Marleon’s

0

October 17, 2008 by Ville Raivio

Akateemisen kirjakaupan ja ravintola Teatterin sulassa seurassa nököttää Marleon’s. Hillityn julkisivun sisälle kätkeytyy liuta maailman parhaiden valmistajien vaatteita ja asusteita. Tumma puu, parketti, taulut ja kirkkaat värit tervehtivät sisään astuvaa. Pittoreskin kodikas tunnelma vallitsee ja myyjällä on taatusti aikaa palvella asiakastaan. Pukuja, paitoja sekä solmioita löytyy reiluissa riveissä. Sormituntumaa täytyi saada.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Jos Suomessa etsii jotain erilaista, ei Marleon’s ole kelvoton valinta. Liike tilaa silkkikaulaliinansakin 15 senttiä pidempinä ja tavallista leveämpinä kuin muut vastaavat. Yhden naisen valtakuntaa luotsaa Marja-Leena Kuusisto. Hieman yli kymmenen vuotta Esplanadilla sijainneen liikkeen omistaja kertoo tulleensa vaatealalle jo nuorena neitona.

Hänelle on kertynyt vuosikymmenten kokemus korkeatasoisista miestenvaatehtimoista, ja heti ensimmäisessä työpaikassaan hänet pantiin välittömästi opettelemaan ulkoa miesten pukuetiketti. Estetiikka on ollut hänelle aina tärkeä asia, ja vaatteet puolestaan ovat ensimmäinen silmäys, joka toiseen luodaan. “Ne kertovat kantajastaan hyvin, hyvin paljon.”

Hänen onnekseen Marleon’siin saapuu miehiä, jotka haluavat olla asiallisesti ja huolellisesti pukeutuneita. “Marleon’s on sataprosenttisesti palveluliike, joka on keskittynyt bisnespukeutumiseen”. Monet ostajat luottavat tutun myyjän makuun – hän kun osaa suositella jokaiselle parhaiten sopivia tuotteita. Marja-Leenan mukaan asiakkaan tulisi valita Marleon’s, sillä se myy Suomen korkeatasoisimpia miesten vaatteita ja oikeasti keskittyy siihen, että asiakas on oikein puettu.

Edustetut valmistajat:

  • Brioni
  • Luigi Borrelli
  • Corneliani
  • Stefano Ricci
  • Regent
  • Valentino

Näiden lisäksi löytyy valtaisa liuta pienempiä eriä lukuisilta muilta valmistajilta – kaikki parasta laatua niin työn kuin materiaalienkin osalta.

Korkealaatuisin tällä hetkellä liikkeessä oleva tuote: Brionin käsintehty turkiskauluksinen päällystakki, jossa irrotettava turkisvuori.

Heikkoa: harvinaiset alennusmyynnit.

Yhteystiedot:
Marleon’s
Pohjoisesplanadi 37
00100
09-624232

Kuvista suuri kiitos luottovalokuvaajalleni toiminimi Masarazzille.

Päivitys: Marleon’s lopetti toimintansa maaliskuussa 2009, mutta pidän esittelyn sivustolla, sillä liikkeen tarjonta oli aikoinaan erinomainen.


0 comments »

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.