RSS Feed

Red Wing -saappaiden anatomia

0

January 31, 2020 by Ville Raivio

Uusi kuu tuo tuttuun tapaan uuden jutun yhdestä vaatekappaleesta. Tällä kerralla on vuorossa amerikkalaisen Red Wing -tehtaan varsikenkä Classic Moc, joka tunnetaan myös tylsällä koodilla 875. Kiinnostuin tästä mallista, sillä se on koko lailla yleisin laadukkaampi reunoskenkä, jonka näen Helsingin kaduilla. Minun täytyi siis selvittää, kuinka paljon popoa RW tarjoaa, ja Keikarin lainaan malli saapui Care of Carlin puodista. Itse tehtaan perusti Charles Beckman vuonna 1905 samannimisessä pikkukaupungissa. Paikka sijaitsee pohjoisessa Minnesotassa, jossa sattumoisin on toiseksi eniten amerikansuomalaisten jälkeläisiä. Osavaltion viileä ilmasto ja kovat talvet ovat aina vaatineet kunnon jalkineita, erityisesti työkenkien suhteen, ja tämän perinteen yllä RW astelee päälle vuosisadan jälkeen.

RW aloitti valmistamalla työ-, metsä- ja kaivoskenkiä erityisen kovaan käyttöön, 1. sekä 2. maailmansodassa se kengitti amerikkalaisia sotamiehiä. Sittemmin toiminta on laajentunut. Valmistaja omistaa nyt myös Irish Setter -kenkämalliston, joka on erikoistunut ulkoilukenkiin, ja Vasquen, joka valmistaa vaelluskenkiä. Nimellä Red Wing valmistetaan sekä työkenkiä, joissa on teräskärjet sun muut suojat, että vapaa-ajan malleja. Yksin työkenkiä on yli 200 mallia, vapaa-ajalle päälle 60 mallia. Tehdas tarjoaa parit myös naisille. Red Wing on yksi harvoista valmistajista, jotka omistavat oman parkitsimon: RW:n nahka saapuu S.B. Footin -tehtaasta, joten valmistaja pystyy valvomaan tuotantoa alusta loppuun. Osa pareista valmistetaan USA:ssa amerikkalaisista materiaaleista, osa taas kaukomailla paikallisista nahkoista.

Classic Moc on koko lailla norjalaiskenkä, jossa vain on varsi ja kiilapohja, ja se on ollut tehtaan valikoimassa vuodesta 1952. Muista samanlaisista Red Wingin pari kuitenkin erottuu yksityiskohtien avulla. Esimerkiksi päällisen ommel on pääosin valkoinen, reunoksen ommel on valkoinen, kiilakorko on kermanvärinen ja harvemmin reunoskengissä käytössä. Kengännauhat ovat moniväriset ja hohtavat. Kengänsuulla on paksu ja tummanruskea tere, pinkopohja on täyttä nahkaa. Päällisnahka on valmistajan Oro-nimellä kulkevaa nautaa, jonka pinta on vahattu. Se tuntuu jämäkältä, mutta useimmista valmistajista poiketen tässä RW:n mallissa ei ole lainkaan vuorinahkaa. Näin pari tulee rypistymään enemmän, jos lepolestejä ei käytä, ja se on kylmempi. Päällisen ompeleet ovat kookkaat ja nahkapalojen reunat karheat, myös reunoksen ommel on kookas – nämä toki henkivät työkengän krouvimpaa ilmettä.

Kärki- ja kantavahvikkeet ovat hyvin vahvat, ainakin takana pala vaikuttaa olevan kuitunahkaa. Kengännauhat tuntuvat erityisen vahvoilta ja niiden värikäs ilme on hauska. Kiilapohja näyttää oudolta, koska niin harvoin näen sitä reunoskengässä, mutta kumiseos tuntuu nihkeältä eli pitävältä. Kestävyydestä en voi kuin arvailla, mutta vaalea väri ainakin tulee tummumaan. Nahkainen pinkopohja on aina hyvä merkki, sillä se muotoutuu oman jalan mukaan. Valmistajan lesti on nimeltään 23 ja verkkosivuilla RW kertoo sen olevan puolisen kokoa tavallista suurempi. Mielestäni se on samaa kokoa kuin numeronsa, jalkaan toki menee paksu sukka. Kantapää pysyy hyvin paikallaan ja päällinen tukee jalkapöytää, joten lesti ei ole tilava tai korkea. Muotoilun puolesta lestissä on jonkinlaista kaarta, mutta enimmäkseen se on pullero ja kärki on täysi pallo. Farkun ja muun paksun kankaan parina se menee, mutta missään nimessä tämä ei ole kaunis tai näyttävä lesti.

Kokonaisuutena Red Wing tarjoaa vahvan, huolellisesti valmistetun varsikengän, jossa on mukavia yksityiskohtia. Voluumimyynnin ja nopeamman tuotannon avulla hinta pysyy kurissa myös Eurooppaan maahantuotuna. Pari on ilman muuta tyylikkäämpi sekä laadukkaampi kuin Caterpillarin tai Timberlandin varsikengät, joita näkee Suomessa paljon. Reunospohjauksen ansiosta käyttöikä on pidempi ja päällisnahkaa voi suojata uudella vahalla kauan. Farkun ja vastaavan kanssa pari on paikallaan, vaikka ei viljelisi maata tai metsästäisi muuta kuin tykkäyksiä somessa.

CoC:n valikoimassa vastaavaa varsikenkää edustaa Grenson, suuremmalla sijoituksella Crockett&Jones.


Ompelimo Ateljee Elegant

0

January 29, 2020 by Ville Raivio

Ateljee Elegant on Helsingin Albertinkadulla toimiva ompelimo, joka on perustettu vuonna 2002. Sitä luotsaa Tatjana Plopan, joka saapui Suomeen vuonna 1991 Hatsinan kaupungista, läheltä Pietaria. Hän saapui tekemään töitä, kun Mauno Koivisto oli aiempana vuonna ilmoittanut inkeriläisten rinnastuvan ulkosuomalaisiin ja olevan tervetulleita maahan. Tatjana ompeli kotosalla jo lapsena. Hän aloitti ompelemalla nukelle vaatteita ja siirtyi sitten 7-vuotiaana surraamaan mummon kanssa Singerillä. Hän suoritti Venäjällä ompelijan tutkinnon ammattikoulussa, jonka yksi opettaja siirsi eteenpäin äidiltään oppimansa harvinaisen taidon: taideparsinnan.

Kaikki opiskelivat tekniikkaa, Tatjanaa se kiinnosti enemmän kuin muita. Opettajan äiti oli ollut nuorena neitona Venäjän keisarillisessa hovissa työläisenä ja oppinut taidon siellä. Hovi oli erittäin tarkka etiketistä ja vaatteista, luonnollisesti myös vaatteiden korjaamisesta.

Ateljee Elegantin kanssa tilan jakaa italialaisia naisten valmisvaatteita sekä -asusteita myyvä Alfa Moda, niiden lisäksi Elegant valmistaa mittavaatteita tilauksesta. Myös iltapukuja. Suurin osa töistä on korjauksia tai muokkauksia asiakkaiden vanhoille vaatteille. Muutama vaatehtimo myös tuo asiakkaiden ostamia vaatteita, jotka muokataan uusina uuteen uskoon. Ompelimo ei mainosta, sillä puskaradion kuuluvuus on ollut riittävä. Keikarin lukijan kannalta hyödyllisin Ateljee Elegantin palvelu on taideparsinta. Se kustantaa 60 euroa tunnilta, sillä tekniikka vie aikaa.

Tavallisessa parsinnassa vaatteen reikä peitetään ompelemalla sen päälle lankoja molempiin suuntiin. Näin reikä peittyy ja uudet langat ottavat kuluneiden, revenneiden lankojen paikan vaikkapa sukassa, jonka ulkonäkö ei ole niin tärkeä. Taideparsintaa käytetään erityisesti kankaisiin, joissa on näkyvä kudos, kuten kalanruoto, kukonaskel tai liituraita. Tässä tekniikassa uudet langat valitaan ja ommellaan siten, että niiden väri ja asettelu ja kuvio vastaavat kankaan kudosta. Lopputulos on parhaimmillaan korjaus, joka ei erotu kankaan pinnasta lainkaan. Myös muita ratkaisuja käytetään taideparsinnassa.

 

Esimerkkinä ompelimon taideparsinnan laadusta on Englannista ostamani Savile Row -valmisteinen takki. Käytetyn vintage-vaatteen käänteessä oli erottuva reikä – vaan eipä ole enää. En tiedä, saako Suomesta taideparsintaa muista liikkeistä, mutta toivon monien ompelijoiden opettelevan tekniikan. Se on suurenmoinen taito, jonka avulla vanha vaate saa uuden elämän. Taideparsinta on käsityötä ja ekologista taitoa parhaimmillaan.

Ennen

Ennen

Jälkeen

Jälkeen

Liikkeellä ei ole sometiliä tai verkkosivuja, joten kontaktia voi koettaa seuraavasti:

Ateljee Elegant

Albertinkatu 21

00120 Helsinki

040-543 2855


Filson-laukun anatomia

0

December 18, 2019 by Ville Raivio

Tämän päivän tarkastelussa on Filsonin työn jälki, tarkemmin malli Original Briefcase, joka on tilava olkalaukku. Sen päämateriaali on erityispaksua ja -vahvaa vahattua puuvillaa, joka kudotaan Englannissa ainoastaan Filsonille. Olkahihna ja kahvat ovat amerikkalaista valjasnahkaa, joka on talilla ja vahalla vahvistettua nautaa. Paksu metallinen vetoketju sekä muut metalliosat on valettu messingistä, ja Filson tekee laukkunsa omassa tehtaassa Seattlessa. Yritys ylpeilee Made in USA -eetoksellaan ja tykötarpeittensa kestävyydellä. Valokuvissa on uusi tummansininen malli, minä olen käyttänyt omaa laukkuani varmaankin 3 vuoden ajan, ja kirjoitan pitkän käytön perusteella. Laukku saapui lainaani Care of Carlin valikoimista.

Original Briefcase on tavallista olkalaukkua kookkaampi ja siihen mahtuu myös kannettava PC. Sisällä ei toki ole pehmikkeitä, joten käyttö PC-laukkuna on omalla vastuulla. Laukun strategiset mitat ovat 40.5cm leveyttä, 32cm korkeutta ja 10cm syvyyttä, sen tilavuus on 13 litraa ja malli alittaa lentolaukun rajoitukset. Olkahihna on yli metrin pitkä, joten sitä voi säätää kätevästi moneen mittaan, ja sen olkatuen sisällä on paksu vaahtomuovinen pehmike. Tuki on mukavan pitkä ja leveä, mutta sen alapuoli ei ole mokkaa niin kuin toivoisi. Seurauksena tuki on hyvin liukas ja laukku tuppaa valumaan alaspäin harteilta. Tämä seikka ei ole muuttunut vuosien saatossa. Vetoketjun ylinen läppä sulkeutuu nepparilla. Tuon läpän alla on Filsonin logo, joka on helppo poistaa purkurilla. Metalliosissa on valetut logot, joiden kanssa täytyy vain elää.

Laukun kanvaasi on hyvin vahvan tuntuista, mutta se myös joustaa tehokkaasti. Näin olkalaukku ei ole yhtä painava kuin täysnahkainen malli, ja sen voi jouston ansiosta ahtaa huippuunsa. Sateella kangas ei ole vettähylkivä, mutta vesi ei ole myöskään tullut sen läpi tavaroihin asti. Kankaan voi vahata uudelleen, jos sitä haluaa vahvistaa yhä. Kestävyydestä hankausta ja iskuja vastaan en osaa sanoa, sillä en paisko laukkuani tai elä vaarallisesti. Uutena laukun nahka on erittäin jäykkää ja kovan tuntuista, mutta se pehmenee käytössä. Laukun pohjassa ei ole erillisiä vahvikkeita, mikä olisi paikallaan, mutta käytössäni kangas ei ole venynyt raskaista kuormista huolimatta.

Laukun kahvoissa ei ole vahvikkeita tai pehmikkeitä. Vetoketju liukuu tehokkaasti ja tuntuu vahvalta. Ketjun vetimissä on nahkaiset pompulat, jotka olen kokenut turhiksi ja poistanut. Original Briefcasessa on kaksi suurta lehtitaskua molemmin puolin kahvoja, yksi suuri sisätila, sen molemmin puolin kaksi suurta sivutaskua, ja näiden lisäksi 4 pienempää taskua sisällä. Yhden lehtitaskun sisällä on avainlenkki.

Tähän päivään mennessä Filsonin malli on paras käyttämäni laukku. Se ei ole yhtä tyylikäs kuin täysnahkainen tai sirompi laukku, mutta käytännöllisyys ja suuren suuri tila ovat minulle arjessa tärkeämpiä. Kangas joustaa kaikenmuotoisten esineiden kuljetukseen, tilaa on myös ruokakaupan täydennyksille, pienet taskut pitävät pikkutavarat paikoillaan, tyhjäpaino on olematon, olkahihna vapauttaa kädet, ja kaikki yksinkertaisesti toimii. Ainoa, mihin toivoisin muutosta, on liukas olkahihnan tuen alapuoli. Kangaslaukuksi malli on tyyriin puoleinen, mutta tämän selittää amerikkalainen valmistus ja EU:n tullit sekä ALVit sun muut. Original Briefcase on se malli, johon vertaan kaikkia muita olkalaukkuja.

CoC:n valikoimassa huokeampia vaihtoehtoja ovat vaikkapa Filsonin nailon-versio sekä Chapmanin kanvaasilaukku.


Filson

0

December 16, 2019 by Ville Raivio

Filson on vuonna 1897 perustettu amerikkalainen vapaa-ajan vaatetehdas. Alusta alkaen se erikoistui kulutusta ja elämää kestäviin vaatteisiin, sillä Filson aloitti työnsä kullankaivajien varustajana. Pientilallinen Clinton C. Filson perusti yrityksen Seattlessa, joka oli ammoin kullankaivajien välietappi matkalla Kanadan kultamaille. Ennen Filsonia hän oli varustanut metsätyöläisiä omassa liikkeessään, mutta vasta uudempi yritys sai tuulta alleen, ja samalla kovin mahtavan nimen: C.C. Filson’s Pioneer Alaska Clothing and Blanket Manufacturers. Ei siis ainoastaan vahvoja vaatteita vaan myös peitteitä, sillä C.C. Filson omisti kutomon. Siellä syntyivät hyvin paksut ja vahvat villaiset Mackinaw-kankaat, joista tehtiin päällystakkeja sekä peitteitä. Kanadan talvet olivat hirvittäviä, joten lämpö oli elinehto. Samankaltainen paksu kangas on yhä käytössä useissa tehtaan malleissa. Yritys kukoisti laadun ansiosta, mutta myös avoimen mielen: omistaja kuunteli mainareiden toiveita ja muokkasi vaatteita sopimaan heidän käyttöönsä. Myös uudet mallit suunniteltiin juuri kovaan käyttöön. Mitä ei valmiina löytynyt, sen sai teettää.

Tänä päivänä Filsonin valikoima on laajentunut suuresti. Varsinaiset työvaatteet ovat enimmäkseen korvautuneet arkivaatteilla, joiden inspiraatio on ns. workwear. Tehdas valmistaa erikseen mallistot metsästykseen, kalastukseen, leirielämään, ja vapaa-aikaan. Kaikkea yhdistää käytännöllisyys ja vahvat materiaalit. Kun yrittäjä Stan Kohls osti Filsonin vuonna 1981, hän teki tietoisen päätöksen välttää öljypohjaisia materiaaleja ja kaiken maailman tarranauhoja. Vaikka yritys on sittemmin myyty parisen kertaa uudelleen, sama linja on pitänyt. Vahakankaisten ja Mackinaw-kankaisten vaatteiden ohella tunnettu on erityisen paksu Rugged twill -kangas, jonka tehtaalle kutoo maineikas brittiläinen Millerain. Siitä Filson on valmistanut vahvoja laukkuja kaikkeen käyttöön vuodesta 1991 lähtien. Materiaaleista kehut ansaitsee myös valjasnahka, bridle leather, joka on vahan ja talin kyllästämä, erityisen kestävä nahka. Sitä Filson käyttää kanvaasilaukkujen koristeisiin, kahvoihin ja hihnoihin, myös hintavimpien laukkujen päämateriaalina.

Vuonna 1914 perustaja Filson kuvaili yrityksensä ajatusmaailmaa seuraavasti:

“To our customers: if a man is going North, he should come to us for his outfit, because we have obtained our ideas of what is best to wear in that country from the experience of the man from the North — not merely one — but hundreds of them. Our materials are the very best obtainable, for we know that the best is none too good and that quality is of vital importance. You can depend absolutely upon our goods both as to material and workmanship… The goods we quote must not be confounded with the cheap and vastly inferior grade with which the market is over-run. Such goods are not only useless for the purpose for which they are intended, but the person wearing them would be better off without them.”

Sama eetos vaikuttaa säilyneen, sillä tänä kertakäyttöisen vaatteen aikakaudella Filson ui vastavirtaan. Yritys valmistaa tykötarpeensa USA:ssa, välttää keinokuituja, sekä ottaa inspiraationsa vintage-vaatteista. Tehdas tarjoaa tuotteilleen myös kunnostuspalvelun Seattlessa, jotta vahvatkin vaatteet kestäisivät yhä kauemmin. Jos ei pääse paikan päälle, voi lähettää omansa postissa. Samoin valmistaja tarjoaa täyden huoltopalvelun jalkineilleen. Filsonilla on myös niin sanottu elinikäinen takuu, joka kattaa materiaalien ja vaatteiden kestävyyden “tavallisessa käytössä”. Viime kädessä tehdas toki päättää, mikä kuuluu takuun piiriin. Lisäksi vahakankaasta valmistetut vaatteet voi tehtaalla saada jälleenvahatuksi. Tämä, jos mikä, ansaitsee paikatun hatun noston. Filsonin motto kuuluukin, Might as well have the best.

Juttu on alun perin julkaistu Care of Carlin verkkolehdessä.

www.filson.com


Hotel Kämp ja Linnan juhlien jatkot

0

December 7, 2019 by Ville Raivio

Kävin eilen Linnan juhlien jatkoilla, koska halusin nähdä ne itse. Usein olen jatkoja töllöstä vilkuillut ja samalla on herännyt kiinnostus käydä paikan päällä. Tänä aamuna tajusin, etten ole lukenut kenenkään havaintoja jatkoista, siis sepustusta, millaista paikan päällä oikeasti on. Koreat kuvat ja pikaiset TV-haastattelut eivät anna koko kuvaa, joten alla pieni opas tulevien vuosien vierailijoille.

Linnan juhlien jatkoille ei tarvita kutsua. Kämp on avoin kaikille, jotka saapuvat siistissä asussa eivätkä kaatokännissä. Paikan päällä suurin osa miehistä oli tummassa puvussa, mukana oli myös paljon smokkeja, jonkin verran frakkeja, ja sitten erikoisempia juhlavia asuja. Melkein kaikilla daameilla oli juhlaleninki. Jatkot alkavat virallisesti kello 21 ja saavuin paikalle puoli tuntia aiemmin, kun arvelin joutuvani jonottamaan. Eihän siellä mitään jonoa ollut. Narikka oli alakerrassa, eikä hotelli pyytänyt sisäänpääsy- tai narikkamaksua. Noin kello 21.30 asti Kämpissä oli vielä tilaa liikkua ja hengittää, mutta tämän jälkeen väkeä pursui sisään ikkunoista ja ilmaantui suoraan tyhjästä. Toisessa kerroksessa Esplanadin puolella oli lyhyt kutsuvierastilaisuus, jossa oli tarjoilua ja varmaankin hyvää mieltä. Sieltä jäi yli macaroneja, joita kaikki saivat myöhemmin nauttia.

Niin kuin olettaa voi, alkoholi oli kallista. Vettä kuitenkin riitti kaikille, eikä siitä tarvinnut maksaa, ja listalla oli myös limonaatia ja vastaavia kevyitä juomia. Vessoja oli runsaasti ja ne olivat hyvin siistejä, eikä näin voi sanoa monesta juhlapaikasta. Tungoksessa väki törmäili toisiinsa ja juomia läikkyi, joten en voi suositella ainakaan daameille hyvin vaaleita asuja. Tahmea viinatahra on suuri riski, joka ei välttämättä myöhemmin irtoa. Kämpin ylpeys on näyttävä peilisali, joka löytyy 2. kerroksesta vastaanoton yläpuolelta. Siellä esiintyivät muusikot, jotka ihan oikeasti näkee paremmin TV:stä katsomalla. Peilisalissa oli valtava melu, tungos ja kuumuus, joten kuka tahansa siellä illan viettävä ansaitsee kehut kestävyydestä. Salin ulkopuolella oli haastattelupiste, jonka luona oli jatkuvasti Ylen viranomaisia sekä ajoittain juontajat.

Linnan jatkojen kannalta olennaisinta on vaeltaa. Sillä lailla löytää hotellin sivusalit ja niin sanotut lounget, joissa pystyy viilentymään sekä hengittämään. Muualla tuli kello 23 jälkeen erittäin tunkkaista, meluista ja happi loppui. Yhdessä salissa soi kevyt elektroninen musiikki ja 3. kerroksessa wanhat suomalaiset iskelmät. Neljäs kerros olikin jo huonetilaa, jonne ei päässyt kulkemaan. Katutason kerroksessa ei ollut ohjelmaa, vain Linnaan tuomittujen haastatteluita lähempänä keskiyötä. Henkilökunta oli hyvin kohteliasta ja hyvähenkistä, mistä hotelli ansaitsee suurimmat kehut. Koska paikan päällä oli kuvauskalustoa ja muutamia nimikuuluja artisteja, Kämpissä vartioivat myös turvallisuusjoukot. Varmaankin lähemmäs 20 kookasta, lyhythiuksista miestä vastasi TV-kaluston ja esiintyjien sekä vieraiden hyvinvoinnista.

Paikan päällä oli paljon hyvin kauniita naisia, paljon pitkiä naisia, paljon pitkiä miehiä ja kokonaisuutena miehet olivat pukeutuneet epäsuomalaisittain – siis tyylikkäästi. Tämä oli suurin yllätys minulle. Luonnollisesti vieraiden joukossa oli myös mediasta tuttuja kasvoja, mutta vain pieni osa Linnan juhlien väestä näkyi jatkoilla. Hotellin sivuhuoneissa oli näyttöjä, joista pystyi seuraamaan Ylen suoraa lähetystä. Toki ilman ääniä. Uskon, että juhlista saa eniten irti hyvässä ja tutussa seurassa. Lähdin noin puoli keskiyön, joten en osaa kertoa jatkoista sen jälkeen. Yhdentoista aikaan hotellissa oli jo kova melu ja tungos ja kuumuus, joten kevyet kankaat ja vesi pitävät hikisen vieraan elossa. Kemuista ei pysty lähtemään kiireessä, sillä naulakkojono on loppuillasta pitkä ja hidas, happi alimmassa kerroksessa on erityisen huono.

Kokonaisuutena Linnan jatkot ovat erittäin näyttävä, kiinnostava ja erikoinen tapahtuma. Sinne ei vaadita kutsua, joten kenen tahansa siistin juhla-asun ja siistin käytöksen haltijan on hyvä kokea se kerran. Tunnelma ei ole lainkaan pönöttävä tai harras, vaan elegantisti riehakas. Virallisuus voi olla myös ilo. Kunpa Suomessa olisi enemmän tämänkaltaisia kemuja.

Kuvia jatkoilta löytää vaikkapa Keikarin Instagram-tilistä:

https://www.instagram.com/keikaricom/




Copyright © 2013 Ville Raivio


Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari