Allen-Edmonds

4

October 28, 2008 by Ville Raivio

Elbert E. Allen perusti vuonna 1922 Wisconsinin osavaltiossa nimeään kantavan jalkineyhtiön. Pari vuotta myöhemmin hän sai yhtiökumppanikseen William Edmondsin, ja Allen-Edmonds oli muodostunut. Heidän työtään seuranneet totesivat kumppanuuden sujuvan erinomaisesti, sillä Allen oli mahdottoman intoisa yrittäjyydessä, Edmonds taas kovan luokan myyjämies. Elbertin idea pukukengästä, joka oli sekä tyylikäs että mukava, tuli kantamaan pitkälle.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

30-luvulla miehet saivat seuraa Elbertin pojista, jotka tulivat mukaan perheyhtiön toimintaan. Tästä kymmenen vuotta eteenpäin, ja kaksi nuorempaa poikaa lisäsivät vettä myllyyn liittymällä isänsä palvelukseen. Toisen Maailmansodan aikana hallitus antoi firmalle töitä sotilaiden kengittäjänä. Rintamalta molempijalkaisena palanneista taistelijoista moni suosi vapaa-ajallakin AE:n kenkiä, ja yhtiö kukoisti.

50-luvulla kansantalous kukoisti. Yhä useammat nuormiehet pääsivät yliopistoon, ja onnistuivat jopa valmistumaan sieltä työelämään. Allen-Edmonds oli huikean suosittu bisnesmiesten keskuudessa. 60-luku jatkui entiseen menoon, mutta hippien vuosikymmenenä USA:n talous oli hankaluuksissa. Yhtiö pysyi kuitenkin kasassa monien muiden kaatuessa, koska asiakaskunta oli hyvin uskollinen. Samaisella 70-luvulla johtajat päättivät panostaa vientiin.

1980-luvulla tulipalo tuhosi yhtiön alkuperäisen Wisconsinin tehtaan, ja uuden rakentaminen oli edessä. Taloudellisesta takapakista huolimatta yhtiön uusi pomomies John Stollenwerk sai Allen-Edmondsin kasvamaan erinomaisesti 90-luvulla. Firma osti Maine Shoe -yhtiön, perusti Woodlore-firman setripuisten lepolestien yms. tuottamiseksi, sekä avasi lukuisia omia myymälöitä USA:n ympäri. Suuri mediahuomio ja lukuiset palkinnot seurasivat, sillä tuotavuus oli huipussaan.

2000-luvun suurtrendi Aasiassa tuottamiseen ei saanut tukea AE:n johtokunnalta. He päättivät panostaa Amerikan tehtaiden kehittämiseen. Fantastinen tuki medialta ja uusien asiakkaiden kiinnostuminen tekivät satsauksesta erittäin kannattavan. Yhä tänä päivänä Allen-Edmonds valmistaa jalkineensa käsityönä USA:ssa – noin 212 eri tuotantovaihetta ja parhaat nahkamateriaalit takaavat kenkien korkean laadun. AE:n kengät ovat maailman parhaimmiston joukossa, sija kärkikymmenikössä vain makukysymys.

Virtuaalikierros AE:n tehtaalla tämän linkin takana.

http://www.allenedmonds.com/


4 comments »

  1. Ville says:

    Velaksi ei järkevä mies koskaan osta. Talo yms. elämän mittaiset hankinnat tietysti erikseen.

    Church’s-kengät maksavat Aleksin Rizzossa noin 450 euroa. Herringiltä saat halvemmalla – erityisesti jos jaksat odottaa sivuston joulualeja.

    Käy vaikka kaupassa sovittamassa malleja, ja tilaa sitten verkosta sopivat. Jos mallia ei löydy, tilaa riittävän suuret sovittamattomasta mallista. Ainahan pohjallisilla sen oikean istuvuuden saavuttaa. Tästä artikkelia myöhemmin.

  2. Anonymous says:

    tiedän. tästä huolimatta en sorru pikavippeihin tahi kulutusluottoihin vaan säästän hetkisen / odotan rauhassa taloudellisen tilantee paranemista. hyvää jaksaa odottaa, ja selviän talven yli mainiosti florsheim / weejun / barker’s jne kengillä joita on jo.

    ja 500 ekiä ei riittäne shell cordovan -versioon..

    missäs hinnoissa church’s-kengät pyörivät suomessa? uk-hinnoista olen varsin hyvin selvillä, mutta aprikoin tässä kannattaako vaivautua helsingin aleksille mikä sen nimi nyt on -liikkeeseen jossa olen em. merkkiä nähnyt tai ostaa interwebistä esim herringshoesilta.

  3. Ville says:

    Eipä sitten muuta kuin ehdottoman järkevä kulutusluotto tahi pikavippi noin 500 euron jalkineiden hankintaan. AE:n tapauksessa se ei olisi törsäystä, vaan sijoitus.

    Approved by Keikarin blogi.

  4. Anonymous says:

    ae-kengät ovat jo jonkin aikaa siintäneet haaveissani. omat suosikkimallini on ehdottomastim klassisen amerikkalainen full wing -brogue mcneill

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.