Floris

0

December 13, 2010 by Ville Raivio

Vuonna 1730 Juan Famenias Floris ja vaimonsa Elizabeth perustivat parfymerion Jermyn Streetille Lontooseen. Vuosisadan loppupuolella liike loi maineikkaan, yhä tuotannossa olevan Limes Perfume -tuoksun ja asiakaskunta oli vakiintunut Jermyn Streetiä ympäröivien herrainkerhojen aatelisiin. Vuonna 1820 Kuningas Yrjö IV syleili Florisia kuninkaallisen hovihankkijan sinetillä, sillä tähän aikaan yhtiö tunnettiin erityisesti korkealaatuisista käsintehdyistä kammoistaan. Vuosisata kului samoissa merkeissä hienoston hygieenisiä tarpeita palvellen ja hienoimpia tuoksuja käsityönä valmistaen. Vuosi 1989 oli merkittävä, sillä bisnes oli kasvanut siinä määrin että Florisin täytyi perustaa uusi tehdas Devoniin ja siirtää tuotantonsa kokonaan pois Jermyn Streetin tiloista.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Tänä päivänä Floris palvelee vaativaa asiakaskuntaansa 8. ja 9. sukupolven perheomistuksessa kuningattaren ja prinssi Charlesin sinettejä kantaen. Yhtiön erikoisuutena on asiakkaan mahdollisuus oman uniikin tuoksunsa suunnitteluun.

http://www.florislondon.com/


0 comments »

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.