Haastattelussa Nish de Gruiter

0

June 4, 2018 by Ville Raivio

Nish de Gruiter, 33, on Suitsupply-yhtiön Pohjois-Amerikan operaatioiden varatoimitusjohtaja. SS avasi muutaman viikkoa sitten myymälän Helsinkiin osoitteessa Eteläesplanadi 18, ja ehdin jututtaa häntä ennen liikkeen avajaisjuhlallisuuksia.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

 

VR: Millainen on koulutuksesi?

NdG: Kävin AMFIn [vuosina 2003-2006], jonka jälkeen pääsin harjoittelijaksi Cucinellille USA:ssa. Olin töissä siellä muutaman vuoden.

Nish_de_Gruiter_Keikarissa

VR: Kuinka liityit SS:n riveihin?

NdG: Fokke De Jong, Suitsupplyn perustaja ja toimitusjohtaja, vieraili luonani Yhdysvalloissa muutaman kerran, ja hän näki minussa mahdollisuuden. Me tulimme juttuun, koko lailla, joten avasimme yhdessä myymälän Sohossa, Vigo Streetillä, ja ensi viikolla avaamme sadannen Bostonissa.

 

VR: Tunsitko Fokken jo bisneskontaktien kautta?

NdG: En, mutta hän on melko hyvin tunnettu Hollannissa Suitsupply-brändin kautta, sillä oli tuohon aikaan jo hyvä osa markkinoista. Räätälöityjen vaatteiden maailmassa, missä kaikki on hieman jäykkää ja ihmiset ottavat itsensä liian vakavasti, meistä tuntuu siltä, että teemme vakavasti otettavia tuotteita, mutta emme ota itseämme liian vakavasti. Esimerkiksi Race Case -matkalaukkumme, jota käytän koko ajan – ihmiset heittävät minulle yläfemmaa USA:n lentokentillä, kun potkin sillä eteenpäin ihan pukeutuneena, puku päällä.

 

VR: Millainen työpäiväsi on yleensä?
NdG: Kun herään aamulla New Yorkissa, sähköpostini on täynnä, koska Eurooppa on kuusi tuntia meitä amerikkalaisia edellä. Otamme siis kiinni nämä ensimmäisenä. Juuri tällä hetkellä työskentelemme Bostonin-projektin parissa, siellä meillä on pieni kahvila kaupan alakerrassa. Sitten meillä on joukko muiden avautuvien liikkeiden projekteja kesken. Lisäksi pidän yhteyttä hyviin asiakkaisiimme, haluan pitää huolen, että ihmiset ovat hyvin puettuja. Meillä on kourallinen uusia kumppanuuksia yritysten kanssa. Työskentelen myös kiinteistöjemme parissa, meillä on projekti Kanadassa ja Detroitissa, ja hoidan mallistojamme sekä stailauksia. Jokainen päivä on erilainen, mutta aamuisin otan kiinni Euroopan, ja iltapäivisin olen projektiemme parissa. Laitan mielelläni käteni kiinni kaikkeen, minkä uskon osaavani. En ole hyvä taulukkojen tai organisoinnin kanssa, joten hoidan mieluummin projekteja.

 

VR:Miltä Suitsupplyn tulevaisuus näyttää tällä hetkellä?

NdG: Minulla ei ole kristallipalloa. Meillä on kuitenkin hyvin tasaista kasvua, saimme juuri uuden johtoryhmän. Operatiivinen johtajamme tuli Merrill Lynchiltä, myyntijohtajamme tuli Tory Burchilta, uusi USA:n-johtajamme tuli Rag and Bonelta, joten joukolla on paljon kokemusta. Yritys laajenee vahvasti ja valmistautuu tulevaan kasvuun.

Nish_de_Gruiter_Keikarissa2

VR: Miksi Suitsupply avasi liikkeen Helsinkiin?

NdG: Hyvä kysymys. Monet helsinkiläiset ja suomalaiset matkustavat ympäri maailman, ja he käyvät liikkeissämme vaikka Tukholmassa tai Kööpenhaminassa. He löytävät oman kokonsa, ostavat puvun ja käy niin, että he muuttuvat verkkoasiakkaiksi. Viime vuosina olemme nähneet todellisen piikin verkkotilauksissa Suomeen, joten ei ollut mitään syytä olla antamatta lojaaleille faneille omaa liikettään. Myös Keikarin kautta olemme saaneet paljon bisnestä.

 

VR: Millainen Suomi on ulkomaisille yrityksille?

NdG: Käytännöllinen on se voimasana. Missä tahansa, ympäri maailman, täytyy mennä virallisten kanavien lävitse. Yritys täytyy rekisteröidä, hankkia lisenssit – olemme tehneet tämän kaikkialla maailman ympäri, joten se ei ollut vaikeaa enää tässä vaiheessa. Alkuvaihe on aina hankalin kaikkialla.

 

VR: Kuinka myynti on sujunut Helsingin-liikkeessä tähän asti?
NdG: Erittäin vahvasti. Hauskinta, mitä olen huomannut: liikkeeseen saapuvat miehet ovat niin hyvin perillä vaatteista. He tuntevat leikkaukset, he tietävät, miten ne istuvat, he tuntevat tuotteiden nimet. Olin hyvin yllättynyt, miten hyvin he tietävät kaikesta. Esimerkiksi täysin liimattu puku ei koskaan myötäile kehoa kuten liinakangaspuku, jonka hevosenjouhista valmistettu liina myötäilee, mutta palautuu aina muotoonsa. Emme ole markkinoineet juuri lainkaan, mutta toimintaa on riittänyt aamusta iltaan kahden viikon ajan.

Olemme miesten tyylikeskus, koulutamme asiakkaita puvun hyvästä istuvuudesta ja tarjoamme muutospalvelut paikan päällä. Ennen miehet näkivät isänsä ja lähipiirin tyylin, mutta nykyisin he voivat seurata tyylejä verkosta, ja saapua meille kuvan kanssa. Sitten he voivat kysyä, voitteko saada minusta tämän näköisen? ja tarjoamme palvelumme. Kaikki myyjämme ovat käyneet kahden viikon koulutuksen omassa koulussamme Hollannissa.

Sanon aina, että tyyli on jotain, minkä kuiskaat – et huuda.

https://eu.suitsupply.com/en_FI/store?StoreID=stores-Helsinki


0 comments »

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.