Neulesolmio

2

July 27, 2014 by Ville Raivio

Neulesolmio (eng. knit tie) on nimensä mukaisesti neulotusta kankaasta valmistettu tuubinmuotoinen solmio. Valtaosa kaupoissa myytävistä – ja todennäköisesti myös lukijan vaatekaapissa nököttävistä – solmioista on joko kudottuja tai painettuja. Näissä asusteissa on joko sileä, tasainen tai muutoin hyvin siisti ja edustava pinta, kun taas kudottujen solmioiden pinta on huokoinen, kohoileva, epätasainen. Lähemmässä tarkastelussa lankojen liitokset muistuttavat neuleen vastaavia. Neulesolmiossa ei ole vuorikangasta, eikä sitä ommella kokoon useasta silkkikappaleesta kuten tavallista solmiota. Klassisen tyylin merkkiteos Esquire’s Encyclopedia of 20th Century Men’s Fashions kertoo ensimmäisten neulesolmioiden syntyneen 1920-luvulla.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Amerikan puolella ne olivat hyvin suosittuja ainakin Wall Streetillä sekä Ivy League -yliopistoissa, ja rennon ilmeensä ansiosta tämä solmio on yhä olennainen osa Ivy-tyylin seuraajien kauloilla, erityisesti mustana. Neulesolmio voidaan valmistaa hyvin tiheällä neuloksella, jolloin asusteesta tulee sileämmän näköinen ja edustavampi, tai rempseästi karkealla neuloksella, joka johtaa rentoon ilmeeseen. Väreille tai materiaaleille ei ole rajoitteita, joskin kesän helteellä neulottu puuvillasolmio on viileämpi kaulan ympärillä, kun talven viimassa paksumpi silkki tai villa-silkkisekoite tuo kerroksen lisälämpöä. Tunnetuin neulesolmiomies on taatusti James Bond, jonka kaulalla asuste on ollut miltei poikkeuksetta kuvioton, väriltään musta tai yönsininen.

Valtaosa neulesolmioista on joko vaakaraitakuvioisia tai yksivärisiä, joissa neuloksen muoto sekä tekstuuri nousee pääosaan. Toisin kuin solmioissa yleensä, miltei kaikkien neulesolmioiden kärjet ovat vaakasuoria, kuin veitsellä leikattuja. Ne ovat myös kapeampia kuin kudotut ja painetut solmiot, useimmiten vain 6 senttiä leveitä. Tämä suuri kapeus näyttää erikoiselta kookkaan miehen yllä, mutta ongelmalta välttyy peittämällä kärjen takin alle. Kudottu tai painettu silkkisolmio on hillitty ja edustava, mutta neulesolmio on aina pintarakenteen ja kapeutensa vuoksi epävirallinen valinta. Se tuskin on parhaimmillaan pörssiyhtiön hallituksen kokouksessa, hautajaisissa tai muissa edustustilaisuuksissa, mutta kaikkialla muualla se kuroo umpeen virallisen ja epävirallisen vastakkainasettelun. Aika velikulta.


2 comments »

  1. Ville Raivio says:

    Jo vain! Jos ei löydä jonkinlaista solmion filosofiaa itselleen, niitä kertyy helposti sata tai yli – eikä kukaan tarvitse tällaista kasaa. Siispä käytän vain pallosolmioita ja B&B:n eduksi heidän hieman leveämpi mallinsa on ideaali neulesolmioon.

  2. Ane says:

    Kas, Berg & Bergin kesäaleen satoa? :-)

    Itsekin poistin samanaisehkon satsin. Aivan mahtavia. 7cm leveys on huikea.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.