Keikari.com

Jotta puvunhaluinen lukija hyötyisi eBayn selailemisesta, keräsin listaan valtaosan pukutehtaista, joita haukutaan parhaiksi. Luonnollisesti tekijä jos toinenkin jää uupumaan, sillä valmistajia on paljon. Lista on peräisin Styleforumilta, jossa tuhannet tyyliharrastajat ovat päätyneet seuraavaan jaotteluun. Olen muokannut ja täydentänyt sitä kokemusteni mukaan, eivätkä nimet ole järjestyksessä.

Eniten käsityötä on seuraavissa:

• Oxxford
• Cesare Attolini
• Brioni
• Orazio Luciano
• Tom Ford
• Luigi Borrelli
• Kiton
• Chester Barrie (Englannissa tehty mallisto)
• d’Avenza
• Isaia
• Luciano Barbera: Collezioni Sartoriale
• Ermenegildo Zegna: Couture

Erinomaisia valmistajia(täysi liinakangasrakenne, usein käsin ommellut napinreiät, hartiat luonnonmateriaaleista, käsin liitetyt kaulukset ja hihat):

• Battistoni
• Ravazzolo
• Regent Handtailored
• Canali
• Scuderi
• Zegna
• Corneliani
• Caruso
• Belvest
• Sartoria Castangia (vain osa)
• Ralph Lauren: Purple Label (Italiassa tai Englannissa valmistettu)
• Brooks Brothers 1818
• Paul Stuart: Phineas Cole
• Sartoria Rossi

Hyvin tasokkaita valmistajia, joissa käsityön määrä on pienempi:

•  Ralph Lauren: Black Label
•  Brooks Brothers: Golden Fleece
•  Nervesa
•  Drake’s
•  Pal Zileri
•  Stefano Ricci

Seuraavissa on puolikas liinakangasrakenne, ei juuri käsityötä, mutta kelpo kankaat ja viineistely:

• Canali: Proposta
• Eduard Dressler
• Corneliani: Trend sekä CC
• Pal Zileri: Lab
• Suitsupply
• L.B.M.
• Lubiam
• Ralph Lauren: Polo
• Lardini
• Paul Smith
• Paul & Shark
• Patrick Hellmann
• Oscar Jacobson
• Hackett
• Gant
• Boggi

Jotta alkava vuosi ei alkaisi turhan iloisesti, uutispalvelu Reuters julkaisi pitkän tutkivan journalismin skuuppinsa 31.12. Toimittajat ovat perkaneet vielä julkaisemattomia oikeusdokumentteja, joiden perusteella muotihuoneiden ja “luksusvalmistajien” auditointi ei toimi. Erityisen ruoskinnan kohteena on Christian Dior, joka parisen vuotta sitten myi lähes 80 miljardilla eurolla hepeneitä, ja työllisti lähes 200 000 ympäri maailman. Osansa saavat myös Giorgio Armani sekä Alviero Martini. Kaiken takana on muotibisneksen ruma, ilkeä ja ahne tapa ketjuttaa alihankkijoita niin pitkälle, että kontakti suunnittelijan ja valmistajan välillä hämärtyy mustaksi.

Skuuppi on pitkää luettavaa, joten lyhyestä virsi kaunis. Kyseessä on Reutersin sekä Italian poliisin mukaan paperittomien siirtotyöläisten hyväksikäyttö Italian maaperällä. Hienojen vaatevalmistajien toimia oli toki auditoitu 3. osapuolen kautta, eikä moitittavaa tietenkään löytynyt – ennen kuin poliisi saapui kyselemään. Hikipajoissa epämääräiset alihankkijat valmistavat vaatteita, joihin lopuksi ommellaan hienon hieno logo. Sen jälkeen lappuun raapustetaan suuri hinta. Kiiltävissä muotiliikkeissä asiakas ei näe kuin logon sekä maagisen Made in Italy -lauseen, joka käynnistää kuolaamisen.

Kurjaa kyllä, auditoinnista ilmoitetaan valmistajille etukäteen. Näin ne ehtivät opastaa paperittomia valehtelemaan kaikille kysyjille, siistivät paikkoja valmiiksi, ja kätkevät todelliset työolot. Yhä kurjempaa on Italian lainsäädäntö, joka ei vaadi auditointeja “luksusvalmistajille,” joilla kyllä olisi niihin varaa. Lisäksi auditointeja ei yleensä suoriteta alihankkijoiden tiloissa. Seurauksena paperittomat valmistavat vaatteita 14 tuntia päivässä ja kuusi päivää viikossa. Tietenkin kurjalla palkalla sekä kurjissa oloissa.

Luonnollisesti kannustan lukijaa hankkimaan vaatteensa yrityksiltä, jotka päästävät kamerat tiloihinsa, joilla on oma tehdas, omat työntekijät, ja jotka eivät ketjuta valmistustaan. Vaate jää asiakkaan harteille ja samalla kaikki, minkä sen valmistus on aiheuttanut.

KenkäJorma on vuonna 2022 perustettu yhden miehen sampo, joka takoo nahkakenkien huolto- ja värjäyspalveluja Turussa. Ennen ja jälkeen -kuvat vakuuttivat, joten täytyihän tämä taitaja tavata.

Koko kaupungin Jorma on kesäisin tuttu näky Turun jokirannassa

VR: Ikä ja koulutus?

BK: Olen Berk Kirman, 27, lähihoitaja sekä vastavalmistunut sosionomi.

VR: Miten alun perin innostuit vaatteista?

BK: Olen ehkä löytänyt oman tyylin ja vaatteet vasta tässä aikuisiällä. Olen kyllä aiemmin tykännyt miesten klassisesta tyylistä, mutta en itse pukeutunut niin, vaikka se on piristänyt silmää. Elämäntapamuutosten myötä tuli myös vaatekaappi uusittua usean kerran. Pukeudun töissä ja vapaa-ajalla hyvin eri tavoin.

Ennen…

…ja jälkeen

VR: Milloin kenkämopo lähti ensi kerran keulimaan?

BK: Se alkoi pikkuhiljaa. Kengät eivät koskaan ole olleet sellainen erityinen mielenkiinnon kohde. Kaikki lähti vähän vahingossa liikkeelle: kun aloin pukeutua paremmin, tietenkin mukaan tuli nahkakengät. Kun niitä käyttää, niitä tulee myös hoitaa – muuten ne näyttävät ihan karmeilta. Samalla tuli pieni hoitorutiini. Kenkien hoidosta tulikin sellainen rentouttava fiilis ja tuloksia aikaankin. Sitten ryhdyin katsomaan netistä peilikiillotusohjeita ja vastaavia. Silloin alkoi oikein iso innostus hommaan. Noin kolme vuotta sitten mursin olkapääni, mutta silti kiillotin kotona kantositeessä kenkiä. Silloin ajattelin, että ei hitto: kyllä tässä täytyy olla jotakin, kun kivuissa hoidan kenkiäni! En tiedä, kehtaako tätä mainita ääneen, mutta en omista vieläkään edes yhtä paria mustia oxfordeja.

Taustalla Jormavärjätty nahkalaukku

VR: Mistä tuli idea Kenkäjormaan?

BK: En ole koskaan ollut oikein yrittäjähenkinen, mutta silloin, kun olin vuoden ajan kokeillut kaikenlaista hoitoa omille pareille, tuli mieleen – voisiko tätä tehdä myös muille? Kun sitten vahdin töissä loskasateessa lapsia ulkona, mietin, pystyisikö tekemään myös jotain muuta työtä. Jos vaikka kuukaudessa yhden tai kaksi päivää. Tarjontaa vastaavista kengänhoitopalveluista ei Suomessa juuri ole. Useimmilla suutareilla ei ole aikaa huolelliseen kengänhoitoon tai sitten se maksaa sen verran, ettei asiakkaita kiinnosta. Oma nimeni on sen verran vaikea, että firman nimeksi tuli KenkäJorma. Siinä on jotain kaunista ja yksinkertaista.

Vanha Loaken pari, jossa on jo 3. värjäys

VR: Millainen on ollut firman vastaanotto?

BK: Tosi hyvä, olen oikein yllättynyt palautteesta ja asiakkaiden arvostuksesta. On kuulemma kiva, kun joku jaksaa nähdä vaivaa ja käyttää aikaansa tähän. Kun minulla ei ole suutarin töitä, voin keskittyä pelkästään värjäyksiin ja hoitoihin. En halua tehdä puoliksi hyvää vaan huolellisesti.

Kuluneen pinnan tasoitus ja kiillotus

VR: Mistä tunnistaa hyvälaatuisen nahkan?

BK: Katsoisin läpi, onko pinta tasainen, ja onko siinä jotakin kuluman jälkiä. Onko naarmuja, epätasaista väriä? Ennen ostoa ottaisin valmistajan sivuilta selvää, mitä nahkoja he käyttävät. Osa firmoista käyttää hienoja markkinointitermejä, jotka hämäävät asiakasta. Kannattaa ottaa asioista selvää.

BK: Hyvä kysymys. En usko, että tähän on yhtä ainoata vastausta. Katsoisin koko kengän kokonaisuutta: muotoa, lestia, nahkan leikkausta, ompelua, nahkaa, jopa valmistajan menetelmiä. Eri asiakkaat haluavat eri asioita.

VR: Mikä olisi hyvä perushoitorutiini nahkakengille, ja kuinka usein sen tekisi?

BK: Tämä riippuu paljon elämäntavasta, missä ja milloin ja kuinka paljon kenkiä käytetään. Perustoimistotyössä ja autoillessa tai paljon ulkona kävellessä on suuri ero kenkien kulumiseen. Hoidan omat parit kuun tai kahden tai kolmen välein, kun on kuiva ja hyvä sää. Ylläpito on tärkeämpää ja siihen kuuluu myös rotaatio. Pyyhkii pölyt ja kurat pois joka käytön jälkeen, välillä vähän lankkia tai voidetta. Sitten harvemmin aineet pinnalta pois ja kaikki alusta. Talvikeleillä joudun joskus jopa viikon tai kahden välein hoitamaan, kun kävelee ulkona loskan keskellä.

Peilikiillotus

VR: Mistä pidät, ja et pidä, kenkätyössäsi eniten?

BK: Pidän eniten asiakkaiden reaktioista, kun he saavat takaisin omat vanhat kulahtaneet kenkänsä. Pidän siitä, kun näen selvän lopputuloksen. Sama ei tapahdu joka ammatissa. Pidän myös teknisestä osuudesta: kengänhoito on hyvin suoraviivaista hommaa, mutta jos haluaa täydellisen puhtaan peilikiillon, siihen tarvitaan tekniikkaa. Samoin liukuvärjäyksen kanssa, ettei tule liian suurta kontrastia kengän eri osien välillä. Kaikki vaatii harjoittelua ja kokeiluja. Eniten en pidä huonolaatuisista kengistä. Otan silti vastaan suurimman osan pareista. Joskus kieltäydyn, kun en usko saavani hyvää lopputulosta nahkaan. Joskus myös ennakoimattomuus tuottaa haasteita, sillä aina nahka ei reagoi haluamallani tavalla. Onneksi asiakkaat ymmärtävät usein, mitä se tarkoittaa, kun asioita tehdään käsin.

VR: Mitä suomalaisten jalkineet kertovat meistä?

BK: Ne kertovat, että pukeudumme tylsästi ja laiskasti. Ollaan aika mukavuudenhaluisia. Olen jokirannassa useana kesänä kiillottanut pareja ja samalla seurannut, mitä muilla on jalassa. Sanoisin, että 8/10 käyttää tennareita tai jotain muita muovisia härpäkkeitä. Useimmiten kangas- tai juoksukenkiä. Tavallaan sen ymmärtää, kun Turussakaan ei ole juuri kunnon kenkäkauppoja, joista saisi kestäviä malleja. Silti Turku on se mun paikka.

Vasemmalla värjäämätön nahka, oikealla sama värjättynä, patinoituna ja kiillotettuna

https://kenkajorma.fi/

“I never tire of saying – readers might, but I don’t – that clothes speak. In fact they never shut up. And the great danger is that if you don’t hear them, you’re not listening closely enough and will have to pay whatever penalty accrues from such inattention. As the English stateman Lord Chesterfield pointed out, dress is a foolish thing, and yet it’s a more foolish thing not to pay attention to it.

Not only do clothes speak, but they also lie less than words do. We know that most communication is nonverbal, and much of that is based solely on visual clues we gather from each other.

In today’s world, when our quick meetings, fast meals, and ubiquitous technology have wedged a larger and larger space between us, we are forced to make decisions in nano-seconds and get our evidence wherever we can. Much of our evidence comes from visual perceptions, from what we see. And what both individuals and society as a whole see is fashion. And because clothes speak, it follows that they constitute a sort of grammar – a set of rules that channel the vast possibilities of the language into meaningful, intelligible messages. Yet somehow, despite the obviousness of clothing as a tool of communication, we tend to take its grammar for granted – or even deny its very existence.”

~ G. Bruce Boyer, True Style -teoksessa