Musta solmio

4

September 1, 2011 by Ville Raivio

Jokaisen miehen tulisi omistaa harmaan solmion ohella myös musta solmio. Edellinen on ainoa oikea valinta virallisimpiin tilanteisiin, jälkimmäinen puolestaan hautajaisiin. Aika on varma takaaja sille, että mustaa solmiotaan pääsee taatusti käyttämään myös asianmukaisissa olosuhteissa. Kun suru on käsittämätön, murskaava ja halvaannuttava, vain musta kelpaa. Jos edesmennyt tai hänen lähimmäisensä ovat toisin toivoneet, myös muut värit voivat sopia.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Surutyön ohella musta solmio on ongelmallinen. Suurin syy tähän on Hollywoodin punaisten mattojen kekkereillä, joissa elokuvatähdet ovat ottaneet mustan solmion osaksi smokkia ja fanit seuranneet perässä. Tästä huolimatta etiketti toteaa mustan solmion ilmaisevan kantajansa surusta, samoin kuin käteen sidottu musta nauha taikka lesken musta vaatetus. Tämän vuoksi tarkka pukeutuja varaa mustan solmionsa vain ja ainoastaan suruun, ellei hänellä ole jokin erityinen syy solmion käyttämiseen. Vakiokuvastoksi muodostunut valkoinen kauluspaita-musta solmio -yhdistelmä, jonka tulisi viestiä vakavuudesta, toimisi rutkasti tehokkaammin harmaalla solmiolla.

Kuvaesimerkkinä Turnbull&Asserin solmio, joka todistaa ettei yksivärisen mustan solmion tarvitse olla persoonaton. Klassinen pallokuvio koristaa muutoin synkkää olemusta.


4 comments »

  1. Ville Raivio says:

    Kiitos lisäyksestä, Mikko. Päivitin tämän ikivanhan tekstin juuri.

  2. Mikko says:

    Sen verran haluaisin kommentoida tuota “vain etikettiä tuntematon kehtaa saapua hautajaisiin muun värisessä solmiossa” -kohtaa, että äitini hautajaisissa pukeuduttiin punaiseen äitini pyynnöstä ja vain moukka olisi tullut sinne “etiketin” mukaisesti surupuvussa. Kannattanee siis selvittää myös vainajan mahdolliset toiveet. Näin meillä hulluilla. :)

  3. hippityttö42 says:

    Minusta pallotkin ovat sopimattomia.

  4. Heppikissa64 says:

    “musta todellakin käy yhteen miltei minkä tahansa värin kanssa”

    vaan eipä käykään, ainoastaan valkoisen (epäväri) ja harmaan kanssa. Muulloin tumma harmaa tai Navy-sininen toimii aina paremmin

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.