Hajunpoisto kengistä

0

May 6, 2018 by Ville Raivio

Tunnetusti setripuiset lepolestit ovat tehokkain keino ehkäistä ja poistaa inhaa hajua jalkineissa. Vaikka perinteisesti lepolestit valmistetaan reunoskengille, voi samoja käyttää myös juoksu- ja katukengille. Joskus lepolestit eivät kuitenkaan riitä joko popojen iän tai varastopaikan aiheuttaman hajun tuhoamiseen, joten muut konstit on hyvä tuntea.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Kätevin on tietysti antibakteerinen suihke, jota saa apteekeista sun muista kaupoista. Sitä voi suihkia parin sisälle ja pinnalle oman uskalluksen mukaan, mutta suihkeessa käytetty alkoholi voi vaikuttaa nahkaan.

Toinen helppo niksi on ruokasooda, joka tunnetaan myös kaverillisesti natriumbikarbonaattina (NaHCO3). Tätä jauhettaa sirotellaan lemuavan parin sisälle ja pinnalle, annetaan vaikuttaa kaksi päivää, ja imuroidaan pois.

Haisevat kengät voi viedä voimakkaaseen auringonpaisteeseen moneksi tunniksi. Mitä kuumempi ja kirkkaampi päivä, sen parempi. Paiste voi kuitenkin kuivattaa nahkaa voimakkaasti ja haalentaa nahkan väriä, joten parempi on tarkistaa parin kunto silloin tällöin.

Lisäksi etikka on väkevä aines. Popojen sisään taitellaan sanomalehteä, sillä nettilehti ei käy, ja tuo lehti tulee kastella väkiviinaetikan ja veden seokseen. Yhden suhde kymmeneen on kätevä sekoitus, jotta litku ei ole liian voimakas. Seoksella voi myös kostuttaa ulkopintaa, lopuksi popot kääritään sanomalehteen. Toivon mukaan etikka poistaa hajua ja samalla imeytyy lehteen.

Haisupopojen sisälle voi myös sirotella talkkia, jonka imuroi pois seuraavana päivänä. Lisäksi voi kokeilla kuivattua laventelia, jossa on voimakas ominaistuoksu. Sitrushedelmien, kuten greipin tai appelsiinin tai sitruunan, kuivatut kuoret voivat myös tehota. Vielä on mahdollisuus teepuuöljyssä, joka voi kuitenkin imeytyä nahkaan ja tummentaa sitä, tai sitten jättää rasvaisen kerroksen nahkan pintaan.

Jos aiemmat keinot eivät tehoa, inhan hajuparin voi pistää saunomaan. Vartista tuntiin noin 50 asteen syleilyssä voi tehota pistävimpiin hajuihin, mutta liian pitkä aika kuivattaa nahkan.

Vinkeistä kiitos Paljakka Handmaden tietotoimistolle.


0 comments »

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.