Glen Urquhart Plaid

0

January 9, 2014 by Ville Raivio

Glen-ruudukko (eng. Glen Urquhart check) on vaatekankaissa yleinen koristekuvio. Nimensä se on saanut skotlantilaisesta Glenurquhartin laaksosta, jossa kuvio syntyi 1800-luvulla, kun kreivitär Seafield vaatetutti sillä riistanhoitajansa. Random Housen sanakirja kertoo termin alkuperäksi vuosien 1925-1930 välisen ajan, joten kuvio on kaiketi alkujaan tunnettu toisella nimellä. Glen-ruudukko oli alun perin vaatekangas, mutta tuttua Gleniä näkee tänä päivänä myös solmioissa, taskuliinoissa, sukissa, kaulaliinoissa, kauluspaidoissa ja näin edelleen. Käyttökohteet ovat laajat, kuvio on myös hyvin sopiva pukukäyttöön. The “Mercury” Dictionary of Textile Terms kertoo Glen-kuviosta seuraavaa: “Villakangas tai kampalankainen kangas, 2×2 tvilli- tai mattakudos. Sekä loimi- että kudelanka ovat värilliset, loimikuvio on samanlainen kuin kudekuvio. Termi tarkoittaa kuva-aihetta ennemmin kuin tyyppiä, ja lukuisat versiot ovat yleisiä sekä kampalankavilloissa että villakankaissa.”

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Siispä glen-ruudukko on neliön muotoinen, yleinen villaisten kankaiden kuva-aihe, ja glen-kuvioidun kankaan molemmat puolet ovat identtiset. Kuvio koostuu pienistä ja suurista ruudukoista, joiden yllä kulkee usein värikäs päällisruudukko. Useimmiten kaksi tummaa ja kaksi vaaleaa raitaa vuorottelevat neljän tumman ja neljän vaalean raidan välissä, sekä sivu- että pystysuunnassa. Muodostuva kuvio koostuu epäsäännöllisistä ruudukoista. Esimerkiksi Prince of Wales Plaid on Glen-ruudukon vaaleanharmaa muoto, jossa päällisruudukko on vaaleansininen. Tämä kangas sai suuren suosion, kun Windsorin herttua pukeutui siitä valmistettuihin pukuihin vielä Walesin prinssinä toimiessaan.

Vaatekankaissa kookas Glen-ruudukko on levottomampi kuin pienikokoinen, joten pukujen kohdalla pienemmät kuviot ovat silmälle levollisempia. Kaikkein hienoimmista tilaisuuksista vanha kunnon Glen on silti paras jättää ulkopuolelle. Esimerkiksi Time-lehden kesäkuun numero vuodelta 1982 sisälsi kolumnin otsikolla Live Men Do Wear Plaid, jossa Hugh Sidey käsitteli Ronald Reaganin nostattamaa pientä pahennusta. Presidentin Euroopan-kiertueelleen valitsema sini-harmaa Glen-ruutuinen puku nostatti kulmia turhan vallattomalla ilmeellään Atlantin molemmin puolin. Erityisesti kameramiehet valittivat kuvion pistävän silmiin pahasti.


0 comments »

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.