Charvet

2

December 27, 2008 by Ville Raivio

Vuonna 1838 Christofle Charvetin perustama Charvet Place Vêndome – tuttavallisemmin pelkkä Charvet – on Ranskan legendaarisimpia vaateyhtiöitä, joka tunnetaan korkeatasoisista valmis- ja mittatilauspaidoista . Se oli myös ensimmäinen kauluspaitoja myyvä liike Ranskassa – aiemmin paitoja myytiin ovelta ovelle. Ennen oman liikkeensä perustamista Monsieur Charvet vastasi itsensä Napoleon Bonaparten vaatettamisesta, joten prestiisi oli taattu heti liikkeen ensimmäisistä hetkistä lähtien. Myös Iso-Britannian kuningas Edvard VII oli paita-asiakas, ja myös myönsi yhtiölle kuninkaallisen hovihankkijan sinetin. Charvet erottuu edukseen laajan väriskaalansa vuoksi, ja sen paidat ovat varteenotettava vaihtoehto Turnbull&Asserin, Kitonin tai Brionin kaltaisille toimijoille.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Christofle Charvet jätti jälkensä vaatehistoriaan olemalla ensimmäinen, joka suunnitteli alaspäin käännettävät paidankaulukset. Alkuperäinen liike sijaitsi Rue de Richeliun varrella, sittemmin se muutti vuonna 1880 Place Vendômelle ja sieltä nykyisen katunsa varrelle vuonna 1921. Nykyisissä tiloissa numero 28:ssa liike on ollut vuodesta 1982. Ennen kuin Lontoon Savile Row ja Jermyn Street olivat saaneet liikkeensä kukoistamaan, Euroopassa vallitsi vahva yksimielisyys siitä, että Ranska oli kauluspaitojen mestarimaa – eninnä Charvet’n ansiosta. Jopa ikoninen Windsorin herttua suosi liikettä, jossa asioiminen aikanaan oli merkki oikeisiin piiriin kuulumisesta.

Charvet’n nimi oli niin tunnettu, että ajan myötä se otettiin käyttöön tietyn silkkilajin nimessä, Charvet-silkissä. Yli sadan vuoden ajan yhtiö oli alkuperäisen perustajan perillisten omistuksessa, mutta 1965 koitti hetki jolloin he päättivät myydä Charvet’n. Jopa Ranskan teollisuusministeriö huolestui legendan päätymisestä ulkomaisiin käsiin, joten Charvet’n päähankkija Denis Colbania pyydettiin etsimään luotettava ostaja. Colban keksi nopeasti mainion henkilön, itsensä. Hän uudisti päämyymälän sisustuksen täysin, suunnitteli uusia linjastoja, kehitti valmispaitoja edelleen, mutta painotti ehdottomasti mittatilauspalvelun olevan Charvet’n ydinolemus. Hänen kuoltuaan vuonna 1994, johdossa ovat nyt Colbanin lapset. Moderneja luottoasiakkaita ovat olleet Mitterandin, Chiracin ja de Gaullen kaltaiset eliitin jäsenet.

Charvet’n mallistoissa on käsittämättömät neljäsataa (400) valkoisen kauluspaidan sävyä, kaksisataa sinisen sävyä ja valtaosa kankaista on yhtiön omia suunnitelmia, jotka on kudottu tarkkaan valituista egyptiläisistä puuvilloista. Wikipedista löytyy valtava lista yksityiskohdista, joiden perusteella Charvet’n kauluspaidat, solmiot ja puvut ovat maailman parhaimpien joukoissa.

Valmispaidat 130 eurosta 230 euroon, mittatilauspaidat 240 eurosta 340 euroon. Solmiot päälle sadan euron. Kaikki tuotteet on viimeistelty käsin, mittatilaustuotteet alusta loppuun käsityötä. Kauttaaltaan laatu on äärimmäisen korkea, jopa paitojen hihojen sivuhalkioiden kuviot on tasattu (kuva alla).


2 comments »

  1. Ville says:

    Terveeks, Sami.

    Minulla ei ole kokemusta Charvet-paidoista. Myös omissa T&A-valmispaidoissani nuo kuviot ovat harmi kyllä jääneet vaille kohdistamista.

    Suosittelen tiedustelemaan samaa Keikarin foorumilla.

    -V.-

  2. Anonymous says:

    Tiedätkö, Ville hyvä, onko Charvetin valmispaitojenkin kuviot kohdistettu samalla huolellisuudella (mm. nuo hihat) kuin mittapaitojenkin?

    Kysyin, koska jopa kovan luokan Jermyn Steet-paitavalmistajatkin jättävät yllättäen valmispaidoissaan raitoja kohdistamatta: T&A-paidassani hihan ja hartiasauman raidat eivät täsmää. Jaetussa selkäkaarrokkeessa tosin raidat matsaavat.

    -Sami

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.