elääkseni, mutta miksen pitäisi hauskaa siinä samalla.

Kuten kaikki minulle sanovat, pukeutumiseni kertoo minun olevan outo lintu.”

Tikkurilan_lukion_Tyylit_2005-näyttely_Antti

Antti – “Sekainen”

”Haluan käyttää halpoja vaatteita, joissa en näytä TeiniXiltä. Tämä on tärkeintä.

Kaikki päälläni oleva on maksanut 100 euroa.

En pidä shoppailusta, koska en halua käyttää rahojani vaatteisiin.

Turhin ostokseni on ollut pari karvatumppuhanskoja, jotka kadotin viikossa.

En todellakaan osta merkkien perusteella. Kunhan vaate ei ole teinimerkkiä eikä ylikallista laatumerkkiä, muutoin se on minulle aivan sama.

En usko pukeutuvani näin 5 vuoden päästä, jossain vaiheessa täytyy tehdä radikaali muutos tyyliini.

En löydä mitään syytä, miksi minulla pitäisi olla tyyli-idoleita.

Kaikki historian pukeutumistyylit ovat olleet hölmöjä.

Heavy Metal –bändipaidat ovat hienoja, muuten musiikki ei vaikuta pukeutumiseeni.

En lue pukeutumisvinkkejä, sillä ne eivät kiinnosta minua.

Vähäpukeiset sekä kaikki massasta erottuvat naiset kiinnittävät huomioni.

En ole varma, käytänkö lasten tekemiä vaatteita, sillä en kiinnitä valmistusmaahan huomiota. Minulle riittää se, että vaate on halpa.

Pukeudun elääkseni.

Pukeutumiseni kertoo etten ole mikään massateini, mutten myöskään kiinnitä tyyliini juuri huomiota.”

Tikkurilan_lukion_Tyylit_2005-näyttely_Hanne

Hanne – “Tumma”

”Tämä tyyli kertoo persoonastani parhaiten.

Kaikki päälläni oleva on maksanut päälle sata euroa.

Pidän shoppailusta, on aina kiva tehdä uusia löytöjä.

En koskaan osta turhia vaatteita.

En osta merkkien mukaisesti, merkkien perusteella ei voi päätellä, onko vaate hieno tai kestävä.

En pukeudu näin 5 vuoden kuluttua, uskon tyylini olevan silloin asiallisempi.

Tyyli-idoleita ei ole…kenenkään tietyn henkilön tyyli ei tee vaikutusta.

Keskiaikaiset ja uusromanttiset vaatteet ovat hienoja. Pidän erityisesti kaikista rimpsuista, hameista ja korseteista.

Kuuntelen niin paljon metallia, ettei se voisi olla vaikuttamatta pukeutumiseeni.

Olen lukenut tyylivinkkejä, mutten ole ottanut niistä oppia.

Huomaan samankaltaiset pukeutuvat miehet, metallityyli kertoo heidän olevan samantapaisia ihmisiä kuin minä.

Käytän välillä lapsityövaatteita, mutta pyrin välttämään niitä.

Pukeudun elääkseni.

Uskon katsojien ajattelevan, että kuuntelen raskaampaa musiikkia koska pukeudun mustaan.”

Tikkurilan_lukion_Tyylit_2005-näyttely_Anna

Anna – ”Tyttömäinen”

”Pukeudun näin, koska pidän kauniista väreistä ja asusteista. Saan visuaalista mielihyvää nähdessäni ne päälläni.

Kaikki päälläni oleva on maksanut noin 200 euroa.

Nautin shoppailusta silloin, kun mukanani on tarpeeksi rahaa ostoksia varten. Olen koukussa uusien tavaroiden tuomaan mielihyvään.

Turhin ostokseni oli kenkäpari, joissa oli 15-senttiset korot. Ne näyttivät vielä kaupassa hyviltä, mutta en koskaan käyttänyt niitä oston jälkeen.

En osta vaatteita merkkien perusteella, en ole löytänyt sellaista merkkiä, jonka mallisto miellyttäisi minua.

Uskon pukeutuvani tällä tavoin vielä 5 vuoden päästä, ainakin suurin piirtein. En usko koskaan tulevani niin aikuismaiseksi, että tyylini muuttuisi sen myötä.

Minulla ei ole tyyli-ikoneita, koska en ole kohdannut sellaista ihmistä, jonka pukeutumista voisin kopioida.

Ihailen barokkiajan hameita, koska ne näyttävät niin naisellisilta. Myös 80-luvun yleinen naisten habitus on mielestäni kiinnostava, varsinkin kookkaat hiustyylit.

Musiikkigenreistä Hip-Hop on vaikuttanut pukeutumiseeni osittain, sillä musiikkivideoista olen omaksunut suuret korvakorut.

Tunnustan lukeneeni pukeutumisvinkkejä lehdistä siinä toivossa, että sattuisin löytämään jotain erikoista. En ole koskaan noudattanut vinkkejä sellaisenaan, vaan aina soveltamalla.

Vastakkaisessa sukupuolessa minuun vetoaa rento ja poikamainen pukeutuminen, koska siitä saa sellaisen vaikutelman ettei mies ole niin vakava ja aikuismainen. Huolimatonta pukeutuminen ei kuitenkaan saa olla.

Käytän lapsityövoimalla tuotettuja vaatteita, koska lasten käyttö työvoimana ei kosketa arkipäivääni. En myöskään voi olla täysin onko jokin vaate lapsen tekemä.

60 % minusta elää pukeutuakseen, 40 % pukeutuu elääkseen.

Pukeutumiseni kertoo minusta sen, etten ole erityisen vakava. Minulla on pilke silmäkulmassa ja kiinnitän huomiota pukeutumiseeni.”

Tikkurilan_lukion_Tyylit_2005-näyttely_Anniina

Anniina – ”Sekalainen”

”Vaihdan tyyliäni mielialan mukaan, sen mukaan, minkä vaikutuksen haluan pukeutumisellani antaa.

Päälläni oleva on maksanut yli 200 euroa.

Shoppailu on ihanan terapeuttista. Minussa elää piilevä materialisti, joka nauttii saadessaan kaikkea uutta. Joskus shoppailen vaikkei minulla olisi rahaa uusiin hankintoihin.

Turhia ostoksia ovat kaikki ne korolliset kenkäni, joita en koskaan tule käyttämään.

Brändien kunnioittaminen on turhaa, hyviä vaatteita löytää myös maksamatta merkistä. Joskus leikkaan logot pois vaatteistani.

En pukeudu näin vielä 5 vuoden päästä, uskon kasvavani aikuiseksi ja jättäväni taakse tällaiset tyylikokeilut. Tuon tulevaisuudessa persoonani esille eri tavoin.

En ole vielä kohdannut tyyli-idoliani.

Kaikki menneisyyden tyylit tuntuvat liian kliseisiltä omaan pukeutumiseeni soveltamisessa.

Pukeutumiseeni vaikuttaa ajoittain metallimusiikki. Joskus tekee mieli pukeutua siten, että kaikki varmasti näkevät mitä musiikkia kuuntelen.

Luen lehdistä pukeutumisvinkkejä, sillä joskus voi löytää hienoja ideoita.

Huomaan miehet, jotka pukeutuvat hillitysti ja omaperäisesti sekä rennosti ja nuorekkaasti. Pidän myös pitkistä takeista.

Yritän välttää lapsityövaatteita, jotka eivät ole reiluja lapsia kohtaan. Samat vaatteet voitaisiin helposti teettää aikuisilla!

Pukeudun elääkseni.

Tyylini kertoo jotain persoonastani, siitä millainen olen.”

Tikkurilan_lukion_Tyylit_2005-näyttely_Anna2

Anna – “Lolita”

”Olen hiljalleen omaksunut kauniin tyylini, enkä halua pukeutua massan tavoin.

Päälläni oleva on maksanut hieman yli 50 euroa.

Nautin shoppailusta niissä kaupoissa, joista löytyy tyyliini sopivia vaatteita. Valitettavasti monet niistä ovat kovin kalliita, joten teen vaatteitani myös itse.

Turhin ostokseni olivat irtohihat, jotka ovat hyvin epäkäytännölliset.

Merkki ei ole tärkeä. Vaatteen ulkonäkö on paljon tärkeämpi sekä se, voiko vaatetta muunnella omaan käyttöönsä.

Todennäköisesti pukeudun näin 5 vuoden päästä. Kaunis tyyli liittyy Manga-harrastukseeni ja musiikkimakuuni.

Idoleitani ovat kaikki Visual Kei –bändit, kaikki muut Elegant Gothic Lolita –tyylin edustajat, ja erityisesti entisen Malice Mizerin kitaristi Mana.

Keskiajan, renessanssin ja viktoriaanisen ajan naiselliset vaatteet ja kookkaat hameet ovat upeita. Pidän myös goottivaatteista.

Visual Kei, J-Rock, hevi ja J-Pop vaikuttavat pukeutumiseeni.

Ideoita pukeutumiseeni saan Gothic Lolita Biblesta sekä netistä. Koska teen vaatteitani itse, tarvitsen myös kaavoja, joita ei tavanomaisista lehdistä löydy.

Kiinnitän huomioni pitkiin mustiin takkeihin, silintereihin, paksupohjaisiin kenkiin ja hameisiin. On kiinnostavaa jutella samanlaista tyyliä noudattavien kanssa, sillä he ymmärtävät minua paremmin kuin tavanomaisesti pukeutuvat.

En osta vaatteitani sellaisista kaupoista, jotka käyttävät lapsityövoimaa.

Elän pukeutuakseni, sillä minulla on enemmän vaatteita kuin tarvitsen.

Tyylini kertoo, että uskallan näyttää luonteeni pukeutumisessani. Jotkut voivat luulla minun olevan synkkä luonne koska musta on päävärini. Tämä ei tosin ole oikea arvaus…”

Tikkurilan_lukion_Tyylit_2005-näyttely_Katri

Katri – “Elegantti”

”Pidän erityisesti vanhoista vaatteista, pyrin myös soveltamaan 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun tyylejä nykypäivään.

Kaikki päälläni oleva on maksanut noin 200 euroa.

Pidän shoppailusta, on kiva tehdä uusia löytöjä.

En koskaan osta turhia vaatteita.

En osta merkkivaatteita. En usko, että mikään pieni kankaanpala, jossa lukee jonkun suunnittelijan nimi, tekisi vaatteesta yhtään hienompaa tai laadukkaampaa.

Aion pukeutua näin vielä 5 vuoden päästä, viihdyn tässä tyylissä todella hyvin.

Tyyli-idoleitani ovat elokuvien hahmot, erityisesti historiallisten elokuvien. Heidän tyyliään katselee mielellään.

Ihailen Viktoriaanisen ajan pukeutumista aina 1800-luvulta 1920-luvun loppuun saakka.

En yhdistä mitään musiikkigenreä pukeutumiseeni.

Etsin pukeutumisvinkkejä lähinnä kirjoista ja elokuvista, sillä historiallista pukeutumista ei juuri nykyisistä lehdistä löydä.

Boheemit ‘taiteilijapojat’ ovat tyylikkäitä.

Käytän lapsityövoimavaatteita, ei minulla ole mitään syytä olla käyttämättä.

Elän pukeutuakseni.

Pukeutumiseni kertoo, että jaksan nähdä vaivaa ulkonäköni eteen, sekä kiinnostuksestani menneisiin aikoihin.”


Secrid-lompakko Mukamasta

1

February 26, 2015 by Ville Raivio

Jos vakilukija ei vielä tunne Mukamaa, kerrattakoon verkkokaupan toimivan tykötarpeiden järjestelyn asialla. Pääpaino on läpeensä suunnitelluissa lompakoissa, jotka tarjoavat paljon tilaa pienessä koossa, ja näistä uusin esimerkki on Secridin Miniwallet-malli. 10.2 senttiä pitkänä, 6.5 senttiä leveänä ja 2.1 senttiä paksuna se on pienen pieni. Hollannissa valmistettu lompsa on eurooppalaista nahkaa, suljetaan nepparilla ja se on myös vuoriton. Näin nahka venyy paremmin mukautuakseen luottokorttien muotoon ja määrään.

Secrid-lompakko_Mukamasta_Keikarissa

Secrid-lompakko_Mukamasta_Keikarissa2

Mallin pääjujuna on kuitenkin alumiinista valmistettu Cardprotector-tasku, joka suojaa RFID- tai NFC-teknologialla varustettuja kortteja luvattomilta skannauksilta. Vipua painamalla kortin siruosa ponkaisee ulos kotelosta lähilukulaitteen käyttöön, kun loput kortista säilyy suojassa. Mallissa ei ole kolikkotaskua, joten jokaisen miehen käyttöön se ei välttämättä sovellu. Nahka on sileää, tuoksuu miellyttävältä ja ompeleet ovat suorat, vaikka nahkan reunoja ei olekaan taitettu tai viimeistelty. Päällisessä sekä alumiinissa on valmistajan logo. Kortteja päivittäin höyläävälle se tarjoaa kätevän ratkaisun, ja pieni sisäinen insinööri tai turva-alan henkilö iloitsee alumiinikuoren tuomasta suojasta. Arvon sekin ansaitsee.

Secrid-lompakko_Mukamasta_Keikarissa3

Secrid-lompakko_Mukamasta_Keikarissa4

http://www.mukama.fi/


Gordon Gekko

4

February 22, 2015 by Ville Raivio

Vuonna 1987 sai ensi-iltansa Oliver Stonen ohjaama Wall Street. Elokuvasta on jo kirjoitettu 27 vuoden aikana paljon, enkä minä ole filmikriitikko, joten tartun mieluummin roolihahmoa kauluksista. Wall Streetin päähenkilö Gordon Gekkosta on myöhempien aikojen kuluessa tullut 80-luvun ylettömyyksien ja pankkikeplottelun symboli, jonka esittämisestä Michael Douglas poimi parhaan pääosanäyttelijän Oscarin. Tämä röyhkeä oman elämänsä investointipankkiiri on jäänyt elämään melko vaikutusvaltaisena tyyli-ikonina, joka on tunnetumpi USA:ssa kuin Euroopassa. Roolihahmon vaatetti maineikas amerikkalainen suunnittelija Alan Flusser, jota haastattelin neljä vuotta sitten. Hän on taatusti vastaillut samoihin vanhoihin kysymyksiin kymmenet ja sadat kerrat, mutta ilokseni hän jaksoi tuolloin vielä yhden kerran käydä läpi Gekkon asua.

Gordon Gekkon vaatevalinnat olivat nyökkäys amerikkalaisen 80-luvun talousväen asuun, mutta filmin suosion myötä myös aikansa dokumentti. Värikkäistä, raidallisista olkaimista, vahvasti topatuista puvuista sekä pysyvästi taaksekammatusta tukasta tuli vaikutusvallan ja mammonan symboleita. Flusser kertoo puvustuksesta: “Suunnittelin Michael Douglasin vaatteet siten, että ne heijastaisivat sitä imagoa, jonka elokuvan suunnittelijat halusivat hänelle. Tänä aikana minä kyllä suunnittelin vastaavia vaatteita [räätäliliikkeeni] AFC:n Wall Street -asiakkaille, eivätkä Gekkon vaatteet eronneet mitenkään omista tai asiakkaitteni vaatteista 80-luvulla. Gekkon asu herätti huomiota vain, sillä tällainen yläluokan pukeutuminen ei ollut laajalti saatavilla suuremmalle, muotia seuraavalle yleisölle.” Kokonaisuutena asu oli amerikkalaisen talousbisneksen univormu, mutta persoonalliseksi se muodostui yksityiskohtien avulla.

Douglasin ryhtiä suunnittelija korjasi kauluspaidoilla, joissa oli harvinaiset olkatoppaukset. Hahmon paitojen kaulus sekä kalvosimet olivat vitivalkoiset ja kontrastimallia, siis eri kangasta kuin paitojen muut osat. Kohtauksissa Gekkon olkaimet ovat yleensä mustat, ohuella jäänsinisellä raidalla. Tämä rykmenttiraita on Etonin sisäoppilaitoksen tunnus, mutta arveltavaksi jää, osallistuiko roolihahmo maineikkaan koulun oppeihin. Flusser myös suunnitteli Gekkon ylle koko joukon harvinaisia yksityiskohtia, joita hän on itse suosinut vuosikymmeniä. Esimerkiksi kääntöhihat puvuissa, pyöreät paidankaulukset, paitojen kauluspinnit tai vaakaraitaiset paitakankaat olivat viimeksi joten kuten yleisiä 1940-luvulla. Flusser on siis perehtynyt menneiden aikojen miesten asuun, jota hän on elvyttänyt oman liikkeensä kautta vuosikymmeniä. Tavallaan Gordon Gekkon asu on siis Alan Flusserin asu, jonka tarkka silmä on voinut löytää New Yorkin hienoston yltä alkaen 90-luvulta, jolloin liike avasi ovensa. Wall Streetin tarinan mukaisesti Gekkon loppu oli nöyryyttävä ja perin kehno, mutta röyhkeä hahmo oli taitava työssään – ja rahaa hän teki tyylillä.


Cavalry twill -housut

0

February 22, 2015 by Ville Raivio

Cavalry twill (ratsuväen toimikas) -housut ovat vähemmän tunnettu klassikkopukine, joka on saanut maineensa yhdistelyn helppoudella ja kankaallaan. Tämä kangas on yleensä kampavillasta kudottu ja 1800-luvulla syntynyt, alun perin univormuihin sekä ratsastusvaatteisiin käytetty. Se kudotaan twill- eli toimikasmuotoon, jossa on terävä 63 asteen kulma. Kankaan pinnalle on kudottu vierekkäin kaksi vinoa kohoumaa, siis tuplatvilli, ja niiden jälkeen vako. Se on jo hyvän aikaa kestänyt toimikaskudoksensa sekä paksumman, suuremman painon avulla kovaakin käyttöä. Vahvuus on ollut suuri etu aikana, jolloin armeijat yhä ravasivat rintamalle ja vapaa-ajan ratsastus oli yleinen harraste. Cavalry twill -housut yhdessä samasta kankaasta valmistetun takin kanssa oli yleinen maaseudun asu. Molemmat kävivät myös irtovaatteina lukuisien kokonaisuuksien kera.

Cavalry_twill-housut_Keikarissa

Painon avulla cavalry twill laskeutuu vyötäröltä erittäin suorana ja siistinä, eikä suuremmin rypisty ahkeran istumisen aikana. Tuhtiudesta huolimatta kangas myös venyy hitusen. Valtaosa cavalry twill -kankaista kudotaan joko ruskeana, beigenä, oliivinvihreänä tai vihertävänvaaleana, jotka kaikki toimivat yhdistelmäasuissa mainiosti. Kankaassa ei yleensä ole erillistä kuviota, sillä tuplatvilli tuo siihen jo omintakeisen ulkomuodon ja erottuva tekstuurin. Tästä huolimatta kangas on pikemminkin suoriin housuihin kuin vapaa-ajan malleihin sopiva. Jos kaapissa on jo irtohousujen suurin klassikko harmaan flanellin muodossa, vaaleat cavalry twill -housut ovat toiseksi hyödyllisin lisä. Niiden etuna on myös ympärivuotinen käyttö, kun taas flanelli on tuskaisen kuuma keskikevään ja kesän aikana. Vaikka ratsutvillin matka alkoi tallista, se on tänä päivänä toimiston parhaita juhtia.

Kuva: Matti Raivio/Masarazzi


Anderssén&Kurki -verkkokauppa avattu

0

February 18, 2015 by Ville Raivio

Joulukuun puolella kirjoittelin uudesta suomalaisesta miesten kenkäkaupasta, joka laajentaa Pohjanmaan tarjontaa kertaheitolla. Nyt Anderssén&Kurki on avannut pohjoismaiseen tyyliin valkoisen ja avaran liikkeensä lisäksi myös verkkokaupan. Sen valikoima on sama kuin Vaasassa olevan kivijalkapuodin, jonka valmistajia ovat Loake, Red Wing, Sebago, Clarks ja New Balance, mutta virtuaalipuoti tavoittaa koko Suomen.

Anderssén&Kurki_verkkokauppa_avattu

Tiedustelin, miksi A&K haluaa valoittaa myös verkon, ja liikkeen oma Niklas vastaa: “Uskomme että kysyntä laatukenkiä kohti kasvaa Suomessa – tiukasta taloustilanteesta huolimatta. Uskomme myös kivijalkakauppojen tulevaisuuden piilevän fyysisen liikkeen ja verkkokaupan yhdistelmässä. Verkkokaupan avulla meidänlaiset kivijalkakaupat pystyvät tavoittamaan asiakkaita koko maassa ja ylläpitämään syntyneitä asiakassuhteita ympäri Suomen. Liikkeeseemme on löytänyt kengistä kiinnostuneita yllättävän monilta paikkakunnilta. Ennen kaikkea verkkokauppa antaa meille mahdollisuuden laatukenkien sanoman jakamiseen isommalle yleisölle.”

Luonnollisesti halusin myös tietää, miksi lukijan tulisi valita juuri A&K muiden verkkokauppojen sijasta. Niklas jatkaa, “Olemme aidosti kotimainen nettikauppa ja uskomme, että henkilökohtaisella palvelulla on arvonsa nettikaupassakin. Meille voi aina soittaa tai lähettää sähköpostia. Mikäli esimerkiksi koko arveluttaa, niin autamme mielelämme jo etukäteen. Tilauksemme liikkuvat Suomen sisällä nopeasti, joten vaihtokin onnistuu ilman viiveitä. Tärkeää on tietysti myös se, että hinnat ovat kilpailukykyiset. Liikkeemme kiinteät kustannukset ovat kohtuulliset ja se näkyy tietysti myös kenkien hinnoissa. Haluamme olla mukana rakentamassa Suomeen laatuun ja kestävyyteen panostavaa kenkäkulttuuria, ja sitä arvostaa myös meidän asiakaskuntamme.”

http://anderssenkurki.fi


Helsingin villasukkatehdas

0

February 18, 2015 by Ville Raivio

Viimeistään MTV3:n kevennys teki tunnetuksi Helsingin villasukkatehtaan menon, joka on vakaan klassinen. Vaikka nimessä on tehtaan kaiku, HV:n tiloissa ei kännykkä pärise tai kiire ahdista. Valmistus on kotoperäistä ja villalangatkin kehrätään vielä Suomessa.

“Vaikka tehtaalla eletään kaikessa 1950-luvun ja vanhan ajan malliin, ei Villasukkatehtaan arki ole mikään vitsi vaan aito ideologia. Patruuna sanoo arvostavansa työntekijöitään ja työtä tehdäänkin juuri työn takia. Kiire ei saa kuulua työpäivään.

- Kukaan ei ole puhaltamassa niskaan. Toinen tekee samaan asian hitaammin, toinen vähän nopeammin. Ne on silti samanarvoisia ihmisinä. Ihminen ei ole mikään kone, patruuna linjaa.”

http://helsinginvillasukkatehdas.fi




Copyright © 2013 Ville Raivio








Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Translate Keikari

Aiheet