RSS Feed

Espadrillo-kengät

0

August 31, 2014 by Ville Raivio

Espadrillo (eng. espadrille) on matala sandaalityyppi, jonka päällinen on perinteisesti purjekangasta ja litteä pohja köydestä valmistettu. Nimensä se on saanut Espartoheinästä, jota on käytetty köysissä ja sandaalin pohjissa. Tässä kenkätyypissä ei yleensä ole vuorikangasta tai -nahkaa, eikä tukea kantakupissa. Näin se on hyvin kevyt, ilmava, halpa ja helppo jalkine kaikissa kuumissa ilmastoissa. Myös muita kankaita on käytetty päällisissä ja samoin kumipohjia, joiden reunoissa on köysikoriste.

Espadrillot_Keikarissa

Joissakin malleissa on myös nilkan ympäri kierrettävät nyörit, jotka pitävät popon paikallaan koristeellisesti. Vaikka nykyisin espadrilloja näkee enimmäkseen naisten jalassa, sandaali on ollut unisex-pukine kauan ennen sanan syntyä. Näitä käteviä pukineita on valmistettu ainakin 1300-luvulta alkaen Espanjassa sekä eteläisessä Ranskassa. Espadrillo oli alun perin maanviljelijöiden halpa ja kätevä jalkine, jonka valmistukseen ei tarvittu kallista nahkaa. Espanjan sisällissodan aikaan tasavaltalaisten joukoille jaettiin kolme paria espadrilloja, jotka olivat yhdessä halvempia kuin yksi pari nahkasaappaita.

Espadrillot_Keikarissa2

Suuremman yleisön suosioon espadrillot nousivat 1930-luvulla, kun Pyreneillä vierailleet toivat sandaaleita tuliaisina kotopuoleen. Espanjan ulkopuolella espadrillo on ollut suosittu rantajalkine, vaikka se ei kuivakaan kovin nopeasti. Tämän nöyrän sandaalin ulkomuoto ei ole juuri muuttunut puoleen tuhanteen vuoteen. Se on yhä erinomaisen ilmava, kevyt ja mukava vapaa-ajan sandaali, joka kestää parin kesän käyttöä sekä köysi- että kumipohjaisena. Jalkavaivaisille se ei sovi, sillä malli ei tarjoa juuri lainkaan tukea jalalle. Köysi myös mukautuu jalkapohjan muotoon käytön myötä ja kangaspäällinen venyy ajan kuluessa. Espadrillo on Espanjan pehmein lisä klassikoiden varmaan joukkoon.

Espadrillot_Keikarissa3

Ylin kuva: Atte Rytkönen


EdT-kikka

0

August 29, 2014 by Ville Raivio

Uusilla vaatteilla on tapana haista. Tämä useimmiten pistävä haju on yhdistelmä materiaaleja, tehdasta, varastoa sekä kauppaa, ja lopputulos on kaukana miellyttävästä. Haisu katoaa kyllä ajan ja käytön myötä, kun omistajan kehon ominaistuoksu ja kodin tuoksut tekevät tehtävänsä. Myös tehokas tuulettaminen auttaa, mutta sitten on myös näitä sitkeitä tapauksia, joiden kohdalla kikka on poikaa. Se on myös yksinkertainen: suihkaus tai kaksi lukijan lempituoksua on yleensä riittämiin lemun poistamiseksi. Käsittelen yhä kaikki taskuliinat, kaulaliinat, solmiot, takit, päällystakit sun muut tällä keinolla. Kultainen keskitie on paras neuvo sekä elämässä että tuoksuissa – tavoitteena kun ei suinkaan ole saada astmaatikkoja kakomaan.

EdT_kikka_Keikarissa


Parranajotarpeet Executive Shaving -verkkokaupasta

0

August 28, 2014 by Ville Raivio

Executive Shaving on vuonna 2004 perustettu mukavaan hygieniaan erikoistunut verkkokauppa. Viisi vuotta sitten yhtiön energiseltä vaikuttava omistaja Brian Mulreany osti ES:n entiseltä omistajalta, ja siirsi toiminnan Glasgowiin. Firman alku oli kankea, sillä ensimmäinen omistaja ei ilmoittanut edes puhelinnumeroa, josta asiakas saisi edustajan kiinni. Mulreanyn aikana firman henkilökunta on kasvanut kolmesta kymmeneen ja tuottavuus noussut viisinkertaiseksi. Nykyisin ES:llä on myös kivijalkapuoti ja uusi verkkokauppa avautuu lokakuun lopulla. Omistaja kertoo minulle yhtiön erottuvan kilpailijoista palvelunsa avulla. Puhelinlinjat pysyvät auki ja asiakas pääsee etukäteen sopimalla varastokierrokselle satojen tykötarpeiden luo. Myöskään tyhmiä kysymyksiä ei yksinkertaisesti ole. Partakojeet, -voiteet, -saippuat, -sudit, -peilit ja muut hygienian hoitoon luodut tuotteet ovat ES:n leipälaji. Myös naisille on pienempi valikoima.
Executive_Shaving_at_Keikari_dot_com2

Executive_Shaving_at_Keikari_dot_com

Executive Shavingin uusin aluevaltaus on oma mallisto. Viime vuoden alussa kauppa valitsi skotlantilaiset valmistajan ES-logoa kantaville hygieniatuotteille, joiden julkinen salainen ainesosa on Loch Leen vesi. Tällä hetkellä kosteusvoide ja parranajokoje ovat jo tarjolla, muut lanseerataan lokakuun aikana. Oman malliston tavoitteena on tarjota Englannin paras hinta-laatusuhde parranajoon. ES lähetti Keikarin tarkasteluun kosteusvoiteen ja kojeen.

Executive_Shaving_at_Keikari_dot_com4

Executive_Shaving_at_Keikari_dot_com3

Voide saapuu pumppupullossa, on kehitetty kaikille ihotyypeille ja tuoksuna on vahva sammal. Kokeilun perusteella se ei jätä kuivaakaan ihoa kuivaksi tai rasvaisen näköiseksi, imeytyy hyvin eikä haise liiaksi. Koostumus on paksu, joten pakkauksesta riittää kosteutusta pitkäksi ajaksi. Braveheart-niminen koje taas leikkaa voimakkaasti kuin elokuvan sankarihahmo. Terän kulma on vahva, joten sitä en suosittele vasta perinteistä parranajoa aloittelevalle. Myöskään paksulle tai jäykälle karvalle se ei ole paras valinta, vaan tuppaa nykimään terällä kuin terällä. Muunlaiset karvat se hoitanee pois tehokkaasti ja nopeasti. Varressa on karhea ja pitävä hionta sekä tuhti paino.

Executive_Shaving_at_Keikari_dot_com6

Executive_Shaving_at_Keikari_dot_com5


P3-silmälasikehys

0

August 10, 2014 by Ville Raivio

P3 on klassinen silmälasikehys, joka muotoillaan jonnekin pyöreän ja ovaalin välimaastoon. Tässä kehysmuodossa nenän yläpuolella oleva silta on valettu tai kaiverrettu osaksi samaa palaa kuin linssejä ympäröivä kehys. P3 ei yleensä ole leveä, mutta se on kuitenkin tavallista korkeampi, ja kehyksen alaosa kaartuu voimakkaammin kuin yläosa. Muodossa sekä sangat että kehysten reunat ovat ohuet, ja usein kehysten laidoissa on pyöreät metalliset kiinnikkeet, jotka toimivat myös koristeina. Varhaisissa malleissa sangat liitettiin keskelle kehyksen reunaa ja sillan alla oli pehmusteet, myöhemmin sangat kohotettiin reunan yläosaan ja pehmusteet katosivat joistakin versioista. Silta muotoillaan yleensä avaimenreiän näköiseksi. British Optical Association Museumin kuraattori Neil Handley kertoo minulle, että amerikkalaisen nimensä kehys on saanut Yhdysvaltain armeijan varustoimikunnalta. Se jakoi likinäköisille sotilaille tämänmuotoisia kehyksiä Toisen maailmansodan aikana ja nimesi ne kuivasti.

Britanniassa muoto kulkee nimellä panto tai PRO. P3 on siis pantoskooppinen eli pituuspiirin luku, jossa linssin sivuttaisessa ja korkeusuuntaisessa kulmassa on kolmen millimetrin ero. P3:n kultakausi oli Amerikassa 1950-60 -luvuilla, kun yhä useampi mieltyi sotamiesten kasvoilla näkemiinsä kehyksiin ja valitsi saman mallin nenälleen. Toinen suomenkielinen nimitys P3:lle on sarvisankakehys, sillä ennen muoviteollisuuden edistystä suuri osa näistä kehyksistä luotiin naudansarvesta. Vielä harvinaisempi materiaali oli kilpikonnan luinen kilpi, josta on syntynyt kolmas nimi, tortoiseshell frames. Tänä päivänä suosituin materiaali on asetaatti, sillä sarvikehys on herkkä ja kilpikonniin ei enää saa kajota.

Sekä sarvessa että kilvessä on luonnostaan kaunis ruskean sävyissä vaihteleva väri, joka on suuri syy peekolmosen viehätykseen. Tästä huolimatta kehysmallin voi luoda myös metallista, ainoastaan muodolla on nimen kannalta väliä. Kullan värinen metalli on ollut suositumpi kuin hopean värinen. Vanhoja valokuvia katsellessa huomaan P3:n olleen suosittu kirjailijoiden, lakimiesten, journalistien, arkkitehtien, akatemian ja muiden luovan alan miesten kasvoilla. Joukkoon tummaan mahtuu myös poliitikkoja.

Nimien puolesta voin linkittää John F. Kennedyn, Harry S. Trumanin, James DeaninMohamed ElBaradein, Tom Brokaw’n, Arthur M. Schlesinger Juniorin, Matti Klingen, presidentti Paasikiven sekä koko kansan Björn Wahlroosin. Mielestäni paras P3:n pääväriksi on tummanruskea, sillä näin kehys on sopivan tumma myös juhlaan. Beige versio on parhaimmillaan kevään ja kesän paisteessa. Laikukas, läpikuultava ja ruskean eri sävyissä vaihteleva kehys on myös kiinnostava sekä eläväinen. Täysmustana tai metallisena P3 menettää osan hohdostaan, vaikka muoto säilyy toki samana.

Kätevin ja suurin löytämäni valikoima P3-kehyksiä on amerikkalaisen Ben Silverin kokoelmassa, josta omansa voi poimia monissa väreissä.


Sack-leikkaus

0

August 10, 2014 by Ville Raivio

Sack-leikkaus (eng. sack cut) on takeissa käytetty leikkaustyyli, joka erottuu tavanomaisesta. Miltei kaikissa nykytakeissa on kaksi rinnasta taskun yläpuolelle ulottuvaa muotolaskosta, jotka kaventavat vaatetta ja tuovat siihen muotoa. Miehen harteita kapeampi vyötärö saadaan erottumaan niiden avulla paremmin. Sack-takeissa muotolaskoksia ei ole lainkaan, ja niiden selkäpuoli myös ommellaan kahdesta suuresta kappaleesta. Tämä tyyli syntyi Ranskassa 1800-luvun puolivälissä, jolloin kaikkien miesten juhla- ja edustustakkien selkä leikattiin neljästä kaartuvasta palasesta. Ranskalaisen sacque-takin siisti etuosa sekä vielä siistimpi selkä olivat jotakin uutta ja erottuvaa, myös helpompi ja nopeampi valmistaa. Sack-nimi on peräisin joko takin säkkimäisestä suorasta laskeutumisesta tai ranskankielisestä alkuperäisnimestä.

Brooks Brothersin nykytuotantoa säkkimiehustalla

Säkkitakin valmistajan täytyy kaavoittaa ja leikata kangas paljon tarkemmin kuin tavanomaisesti, jotta vaate seuraa kehon muotoa – tai sitten unohtaa koko asia. Sack-leikkaus nimittäin on yksi vanhimpia puvun muotoja, joka 1800-luvun lopulla mahdollisti teollisen vaatevalmistuksen ja koko kansan pukemisen. Leikkaus on väljä ja sopii sekä langanlaihan että turpean miehen ylle, muttei muutoksitta pue oikein ketään. Aikakaudella, jolloin puku oli myös miltei jokaisen miehen arkiasu, tummansininen serssikangaspuku säkkileikkauksella oli jokamiehen pukine ympäri USA:n mantereen. Sisätyöläiset ja myyjät käyttivät omaansa työasuna, käsityöläiset kirkkovaatteena, hienosto vapaa-ajan asuna.

Waka wanha BB #1 Sack Suit

Sack-takeista ei voi kertoa kertomatta samalla Brooks Brothersin Number One Sack -puvusta. Vuonna 1901 syntynyt malli on kaikkien aikojen suosituin säkkileikkaus, joka hallitsi amerikkalaista miesten pukeutumista kuuden vuosikymmenen ajan. Se ei ollut ensimmäinen laatuaan, mutta Brooks Brothersin sadat myymälät ja verraton hinta-laatusuhde teki eron. Tämä kolminappinen, keskimmäisellä napilla suljettava, yksirivinen, suorana laskeutuva ja luonnollisella hartialinjalla luotu asu oli yhtä amerikkalainen kuin farkut ja T-paita. Väljä, säkkimäinen leikkaus peitti vartalon muodot ja piti huomion miesten kehojen sijaan näiden osaamisessa ja mielipiteissä. Se myös mahtui kaikenlaisten kehojen ylle, joten Brooks Brothersin ei tarvinnut luoda kymmeniä eri leikkauksia mallistoonsa. Säkkitakki oli myös olennainen osa Ivy League -tyyliä, Amerikan eliittiyliopistojen sekä vallankäyttäjien asu vuosikymmenien ajan.

Tänä päivänä sack-takki on harvinaisuus, jota valmistaa enää muutama amerikkalainen tehdas. Syystä tai toisesta väljä, enimmäkseen muodoton takki on jäänyt epäsuosioon myös yliopistoissa sekä poliitikkojen parissa. Leikkauksen valmistaminen olisi helpompaa ja nopeampaa kuin kehonmyötäisten takkien, joten tehtailla olisi kyllä motiivi sen palauttamiseen, ja säkkitakki olisi myös väljänä mukava yllä. Muoti on kaiketi sivuuttanut menneiden aikojen ilmeen. Leikkaus kuitenkin elää harvojen Ivy League -tyylin harrastajien harteilla sekä varttuneiden miesten, jotka pukeutuivat näin jo 60-luvulla. Tämä on menetys, sillä laskostamaton takin miehusta on hyvin siistin näköinen. Tällaisen takin voi myös kavennuttaa, jolloin sen saa tyköistuvaksi niin kuin aikamme ilme suosii.

Kuvat: Matti Airaksinen, Brooks Brothers


Panama-hattu

2

August 10, 2014 by Ville Raivio

Panama-hattu on nimestään huolimatta ecuadorilainen hellepäähine, joka kudotaan Toquilla-kasvin lehdistä. Tätä kasvia kutsutaan myös Panama-palmuksi, mutta biologit kertovat sen olevan yksisirkkaisten lahkoon kuuluva kairapalmukasvi, siis palmu vain lempinimeltään. Ecuadorissa Toquillan lehdistä on kudottu päähineitä satojen vuosien ajan ennen kuin Panama-hattu sai nykyisen nimensä, joka on perua 1800-luvun kasvaneesta maailmankaupasta. Tällöin ecuadorilaisia hattuja kuljetettiin yli tuhat kilometriä pohjoisen Panamaan, jonka mainio sijainti takasi varmat markkinat ja paremman hinnan. Vuosisadan puolivälin kultaryntäys Kaliforniaan toi Panamaan runsaasti onnenkoittajia matkalla kultakentille, ja he ostivat osavaltion kuumaan ilmastoon sopivia hattuja maan toreilta.

Samoin Panaman kanavaa kaivaneet työmiehet käyttivät näitä päähineitä, sillä työpäivät olivat pitkiä eikä aurinko antanut armoa. Valtaosa hatuista ostettiin Panamasta ja nimi on tämän myötä pysynyt. Kuitenkaan Ecuadorissa hattua ei kutsuta Panamaksi vaan nimellä sombrero de paja toquilla, Toquilla-olkihattu . Vuoden 1855 maailmannäyttely Pariisissa toi Panama-hatun suuren maailman kokeiltavaksi ja tästä alkaen maailmanlaajuinen suosio on kestänyt aina 2000-luvulle asti. Näitä hattuja toki näkee harvemmin nyt kuin vielä 1940-luvulla, mutta hellehattu on kestänyt aikaa paremmin kuin huopahattu.

Valtaosa klassisista miesten päähineistä on saanut arvostuksen lämpönsä vuoksi: villakangaslätsä, huopa-fedora tai kaninkarva-homburg eristävät päästä nousevan lämmön, mutta suojaavat samalla silmiä auringolta ja päänahkaa viimalta. Panama suojaa päänahkaa ja silmiä auringon pistelyltä, mutta pitää samalla pään kylmänä. Huokoinen kasvikuitu päästää hien haihtumaan ja sallii jokaisen tuulenpuuskan lävitseen. Käsintehdyt ja alkuperäiset Panamat valmistetaan Ecuadorissa valtaosin Montecristin, Jipijapan ja Cuencan kaupungeissa. Vain kymmenys tuotannosta jää maan omaan käyttöön, sillä Panama on tunnettu ympäri maailman. Tämä päähine on vahva, joustava, kevyt, ilmava ja hyvin mukava helteellä. Panamat arvotetaan lankalukunsa mukaan, vaikka hattuja ei luodakaan langasta vaan kuidusta. Mitä enemmän yhteen kudottuja kuituja voi tuuman pituudelta laskea, sitä laadukkaampi hattu on.

Tiheästi kudotun hatun valmistaminen on hidasta, mutta suuri määrä kuituja takaa vahvemman ja paremmin joustavan hatun. Samalla hinta nousee, sillä kutoja on sidottu yhden hatun pariin pidemmäksi aikaa. Käyttötaiteesta voi puhua, kun hatun valmistaminen on vienyt lähemmäs puoli vuotta. Kaupoista löytää myös koneellisesti kudottuja Panamoita, mutta niistä puuttuu romanttinen mielikuva ihmisestä, joka suuressa nerokkuudessaan käyttää luonnon suomia anteja luodakseen jotain kaunista sekä hyödyllistä. Vaikka useimmiten nähty Panama-tyyli on trilby, hatun nimi viittaa enemmän valmistustapaan, -maahan ja -materiaaliin kuin ulkomuotoon. Niinpä Panama taipuu sekä edustavaan että vapaa-ajan löhöilyyn riippuen hatun muodosta. Panaman suosion syy on selvä: parempaa päähinettä minkä tahansa maan kesäheilteille ei ole.

Kaiken ja enemmän Panamasta löytää journalisti Brent Blackin sivustolta, sillä hän on omistanut viimeiset kolme vuosikymmentään tämän päähineen saloille.

Kuvat: Matti Airaksinen


Solmioneula

3

August 3, 2014 by Ville Raivio

Solmioneula (eng. tie clip) on useimmiten jalometallinen solmion asuste. Se kiinnitetään kauluspaidan nappilistan ja solmion ympäri, jolloin solmioneula toimii sekä koristeena että hyödyllisenä asusteena, joka pitää solmion paikallaan takin ollessa auki. Näin herkkä kaulan komistus ei roiku tiellä, uppoa lounaaseen tai heilu vauhkona tuulessa. Samalla neula säilyttää solmun kaarella, hieman kohonneena paidankaulusten alta. Valtaosa kauppojen neuloista on kullattuja tai hopeaa, ja vanhan käytännön mukaan asusteiden värin on hyvä sointua yhteen: yhtenäinen ilme tuo asuun harmoniaa, josta ihmissilmä nauttii. Siispä hopeinen neula tarvitsee kaverikseen hopean väriset kalvosinnapit tai rannekellon, vaikka asusteiden materiaali ei olisikaan samaa. Jostakin kumman syystä asusteen suomenkieliseksi nimeksi on vakiintunut solmioneula, vaikka koriste on muodoltaan kaukana neulasta. Solmiohaka tai -solki on nöyrä ehdotukseni sanaksi, joka on kuvaavampi.

Ennen kuin solmiohaka saapui näyttämölle, miehet kiinnittivät kaulan asusteensa solmiopinnillä. Nykyisen muotoinen solmio syntyi vasta 1800-luvun loppupuolella, tätä ennen suurin osa kaulan koristeista oli plastroneja. Neulamainen solmiopinni kuitenkin vaati plastronin tai solmion sekä paidan lävistämistä, eikä jokainen silkkilaatu kuro umpeen kerran lävistettyä pintaa. Pinni on yhä kaunis, mutta tuhoisa asuste. Tyylihistorioitsija Alan Flusserin mukaan varhaisimmat solmiohaat ilmestyivät Amerikassa 1920-luvulla. Asustetta on käytetty samanlaisena yhteenkuuluvuuden tunnuksena kuin klubisolmiota tai kalvosinnappeja. Haan kultakaudella, noin vuosien 1920-1980 aikana, moni yritys ja yhdistys valmistutti asusteen omalla logollaan. Presidentit Hooverista Bush nuorempaan ovat kiittäneet tukijoitaan kampanjahaoilla.

Art Decon taivaita tavoittava Chrysler Building haan muodossa

Kaiketi Casual Friday -ilmiön, työpaikkojen pukukoodin rapistumisen ja vapaa-ajan asun kevenemisen myötä solmiohaka on harvinaistunut. Myös harva mies käyttää liivipukuja, joten liivikään ei hoida entistä tehtäväänsä solmion pitäjänä. Pukineen vaarantunut asema on sääli, sillä mikään toinen asuste ei pidä solmiota yhtä hyvin paikallaan ja poissa ruoasta. Toki helpommalla pääsee, jos takkinsa pitää aina kiinnitettynä, sillä takki pitää kyllä solmion aisoissa. Sopivin sijainti solmiohaalle on takin napitusnapin yläpuolella: tällä paikalla se hoitaa samalla tehtäväänsä solmion vartijana sekä koristeena. Alemmas sijoitettuna haka ei näkyisi, lähellä solmion solmua se veisi huomion itseensä ja pois käyttäjän kasvoilta, johon katseet kuuluvat. Vaakasuora kiinnitys on kovin jäykkä ja tylsä, kun vino ja alaspäin suunnattu kulma tuo eloa. Niin kauan kuin solmio on yhä käytössämme, haalle on paikkansa.


Neulesolmio

2

July 27, 2014 by Ville Raivio

Neulesolmio (eng. knit tie) on nimensä mukaisesti neulotusta kankaasta valmistettu tuubinmuotoinen solmio. Valtaosa kaupoissa myytävistä – ja todennäköisesti myös lukijan vaatekaapissa nököttävistä – solmioista on joko kudottuja tai painettuja. Näissä asusteissa on joko sileä, tasainen tai muutoin hyvin siisti ja edustava pinta, kun taas kudottujen solmioiden pinta on huokoinen, kohoileva, epätasainen. Lähemmässä tarkastelussa lankojen liitokset muistuttavat neuleen vastaavia. Neulesolmiossa ei ole vuorikangasta, eikä sitä ommella kokoon useasta silkkikappaleesta kuten tavallista solmiota. Klassisen tyylin merkkiteos Esquire’s Encyclopedia of 20th Century Men’s Fashions kertoo ensimmäisten neulesolmioiden syntyneen 1920-luvulla.

Amerikan puolella ne olivat hyvin suosittuja ainakin Wall Streetillä sekä Ivy League -yliopistoissa, ja rennon ilmeensä ansiosta tämä solmio on yhä olennainen osa Ivy-tyylin seuraajien kauloilla, erityisesti mustana. Neulesolmio voidaan valmistaa hyvin tiheällä neuloksella, jolloin asusteesta tulee sileämmän näköinen ja edustavampi, tai rempseästi karkealla neuloksella, joka johtaa rentoon ilmeeseen. Väreille tai materiaaleille ei ole rajoitteita, joskin kesän helteellä neulottu puuvillasolmio on viileämpi kaulan ympärillä, kun talven viimassa paksumpi silkki tai villa-silkkisekoite tuo kerroksen lisälämpöä. Tunnetuin neulesolmiomies on taatusti James Bond, jonka kaulalla asuste on ollut miltei poikkeuksetta kuvioton, väriltään musta tai yönsininen.

Valtaosa neulesolmioista on joko vaakaraitakuvioisia tai yksivärisiä, joissa neuloksen muoto sekä tekstuuri nousee pääosaan. Toisin kuin solmioissa yleensä, miltei kaikkien neulesolmioiden kärjet ovat vaakasuoria, kuin veitsellä leikattuja. Ne ovat myös kapeampia kuin kudotut ja painetut solmiot, useimmiten vain 6 senttiä leveitä. Tämä suuri kapeus näyttää erikoiselta kookkaan miehen yllä, mutta ongelmalta välttyy peittämällä kärjen takin alle. Kudottu tai painettu silkkisolmio on hillitty ja edustava, mutta neulesolmio on aina pintarakenteen ja kapeutensa vuoksi epävirallinen valinta. Se tuskin on parhaimmillaan pörssiyhtiön hallituksen kokouksessa, hautajaisissa tai muissa edustustilaisuuksissa, mutta kaikkialla muualla se kuroo umpeen virallisen ja epävirallisen vastakkainasettelun. Aika velikulta.


Rakenteeton takki

0

July 20, 2014 by Ville Raivio

Rakenteeton takki (eng. unstructured jacket) on nimensä mukaisesti irto-, päällis- tai puvuntakki, josta muotoa tuova irtoliina ja hartiatoppaus on poistettu. Pehmeydellä on monia muotoja ja rajanveto on hankalaa. Joissakin takeissa on nimittäin ohut pellavainen rintaliina ja hitunen vanua hartioiden tasoittamiseksi, toisissa on koko päälliskankaan sisäpuolen peittävä vuori, eräissä vuori on samaa kangasta kuin päällinen ja kaikkein pehmeimmissä ei ole edes hihavuoria. Tätä viimeistä optiota voidaan myös kutsua paitatakiksi (shirt jacket), sillä se valmistetaan kuin kauluspaita, mutta luodaan useimmiten takin yksityiskohdilla ja villakankaasta päällysvaatteeksi.

Rakenteettoman takin historia kulkee vaikutteina Lontoon kautta Roomaan ja sieltä Napoliin. Roomalainen räätälimestari Domenico Caraceni julkaisi tyylin filosofiansa esseen muodossa vuonna 1933: Orientamenti nuovi nella tecnica e nell’arte del sarto oli aikansa merkkiteos Italian räätäleiden käsissä. Caraceni oli opiskellut englantilaisten Savile Row -räätäleiden leikkauksia ja rakenteita takeista, joita asiakkaat jättivät hänelle muutostöihin. Hänen oppilaanaan oli tällöin muuan Vincenzo Attolini, johon mestarin kevyen rakenteen Eetos teki suuren vaikutuksen. Napolilainen vaatesuunnittelija Gennaro Rubinacci palkkasi Attolinin Napolin-verstaalleen, jossa nuori lupaus kevensi roomalaistyylisiä takkejaan entisestään ja loi rakenteettoman tyylin 1930-luvulla.

Caracenin esseen kuvitusta

Pehmeä takki sai suurimman sanansaattajansa Windsorin herttuasta. Hän oli tyylihistorioitsija Farid Chenounen mukaan yksi ensimmäisistä vuorittomien, rakenteettomien tweed-takkien käyttäjistä 30-luvulla. Täyspehmeät takit teki suuren yleisön tuntemaksi Giorgio Armani, joka loi nimeään kantavan muotihuoneen yhdessä Sergio Galeottin kanssa vuonna 1975. Saman vuoden heinäkuussa Giorgio Armani S.p.A. esitteli vuorittoman ja rakenteettoman miesten takin, joka ei luonut keinotekoisia muotoja vaan seurasi kantajansa kehoa. Tämä oli vallankumous aikakaudella, jolla miesten takit olivat jäykkiä, topattuja sekä leikkaukseltaan liioiteltuja. Tästä todisteena ovat lukemattomat kotialbumien sukulaiskuvat 70-luvun vaatteissa. Vuoden -75 lokakuussa seurasi rakenteeton naisten takki, joka luotiin miesten pukukankaasta — ja Armani oli saapunut.

Koska muotoa tuovat rakenteet ovat minimissä tai loistavat poissaolollaan, rakenteeton takki täytyy leikata tyköistuvaksi. Vuorittomien takkien saumat täytyy myös viimeistellä siististi, mikä hidastaa tuotantoa. Takki saa muotonsa käyttäjän kehosta ja kaartuu lihasten tai laardin myötä, eikä ole omiaan huonoryhtiselle. Tällainen takki näyttää pyöreämmältä ja pehmeämmältä kuin topatut verrokit, joten rakenteeton vaate on aina vähemmän virallinen sekä kevyempi, parhaimmillaan joko kuumassa ilmastossa tai vapaa-ajalla. Raskaan sarjan edustaminen vaatii jämäkkää rakennetta, vaikka Napolissa eletäänkin omalla tyylillä. Keveys asettaa suuret vaatimukset vaatteen kankaalle, jonka täytyy laskeutua siististi tukimateriaaleitta. Kuten olettaa sopii, italialaiset ovat kepeän kankaan ja takin mestareita. Keveys takaa mukavuuden.


Argyle-kuvio

0

July 13, 2014 by Ville Raivio

Salmiakkiruudukko (eng. Argyle) koostuu neljäkkään tai salmiakin muotoisista kuvioista, joiden ylitse kulkee päälliskuvio vastaavassa neljäkkään tai salmiakin muodossa. Random Housen sanakirja kertoo kuvion sekä nimen olevan peräisin Argyllin klaanin tartaanista, klaani puolestaan on vuosisadat asunut Skotlannin Ylämaiden länsipuolella Argyllissä. Argyle on yksi vanhimmista länsimaisista vaatekuvioista, joka usein toistetun anekdootin mukaan sai syntynsä, kun tartaanikangas leikattiin vinottain sukkia varten. Näitä jalkarättien kaltaisia villakangassukkia käytettiin kiltin kanssa jo 1600-luvulla. Argyllin klaanivärien mukaisesti varhaisimmat Argyle-kuviot olivat viher-valkoisia.

Skotlannin Ylämailta salmiakkiruudukko levisi ympäri Brittein saaria, ja sitä pidettiin ennen kaikkea vapaa-ajan kuviona. Siispä Argylea ei tumman puvun kanssa nähty, mutta maaseudulla, urheilussa ja vapaalla sitäkin mieluummin. Salmiakkiruudukko koki suurimman suosionsa 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenien aikana, erityisesti polvisukkien muodossa polvihousujen kera. Windsorin herttua, aikansa valokuvatuin ja seuratuin miesten tyyli-ikoni, esitteli valtiovierailuillaan Argylen USA:n puolella. Vaikka kiinnostus heräsi varhain, vasta vuonna 1949 Brooks Brothers ryhtyi maahantuonnin sijaan valmistamaan omaa malliaan Amerikassa. Argylesta tulikin kanonisoitu osa niin sanottua Ivy League -tyyliä eliittiyliopistojen nuorten toivojen yllä.

Kuvion väreillä ei ole rajoituksia, joten salmiakkiruudukkonsa voi löytää mustanpuhuvana tai sateenkaaren kirjavana, hillittynä tai räikeänä. Päällisruudukon ansiosta kuvio luo illuusion kolmiulotteisuudesta. Valtaosa salmiakkiruutuisista vaatteista neulotaan työläällä ja hitaalla intarsia-tekniikalla, jossa jokainen erivärinen kuvio neulotaan erikseen ja liitetään toisiinsa. Tänä päivänä yleisimmät Argyle-vaatteet ovat sukkia, golf-housuja sekä neuleita. Mikään ei kuitenkaan estä sen käyttöä vaikkapa solmioissa, taskuliinoissa, kaulaliinoissa tai kalsongeissa. Kuvio on kuitenkin hyvin erottuva, joten Argyle-pukuja tai -päällystakkeja tuskin nähdään pian kävelemässä ympäri katuja. Parhaimmillaan vuosisatainen salmiakkiruudukko onkin veikeänä yksityiskohtana, pienenä pirteänä lisänä muutoin hillityssä asussa.


Ruskeassa tweedissä

0

July 9, 2014 by Ville Raivio

Päivän toimiva kokoonpano: vaaleanruskea kalanruotokuvioinen tweed-takki pehmeillä harteilla, karkea ja ruskea neulesolmio, solmiohaka, ruudukkopaita ja silkkinen paisley-taskuliina. Värisävyt on valittu ruskeasta paletista ja mukana on sopiva sekoitus tummaa sekä vaaleaa.

Kuva: Oldtrix


Plimsoll-kengät

0

July 6, 2014 by Ville Raivio

Plimsoll-kenkä on kevyt vapaa-ajan tennarin kantamuoto, jossa on paksuhko kuminen pohja sekä päällinen purjekankaasta. Ilman muuta tunnetuin Plimsoll-versio on Conversen valmistama All Star, joka syntyi vuonna 1917, tosin vuotta aiemmin oman The Champion -mallinsa ehti esitellä Keds. Englanninkielisen nimensä kenkämalli on saanut laivojen lastiviivamerkistä, jota myös Plimsoll-merkiksi kutsutaan, sen puolesta kampanjoineen poliitikko Samuel Plimsollin mukaan. Tennarin paksu kumipohja liimataan yläosastaan kiinni päälliseen, ja tämä liitos muodostaa suoran viivan kengän sivuille, ikään kuin lastiviivan. Liitoskohta on myös merkki siitä, kuinka syvään lammikkoon tennareilla voi astua jalkojen kastumatta. Joissakin malleissa kuminen kärjys peittää varpaankynnet, jotka muuten voisivat hangata päällisen rikki.

Ensimmäisen kumipohjaisen Plimsoll-kengän kehitti 1830-luvulla The Liverpool Rubber Company, joka loi mallinsa hiekkarantakäyttöön. Päällinen oli kestävää, joustavaa, kevyttä ja nopeasti kuivuvaa purjekangasta, pohja kuminen ja näiden vulkanisoidun liitoskohdan peitti erillinen kuminen nauha. Alun perin popon nimenä toimi sand shoe, mutta Plimsollin menestyksekkäästi puolustamama lastiviiva toi 1800-luvun lopulla mallille suositun lempinimen. Rantakäytön lisäksi tennari lanseerattiin pakolliseksi liikuntatuntien jalkineeksi Iso-Britannian kouluissa, ja malli on saanut monia muita lempinimiä eri puolella saaristovaltoja sekä Kansainyhteisöä. Näistä esimerkkeinä yleisimmät: Keds, tennis shoes, All-Stars, Chucks, sneakers, gutties, sannies, daps, dappers, pumps. Ennen nykyaikaisten juoksutennareiden aikakautta Plimsollit olivat jokamiehen, -naisen ja -lapsen perusvalinta kaikkeen urheiluun. Myös lukuisat valtiot ostivat valtaisia määriä Plimsolleja armeijoiden urheilukäyttöön.

Plimsoll on säilynyt koko lailla entisellään viimeisen vajaan 200 vuoden ajan, joten huoletta luen sen osaksi klassikoiden kaanonia. Purjekangaspäällinen tuppaa kyllä likaantumaan, mutta tennarit voi pestä pesukoneen herkällä pesuohjelmalla. Plimsollien paksumpi pohja myös kestää kauemmin kuin ohuet, ja valtaosa näistä tennareista on halpoja. Valitettavasti kenkätyyppi ei ole kovin kestävä, eikä pohjaa voi vaihtaa sen kerran kuluttua loppuun. Päällisen voi toki suojata mokkasuihkeen kaltaisella aineella, joka estää lian tarttumista ja sateen tuhoja. Kummoista tukea tennari ei vieläkään jaloille suo, mutta päällinen on ilmava ja pohja mukava. Jalkavaivaisille tukevammat kengät ovat silti paikallaan. Parhaimmillaan mikä tahansa Plimsoll-tennari on kätevänä ja kevyenä vapaa-ajan tossuna huolettomien housukankaiden seurassa. Myös hiekkarannoilla.

Kuva: Joonas Tanskanen


Bellroy-lompakon anatomia

0

June 29, 2014 by Ville Raivio

Bellroy on australialainen lompakkovalmistaja, joka suurpiirteisesti haluaa muuttaa tapamme kuljettaa tavaroita. Vuonna 2010 alkunsa saanut yhtiö syntyi perustajien mukaan kahden design-nörtin inhosta pullottavia lompakoita kohtaan. Valmistaja käyttää lompsien luomiseen ohutta kasvisparkittua naudan- tai lampaannahkaa, joka värjätään aniliinivärein. Ne läpäisevät nahkan ja väri tunkeutuu syvemmälle eikä peitä luonnollista ulkopintaa.

Ohut materiaali johtaa virtaviivaisempaan lompakkoon ja pehmeä nahka muotoutuu luottokorttien mukaan. Valmistus on Intiassa ja yhtiö kertoo maksavansa työläisille enemmän kuin maan minimipalkka vaatii. Bellroy käyttää vain The Leather Working Group -hyväksyttyjen parkitsimoiden nahkaa. Valmistaja myöntää kolmen vuoden takuun kaikille tuotteilleen, joiden suurin juju on suunnittelussa.

Esimerkkilompsa on Bellroyn Hide and Seek -malli oranssi-ruskeassa Java-sävyssä, joka saapui suomalaisen jälleenmyyjän, Mukaman, toimittamana. Viime vuonna syntynyt yhtiö tarjoaa lompakkoja, korttikoteloita, mobiililaitetarvikkeita, laukkuja sekä vihkoja arjen hallintaan. Niin kuin valmistaja lupaa, H&S-malli on siro ja ohut. Asustetta suojaa vahva, pahvinen paketti, jonka sisäpuolella on jännä Bellroy-kuosi ja valmistajan muistutus kasvisparkitusta, myrkyttömästä nahkasta. Leveys on 11½ senttiä, korkeus 9½. Kortteja sisään mahtuu 6-12, setelitila on mitoitettu euroille.

Nahka on hyvin sileää ja pehmeää, joustaa mainiosti ja tuoksuu erikoiselta. Kasvisten ansiosta teollinen, pistävä kromin lemu on poissa ja tilalla pehmeämpi aromi. Ompeleet ovat suoria ja tiuhoja, päällistä koristaa valmistajan metallinen pöllölogo. Setelitilan vuorissa on pieni piilotasku, johon mahtuu pari kolikkoa tai preservatiivi. Sen vieressä on kaksi halkiota, joihin saa pillerin tai jotakin muuta hyvin pientä.

Suurin yllätys on taitoksen alle piiloon jäävä toinen setelitila, johon voi talletella suuret setelit. Myös piilotilan vuorissa, jota koristaa Bellroy-kuosi, on tasku, johon voi piilottaa vielä salaisemmat piilotavarat. Ajokortille, passille tai muille suurtavaroille tilaa ei ole, myöskään kolikkotaskua Bellroy ei tarjoa missään mallissa. Riisuttu minimalismi, kompakti toimivuus ja mukava nahka ovat täkyjä, joilla valmistaja vetoaa katselijaan. Myös piilotila on jännä ominaisuus, jota en ole muissa lompakoissa aiemmin tavannut. Bellroy on erilainen.


High twist -villa

0

June 29, 2014 by Ville Raivio

High twist -villa on kangasta, joka on kudottu tiukasti yhteen kierretyistä langoista. Kaikki pukukankaat toki kudotaan kierretyistä langoista, mutta niiden jännitteessä on eroja: tiukemmin kierretyt langat ovat vahvempia, joten niistä voidaan valmistaa ohuempia kankaita. Keveydestä huolimatta tällainen kangas laskeutuu kuin paksummat verrokit. HT-kangas on hyvin vahvaa, melko karheaa, yllä viileää ja vähemmän joustavaa.

Vahvan langan ansiosta high twist -kankaan voi myös kutoa väljemmäksi ja huokoisaksi, jolloin vaatteesta tulee erinomaisen ilmava. Nämä vahvat langat muistuttavat mikroskoopissa jousia, jotka ponnahtavat nopsasti entiseen muotoonsa. Siispä kangas vastustaa ryppyjä ja pysyy siistinä, ja high twist -kankaat ovat ihanteellisia kesä- tai matkustusvaatteisiin. Talvella tämä viileä kangas on todennäköisesti turhan hyytävä.

Kauppamatkustajien lisäksi herkästi hikoavat tai paksumpia kankaita vieroksuvat miehet saavat kierretystä villakankaasta elinikäisen ystävän. Jotta tiukka kierre saavutetaan, lankojen tulee olla tavanomaista laadukkaampaa, pidempää ja kiharampaa villaa. Myös kutominen tehdään hitaasti ja huolellisesti, jotta kierre säilyy vuosia eikä purkaudu. Tämän vaivannäön vuoksi high twist -villa on kalliimpaa kuin tavanomainen. Suuremman yleisön tietoon ja suosioon kankaan toi Giorgio Armani, jonka kevyet ja helpot luomukset olivat muodissa 80-luvun puolella.

Kaupoissa HT-villa merkitään vaatteisiin yleensä erillisellä merkillä travel wool, cool wool tai high twist wool. Jos lukija ei vielä omista tällaisia vaatteita tai ole kokeillut niitä kaupassa, on parempi kysyä myyjältä niiden perään, sillä kankaan erottaminen tavanomaisista ei ole ummikolle selviö. Yleensä HT-villa on kuitenkin kädessä karheaa ja valoa vasten verkkomaista. Tästä huolimatta se ei ole läpinäkyvää, joten vyötäisille voi huoletta pukea räikeät hyvänonnenkalsongit.

Kuvat: Jussi häkkinen&Matti Airaksinen


Uniqlo

0

June 26, 2014 by Ville Raivio

Uniqlo on Japanin ihmevaatettaja. Vuonna 1949 perustettu miesten pukimo jatkoi vuosikymmenet tasaista, hidasta, varmaa laajentumista Japanissa, kunnes 80-luvulla yhtiö repäisi. Vuosikymmenen puolivälissä se laajensi tarjontansa naisten vaatteisiin ja muutti nimensä muotoon Unique Clothing Warehouse, jonka typistymä on yksinkertaisesti Uniqlo. 1990-luvun puolella myymälöitä oli päälle sata Japanissa, joka kärsi pahasta lamasta. Tällöin Uniqlon halvat, itse suunnitellut, valmistetut ja myydyt vaatteet saivat suuren suosion. Vasta 2000-luvulla varovainen yhtiö suuntasi ulkomaille ja tänä päivänä vaatettaa laatumateriaaleja sekä halpoja hintoja arvostavat maailman ympäri.

Uniqlon nimi on osittain totta, sillä vertikaalisen integraation periaatteella yhtiö suunnittelee, valmistaa ja myy kaikki vaatteensa omissa myymälöissä tai verkkokaupoissa. Suunnittelut ovat uniikkeja, mutta tuotantoerät valtaisia. H&M:n sekä Zaran kaltaisista vaatejäteistä Uniqlo erottuu materiaaleilla: missä edelliset suosivat halpoja, Japanin ihme valitsee useimmiten niin sanotun premium-luokan kankaan. Tästä parhaana esimerkkinä toimii yhtiön valkoinen T-paita, joka muiden valmistamana olisi hintavan Supima-puuvillan vuoksi noin 20 euron hintainen. Uniqlo pyytää omastaan hieman yli 10 euroa, sillä firma ostaa kerralla suunnattomia materiaalieriä suoraan tuottajilta ja saa hyvän hinnan. Valmistus on Kiinan tai Vietnamin kaltaisissa huokean työvoiman maissa. Myös moni muu strategia johtaa voittokulkuun, mutta lukijan kannalta oleellisinta on Japanin ihmeen kankaat sekä hinnoittelu.

Olin kovin skeptinen, kun alun perin kuulin Uniqlosta. Tämän vuoden alusta valmistajan Brittein-verkkokauppa laajensi toimitusalueensa myös Suomeen, joten kokeilin kepillä jäätä perusvaatteiden muodossa. Mielestäni valmistaja tarjoaa parhaan löytämäni hinta-laatusuhteen perusvaatteissa, joiden materiaali on laadukkaampaa: merinovillaiset neuleet ja Supima-puuvillaiset alusvaatteet ovat esimerkillisiä. Monissa muissa Uniqlon vaatteissa on sekoitekankaita huokeamman hinnan vuoksi, tai näkyviä ja ikäviä logoja. Pellava on hintavaa jopa Dressmannissa, mutta Uniqlo tarjoaa täyspellavaisia vaatteita jokamiehen kukkarolle. Yhtiö ei ole vielä saapunut Suomeen, joten Uniqloa mielivän tulee matkata ulkomaille tai ostaa sovittamatta verkkokaupsta. Tarkoin valikoimalla voi kuitenkin odottaa saavansa paljon vastinetta. Uniqlo on erilainen.

http://www.uniqlo.com/uk/#!men


Balmacaan-takki

0

June 22, 2014 by Ville Raivio

Balmacaan on pitkä ja väljäksi leikattu yksirivinen päällystakki, jossa on piilonapitus, lyhyt bal-kaulus ja Raglanhihat. Nimensä se on saanut Skotlannin Invernessissä sijaitsevan tiluksen mukaan, ja takkimalli on luotu enemmän suoja kuin koristeellisuus mielessä. Vaatekronikoitsija Alan Flusserin mukaan malli on perua Preussin armeijan takeista. Raglanhihan tarkoituksena on parantaa takin vedenpitävyyttä, sillä rakenteessa hihan sauma kaartuu kiinni kaulukseen. Yleisemmässä istutetussa hihassa yksi suora sauma jää kummankin hartian ylle. Suorasta saumasta kosteus imeytyy herkemmin takin sisälle, kun vinosta Raglanista sade valuu paremmin maahan.

Villakankainen 50-luvun Balmacaan nahkanapeilla

Väljän leikkauksen ansiosta Balmacaan istuu kätevämmin usean vaatekerroksen ylle ja liikkuminen on helppoa. Takissa on yleensä sadetta hylkivä siisti piilonapitus ja useimmiten vinot taskut, jotka voi napittaa kiinni. Takki voidaan valmistaa mistä kankaasta hyvänsä, mutta tiheästi kudottu ja kyllästetty gabardiini on yksi parhaimmista tuuleen ja sateeseen. Villakangas taas pitää paremmin lämpimänä hyisessä kelissä.

1930-luvun versio windowpane-kuviolla

Balmacaanin kaulus on pyöristetty, ainakin 8 senttiä korkea ja kärjistä lyhyt. Se voidaan nostaa kätevästi ylös tuulen suojaksi ja useimmissa malleissa on kauluksen alla nappi, jolla käännetyt kaulukset voi kiinnittää. Perinteinen ja suojaava takki ulottuu polviin, muotiversioissa helma on lyhyempi. Hihansuissa ei ole nappeja, mutta joissakin takeissa on kiristettävä tamppi, jolla hihat saa tiukemmin kiinni. Selässä on yksi halkio mukavampaa käyttöä takaamassa.

Väljä, pelkistetty leikkaus

Villakangas-Balmacaaneissa on yleensä irtoliina muotoa tuomassa, mutta sadetakit ovat rakenteettomia ja hyvin kevyitä. Joissakin malleissa on vyötärön kiertävä vyö, joka pitää Balmacaanin aisoissa myös kovassa puhurissa. Kansan suussa gaelinkielinen Balmacaan on lyhentynyt muotoon bal, joka viittaa myös takin kaulusmalliin.

Piilonapitus

Tamppi hihansuussa sekä vino, napitettava tasku

Balmacaan-sana on nykyisin harvemmin käytössä, sillä kaikkia sadetakkeja voi kätevämmin englanniksi kutsua termillä rain mac(k). Tämä viittaa Charles Macintoshiin, joka kehitti 1800-luvun alkupuolella kumilla kyllästetyn sadekankaan. Silti Balmacaan on hyvä tuntea, sillä malli on yksi vanhimpia yhä käytössä olevia päällystakkeja. Se on yksinkertainen, äärimmäisen toimiva ja ajaton suoja kaikissa ilmastoissa. Takin voi myös valmistaa mistä kankaasta tahansa, mikä takaa miltei rajattoman varioinnin. Niin kauan kuin haluaa suojautua ilmoilta tyylillä, Balmacaan on ajankohtainen.

Bal-kaulus elementissään


Bexley-varrekkaan anatomia

5

June 17, 2014 by Ville Raivio

Ranskan oma Bexley valmistaa jalkineita, joiden hinnoittelu on erikoinen. Kaikki parit maksavat yhtiön verkkokaupassa 139 euroa, ja samaan tilaukseen lisätty toinen pari on 89 euroa eikä mallilla tai koolla ole merkitystä diiliin. Myös muut tykötarpeet valmistajalta seuraavat samaa, alati kappalemäärän mukaan laskevaa hinnoittelua. Bexley on perustettu vuonna 1985 Lyonissa ja verkossa firma on toiminut vuodesta -95 alkaen. Yhtiön verkkokauppa onkin Ranskan vanhimpia ja kerännyt lähemmäs puoli miljoonaa asiakasta. Perustaja Eric Botton ei ole ottanut yhtiöönsä muita osakkaita, joten Bexley on säilynyt riippumattomana. Uusin aluevaltaus jalkineiden, lankkien, lepolestien ja muiden hoitotarpeiden jälkeen on vaatteissa, jotka lisättiin kokoelmiin kuusi vuotta sitten.

Valtaosa Bexleyn pareista valmistetaan Euroopassa ja nahkat hankitaan pääosin maineikkaalta d’Annonayn parkitsimolta. Hienostellen sanottuna Bexley seuraa vertikaalisen integraation periaatetta: yhtiö suunnittelee sekä kehittää kaikki tuotteensa itse ja myy ne omissa kaupoissaan. Kun jälleenmyyjät eivät kinastele keskenään asiakkaista, Bexley pystyy säilyttämään hintatasonsa selvänä. Myös lestit ovat oman kehittelyn tulosta ja uudet mallit suunnitellaan piirtämällä ne lesteille. Yritys tarjoaa sekä liimattuja, Blake-ommeltuja että reunospohjattuja jalkineita. Bexleyn edustaja lähetti minulle kenkäparin ja pyysi kommentteja Keikarin lukijoille, sillä minulla ei ole aiempaa kokemusta firman jalkineista.

Tämän päivän anatomiatekstissä esimerkkiparina toimii malli Enfield, joka on derby-varsikenkä eli varrekas Ridgeway-tyyppisellä kumipohjalla ja suoralla kärjyksellä. Tämä varrekas on ollut suosittu Keikarin foorumin jäsenten parissa, sillä se kommenttien mukaan tarjoaa mainion hinta-laatusuhteen ja etenee hyvin Suomen ilmastossa ympäri vuoden. Mallissa on Goodyear welt eli reunospohjaus, nahkapäällinen, nahkavuori ja nahkainen pinkopohja, johon käytön myötä painuu omistajan jalkojen muoto. Päällinen ja vuori ovat paksuhkoa ja jäykkää pintanahkaa, josta karvatupet erottuvat selvästi. Myrskyreunos kiertää koko varsikengän ympäri ja ompeleet reunoksessa ovat siistejä sekä tiuhoja. Samoin on laita päällisessä.

Lesti on kauttaaltaan yllättävän tyköistuva ja paksumman sukan kanssa tekee tiukkaa. Kärki on mukavan pyöreä ja pyöristetty reunoista, kärki- ja kantavahvikkeet ovat sopivan jämäkät. Mallin sisällä on muutamia maalia pursuavia kohtia, jotka jäävät piiloon sukan alle, ja varrekkaan suulla on vetolenkki mukavampaa jalkaanvetoa tuomassa. Nahkan kestävyydestä on vaikea sanoa vielä mitään, mutta täysnahkainen jalkine on aina mukavampi löydös — tässä hintaluokassa ominaisuus ei ole selviö. Kolmesta seikasta Bexley ansaitsee erityiset kehut: kuminen pohja on erinomainen kävellä ja sopivan nihkeä kättä vasten, eli pitoa jäälläkin löytyy; koko kielen vuori on pehmustettu vaahtomuovilla mukavuuden vuoksi, ja mallin varsi on aidosti tyköistuva, kiinni nauhoitettuna vain 21 cm ympärysmitaltaan kenkäkoossa 42.

Mielestäni Bexley tarjoaa erinomaisen varsikengän 139 eurolla, eikä Suomesta samalla summalla juuri saa yhtä paljon kenkää. En tiedä, miten tämä hienoinen ihme saavutetaan, mutta ensivaikutelma on ilman muuta mainio. Todennäköisesti nahka ei ole järin laadukasta, mutta ikääntyminen selviää vasta käytön myötä. Tästä huolimatta valmistajaa voi suositella pihille miehelle sekä opiskelijalle, joka haluaa pysyä pystyssä Suomenmaan talvessa ja saada useamman vuoden käytön kengiltään. Reunospohjauksen ansiosta anturan vaihto onnistuu myöhemmin, kunhan päällinen on kunnossa. Aikamoisia, nämä ranskalaiset.


Viileimmät kesäkenkänahkat

0

June 15, 2014 by Ville Raivio

Lukijalla on taatusti anekdoottitietoa eri nahkojen eroista kesän kuumassa, mutta tutkimuksen siteeraaminen on aina yhtä miellyttävää vain, jotta tietää olevansa oikeassa. John Arthurin The chemistry of leather manufacture jakaa kätevän taulukon yleisimpien kenkänahkojen ilmavuuden eroista, ja ratkaisut viileänä pysymiseen löytyvät vesihöyryn (eli nihkeän jalkahien) läpäisevyydestä sekä materiaalin huokoisuudesta. Teen pitkästä tikusta lyhyemmän tiivistämällä: viilein kesänahka on mokkaa, jonka jälkeen tulee buckskin eli hirvieläimennahka ja pronssilla yllättäjä, hainnahka. Taulukon perusteella yleinen naudan- tai vasikannahka vaikuttaa suorastaan hiostavalta voittajien rinnalla. Yhä viileämpiä ovat duck-kangas, purjekangas ja nailonverkko, mutta näillä ei ole nahkan pitkäikäisyyttä eikä yhtäkään voi kiillottaa ilon hohtoihin. Lakeeria, shell cordovania ja kengurunnahkaa tulisi viileimmän Keikarin lukijan vältellä. Lisäksi on hyvä todeta kumin olevan yksi inhoimmista kesämateriaaleista markkinoilla. Nahkapohjat ovat olennaiset, louferit eli avokengät mainiot ja vuorittomat jalkineet suositeltavat.

Kiitokseni verkon nimimerkille “VegTan” tutkimusinfosta.

http://babel.hathitrust.org/cgi/pt?id=uc1.b4489325;page=root;view=image;size=100;seq=588;num=1092


Kontrastikaulus

0

June 15, 2014 by Ville Raivio

Kontrastikaulus (eng. contrast collar) on kaulusmalli, jonka kangas eroaa muun kauluspaidan materiaalista. Useimmiten se on valkoinen, sillä tämä väri sopii kaikkien kankaiden pariksi. Myös kalvosimissa käytetään kontrastimallia, useimmiten samasta kankaasta kuin kauluskin. Yksityiskohdan alkuperä kantaa aina 1900-luvun alkuhämäriin asti, jolloin herrasmiehet kävivät kauppaa, edustivat ja esiintyivät vakavina irtokauluksissa. Tällöin valtaosa paidoista luotiin vitivalkoisina, sillä väri oli työläs pitää puhtaana ja edustavana hiilellä käyvissä kaupungeissa, joiden puhtaanapito oli mitä oli. Valkoinen, puhdas paita oli statusvaate. Pelkän kauluksen vaihtamalla pukineen sai kuitenkin näyttämään uudelta tai puhtaalta, vaikka muun asun alle jäävä osa oli tahrainen. Värikkäitä kauluspaitoja teettäneet miehet ostivat usein irtokauluksen sekä paidan värissä että valkoisena, jolloin yhdestä tilauksesta sai enemmän irti.

Paidan kaulus ja kalvosimet kuluvat ensin. Jos karkea parta tai pään kääntely ei hierrä kauluksen kangasta turmiolle, niin pöytää tai rannekelloa vasten nojaava kalvosin ehtii ensin hajalle. Harva kutomo on valmistanut samaa paitakangasta uskollisesti vuodesta toiseen, joten vanhan paidan säilyttäminen vaatii kontrastia. Alkuperäinen kangas voi myös haalistua pesujen tai auringon jäljiltä, joten uusi valkoinen kangas on kätevin valinta ehostukseen. Turhapa koko paitaa on vaihtaa, kun pelkällä kauluksella tai kalvosimilla selviää. Riippuen kantajasta ja käytöstä, kontrastivaihdoksella lisäikää paidalleen saa parista vuodesta vuosikymmeneen asti. Mikä parasta: kauluksen tai kalvosimet voi vaihtaa kerta toisensa jälkeen, kunhan vaate kestää muista kohdin.

Omaan silmääni paita näyttää paremmalta, jos sekä kaulus että kalvosimet vaihdetaan samalla kertaa. Muutoin jokin näistä on ikään kuin orpo hukkapätkä, joka jää vaille harmoniaa. Kauluspaidat, joissa kontrastia löytyy yhdestä tai useasta kohdasta, ovat yhtä päteviä kuin muut. Syystä tai toisesta niitä näkee enemmän pankkialalla, kenties perintönä 80-luvun ylettömyyksistä tai Wall Street -elokuvan innoittamana. Kaupoista voi poimia myös kauluspaitoja, joista kontrastikaulus tai -kalvosimet löytyvät jo. Näissä ei kuitenkaan ole aivan samaa charmia kuin vuodesta toiseen palvelleissa, jotka saavat uuden elämän yksityiskohtien vaihdon myötä. Joillakin paidoilla vain on enemmän tarinoita, enemmän kantajansa historiaa kerrottavanaan.

Kuvat: Turnbull&Asser


Seven fold -solmio

0

June 8, 2014 by Ville Raivio

Seven fold on englanninkielisen nimensä mukaan seitsemään kertaan taiteltu solmio, joka syntyi 1800-luvun lopulla. Nimike viittaa solmion rakenteeseen, jota ei ommella kokoon useasta kangaspalasta, vaan taitellaan haluttuun muotoon ja kokoon yhdestä suuresta. Miltei kaikki vaatekaupan solmiot ovat leikattuja, kokoon ommeltuja malleja, joiden sisällä on joko keinokuituinen tai villainen vuorikangas. Useimpien kärjessä on myös erillinen vuori sisäpuolella. Tämä rakenne on halvempi ja nopeampi valmistaa. Taiteltu malli puolestaan saa muotonsa ulkopinnan sisälle jäävistä taitoksista, eikä kärjen kääntöpuolella ole vuorimateriaalia. Taittelun jälkeen solmion reunat rullataan ja ommellaan käsin. Malli myös leikataan vinottain, mikä vaatii paljon lisämateriaalia, mutta auttaa solmiota kestämään vuosien solmut.

Seitsentaiteltu rakenne vaatii kolme kertaa enemmän solmiokangasta kuin kokoon ommeltu, ja hienot silkit ovat aina kalliita, joten se on kalliimpi kuin muut. Lisäksi solmion taittelu, prässääminen ja ompelu on hidasta käsityötä. Vuoriton seven fold -solmio rypistyy voimakkaammin, joten suurimpaan osaan lisätään nykyisin hyvin ohut villavuori. Taitosten vuoksi solmion solmusta muodostaa yleensä paksu, joten solmun taittelu on hyvä aloittaa läheltä kapeaa päätä ja suosia painettuja silkkejä kudottujen sijaan. Jos 7 fold -solmio valmistetaan painavasta silkistä, se laskeutuu voimakkaasti ja pysyy tehokkaammin paikallaan.

Taitellun solmion tunnistaa kääntämällä sen ympäri ja laskemalla taitosten määrän. Jos haluaa vanhan koulun mallin, taitoksia täytyy olla seitsemän. Suurimmassa osassa niitä on kuitenkin kuusi, joiden lisänä sisällä on ohut villavuori. Nämä taitokset eivät muille näy, joten seven fold -solmio on aina salainen omistajan ilon aihe, jonka kauniisti kaartuvat laskokset ovat jännä lisä solmiota solmittaessa. On paha sanoa, josko taiteltu solmio on aina laadukkaampi kuin muut. Jos se jotakin on, niin erilainen – ja tämä ero on mukavampi kokea omissa hyppysissä ja kaulalla.

 Kuvat: The Armoury




Copyright © 2013 Ville Raivio





Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Translate Keikari