RSS Feed

O’mast

1

May 31, 2012 by Ville Raivio

O’mast on kunnianosoitus Napolille ja kaupungin räätäleille. Gianluca Migliarottin äärimmäisen tyylikäs dokumentti koostuu räätäleiden haastatteluista sekä tuokiokuvista ympäri kaupunkia, joita molempia siivittää ajaton jazz. Kauniista musiikista vastaa maestro Alessandro Cerino. Nimensä hieman yli tunnin kestävä mielentilamatka on saanut Napolin murteesta, jossa o’mast tarkoittaa (räätäli)mestaria. Vuosikymmenien kokemuksella ansaitun asemansa myötä mestarit määrittelevät kunkin liikkeen leikkauksen, yksityiskohdat sekä asiakaspalvelun hengen. Usein räätäli valitaan paitsi tyylin, myös henkilön karisman myötä. Haastattelussa onkin lukuisia mestareita, joiden olemuksesta huokuu vahva itsevarmuus, itsehillintä sekä arvokkuus. Migliarottin kameran edessä istuvat muiden muassa nimet kuten Attolini, Panico, Modenese ja Rubinacci, jotka kertovat Napolista, opistaan, työnsä filosofiasta sekä näkemyksiään asiakkaista. Dokumentissa selviää liki rakenteettoman napolilaisen leikkauksen keksijä, jonka opetuksista, ystävällisyydestä sekä jalomielisyydestä kerrotaan suurella kunnioituksella.

Ohuessa pahvipakkauksessa saapuvan dokumentin kuvauksessa avainsanoiksi mainitaan erinomaisuus, arvokkuus, kauneus, työ, eleganssi ja intohimo. Jään innolla odottamaan ohjaajan seuraavia tuotoksia. Kannessa on kuvattu leikkaamistaan odottavan takin kaava ja mukana saapuu myös mukava yllätys, kangasnäyte jonkin liikkeen valikoimista. Onhan, loppujen lopuksi, vain kaunis elämä elämisen arvoinen.

http://www.omastthemovie.com/


1 comment »

  1. […] Gianluca Migliarottin kunnianosoitus napolilaiselle kulttuurille sekä käsityölle. Dokumentti on aiemmin esitelty Keikarissa, mutta tänään on lisää hyviä uutisia. YLE Teema on tehnyt oikein ja […]

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Translate Keikari

Aiheet

Arkisto