Liiketoiminta oli rullannut mainiosti jo ennen muuttoa, ja liikkeestä oli tullut lukuisten upseerien hatuttaja. Nimekkäät asiakkaat toivat prestiisiä. Kun brittiläinen imperiumi laajeni, teollisuus kasvoi sekä viestiyhteydet kehittyivät, liikkeeseen myös kertyi runsaasti enemmän valuuttaa. Raha ei kuitenkaan tuonut herra Lockille onnea. Hänen kolme poikaansa olivat kuolleet nuorina, hänen vaimonsa pian poikien jälkeen ja jäljelle oli jäänyt vain tytär Mary, jonka tulevaisuudesta sekä liikkeensä kohtalosta James Lock oli äärimmäisen huolissaan. Hän oli ryhtynyt lainaamaan rahaa liiketoimintaan sekä yksityisille henkilöille, suurella riskillä mutta myös suuremmilla tuotto-odotuksilla. Muuan Thomas Panton Jr. ei kyennyt maksamaan lainaansa, joten hän maksoi osuutensa siirtämällä Lockille kartanonsa Lontoon ulkopuolelta. Tänne James siirsi 9-vuotiaan tyttärensä asumaan, sekä palkkasi taloudenhoitajan vastaamaan kartanosta.

Vuonna 1773 James sai aviottoman lapsen, jonka isyyttä hän koskaan vahvistanut julkisesti. Tästä huolimatta poika, joka kastettiin George James Lockiksi, sai muuttaa Shenleyburyn kartanoon äidinsä kanssa. Tästä kolme vuotta myöhemmin muuan Samuel Yew Griffith astui hattuliikkeen palvelukseen oppipoikana. James päätti, että Samuel saisi myös ottaa Maryn puolisokseen ja periä liikkeen. Valitettavasti oppipoika sairastui ja kuoli, eikä Jamesilla ollut taaskaan perijää. Ajan myötä Mary meni naimisiin kirurgi Thomas Nixonin kanssa, sai tämän kanssa poikalapsen ja kuoli. Vaavi James Lock Nixon oli isoisänsä ilo ja ylpeys, mutta aivan liian nuori varteenotettavaksi perijäksi. Hän joutui kääntymään aviottoman lapsensa puoleen.

Muutamia kulmakarvoja kohoteltiin äpärän saapuessa liikkeeseen, mutta James otti tästä huolimatta poikansa George James Lockin yhtiökumppanikseen. Vuonna 1794 liikkeen nimi muutettiin muotoon Lock&James. Kun James vihdoin saattoi vetäytyä mielenrauhassa liikkeen johdosta, hän muutti asumaan Oxford Streetille ja putiikki vaihtoi nimensä James Lockiksi. George oli nyt pomomies ja herra talossa. Vuonna 1806 vanhaherra Lock kuoli, ja jätti sekä liikkeen että suurimman osan omaisuudestaan äpäräpojalleen.

Kilpailu oli kiristynyt, uhka sodasta Napoleonin Ranskan kanssa oli ilmassa, St. James’s Streetille oli ilmestynyt monia uusia hattuliikkeitä ja Beau Brummell saattoi koska tahansa saapua liikkeeseen ja tuhota sen maineen yhdessä yössä – jos häntä ei pidetty tyytyväisenä. Bisnes kulki Lockilla huonosti. George Lock oli paljon kiinnostuneempi herraskaisen huolettomasta elämisestä kuin liikkeen johtamisesta. Tilaansa helpottaakseen hän otti vuonna 1810 yhtiökumppanikseen Robert Lincolnin, joka oli aiemmin ollut liikkeessä oppipoikana. Vuodet kuluivat, velat kasvoivat. Lock&Co. oli suuressa pulassa, yhtikumppanit ilmiriidoissa ja oli vakavien päätösten aika. Vuonna 1819 liikemies George Lock tapasi Robert Lincolnin, tämän asianajajan sekä asianajajan oppipoika James Lock III:n.