James Sherwood

October 4, 2011 by Ville Raivio

Englantilainen tyylijournalisti-kirjailija James Sherwood on ehtinyt moniaalle saarivaltion tyylikentällä. Kovaa vauhtia neljääkymmentä lähestyvä sananikkari aloitti kirjallisen uransa noin parikymmentä vuotta sitten satunnaisilla lehtiteksteillä. Tällöin Internet ei ollut vielä täydessä voimassaan, ja muotinäytösten jälkeiset tekstit faksattiin toimistolle jonka jälkeen sama teksti luettiin vielä puhelimitse läpi virheiden varalta. Tietotaitonsa Sherwood on kartuttanut paitsi näytöksistä, myös kirjoista, ammattilaisten kanssa keskustellen, muotilehdistä sekä Lontoon katukuvan tarkkailusta. Vuonna 2006 hän sai Pitti Immagine Uomolta tehtäväkseen toimia Savile Row -retrospektiivin kuraattorina. 200 vuoden katsaus pidettiin Palazzo Pittissä ja Sherwood sai vapaan päädyn kaikkien räätäliliikkeiden arkistoihin sekä toimekseen teettää 40 tilauspukua, jotka toimivat esimerkkeinä Jermyn Streetin vuosisataisesta tietotaidosta. “Nämä vaatteet todella haastoivat leikkaajat puskemaan harmaan flanelli- tai kalkkiraitapuvun tuolle puolen, ja havainnollistamaan ettei tilausräätälin luomisvoimalle ole muita rajoituksia kuin asiakkaan maku.” Kiireinen toimittaja oli hyväksi onneksi saanut valmiiksi puheen sekä seuraavan teoksensa raakaversion, joten hän vastaa blogöörin kysymyksiin leposohvalla Gin Tonicia siemaillen.

“Opin lapsena kaiken mitä tyylistä täytyykin Hollywoodin musta-valkofilmeistä, joita seurasin lauantain aamuina, sekä uskomattoman elegantilta isoäidiltäni, joka sanoi omasta timanttien ja turkisten intohimostaan: ‘Me pidämme mukavista asioista, sinä ja minä, emmekö vain?’ Jokainen tarvitsee mentorin ja minä opin parhaalta.” 16-vuotiaana Sherwood halusi kouluttautua St Martinsin taide- ja design-oppilaitoksessa muotialalle, mutta vanhemmat vaativat häntä ensin suorittamaan kandin englantilaisessa kirjallisuudessa. Tämä valinta osoittautui myöhemmin järkeväksi, sillä Martinsiin astuessaan nuori journalisti oli jo saanut tekstejään julki lukuisissa päivä- ja aikakauslehdissä. Muotijournalistin maisterin arvo tarkussaan Sherwood lähti myöhemmin töihin Tatler-lehteen, kunnes sattuma puuttui peliin. Häntä pyydettiin pitämään viikottaista muotikolumni Style Policea Independent-lehden sunnuntainumeroon, jossa hän vietti seuraavat neljä vuottaan. Seuraavana olivat vuorossa muotinäytöksistä ja timanteista kirjoittaminen Financial Timesille sekä Herald Tribunelle, joiden jälkeen Sherwood ja Savile Row kohtasivat. Hän on kommentoinut miesten pukeutumista TV:n puolella kuninkaallisten häiden sekä Royal Ascotin tiimoilta, järjestänyt Henry Poolen sekä Savoy-hotellin arkiston ja toimittanut LV:n vuosittaista julkaisua Louis Vuitton Guide to London. Lisänä on lista julkaistuja kirjoja, joista tärkeimpänä mainittakoon Keikarissa esitelty Bespoke: The Men’s Style of Savile Row. Tällä hetkellä mies työskentelee Savoyn tulevan taidekokoelman parissa ja suunnittelee hotellin nimikkosviittien tulevia sisustuksia.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

“Mielestäni minulla oli tietoisuus muodista keinona erilaisuuden ja toisten huomion saamiseksi jo hirvittävän nuorella iällä. Noin viisivuotiaana muistan käyneeni ensimmäisen kerran Lontoossa vanhempieni kanssa katsomassa vuosittaista Trooping the Colour -juhlaseremoniaa, joka juhlistaa kuningattaren virallista syntymäpäivää. Olin tietoinen Savile Row’sta muotivuosieni aikana, mutta tällöin halusin pikemminkin seurata tuttuja piirejä. Olin ensimmäisenä jonossa Vivienne Westwoodin Marlene Dietrich -farkkuprinttien näytökseen, Raf Simmonsin hihattomien ja revittyjen paitojen näytökseen, Margielan tromp l’oeil -paitanäytökseen ja Pradan varhaisten synteettisten Neil Barrett -pukujen näytökseen. Klassiset vaatteiden aura kirkastui mielessäni hiljalleen, kun tulin jatkuvasti tympääntyneemmäksi miesten muotinäytöksiin Pariisissa ja Milanossa. Mallit olivat teini-ikäisiä. Minä olin kolmikymppinen ja aika vaikutti sopivalta paluusen muodollisen äärelle ja univormun kehittämiseen. Puku, paita ja solmio ovat univormu, mutta se mahdollistaa loputtoman varioinnin sekä hienoudet, joiden täydellistämiseen kuluu elinikä.”

Sherwoodilla ei ole lapsia; hän mainitsee seuraavansa kenties Beau Brummellin sekä Windsorin herttuan hengessä, jotka molemmat olivat Peter Pan -hahmoja ja aivan liian turhamaisia tai epäpäteviä ottamaan vastuuta, jonka lapset välttämättä tuovat muassaan. Onneksi journalistin parempi puolisko on yhtä määrin kiinnostunut ja innostunut hänen tilausvaateobsessiostaan. Omasta tyylistä Sherwood kertoo: “Tyylini ei ole vanhan koulukunnan englantilainen aristokraatti. Sen lähtökohtana on tämä kieli ja olen varma, että kulkisin huomaamattomana 1920-luvun Lontoon kaduilla. Silti paitojen ja solmioitteni värien sekä kuvioiden kohtaamisessa on jotakin hieman seikkailullisempaa, Savile Row- puvuissani hieman kehonmukaisempi leikkaus ja urheutta pukujeni kankaiden sekä painojen valinnassa.” Hovihankkijoinaan Sherwoodilla on pukujen saralla hovihankkijoinaan Anderson&Sheppard pehmeälinjaisille luomuksille ja Huntsman puvuille, “joiden leikkaus saa miehet näyttämään sankareilta ja sattumoisin myös laihtumaan 7 kiloa kun takki on yllä.” Ede&Ravenscroft on teettänyt Sherwoodin juhla-asut, Henry Poole taas henkilökohtaiset suosikit. Journalisti käyttää myös räätäli Sir Tom Bakerin, Mark Powellin ja Nick Hartin palveluksia. Mittatilauspuolella hän suuntaa Ede&Ravenscroftin, Reissin ja Zegnan luokse.

Journalismin puolesta Sherwoodin tavoitteena on osoittaa Savile Row’n aina olleen uskaliaampi kuin muotihuoneet. Hänen mielestään nykyaikaiselle miehelle ei ole järkevää vaihtaa vaatekaappinsa sisältö kaksi kertaa vuodessa. “Miehen tyyli ikääntyy kuin hieno punaviini. Se ei poksahda kahdesti vuodessa kuin pullo samppanjaa.” Suurimman mielihyvänsä hän on saanut kirjojen julkaisemisesta. Toisin kuin lehtitekstit, jotka helposti katoavat lukemisen jälkeen, kirjat kestävät ajan hammasta. “Ihmisten keskittymiskyky on niin lyhyt nykyisin – suurimmaksi osaksi Internetin vuoksi – ja kirja vaatii keskittymistä ja aikaa, jotta sitä voisi arvostaa. Käytin kaksi vuotta Savile Row -teoksen kirjoittamiseen ja mielestäni tämä aika oli hyvin käytetty.” Televisioesiintymiset Sherwood kokee täysin toiseksi. lähetykset saavuttavat laajan yleisön nopeasti, mutta trendi on aina tyhmentämisen suuntaan, mikä tekee Savile Row’n esittämisestä haastavaa. Kuinka esittää katsojille yhteisö, jonka hyveenä on hienovaraisuus ja pelkistäminen, mediassa, jonka obsessiona on pikamuoti ja välitön mielihyvä?

“Kuulostamatta liian suurieleiseltä, tyyli on mielestäni enemmän elämäntehtävä kuin harrastus. Asiaa tulee toki suhtautua intohimolla ja vaatteista saada nautintoa, mutta minulle se on ilmaisu ylpeydestä brittiläisen tyyliin ja itsekunnioituksen osoitus, etten veltostele ympäriinsä joka päivä urheiluvaatteissa. Koen tämän itsessään epäkunnioittavana minkä tahansa suuren metropolin kaduilla.” Tyylin ohella mieheltä löytyy kuin löytyykin harrastuksia: rakkaus kirjallisuuteen ei ole koskaan kadonnut ja jokainen aamu alkaa uinnilla, joka pitää paitsi mielen järkevänä, myös tasapainottaa yöllisiä reissuja jazz-klubeille, Lontoon ravintoloihin ja cocktailien siemailuun. Vinkkinä lukijoille: Duke’s Barin Alessandro sekoittaa Lontoon parhaat Martinit.

James Sherwoodin vinkit klassista vaatekaappia rakentavalle: “Jos keho on suhteellisen kunnossa, valmisvaatteiden tulisi istua riittävän hyvin muutamalla muutoksella räätälin luona. Kunhan hartialinja on vahva, vyötäröä voi veistää ja hihoja muokata. Vintage-vaatteet ovat rikas kaivos kaivettavaksi. Pärjäsin vuosia vintage-ostosten avulla ja viemällä arvolöydöt takakadun räätälille täydellistettäväksi. Virallinen tyyli on yhtä paljon kiinni asenteesta kuin tilauspuvuista tai Savile Row’n parhaasta tarjonnasta. Ensimmäinen askel on tietää miten haluaisit toisten ilmoille ilmaantua. Tämän maailman tutkimiseen on paljon aikaa vapaalla ja sitten, kun lompakkosi sallii panostamisen.”