Denim on aikakautemme kangas, joka on valloittanut kaikki maapallon jalat ja kolkat. Se on vahva ja karhea puuvillakangas, joka kudotaan toimikasmuotoon ja jossa kudelanka kulkee kahden tai useamman loimilangan ali. Denimin pinnassa kulkee vinoja uria, jotka eivät ole yhtä syviä kuin vakosametissa. Kangas on perinteisesti värjätty indigonsinisellä väriaineella, jota saadaan indigokasvin lehdistä. Farkkukankaissa yleensä vain loimilangan yläpuoli värjätään, kudelangan jäädessä valkoiseksi. Näin kankaan toinen puoli on enimmäkseen sininen, toinen taas valkoinen, ja farkut haalistuvat, kun loimilangan valkoinen ydin tulee näkyviin indigon hankautuessa pois. Denim on saanut nimensä ranskan termistä serge de Nîmes, serssikangas Nîmesin kaupungista, jossa kangas syntyi noin 300 vuotta sitten.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Denimiä käytettiin alun perin maanviljelijöiden ja merimiesten työvaatteisiin, joiden täytyi kestää kulutusta. Suosio käynnistyi toden teolla vasta 1850-luvulla, kun Kalifornian kultakuume houkutteli onnensa etsijöitä ympäri maailman. Paikalle saapui myös Levi Strauss, saksalainen maahanmuuttaja, joka avasi sekatavarakaupan kullankaivajien tarpeisiin. Tavaroidensa joukossa hänellä oli vahvaa purjekangasta telttoihin ja vaunujen kuomuihin, mutta ei lainkaan vaatteita. Polvillaan tonkivat ja luonnossa aamusta iltaan kulkevat tarvitsivat erityisen vahvoja vaatteita, jotka suojasivat ja kestivät myös ammatin haittoja. Strauss päätti ommella housuja purjekankaasta ja myi niitä suuret määrät. Jossakin vaiheessa kankaaksi vaihtui Straussille kulkeutunut denim ja Strauss hän päätti vielä vahvistaa housujen saumakohdat kupariniiteillä. Nykymuotoiset farkut olivat syntyneet, ja saivat nimekseen Levi’s.

Noin sadan vuoden ajan farkut olivat työvaatteiden kuningas, joka suojasi kantajansa jalkoja tyylillä sekä haalistui hänen työnsä ja liikkeidensä mukana. Lehmipojat, kullankaivajat, maanviljelijät, puuvillan poimijat sekä muut fyysistä työtä tekevät ottivat farkut omikseen. Myös pukukoodittomissa lukioissa ja yliopistoissa opiskelleet valitsivat välillä farkut jalkaansa. 1960-luvun lopulla kuitenkin räjähti. Teinien käsite sekä elämänvaihe oli keksitty, ja nyt he halusivat pukeutua vapaasti. Farkuista tuli nuoruuden ja kapinoinnin symboli, niiden myynti lähti käsistä ja erityisiä farkkukauppoja avattiin ympäri maita. Aiemmin farkkuja oli valmistettu miltei yhden muotin mukaan, siis sinisinä, korkealla vyötäröllä ja suoralla lahkeella. Nyt leikkaukset elivät vuodesta toiseen ja värit vaihtuivat psykedeelisesti. 70-luvulla miltei puolet USA:ssa myydyistä housuista oli farkkuja, myös nuoret ympäri maailman halusivat aidot jenkkifarmarit jalkaansa.

Farkkujen voittokulku ei koskaan pysähtynyt, ja tänä päivänä vastaan kävelevistä joka toisella näyttää olevan farmarit jalassa. Suosio on helppo ymmärtää, kun sisäistää kankaan. Denim kun on vahva, kestävä, elävä, kiinnostava ja halpa vaatekangas, josta voi valmistaa mitä tahansa. Sininen väri myös käy miltei kaikkien muiden vaatevärien kanssa kätevästi yhteen ja farkkunsa löytää millä tahansa leikkauksella. Mitä ei löydä, sen voi kätevästi teettää. Denimin pääongelma on kuitenkin tylsyys. Niin monella on jalassa farkut, että niistä kieltäytymällä voi jo saavuttaa hieman omaleimaisemman ilmeen. Denim on myös helteellä tukala ja talvella kylmä kangas, jolle löytyy monia korvaajia. Klassista farkkua etsivän on hyvä valita omansa mahdollisimman pelkistettynä, istuvana, siistinä ja indigon värissä. Edustusvaatetta karheanpaksuista farkuista ei saa, joten sileä pukusolmio on hyvä niiden kanssa jättää kaulasta. Muutoin ne ovat parhaimmillaan miltei kaikkialla.