Punottu vyö valmistetaan samoin kuin letitys, jossa kaksi tai useampi materiaalisäie taitellaan päällekkäin koristeellisen punoksen valmistamiseksi. Nahka ja kasvikuidut ovat huonoja säilymään, joten vanhin historiallinen todiste punoksesta on kuulu Brassempouyn Venus. Noin 25 000-vuotinen norsunluukaiverrus on vanhimpia säilyneitä ihmiskuvia, ja sen hiukset on letitetty ajasta ikuisuuteen. Tämän perusteella on turvallista olettaa myös punottujen vöiden olevan melko vanha keksintö. Vöiden historiasta kirjoittelin tammikuun puolella, mutta lyhyesti kerrottuna vyö housujen parina voitti olkaimet vasta Ensimmäisen maailmansodan seurauksena. Sotilaille jaettu vyö oli osa univormua ja poteroista kotiin palanneet eivät enää innostuneet hitaammista olkaimista.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Esquiren maineikas ensyklopedia kertoo punosvöiden olleen suosionsa huipulla 1920-luvun lopulla, jolloin niitä valmistettiin kaikista mahdollisista ja mahdottomista materiaaleista. Punottu vyö on monella tavoin mielekkäämpi valinta kuin sileä, yhdestä nahka- tai kangaspalasta leikattu perusmalli. Punoksen ansiosta se joustaa paremmin, eikä paina vatsaa vasten ankeasti. Samalla sen tekstuuri eli pintarakenne näyttää kiinnostavammalta kuin sileän vyön tasainen pinta.

Viimeisenä ja tärkeimpänä punosvyön pintaan ei tarvitse iskeä uutta reikää, kun paino muuttuu suuntaan tai toiseen, eikä valmis vyöreikä osu kohdalle sopivasti. Uusien reikien myötä tavanomainen nahkavyö näyttää herkästi reikäjuustolta. Sen sijaan punos joustaa mistä tahansa kohdasta ja palautuu muotoonsa nopeasti. Harmipuolena punos on ohuempi kuin paksu, tavanomainen vyö, ja hajoaa herkemmin iskuista. Se ei myöskään sovi yhtä hyvin pukukäyttöön, sillä klassisella saralla pelkistetty vaate on perinteisesti virallisempi kuin koristeellinen. Kaikissa muissa tilanteissa punos on osoittanut erinomaisuutensa jo jokusen vuosituhannen ajan.