RSS Feed

Argyle-kuvio

0

July 13, 2014 by Ville Raivio

Salmiakkiruudukko (eng. Argyle) koostuu neljäkkään tai salmiakin muotoisista kuvioista, joiden ylitse kulkee päälliskuvio vastaavassa neljäkkään tai salmiakin muodossa. Random Housen sanakirja kertoo kuvion sekä nimen olevan peräisin Argyllin klaanin tartaanista, klaani puolestaan on vuosisadat asunut Skotlannin Ylämaiden länsipuolella Argyllissä. Argyle on yksi vanhimmista länsimaisista vaatekuvioista, joka usein toistetun anekdootin mukaan sai syntynsä, kun tartaanikangas leikattiin vinottain sukkia varten. Näitä jalkarättien kaltaisia villakangassukkia käytettiin kiltin kanssa jo 1600-luvulla. Argyllin klaanivärien mukaisesti varhaisimmat Argyle-kuviot olivat viher-valkoisia.

Skotlannin Ylämailta salmiakkiruudukko levisi ympäri Brittein saaria, ja sitä pidettiin ennen kaikkea vapaa-ajan kuviona. Siispä Argylea ei tumman puvun kanssa nähty, mutta maaseudulla, urheilussa ja vapaalla sitäkin mieluummin. Salmiakkiruudukko koki suurimman suosionsa 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenien aikana, erityisesti polvisukkien muodossa polvihousujen kera. Windsorin herttua, aikansa valokuvatuin ja seuratuin miesten tyyli-ikoni, esitteli valtiovierailuillaan Argylen USA:n puolella. Vaikka kiinnostus heräsi varhain, vasta vuonna 1949 Brooks Brothers ryhtyi maahantuonnin sijaan valmistamaan omaa malliaan Amerikassa. Argylesta tulikin kanonisoitu osa niin sanottua Ivy League -tyyliä eliittiyliopistojen nuorten toivojen yllä.

Kuvion väreillä ei ole rajoituksia, joten salmiakkiruudukkonsa voi löytää mustanpuhuvana tai sateenkaaren kirjavana, hillittynä tai räikeänä. Päällisruudukon ansiosta kuvio luo illuusion kolmiulotteisuudesta. Valtaosa salmiakkiruutuisista vaatteista neulotaan työläällä ja hitaalla intarsia-tekniikalla, jossa jokainen erivärinen kuvio neulotaan erikseen ja liitetään toisiinsa. Tänä päivänä yleisimmät Argyle-vaatteet ovat sukkia, golf-housuja sekä neuleita. Mikään ei kuitenkaan estä sen käyttöä vaikkapa solmioissa, taskuliinoissa, kaulaliinoissa tai kalsongeissa. Kuvio on kuitenkin hyvin erottuva, joten Argyle-pukuja tai -päällystakkeja tuskin nähdään pian kävelemässä ympäri katuja. Parhaimmillaan vuosisatainen salmiakkiruudukko onkin veikeänä yksityiskohtana, pienenä pirteänä lisänä muutoin hillityssä asussa.


Ruskeassa tweedissä

0

July 9, 2014 by Ville Raivio

Päivän toimiva kokoonpano: vaaleanruskea kalanruotokuvioinen tweed-takki pehmeillä harteilla, karkea ja ruskea neulesolmio, solmiohaka, ruudukkopaita ja silkkinen paisley-taskuliina. Värisävyt on valittu ruskeasta paletista ja mukana on sopiva sekoitus tummaa sekä vaaleaa.

Kuva: Oldtrix


Plimsoll-kengät

0

July 6, 2014 by Ville Raivio

Plimsoll-kenkä on kevyt vapaa-ajan tennarin kantamuoto, jossa on paksuhko kuminen pohja sekä päällinen purjekankaasta. Ilman muuta tunnetuin Plimsoll-versio on Conversen valmistama All Star, joka syntyi vuonna 1917, tosin vuotta aiemmin oman The Champion -mallinsa ehti esitellä Keds. Englanninkielisen nimensä kenkämalli on saanut laivojen lastiviivamerkistä, jota myös Plimsoll-merkiksi kutsutaan, sen puolesta kampanjoineen poliitikko Samuel Plimsollin mukaan. Tennarin paksu kumipohja liimataan yläosastaan kiinni päälliseen, ja tämä liitos muodostaa suoran viivan kengän sivuille, ikään kuin lastiviivan. Liitoskohta on myös merkki siitä, kuinka syvään lammikkoon tennareilla voi astua jalkojen kastumatta. Joissakin malleissa kuminen kärjys peittää varpaankynnet, jotka muuten voisivat hangata päällisen rikki.

Ensimmäisen kumipohjaisen Plimsoll-kengän kehitti 1830-luvulla The Liverpool Rubber Company, joka loi mallinsa hiekkarantakäyttöön. Päällinen oli kestävää, joustavaa, kevyttä ja nopeasti kuivuvaa purjekangasta, pohja kuminen ja näiden vulkanisoidun liitoskohdan peitti erillinen kuminen nauha. Alun perin popon nimenä toimi sand shoe, mutta Plimsollin menestyksekkäästi puolustamama lastiviiva toi 1800-luvun lopulla mallille suositun lempinimen. Rantakäytön lisäksi tennari lanseerattiin pakolliseksi liikuntatuntien jalkineeksi Iso-Britannian kouluissa, ja malli on saanut monia muita lempinimiä eri puolella saaristovaltoja sekä Kansainyhteisöä. Näistä esimerkkeinä yleisimmät: Keds, tennis shoes, All-Stars, Chucks, sneakers, gutties, sannies, daps, dappers, pumps. Ennen nykyaikaisten juoksutennareiden aikakautta Plimsollit olivat jokamiehen, -naisen ja -lapsen perusvalinta kaikkeen urheiluun. Myös lukuisat valtiot ostivat valtaisia määriä Plimsolleja armeijoiden urheilukäyttöön.

Plimsoll on säilynyt koko lailla entisellään viimeisen vajaan 200 vuoden ajan, joten huoletta luen sen osaksi klassikoiden kaanonia. Purjekangaspäällinen tuppaa kyllä likaantumaan, mutta tennarit voi pestä pesukoneen herkällä pesuohjelmalla. Plimsollien paksumpi pohja myös kestää kauemmin kuin ohuet, ja valtaosa näistä tennareista on halpoja. Valitettavasti kenkätyyppi ei ole kovin kestävä, eikä pohjaa voi vaihtaa sen kerran kuluttua loppuun. Päällisen voi toki suojata mokkasuihkeen kaltaisella aineella, joka estää lian tarttumista ja sateen tuhoja. Kummoista tukea tennari ei vieläkään jaloille suo, mutta päällinen on ilmava ja pohja mukava. Jalkavaivaisille tukevammat kengät ovat silti paikallaan. Parhaimmillaan mikä tahansa Plimsoll-tennari on kätevänä ja kevyenä vapaa-ajan tossuna huolettomien housukankaiden seurassa. Myös hiekkarannoilla.

Kuva: Joonas Tanskanen


Bellroy-lompakon anatomia

0

June 29, 2014 by Ville Raivio

Bellroy on australialainen lompakkovalmistaja, joka suurpiirteisesti haluaa muuttaa tapamme kuljettaa tavaroita. Vuonna 2010 alkunsa saanut yhtiö syntyi perustajien mukaan kahden design-nörtin inhosta pullottavia lompakoita kohtaan. Valmistaja käyttää lompsien luomiseen ohutta kasvisparkittua naudan- tai lampaannahkaa, joka värjätään aniliinivärein. Ne läpäisevät nahkan ja väri tunkeutuu syvemmälle eikä peitä luonnollista ulkopintaa.

Ohut materiaali johtaa virtaviivaisempaan lompakkoon ja pehmeä nahka muotoutuu luottokorttien mukaan. Valmistus on Intiassa ja yhtiö kertoo maksavansa työläisille enemmän kuin maan minimipalkka vaatii. Bellroy käyttää vain The Leather Working Group -hyväksyttyjen parkitsimoiden nahkaa. Valmistaja myöntää kolmen vuoden takuun kaikille tuotteilleen, joiden suurin juju on suunnittelussa.

Esimerkkilompsa on Bellroyn Hide and Seek -malli oranssi-ruskeassa Java-sävyssä, joka saapui suomalaisen jälleenmyyjän, Mukaman, toimittamana. Viime vuonna syntynyt yhtiö tarjoaa lompakkoja, korttikoteloita, mobiililaitetarvikkeita, laukkuja sekä vihkoja arjen hallintaan. Niin kuin valmistaja lupaa, H&S-malli on siro ja ohut. Asustetta suojaa vahva, pahvinen paketti, jonka sisäpuolella on jännä Bellroy-kuosi ja valmistajan muistutus kasvisparkitusta, myrkyttömästä nahkasta. Leveys on 11½ senttiä, korkeus 9½. Kortteja sisään mahtuu 6-12, setelitila on mitoitettu euroille.

Nahka on hyvin sileää ja pehmeää, joustaa mainiosti ja tuoksuu erikoiselta. Kasvisten ansiosta teollinen, pistävä kromin lemu on poissa ja tilalla pehmeämpi aromi. Ompeleet ovat suoria ja tiuhoja, päällistä koristaa valmistajan metallinen pöllölogo. Setelitilan vuorissa on pieni piilotasku, johon mahtuu pari kolikkoa tai preservatiivi. Sen vieressä on kaksi halkiota, joihin saa pillerin tai jotakin muuta hyvin pientä.

Suurin yllätys on taitoksen alle piiloon jäävä toinen setelitila, johon voi talletella suuret setelit. Myös piilotilan vuorissa, jota koristaa Bellroy-kuosi, on tasku, johon voi piilottaa vielä salaisemmat piilotavarat. Ajokortille, passille tai muille suurtavaroille tilaa ei ole, myöskään kolikkotaskua Bellroy ei tarjoa missään mallissa. Riisuttu minimalismi, kompakti toimivuus ja mukava nahka ovat täkyjä, joilla valmistaja vetoaa katselijaan. Myös piilotila on jännä ominaisuus, jota en ole muissa lompakoissa aiemmin tavannut. Bellroy on erilainen.


High twist -villa

0

June 29, 2014 by Ville Raivio

High twist -villa on kangasta, joka on kudottu tiukasti yhteen kierretyistä langoista. Kaikki pukukankaat toki kudotaan kierretyistä langoista, mutta niiden jännitteessä on eroja: tiukemmin kierretyt langat ovat vahvempia, joten niistä voidaan valmistaa ohuempia kankaita. Keveydestä huolimatta tällainen kangas laskeutuu kuin paksummat verrokit. HT-kangas on hyvin vahvaa, melko karheaa, yllä viileää ja vähemmän joustavaa.

Vahvan langan ansiosta high twist -kankaan voi myös kutoa väljemmäksi ja huokoisaksi, jolloin vaatteesta tulee erinomaisen ilmava. Nämä vahvat langat muistuttavat mikroskoopissa jousia, jotka ponnahtavat nopsasti entiseen muotoonsa. Siispä kangas vastustaa ryppyjä ja pysyy siistinä, ja high twist -kankaat ovat ihanteellisia kesä- tai matkustusvaatteisiin. Talvella tämä viileä kangas on todennäköisesti turhan hyytävä.

Kauppamatkustajien lisäksi herkästi hikoavat tai paksumpia kankaita vieroksuvat miehet saavat kierretystä villakankaasta elinikäisen ystävän. Jotta tiukka kierre saavutetaan, lankojen tulee olla tavanomaista laadukkaampaa, pidempää ja kiharampaa villaa. Myös kutominen tehdään hitaasti ja huolellisesti, jotta kierre säilyy vuosia eikä purkaudu. Tämän vaivannäön vuoksi high twist -villa on kalliimpaa kuin tavanomainen. Suuremman yleisön tietoon ja suosioon kankaan toi Giorgio Armani, jonka kevyet ja helpot luomukset olivat muodissa 80-luvun puolella.

Kaupoissa HT-villa merkitään vaatteisiin yleensä erillisellä merkillä travel wool, cool wool tai high twist wool. Jos lukija ei vielä omista tällaisia vaatteita tai ole kokeillut niitä kaupassa, on parempi kysyä myyjältä niiden perään, sillä kankaan erottaminen tavanomaisista ei ole ummikolle selviö. Yleensä HT-villa on kuitenkin kädessä karheaa ja valoa vasten verkkomaista. Tästä huolimatta se ei ole läpinäkyvää, joten vyötäisille voi huoletta pukea räikeät hyvänonnenkalsongit.

Kuvat: Jussi häkkinen&Matti Airaksinen


Uniqlo

0

June 26, 2014 by Ville Raivio

Uniqlo on Japanin ihmevaatettaja. Vuonna 1949 perustettu miesten pukimo jatkoi vuosikymmenet tasaista, hidasta, varmaa laajentumista Japanissa, kunnes 80-luvulla yhtiö repäisi. Vuosikymmenen puolivälissä se laajensi tarjontansa naisten vaatteisiin ja muutti nimensä muotoon Unique Clothing Warehouse, jonka typistymä on yksinkertaisesti Uniqlo. 1990-luvun puolella myymälöitä oli päälle sata Japanissa, joka kärsi pahasta lamasta. Tällöin Uniqlon halvat, itse suunnitellut, valmistetut ja myydyt vaatteet saivat suuren suosion. Vasta 2000-luvulla varovainen yhtiö suuntasi ulkomaille ja tänä päivänä vaatettaa laatumateriaaleja sekä halpoja hintoja arvostavat maailman ympäri.

Uniqlon nimi on osittain totta, sillä vertikaalisen integraation periaatteella yhtiö suunnittelee, valmistaa ja myy kaikki vaatteensa omissa myymälöissä tai verkkokaupoissa. Suunnittelut ovat uniikkeja, mutta tuotantoerät valtaisia. H&M:n sekä Zaran kaltaisista vaatejäteistä Uniqlo erottuu materiaaleilla: missä edelliset suosivat halpoja, Japanin ihme valitsee useimmiten niin sanotun premium-luokan kankaan. Tästä parhaana esimerkkinä toimii yhtiön valkoinen T-paita, joka muiden valmistamana olisi hintavan Supima-puuvillan vuoksi noin 20 euron hintainen. Uniqlo pyytää omastaan hieman yli 10 euroa, sillä firma ostaa kerralla suunnattomia materiaalieriä suoraan tuottajilta ja saa hyvän hinnan. Valmistus on Kiinan tai Vietnamin kaltaisissa huokean työvoiman maissa. Myös moni muu strategia johtaa voittokulkuun, mutta lukijan kannalta oleellisinta on Japanin ihmeen kankaat sekä hinnoittelu.

Olin kovin skeptinen, kun alun perin kuulin Uniqlosta. Tämän vuoden alusta valmistajan Brittein-verkkokauppa laajensi toimitusalueensa myös Suomeen, joten kokeilin kepillä jäätä perusvaatteiden muodossa. Mielestäni valmistaja tarjoaa parhaan löytämäni hinta-laatusuhteen perusvaatteissa, joiden materiaali on laadukkaampaa: merinovillaiset neuleet ja Supima-puuvillaiset alusvaatteet ovat esimerkillisiä. Monissa muissa Uniqlon vaatteissa on sekoitekankaita huokeamman hinnan vuoksi, tai näkyviä ja ikäviä logoja. Pellava on hintavaa jopa Dressmannissa, mutta Uniqlo tarjoaa täyspellavaisia vaatteita jokamiehen kukkarolle. Yhtiö ei ole vielä saapunut Suomeen, joten Uniqloa mielivän tulee matkata ulkomaille tai ostaa sovittamatta verkkokaupsta. Tarkoin valikoimalla voi kuitenkin odottaa saavansa paljon vastinetta. Uniqlo on erilainen.

http://www.uniqlo.com/uk/#!men


Balmacaan-takki

0

June 22, 2014 by Ville Raivio

Balmacaan on pitkä ja väljäksi leikattu yksirivinen päällystakki, jossa on piilonapitus, lyhyt bal-kaulus ja Raglanhihat. Nimensä se on saanut Skotlannin Invernessissä sijaitsevan tiluksen mukaan, ja takkimalli on luotu enemmän suoja kuin koristeellisuus mielessä. Vaatekronikoitsija Alan Flusserin mukaan malli on perua Preussin armeijan takeista. Raglanhihan tarkoituksena on parantaa takin vedenpitävyyttä, sillä rakenteessa hihan sauma kaartuu kiinni kaulukseen. Yleisemmässä istutetussa hihassa yksi suora sauma jää kummankin hartian ylle. Suorasta saumasta kosteus imeytyy herkemmin takin sisälle, kun vinosta Raglanista sade valuu paremmin maahan.

Villakankainen 50-luvun Balmacaan nahkanapeilla

Väljän leikkauksen ansiosta Balmacaan istuu kätevämmin usean vaatekerroksen ylle ja liikkuminen on helppoa. Takissa on yleensä sadetta hylkivä siisti piilonapitus ja useimmiten vinot taskut, jotka voi napittaa kiinni. Takki voidaan valmistaa mistä kankaasta hyvänsä, mutta tiheästi kudottu ja kyllästetty gabardiini on yksi parhaimmista tuuleen ja sateeseen. Villakangas taas pitää paremmin lämpimänä hyisessä kelissä.

1930-luvun versio windowpane-kuviolla

Balmacaanin kaulus on pyöristetty, ainakin 8 senttiä korkea ja kärjistä lyhyt. Se voidaan nostaa kätevästi ylös tuulen suojaksi ja useimmissa malleissa on kauluksen alla nappi, jolla käännetyt kaulukset voi kiinnittää. Perinteinen ja suojaava takki ulottuu polviin, muotiversioissa helma on lyhyempi. Hihansuissa ei ole nappeja, mutta joissakin takeissa on kiristettävä tamppi, jolla hihat saa tiukemmin kiinni. Selässä on yksi halkio mukavampaa käyttöä takaamassa.

Väljä, pelkistetty leikkaus

Villakangas-Balmacaaneissa on yleensä irtoliina muotoa tuomassa, mutta sadetakit ovat rakenteettomia ja hyvin kevyitä. Joissakin malleissa on vyötärön kiertävä vyö, joka pitää Balmacaanin aisoissa myös kovassa puhurissa. Kansan suussa gaelinkielinen Balmacaan on lyhentynyt muotoon bal, joka viittaa myös takin kaulusmalliin.

Piilonapitus

Tamppi hihansuussa sekä vino, napitettava tasku

Balmacaan-sana on nykyisin harvemmin käytössä, sillä kaikkia sadetakkeja voi kätevämmin englanniksi kutsua termillä rain mac(k). Tämä viittaa Charles Macintoshiin, joka kehitti 1800-luvun alkupuolella kumilla kyllästetyn sadekankaan. Silti Balmacaan on hyvä tuntea, sillä malli on yksi vanhimpia yhä käytössä olevia päällystakkeja. Se on yksinkertainen, äärimmäisen toimiva ja ajaton suoja kaikissa ilmastoissa. Takin voi myös valmistaa mistä kankaasta tahansa, mikä takaa miltei rajattoman varioinnin. Niin kauan kuin haluaa suojautua ilmoilta tyylillä, Balmacaan on ajankohtainen.

Bal-kaulus elementissään


Bexley-varrekkaan anatomia

5

June 17, 2014 by Ville Raivio

Ranskan oma Bexley valmistaa jalkineita, joiden hinnoittelu on erikoinen. Kaikki parit maksavat yhtiön verkkokaupassa 139 euroa, ja samaan tilaukseen lisätty toinen pari on 89 euroa eikä mallilla tai koolla ole merkitystä diiliin. Myös muut tykötarpeet valmistajalta seuraavat samaa, alati kappalemäärän mukaan laskevaa hinnoittelua. Bexley on perustettu vuonna 1985 Lyonissa ja verkossa firma on toiminut vuodesta -95 alkaen. Yhtiön verkkokauppa onkin Ranskan vanhimpia ja kerännyt lähemmäs puoli miljoonaa asiakasta. Perustaja Eric Botton ei ole ottanut yhtiöönsä muita osakkaita, joten Bexley on säilynyt riippumattomana. Uusin aluevaltaus jalkineiden, lankkien, lepolestien ja muiden hoitotarpeiden jälkeen on vaatteissa, jotka lisättiin kokoelmiin kuusi vuotta sitten.

Valtaosa Bexleyn pareista valmistetaan Euroopassa ja nahkat hankitaan pääosin maineikkaalta d’Annonayn parkitsimolta. Hienostellen sanottuna Bexley seuraa vertikaalisen integraation periaatetta: yhtiö suunnittelee sekä kehittää kaikki tuotteensa itse ja myy ne omissa kaupoissaan. Kun jälleenmyyjät eivät kinastele keskenään asiakkaista, Bexley pystyy säilyttämään hintatasonsa selvänä. Myös lestit ovat oman kehittelyn tulosta ja uudet mallit suunnitellaan piirtämällä ne lesteille. Yritys tarjoaa sekä liimattuja, Blake-ommeltuja että reunospohjattuja jalkineita. Bexleyn edustaja lähetti minulle kenkäparin ja pyysi kommentteja Keikarin lukijoille, sillä minulla ei ole aiempaa kokemusta firman jalkineista.

Tämän päivän anatomiatekstissä esimerkkiparina toimii malli Enfield, joka on derby-varsikenkä eli varrekas Ridgeway-tyyppisellä kumipohjalla ja suoralla kärjyksellä. Tämä varrekas on ollut suosittu Keikarin foorumin jäsenten parissa, sillä se kommenttien mukaan tarjoaa mainion hinta-laatusuhteen ja etenee hyvin Suomen ilmastossa ympäri vuoden. Mallissa on Goodyear welt eli reunospohjaus, nahkapäällinen, nahkavuori ja nahkainen pinkopohja, johon käytön myötä painuu omistajan jalkojen muoto. Päällinen ja vuori ovat paksuhkoa ja jäykkää pintanahkaa, josta karvatupet erottuvat selvästi. Myrskyreunos kiertää koko varsikengän ympäri ja ompeleet reunoksessa ovat siistejä sekä tiuhoja. Samoin on laita päällisessä.

Lesti on kauttaaltaan yllättävän tyköistuva ja paksumman sukan kanssa tekee tiukkaa. Kärki on mukavan pyöreä ja pyöristetty reunoista, kärki- ja kantavahvikkeet ovat sopivan jämäkät. Mallin sisällä on muutamia maalia pursuavia kohtia, jotka jäävät piiloon sukan alle, ja varrekkaan suulla on vetolenkki mukavampaa jalkaanvetoa tuomassa. Nahkan kestävyydestä on vaikea sanoa vielä mitään, mutta täysnahkainen jalkine on aina mukavampi löydös — tässä hintaluokassa ominaisuus ei ole selviö. Kolmesta seikasta Bexley ansaitsee erityiset kehut: kuminen pohja on erinomainen kävellä ja sopivan nihkeä kättä vasten, eli pitoa jäälläkin löytyy; koko kielen vuori on pehmustettu vaahtomuovilla mukavuuden vuoksi, ja mallin varsi on aidosti tyköistuva, kiinni nauhoitettuna vain 21 cm ympärysmitaltaan kenkäkoossa 42.

Mielestäni Bexley tarjoaa erinomaisen varsikengän 139 eurolla, eikä Suomesta samalla summalla juuri saa yhtä paljon kenkää. En tiedä, miten tämä hienoinen ihme saavutetaan, mutta ensivaikutelma on ilman muuta mainio. Todennäköisesti nahka ei ole järin laadukasta, mutta ikääntyminen selviää vasta käytön myötä. Tästä huolimatta valmistajaa voi suositella pihille miehelle sekä opiskelijalle, joka haluaa pysyä pystyssä Suomenmaan talvessa ja saada useamman vuoden käytön kengiltään. Reunospohjauksen ansiosta anturan vaihto onnistuu myöhemmin, kunhan päällinen on kunnossa. Aikamoisia, nämä ranskalaiset.


Viileimmät kesäkenkänahkat

0

June 15, 2014 by Ville Raivio

Lukijalla on taatusti anekdoottitietoa eri nahkojen eroista kesän kuumassa, mutta tutkimuksen siteeraaminen on aina yhtä miellyttävää vain, jotta tietää olevansa oikeassa. John Arthurin The chemistry of leather manufacture jakaa kätevän taulukon yleisimpien kenkänahkojen ilmavuuden eroista, ja ratkaisut viileänä pysymiseen löytyvät vesihöyryn (eli nihkeän jalkahien) läpäisevyydestä sekä materiaalin huokoisuudesta. Teen pitkästä tikusta lyhyemmän tiivistämällä: viilein kesänahka on mokkaa, jonka jälkeen tulee buckskin eli hirvieläimennahka ja pronssilla yllättäjä, hainnahka. Taulukon perusteella yleinen naudan- tai vasikannahka vaikuttaa suorastaan hiostavalta voittajien rinnalla. Yhä viileämpiä ovat duck-kangas, purjekangas ja nailonverkko, mutta näillä ei ole nahkan pitkäikäisyyttä eikä yhtäkään voi kiillottaa ilon hohtoihin. Lakeeria, shell cordovania ja kengurunnahkaa tulisi viileimmän Keikarin lukijan vältellä. Lisäksi on hyvä todeta kumin olevan yksi inhoimmista kesämateriaaleista markkinoilla. Nahkapohjat ovat olennaiset, louferit eli avokengät mainiot ja vuorittomat jalkineet suositeltavat.

Kiitokseni verkon nimimerkille “VegTan” tutkimusinfosta.

http://babel.hathitrust.org/cgi/pt?id=uc1.b4489325;page=root;view=image;size=100;seq=588;num=1092


Kontrastikaulus

0

June 15, 2014 by Ville Raivio

Kontrastikaulus (eng. contrast collar) on kaulusmalli, jonka kangas eroaa muun kauluspaidan materiaalista. Useimmiten se on valkoinen, sillä tämä väri sopii kaikkien kankaiden pariksi. Myös kalvosimissa käytetään kontrastimallia, useimmiten samasta kankaasta kuin kauluskin. Yksityiskohdan alkuperä kantaa aina 1900-luvun alkuhämäriin asti, jolloin herrasmiehet kävivät kauppaa, edustivat ja esiintyivät vakavina irtokauluksissa. Tällöin valtaosa paidoista luotiin vitivalkoisina, sillä väri oli työläs pitää puhtaana ja edustavana hiilellä käyvissä kaupungeissa, joiden puhtaanapito oli mitä oli. Valkoinen, puhdas paita oli statusvaate. Pelkän kauluksen vaihtamalla pukineen sai kuitenkin näyttämään uudelta tai puhtaalta, vaikka muun asun alle jäävä osa oli tahrainen. Värikkäitä kauluspaitoja teettäneet miehet ostivat usein irtokauluksen sekä paidan värissä että valkoisena, jolloin yhdestä tilauksesta sai enemmän irti.

Paidan kaulus ja kalvosimet kuluvat ensin. Jos karkea parta tai pään kääntely ei hierrä kauluksen kangasta turmiolle, niin pöytää tai rannekelloa vasten nojaava kalvosin ehtii ensin hajalle. Harva kutomo on valmistanut samaa paitakangasta uskollisesti vuodesta toiseen, joten vanhan paidan säilyttäminen vaatii kontrastia. Alkuperäinen kangas voi myös haalistua pesujen tai auringon jäljiltä, joten uusi valkoinen kangas on kätevin valinta ehostukseen. Turhapa koko paitaa on vaihtaa, kun pelkällä kauluksella tai kalvosimilla selviää. Riippuen kantajasta ja käytöstä, kontrastivaihdoksella lisäikää paidalleen saa parista vuodesta vuosikymmeneen asti. Mikä parasta: kauluksen tai kalvosimet voi vaihtaa kerta toisensa jälkeen, kunhan vaate kestää muista kohdin.

Omaan silmääni paita näyttää paremmalta, jos sekä kaulus että kalvosimet vaihdetaan samalla kertaa. Muutoin jokin näistä on ikään kuin orpo hukkapätkä, joka jää vaille harmoniaa. Kauluspaidat, joissa kontrastia löytyy yhdestä tai useasta kohdasta, ovat yhtä päteviä kuin muut. Syystä tai toisesta niitä näkee enemmän pankkialalla, kenties perintönä 80-luvun ylettömyyksistä tai Wall Street -elokuvan innoittamana. Kaupoista voi poimia myös kauluspaitoja, joista kontrastikaulus tai -kalvosimet löytyvät jo. Näissä ei kuitenkaan ole aivan samaa charmia kuin vuodesta toiseen palvelleissa, jotka saavat uuden elämän yksityiskohtien vaihdon myötä. Joillakin paidoilla vain on enemmän tarinoita, enemmän kantajansa historiaa kerrottavanaan.

Kuvat: Turnbull&Asser


Seven fold -solmio

0

June 8, 2014 by Ville Raivio

Seven fold on englanninkielisen nimensä mukaan seitsemään kertaan taiteltu solmio, joka syntyi 1800-luvun lopulla. Nimike viittaa solmion rakenteeseen, jota ei ommella kokoon useasta kangaspalasta, vaan taitellaan haluttuun muotoon ja kokoon yhdestä suuresta. Miltei kaikki vaatekaupan solmiot ovat leikattuja, kokoon ommeltuja malleja, joiden sisällä on joko keinokuituinen tai villainen vuorikangas. Useimpien kärjessä on myös erillinen vuori sisäpuolella. Tämä rakenne on halvempi ja nopeampi valmistaa. Taiteltu malli puolestaan saa muotonsa ulkopinnan sisälle jäävistä taitoksista, eikä kärjen kääntöpuolella ole vuorimateriaalia. Taittelun jälkeen solmion reunat rullataan ja ommellaan käsin. Malli myös leikataan vinottain, mikä vaatii paljon lisämateriaalia, mutta auttaa solmiota kestämään vuosien solmut.

Seitsentaiteltu rakenne vaatii kolme kertaa enemmän solmiokangasta kuin kokoon ommeltu, ja hienot silkit ovat aina kalliita, joten se on kalliimpi kuin muut. Lisäksi solmion taittelu, prässääminen ja ompelu on hidasta käsityötä. Vuoriton seven fold -solmio rypistyy voimakkaammin, joten suurimpaan osaan lisätään nykyisin hyvin ohut villavuori. Taitosten vuoksi solmion solmusta muodostaa yleensä paksu, joten solmun taittelu on hyvä aloittaa läheltä kapeaa päätä ja suosia painettuja silkkejä kudottujen sijaan. Jos 7 fold -solmio valmistetaan painavasta silkistä, se laskeutuu voimakkaasti ja pysyy tehokkaammin paikallaan.

Taitellun solmion tunnistaa kääntämällä sen ympäri ja laskemalla taitosten määrän. Jos haluaa vanhan koulun mallin, taitoksia täytyy olla seitsemän. Suurimmassa osassa niitä on kuitenkin kuusi, joiden lisänä sisällä on ohut villavuori. Nämä taitokset eivät muille näy, joten seven fold -solmio on aina salainen omistajan ilon aihe, jonka kauniisti kaartuvat laskokset ovat jännä lisä solmiota solmittaessa. On paha sanoa, josko taiteltu solmio on aina laadukkaampi kuin muut. Jos se jotakin on, niin erilainen – ja tämä ero on mukavampi kokea omissa hyppysissä ja kaulalla.

 Kuvat: The Armoury


Brooks Brothers on saapunut Viroon

0

June 7, 2014 by Ville Raivio

Uusinta uutta Viroon matkaavalle: Amerikan tarunhohtoinen Brooks Brothers on avannut myymälän Viru Keskukseen. Hintoja ei voi kovin halvoiksi kehua, mutta laaja valikoima sisältää myös hyvin amerikkalaisia nappikauluspaitoja sun muita ajattomia vaatteita sekä miehille että naisille. Rahansa on turha juoda laivalla, kun niillä voi saada myös eleganssia maista.

http://tallinncity.postimees.ee/2816554/galerii-vaata-mida-muuakse-barack-obama-lemmikpoes/3087806


Alan Flusser: Dressing the Man

0

May 25, 2014 by Ville Raivio

Vuonna 2002 julkaistu Dressing the Man: Mastering the Art of Permanent Fashion on Alan Flusserin Magnum opus. Tämä amerikkalainen tyylikirjailija, -suunnittelija ja -opettaja julkaisi vuonna 1985 ensimmäisen teoksensa Clothes and the Man: The Principles of Fine Men’s Dress, jonka pohjalta myöhempien aikojen kirja on syntynyt. 2000-luvun teos ei ole uusi painos tai laajennettu laitos, vaan yhden miehen 60-vuotisen tyyliharrasteen ja -tiedon huipentuma. Dressing the Man pyrkii opettamaan lukijalleen klassisen miesten tyylin perusteet valokuvien, kuvitusten ja kattavan tekstin avulla.

Kirja ei sovi modernia asua tai trendikästä ilmettä haluavalle, vaan alaotsikon mukaisesti pysyvää muotia tavoittelevalle. Sisältö tarjoaa katsauksia kauluspaitoihin, solmioihin, irtotakkeihin, pukuihin ja muihin räätälöityjen vaatteiden hienouksiin. Jos lukija jo omistaa Roetzelin mainion ja kattavasti kuvitetun Täydellinen herrasmies -teoksen, Flusserin kirja on sen luonnollinen jatkumo. Valitettavasti kirjaa ei ole vielä suomennettu, joten sisällön oppiminen vaatii edistynyttä englantia, erityisesti Flusserin koukeroisen tekstityylin vuoksi.

Dressing the Man sisältää kolmetoista kappaletta. Ensimmäisessä Flusser määrittelee permanent fashion -alaotsikon, toinen opastaa ihonvärin ja vaatevärien sovittamiseen, kolmas selostaa mittasuhteiden tärkeyden. Tyylivelho käy myös läpi eri kuvioiden yhdistelyn, puvun monet muodot, irtotakkien ja -housujen sovittamisen. Oma luku on omistettu kauluspaidoille, solmioille, sukille, jalkineille, asusteille, juhla-asuille ja viimeisenä aikamme epämääräiselle business casual -käsitteelle. Verrattuna Roetzelin kirjaan, Flusserin oma on vähemmän kuvitettu ja hankalammin lähestyttävä, mutta tekstiin paneutuva löytää valtaisan määrän tietoa eri vaatteiden syntymästä, käytöstä ja muutoksista vuosien kuluessa. Flusser itse on 40-luvun vuosikertaa ja tyylikkään isänsä vaikutuksesta opetellut kaiken, minkä klassisesta miesten tyylistä on löytänyt. Jos vuoden -85 teos teki hänestä Amerikan tyyliharrastajien isosedän, vuoden 2002 opus sinetöi aseman. Kumpikaan kirjoista ei vaadi suurta tietomäärää lukijaltaan, mutta englantia on osattava jos haluaa hyödyntää lukemansa.

Pelkällä tekstillä on vaikea pötkiä pitkälle, joten Dressing the Manin antia täydentävät valokuvat 1900-luvun tyyli-ikoneista: Fred Astaire, Windsorin herttua, Clark Gable, Gary Cooper, Cary Grant ja muut vähemmän tunnetut miehet näyttävät lukijalle mallia. Valokuva-arkistoa on vahvistettu kuvituksilla, jotka näyttävät esimerkiksi eron liian leveiden, kapeiden tai juuri sopivien hartioiden välillä. Myös sopiva takin istuvuus, hihan pituus ja lahkeen mitta selviävät vertaamalla piirrosta peilikuvaansa. Flusserin kirja ei ole vain kuiva vaatteiden historiikki, vaan se tarjoaa lukemattomia käytännön neuvoja eri vaatteiden eroihin ja sopivaan käyttöön. Teoksen luettuaan ymmärtää, miksi takin, paidan ja solmion muodostama V-linja on miehen paras ystävä, kuinka taskuliina muuttaakaan asua ja mitä väliä on solmion kuosilla. Dressing the man kuuluu jokaisen huolellisen miehen kirjahyllyyn.


Liimattu ja liimaton takki

1

May 24, 2014 by Ville Raivio

Maailma tarjoaa vain kahdenlaisia takkeja, liimattomia ja liimattuja. Varhaisempien aikojen ratkaisu on luonnonmateriaaleista luotu irtoliina (eng. floating canvas), joka ommellaan takin päälliskankaan ja vuorikankaan väliin joko käsin tai koneella. Myöhempien aikojen vastaus on liimattu vahvike (eng. fusing), joka on paljon nopeampi ja halvempi valmistaa teollisesti. Molempien tarkoituksena on antaa irtotakille, puvuntakille tai päällystakille muotoa, säilyttää haluttu muoto ja samassa lykyssä paikata kehon vajavaisuuksia. Siispä laihempi mies hyötyy vahvemmin muokatusta irtoliinasta, kun taas salilla ravaava korsto, jonka rintakehä pullistelee jo entisestään, ei moista tarvitse. Silti molemmat ääripäät hyötyvät rakenteesta, joka tuo vaatteeseen muotoa.

Liimaton takki amerikkalaisen Oxxfordin maineikkaalta tehtaalta

Liimatakki Stockmannin oman malliston, Conte di Roman, valikoimasta

Useassa kerroksessa valmistettu irtoliinasto valmistetaan hevosen jouhista, kamelinkarvasta, villasta, mohairista, puuvillasta, pellavasta tai huovasta, joiden sekoitus ja määrä riippuvat räätälin suunnittelusta tai asiakkaan toiveista. Valmisvaatteissa tehdas tai verstas päättää näistä etukäteen. Hartioilta alas takin helmaan ulottuva täysi irtoliina löytyy kaikista takeista, joiden valmistukseen on uhrattu vaivaa ja taitoa. Tällöin hinta on korkeampi – hankki takkinsa mistä tahansa. Rintakehän alueelle liiman kanssa kiinnitetty puolikas irtoliina on halvempi ratkaisu, jota käytetään myös keskihintaisissa takeissa. Puvuissa näitä löytää Suomesta alkaen 600 eurolla. Kehon lämpö ja haihtuva kosteus muokkaavat irtoliinaa, joka mukautuu käyttäjänsä kehoon mainiosti.

Irtoliina läheltä

Liimatuki lähikuvassa

Irtoliinan koostumus on räätälin suuri ammattisalaisuus ja -ylpeys, sillä yhdessä taitavan leikkauksen kanssa se voi tehdä miehistä Atlaksia tai Adoniksia. Liinaston leikkaaminen, koostaminen ja ompelu vievät yleensä vähintään tunnin verran työpäivästä. Sopivan muodon saamiseksi liinaston tärkein tekijä on rintaliina, joka valmistetaan joskus hevosen jouhesta. Tämä kimmoisa materiaali joustaa liikkeen mukana, mutta palautuu nopeasti muotoonsa. Luonnonmateriaalien käyttö takaa kimmoisuuden, joka kestää vuodesta toiseen, ja sen muotoa voi jälkikäteen huoltaa prässäämällä. Näin takin käänteisiin voi saada voimakkaan rullauksen vaikkapa suoraan keskimmäiseen nappiin ylimmän sijasta. Irtoliina myös hengittää erinomaisesti, joten takki yllä ei hikoile tuskaisena. Paljon toki riippuu myös takin kankaasta, eikä +30 asteen tienoilla irtoliinastakaan paljoa apua ole.

Irtoliinan yläosa, jossa takin kauluksen tuki rullalla

Liimatuki kiinni suoraan takin päälliskankaassa

Liimatuki kehitettiin Saksassa 1970-luvulla. Siinä tukimateriaaliin levitettiin ensin hartsia, joka kuumennettiin ja sulatettiin, ja tämän jälkeen takin kangas liimattiin kiinni. Ratkaisu tarjoaa kyllä tukea, mutta ei mukaudu käytössä kehon mukaiseksi, vaan pysyy jäykkänä. Liiman läpi kosteus ja lämpö eivät haihdu, vaan heijastuvat takaisin ja pitävät pukeutujan olon tukalampana. Vuosien kuluessa liima usein kovettuu, jolloin takin päälliskankaaseen voi muodostua pysyviä ryppyjä liiman irrotessa.  Ikävä kyllä, liimausta ei voi poistaa takista jälkikäteen. Kuivapesusta liimaus ei nauti lainkaan, vaan tuppaa kovettumaan ja halkeilemaan selvin seurauksin. Myös höyry voi saada kiinnityksen sulamaan, mutta 2000-luvun tekniikat ovat kehittyneet suuresti entisistä.

Irtoliinan kääntöpuoli

Hyvänä puolena liimaus takaa nopean valmistuksen ja halvemman takin, joiden ansiosta opiskelija, teini tai muuten pihi mies voi nauttia OK-takista järkihinnoin. Halvempia vaatteita kokeilemalla voi selvittää ne ominaisuudet, joita vaatteissaan arvostaa, ja myöhemmin etsiä käsiinsä näitä laadukkaammista kankaista ja rakenteista luotuna. Uskon 90%:n kaikista Suomessa myytävistä irtotakeista, puvuntakeista ja päällystakeista olevan liimattuja. Kysyntää, tietämystä tai maksuhalua irtoliinatakkeihin löytyy vähemmän. Moni työnsä puolesta edustava ja pukeutuva myös matkustaa ulkomaille vaatteita teettämään, vaikka Suomesta löytyy osaavia käsiä.

Huokoinen liinan pinta, joka päästää hien ja lämmön haihtumaan

Tällä kaikella ei toki niin paljon ole väliä, jos pukua tarvitsee vain kerran tai pari vuodessa. Jos puku on kuitenkin työasu, ainoa pidemmän päälle miellyttävä valinta on kokonainen irtoliina tai edes puolikas rintaliina. Kolmas tie kahden esitellyn välistä on täysin rakenteeton (eng. unstructured) takki, jossa liinaa tai liimaa ei ole. Jokaisen luotettavan vaatemyyjän täytyy tuntea takkiensa rakenne ja kertoa siitä rehellisesti, jos asiakas tuntee ostamansa ja tietää haluamansa. Lopulta vain liina on tärkeää.

Lisäinfoa räätäli Jeffery Diduchin mainiossa oppaassa:

http://www.styleforum.net/a/the-difference-between-fused-and-canvassed-suits-explained

 


Mokkasiinit

0

May 18, 2014 by Ville Raivio

Mokkasiinit (eng. moccasins) ovat nauhattomien jalkineiden kantamuoto, jossa reunat ja päällinen ommellaan kokoon yhdestä suuresta nahkapalasta. Ulkopohja voi olla samaa ohutta nahkaa kuin päällinen, mutta erillinen ja kovetettu nahkapohja on kestävämpi. Hirvennahka, vapiti, puhveli sekä pehmeät, parkitut nahkatyypit ovat olleet suosituimpia helpon muokattavuuden ja ompelun vuoksi. Varhaisimmat säilyneet museomokkasiinit ovat peräisin Amerikan ja Kanadan intiaaniheimoilta, ja niiden perusrakenne on pysynyt samana vuosisatoja. Se on yksi helpoimmista valmistaa yhä tänä päivänä. Samanlaisia keveitä jalkineita on käytetty ympäri maailman, mutta leppeissä ilmastoissa jalkineet olivat enemmän koriste kuin tarpeellinen suoja elementeiltä. Aikoinaan nahkapalat ommeltiin kiinni jänteillä ja valmis mokkasiini käännettiin ympäri, nykyisin jänteen tilalla on vahva lanka. Rakenne oli miltei sama kaikkialla, mutta koristelussa jokainen heimo erottautui.

Puhvelinnahkaiset, käsin ommellut amerikkalaiset mokkasiinit

Vaikka mokkasiini muistuttaa kovasti tohvelia tai muuta sisäkenkää, alkuperäiskansat ovat aina valmistaneet ne ulkokäyttöön. Päällinen on useimmiten koristeltu helmillä ja heimojen kuva-aiheilla, nilkan lämmikkeenä oli tarvittaessa erillinen nahka- tai turkiskappale. Pohjoiset heimot käyttivät kaniinivuoria koko kengän mitalla. Antura on hyvin ohut ja joustava, joten maan muoto tuntuu selvästi jalassa, mutta kivikkoiseen tai epätasaiseen maastoon mokkasiini ei sovi. Siispä Amerikassa kenkämalli on ollut itäisten metsäheimojen omaleimainen pukine. Nimensä se on saanut intiaanikielten sanoista, joista valtaosa on enemmän tai vähemmän muodossa makasin, kenkä.

Pehmeän rakenteensa vuoksi mokkasiini mukautuu käyttäjän jalkaan paremmin kuin mikään muu jalkine. Ohuen nahkan läpi hiki haihtuu vilkkaasti, nurmi tuntuu pohjan läpi selvästi ja kevyen rakenteen ansiosta mokkasiini on myös halvemmasta päästä jalkineita. Käytetty nahkatyyppi ja käsin ompelun siisteys vaikuttavat loppuhintaan selvästi. Vanhaa muotoa seuraavissa mokkasiineissa ulkopohja on hyvin ohut, eikä tällainen malli ole mukava kaupungissa. Moderni versio luodaan ohuella kumipohjalla, joka tarjoaa perinteisen kevyen askeleen, mutta myös sopivan kestävyyden. Ohut ja mukava mokkasiini on parhaimmillaan kaikkein kevyimpien vaatekankaiden seurassa ja kirkkaissa väreissä kesän leppeään keliin. Ooppera-avokkaiden rinnalla mokkasiini on vanhimpia yhä käytössä olevia jalkineita, jonka kepeä mukavuus on ainakin 500 vuoden takaama.

Ohuen ohut ulkopohja samasta nahkasta kuin päällinen

Kuvat: Wassookeag Moccasins


Kerman- ja harmaan värinen kauluspaita

0

May 11, 2014 by Ville Raivio

Jokamies tuntee valkoisen ja vaaleansinisen kauluspaidan, mutta tämä voimakaksikko ei ole ainoa valinta. Klassikoiden rinnalle mahtuu myös kermanvärinen ja harmaa kauluspaita, jotka ovat sopivan edustavia mutta lempeämpiä värejä. Missä valkoinen on useimmiten raaka sekä miltei pistäväksi valkaistu, ja vaaleansininen varma, mutta tylsä, kerma ja harmaa laajentavat vaatekaapin väripalettia mukavasti. Vaikka valkoinen paita kelpaakin kenen tahansa ylle, se ei ole parhaimmillaan hyvin vaaleaihoisten harteilla, sillä se korostaa kalpeutta entisestään. Samoin vahvasti ruskettunut mies näyttää suorastaan paahtuneelta hohtavaa valkeutta vasten. Lisäksi valkoinen kauluspaita on juhla- tai edustusvaate, joka on turhan virallinen vapaa-ajan vaatteiden seuraan.

Kaiken tämän lisäksi valkoinen kaulus tahraantuu helposti kaulan ja niskon ihosta, eikä herkkä kangas useimmiten kestä valkaisua kloriitilla. Kun valkoisen paidan haasteet ymmärtää, vaaleansininen versio nousee arvossa selvästi. Näitä ongelmia on helppo kiertää myös kerman värillä, joka sijoittuu jonnekin erikoiseen maastoon valkoisen ja keltaisen keskellä. Samoin toimii harmaa kauluspaita, joka ei ole niin voimakas kuin värisävyistä vapaa valkoinen. Kermanvärinen smokkipaita on myös ollut osa smokki-iltamia Atlantin molemmin puolin jo vuosisadan ajan, ja näyttäähän se salavaloissa pehmeämmältä kuin vitivalkoinen serkkunsa. Värillä on väliä.


Shoegazing-myyntinäyttely

0

May 9, 2014 by Ville Raivio

Shoegazing on Ruotsin suosituin miesten laatujalkinesivusto. Syyskuun 20. päivä blogööri Jesper Ingevaldsson järjestää myyntinäyttelyn Tukholmassa, jonne saapuu Unkarin maineikas Vass, Espanjan hinta-laatuihme Meermin ja Romaniassa tilaukset valmistava Maftei. Näin kaikki hintaluokat ovat edustettuna, samoin kuin teolliset ja täysin käsintehdyt parit, valmiskengät, erikoistilaukset, mittatilaukset ja kokoelman kruununa niin sanotut bespoke- eli tilausjalkineet.

Kattavat lisäinfot mainiosta illasta Shoegazingin puolella:

http://www.shoegazing.se/2014/04/30/inbjudan-shoegazing-super-trunk-show/


Suomalainen tyyli 1940- ja 50-luvulla

0

May 9, 2014 by Ville Raivio

Menneiden aikojen näkymiä ja -asuja Helsingin, valon kaupungin, kaduilla.


Konstigin sanoin

0

May 9, 2014 by Ville Raivio

“Miesten puku on katsos täydellisin vaatetus pukeutumisen historiassa. Se on valmiiksi hiottu kokonaisuus, jota muuttamalla voi vain pilata sen. Sen runkona on samasta kankaasta tehdyt housut ja takki. Kangas on villaa, koska villa laskeutuu kauniisti, pitää muotonsa, on talvella lämmin ja hengittää kesällä. Istuva puku tekee kantajastaan sopusuhtaisen, muokkaa tämän kehon suhteita kohti ideaalimittoja kuin renessanssitaiteilija sommitteli patsasta. Housut ja takki muodostavat katkeamattoman jatkumon, joka saa kantajansa näyttämään pitkältä ja sulavalta. Takin kaulus ja kainalosta olkapään kärkeen leikatut olkasaumat muodostavat kärjellään seisovan kolmion, joka mitätöi mahan ja korostaa hartioita. Solmio vetää katseen ylös kasvoihin. Kaulus toimii kasvojen kehyksenä kuten taideteoksella on kehys. Vaihda paita tummaksi (kuten nykyään monet tekivät), ja vaalean ja tumman kontrastin synnyttämä kolmio katoaa ja sitä kautta koko puvun ajatus. Jätä pois solmio, ja kaulassa on aukko, repeämä, kaulus ei enää kehystä päätä – kaula näyttää makkarapötköltä, vanhemmiten täynnä uurteita, jänteitä ja kuoppia. Sörki kokonaisuutta pienelläkään tavalla ja kokonaisuus kärsii. Sama kuin tökkäisi kynällä mekaanisen kellon koneistoon ja olettaisi että se siitä paranisi.”

~ eläköitynyt villakangasteollisuusjohtaja Tapani Koskikari Joonas Konstigin teoksessa Totuus naisista


Satulakengät

2

May 4, 2014 by Ville Raivio

Satulakengät (eng. saddle shoes) ovat vapaa-ajan malli, jossa jalkineen varreke eli keskiosa on leikattu erillisestä nahkapalasta kuin etu- ja takaosa. Useimmiten se on myös erivärinen. Niin sanotusta spectator-kengästä satulamalli eroaa siten, että kookas kontrastipala on vain keskellä eikä kärjyksessä lainkaan. Joissakin pareissa myös kantakupin kohdalla on erivärinen nahkapala. Nimensä malli on saanut ratsastussatulaa muistuttavasta varrekkeesta, vaikka kenkä ei olekaan sopiva ratsaille.

Amerikkalainen A.G. Spaldingin kenkätehdas loi satulakengän vuonna 1906 sisäurheiluun, ja erillisen nahkavarrekeen tarkoituksena oli tuoda lisätukea jalkapöydälle. Kenkä oli hyvin suosittu nuorison parissa sekä vapaa-ajalla että urheilukentällä, myös vanhempien jaloissa golfin parissa sekä sisälajeissa. Satulakenkä oli kepeä ja mukava, joten sitä suosivat myös Jitterbugia ja Lindy Hopia tanssivat. Vaikka unisex-sana luotiin vasta 60-luvun hippeilyssä, satulakenkä oli aidosti sukupuoleton kenkätyyppi jo yli puoli vuosisataa aiemmin.

Satulakengän rakenne on oxford-mallinen, kärjyksetön ja matala. Värien ja nahkatyyppien puolesta kaikki mahdolliset ja mahdottomat yhdistelmät ovat yhtä passeleita, vaikka varhaisimmat kengät olivat yleensä musta-valkoisia tai valko-ruskeita. Kengänpohja oli alussa tiilenpunaista kumia ja nauhareiät useimmiten muovilla päällystettyjä rinkuloita.

Valkoiset urheilusukat olivat yleisin näky satulakengän kanssa, ja jalkojen peite vaihteli shortseista farkkujen kautta hameisiin sekä mekkoihin. Suurimman suosionsa satulakenkä eli 1920-50 -luvun Amerikassa, jossa pari oli osa liki jokaisen nuoren vaatekaappia. Valtaosa 2000-luvun pareista taas valmistetaan USA:ssa tai maan sisämarkkinoita varten.

Nykyisin satulakenkä elää enimmäkseen golfin ansiosta, ja vehreillä kentillä ympäri maailman näkee enemmän tai vähemmän vallattomia väri- ja materiaaliyhdistelmiä. Harmillisesti suomalaisessa katukuvassa kenkätyyppi on satunnainen näky, kenties vain vintage-harrastajan tai ennakkoluulottoman pukeutujan jalassa. Mieluusti näkisin näitä pareja enemmän, sillä mikään muu klassinen kenkä ei ole yhtä monipuolinen yhdistelmien suhteen.

Musta-valkoisen tai -ruskean sijaan jalkojaan voi piristää vaikkapa mattapintaisen mokan ja kiiltävän cordovan-nahkan sekoituksella. Parhaimmillaan vallaton satulakenkä on vapaa-ajalla erikoisena yksityiskohtana, mutta ulkomailta löytää tuurilla tai taidolla pukukenkiä, joissa satulavarreke on sopivan pelkistetty myös toimistoon. Satulat jalassa askel on kevyt kantaa.




Copyright © 2013 Ville Raivio




Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Translate Keikari