Kari Voutilainen

2

July 12, 2009 by Ville Raivio

Kari Voutilainen on Sveitsissä asuva suomalaisperäinen kelloseppä, joka valmistaa huikean kauniita rannekelloja uniikkitilauksina tai rajoitettuina sarjoina. Hän syntyi Rovaniemellä vuonna 1962 ja suoritti kellosepän tutkinnon Tapiolassa vuosina 1983-1986. Svetisiin hän saapui ensi kerran 1989, jolloin hän kirjautui International Watchmaking Schooliin suorittamaan WOSTEP-tutkintoa. Koulutus valmentaa opiskelijan restauroimaan monimutkaisia harvinaisia kelloja, eikä kulunut kauaa kun Parmigiani Mesure et Art du Temps -yhtiö huomasi hänen taitonsa, ja lupasi työpaikan valmistuvalle mestarille.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Seuraavat kymmenen vuotta Voutilainen restauroi harvinaisia kelloja yhtiön palveluksessa, ajoittain suunnitellen myös uniikkeja mekaanisia kelloja itsekin. Tämän jälkeen hän siirsi taitojaan eteenpäin, toimien opettajana WOSTEP-koulussa kolmen vuoden ajan, ja johtaen monimutkaisen kellonvalmistuksen osastoa. Voutilainen suunnitteli toimensa aikana täysin uuden lukujärjestyksen, johon hän lisäsi uusia kursseja. Vuonna 2002 hän perusti oman nimeään kantavan yrityksen Sveitsiläiseen Môtiersin kylään. Kuten jokainen kellotaiteilija, Voutilainen ei tyydy vain suunnittelemaan, vaan rakentaa itse käsityönä alusta loppuun jokaisen mallinsa. Harvinaisessa nahkassa, jalokivissä ja kultauksissa ei säästellä. Hintataso on valitettavasti huima.

Yksi Voutilaisen kellon tilannut asiakas on laatinut matkastaan pitkän selostuksen, joka löytyy TimeZone-kellofoorumin sivuilta. Voutilaisen CV:n voi lukaista toisaalta.

Kellokuvat: (C) Kari Voutilainen

www.voutilainen.ch


2 comments »

  1. Mikke says:

    Kunnioitettavaa toimintaa !

    Juuri tälläinen toiminta on hyväksi koko ammattikunnalle.

    Nyt viimein jopa Suomessa aletaan viimein oppia alkeita kellokulttuurista.

  2. QK says:

    Asiansa osaava mestari nimenomaan. Hintataso on huima, toinen suomalainen seppä, Stefan Sarpaneva varmaan tarjoaa halvemmalla kellojaan?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.