Keikari.com

Gurkha-shortsit ovat noin polvipituinen kuuman ilmaston pukine, joka suunniteltiin alun perin Brittiläisen imperiumin nepalilaisille sotilaille. Nykyisen Nepalin alueen soturit tekivät suuren vaikutuksen Britteihin Gurkha-sodissa vuodesta 1814 alkaen, joten rauhan jälkeen heitä päätettiin värvätä. Gurkhat olivat maineeltaan erittäin luotettavia ja rohkeita sekä rintamalla että siviilissä, ja gurkha-shortsit olivat heille ilmava, siisti, kestävä univormu Aasian kuumissa ilmastoissa. Shortsit valmistettiin perinteisesti paksusta hiekanvärisestä puuvillasta hyvin korkealla vyötäröllä. Toimikaskudos takasi kestävyyden, puuvilla pestävyyden.

Samoin gurkhien shortsien lahkeet olivat pitkät, mutta lyhyemmät sotilaat käärivät ne sopivaan mittaan. Selvimmin shortsit erottuvat kahdella soljilla suljettavalla nauhalla, jotka kiristetään vyötärön molemmille puolille. Näin vyötärön kokoa saattoi nopeasti säätää, kun sotilas lihoi palveluksen ulkopuolella tai laihtui rintamalla. Vyötä pukineen kanssa ei pidetty, leikkaus oli väljä. Lisäksi gurkha-shortseissa oli taskut, laskokset vyötärön alla, napit sepaluksessa ja usein myös takataskut. Polvisukat olivat yleinen asuste, paraatikäyttöön shortsit tärkättiin. Brittiarmeija totesi shortsit erinomaisen käteviksi, joten niitä käyttivät myöhemmin myös Nepalin ulkopuoliset joukot.

Toisen maailmansodan jälkeen brittiarmeijalle jäi suuri varanto ylimääräisiä shortseja, joita myytiin poistoliikkeissä huokein hinnoin. Gurkhat nousivatkin sotien jälkeen suosioon myös safari- ja metsästyskäytössä. Lisäksi 1980-luvulla pukine ilmestyi kaupunkikuvaan, kun yhä useampi amerikkalainen vaatefirma otti sen omakseen, mutta muokkasi kaavoja muodikkaaseen suuntaan. Militariakaupat ovat kuitenkin teettäneet tarkkoja kopioita vanhoista univormuista. Nykyisin gurkhat ovat satunnainen näky USA:n ja Euroopan kaduilla, sillä niiden suurin suosio jäi 80-luvun puolelle, kun pukine oli vielä niin sanotusti uusi näky. Shortsien korkea vyötärö ja omintakeiset nauhat erottavat mallin yhä edukseen, eikä sotaisesta maineesta kaiketi haittaa ole. Gurkhat ovat siis passeli vaihtoehto erilaisia shortseja etsivälle, vaikka nepalilaisia sukujuuria ei löytyisi. Shortsien saralla malli on uniikki.

Konservatiivinen bisnesasu (Conservative Business Dress, CBD) on politiikan, edustustyön ja kaupankäynnin enimmäkseen kansainvälinen asukokonaisuus. Sanon enimmäkseen, sillä kaikissa maissa ja kulttuureissa on omat vivahteensa, jotka värittävät konservatiivista asua. Esimerkiksi Idässä karvahatut eivät herätä huomiota, mutta Lännessä niitä näkee kovin harvoin – ja tämän vuoksi niitä on turvallisempi siellä välttää. En siis kirjoita universaalista asusta, vaan keskityn länsimaiseen kokonaisuuteen. CBD-kokonaisuuden tavoitteena on välttää kaikkia pukineita, jotka voivat jäädä toisten mieleen hyvässä tai pahassa, eli pikemminkin karttaa niin sanottuja virheitä kuin pukeutua mahdollisimman hienosti. Tämän vuoksi CBD on tylsintä klassista pukeutumista, mutta samalla varmin valinta.

Asukoodin runkona on tuttu tumma puku kaikkine varusteineen, mutta äärimmilleen pelkistettynä. Yltään on siis paras jättää pois “hauskat” solmiot, moniväriset taskuliinat, hupisukat, ylen koristellut jalkineet ja korut. Konservatiivisen bisnesasun tavoitteena on edustava, siisti ja vakavasti otettava vaatetus, joka ei vedä katseita puoleensa. Näin kuulijoiden huomio keskittyy miehen mielipiteisiin, osaamiseen ja perusteluihin, jotka ovat useimmissa ammateissa olennaisin osa. CBD-vaatetus vain tukee sanomaa hyvin neutraalilla tavalla. Tämän vuoksi se on kaupankäynnin ja politiikan omin asu, jonka osaset haluan listata aloilla toimivien hyödyksi. Allaoleva listaus on äärimmilleen pelkistetty, sillä tämä on varmin valinta kenelle tahansa. Mitä paremmin tuntee yleisönsä, sitä helpompaa yksittäisiä palasia on keventää tai muokata tavoitteiden mukaan.

Puku on tummansininen tai -harmaa, mahdollisimman pelkistetystä kankaasta valmistettu. Kankaan kuvioista ohut liituraita tai pohjavärin ylle kudottu pieni kohokuvio ovat yleisimmät. Puku on kokonaisuuden näkyvin osa, joten sen yksityiskohtien tulee olla tylsänvarmoja: ei liian leveä tai kapea käänne, korkea tai matala napituspiste, roikkuva tai kireä leikkaus.

Kauluspaita on valkoinen, vaaleansininen, kermanvaalea tai näiden yhdistelmä. Kuviot ovat mahdollisimman pieniä, paidassa ei ole erottuvia yksityiskohtia, kalvosinnapit ovat tylsät ja varmat. Kaulusmalleista yleisin, terävä taittokaulus on varmin.

Solmio on koko lailla ainoa kohta, jolla ylen varmaa asuaan voi muokata. Miltei kaikki värit ovat passeleita, mutta tummat sävyt ovat juhlavampia ja varmempia. Pienet foulard-painokuviot ovat turvallisin valinta, sillä niiden abstraktit kuva-aiheet eivät ärsytä ketään. Myös kuvioton hopeinen tai tummansininen solmio on aina olennainen.

Taskuliina on valkoinen tai vaalea, mieluusti kuvioton ja hillitysti taiteltu.

Vyö tai olkaimet ovat pelkistettyjä ja niiden mieluiten sileä nahka on samaa väriä jalkineiden kanssa.

Rannekellon taulu on hillityn kokoinen, mieluiten litteä kuin paksu, ja sen ranneke on samaa väriä jalkineiden kanssa. Tilaisuudesta ja seurasta riippuen erityisen kalliita kelloja on varmempi välttää, sillä ne kyllä huomataan ja muistetaan.

Muut asusteet tai korut, esimerkiksi napinläpikukka, solmioneula, kaulusneula, rannekorut, suuret sormukset tai kaulakoru, on paras jättää yltä. Ne voivat herättää huomiota tai ärsyttää mahdollisia kauppakumppaneita taikka äänestäjiä.

Jalkineet ovat mustat tai äärimmäisen tummaa, liki mustaa toista väriä. Niissä ei ole mitään erottuvaa kohtaa ja lesti on pyöreäkärkinen. Sukat ovat koruttomat ja housujen tai jalkineen väriset.

Päällystakki on musta, tummansininen tai tummanharmaa, hillitystä kankaasta valmistettu ja pelkistetty. Muut päällysvaatteet seuraavat samaa linjaa. Kaikkia harvoin nähtyjä klassisia vaatteita, kuten lierihattuja tai monivärisiä laukkuja, on paras välttää. Konservatiivisen bisnespukeutumisen mukainen asu ei ole mieleenpainuva.

Punottu vyö valmistetaan samoin kuin letitys, jossa kaksi tai useampi materiaalisäie taitellaan päällekkäin koristeellisen punoksen valmistamiseksi. Nahka ja kasvikuidut ovat huonoja säilymään, joten vanhin historiallinen todiste punoksesta on kuulu Brassempouyn Venus. Noin 25 000-vuotinen norsunluukaiverrus on vanhimpia säilyneitä ihmiskuvia, ja sen hiukset on letitetty ajasta ikuisuuteen. Tämän perusteella on turvallista olettaa myös punottujen vöiden olevan melko vanha keksintö. Vöiden historiasta kirjoittelin tammikuun puolella, mutta lyhyesti kerrottuna vyö housujen parina voitti olkaimet vasta Ensimmäisen maailmansodan seurauksena. Sotilaille jaettu vyö oli osa univormua ja poteroista kotiin palanneet eivät enää innostuneet hitaammista olkaimista.

Esquiren maineikas ensyklopedia kertoo punosvöiden olleen suosionsa huipulla 1920-luvun lopulla, jolloin niitä valmistettiin kaikista mahdollisista ja mahdottomista materiaaleista. Punottu vyö on monella tavoin mielekkäämpi valinta kuin sileä, yhdestä nahka- tai kangaspalasta leikattu perusmalli. Punoksen ansiosta se joustaa paremmin, eikä paina vatsaa vasten ankeasti. Samalla sen tekstuuri eli pintarakenne näyttää kiinnostavammalta kuin sileän vyön tasainen pinta.

Viimeisenä ja tärkeimpänä punosvyön pintaan ei tarvitse iskeä uutta reikää, kun paino muuttuu suuntaan tai toiseen, eikä valmis vyöreikä osu kohdalle sopivasti. Uusien reikien myötä tavanomainen nahkavyö näyttää herkästi reikäjuustolta. Sen sijaan punos joustaa mistä tahansa kohdasta ja palautuu muotoonsa nopeasti. Harmipuolena punos on ohuempi kuin paksu, tavanomainen vyö, ja hajoaa herkemmin iskuista. Se ei myöskään sovi yhtä hyvin pukukäyttöön, sillä klassisella saralla pelkistetty vaate on perinteisesti virallisempi kuin koristeellinen. Kaikissa muissa tilanteissa punos on osoittanut erinomaisuutensa jo jokusen vuosituhannen ajan.

Nahka on tunnetusti jonkin elikon irrotettu, käsitelty ja parkittu vuota, jota käytetään vaatteiden, jalkineiden ja tykötarpeiden valmistukseen. Karkeimmillaan vuota vain liotetaan lipeässä, siitä kaavitaan pois rasva sekä lihakset, ja tämän jälkeen venytetään muutaman kepin välille auringon kuivattavaksi. Näin saatava raakavuotanahka on jäykkää, huonosti kestävää, mutta helppo valmistaa. Tämä tapa on yksinkertaisin ja historian saatossa varhaisin keino nahkan luomiseksi.

Historian kulkiessa ihminen huomasi joidenkin ainesten hidastavan vuotien pilaantumista, ja otti nämä tanniineja sisältävät kasvit käyttöönsä parkinnassa. Esimerkiksi muinaisen Indus-alueen Mehrgarhista on löytynyt jäännöksiä vuotien parkinnasta jopa vuoden 3000 eaa. tienoilta. Ainakin tammen, mangroven, kastanjan, hemlokin ja akaasian kaarnasta irtoavat tanniinit sitoutuvat vuotien kollageeniin ja päällystävät ne. Näin nahka kestää vahvasti bakteereja, likaa sekä kosteutta, ja samalla muuttuu joustavaksi.

Nahka on erinomainen materiaali lukemattomiin käyttökohteisiin monien ominaisuuksiensa vuoksi. Nahkan suosioon syitä on lukuisia. Ensimmäisenä nahkaa on kätevästi saatavilla, sillä suurin osa meistä haluaa syödä lihaa. Ammoin ainakin nautoja jalostettiin mahdollisimman laadukkaan nahkan saamiseksi, mutta tänä päivänä nautavuodat, vaatenahkojen oletusmateriaali, ovat lihateollisuuden sivutuotteita. Toisena naudan vuodilla on parhaimmillaan kaikista joustavista luonnonmateriaaleista laajin pinta-ala.

Näin yhdestä tuotantoeläimestä riittää materiaalia monenlaiseen käyttöön, eikä kookkaita tykötarpeita, kuten tuoleja, tarvitse aina kursia kokoon useasta palasesta. Saumakohdat nimittäin kuluvat nahkaa nopeammin ja monisaumainen nahkaesine näyttää karkeammalta. Nahka on hyvin elastinen materiaali, joka taipumisen jälkeen palautuu muotoonsa nopeasti. Se on myös mainion plastinen eli muokattava raaka-aine, jonka voi taivuttaa pysyvästi monituisiin muotoihin. Näiden kahden syyn vuoksi nahka on jalkineiden paras pari.

Nahka on parkinnan jälkeen vahvempaa kuin moni vaatekuitu, kuten puuvilla tai pellava, ja kestää hyvin hoidettuna vuosikymmenten rasituksen. Samalla nahkan vetolujuus on korkea eli se kestää useaan suuntaan kohdistuvaa venymistä. Lisäksi kosteutuksen jälkeen nahka venyy hyvin, joten sen voi venyttää kenkälestin tai nahkarasian muotoon kätevästi. Kerran muodon saatuaan nahka säilyttää sen verrattomasti. Nahka on hyvin taipuisa materiaali, joka ei murru yhtä herkästi taittokohdista kuin kasvikuidut. Tämän lisäksi nahkan voi parkita hyvin jäykäksi ja vahvaksi, kuten nahkakengänpohjille tehdään, tai sitten sen voi jättää pehmeäksi niin kuin käsineiden siloiset materiaalit.

Nahkan läpäisevyys on verratonta. Keho on lämmin ja viilenee hien avulla, mutta samalla ulkoilma voi olla hyvin kosteaa, kuivaa, kuumaa tai kylmää. Läpäisevyyden ansiosta hiki pääsee haihtumaan nahkavaatteen rakenteen läpi ja viileä ilma kulkee samoin lävitse kehoa viilentämään. Myös jalan alle jäävä nahkainen pinkopohja imee itseensä hikeä, joten nahkakenkä ei tunnu päivän lopulla yhtä nihkeältä kuin muovi- tai kumiverroke. Tästä syystä täysnahkainen jalkine tai luonnonkuidulla vuorattu nahkavaate on mukavin yllä. Jos nahkan alla tai yllä on kerros läpäisemätöntä tekokuitua, nahkan mukavuus tuhoutuu hetkessä.

Nahkan lämmönjohtavuus on erinomainen, joten talvella kehon lämpö varastoituu nahkan huokoisen rakenteen sisälle. Lisäksi nahka kestää hankausta mainiosti, vaikka väriaine irtoaakin herkästi sen pinnasta. Valtaosan hankaumista voi peittää värillisellä nahkavoiteella, joka samalla kosteuttaa kuivunutta materiaalia. Karkeasti kuvioidun nahkan pinnalla hankausjäljet näkyvät heikommin, joten grain- eli martionahka on ollut vapaa-ajan jalkineiden vakiovalinta jo kovin kauan.

Nahkan pinta on kuin tyhjä kangas, jota voi muokata miltei loputtomiin. Sen voi parkita kiiltäväksi tai mataksi, sileäksi tai nukkaiseksi, nahkan voi värjätä ja uudelleenvärjätä tehokkaasti, sen pintaan voi kaivertaa tai painaa kuvioita, ja eri eläimistä saatavat nahkat lisäävät valinnanvaraa entisestään. Yhä nahkaa on helppo työstää, sillä se kestää ompelukoneen neulaa ja lankojen rasitusta mallikkaasti. Kollageenin kuidut muistuttavat pienen pientä verkkoa, joka mukautuu moneen. Muokattavuuden ansiosta nahkavaatteita voi korjata vuosikymmenien käytön jälkeen, vaikka vakituinen hoito takaakin arvokkaimman ikääntymisen.

Ikään kuin huipennuksena nahka venyy, muotoutuu ja myötäilee jalan muotoa käytön myötä. Näin nahkaiseen pinkopohjaan painuu kävelijän jalkapohjan muoto, joka tukee käyntiä kuin mittatilauspohjallinen. Samalla päällisnahka venyy jalkapöydän ympärille ja nahkainen kantakupin vahvike tukee jalkaa, joka kannattelee koko kehon painoa. Lopulta nahkan tärkein hyöty on sen huomattava yhdistelmä lukuisia, yllä lueteltuja hyötyjä. Toistaiseksi emme ole löytäneet yhtään keino- tai luonnonmateriaalia, jolla olisi sama sekoitus hyödyllisiä ominaisuuksia, jonka muokattavuus olisi yhtä verraton, ja joka kestäisi yhtä monessa käyttökohteessa yhtä hyvin. Jos nahkaa ei jo olisi, se täytyisi keksiä.